Eduskunnan puhemiehelle
Säännöllisessä käytössä olevien reseptilääkkeiden kotivaraa suositellaan pitämään kotona 1—2 viikon tarvetta vastaava määrä. On vakavaa, että tämä ei kuitenkaan suurella osalla reseptilääkkeiden käyttäjillä todeutu. Kelan sääntömme estävät kotivaraohjeistuksen toteutumisen. Nimittäin kelan korvaamia reseptilääkkeitä saa apteekista vasta sitten, kun edelliset lääkkeet ovat lähes loppuneet.
Käytännössä se tarkoittaa, että esimerkiksi kuukauden lääkeannoksen otettuaan saa apteekista seuraavan annoksen vasta kun kotona on enää viisi tablettia. Suomessa on nykyään erittäin paljon asiakkaita annosjakelun piirissä, jossa kerralla toimitetaan pusseissa vain kahden viikon annos asiakkaalle. Tämän johdosta hyvin usein on tilanne, että kotona on vain muutaman päivän reseptilääkitys, eikä suinkaan kahden viikon tarve.
Mielestäni tilanne on hälyttävä, jos alueellamme on poikkeusolot ja reseptilääkkeitä on isolla osalla suomalaista vain pieni määrä kotona. Tilanne on myös vakava, jos poikkeusolojen aikana henkilöillä ei ole varalta paperille tulostettuja reseptejä ja ajantasaista annosjakelulistaa kotona.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä Suomessa aiotaan tehdä, että suomalaisilla on mahdollisuus pitää noin kahden viikon annos reseptilääkkeitä kotona, erityisesti koskien poikkeusoloja, ja
kuinka suomalaisille aiotaan korostaa kotivaran merkitystä reseptilääkkeiden osalta?