Eduskunnan puhemiehelle
Jyväskylässä on toteutettu keskustan järjestyksenvalvonnan pilotti, jossa yksityiset järjestyksenvalvojat ovat toimineet kauppakeskusten ja niiden lähialueiden muodostamalla yhtenäisellä alueella. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Sekä kaupungin, yrittäjien että palveluntuottajan mukaan keskustan turvallisuuden tunne on vahvistunut ja häiriökäyttäytymiseen on voitu puuttua aiempaa tehokkaammin.
Nykyinen lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa vastaavan toiminnan järjestämistä muualla Suomessa. Käytännössä järjestelmä on mahdollinen vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, joissa useat yksityiset alueenhaltijat voivat yhdessä hakea järjestyksenvalvontaa. Kunnilla ei ole mahdollisuutta hakea järjestyksenvalvojien asettamista laajemmille julkisille keskusta-alueille oman harkintansa perusteella.
Monissa kaupungeissa on viime vuosina noussut huoli keskustojen turvallisuudesta, häiriökäyttäytymisestä sekä asukkaiden ja yrittäjien turvallisuuden tunteesta. Poliisin resurssit ovat rajalliset, eikä järjestyksenvalvonnan tarkoituksena olisi korvata poliisia, vaan täydentää turvallisuustyötä ja ennaltaehkäistä häiriöitä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus arvioinut nykyisen järjestyksenvalvontaa koskevan lainsäädännön toimivuutta kuntien turvallisuustarpeiden näkökulmasta,
aikooko hallitus selvittää mahdollisuutta muuttaa lainsäädäntöä siten, että kunnat voisivat hakea poliisilta lupaa järjestyksenvalvojien asettamiseen nykyistä laajemmille julkisille keskusta-alueille paikalliset olosuhteet huomioon ottaen ja
miten hallitus arvioi kuntien, poliisin ja yksityisen turvallisuusalan yhteistyön kehittämistä siten, että se vahvistaisi asukkaiden turvallisuuden tunnetta ja ehkäisisi häiriöitä ilman, että poliisin lakisääteisiä tehtäviä siirretään yksityisille toimijoille?