Eduskunnan puhemiehelle
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti Helsingin Sanomien haastattelussa maaliskuussa esiin tekoälyn kehitykseen liittyvän eksistentiaalisen riskin hallitsemattomasta teknologian kehityksestä, joka voisi uhata koko ihmiskuntaa. Ulkoministeri ei ole huolensa kanssa yksin, vaan vastaavia huomioita ovat esittäneet useat asiantuntijat ja päättäjät eri maissa.
Kansainvälisen Future of Life Institute -ajatuspajan vetoomuksen superälykkään tekoälyn ("superintelligence") kehittämisen keskeyttämiseksi on allekirjoittanut jo yli 138 000 ihmistä, joiden joukossa on useita tieteen nobelisteja, tekoälytutkijoita, korkea-arvoisia politiikan neuvonantajia ja teknologiayrittäjiä. Vetoomus esittää superälykkään tekoälyn kehittämisen kieltoa siihen asti, että sen turvallisuudesta ja hallittavuudesta on vahva tieteellinen yhteisymmärrys ja että sille on vahva julkinen tuki.
Kanadassa yli 30 parlamentaarikkoa julkisti kesäkuussa 2026 lausunnon, joka tunnistaa superälykkään tekoälyn ydinsotaan verrattavaksi riskiksi ja vaatii superälykkään tekoälyn kehittämisen kieltoa ja riskiltä suojautumista osana kansallista turvallisuutta. Iso-Britanniassa yli 100 parlamentaarikkoa on puolestaan vedonnut tehokkaimpien tekoälyjärjestelmien tiukemman ja sitovamman sääntelyn puolesta.
Tekoälyteknologiat ovat tehokkaita työkaluja, joiden vastuullinen ja varovainen hyödyntäminen voi tuottaa paljon hyvää yhteiskunnalle. Jo nykyisillä kyvykkyyksillään ne kuitenkin muodostavat vakavan riskin esimerkiksi tuhoisasta kyberhyökkäyksestä tai bioterrorista. Riskin toteutuminen ei edes edellytä pahantahtoista pyrkimystä yhdeltäkään ihmiseltä. Heinäkuussa 2026 tekoäly-yhtiö Open AI:n tekoälymalli teki itsenäisesti kyberhyökkäyksen toista yhtiötä kohtaan karattuaan testiympäristöstään.
Teknologian kehitykseen liittyy lisäksi vaikeasti arvioitava, mutta todellinen mahdollisuus tapahtumaketjuun, jossa inhimilliset kyvyt roimasti ylittävä superälykäs tekoäly ei ole enää lainkaan ihmisen hallinnassa ja suuntaa kyvykkyytensä koko ihmiskuntaa vastaan. Tämän todennäköisyyttä lisää nykyinen kehityskulku, jossa tekoälyjärjestelmien suorituskyky kasvaa erittäin nopeasti, mutta tekoälyn suuntaamiseen ("AI alignment") liittyviä haasteita ei ole vielä ratkottu. Riskin todennäköisyyttä on vaikea arvioida, mutta sen toteutumisen äärimmäisten seurausten takia riski on perusteltua ottaa vakavasti. Pahimmillaan riski uhkaa koko ihmiskunnan olemassaoloa.
Hallitsemattoman tapahtumaketjun ehkäisemiseksi on ehdotettu kansainvälistä sääntelyä tai sopimusta. Yhdysvaltalainen Machine Intelligence Research Institute -tutkimuslaitos (MIRI) on esittänyt sopimusta, jolla superälykkään tekoälyn kehittämistä ehkäistäisiin kehittyneiden sirujen seurannalla ja käyttörajoituksilla. On ilmeistä, että nykyisessä geopoliittisessa ilmapiirissä kattavan sopimuksen aikaansaaminen on vaikeaa. Se ei kuitenkaan ole mahdotonta, sillä itse riski koskettaa yhtä lailla demokraattisia kuin autoritäärisiäkin hallintoja.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä tavoin hallitus on arvioinut superälykkään tekoälyn kehittämisen riskejä ja onko hallitus valmis edistämään superälykkään tekoälyn kehittämisen tehokkaasti estävää tai rajoittavaa kansainvälistä sääntelyä?