ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vaaratiedotteesta annettua lakia siten, että vaaratiedote voitaisiin välittää väestölle myös solulähetysjärjestelmää käyttäen. Järjestelmä mahdollistaa nopean, viiveettömän ja maantieteellisesti rajatun vaaratiedotteen välittämisen vaara-alueella oleville kaikkien mobiilioperaattoreiden päätelaitteille. Hätäkeskuslaitokselle säädettäisiin velvoite välittää vaaratiedote myös solulähetysjärjestelmään. Esityksen tavoitteena on täydentää Suomen monikanavaiseen viestintään perustuvaa väestön varoittamis- ja vaaratiedotejärjestelmää.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2026.
PERUSTELUT
1
Asian tausta ja valmistelu
1.1
Tausta
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2018/1972, annettu 11 päivänä joulukuuta 2018, eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä (uudelleenlaadittu).
Sähköisen viestinnän verkkoja ja palveluja koskevan teledirektiivin ((EU) 2018/1972)110 artiklan täytäntöönpanon yhteydessä Suomessa käytössä olleita vaaratiedottamiskanavia täydennettiin mobiilin vaaratiedottamisen sääntelyratkaisulla (112 Suomi-sovellus) vuodesta 2022 alkaen. Vaaratiedotteesta annettu laki (466/2012) ja sähköisen viestinnän palveluista annettu laki (917/2014) päivitettiin tuolloin vastaamaan kyseisen direktiivin vaatimuksia. Jo ennen teledirektiivin asettamia velvoitteita selvitettiin matkapuhelimien hyödyntämismahdollisuuksia väestön varoittamisessa ja vaaratiedottamisessa. Taloudelliset seikat osoittautuivat tuolloin yleensä esteeksi mobiilivaroitusjärjestelmien kehittämisessä.
Saatujen kokemusten ja erilaisten selvitysten perusteella on havaittu tarvetta parantaa väestön tavoitettavuutta mobiilivaroittamisessa sekä nopeuttaa varoitusten perillemenoaikaa. Tämä korostuisi erityisesti poikkeusoloissa.
Mainittuja kehitystarpeita voitaisiin edistää solulähetysjärjestelmällä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmällä), joka tulisi täydentämään jo olemassa olevia menetelmiä. Uusi järjestelmä ei vaatisi käyttäjältä sovelluksen lataamista puhelimeensa. Cell Broadcast-teknologian kehityksen myötä ja sen käytön yleistyttyä, on voitu todeta myös järjestelmän rakentamiskustannusten tulleen alaspäin.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8
Vahva ja välittävä Suomi: Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, s 187. Haettu osoitteesta:
Hallituksen esitys toteuttaisi osaltaan Petteri Orpon hallitusohjelman kohdassa 10.1 ”Kansallista turvallisuutta ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistetaan” mainittua tavoitetta vaaratiedotejärjestelmän uudistamisesta.
1.2
Valmistelu
Esitys on valmisteltu virkatyönä sisäministeriössä. Sisäministeriö asetti 12.6.2026 hankkeen vaaratiedotteesta annetun lain (466/2012) muuttamiseksi. Hankkeen toimikausi on 15.6.2026–31.12.2026. Asettamispäätöksen mukaan hankkeessa valmistellaan tarvittavat säädösmuutokset vaaratiedotteesta annettuun lakiin niin, että laissa voidaan huomioida Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmän (CBS) käyttöönotto. Vaaratiedotelakiin tulee siten lisätä CBS yhdeksi varoittamismenetelmäksi. Lisäksi voidaan tehdä myös muita välttämättömiä muutoksia vaaratiedotteesta annettuun lakiin.
Hallituksen esitysluonnos oli lausunnolla ohjeaikaa lyhemmän ajan 30.6.2026 –14.7.2026. Esityksen kiireellisyyden takia oli tarpeen poiketa kuulemista säädösvalmistelussa koskevista ohjeista, jotka koskevat lausuntoaikaa. Vallitsevan turvallisuustilanteen vuoksi solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) halutaan saada käyttöön heti sen valmistuttua. Lisäksi esitetty muutos on luonteeltaan tekninen ja se parantaa väestön monikanavaista varoittamisjärjestelmää.
Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle (Ålands landskapsregering) ja valtiovarainministeriölle myönnettiin lisäaikaa 21.7.2026 asti. Myös Hätäkeskuslaitokselle annettiin lisäaikaa 31.7.2026 saakka.
Lausuntoa pyydettiin 81 taholta. Lausuntopalvelu.fi-sivustolla muillekin kuin jakelussa mainituille annettiin mahdollisuus antaa lausunto. Lausuntoja saatiin 42 kappaletta. Saadusta lausuntopalautteesta on laadittu lausuntoyhteenveto ja lausuntotiivistelmä. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella SM010:00/2026.
2
Nykytila ja sen arviointi
2.1
Nykytila
Lainsäädäntö
Laki vaaratiedotteesta (466/2012), myöhemmin vaaratiedotelaki, tuli voimaan 1.6.2013. Lakia vaaratiedotteesta sovelletaan sen 1 §:n mukaan vaaratiedotteeseen, jonka viranomainen antaa välitettäväksi radiossa, televisiossa ja muihin telepäätelaitteisiin. Kohdennetusta viranomaistiedotteesta säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa ja viranomaisten velvollisuudesta tiedottaa, ohjata ja neuvoa muutoin kuin antamalla vaaratiedote säädetään erikseen. Lain 2 §:n mukaan vaaratiedote on toimivaltaisen viranomaisen antama tiedote, jonka tarkoitus on varoittaa vaarallisesta tapahtumasta ja jolla annetaan toimintaohjeita. Lain 3 § määrittää toimivaltaiset viranomaiset. Lain 4 §:n mukaan vaaratiedote voidaan antaa, jos se on välttämätöntä väestön varoittamiseksi silloin, kun vaarallisen tapahtuman seurauksena voi aiheutua ihmisille hengen- tai terveysvaara taikka vaara merkittävälle omaisuuden vaurioitumiselle tai tuhoutumiselle. Toimivaltaisen viranomaisen on vaaratiedotetta antaessaan päätettävä sen maantieteellisestä kohdentamisesta joko valtakunnalliseksi tai alueelliseksi vaaran laadun ja muiden vaarasta varoittamisen kannalta oleellisten seikkojen perusteella. Vaaratiedote voidaan lisäksi antaa, kun vaaratilanne, jonka perusteella vaaratiedote on annettu, on ohi. Vaaratiedotteen sisällöstä ja antamisesta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
Vaaratiedotelain 5 §:n mukaan vaaratiedote välitetään väestölle radiossa ja Hätäkeskuslaitoksen tarjoamaan telepäätelaitesovellukseen. Vaaratiedote voidaan lisäksi välittää väestölle televisiossa, jos vaaratiedotteen antava viranomainen niin päättää. Vaaratiedote tulee välittää väestölle välittömästi. Vaaratiedotteen sisältöä ei saa muuttaa sitä välitettäessä. Teleyrityksen sekä televisio- ja radiotoiminnan harjoittajan velvollisuudesta välittää viranomaistiedotuksia säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 243 §:n 1 momentin 15 kohdassa ja 279 §:ssä sekä Yleisradio Oy:stä annetun lain (1380/1993) 7 §:n 2 momentin 7 kohdassa.
Vaaratiedotelain 7 §:n mukaan toimivaltainen viranomainen lähettää vaaratiedotteen Hätäkeskuslaitokseen. Hätäkeskuslaitos välittää vaaratiedotteen telepäätelaitesovellukseen sekä radiossa ja televisiossa jakelua varten Yleisradio Oy:öön. Vaaratiedotteen lähettämisestä Hätäkeskuslaitokseen ja vaaratiedotteen välittämisestä Yleisradio Oy:öön sekä telepäätelaitesovellukseen voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 321 §:n 1 momentin mukaan teleyritys on velvollinen luovuttamaan hätäkeskukselle, meripelastuskeskukselle, meripelastuslohkokeskukselle ja poliisille käsiteltäväksi: 1) sen liittymän tai päätelaitteen, josta hätäilmoitus on tehty, sijaintitiedot ja tiedot liittymän tunnisteesta, tilaajasta, käyttäjästä ja asennusosoitteesta; sekä 2) hätäilmoituksen kohteena olevan henkilön käyttämän liittymän tai päätelaitteen sijaintitiedot sekä tiedot liittymän tunnisteesta, tilaajasta, käyttäjästä ja asennusosoitteesta, jos henkilö on hätäilmoituksen vastaanottaneen viranomaisen perustellun käsityksen mukaan ilmeisessä hädässä tai välittömässä vaarassa.
Sisäministeriö huolehtii pelastustoimen valtakunnallisista järjestelyistä pelastuslain (379/2011) 23 §:n mukaisesti. Pykälän 3 momentin nojalla pelastuslain mukaisista tehtävistä pelastustoimessa voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen (407/2011) 4 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sisäministeriön tehtävänä on sen lisäksi mitä pelastuslaissa säädetään huolehtia pelastustoimen valtakunnallisesta suunnittelusta poikkeusolojen ja muiden häiriötilanteiden varalta sekä muusta toimialan varautumisesta. Pelastuslain 32 §:n mukaan pelastustoimintaan katsotaan kuuluvaksi muun muassa väestön varoittaminen.
Hyvinvointialueet päättävät, millä tavoin pelastuslaitos huolehtii alueellaan väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteissa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä pelastuslain 27 §:n mukaisesti.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/4489fd3c-5a93-42d5-b812-d04393196a2c
Vaaratiedoteopas:
Sisäministeriö on julkaissut Vaaratiedoteoppaan vuonna 2013, sisäasiainministeriön julkaisu 1/2013. Vaaratiedoteoppaassa annetaan ohjeita vaaratiedotteen laatimiseen ja lähettämiseen. Opas sisältää muun muassa esimerkkejä ja arviointiohjeita siitä, millaisissa tilanteissa vaaratiedote tulisi antaa.
2.2
Nykytilan arviointia
Vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittäminen on olennainen osa sisäistä turvallisuutta, millä mahdollistetaan väestön varoittaminen ja suojaaminen niin normaalioloissa, häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Muutokset Suomen turvallisuusympäristössä, teknologian kehitys ja ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat edellyttävät pelastus- ja hätäkeskusjärjestelmien kehittämistä ja vahvistamista. Vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittäminen on keskeinen osa sisäistä turvallisuutta, ja sen tavoitteena on varoittaa ja suojata väestöä kaikissa tilanteissa – normaalioloista poikkeusoloihin.
Suomessa väestöhälyttimien kuuluvuusalueella asuu keskimäärin noin 64 prosenttia asukkaista. Kuuluvuusalueilla asuvien asukkaiden määrä vaihtelee Suomessa noin 30–85 prosentin välillä. Luvuissa ei ole otettu huomioon kuuluvuutta sisätiloihin. Vaaratiedotejärjestelmä ei nykyisellään vastaa hyvin nopeasti kehittyviin vaaratilanteisiin liian pitkien viiveiden vuoksi.
Saatujen kokemusten ja erilaisten selvitysten perusteella muuttuneessa turvallisuustilanteessa on havaittu tarvetta parantaa entisestään väestön tavoitettavuutta mobiilivaroittamisessa sekä nopeuttaa varoitusten perillemenoaikaa erityisesti poikkeusoloissa.
Edellisestä johtuen Suomeen rakennetaan uusi, nykyisiä järjestelmiä täydentävä vaaratiedotejärjestelmä, joka valmistuu lokakuun 2026 loppuun mennessä. Uusi FI-Alert -järjestelmä täydentäisi nykyistä vaaratiedottamista tuomalla matkapuhelimiin nopeammat ja paremmin kohdennetut alueelliset varoitukset. FI-Alert -järjestelmä perustuu Cell Broadcast -teknologiaan ja EU Alert -konseptiin.
Monikanavaisuuden lisääminen ja kattavuuden parantaminen
Solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast – varoitusjärjestelmä) parantaa väestön varoittamisen kattavuutta mahdollistamalla vaaratiedotteiden nopean välittämisen suoraan matkapuhelimiin. Tällä hetkellä vaaratiedotteen voi saada matkapuhelimeen, jos käytössä on älypuhelin ja siihen on asennettu Hätäkeskuslaitoksen telepäätelaitesovellus, eli 112 Suomi tai YLE-sovellus. Muita vaaratiedottamiskanavia ovat radio, televisio sekä Teksti-tv sivu 112. Vaaratiedote julkaistaan myös sivulla 112.fi ja yle.fi. Lisäksi vaaratiedotteen antamista voidaan tehostaa väestöhälyttimien kautta annettavalla yleisellä vaaramerkillä. Suomessa on monikanavaisuuteen perustuva väestön varoitus- ja vaaratiedotejärjestelmä, jota solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast – varoitusjärjestelmä) tulisi täydentämään. Olemassa olevat varoituskanavat tulisivat jäämään sen rinnalle. Monikanavaisuuden lisääminen väestön varoittamisessa lisää myös viestinnän varmuutta ja tavoittavuutta, sillä sama tieto saavuttaa ihmiset useiden eri kanavien kautta eri tilanteissa ja eri vuorokaudenaikoina.
Suurin osa Suomessa asuvista tai oleskelevista ihmisistä käyttää matkapuhelinta päivittäin. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastojen mukaan matkaviestintäverkon liittymien määrä Suomessa vuoden 2025 lopussa oli noin yhdeksän miljoonaa kappaletta. Näistä kotitalouksien käytössä oli 71,8 prosenttia ja loput 28,2 prosenttia yritysten käytössä. Vuoden 2022 tilastojen mukaan vuonna 2022 92 prosentilla 15–79-vuotiaista suomalaisista oli käytössään älypuhelin. Suomessa internetin käyttäjien osuus matkapuhelimella tai älypuhelimella on kaikissa ikäryhmissä suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Pelkkää puhetta ja tekstiviestejä sisältäviä matkapuhelinliittymiä oli vuonna 2025 käytössä vain enää 11 prosentilla suomalaisista.
112 Suomi -sovellus on Hätäkeskuslaitoksen ylläpitämä maksuton mobiilisovellus, jonka tarkoituksena on ohjata käyttäjät tarkoituksenmukaisen avun ja palveluiden piiriin erilaisissa hätä- ja ongelmatilanteissa. Sovelluksen avulla käyttäjä voi soittaa hätänumeroon 112, minkä lisäksi sovellus mahdollistaa avuntarvitsijan sijainnin välittämisen Hätäkeskuslaitokselle paikantamisen tueksi. Sovellus sisältää myös kiireettömissä tilanteissa tarvittavia päivystysnumeroita sekä välittää käyttäjille viranomaisten antamia vaaratiedotteita ja viranomaistiedotteita suoraan mobiililaitteeseen. Vuoteen 2026 mennessä 112 Suomi -sovellus on ladattu noin kahteen miljoonaan älylaitteeseen Suomessa.
Perinteiset joukkoviestimet tavoittavat edelleen suuren osan Suomen väestöstä. Viime vuosina radiota on kuunnellut viikoittain noin 60 prosenttia väestöstä ja keskimääräinen kuunteluaika on ollut noin 3 tuntia ja 20 minuuttia viikossa. Television viikoittainen tavoittavuus on ollut noin 80 prosenttia väestöstä ja keskimääräinen katseluaika noin 15 tuntia ja 51 minuuttia viikossa. Teksti-tv:tä seuraa sen sijaan viikoittain noin 1,2 miljoonaa suomalaista.
Hyvinvointialueen pelastuslaitokset vastaavat pelastuslain 27 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteessa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä. Hälytysjärjestelmä on toteutettu lähtökohtaisesti kiinteillä ulkohälyttimillä, joiden kautta annetaan yleinen vaaramerkki. Yleisen vaaramerkin avulla voidaan tehostaa väestön varoittamista, jonka yhteydessä tulee antaa aina myös vaaratiedote. Sisäministeriön vuonna 2025 keräämien tietojen mukaan kiinteiden ulkohälyttimien kuuluvuusalueilla asuvien henkilöiden osuus koko väestöstä vaihteli 30–85 prosentin välillä. Yleensä väestöhälyttimet on sijoitettu asutustaajamiin ja niiden tarkoituksena on etupäässä varoittaa ulkona liikkuvaa väestöä.
Matkapuhelimien avulla tavoitetaan lähes koko väestö Suomessa, sillä matkapuhelin on lähes jokaisen suomalaisen käytössä. Solulähetysjärjestelmän kautta tuleva vaaratiedote saavuttaa myös esimerkiksi Suomessa tilapäisesti oleskelevat ulkomaalaiset, jos näiden matkapuhelimessa on mahdollistettu solulähetysjärjestelmän kautta tulevat viestit. Solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) kautta matkapuhelimeen tuleva viesti mahdollistaa nopean ja suoran varoittamisen vuorokauden ajasta riippumatta, kun taas radion ja television tavoittavuus vaihtelee vuorokauden ajan mukaan, eikä suurin osa ihmisistä ole niiden äärellä yhtä aikaa. Lisäksi kiinteät ulkohälyttimet on suunniteltu ensisijaisesti ulkona liikkuvan väestön varoittamiseen, minkä vuoksi matkapuhelimeen välitetty vaaratiedote on tehokkain tapa varmistaa, että varoitus saavuttaa mahdollisimman laajan väestöpohjan yhdenvertaisesti eri tilanteissa ja eri vuorokaudenaikoina.
Nopea ja maantieteellisesti kohdennettavissa
Solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) mahdollistaa väestön laajan tavoitettavuuden lisäksi erittäin nopean tavoitettavuuden, sillä viestien välitysviive on tyypillisesti vain muutamia sekunteja. Viestien toimitus ei ole riippuvainen vastaanottajien määrästä, minkä ansiosta varoitukset voidaan välittää samanaikaisesti laajoille väestöryhmille ja laajoille maantieteellisille alueille. Tämän vuoksi Cell Broadcast -teknologia tarjoaa perinteisiin tekstiviestipohjaisiin ratkaisuihin verrattuna merkittävästi nopeamman, toimintavarmemman ja skaalautuvamman tavan väestön varoittamiseen.
Solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) avulla väestöä voidaan varoittaa tarkasti rajatulla maantieteellisellä alueella tai tarvittaessa koko Suomen laajuisesti. Varoitusviesti välittyy samanaikaisesti kaikille vaara-alueella sijaitseville mobiilipäätelaitteille riippumatta siitä, minkä mobiilioperaattorin verkkoa ne käyttävät. Solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) lähettää viestin kaikkiin vaara-alueella oleviin matkapuhelimiin. Lisäksi varoitusjärjestelmä tavoittaa myös vaara-alueelle myöhemmin saapuvia henkilöitä, mikäli varoituksen lähetys on edelleen aktiivisena kyseisellä alueella.
3
Tavoitteet
Esityksen tavoitteena on täydentää Suomen monikanavaiseen viestintään perustuvaa väestön varoittamis- ja vaaratiedotejärjestelmää. Lisäksi esityksen tavoitteena on nopeuttaa ja parantaa väestön varoittamisen tehokkuutta erilaisissa vaaratilanteissa, lisätä varoitusten tavoittavuutta siten, että vaaratiedotteet voidaan välittää vaara-alueella olevan väestön matkapuhelimiin sekä varmistaa viranomaisohjeiden nopea ja luotettava välittyminen.
4
Ehdotukset ja niiden vaikutukset
4.1
Keskeiset ehdotukset
Esityksessä ehdotetaan, että vaaratiedote voitaisiin välittää väestölle myös solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) kautta. Muutoksella laajennettaisiin vaaratiedotteen välityskanavia nykyisestä, mikä parantaisi väestön tavoittamista, nopeuttaisi tiedotteiden välittämistä sekä mahdollistaisi entistä tarkemman alueellisen kohdentamisen. Hätäkeskuslaitokselle tulisi vaatimus välittää viranomaisten toimittama vaaratiedote myös solulähetysjärjestelmään (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmään). Lisäksi ehdotetaan, että Hätäkeskuslaitos voisi välittää vaaratiedotteen Yleisradio Oy:öön myös Yleisradio Oy:n internetissä tapahtuvaa jakelua varten.
4.2
Pääasialliset vaikutukset
4.2.1
Taloudelliset vaikutukset
Sisäministeriö on saanut kuuden miljoonan euron siirtomäärärahan vuoden 2025 toisesta lisätalousarviosta vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittämiseen kesällä 2025.
Myönnetystä kuuden miljoonan euron rahoituksesta 300 000 euroa käytetään ulkohälytinjärjestelmän nykytilan ja kehittämistarpeiden selvittämiseen sekä 500 000 euroa 112 Suomi-sovelluksen ilmasta uhkaavan varoitusominaisuuden rakentamiseen. Valtaosa myönnetystä rahoituksesta kohdennetaan solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast-järjestelmän) rakentamiseen. Rakennettava FI Alert-järjestelmä noudattaa EU Alert-konseptia ja perustuu Cell Broadcast-standardiin. Solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) toteutukseen on varattu rahoitusta 4,7 miljoonaa euroa. Rahoitusta käytettäisiin varoitusjärjestelmän määrittelyä, testausta, käyttöönottoa ja ylläpitoa varten.
Tämän hetken arvion mukaan solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) ylläpitokulut olisivat vuosittain noin 300 000 euroa. Ylläpitokulut tulisi lähtökohtaisesti kattaa olemassa olevilla määrärahoilla talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksen mukaisesti.
4.2.2
Yritysvaikutukset
Ehdotettu solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) voi vaikuttaa liiketoiminnan keskeytysten vähenemiseen. Alueellisesti tarkka kohdennus (solulähetys) varmistaa, ettei koko maata tai laajaa maakuntaa tarvitse sulkea paikallisen uhan vuoksi. Tämä säästää yritykset turhilta seisokeilta ja tuotantokatkoksilta.
4.2.3
Ympäristövaikutukset
Ehdotetulla Cell Broadcast -varoitusjärjestelmällä voidaan vaikuttaa ympäristövahinkojen torjuntaan. Järjestelmää voidaan käyttää tilanteissa, joissa uhka kohdistuu suoraan luontoon tai ympäristöön (kuten suuret kemikaalivuodot tai teollisuuspalot). Nopea evakuointi- tai suojautumisohje estää ihmisten altistumisen ja auttaa rajaamaan ympäristökatastrofeja.
Cell Broadcast -tekniikka käyttää matkapuhelinverkon olemassa olevaa infrastruktuuria huomattavasti perinteistä massatekstiviestitystä säästeliäämmin. Se ei vaadi sovellusten jatkuvaa taustapäivittämistä tai raskaiden palvelinsalien ylikuormittamista, mikä pitää digitaalisen hiilijalanjäljen pienenä.
4.2.4
Vaikutukset turvallisuuteen ja väestöön
Vaaratiedotteiden uudistus (FI-Alert-järjestelmä) vaikuttaa yhteiskuntaan merkittävästi parantamalla viranomaisten varoitusviestien nopeutta, alueellista kohdennettavuutta ja kattavuutta. Se tekee väestön varoittamisesta reaaliaikaista ja poistaa välttämättömän tarpeen ladata erillisiä sovelluksia, mikä vahvistaa koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä ja turvallisuutta.
Viranomaisten oikea-aikainen ja selkeä viestintä onnettomuus- ja vaaratilanteissa mahdollistaa väestölle nopean reagoinnin, joka voi vähentää omaisuus- ja henkilövahinkoja, koska sen avulla voidaan ohjata ihmisiä toimimaan oikein, kun he saavat ymmärrettävät ja luotettavat toimintaohjeet. Tämä parantaa turvallisuutta sekä vähentää ihmisten epävarmuutta sekä ennalta ehkäisee väärän tiedon leviämistä. Nopea ja luotettava viranomaisviestintä parantaa lisäksi kansallista henkistä kriisinkestävyyttä.
Matkaviestinverkossa toimiva solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) mahdollistaa viranomais- ja vaaratiedotteiden välittämisen kaikkiin yhteensopiviin päätelaitteisiin, eikä sen käyttö rajoitu pelkästään älypuhelimiin. Solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) ei edellytä matkapuhelimen käyttäjältä erillisen mobiilisovelluksen lataamista puhelimeen tai maksullisien palveluiden käyttöä. Näin ollen väestön kattava tavoittaminen on mahdollista, mukaan lukien tilapäisesti maassa oleskelevat henkilöt, kuten matkailijat.
Ehdotettu solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) voi parantaa myös joidenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden yhdenvertaista mahdollisuutta saada tietoon vaaratiedote. Varoitusviesti ilmestyy suoraan puhelimen näytölle ilman, että käyttäjän tarvitsee aktiivisesti hakea tietoa tai käyttää erillisiä palveluja. Sen ansiosta järjestelmä tavoittaa myös henkilöt, joilla on heikot digitaidot sekä välittää varoitukset nopeasti, suoraan ja saavutettavasti ilman käyttäjältä vaadittavia toimenpiteitä. Cell Broadcast -viestiin voidaan asetuksista muuttaa erottuva hälytysääni ja värinä, jotka varmistavat viestin nopean havaitsemisen myös silloin, kun puhelin ei ole aktiivisessa käytössä. Joissakin puhelinmalleissa on vakiona Cell Broadcast -viestien lukua varten tekstistä puheeksi -toiminto. Solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmä) parantaa näkövammaisten tiedonsaantia, mutta osa näkövammaisista jää varoitusviestien ulkopuolelle. Osalla näkövammaisista, jotka eivät näe lukea puhelimen näyttöä, ei ole käytössään puhelinta, jossa on ruudunlukija. Monet heistä ovat iäkkäitä tai henkilöitä, jotka eivät jostain syystä ole saaneet käyttöönsä puhelinta, jossa on ruudunlukija.
4.2.5
Tietosuojavaikutukset
Solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) etuna on vahva tietosuojan taso. Järjestelmä ei edellytä käyttäjien henkilötietojen, puhelinnumeroiden tai sijaintitietojen käsittelyä, vaan viestit välitetään samanaikaisesti kaikille määritellyllä alueella sijaitseville yhteensopiville päätelaitteille. Viranomaiset eivät saa esimerkiksi tietoa yksittäisistä viestin vastaanottajista, mikä tukee yksityisyyden suojaa.
4.2.6
Vaikutukset viranomaisiin
Esityksen seurauksena kaikkien vaaratiedotteesta annetun lain 3 §:n mukaisten viranomaisten mahdollisuudet varoittaa väestöä paranevat, sillä vaaratiedotteet voidaan välittää entistä tehokkaammin ja alueellisesti kohdennettuna vaaran vaikutusalueella olevalle väestölle. Tämän arvioidaan tehostavan väestön suojautumismahdollisuuksia sekä parantavan vaaratiedotteiden tavoittavuutta niin päivittäisissä onnettomuuksissa, normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissa. Vaarasta tiedottamisen lisäksi vaaratiedotteella voidaan antaa väestölle toimintaohjeita, joiden tarkoituksena on ohjata vaara-alueella olevia henkilöitä toimimaan tilanteessa asianmukaisella tavalla.
Muutoksen myötä Hätäkeskuslaitokselle muodostuu uusi velvoite välittää sille toimitetut vaaratiedotteet myös solulähetysjärjestelmään (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmään). Hätäkeskuslaitoksen johtokeskus vastaa vaaratiedotteiden välittämisestä, minkä seurauksena uusi velvoite muodostaa sille lisätehtävän.
Uusi solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) voi vaikuttaa tehostavasti viranomaisresurssien käyttöön vaaratilanteessa. Automaattinen ja luotettava viestintä vähentää hätäkeskuksiin kohdistuvaa ruuhkaa ja tiedustelupuheluita. Myös pelastuslaitoksen ja poliisin resurssit voidaan kohdistaa suoraan vaaratilanteiden hallintaan.
4.2.7
Ahvenanmaan maakunta
itsehallintolaki Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaa koskevat säännökset sisältyvät Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991,) 18 §:ään. Valtakunnan lainsäädäntövaltaa koskevat säännökset puolestaan sisältyvät itsehallintolain 27 §:ään. Itsehallintolain 18 §:n 6 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta yleistä järjestystä ja turvallisuutta koskevissa asioissa lukuun ottamatta niitä poikkeuksia, jotka mainitaan lain 27 §:n 27, 34 ja 35 kohdassa, sekä palo- ja pelastustoimea koskevissa asioissa. Itsehallintolain 27 §:n 28 kohdan mukaan väestönsuojelu kuuluu valtakunnan toimivaltaan, kuitenkin siten, että päätös maakunnassa asuvien henkilöiden siirtämisestä maakunnan ulkopuolelle voidaan tehdä vain maakuntahallituksen suostumuksella. Pykälän 34 kohdan mukaan puolustusvoimat ja rajavartiolaitos, ottaen huomioon lain 12 §:n säännökset, valtion turvallisuuden turvaamiseen liittyvä poliisitoiminta, puolustustila sekä varautuminen poikkeusoloihin kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Myös ydinenergia kuuluu itsehallintolain 27 §:n 18 kohdan mukaan valtakunnan toimivaltaan.
Tilanteet, joissa väestölle annettavia varoitusviestejä voidaan tarvita, voivat siten liittyä sekä maakunnan että valtakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluviin aloihin. Varoitusviestejä voidaan tarvita esimerkiksi onnettomuuksien, luonnonilmiöiden tai muiden normaaliolojen häiriötilanteiden yhteydessä, joissa toimivalta kuuluu maakunnan pelastustoimelle. Vaaratiedotelain 3 §:n 1 momentin 15 kohdan mukaan vaaratiedotteen saa antaa Ahvenanmaan valtionvirasto. Samalla järjestelmän on tarkoitus palvella myös sellaisissa tilanteissa, jotka kuuluvat valtakunnan toimivaltaan, kuten säteilyonnettomuuksissa, vakavissa valtion turvallisuuteen kohdistuvissa uhissa, sabotaasitapauksissa, terrorismissa, väestönsuojelutilanteissa sekä poikkeusoloissa.
Varoitustilanteet voivat lisäksi olla rajat ylittäviä tai sellaisia, joissa uhka kohdistuu suoraan Ahvenanmaahan tai liikkuu Ahvenanmaan kautta kohti muita osia maasta. Siksi on tärkeää, että järjestelmä mahdollistaa varoitusviestien nopean välittämisen riippumatta siitä, sijaitseeko toimivaltainen viranomainen maakunnassa vai valtakunnan hallinnossa.
5
Muut toteuttamisvaihtoehdot
5.1
Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset
Muutoksen tavoitteena on täydentää Suomen monikanavaiseen viestintään perustuvaa väestön varoittamis- ja vaaratiedotejärjestelmää. Uuden järjestelmän käyttöönotto edellyttää vaaratiedotelain muuttamista. Valmistelussa on arvioitu, ettei muita säädösmuutoksia tarvita.
EU-Alert/Cell Broadcast on käytössä tai rakenteilla yli 20:ssa Euroopan maassa ja se on muodostumassa yleisimmäksi matkapuhelimia hyödyntäväksi varoitusjärjestelmäksi.
5.2
Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot
Seuraavassa on tarkasteltu tarkemmin Ruotsin, Saksan ja Ukrainan vaaratiedottamista koskevaa lainsäädäntöä.
Ruotsi
Ruotsin vaaratiedottamisesta säädetään laissa ja asetuksessa vaaratiedottamisesta: (Lag (2023:407) om viktigt meddelande till allmänheten ja Förordning (2023:579) om viktigt meddelande till allmänheten). Tässä lainsäädännössä säädetään tärkeästä tiedottamisesta väestölle ja väestötiedotteiden varoitus- ja tiedotusjärjestelmästä.
Vaaratiedottamislainsäädäntö sisältää säännökset siitä, ketkä voivat pyytää tärkeiden väestötiedotteiden lähettämistä, miten tällaisten tiedotteiden lähettämistä pyydetään, millä edellytyksillä lähettämistä voidaan pyytää, mitä kanavia lähettämisessä on käytettävä ja kuka vastaa lähettämisestä. Lainsäädäntö sisältää lisäksi säännöksiä kuntien tehtävistä koskien kunnassa sijaitsevia ulkovaroituslaitteita sekä täydentäviä säädöksiä.
Ruotsin siviilipuolustusviranomainen, MCF (Myndigheten för civilt försvar), aiemmin väestönsuojelu- ja kriisinsietokykyviranomainen (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap, MSB), on Ruotsin siviilivalmiudesta, pelastustoimesta ja väestönsuojelusta vastaava viranomainen.
Ruotsin virallinen vaaratiedotusjärjestelmä on nimeltään VMA (Viktigt meddelande till allmänheten) ja siinä säädetään vaaratiedotuslaissa. VMA järjestelmän avulla varoitetaan ihmisiä siitä, että on tapahtunut jotain vakavaa, mikä uhkaa välittömästi henkeä, terveyttä, omaisuutta tai ympäristöä. Järjestelmä koostuu radion ja television kautta sekä matkapuhelimiin lähetettävistä viesteistä, joita voi toisinaan edeltää ulkona kuuluva ”Tärkeä tiedote” -hälytysääni.
VMA viesti lähetetään aina radiossa ja televisiossa, ja se toistetaan 5–10 minuutin kuluttua. Tiedotteen on tavoitettava väestö nopeasti ja tehokkaasti. Sveriges Radion lähetyskeskuksessa on ympärivuorokautinen päivystys ja se huolehtii, että viesti lähetetään Sveriges Radion radiokanavilla ja toimitetaan niille televisiokanaville, jotka lähettävät VMA:ta. VMA:n lähettämisen jälkeen kansalaiset voivat hakea lisätietoja Krisinformation.se sivustolta, soittaa neuvontanumeroon 113 13 tai mennä oman kuntansa verkkosivuille.
Ruotsin varoitusjärjestelmää kehitetään jatkuvasti etsimällä uusia menetelmiä ja tekniikoita sen täydentämiseksi. Vuonna 2025 Ruotsin siviilipuolustusviranomainen MSB (nykyisin MCF) sai Ruotsin hallitukselta tehtäväksi ottaa käyttöön SE Alert järjestelmän. SE Alertista tulee VMA kanava, joka lähettää tärkeät väestötiedotteet suoraan matkapuhelimiin Cell broadcast tekniikan avulla. Työ on jo käynnissä, käyttöönotto alkaa asteittain kesällä 2026 ja syyskuussa suoraan kännyköihin tulevaa vaaramerkkiä on tarkoitus testata osana väestöhälyttimien yleistestiä. Järjestelmä toimii myös Ruotsissa vierailevien turistien älypuhelimissa.
Ruotsin hallitus on antanut MCF:lle tehtäväksi analysoida ja vahvistaa kunnallisen pelastustoimen valmiuksia korotetun valmiuden ja sodan aikana. Tehtävä on osa laajempaa kokonaismaanpuolustuksen ja erityisesti siviilipuolustuksen kehittämistä. Työ on jatkuvaa väliraportointia, joka käsittelee siviilipuolustuksen kehitystä, havaittuja puutteita, ehdotettuja toimenpiteitä ja painopisteitä. Uusimpiin raportteihin ja ohjausasiakirjoihin voi tutustua suoraan MCF-viraston kautta tai hakea asiakirjoja ja liitteitä sen raporttitietokannasta (RIB).
Saksa
Saksassa vaaratiedottaminen ja väestön varoittaminen perustuu hajautettuun malliin liittovaltion, osavaltioiden ja kuntien kesken eli liittovaltion ja osavaltioiden yhteiseen vastuuseen. Tärkein väestön varoittamista koskeva säädös on liittovaltion väestönsuojelu- ja katastrofiapulaki (Zivilschutz- und Katastrophenhilfegesetz (ZSKG). Lisäksi jokaiseen osavaltioon on säädetty omat katastrofintorjuntalakinsa (Katastrophenschutzgeset).
Väestön varoittaminen kuuluu ZSKG- lain mukaisiin perustehtäviin (1 §:n 2 momentin 2 kohta). Tarkemmin väestön varoittamisesta säätelee ZSKG:n 6 §, jonka mukaan Liittovaltio kartoittaa erityiset vaarat, jotka uhkaavat väestöä puolustustilanteessa ja osavaltioiden viranomaiset, jotka vastaavat varoittamisesta katastrofitilanteissa, varoittavat liittovaltion toimeksiannosta myös niistä erityisistä vaaroista, jotka uhkaavat väestöä puolustustilanteessa. Liittovaltio täydentää välineistöä katastrofinsuojelussa siltä osin kuin tarvittavat varoitusvälineet eivät riitä väestönsuojelun tarpeisiin. Liittovaltion hallitus on valtuutettu säätämään lain täytäntöönpanemiseksi tarkemmin asetuksella.
Saksan televiestintälain (Telekommunikationsgesetz, (TKG))164a § velvoittaa julkisten matkaviestinverkkojen operaattorit ylläpitämään teknisiä järjestelmiä julkisia varoituksia varten uhkaavissa tai kehittyvissä hätätila- tai katastrofitilanteissa. Tämä muodostaa oikeudellisen perustan valtakunnallisille varoitusjärjestelmille, kuten Cell Broadcastille.
Saksan tele- ja viestintämarkkinoita valvova viranomainen on Bundesnetzagentur. Viraston tehtävänä on varmistaa, että kriittinen tietoliikenne- ja energiainfrastruktuuri toimii häiriöttömästi vaara- ja katastrofitilanteissa ja että varoitusviestit saavuttavat kansalaiset luotettavasti. Bundesnetzagentur vastaa mm. Cell Broadcast- järjestelmän teknisestä ohjauksesta ja Cell Broadcast-varoitusjärjestelmän (DE-Alert) teknisistä määräyksistä ja standardeista. Se on laatinut sitovat tekniset suuntaviivat (TR DE-ALERT), joiden mukaisesti matkapuhelinoperaattoreiden on rakennettava ja ylläpidettävä valmiutta välittää hätävaroituksia suoraan alueella olevien ihmisten puhelimiin.
Saksan vaaratiedotusjärjestelmä ja sen perustana toimiva telekommunikaatiolaki (TKG) muodostavat monikanavaisen kokonaisuuden, jonka tavoitteena on tavoittaa kaikki alueella oleskelevat ihmiset nopeasti ja luotettavasti hätätilanteessa.
Teleoperaattoreiden velvollisuus on varmistaa, että julkisten matkaviestinverkkojen operaattoreilla on oltava tekniset järjestelmät, joilla viranomaiset voivat lähettää varoituksia (esim. katastrofeista tai suurista hätätilanteista). Varoitukset on pystyttävä lähettämään suoraan kaikkiin matkapuhelimiin tietyllä maantieteellisellä alueella (ns. cell broadcast / hätäviestit). Telepalvelujen tarjoajien on osallistuttava varoitusten välittämiseen ja tiedotettava asiakkaille, miten varoituksia voi vastaanottaa. Viranomaiset (ministeriö + Bundesnetzagentur) voivat antaa tarkemmat tekniset ja organisatoriset määräykset, kuten: tekniset vaatimukset, reagointiajat, tietoturvamääräykset ja toteuttamistavan.
Saksan varoituskanavat ja toiminnot ovat: 1. Cell Broadcast, jonka järjestelmä lähettää automaattisesti hälytysviestin kaikkiin alueen puhelimiin, myös ulkomaalaisiin numeroihin, 2. varoitussovellus NINA, joka on liittovaltion virallinen varoitussovellus ja 3. paikalliset kanavat ja järjestelmää täydentävät viranomaisten tiedotteet, radiokanavat ja sireenit.
Saksan vaaratiedotejärjestelmä perustuu tehokkaaseen ja alueellisesti kohdennettuun monikanavaiseen varoitusverkkoon. Sen kulmakiviä ovat reaaliaikaiset matkapuhelinvaroitukset, viralliset sovellukset sekä perinteiset mediat.
Väestöä varoitetaan siis ZSKG lain perusteella, TKG lain 164a §:n perusteella varoitus toimitetaan puhelimiin ja osavaltioiden lait säätävät varoitustoiminnan järjestämisestä paikallisesti
Ukraina
Ukrainan lainsäädännössä väestön varoittaminen ja hälytysjärjestelmät perustuvat ensisijaisesti Ukrainan siviilisuojelulakiin (Кодекс цивільного захисту України) sekä sitä täydentäviin ministeriön asetuksiin, joita on päivitetty usein.
Ukrainan siviilisuojelulain 30 artikla määrittää juridisen pohjan sille, miten tieto vaaratilanteista on saatettava väestön tietoon. Lain mukaan varoittaminen on järjestettävä monitasoisilla automatisoiduilla järjestelmillä, valtakunnallisella, alueellisella, paikallisella sekä kohdekohtaisella (esim. kriittinen infrastruktuuri) tasolla. Laki velvoittaa hyödyntämään sähköisiä viestintäverkkoja, kuten matkapuhelinverkkoja, radiota, televisiota ja virallisia digitaalisia kanavia. Väestön varoittamisen käytännön toteutusta ohjaa siviilisuojelun varoitusjärjestelmää koskeva asetus nro 733, jota on päivitetty usein. Ajantasainen lainsäädäntö löytyy Ukrainan parlamentin (Verkhovna Rada) viralliselta sivustolta.
Ukrainaan on perustettu Venäjän hyökkäyksen jälkeen Center for Countering Disinformation- virasto. Viraston tehtävänä on parantaa väestön omatoimista varautumista poikkeusoloissa sekä torjua sodan aikaista disinformaatiota tarjoamalla kansalaisille oikeaa tietoa Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan sekä vastaamalla hybridivaikuttamisyrityksiin.
Ukrainassa tärkeimpiä käytössä olevia hälytysjärjestelmiä on Air Alert-puhelinsovellus. Air Alert- sovelluksessa valitaan alue missä ollaan. Sovellus hälyttää, vaikka puhelin olisi muuten hiljaisella. Sovelluksen äänimerkki muistuttaa väestönhälyttimen ääntä ja eroaa muista puhelimen ilmoituksista tai soittoäänistä. Sovelluksen kautta myös ilmoitetaan, milloin vaara on ohi. Sovelluksessa on myös toiminto, jolla voi löytää lähimmän väestönsuojan. Sovelluksen käyttö edellyttää, että puhelin on datayhteydessä verkkoon joko mobiilidatan kautta tai wifi-yhteydessä. Suomessa ollaan suunnittelemassa 112-sovellukseen samoja ominaisuuksia kuin Air Alert- sovelluksessa.
Ukrainassa on myös käytössä Cell Broadcast- hälytysjärjestelmä ja yhteensä noin 40 000 väestöhälytintä. Ukrainan pelastusvirastolla on internetsivuillaan Chatbot, joka tukeutuu tekoälyyn. Se on erikoistunut antamaan väestölle ohjeita suojautumisessa asevaikutuksia vastaan sekä neuvomaan erilaisissa kysymyksissä poikkeusoloissa toimimiseen liittyen. Myös sosiaalinen media on erittäin tärkeässä roolissa, kun varoituksen jälkeen selvitetään, millainen uhka on kyseessä. Mobiiliyhteyksien lisäksi myös kaapeliyhteydet ovat tärkeitä, sillä kaapeliyhteyksiä ei voida havaita radiotiedustelulla.
Eri hälytysjärjestelmien avoin yhteys auttaa niiden keskinäisessä yhteensovittamisessa. Eri hälytysjärjestelmissä monikanavaisuus on tärkeää, sillä eri varoitusjärjestelmillä on omat katveensa. Sodan aikana vammaisten määrä kasvaa ja erityistä huomiota sodan aikana on kiinnitettävä esimerkiksi näkö- ja kuulovammaisten varoittamiseen.
6
Lausuntopalaute
Hallituksen esitysluonnos oli lausunnolla ohjeaikaa lyhemmän ajan 30.6.2026-14.7.2026. Lausunto, tai ilmoitus siitä, että lausuttavaa ei ollut, saatiin 42 taholta. Lausuntopalvelussa ovat saatavissa alkuperäisinä ne lausunnot, jotka on annettu lausuntopalvelun kautta (lausuntopyynnön diaarinumero: VN/18335/2026). Lisäksi annetut lausunnot, lukuun ottamatta yksityishenkilön antamaa lausuntoa, ovat saatavissa alkuperäisinä valtioneuvoston Hankeikkunassa (hanketunnus: SM010:00/2026).
Lausuntoja antoivat seuraavat tahot: Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Etelä-Savon hyvinvointialue, Helsingin kaupungin SOTEPE, HUS- yhtymä, Hätäkeskuslaitos, Ilmatieteen laitos, Keski-Suomen pelastuslaitos, Kymenlaakson pelastuslaitos, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Lounais-Suomen poliisilaitos, Lupa- ja valvontavirasto, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, maa- ja metsätalousministeriö, Näkövammaistenliitto ry, opetus- ja kulttuuriministeriö, Pirkanmaan pelastuslaitos, Pohjanmaan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Poliisihallitus, Poliisihallitus poliisitoimintayksikkö, puolustusministeriö, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Pääesikunta, Rajavartiolaitoksen esikunta, Ruokavirasto, sisäministeriön poliisiosasto, sosiaali- ja terveysministeriö, Statens Ämbetsvärk på Åland, Suomen Kuntaliitto ry, Säteilyturvakeskus (STUK), työ- ja elinkeinoministeriö, valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö, Vantaan- ja Keravan hyvinvointialue, Varsinais-Suomen pelastuslaitos, Yleisradio, ympäristöministeriö, Ålands polismyndighet, Ålands landskapsregering ja kaksi yksityishenkilöä.
Lupa- ja valvontavirasto, Rajavartiolaitoksen esikunta, Ruokavirasto, sisäministeriön poliisiosasto, sosiaali- ja terveysministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittivat, ettei niillä ole lausuttavaa.
Lausunnonantajien keskuudessa vallitsi erittäin laaja yksimielisyys siitä, että Cell Broadcast -teknologiaan perustuvan väestönvaroitusjärjestelmän (FI-Alert) käyttöönotto on tarpeellinen, perusteltu ja kannatettava uudistus. Valtaosa lausunnonantajista katsoi, että järjestelmä parantaa väestön varoittamisen nopeutta, tavoittavuutta, alueellista kohdentamista ja toimintavarmuutta sekä täydentää tarkoituksenmukaisesti nykyistä monikanavaista vaaratiedotejärjestelmää. Yksikään lausunnonantaja ei vastustanut lakimuutosta.
Lisäksi lausuntopalautteessa ehdotettiin joitakin lainsäädäntömuutoksia, joista ei olla nyt säätämässä. Hätäkeskuslaitoksen lausunnossa ehdotettiin esimerkiksi lisäystä 4 §:ään niin, että vaaratiedote on annettava aina, jos väestöä varoitetaan äänimerkein. Hätäkeskuslaitos ehdotti myös 8 §:n kumoamista.
6.1
Keskeiset näkemykset
6.1.1
Kannatusta saaneet ehdotukset
Lausunnoissa suhtauduttiin erittäin myönteisesti Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmän käyttöönottoon. Lausunnonantajat pitivät muutosta tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena keinona kehittää väestön varoittamista. Järjestelmän katsottiin parantavan vaaratiedotteiden nopeutta, tavoittavuutta, kattavuutta ja alueellista kohdentamista erityisesti nopeasti kehittyvissä vaaratilanteissa. Useissa lausunnoissa korostettiin, että järjestelmä täydentää tarkoituksenmukaisesti nykyistä monikanavaista varoitusjärjestelmää ja vahvistaa viranomaisten mahdollisuuksia välittää oikea-aikaista tietoa väestölle. Lisäksi sen arvioitiin parantavan kansalaisten turvallisuutta, yhdenvertaisuutta ja toimintamahdollisuuksia erilaisissa häiriö- ja vaaratilanteissa.
6.1.2
Huomiot ja kehittämisehdotukset
Monikielisyys ja Suomen kansalliskielten käyttäminen säädöstekstissä
Useat lausunnonantajat nostivat esiin tarpeen laajentaa kielivalikoimaa kansalliskieliä laajemmaksi. Tätä ehdottivat muun muassa: Hätäkeskuslaitos, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Poliisihallitus ja Yleisradio sekä yksityishenkilö lausunnossaan. Erityisesti ehdotettiin, että varoitukset voitaisiin välittää vähintään: suomeksi, ruotsiksi ja saamen kielillä alueellisesti sekä englanniksi ulkomaalaisten, matkailijoiden ja muiden vieraskielisten tavoittamiseksi.
Jo voimassa olevan vaaratiedotelain 6 §:n mukaan vaaratiedote tulee kielilain (423/2003) 32 §:n mukaisesti antaa sekä suomen että ruotsin kielellä. Pykälän 2 momentin mukaan, jos 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaarallinen tapahtuma tai sen seuraukset kohdistuvat saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:n mukaiselle saamelaisten kotiseutualueelle, vaaratiedote on mainitulla alueella annettava lisäksi saamen kielellä. Vaaratiedotelain 8 §:n mukaan Hätäkeskuslaitoksen tulee tarvittaessa avustaa vaaratiedotelain 3 §:n 1–3 ja 15 kohdassa mainittuja viranomaisia vaaratiedotteen kääntämisessä toiselle kansalliskielelle. Vaaratiedotteen antava viranomainen vastaa tiedotteen ja sen käännöksen sisällön oikeellisuudesta.
Säteilyturvakeskus STUK esitti, että lainsäädännössä harkittaisiin vierasperäisen "Cell Broadcast" varoitusjärjestelmä -termin korvaamista kotoperäisemmällä käsitteellä, esimerkiksi "sijaintiperusteinen lähetys". Helsingin kaupunki ehdotti Cell Broadcast" varoitusjärjestelmä -termin korvaamista termillä ”matkapuhelinpohjainen väestön varoitusjärjestelmä”. Lisäksi Hätäkeskuslaitos ehdotti suomenkieliseksi termiksi ”solulähetysjärjestelmää” ja ruotsinkieliseksi termiksi ”cellbaserad utsändning”.
Jatkovalmistelussa esitystä muutettiin lausuntopalautteen jälkeen niin, Cell Brodcast -termi korvattiin lakitekstiin termillä ”solulähetysjärjestelmä”. Lakiehdotuksen perusteluissa sen sijaan mainitaan Cell Broadcast" varoitusjärjestelmä. Cell Broadcast -termi kuvaa kyseistä teknologiaa ja se on Sanastokeskuksen Erikoisalojen sanastojen ja sanakirjojen kokoelmassa käännetty solulähetykseksi. Cell Broadcast on maailmalla yleisesti vakiintunut termi.
Teknologianeutraalisuus
Erityisesti huolena oli, että lainsäädäntö sitoutuu liian vahvasti tiettyyn teknologiaan. Helsingin kaupungin SOTEPE, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos ja Vantaan–Keravan hyvinvointialue katsoivat, että sääntelyn tulisi mahdollistaa myös tulevaisuudessa kehittyvien varoitusratkaisujen hyödyntäminen ilman lakimuutostarvetta. Lausunnoissa ehdotettiin teknologianeutraalimpaa lähestymistapaa, jossa vaaratiedotteita voitaisiin välittää myös muiden luotettavien ja turvallisten teknologioiden avulla. Lausunnoissa ehdotettiin ”Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmä” termin korvaamista esimerkiksi termillä ”matkapuhelinpohjainen väestön varoitusjärjestelmä”.
Euroopan unionin sähköisen viestinnän säännöstö (direktiivi 2018/1972) velvoittaa jäsenmaat toteuttamaan matkapuhelinpohjaisen julkisen varoitusjärjestelmän, ja suurin osa EU-maista on valinnut toteutustavaksi EU-Alert-konseptin mukaisen järjestelmän, joka perustuu Cell Broadcast -teknologiaan. Suomeen rakennetaan edellä mainitun konseptin mukainen FI-Alert -varoitusjärjestelmä.
Monikanavaisuuden säilyttäminen
Useissa lausunnoissa painotettiin, että Cell Broadcast -järjestelmä tulee nähdä nykyisiä järjestelmiä täydentävänä eikä niitä korvaavana ratkaisuna. Tätä korostivat lausunnoissaan erityisesti Hätäkeskuslaitos, Keski-Suomen pelastuslaitos, Pohjanmaan hyvinvointialue, Suomen Kuntaliitto ry ja Ahvenanmaata koskevassa lausunnossa esitetyt näkemykset sekä Yleisradio. Myös muun muassa Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Kymenlaakson pelastuslaitos ja ympäristöministeriö kannattivat monikanavaisuuden parantamista. Lausunnoissa todettiin muun muassa, että väestöhälyttimillä, radio- ja televisiotiedottamisella sekä muilla viestintäkanavilla on edelleen tärkeä rooli erityisesti niille henkilöille, joita uusi järjestelmä ei tavoita.
Valmistelutyöryhmän tarkoituksena on ollut alun perinkin säilyttää vaaratiedottamisen monikanavaisuus. Hallituksen esityksessä ehdotettu solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) tarkoitus on ollut parantaa vaaratiedottamisen monikanavaisuutta.
Saavutettavuus ja yhdenvertaisuus
Merkittävin kehittämistarve liittyi saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Näkövammaisten liitto ry, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Keski-Suomen pelastuslaitos sekä lausunnon antanut yksityishenkilö kiinnittivät huomiota siihen, että kaikki eivät hyödy järjestelmästä yhdenvertaisesti. Huolta aiheuttivat erityisesti näkövammaiset henkilöt.
Jatkovalmistelussa on otettu huomioon useissa lausunnoissa korostettu saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen esimerkiksi säilyttämällä monikanavainen varoitusjärjestelmä siten, että Cell Broadcast täydentää eikä korvaa nykyisiä varoituskanavia. Väestöhälyttimien, radion, television, verkkopalveluiden, sovellusten ja muiden viestintäkanavien merkitys korostuu erityisesti niiden henkilöiden tavoittamisessa, joilla ei ole yhteensopivaa mobiililaitetta tai matkapuhelinta. Hallituksen esityksellä parannetaan saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta verrattuna nykytilaan.
Vastuut ja yhteistyö
Useissa lausunnoissa korostettiin tarvetta täsmentää vaaratiedottamisen vastuita, operatiivisia toimintamalleja, häiriötilanteiden hallintaa ja virheellisten vaaratiedotteiden korjaamista ja että järjestelmän käyttöön liittyvien vastuiden ja oikaisumenettelyiden tulee olla selkeitä.
Jatkovalmistelussa arvioitiin, ettei tässä yhteydessä ole mahdollista tehdä toimeksiantoa laajempia muutoksia vaaratiedotelakiin.
Toiminnan rahoittaminen
Poliisihallitus nosti lisäksi esille Hätäkeskuslaitoksen rahoituksen riittävyyden ja mahdolliset pysyvät lisäkustannukset. Valtiovarainministeriö totesi lausunnossaan, että ylläpitokulut tulisi lähtökohtaisesti kattaa olemassa olevilla määrärahoilla talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksen mukaisesti. Mahdollisista lisämäärärahoista päätetään julkisen talouden suunnitelman ja valtion talousarvion valmistelun yhteydessä.
Jatkovalmistelussa taloudellisia vaikutuksia täydennettiin lausuntopalautteen takia.
Pelastusviranomaisen suora lähetysoikeus ja ennakoiva turvallisuusviestintä
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen pelastuslaitos ja Helsingin kaupungin SOTEPE ehdotti, että pelastusviranomaiselle annettaisiin mahdollisuus välittää vaaratiedote suoraan väestölle erittäin kiireellisissä tilanteissa ilman Hätäkeskuslaitoksen välitystä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue esitti laajimman jatkokehitysnäkemyksen. Lausunnossa ehdotettiin, että järjestelmää voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää myös ennakoivassa turvallisuusviestinnässä, varautumista tukevassa viestinnässä ja kehittyvien uhkien ennakkovaroittamisessa. Lausunnossa korostettiin kuitenkin tarvetta säilyttää selkeä ero varsinaisen vaaratiedotteen ja muun viranomaisviestinnän välillä.
Jatkovalmistelussa arvioitiin, ettei tässä yhteydessä ole mahdollista tehdä toimeksiantoa laajempia muutoksia vaaratiedotelakiin.
Yleisradio Oy:n rooli
Yleisradio Oy pitää perusteltuna ja kannatettavana, että vaaratiedotteesta annettuun lakiin sisällytetään yhdeksi varoitusjärjestelmäksi Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmä. Yleisradio ehdotti, että lain 7 §:ään lisätään nimenomainen maininta vaaratiedotteiden välittämisestä myös Ylen verkkopalveluihin.
Jatkovalmistelussa on huomioitu Yleisradio Oy:n ehdotus lisäämällä verkkopohjaista tiedottamista ottamalla Yleisradio Oy:n internetpalvelut osaksi vaaratiedotteiden jakelua.
Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmän hyödyntäminen kohdennettujen viranomaistiedotteiden välittämisessä
Liikenne- ja viestintäministeriö esitti lausunnossaan, että Cell Broadcast -järjestelmää voitaisiin vaaratiedotteiden välittämisen lisäksi mahdollisesti hyödyntää myös sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014, SVPL) 280 §:n mukaisten kohdennettujen viranomaistiedotteiden välittämisessä.
Vaaratiedotelain 1 §:n 2 momentin mukaan kohdennetusta viranomaistiedotteesta säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa. Jatkovalmistelussa arvioitiin, ettei kohdennettu viranomaisviestintä kuulu vaaratiedotelain soveltamisalaan. Lisäksi todettakoon, että SVPL:n 280 §:ssä säädetään, että kohdennettu viranomaistiedote välitetään matkaviestinverkossa tekstiviestillä tai muulla viestillä tietyllä alueella tai alueilla oleviin päätelaitteisiin tai liittymiin tilanteessa, jossa väestön tiedottaminen on ihmisten henkeen, terveyteen tai omaisuuteen kohdistuvan uhkan vuoksi välttämätöntä muissa kuin vaaratiedotteesta annetun lain 4 §:ssä tarkoitetuissa vaaratiedotteella varoittamista edellyttävissä olosuhteissa.
Voimaantulo ja siirtymäsäännös
Hätäkeskuslaitos esitti harkittavaksi siirtymäaikaa lakimuutoksen voimaantuloon. Hätäkeskuslaitos toteaa lausunnossaan, että solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast) kehittäminen on tällä hetkellä käynnissä ja aikataulu käyttöönotolle on vielä vahvistumatta tavoiteaikataulusta huolimatta. Vielä ei ole päästy testausvaiheeseen tai koulutettu esimerkiksi Hätäkeskuslaitoksen johtokeskuksen henkilöstöä tulevan järjestelmän käyttöön.
6.1.3
Ahvenanmaata koskevat näkökohdat
Ahvenanmaan maakunnan valtionvirasto (Statens ämbetsverk på Åland) pitää Cell Broadcast -järjestelmän käyttöönottoa perusteltuna ja katsoo sen parantavan varoitusviestien saavutettavuutta, yhdenvertaisuutta sekä erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ja vammaisten henkilöiden tiedonsaantia.
Virasto kuitenkin katsoo, että esityksessä on selvitetty puutteellisesti Ahvenanmaan maakunnan ja valtakunnan välistä toimivallan jakoa väestön varoittamisessa. Viraston mukaan varoitusviestit voivat koskea sekä maakunnan että valtakunnan toimivaltaan kuuluvia uhkia, minkä vuoksi toimivaltakysymykset tulisi kuvata nykyistä selkeämmin. Se korostaa myös valtakunnan ja maakunnan viranomaisten yhteistyön merkitystä erityisesti väestönsuojeluun liittyvissä tilanteissa. Virasto toteaa, että valtakunnan viranomaisten tulee voida antaa myös Ahvenanmaata koskevia varoitusviestejä valtakunnan toimivaltaan kuuluvissa asioissa, mutta niiden välittäminen on käytännössä sovitettava yhteen maakunnan kanssa.
Lisäksi virasto korostaa, että Ahvenanmaan pelastus- ja poliisiviranomaiset ovat ympärivuorokautisesti toimivia operatiivisia viranomaisia, joilla tulisi olla mahdollisuus itsenäisesti päättää varoitusviestien antamisesta ilman tarpeetonta valtion viranomaisvalvontaa. Virasto ehdottaa, että maakunnalle annettaisiin mahdollisuus käyttää CBS-järjestelmää väestön hälyttämiseen vastaavasti kuin Hätäkeskuslaitokselle.
Virasto pitää tärkeänä, että lainsäädäntöön ei jää epäselvyyksiä varoitusviestien antamiseen liittyvästä toimivallasta. Se ehdottaa lisäksi sisäministeriön ja Ahvenanmaan maakuntahallituksen varoitusviestejä koskevien ohjeiden ja käsikirjojen samanaikaista päivittämistä yhdenmukaisten toimintatapojen varmistamiseksi.
Ahvenanmaan maakuntahallitus (Ålands landkapsregering) katsoo, että hallituksen esityksessä Ahvenanmaan asemaa ja itsehallinnon vaikutuksia on arvioitu puutteellisesti eikä maakunnalle ole annettu mahdollisuutta osallistua viralliseen lausuntomenettelyyn. Hallituksen esityksessä tehty arvio, jonka mukaan väestön varoittamista koskeva sääntely kuuluisi kokonaisuudessaan Ahvenanmaan toimivaltaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden alalla, on esitetty puutteellisesti.
Ahvenanmaan poliisiviranomainen (Ålandspolismyndighet) kannattaa lausunnossaan Cell Broadcast- ja FI-Alert-järjestelmän käyttöönottoa sekä varoitusviestejä koskevan lain muutosta, mutta katsoo, että esityksessä Ahvenanmaan erityisasemaa ei ole huomioitu riittävästi.
6.1.4
Yhteenveto
Lausunnoista muodostuu erittäin vahva tuki hallituksen esitykselle. Lausunnonantajien enemmistö pitää Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmää tarpeellisena ja ajankohtaisena uudistuksena, joka parantaa väestön turvallisuutta, viranomaisten toimintakykyä sekä vaaratiedotteiden tavoittavuutta.
Esitetyt huomiot kohdistuivat pääasiassa teknologianeutraalisempaan lähestymistapaan, monikielisyyden toteutumiseen, suomenkielisten terminen käyttämiseen säädöstekstissä, saavutettavuuteen, yhdenvertaisuuteen, käytännön toteutukseen ja järjestelmän jatkokehittämiseen sekä Ahvenanmaan asemaan.
7
Säännöskohtaiset perustelut
5 §
Vaaratiedotteen välittäminen väestölle
Cell Broadcast -varoitusjärjestelmään
.. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vaaratiedote voitaisiin välittää väestölle myös solulähetysjärjestelmään (). Säännökseen lisättäisiin näin ollen solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä). Voimassa olevan lain mukaan vaaratiedote välitetään väestölle tiedoksi radion ja Hätäkeskuslaitoksen tarjoaman telepääte-laitesovelluksen välityksellä.
Cell Broadcast on standardoitu one-to-many-viestintätapa, jossa viesti lähetetään valituille radioverkon soluille ja se välittyy kaikille niiden palvelualueella oleville yhteensopiville päätelaitteille lähes viiveettä. Toisin kuin tekstiviestissä, viestiä ei osoiteta puhelinnumeroille eikä se edellytä vastaanottajarekisteriä. CBS soveltuu poikkeustilanteisiin erityisen hyvin, koska viestitys ei ruuhkauta verkkoa vastaavalla tavalla kuin massatekstiviestijakelu. Järjestelmä ei vaadi käyttäjältä erillisen sovelluksen asentamista.
7 §Vaaratiedottamisprosessin kulku.. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Hätäkeskuslaitos välittää vaaratiedotteen myös solulähetysjärjestelmään (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmään).
Lisäksi ehdotetaan, että Hätäkeskuslaitos voisi välittää vaaratiedotteen Yleisradio Oy:öön myös Yleisradio Oy:n internetissä tapahtuvaa jakelua varten. Voimassa olevan lain 7 §:n 2 momentin mukaan Hätäkeskuslaitos välittää vaaratiedotteen telepäätelaitesovellukseen sekä radiossa ja televisiossa jakelua varten Yleisradio Oy:öön. Yleisradio Oy:n huoltovarmuustehtävää täydennettiin lailla Yleisradio Oy:stä annetun lain muuttamisesta (412/2025) nykytilaa vastaavaksi siten, että se koskee myös Ylen yleisissä televerkoissa eli internetissä tarjoamia palveluja. Muutos tehtiin parlamentaarisen neuvotteluprosessin tuloksena vastaamaan tosiasiallista nykytilaa (ns. Marttisen parlamentaarinen Yle-työryhmä). Suurin osa suomalaisista kuluttaa jo nyt Ylen palveluita verkon kautta mobiilisti.
Muutoin pykälään ei tehtäisi muutoksia.
Hätäkeskuslaitos vastaa voimassa olevan lain mukaan vaaratiedotteiden välittämisestä telepäätelaitesovellukseen, eli 112 Suomi -sovellukseen sekä Yleisradio Oy:lle radio- ja televisiolähetyksiä varten. Uudeksi velvoitteeksi tulisi lisäksi vaaratiedotteiden välittäminen solulähetysjärjestelmään (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmään). Vaaratiedoteprosessin tulisi olla yhdenmukainen, minkä vuoksi Hätäkeskuslaitokselle asetettava velvoite vaaratiedotteiden välittämisestä olisi tarkoituksenmukaista sovittaa yhteen monikanavaisen vaaratiedottamisen kokonaisuuden kanssa.
8
Voimaantulo
Ehdotetaan, että laki tulee voimaan 1.11.2026. Rakenteilla oleva solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmä) valmistuu 31.10.2026 mennessä.
9
Toimeenpano ja seuranta
Sisäministeriö vastaa siitä, että vaaratiedotelain 3 §:ssä mainitut toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa vaaratiedotteen solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmän) kautta.
Sisäministeriö seuraa lain toimivuutta.
10
Suhde muihin esityksiin
10.1
Esityksen riippuvuus muista esityksistä
Pelastuslain uudistaminen
Sisäministeriössä on vireillä pelastuslain toisen vaiheen uudistamishanke. Tässä hankkeessa pelastuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi pykälä väestön varoittamisesta. Pykälän mukaan sisäministeriö vastaisia valtakunnallisesta väestön varoittamisen ja vaaratiedottamisen kehittämisestä ja yhteensovittamisesta sekä päättäisi varoittamiseen käytettävistä merkeistä ja menetelmistä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2026 aikana. Säädöshankkeen asiakirjat löytyvät valtioneuvoston hankeikkunasta hanketunnisteella SM025:00/2024.
10.2
Suhde talousarvioesitykseen
Sisäministeriö on saanut kuuden miljoonan euron siirtomäärärahan vuoden 2025 toisesta lisätalousarviosta vaaratiedottamisen ja väestön varoittamisen kehittämiseen kesällä 2025.
11
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Yleistä
Ehdotettuun sääntelyyn keskeisimmin liittyvät perusoikeudet ovat kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate (perustuslaki 2 §), yhdenvertaisuus (perustuslaki 6 §), oikeus elämään (perustuslaki 7 §), perusoikeuksien turvaaminen (perustuslaki 22 §) ja omaisuuden suoja (perustuslaki 15 §).
Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin
Perustuslain (731/1999) 2 §:n 3 momentissa asetetaan julkisen vallan lakisidonnaisuus ja lainalaisuus. Sen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Perustuslain 119 §:ssä säädetään valtionhallinnosta. Valtion keskushallintoon voi kuulua valtioneuvoston ja ministeriöiden lisäksi virastoja, laitoksia ja muita toimielimiä. Valtionhallinnon toimielinten yleisistä perusteista on säädettävä lailla, jos niiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttöä. Valtion alue- ja paikallishallinnon perusteista säädetään niin ikään lailla. Valtionhallinnon yksiköistä voidaan muutoin säätää asetuksella.
Koska viranomaisten toimivallasta tulee säätää laissa (esim. PeVL 72/2014 vp, PeVL 19/2025 vp, PeVL 11/2025 vp), ehdotetaan säädettäväksi, että Hätäkeskuslaitos välittää vaaratiedotteen solulähetysjärjestelmään (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmään). Lähtökohtana on, että julkisen vallan käytön tulee olla aina palautettavissa eduskunnan säätämässä laissa olevaan toimivaltaperusteeseen. Lailla säätämiseen taas kohdistuu yleinen vaatimus lain täsmällisyydestä ja tarkkuudesta. Hätäkeskustoiminnasta annetun lain (692/2010) 3 §:n 1 momentin mukaan hätäkeskuspalveluja tuottaa sisäministeriön alainen Hätäkeskuslaitos. Hätäkeskuslaitoksen tehtävistä on säädetty edellä mainitun lain 4 §:ssä. Lisäksi on perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaisen oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta välttämätöntä, että perusoikeuksiin vaikuttavasta teknologian käytöstä säädetään lailla (PeVL 51/2025 vp).
Yhdenvertaisuus ja perusoikeuksien turvaaminen
Perustuslain 6 §:ssä säädetään yhdenvertaisuudesta. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 22 §:n mukaisesti julkisen vallan on myös turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Yhdenvertaisuutta turvataan myös useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa, kuten Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) 14 artiklassa (syrjinnän kielto) sekä Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) yleissopimuksessa vammaisten henkilöiden oikeuksista (SopS 27/2016) 5 artiklassa (tasa-arvo ja yhdenvertaisuus), 9 artiklassa (esteettömyys ja saavutettavuus) ja 21 artiklassa (sanan- ja mielipiteenvapaus ja tiedonsaanti).
Esityksessä ehdotettu solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmän) käyttöönoton voidaan katsoa parantavan yhdenvertaisuutta ja edistävän edellä mainittujen sopimusten toteutumista. Ehdotettu solulähetysjärjestelmä (Cell Broadcast -varoitusjärjestelmä) voi parantaa joidenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden yhdenvertaista mahdollisuutta saada tietoon vaaratiedote. Varoitusviesti ilmestyy suoraan puhelimen näytölle ilman, että käyttäjän tarvitsee aktiivisesti hakea tietoa tai käyttää erillisiä palveluja. Sen ansiosta järjestelmä tavoittaa myös henkilöt, joilla on heikot digitaidot sekä välittää varoitukset nopeasti, suoraan ja saavutettavasti ilman käyttäjältä vaadittavia toimenpiteitä. Solulähetysjärjestelmäviestiin (Cell Broadcast -viestiin) voidaan asetuksista muuttaa erottuva hälytysääni ja värinä, jotka varmistavat viestin nopean havaitsemisen myös silloin, kun puhelin ei ole aktiivisessa käytössä. Joissakin puhelinmalleissa on vakiona solulähetysjärjestelmäviestien (Cell Broadcast -viestien) lukua varten tekstistä puheeksi -toiminto. Esityksen voidaan katsoa edistävän joidenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista.
Omaisuuden suoja ja oikeus elämään
Perustuslain 15 §:n jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla.
Omaisuuden perustuslainturvalla suojataan vakiintuneesti varallisuusarvoisia etuja, joihin kuuluu laajimpana omistusoikeus (PeVL 16/2025 vp, kappale 4). Esitettävän muutoksen olisi tarkoitus parantaa perustuslain 15 §:ssä suojattua omaisuuden suojaa verrattuna nykyiseen (PeVL 61/2022 vp). Uuden solulähetysjärjestelmän (Cell Broadcast -väestönvaroitusjärjestelmän) ansiosta kansalaiset ja yritykset ehtivät suojata kriittistä omaisuuttaan entistä paremmin. Viranomaisten oikea-aikainen ja selkeä viestintä onnettomuus- ja vaaratilanteissa mahdollistaa väestölle nopean reagoinnin, joka voi vähentää omaisuus- ja henkilövahinkoja, koska sen avulla voidaan ohjata ihmisiä toimimaan oikein, kun he saavat ymmärrettävät ja luotettavat toimintaohjeet. Siten ehdotus kytkeytyy myös perustuslain 7 §:ssä (oikeus elämään ja turvallisuuteen) turvattuihin oikeuksiin.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.
Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
Allekirjoittajat
Lait
- Lakivaaratiedotteesta annetun lain 5 ja 7 §:n muuttamisesta