Eduskunnan puhemiehelle
Suomalaisilla sikatiloilla paljastui jälleen elokuussa 2026 eläinten kaltoinkohtelua. Tiloilla kuvatulla materiaalilla näkyy sikojen potkimista ja lyömistä, iskemistä sähköpiiskalla ja tatuointivasaralla, lukuisia kuolleita porsaita sekä kehnoja elinolosuhteita.
Helsingin Sanomien verkkosivuilla 19.8.2026 julkaistussa artikkelissa asiantuntija arvioi, että vähintäänkin osa videoilla näkyvästä toiminnasta olisi lain sallimaa. Eläintuotannossa tapahtuu siis eläinten kannalta kohtuuttomia asioita, joita ei kuitenkaan ole lailla kielletty. Eläinten laissa säädetty oikeus lajityypillisen käyttäytymisen mahdollisuuksiin ei nykyisen lainsäädännön vallitessa toteudu.
Siat ovat älykkäitä, herkkiä ja sosiaalisia eläimiä. Niiden kognitiivisten taitojen on monesti kuvattu olevan koiria kehittyneempiä, ehkäpä viisivuotiaiden lasten tasoisia.
Eläinoikeusjärjestön kuvaama materiaali suomalaisilta sikatiloilta on järkyttävää. Hallituksen on viipymättä ryhdyttävä toimiin valvonnan vahvistamiseksi ja kaltoinkohteluun puuttumiseksi sekä eläimiä koskevan lainsäädännön kehittämiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä suomalaisen tehoeläintuotannon valvonnan tehostamiseksi sekä sikojen ja muiden eläinten kaltoinkohteluun puuttumiseksi sekä
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lainsäädännön kehittämiseksi siten, että eläinten oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen voi tosiasiallisesti toteutua?