Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista sekä muutettavaksi eräitä muita lakeja.
Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa ehdotettua sääntelyä on tarkasteltu perustuslain 10 §:n mukaisen yksityiselämän suojan, 16 §:n mukaisten sivistyksellisten oikeuksien ja 19 §:n mukaisen oikeuden sosiaaliturvaan kannalta. Lisäksi säätämisjärjestysperusteluissa on huomioitu perustuslain 2 §:n 3 momentissa säädetty hallinnon lainalaisuuden vaatimus sekä perustuslain 121 §:ssä turvattu kuntien itsehallinto. Säätämisjärjestysperusteluissa kiinnitetään huomiota myös eräiden kansainvälisten sopimusten asettamiin velvoitteisiin.
Lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan elokuun alusta vuonna 2016.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Arvion lähtökohdat
Asiakasmaksujen korotus
Henkilötietojen suoja
Ehdotus laiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (jäljempänä myös asiakasmaksulakiehdotus) on valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellinen erityisesti asiakasmaksujen korottamisen näkökulmasta.
Hallituksen esityksen taustalla ovat ennen muuta julkisen talouden säästötavoitteet. Esityksessä maksujen korotukset ehdotetaan toteutettavaksi siten, että ne pääosin kohdentuvat perheisiin, jotka kuuluvat Tilastokeskuksen tulonjakotilastossa kolmeen ylimpään tulokymmenykseen. Pienemmissä tuloluokissa maksujen korotukset ovat vähäisiä. Kaikkein pienituloisimmissa kahden ja kolmen hengen perheissä varhaiskasvatuksesta perittävät maksut laskisivat. Myös niin kutsuttu nollamaksuluokka säilyisi. Tällä turvattaisiin kaikkein pienituloisimpien perheiden lapsille mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen maksun sitä estämättä. Lisäksi esityksen 14 §:n mukaan maksu olisi jätettävä perimättä tai sitä olisi alennettava, mikäli maksun periminen vaarantaisi perheen toimeentulon edellytyksiä tai elatusvelvollisuuden toteuttamista. Maksua olisi aina alennettava tai jätettävä perimättä ennen toimeentulotuen myöntämistä asiakkaalle.
Perustuslakivaliokunta on lisäksi maksuja arvioidessaan katsonut, että perittävät maksut eivät saa johtaa siihen, että palvelut siirtyvät niitä tarvitsevien ulottumattomiin, tai johtaa siihen, että niitä tarvitsevat joutuvat turvautumaan perustuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitettuun viimesijaiseen toimeentuloturvaan (, s. 3/II ja siinä viitatut). Perustuslakivaliokunta on lisäksi antanut perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten (ks., s. 4—5) perusteella valtiosääntöisesti painoarvoa myös heikennyksen keston rajaukselle sitä perustelevien julkista-louden vakavien rahoitusvaikeuksien odotettavissa olevaan kestoon (ks., s. 3 ja, s. 3) ja etuuksien tason suhteeseen julkisen talouden tilaan (ks. esim., s. 3). Valiokunnan mukaan selvää on myös, että heikennys ei saa tehdä tyhjäksi perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden ydinsisältöä (esim., s. 3).
Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt arvioitavana oleva asiakasmaksulakiehdotukseen sisältyvä maksujen korotus ja sen toteutustapa eivät ole edellä mainittujen näkökohtien valossa valtiosääntöisesti ongelmallisia.
Perustuslakivaliokunta on useita kertoja kiinnittänyt huomiota siihen, että lapsiperheiden asemaan vaikuttavat uudistukset eivät saa johtaa tilanteeseen, jossa eri uudistusten yhteisvaikutukset muodostuvat kohtuuttomiksi (ks., s. 2 ja, s. 5). Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että arvioitavana olevien maksujen korotuksilla voi esityksen perustelujenkin mukaan olla monenlaisia vaikutuksia erilaisessa asemassa olevien ihmisten käyttäytymiseen, minkä vuoksi esityksen sukupuolivaikutuksia on ollut perustelujen mukaan vaikea arvioida. Valiokunnan mielestä valtioneuvoston on syytä seurata lainsäädännön toimeenpanon tosiasiallisia vaikutuksia lapsiperheiden taloudelliseen asemaan ja sukupuolten tasa-arvon toteutumiseen.
Asiakasmaksulakiehdotuksen 17 §:ssä säädetään viranomaisten tiedonsaantioikeudesta. Sään-nösehdotuksen perustelujen mukaan siinä luetellut tietojen antamiseen velvolliset olisivat velvollisia varhaiskasvatuksen tehtäviä hoitavan viranomaisen pyynnöstä antamaan maksutta ja salassapitosäännösten estämättä kaikki hallussaan olevat palvelun käyttäjän ja hänen perheensä taloudellista asemaa koskevat maksun suuruuteen olennaisesti vaikuttavat tiedot ja selvitykset, jotka ovat viranomaiselle tässä laissa säädetyn maksun määräämiseksi välttämättömiä sekä viranomaiselle annettujen tietojen tarkistamista varten.
Edellä todetun vuoksi asiakasmaksulakiehdotuksen 17 §:ää on muutettava siten, että tietojensaantioikeus kytketään myös tältä osin välttämättömyysvaatimukseen tai tietosisällöt täsmennetään. Tällainen muutos on edellytyksenä sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan sen 17 §:stä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon.