Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

LaVL 10/2026 vp — Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026 — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  LaVL 10/2026 vp
LaVL 10/2026 vpMietintö

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026

Valiokunnan päätösehdotusLakivaliokunta · enemmistö
Kannanottoehdotus

“Lakivaliokunta esittää,”

01

Yleisperustelut

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Yleistä

Ihmiskauppa

Naisiin kohdistuva väkivalta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii Suomen kansallisena ihmiskaupparaportoijana. Valtuutetulle on myös säädetty 1.1.2022 alkaen tehtävä naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana. Yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain mukaan valtuutettu antaa kerran neljässä vuodessa eduskunnalle kertomuksen yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Nyt käsiteltävä eduskuntakertomus on yhdenvertaisuusvaltuutetun kolmas.

Kertomuksessa käsitellään syrjintää ja yhdenvertaisuutta, ulkomaalaisten asemaa ja oikeuksia, maastapoistamisen valvontaa sekä ihmiskaupparaportoijan havaintoja. Kertomus on ensimmäinen, jossa käsitellään lisäksi valtuutetun naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävään liittyviä havaintoja. Lakivaliokunta pitää tärkeänä, että yhdenvertaisuusvaltuutettu valvoo yhdenvertaisuuslain toteutumista laajasti valvontatehtävään sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevien havaintojen ja suositusten lisäämistä kertomukseen voidaan pitää myönteisenä.

Lakivaliokunta keskittyy lausunnossaan ihmiskauppaa koskevaan jaksoon 6 ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevaan jaksoon 7. Valiokunta keskittyy tarkastelemaan toimialansa mukaisesti erityisesti rikosvastuun toteutumista koskevia kysymyksiä.

Lakivaliokunta on aiemmissa ihmiskaupparaportoijan kertomuksia ja yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksia koskevissa lausunnoissa käsitellyt ihmiskauppaa etenkin ihmiskaupan uhrien ja rikosvastuun toteutumisen kannalta (ks.,,ja).

Nyt käsiteltävän kertomuksen mukaan ihmiskaupan torjunta on edistynyt viime vuosina lainsäädännön, toimintaohjelmien, viranomaisten yhteistyön ja ihmiskauppaan erikoistuneiden toimintojen ansiosta. Uhrien tunnistaminen on lisääntynyt, mikä on tuonut näkyviin uusia hyväksikäytön muotoja ja uhriryhmiä. Lakivaliokunta pitää ihmiskaupan torjunnan edistystä myönteisenä.

Kertomuksen mukaan uusia hyväksikäytölle altistavia rakenteita syntyy kuitenkin jatkuvasti ja ihmiskaupan torjuntaa tulee edelleen tehostaa ja kehittää. Digitalisaation myötä uhrien rekrytointi, hyväksikäyttö ja kontrolli ovat siirtyneet enenevissä määrin verkkoon, kuten sosiaalisen median alustoille. Auttamisjärjestelmän tilastoista käy ilmi, että 2020-luvulla Suomessa uhriksi joutuneiden määrä on kasvanut. Kertomuksessa nousevat esiin muun muassa ihmiskaupan tunnistamiseen, toimintaohjelmiin, ulkomaalaisten oikeuksiin, osaamiseen ja resurssien vahvistamiseen liittyvät suositukset. Kertomuksessa nostetaan esiin myös hyväksikäytön torjuntaan tähtäävän lainsäädännön kehityksen tärkeys.

LaVL 16/2022 vp

Kertomuksessa nostetaan esiin myös puutteita lasten rikosoikeudellisen suojan toteutumisessa ihmiskaupassa tapahtuvalta hyväksikäytöltä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu esittää suosituksenaan, että ihmiskauppa on sisällytettävä Barnahus-lain soveltamisalaan ja että lapsen suojelun tarve ja lapsilähtöisyys tulee huomioida nykyistä vahvemmin ihmiskaupan tunnusmerkistöjen tulkinnassa.

LaVL 16/2022 vp

Lakivaliokunta kiinnittää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan jakson osalta huomiota eräisiin rikosvastuun toteutumista koskeviin kysymyksiin, joita on tuotu esiin yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksessa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana ihmisoikeus- ja tietoperustaisesti lähestyen väkivaltaa sukupuolistuneena ilmiönä. Kertomuksen mukaan miehet kohtaavat yleensä toisten miesten tekemää väkivaltaa, kun taas naiset kokevat väkivaltaa läheisissä suhteissa. Naisiin kohdistuva tyypillinen väkivallan muoto on seksuaalinen väkivalta. Valtuutettu katsoo, että Suomi on ollut alisuoriutuja naisiin kohdistuvan väkivallan torjumisessa ja myös ilmiön tunnistamisessa on yhä haasteita. Suomessa on toteutettu naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi eräitä tärkeitä lainsäädännöllisiä muutoksia, mutta valtuutetun mukaan laajempi ymmärrys ilmiöstä, sen laajuudesta, vakavuudesta ja tehokkaasta torjunnasta puuttuu. Lisäksi valtuutettu korostaa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden merkitystä.

Kertomuksessa arvioidaan, että kun otetaan huomioon naisiin kohdistuvan väkivallan laajuus ja vakavuus Suomessa, tarvitaan nykyistä määrätietoisempia rakenteellisia toimia väkivallan vähentämiseksi. Kertomuksessa nousevat esiin muun muassa väkivallan ennaltaehkäisyyn, viranomaisten ja järjestöjen rooliin, tietopohjan vahvistamiseen ja resurssien korvamerkintään liittyvät kysymykset. Lisäksi esitetään suosituksia hyväksikäytön torjuntaan tähtäävän lainsäädännön kehittämiseksi.

Kertomuksessa katsotaan, että naisiin kohdistuvan väkivallan rikosvastuun toteuttamisessa on puutteita ja rikoslain tulee nykyistä paremmin tunnistaa läheisissä suhteissa tapahtuneen väkivallan ominaispiirteitä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu esittää, että rikoslakiin on lisättävä koventamisperusteiksi ainakin rikoksen kohdistaminen läheiseen henkilöön, rikoksen kohdistaminen haavoittuvassa asemassa olevaan henkilöön ja rikoksen tekeminen lapsen läsnä ollessa.

LaVM 5/2025 vp

LaVM 6/2024 vp

Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiinnittää kertomuksessaan lisäksi huomiota rikosvastuun toteuttamiseen liittyviin haasteisiin pari- ja lähisuhdeväkivallassa. Vuonna 2025 voimaan tulleen lähisuhdeväkivallan sovittelun kieltoa koskevan uudistuksen tavoitteena on vahvistaa pari- ja lähisuhdeväkivallassa rikosvastuuta. Rikosvastuun toteuttamista pari- ja lähisuhdeväkivallassa on kertomuksen mukaan edelleen lisättävä ja esitutkinnan rajoittamiseen sekä syyttämättä jättämiseen on suhtauduttava pidättyvästi. Lisäksi kertomuksessa katsotaan, että tapauksissa, joissa lapsi on joutunut vanhempansa pahoinpitelyn kohteeksi, lastensuojelun tai sosiaalitoimen toimia ei tule käyttää vaihtoehtona rikos- ja rangaistusvastuun toteuttamiselle. Lakivaliokunta korostaa rikosvastuun toteutumista myös pari- ja lähisuhdeväkivallassa.

Lakivaliokunta korostaa lisäksi yleisesti, että rikosvastuun toteutumisessa ovat lainsäädännön tarkastelun ohella keskeisessä asemassa koko viranomais- ja tuomioistuinketju sekä sen riittävä resursointi.

Valiokunnan päätösehdotus

Kannanottoehdotus

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Lakivaliokunta esittää,

että työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 15.28·varmenna teksti