ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
273/2009 Aloitteessa ehdotetaan muutettavaksi ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia () siten, että kaikkiin yleisiin vaaleihin asetettaisiin kampanjakatto. Lakimuutoksella laajennettaisiin velvollisuus toimittaa ilmoitusvelvolliselle lain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tietoja ja selvityksiä koskemaan myös kuntavaaleissa, maakuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa toimivia ehdokkaiden tukiryhmiä tai ehdokkaan tukemiseksi toimivia muita yhteisöjä. Ennakkoilmoituksesta tulisi kaikille pakollinen.
PERUSTELUT
Poliittisen sanoman pitäisi aina olla taloudellisten resurssien ja muiden käytettävissä olevien varojen painoarvoa suurempi. Tällä hetkellä esimerkiksi vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen eikä vaalirahoituksen kampanjakattoa ole asetettu muilta osin kuin yksittäisten tukijoiden kohdalla. Yksittäisiä tukijoita voi kuitenkin olla niin paljon, että vaalikampanjan kokonaiskulut voivat kasvaa jopa yli 100 000 euron.
Vaalikampanjoiden kokonaisrahoitukselle pitäisi asettaa selkeä ja perusteltu yläraja eli niin kutsuttu kampanjakatto. Lakiehdotuksessa vaalirahoituksen yläraja olisi kuntavaaleissa 7 500 euroa, maakuntavaaleissa 15 000 euroa, eduskuntavaaleissa 30 000 euroa ja europarlamenttivaaleissa 60 000 euroa.
Muutoksilla vaalirahoitusvalvontaan liittyviä ehdollisuuksia vähennettäisiin ja luotaisiin vaalirahoituksen määrään selkeät raja-arvot.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
273/2009
1689/2015
ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain () 5 §:n 2 momentti ja 11 §:n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 5 §:n 2 momentti laissa, sekä
lisätään
1689/2015
1689/2015
4 §:ään, sellaisena kuin se on laissa, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2—5 momentti siirtyy 3—6 momentiksi, ja 5 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laissa, uusi 5 kohta, seuraavasti:
4 §
Ehdokkaan vaalirahoituksen rajoitukset
Ehdokkaan, ehdokkaan tukiryhmän ja muun yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimivan yhteisön on huolehdittava siitä, että ehdokkaan, ehdokkaan tukiryhmän tai muun yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimivan yhteisön vaalikampanjan yhteenlasketut kulut sanoma-, ilmaisjakelu- ja aikakauslehdissä, radiossa, televisiossa, tietoverkoissa, mainonnan suunnittelussa sekä maksullisessa ulkomainonnassa ja muussa vastaavassa maksullisessa mainonnassa eivät ylitä kuntavaaleissa 7 500 euroa, maakuntavaaleissa 15 000 euroa, eduskuntavaaleissa 30 000 euroa ja europarlamenttivaaleissa 60 000 euroa.
5 §
Ilmoitusvelvollisuus
Velvollinen tekemään ilmoituksen vaalirahoituksesta on:
5) maakuntavaaleissa valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valittu.
Edellä 2 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu ehdokkaan tukiryhmä tai muu yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimiva yhteisö on kuntavaaleissa, maakuntavaaleissa, eduskuntavaaleissa, europarlamenttivaaleissa ja presidentinvaalissa velvollinen toimittamaan ilmoitusvelvolliselle lain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tietoja ja selvityksiä.
11 §
Ennakkoilmoitus
Ehdokkaan sekä presidentinvaalissa ehdokkaan asettaneen puolueen ja ehdokkaan asettaneen valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehen tai tämän varamiehen on toimitettava ennen vaalipäivää, kuitenkin aikaisintaan ehdokaslistojen yhdistelmän ja presidentinvaalin ehdokasluettelon laatimisen jälkeen, valtiontalouden tarkastusvirastolle ennakkoilmoitus, joka sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.