Eduskunnan puhemiehelle
Kela päätti lopettaa heinäkuun alusta uusien, sairaalassa annosteltavien kaikkein kalliimpien lääkkeiden, kuten biologisten syöpälääkkeiden, korvaamisen. Muutoksen seurauksena noin 100 miljoonan euron lääkekustannukset siirtyivät kesken budjettivuoden hyvinvointialueiden vastuulle. Hyvinvointialueet eivät ole voineet varautua näin merkittävään kustannussiirtoon omassa taloussuunnittelussaan.
Suomi on jo nykyisellään jäänyt useiden syöpien hoidossa jälkeen muista Pohjoismaista. Syöpäpotilaiden hoitoon pääsy, uusien lääkkeiden käyttöönotto ja hoitotulokset ovat monin paikoin heikompia kuin verrokkimaissa. Nyt tehty linjaus merkitsee sitä, ettei uusien lääkkeiden käyttöönotosta enää voida päättää yksinomaan lääketieteellisen näytön ja potilaan yksilöllisen tilanteen perusteella. Linjaus ohittaa käytännössä tämän ammatillisen harkinnan. Kyse ei ole vain tilanteista, joissa uuden lääkkeen terveyshyöty olisi vähäinen, vaan vaikutukset ulottuvat myös potilaisiin, joille uudet lääkkeet tarjoavat merkittävää lisähyötyä tai paremman ennusteen. Päätöksen seurauksena hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne voi muodostua ratkaisevaksi tekijäksi siinä, mitä hoitoa potilas saa.
Linjaus uhkaa lisätä alueellista eriarvoisuutta. Päätös vaikuttaa erityisesti alueisiin, jotka tekevät ja kehittävät vaativimpia hoitoja. Alueilla, joilla talous on kaikkein tiukimmalla, uusien lääkkeiden käyttöönottoa voidaan joutua lykkäämään tai rajoittamaan enemmän kuin muualla. Potilaiden mahdollisuudet saada parasta mahdollista hoitoa eivät saa riippua asuinpaikasta. Linjaus uhkaa samalla heikentää hoitoa kaikilla alueilla, joilla on rahoituksen riittävyyden haasteita. Tämä koskee käytännössä koko maata. Hallitus on jo aiemmin päättänyt leikata soterahoitusta useilta hyvinvointialueilta.
Lisäksi on vaikea nähdä päätöksen johdonmukaisuutta. Perusteluna on esitetty lääkekustannusten kasvun hillitseminen, mutta samaan aikaan Kela-korvattavuus säilyy yksityisessä terveydenhuollossa silloin, kun potilas hankkii lääkkeen itse ja se annostellaan yksityisellä sektorilla. Käytännössä tämä suosii niitä, joilla on varaa maksaa hoidot itse tai vakuutusten avulla, mikä asettaa potilaat eriarvoiseen asemaan maksukyvyn perusteella.
Lisäksi päätöksellä on merkittäviä vaikutuksia syöpätutkimukseen ja uusien hoitojen käyttöönottoon Suomessa. Kansainvälisten lääketutkimusten toteuttaminen edellyttää, että terveydenhuoltojärjestelmä pystyy tarjoamaan ja ottamaan käyttöön uusia hoitoja. Jos hyvinvointialueiden taloudelliset paineet johtavat siihen, että uusimpien syöpälääkkeiden käyttöä rajoitetaan, vaikeutuvat samalla myös uusien syöpähoitojen kliiniset tutkimukset ja niiden toteuttaminen Suomessa. Tämä heikentää suomalaisten potilaiden mahdollisuuksia päästä uusien hoitojen piiriin sekä vaarantaa Suomen asemaa kansainvälisen syöpätutkimuksen toimintaympäristönä.
Päätöksen yhdenvertaisuudesta on herännyt myös vakavia oikeudellisia kysymyksiä. Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksesta on kanneltu myös oikeuskanslerille. Ohjaus asettaa julkisen terveydenhuollon varassa olevat potilaat syrjivään asemaan muun muassa syöpälääkkeiden korvattavuuden osalta. Kun Kela-korvaus säilyy yksityisessä terveydenhuollossa mutta poistuu vastaavissa tilanteissa julkisessa terveydenhuollossa, seurauksena voi olla, että potilaan mahdollisuus saada vaikuttavaa hoitoa riippuu hänen maksukyvystään ja hoitopaikastaan. Tämä on ristiriidassa perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden toteutumisen kanssa.
Päätös herättää vakavia kysymyksiä myös perustuslaissa turvatusta oikeudesta saada riittäviä sosiaali- ja terveyspalveluita. Jos julkisen terveydenhuollon varassa olevien potilaiden mahdollisuus saada vaikuttavaa lääkehoitoa heikkenee, vaarana on, ettei yhdenvertainen oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin toteudu.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus perustelee sen, että kategorinen linjaus sivuuttaa hoitavien lääkäreiden ja muiden asiantuntijoiden lääketieteellisen arvion siitä, milloin uusista lääkkeistä on potilaalle merkittävää hyötyä,
miten hallitus aikoo varmistaa, ettei potilaiden mahdollisuus saada vaikuttavaa lääkehoitoa riipu hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta tai potilaan asuinpaikasta,
miksi hallitus hyväksyy sen, että Kela-korvaus on edelleen mahdollinen yksityisessä terveydenhuollossa, vaikka vastaava korvaus poistuu julkisessa terveydenhuollossa, ja miten tämä on hallituksen mielestä sopusoinnussa yhdenvertaisuuden ja kustannusten hillitsemisen kanssa,
miten hallitus perustelee sen, että näin merkittävä kustannusvastuun siirto toteutettiin kesken budjettivuoden ilman, että hyvinvointialueille annettiin mahdollisuutta varautua muutokseen asianmukaisesti,
mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta Suomi ei entisestään jää jälkeen muiden Pohjoismaiden syövänhoidosta eikä potilaiden yhdenvertainen pääsy vaikuttaviin lääkehoitoihin vaarannu,
miten hallitus aikoo varmistaa, ettei linjaus ole ristiriidassa perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden eikä perustuslaissa turvatun oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin kanssa ja
miten hallitus arvioi päätöksen vaikutukset Suomessa tehtävään syöpätutkimukseen, lääketutkimuksiin ja potilaiden mahdollisuuksiin päästä uusimpien syöpähoitojen piiriin tutkimusten kautta, ja aikooko hallitus ryhtyä toimiin näiden vaikutusten ehkäisemiseksi?