Eduskunnan puhemiehelle
Afrikkalaisen sikaruton (ASF) ensimmäinen esiintyminen Suomessa on vakava isku suomalaiselle sikataloudelle, elintarvikeviennille ja huoltovarmuudelle. Taudin leviämisen estäminen on nyt kansallinen välttämättömyys. Kaikki viranomaisten määräämät torjuntatoimet on toteutettava viivytyksettä, ja hallituksen on huolehdittava siitä, että viranomaisilla on käytössään kaikki tarvittavat toimivaltuudet ja resurssit taudin tehokkaaseen rajaamiseen.
Samalla hallituksen on kannettava vastuunsa myös tilanteen seurauksista. Voi kysyä, miksi käytettävissä olleisiin ennalta ehkäiseviin toimiin, kuten rajavalvonnan tehostamiseen, seuraamusmaksujen tehokkaampaan käyttöön ja ruokakoiratoiminnan vahvistamiseen, ei ryhdytty riittävän päättäväisesti ennen taudin saapumista Suomeen. Tuottajat ansaitsevat vastauksia, mutta ennen kaikkea he ansaitsevat nyt määrätietoisia toimia, kuinka tilanteesta päästään eteenpäin.
Afrikkalaisen sikaruton rantautumisella Suomeen on vakavat vaikutukset. Ensimmäinen löydös on jo johtanut suomalaisen sianlihan viennin pysähtymiseen useille EU:n ulkopuolisille markkinoille, erityisesti Aasiassa. Vientimarkkinoiden palauttaminen edellyttää hallitukselta välittömiä ja aktiivisia toimia sekä korkeimman tason viranomais- ja vientidiplomatiaa. Jos Suomi ei toimi nopeasti, vaarana on, että markkinaosuudet siirtyvät pysyvästi kilpailijamaille.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin välittömiin lisätoimiin hallitus ryhtyy varmistaakseen, että afrikkalainen sikarutto saadaan tehokkaasti rajattua eikä se leviä tuotantosikaloihin,
millaisen kokonaisvaltaisen toimintasuunnitelman hallitus laatii suomalaisen sianlihan tuotannon, elintarvikeketjun ja vientimarkkinoiden turvaamiseksi nykyisessä tilanteessa,
mihin konkreettisiin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy Aasian maiden luottamuksen palauttamiseksi ja suomalaisen sianlihan vientimarkkinoiden avaamiseksi mahdollisimman nopeasti,
miten hallitus varmistaa, että Suomen viranomaiset käynnistävät viipymättä vientineuvottelut ja edistävät alueellistamisperiaatteen hyväksymistä keskeisissä vientimaissa, jotta vientirajoitukset eivät tarpeettomasti kohdistu koko Suomeen, ja
onko Suomi valmis aloittamaan korkean diplomatian toimet vientirajoituksien purkamiseksi?