Eduskunnan puhemiehelle
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestivät 25.6.2026 yhdessä 13—17 ‑vuotiaille tytöille työpajan, jossa oli mahdollisuus ommella itselleen penistä esittävä apuväline. Sen tarkoituksena oli saada sepalus "pullottamaan" aivan kuin jalkovälissä olisi oikea penis.
Tapahtuman mainoksessa kerrottiin, että työpajassa "vertaisohjaajat auttavat valitsemaan kehollesi ja taidoillesi sopivan kaavan ja auttavat ompelun kanssa".
Alaikäisille suunnattu työpaja herättää kysymyksiä siitä, millaista toimintaa lapsille on lupa järjestää sekä mikä kuuluu julkisesti rahoitetun nuorisotyön piiriin ja millä tavoin kuntien tulee käsitellä sukupuoli-identiteettiin liittyviä kysymyksiä lasten kanssa.
Julkisen vallan tehtävä on turvata lasten ja nuorten hyvinvointi, kasvu ja turvallinen kehitys. Vastikään julkistettiin perusteellinen suomalainen vertaisarvioitu tutkimus, jonka mukaan sukupuolenvaihdoshoitoihin osallistuneiden nuorten mielenterveys on huomattavasti huonontunut.
Riittakerttu Kaltiala Tutkimuksen tekijöihin kuuluva kansainvälisesti arvostettu nuorisopsykiatrian professorion monesti korostanut, että useimmilla lapsilla sukupuoliahdistus menee teini-ikään mennessä ohi ja lapsi samaistuu jälleen syntymässä määriteltyyn sukupuoleensa. Hänen mukaansa lapsille ja nuorille tulee antaa kasvurauha eikä ohjata heitä epäilemään sukupuoltaan.
Edellä todetun perusteella Pride-tapahtumiin tarvitaan selkeät, lasten ja nuorten kehitystä suojelevat ikärajat silloin, kun niissä käsitellään esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin liittyviä välineitä tai käytäntöjä tai muita aiheita, jotka eivät kuulu lasten elämään.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus varmistaa, että lapsille ja nuorille ei järjestetä Priden alla toimintaa, joka ei kuulu heidän ikäisilleen ja voi vahingoittaa heidän kasvuaan ja kehitystään ja
mitä hallitus tekee, jotta verovaroin, esimerkiksi kuntien ja Stea-avustusten kautta, ei rahoiteta edellä kuvattua toimintaa alaikäisille?