Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa todettiin ensimmäisen kerran afrikkalaista sikaruttoa (ASF) heinäkuussa 2026, kun Virolahdelta löydetyistä luonnonvaraisista villisioista varmistui tartunta. Tämän jälkeen Ruokavirasto perusti Kaakkois-Suomeen tartuntavyöhykkeen sekä sen sisälle ydinalueen taudin leviämisen estämiseksi.
Tartuntavyöhykkeellä ja ydinalueella on asetettu merkittäviä rajoituksia muun muassa metsästykselle, metsätaloustöille, maastossa liikkumiselle, koirien ulkoiluttamiselle, yleisötapahtumille sekä useille maa- ja metsätalouteen liittyville toiminnoille. Rajoitukset koskevat Virolahden ja Miehikkälän kuntia sekä osia Etelä-Karjalasta, mukaan lukien Lappeenrannan eteläosia, ja niitä on sittemmin tarkennettu uusien tautihavaintojen perusteella. Vaikutukset ulottuvat huomattavasti sikataloutta laajemmalle. Ne koskettavat muun muassa metsänomistajia, metsäkoneyrittäjiä, puutavarakuljetuksia, puunhankintaa, metsäteollisuutta, metsästystä, riistataloutta, matkailua sekä muita maaseudun yrityksiä.
Erityisen haastavaa alueen toimijoille on tilanteen ennakoimattomuus. Tartunta-alueiden rajauksia voidaan muuttaa tai laajentaa lyhyellä varoitusajalla uusien tautihavaintojen perusteella. Epävarmuus aiheuttaa taloudellisia vaikutuksia jo ennen varsinaisten vahinkojen syntymistä.
MTK on arvioinut, että rajoituksista aiheutuvat menetykset Kaakkois-Suomen metsäsektorille voivat nousta noin miljoonaan euroon viikossa. Mikäli rajoitukset jatkuvat pitkään, voivat vaikutukset kasvaa huomattaviksi alueen elinkeinoille.
Huolta lisää myös se, että tilanteen vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Afrikkalaisen sikaruton vuoksi asetettujen vyöhykkeiden purkaminen ei tapahdu automaattisesti, vaan se edellyttää erillistä menettelyä ja Euroopan komission hyväksyntää. Lisäksi alueen vapauttaminen rajoituksista edellyttää käytännössä sitä, että viimeisimmästä todetusta tartuntatapauksesta on kulunut vähintään 12 kuukautta. Tämän vuoksi taloudelliset vaikutukset voivat jatkua pitkään myös sen jälkeen, kun uusia tartuntoja ei enää havaita.
Etelä-Karjala ja muu Kaakkois-Suomi ovat jo viime vuosina kohdanneet merkittäviä taloudellisia haasteita rajaliikenteen muutosten ja teollisuuden rakennemuutosten seurauksena. Tämän vuoksi on tärkeää varmistaa, etteivät eläintaudin torjumiseksi välttämättömät rajoitukset johda kohtuuttomiin alueellisiin menetyksiin ilman asianmukaisia korvaus- tai tukijärjestelyjä. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah on julkisuudessa todennut, että mikäli afrikkalainen sikarutto leviäisi tuotantosikoihin, vahingot korvattaisiin eläintautilain mukaisesti täysimääräisesti.
Nykyinen korvausjärjestelmä on siten rakennettu erityisesti eläintautien välittömien vaikutusten korvaamiseen silloin, kun tauti kohdistuu tuotantoeläimiin. Sen sijaan epäselvemmäksi jää, miten korvataan viranomaisten määräämistä rajoituksista aiheutuvat taloudelliset menetykset metsänomistajille, metsäkoneyrittäjille, puunhankinnalle, kuljetusalalle, matkailuyrittäjille, metsästykseen liittyville toimijoille sekä muille alueen elinkeinoille.
Afrikkalaisen sikaruton torjunta on koko Suomen etu, mutta torjuntatoimien kustannukset ja taloudelliset vaikutukset voivat kohdistua hyvin epätasaisesti yksittäisiin kuntiin, maakuntiin, yrittäjiin ja muihin toimijoihin.
Tilanteen mahdollinen pitkittyminen, rajoitusalueiden muutokset ja toiminnan ennakoitavuuden heikkeneminen voivat aiheuttaa merkittäviä välittömiä ja pitkäkestoisia menetyksiä alueille, joilla rajoituksia joudutaan toteuttamaan. Tämän vuoksi on perusteltua arvioida myös nykyisen korvausmallin riittävyyttä ja kehittämistarpeita.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo korvata afrikkalaisen sikaruton vuoksi asetetuista rajoituksista aiheutuvia välittömiä ja pitkäkestoisia taloudellisia menetyksiä alueen toimijoille?