Eduskunnan puhemiehelle
Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus eli ns. Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen naisten oikeuksiin keskittyvä ihmisoikeussopimus. Sopimus tuli Suomen osalta voimaan 1.8.2015. Sopimus tarkastelee naisiin kohdistuvaa ja perheväkivaltaa ihmisoikeusnäkökulmasta. Sopimus on hyvin laaja, ja sen toimeenpano on kesken monilta osin.
Kansainväliset ihmisoikeussopimuksia valvovat elimet ovat toistuvasti puuttuneet Suomen naisiin kohdistuvan väkivallan korkeisiin lukuihin sekä tehottomiin toimiin sen suhteen. Euroopan tasa-arvoinstituutin arvion mukaan naisiin kohdistuva väkivalta maksaa Suomelle yli 2 miljardia euroa vuodessa. Väkivalta ei kuitenkaan ole vain taloudellinen kysymys vaan ennen kaikkea ihmisoikeuskysymys.
Istanbulin sopimuksessa edellytetään pakkoavioliittojen kriminalisointia sekä pakkoavioliittojen purkamisen tai mitätöinnin mahdollisuutta. Istanbulin sopimusta ratifioitaessa ei kirjattu ylös muuta purkamismenettelyä kuin avioeroprosessi. Avioero on harkinta-aikoineen kohtuuton pakkoavioliiton uhrille. Pakkoavioliitot tulisi voida mitätöidä, kumota tai purkaa aiheuttamatta uhreille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa. Pakkoavioliitosta ei saa jäädä merkintää väestörekisteriin. Ulkomaalaislakia tulisi täydentää, jotta oleskeluluvan säilyminen avioliiton purkautuessa voi olla mahdollista myös silloin, kun kyse on pakkoavioliiton purkautumisesta.
Istanbulin sopimus edellyttää seksuaalirikosten määrittelyä suostumuksen puutteen kautta. Rikoslain 20 luvun uudistuksessa suostumuksen kriteeri jäi edelleen pois raiskauksen määrittelystä. Myöskään uhrin ja tekijän läheistä suhdetta rangaistuksen koventamisperusteena ei otettu uudistuksessa esiin. Rikoslakia tulee muuttaa niin ikään laitoksissa oleviin naisiin kohdistuvien sek-suaalirikosten osalta, jotta ne määritellään raiskauksiksi seksuaalisen hyväksikäytön sijasta.
Istanbulin sopimuksen artiklassa 31 valtio velvoitetaan toimimaan niin, ettei huoltajuus- tai tapaamisoikeussopimus vaaranna väkivaltaa kokeneen naisen, naisen perheen tai yhteisten lasten oikeutta turvallisuuteen ja väkivallattomaan elämään. Tutkimukset ovat osoittaneet oikeusistuimien hyvin heittelehtiviä käytäntöjä perheväkivallan huomioimisessa huoltajuuspäätöksissä.
Istanbulin sopimus edellyttää, ettei lähisuhdeväkivaltaa kokenutta pakoteta sovitteluun. Väkivaltaa kokenut ei koskaan voi olla sovittelutilanteessa tasa-arvoisessa asemassa. Sovittelun käyttö lähisuhdeväkivaltarikoksissa on kiellettävä.
Sopimuksen täysimääräistä toimeenpanoa tukemaan tarvitaan realistinen toteuttamissuunnitelma, joka sisältää myös suunnitelman toimien resursoinnista.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanon edistämiseksi?