PERUSTELUT
Jatkosodan jälkeen Suomessa toteutettiin laaja salainen aseiden hajavarastointioperaatio, joka tunnetaan nimellä asekätkentä. Sen tarkoituksena oli varautua mahdolliseen Neuvostoliiton miehitykseen ja turvata Suomen puolustuskyky sissisodan avulla.
Vuosien 1944-1945 asekätkentä oli luonteeltaan vapaaehtoinen operaatio. Se perustui tuhansien upseerien, aliupseerien ja sotilaiden oma- ja vapaaehtoiseen toimintaan, ja se toteutettiin päämajan nuorten upseerien johdolla. Kyseessä ei ollut virallinen valtion operaatio, vaan nimenomaan vapaaehtoinen maanpuolustusteko ja varautumistoimi tilanteessa, jossa Suomen turvallisuustilanne oli epävarma ja tulevaisuus avoin. Toiminnalla pyrittiin turvaamaan itsenäisyys pahimman varalta. Toimintaan osallistui kaikkiaan noin 5 000—10 000 henkilöä. Määrän summittaisuus johtuu siitä, ettei kaikkien toimintaan osallistuneiden osuus koskaan paljastunut. Eri puolille maata kätkettiin aseita ja tarvikkeita jopa 35 000 sotilaan tarpeisiin.
Asekätkentä paljastui, minkä jälkeen järjestettiin vuosina 1945—1950 laajat oikeudenkäynnit. Asekätkennän tutkintaa hidasti — paitsi jutun valtaviksi paisuneet mittasuhteet ja monien tutkijoiden taitamattomuus — ennen kaikkea se, ettei ollut olemassa lakia, jonka nojalla olisi voitu nostaa syytteet jutun vuoksi pidätettyjä henkilöitä vastaan. Asekätkijöiden tuomitsemiseksi laadittiin kuitenkin taannehtiva laki samaan tapaan kuin sotasyyllisistäkin. Pekkalan hallitus antoi vasta elokuussa 1946 eduskunnalle esityksen "laiksi aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa". Yli 2 500 ihmistä pidätettiin ja lähes 1 500 tuomittiin vankilaan.
Tuomiot perustuivat poikkeukselliseen taannehtivaan erikoislainsäädäntöön. Oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta tällainen sääntely on ongelmallista, sillä ketään ei tulisi tuomita teosta, joka ei tekohetkellä ollut rangaistava.
Historiallisessa tarkastelussa asekätkentä nähdään osana sodanjälkeistä epävarmuutta ja puolustautumisen varautumista. Myöhemmin on arvioitu, että operaatio jopa esti maamme miehityksen, sillä sen ansiosta suomalaisten tiedettiin kykenevän tehokkaaseen sissisodankäyntiin. Toimintaan osallistuneita ei yleisesti pidetä rikollisina, vaan esimerkiksi jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoin "miehistä parhaimpina", eli kansalaisina, jotka pyrkivät turvaamaan maamme itsenäisyyden vaikeassa tilanteessa.
Tuomioiden mitätöimisellä ei olisi oikeudellisia eikä taloudellisia vaikutuksia, sillä rangaistukset on jo kärsitty. Kyse olisi ennen kaikkea moraalisesta ja historiallisesta kannanotosta. Mitätöinti oikaisisi historiallista vääryyttä, palauttaisi myös juridisesti tuomittujen henkilöiden kunnian sekä tunnustaisi heidän toimintansa osana Suomen selviytymistä sodanjälkeisessä tilanteessa.
Suomi säilytti itsenäisyytensä, eikä miehitystä koskaan tapahtunut. Asekätkentä kuvastaa kansalaisten vahvaa puolustustahtoa ja valmiutta toimia maan hyväksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
asekätkentään liittyvien vuosien 1945—1950 aikana annettujen rikostuomioiden mitätöimiseksi
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Tällä lailla mitätöidään aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa annetun lain (35/1947) nojalla annetut tuomiot.
2 §
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.