Eduskunnan puhemiehelle
Eduskunta hyväksyi vuoden 2025 lopulla metsästyslain muutoksen, jonka mukaan karhun ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys pitää sallia koko maassa. Karhukanta on kasvanut vaarallisen suureksi koko maassa. Asutuksen keskellä ja talojen pihoissa liikkuu päivittäin karhuja. Poliisin myöntämillä luvilla on näitä karhuja poistettu useita, mikä todistaa hyvin tilanteen vaarallisuuden ihmisten hengelle ja terveydelle.
Eduskunta hyväksyi metsästyslain muutoksen äänin 135—35 joulukuun 16. päivänä. Laki tuli voimaan 1.1.2026. Tuossa hyväksytyssä laissa nimenomaan eduskunta edellytti, että maa- ja metsätalousministeriö valmistelee viipymättä asetukset, joita tarvitaan karhun ja ilveksen rauhoituksesta poikkeamiseen alueelliseen kiintiöön perustuvalla metsästyksellä. EU:n säädökset mahdollistavat kannanhoidollisen metsästyksen suurpetokantojen säätelyn takia. Joten laillista estettä karhun ja ilveksen metsästyksen sallimiselle ei ole. Tarvitaan pikaisesti asetuksen muutokset kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi jo elokuussa 2026.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Kysyn ministeri Sari Essayahilta, miksi asetuksen valmistelua on viivytetty ja ryhdyttekö välittömästi toimenpiteisiin, jotta ihmisten turvallisuuden kannalta välttämätön karhun ja ilveksen metsästys saadaan aloitettua elokuussa 2026?