Kysymys
Eduskunnan puhemiehelle
Drooneja räjähdelastissa on liikkunut ja pudonnut myös Suomeen. On tullut esille, että kyseessä voi olla esimerkiksi Ukrainan lähettämiä drooneja, jotka ovat harhautuneet/ohjattu Suomen puolelle Venäjän sijasta. Droonit voivat aiheuttaa henkilövahinkoja ja vahinkoja esimerkiksi rakennuksille. Vakuutuksethan eivät yleensä korvaa tällaisia vahinkoja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
M iten Suomi suhtautuu mahdollisiin korvausasioihin, jos räjähdelastissa olevan droonin osuessa kohdalle, esimerkiksi suomalaisen koti tuhoutuu tai tulee henkilövahinkoja tai vammoja,
kuka tai mikä taho osallistuu korvauksiin ja miten,
miten tätä on ajateltu jatkossa huomioida, sillä esimerkiksi aineelliset vahingot droonin osuessa omakotitaloon voivat olla yksityiselle henkilölle tai perheelle suhteellisen isot,
miten suhtaudutaan, jos drooni tekee vahinkoa, mutta ei ole tiedossa onko se sotaa käyvästä maasta lähtöisin vai ei, ja
miten Suomessa suhtaudutaan korvauksiin, kun Suomi ei ole sodassa, mutta droonivahinkoja voi kuitenkin tulla?
Allekirjoittajat
Minna ReijonenEnsimmäinen allekirjoittaja
Minna Reijonen
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 15.50·varmenna teksti
Vastaus — · 10.6.2026
Ministerin vastaus
Ministeri
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 25.7.2026 klo 15.50·varmenna vastaus