Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työvoimapalveluiden järjestämisestä annettua lakia ja tulotietojärjestelmästä annettua lakia. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2026. Esitykseen sisältyy lakiehdotusten suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskeva jakso. Hallitus katsoo, että lait voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
(1)Esityksessä ehdotetaan, että työvoimapalveluiden järjestämisestä annettua lakia ja tulorekisterilakia muutetaan niin, että kunta- ja kuntayhtymäpohjaisille työvoimaviranomaisille mahdollistettaisiin oikeus saada ja käyttää nykyistä laajemmin asiakkaiden välttämättömiä tulotietojärjestelmään talletettuja tietoja järjestämislaissa säädettyjen työvoimapalvelujen toimeenpanoa ja toimeenpanoon liittyviä tehtäviä varten. Lisäksi työvoimaviranomaiset voisivat käyttää asiakkaan tulotietoja yleisen toimialansa puitteissa järjestettyjen työllisyyspalvelujen valvontaan, kehittämiseen, seurantaan, arviointiin, tilastointiin, ennakointiin ja ohjaukseen edellyttäen, että palvelusta olisi sovittu työllistymissuunnitelmassa. Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle mahdollistettaisiin oikeus saada välttämättömiä tietoja tulotietojärjestelmästä laissa säädettyjen valtionavustuslain mukaisten tehtävien hoitamiseksi.
(2)Hallituksen esityksessä (s. 53) perusteena perustuslakivaliokunnan lausunnon pyytämiselle mainitaan se, että ehdotettava sääntely jättää työvoimaviranomaisille harkintavallan sen osalta, käsitteleekö työvoimaviranomainen henkilötietoja vai ei. Tämä on perustelujen mukaan merkityksellistä työnhakijoiden yhdenvertaisen yksityiselämän suojan kannalta.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.