Eduskunnan puhemiehelle
Omaishoidon vapaan palveluntuottajan tulee liittyä Kanta-palveluun viimeistään 1.9.2026. Tämän lakiperusteisen vaatimuksen toteutumista palveluntuottajien osalta vaativat ja seuraavat hyvinvointialueet.
Kyseisten asiakaspalveluiden tuottajat ovat merkittävässä määrin pien- ja yksinyrittäjiä etenkin pienemmillä paikkakunnilla. Palvelu on paljolti kotipalvelun perustyötä, kuten ulkoilutusta, ruuan valmistusta, kylvettämistä, pyykkihuoltoa, seuran pitoa jne.
Kanta-palveluun liittyminen merkitsee pienelle yritykselle lisää kustannuksia ohjelmistokulujen muodossa. Lisääntyvä työtehtävien kirjaamisen tarve kuluttaa myös rajallista aikaresurssia asiakaspalvelusta.
On selvää, että terveydenhoitoa koskevat kirjaukset tulee kirjata Kanta-palveluun. Sosiaalipalveluiden osalta voidaan eriyttää ammatillinen ja ei-ammatillinen palvelu. Ei-ammatilliseksi palveluksi voidaan katsoa em. kotipalvelun perustyö. Kelan ohjeistuksen mukaan yksityisten sosiaalialan palveluntuottajien ei tarvitse kirjata tietoja Kantaan, jos käytössä ei ole sähköistä järjestelmää. Näin ollen, jos hyvinvointialueen vuoksi joutuu sähköisen järjestelmän hankkimaan, on myös velvollinen kirjaamaan kaikki asiakkaansa sinne, myös itsemaksavat.
Luopumalla ei-ammatillisen sosiaalipalvelun kirjaamisvaatimuksesta helpotetaan palveluntarjoajan byrokraattista taakkaa ja vapautetaan työaikaa varsinaiseen asiakaspalveluun.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko mahdollista luopua ei-ammatillisen sosiaalipalvelun töiden kirjaamisvaatimuksesta Kanta-palveluun ja näin vapauttaa omaishoidon vapaan palveluntuottajan rajallisia resursseja varsinaiseen asiakaspalveluun?