Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia.

Esityksellä toteutettaisiin pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan kaikkien kuntien toimintaedellytyksiä vahvistetaan jatkamalla normien purkamista nykyisestä kuntien tehtäväkentästä.

Esityksen mukaan tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisön omalla päätöksellä helpotettaisiin. Asuntoyhteisö saisi kieltää tupakoinnin asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, sellaisissa ulkotiloissa ja sellaisilla ulkoalueilla, jotka ovat huoneistojen hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä, ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneiston asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellosta päättämistä varattu mahdollisuus ehkäistä tupakansavun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Lisäksi säädettäisiin asuntoyhteisön päättämän tupakointikiellon lakkauttamisesta sekä tilojen haltijoiden kuulemisesta ja heidän oikeussuojakeinoistaan.

Helpottamalla tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä voitaisiin vähentää väestön altistumista ympäristön tupakansavulle ja tällaisesta altistumisesta aiheutuvia terveyshaittoja. Esityksellä turvattaisiin myös asumisviihtyvyyttä ja omaisuuden arvon nykyistä parempaa säilymistä.

Tupakkalakia muutettaisiin myös tietyiltä muilta osin: eräät kannabinoidit kiellettäisiin tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista, Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuudet periä valvontamaksuja turvattaisiin ja virastolle säädettäisiin tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmään liittyviä tehtäviä. Lisäksi muutoksenhakua koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

Tupakkalainsäädännössä on tupakointikieltojen avulla jo 1970-luvulta alkaen suojeltu ihmisiä altistumasta muiden tupakansavulle. Tupakointikiellot ovat laajentuneet koskemaan yhä uusia sisätiloja ja ulkoalueita samalla, kun tieteellinen ymmärrys tupakansavun haitallisuudesta terveydelle on kasvanut ja tupakoinnin sosiaalinen hyväksyttävyys on vähentynyt. Tupakansavulle altistumista julkisissa tiloissa ja työpaikoilla on saatu vähennettyä tehokkaasti, ja tupakointikiellot ovatkin jo niin kattavia, että nykyisin ei ole enää juurikaan sellaisia sisätiloja, joissa kukaan joutuisi altistumaan tahtomattaan tupakansavulle.

Merkittävin poikkeus edellä sanotusta koskee asuntoyhteisöjen rakennusten huoneistoja sekä niihin kuuluvia parvekkeita ja niiden käytössä olevia ulkotiloja. Laissa ei kielletä tupakointia mainituissa tiloissa, ja asuntoyhteisöjen mahdollisuudet puuttua naapureita häiritsevään tupakointiin ovat rajalliset. Tästä seuraa, että osa väestöstä saattaa jatkuvasti ja pitkäaikaisesti altistua kotonaan naapurista tulevalle tupakansavulle, mikä voi aiheuttaa heille erilaisia terveysongelmia, haitata heidän asumisviihtyvyyttään, vähentää heidän mahdollisuuttaan käyttää asuntonsa tiloja täysimääräisesti, alentaa heidän omaisuutensa arvoa ja muutoinkin heikentää heidän elämänlaatuaan.

Tupakkalain (549/2016) 79 §:ssä säädetään asuntoyhteisön oikeudesta hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin sekä kunnan velvollisuudesta määrätä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Mainittu tupakkalain sääntely on ollut voimassa pian 10 vuoden ajan. Jäljempänä selostettavista syistä se on kuitenkin osoittautunut riittämättömäksi suojaamaan asuntoyhteisöjen asukkaita altistumiselta naapurista kulkeutuvalle tupakansavulle.

Vahva ja välittävä Suomi. Neuvottelutulos hallitusohjelmasta 16.6.2023, s. 53.

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien norminpurkuehdotukset.

Suomen Kuntaliitto ry: Vähemmän byrokratiaa, paikallisesti paremmin toimivia palveluja: Kuntaliiton kooste kaupunkien ja kuntien normien keventämisehdotuksista 2024, Helsinki 2024, 2. tarkistettu painos 11/2024, s. 36.

Esityksellä toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta, jonka mukaan kaikkien kuntien toimintaedellytyksiä vahvistetaan jatkamalla normien purkamista nykyisestä kuntien tehtäväkentästä.Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät laativat keväällä 2024 ehdotuksia eri normien purkamiseksi. Yhtenä ehdotuksena on, että tupakointikiellon määräämisestä poistetaan tupakkalain 79 §:n mukainen edellytys kunnan päätöksestä ja tilojen haltijoiden kuulemisesta. Ehdotuksen perustelujen mukaan taloyhtiöiden mahdollisuudet edistää tupakointikieltoja kiinteistöissään on tehty hankalaksi ja tupakointikiellon määräämisen tulee olla yhtiökokouksen päätettävissä.Lisäksi Suomen Kuntaliitto ry julkaisi vuonna 2024 kaupunkien ja kuntien normien keventämisehdotuksista koosteen, jossa yhtenä ehdotuksena on, että tupakkalaista poistetaan kunnan velvoite määrätä tupakointikielto asunto-osakeyhtiön parvekkeille ja annetaan asunto-osakeyhtiön itse omalla päätöksellään päättää parveketupakointikiellosta.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen — Työryhmän toimenpide-ehdotukset 2023, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:5, s. 42.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä ehdotti lisäksi mietinnössään vuonna 2023, että tupakkalaissa mahdollistetaan asuntoyhteisölle enemmistöllä tehtävä päätös tupakointikiellosta asuinhuoneistoissa, niiden parvekkeilla ja vastaavissa asukkaiden käytössä olevissa ulkotiloissa tai muilla ulkoalueilla, mikäli niistä voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muuten kuin poikkeuksellisesti kulkeutua savua muiden asukkaiden vastaaviin tiloihin.

Eduskunnan vastaukseen EV 65/2026 vp, joka koskee hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (HE 34/2026 vp), sisältyy lausuma, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista eduskunnalle sekä seuraa sen ja asunto-osakeyhtiölain muutoksen yhteisvaikutuksia sen arvioimiseksi, helpottaako sääntely kokonaisuutena käytännössä riittävästi tupakointikieltojen asettamista asuinyhteisöissä siten, että naapureiden ei enää tarvitse kärsiä tupakansavusta aiheutuvaa haittaa.

Esityksen antamiseen ovat lisäksi johtaneet kannabinoideja sisältävien tupakan vastikkeiden tuleminen markkinoille ja oikeuskäytännöstä johtuvat muutostarpeet.

1.2

Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä. Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti elokuussa 2025 asian kannalta keskeisille sidosryhmille kuulemistilaisuuden asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmista.

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 27.4.—10.6.2026. Lausuntopyyntö julkaistiin lausuntopalvelu.fi-palvelussa, ja lausuntopyyntö lähetettiin asian kannalta keskeisille ministeriöille ja muille valtion viranomaisille, hyvinvointialueille, kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköille, kansanterveysjärjestöille ja elinkeinoelämän edustajille. Lausuntopalautetta käsitellään jäljempänä jaksossa 6, ja lausuntopalautteesta on julkaistu erillinen lausuntoyhteenveto.

TRIS-direktiivi

komissio

Hallituksen esityksen luonnos ilmoitettiin 27.4.2026 teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/1535, jäljempänä, mukaisesti Euroopan komissiolle, jäljempänä, ja EU:n muille jäsenvaltioille. Ilmoituksen tunnus määräysehdotuksia koskevassa tietokannassa on 2026/0217/FI. TRIS-direktiivin mukainen odotusaika päättyi 28.7.2026, eikä esitysluonnoksesta annettu huomautuksia tai yksityiskohtaisia lausuntoja.

Hallituksen esityksen luonnoksesta on käyty kuntalain (410/2015) 11 §:n mukainen neuvottelu, ja asia on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa.

Hallituksen esitystä koskevat asiakirjat ovat saatavissa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnisteella STM165:00/2024.

2

Nykytila ja sen arviointi

2.1

Nykytila

2.1.1

Lainsäädäntö

Tupakointikiellon määrääminen asuntoyhteisöön

Muut seikat

Tupakkalain 2 §:n 42 kohdassa tarkoitetaan asuntoyhteisöllä osakeyhtiötä, johon sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia (1599/2009), yhteisöä ja säätiötä, johon sovelletaan asumisoikeusasunnoista annettua lakia (393/2021), asunto-osuuskuntaa, yhteishallinnosta valtion tukemissa vuokrataloissa annetun lain (1169/2022) 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua vuokrataloa sekä muuta yhteisöjen omistamaa vuokratalokantaa.

Tupakkalain 79 §:ää, jossa säädetään tupakointikiellon määräämisestä asuntoyhteisöön, on sovellettu 1.1.2017 alkaen. Pykälän 1 momentin mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoita on kuultava ennen hakemuksen tekemistä.

Tupakkalain 79 §:n 2 momentin mukaan kunnan on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakointikielto saadaan määrätä asuinhuoneiston asuintilaan vain, jos savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä.

Tupakkalain 79 §:n 3 momentin mukaan kunnan on peruutettava määräämänsä tupakointikielto asuntoyhteisön hakemuksesta, jos kiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole enää perusteita. Kielto voidaan peruuttaa myös tilan haltijan hakemuksesta, jos asuntoyhteisö ei olennaisesti muuttuneista olosuhteista huolimatta hae kiellon peruuttamista. Tarkempia säännöksiä tupakointikieltoa ja sen peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä ja asuntoyhteisön toimittaman kuulemisen kirjaamisesta hakemukseen voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Tupakointitiloista ja tupakointikiellon hakemisesta asuntoyhteisöön annetun valtioneuvoston asetuksen (601/2016) 4 a §:ssä säädetään tiedoista, joita tupakointikiellon määräämistä koskevassa asuntoyhteisön hakemuksessa on oltava. Lisäksi asetuksen 4 b §:ssä säädetään tiedoista, jotka tupakointikiellon peruuttamista koskevassa hakemuksessa on oltava.

Tupakkalain 79 §:n 4 momentin mukaan pykälän 1 momentissa tarkoitettu kuuleminen katsotaan toteutetuksi, jos asuntoyhteisö toimittaa hakemuksessa tarkoitettujen tilojen haltijoille viimeistään kaksi viikkoa ennen päätöksentekoa tiedon ehdotetun hakemuksen perusteista sekä ohjeet huomautusten esittämiseen omistusoikeuden perusteella tiloja hallitsevalle siihen postiosoitteeseen, joka on asuntoyhteisön tiedossa, tai siihen sähköpostiosoitteeseen tai muuhun vastaavaan teleosoitteeseen, jonka haltija on ilmoittanut asuntoyhteisölle, sekä vuokraoikeuden tai muun vastaavan oikeuden perusteella tiloja hallitsevalle rakennuksen yleisesti käytettävälle ilmoitustaululle tai hänen hallitsemaansa huoneistoon.

Tupakkalaissa tarkoitettu hallintoviranomaisen päätös voidaan tupakkalain 108 §:n 1 momentin mukaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Tämä ei pykälän 2 momentin mukaan kuitenkaan koske 79 §:n nojalla asuntoyhteisöön määrättyä tupakointikieltoa.

Tupakkalain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kuluttajalle ei saa myydä eikä muutoin luovuttaa tupakkatuotetta, jonka sisältämät lisäaineet ovat omiaan luomaan vaikutelman, että tuotteella on terveysvaikutuksia tai että sen aiheuttama terveysriski on vähäisempi kuin muilla tupakkatuotteilla. Tällaiset ainesosat ovat kiellettyjä myös eräissä tupakan vastikkeissa. Nikotiininesteiden osalta kielto perustuu 24 §:n 1 momentin 2 kohtaan, höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden osalta 25 §:ään ja savuttomien nikotiinituotteiden osalta 25 a §:n 3 momenttiin.

Tupakkalain 91 §:n 4 momentin mukaan Lupa- ja valvontavirasto, jäljempänä LVV, perii tupakkalain valvonnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi vuosittain valvontamaksun tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden, höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden ja savuttomien nikotiinituotteiden valmistajilta ja maahantuojilta. Valvontamaksu muodostuu niiden myyntimäärien perusteella, jotka valmistaja tai maahantuoja on edellisen kalenterivuoden aikana ilmoittanut LVV:lle tupakkalain 16, 27 ja 29 b §:n nojalla.

komission jäljitettävyysasetus Tupakkalain 32 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkauksessa on oltava vähittäismyyntipakkauksen jäljittämistä varten tarkoitettu yksilöllinen tunniste, josta säädetään teknisistä standardeista tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmän perustamista ja toimintaa varten annetussa komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2018/574, jäljempänä, ja jonka on oltava sosiaali- ja terveysministeriön nimeämän tahon antama, sekä väärinkäytöltä suojaava turvaominaisuus, joka koostuu näkyvistä, osittain piilotetuista ja piilotetuista aitoustekijöistä.

Tupakkalain 42 §:ssä säädetään tupakkatuotteiden jäljitettävyyteen liittyvästä tiedontallennusjärjestelmästä. Pykälän 3 momentin mukaan muun muassa Tullilla on oltava täydellinen pääsy tiedontallennusjärjestelmiin.

Tupakkalain 106 §:ssä säädetään muutoksenhausta LVV:n ja kunnan päätöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan 91 §:ssä tarkoitettuun valvontamaksuun saa vaatia oikaisua maksun määränneeltä viranomaiselta. Oikaisuvaatimus on esitettävä kolmen vuoden kuluessa valvontamaksun määräämistä seuraavan kalenterivuoden alusta, kuitenkin viimeistään 60 päivän kuluttua päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa. Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). Pykälän 2 momentissa säädetään, että muutoksenhausta markkinaoikeudellisiin asioihin säädetään kuitenkin tupakkalain 107 §:ssä ja muutoksenhausta 84 §:ssä tarkoitettua valvontasuunnitelmaa sekä 90 ja 91 §:ssä tarkoitettuja taksoja koskeviin päätöksiin kuntalaissa (410/2015).

2.1.2

Käytäntö

Oikeuskäytäntöä

Tilastoja tupakoinnista ja ympäristön tupakansavulle altistumisesta

Tutkimustietoa ympäristön tupakansavun aiheuttamista terveyshaitoista

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu KHO 8.5.2025/1008 koski tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitetun valvontamaksun maksuvelvollisuutta. Tapauksessa oli kyse siitä, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, jolle tupakkalain valvonnan ohjaus ja tietyiltä osin myös tupakkalain valvonta kuuluivat vuoden 2025 loppuun asti, oli määrännyt valvontamaksun maksettavaksi yhtiölle, joka ei ollut tupakkatuotteiden valmistaja tai maahantuoja mutta joka oli tehnyt virastolle tuotteiden myyntimääriä koskevan ilmoituksen. Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettu valvontamaksu on valtiosääntöoikeudellisesti vero tai veronluontoinen maksu, josta on perustuslain 81 §:n mukaan säädettävä lailla niin, että laista ilmenevät yksiselitteisesti valvontamaksun suoritusvelvolliset. Tupakkalain 91 §:n 4 momentissa on säädetty, että valvontamaksuja ovat velvollisia suorittamaan säännöksessä tarkoitettujen tupakkatuotteiden valmistajat ja maahantuojat. Momentissa ei ole säädetty, että EU-CEG-portaaliin ilmoituksen tehnyt muu yhtiö kuin valmistaja tai maahantuoja olisi velvollinen suorittamaan valvontamaksun. Tällaisen muun yhtiön velvollisuutta suorittaa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettu valvontamaksu ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan voitu perustaa lain esitöissä olevaan toteamukseen, jonka mukaan valvontamaksu perittäisiin joka tapauksessa joko valmistajalta tai maahantuojalta riippuen siitä, kumpi myyntimääriä koskevan ilmoituksen on tehnyt. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että näin ollen virastolla ei ollut ollut oikeutta määrätä valvontamaksua maksettavaksi ilmoituksen tekijälle, joka ei ollut tuotteen valmistaja tai maahantuoja.

Tupakkatilasto 2024: Nikotiinipussien päivittäinen käyttö on yleistynyt, THL:n tilastoraportti 51/2025.

Vuonna 2024 suomalaisista 20—64-vuotiaista miehistä 11 prosenttia ja naisista 9 prosenttia tupakoi päivittäin. Päivittäin tai satunnaisesti tupakoi miehistä 18 prosenttia ja naisista 13 prosenttia. Sähkösavukkeita käytti päivittäin 1 prosentti 20—64-vuotiaista miehistä ja naisista. Päivittäin tai satunnaisesti sähkösavukkeita käytti 4 prosenttia 20—64-vuotiasta miehistä ja 3 prosenttia naisista.

Tupakkatilasto 2024: Nikotiinipussien päivittäinen käyttö on yleistynyt, THL:n tilastoraportti 51/2025.

THL 2025, Sotkanet.fi, tilasto- ja indikaattoripankki: Päivittäin tupakoivien osuus (%), 75 vuotta täyttäneet (indikaattori 4407).

Eläkeikäisessä väestössä (65—84-vuotiaat) miehistä tupakoi päivittäin 9 prosenttia ja naisista 6 prosenttia.Tupakointi näyttää olevan sitä harvinaisempaa, mitä iäkkäämmästä väestöstä on kyse: esimerkiksi 75 vuotta täyttäneistä miehistä tupakoi päivittäin noin 4 prosenttia ja naisista hieman alle 3 prosenttia.

THL 2025, Sotkanet.fi, tilasto- ja indikaattoripankki: Päivittäin tupakoivien osuus koulutuksen mukaan (indikaattorit 4408, 4409 ja 4410).

Lisäksi tupakoinnissa on merkittäviä eroja koulutusryhmien välillä: korkeasti koulutetuista tupakoi 4,4 prosenttia, keskitason koulutuksen saaneista 6,4 ja matalan koulutustason saaneista 14,1 prosenttia.

https://suomenash.fi/pinnalla-nyt/2026/parvekkeella-tupakointi-yha-yleista-asuntoyhteisoissa/

Parvekkeella tupakointi yhä yleistä asuntoyhteisöissä, , vierailtu 23.2.2026.

Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry on hiljattain teettänyt Taloustutkimus Oy:llä kyselytutkimuksen siitä, kuinka yleistä tupakointi on kerros-, rivi- ja paritaloissa.Kyselyyn osallistui 937 suomalaista, jotka olivat iältään 18—79-vuotiaita. Otos on painotettu kohderyhmää edustavaksi, joten tulokset voidaan yleistää 18—79-vuotiaisiin suomalaisiin kerros-, rivi- ja paritaloasukkaisiin, joita on 2 754 000. Kyselyssä tupakoinnilla tarkoitettiin savukkeiden, sähkötupakan, sikareiden, piipun ja vesipiipun polttamista.

Kyselyn mukaan tupakoivia kerros-, rivi- ja paritalotalouksia, joissa on parveke, terassi tai patio, on yhteensä 610 000. Näistä 59 prosentissa tupakoidaan vähintään satunnaisesti asunnon parvekkeella, terassilla tai patiolla. Tupakoivia kerrostalotalouksia on 440 000, ja niistä 52 prosentissa tupakoidaan asunnon parvekkeella, terassilla tai patiolla. Tupakoivia rivi- ja paritalotalouksia on 170 000, ja niissä 78 prosentissa tupakoidaan asunnon parvekkeella, terassilla tai patiolla. Asunnon sisätiloissa tupakoiminen on sekä kerros- että rivi- ja paritaloissa selvästi harvinaisempaa kuin parvekkeella, terassilla tai patiolla tupakoiminen: tupakoivista talouksista yhdeksässä prosentissa poltetaan asunnon sisätiloissa. Kyselystä käy kuitenkin ilmi, että niissä kerrostalotalouksissa, joissa ei ole parveketta, 15 prosentissa tupakoidaan sisällä. Kerrostaloasukkaista 44 prosenttia (853 000 asukasta) ja rivi- ja paritaloasukkaista 47 prosenttia (373 000 asukasta) ilmoitti, että naapurissa tupakoidaan parvekkeella, terassilla tai patiolla vähintään satunnaisesti. Kerrostaloasukkaista ilmoitti altistuvansa tupakansavulle 62 prosenttia ja rivi- ja paritaloasukkaista 58 prosenttia.

https://suomenash.fi/pinnalla-nyt/2024/kerrostaloissa-entista-enemman-tupakansavua/

Kerrostaloissa entistä enemmän tupakansavua, , viitattu 13.11.2025.

Lisäksi Suomen ASH ry:n vuonna 2024 teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin, miten moni kerrostaloasukas kärsii parveketupakoinnista ja onko taloyhtiöissä tehty toimenpiteitä tupakansavun kulkeutumisen ehkäisemiseksi parvekkeelle tai sisätiloihin. Lisäksi selvitettiin mielipiteitä tupakoinnin kieltämiseksi kerrostalojen asuintiloissa ja parvekkeilla. Kyselyyn vastanneista 54 prosenttia ilmoitti tupakansavun kulkeutumisesta asuntoon tai parvekkeelle. Niistä, joiden asuntoon tai parvekkeelle kulkeutuu tupakansavua tai jotka eivät olleet asiasta varmoja, 68 prosenttia ilmoitti olevansa sitä mieltä, että taloyhtiön pitäisi puuttua tupakansavun kulkeutumiseen sisätiloihin tai parvekkeelle. Lisäksi kaikista vastaajista 66 prosenttia ilmoitti kannattavansa sitä, että asuntoyhteisöille annettaisiin oikeus kieltää tupakointi asunnoissa ja parvekkeilla enemmistöpäätöksellä.

Nuorten terveystapatutkimus 2019: Nuorten tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö sekä rahapelaaminen, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:56, s. 45—46.

Vuonna 2019 tehdyssä kyselytutkimuksessa 12—18-vuotiailta nuorilta kysyttiin heidän kotinsa tupakointisäännöistä kolmella eri kysymyksellä. Kysymykseen ”Saako kotisi sisätiloissa tupakoida?” 96 prosenttia vastasi, ettei kukaan saa tupakoida heidän kotinsa sisätiloissa, 3 prosenttia vastasi, että tupakointi on sallittua vain joissakin paikoissa tai joskus ja 0,1 prosenttia vastasi, että tupakoida saa vapaasti. Kysymykseen ”Saako kotisi sisätiloissa käyttää sähkösavukkeita?” 87 prosenttia vastasi, että kukaan ei saa käyttää sähkösavukkeita heidän kotinsa sisätiloissa, 4 prosenttia vastasi sähkösavukkeiden käytön olevan sallittua silloin tällöin ja alle 2 prosenttia vastasi, että sähkösavukkeita saa käyttää vapaasti. Kysymykseen ”Saako kotisi parvekkeella tupakoida?” 54 prosenttia vastasi, että kukaan ei saa tupakoida heidän kotinsa parvekkeella, 6 prosenttia vastasi, että tupakointi on sallittua silloin tällöin ja 13 prosenttia vastasi, että tupakointi on vapaasti sallittua.

Ympäristöterveydenhuollon valvontatietojärjestelmän perusteella vuosina 2020—2025 kunnat ovat määränneet tupakkalain 79 §:n nojalla asuntoyhteisöihin yhteensä 1 100 tupakointikieltoa. Tupakointikieltoja ei ole peruttu tänä aikana yhtään, ja yhteensä vain 10 tupakointikieltohakemusta on hylätty. Vuosina 2017—2019 ympäristöterveydenhuollon valvontatietojärjestelmä ei vielä ollut käytössä, eikä tiedossa ole, kuinka monta tupakointikieltoa tupakkalain 79 §:n nojalla määrättiin ensimmäisen kolmen vuoden aikana. Aluksi tupakointikieltoja haettiin kuitenkin melko vähän, sillä kyse oli uudesta asiasta ja asuntoyhteisöissä odotettiin, että lain soveltamisesta kertyi enemmän kokemusta. Kieltojen hakeminen vaikuttaa sittemmin vilkastuneen. Karkeasti voidaan arvioida, että tupakkalain 79 §:n nojalla on määrätty yhteensä suunnilleen 1 500 tupakointikieltoa.

Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto PRONTO.

Liukkonen, Heidi — Loponen, Timo: Pelastustoimen taskutilasto 2020—2024, Pelastusopisto 2025.

Savukkeesta syttyneeksi arvioitujen rakennuspalojen määrä on vuosina 2020—2024 ollut noin 160—200 tapausta vuodessa.Kaikista vuosien 2020—2024 aikana tapahtuneista rakennuspaloista noin 70 prosenttia on tapahtunut monihuoneistoisissa asuntoyhteisöissä. Edellä mainittuna ajanjaksona palokuolemia savukkeesta syttyneeksi arvioitujen tulipalojen seurauksina on aiheutunut yhteensä 54.Sähkösavukkeista aiheutunut palo on mainittu vuonna 2022 yhden ja vuonna 2024 kahden rakennuspalon yhteydessä.

Health Problems Caused by Secondhand Smoke | Smoking and Tobacco Use | CDC, viitattu 12.12.2025

Savuke - THL, viitattu 12.12.2025

Altistuminen ympäristön tupakansavulle aiheuttaa samoja terveyshaittoja kuin tupakointi: sydän- ja verisuonisairauksia, ylähengitysteiden ja silmien ärsytysoireita, keuhkosairauksia sekä syöpäriskin, erityisesti keuhkosyövän riskin, lisääntymistä. Ympäristön tupakansavulle ei ole turvallista altistustasoa.

Possenti I, Romelli M, Carreras G, Biffi A, Bagnardi V, Specchia C, Gallus S, Lugo A. Association between second-hand smoke exposure and lung cancer risk in never-smokers: a systematic review and meta-analysis. Eur Respir Rev. 2024 Nov 13;33(174):240077. doi: 10.1183/16000617.0077-2024. PMID: 39537242; PMCID: PMC11558540.

https://stuk.fi/radon-aiheuttaa-keuhkosyopaa

Säteilyturvakeskus (STUK): Radon aiheuttaa keuhkosyöpää, , viitattu 24.2.2026

Keuhkosyöpä on maailmanlaajuisesti yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja. Altistuminen ympäristön tupakansavulle lisää keuhkosyöpäriskiä yli 20 prosentilla henkilöillä, jotka eivät ole koskaan tupakoineet.Keuhkosyöpäriskiä lisää myös radon, joka on asuntojen ja työpaikkojen sisäilmassa esiintyvä näkymätön ja hajuton jalokaasu. Sitä on Suomessa sisäilmassa enemmän kuin useimmissa muissa maissa. Ympäristön tupakansavu yhdistettynä radonaltistumiselle lisää keuhkosyövän riskiä. Altistuminen radonille lisää merkittävästi myös tupakoitsijoiden jo ennestään kohonnutta riskiä sairastua keuhkosyöpään.

https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/tupakka/tupakkatuotteet-ja-sahkosavuke/sahkosavuke

Sähkösavuke THL, , viitattu 24.2.2026

Technical note on Call to action on electronic cigarettes; Geneva: World Health Organization. December 2023. https://www.who.int/publications/m/item/technical-note-on-call-to-action-on-electronic-cigarettes

Sähkösavukkeiden käyttö altistaa sekä käyttäjän että sivulliset aerosolille, joka sisältää lukuisia kemiallisia yhdisteitä, joista osa on terveydelle vaarallisia. Sähkösavukkeiden päästöjen on tunnistettu sisältävän nikotiinin lisäksi muun muassa haihtuvia orgaanisia yhdisteitä eli niin sanottuja VOC-yhdisteitä, jotka lisäävät syöpäriskiä ja aiheuttavat hengitystieärsytystä, tupakkaspesifisiä nitrosamiinejä, jotka on luokiteltu syöpäriskiä lisääväksi yhdisteiksi, sekä metalleja, jotka aiheuttavat neurologisia haittoja ja verisuonihaittoja.

van Der Eijk, Y., Woh J. Is secondhand smoke associated with mental health issues? A narrative review of the evidence and policy implications, 2023.

Lee E., Young Kim K. The Association between Secondhand Smoke and Stress, Depression, and Suicidal Ideation in Adolescents, 2021

Ympäristön tupakansavulle altistuminen voi vaikuttaa myös mielenterveyteen. Aikuisilla on todettu olevan viitteitä siitä, että altistuminen on yhteydessä suurempaan psyykkisen oireilun riskiin, kuten masennusoireisiin ja psyykkiseen kuormittuneisuuteen.Nuorilla ja koululaisilla ympäristön tupakansavulle altistuminen on yhdistetty kohonneisiin masennus- ja ahdistusoireisiin sekä itsetuhoisiin ajatuksiin.

Liu, J., Perret, J. L., Lodge, C. J., Vicendese, D., Bowatte, G., Lowe, A. J., Idrose, N. S., Frith, P., Wood-Baker, R., Mishra, G. D., Holloway, J. W., Svanes, C., Abramson, M. J., Walters, E. H., Dharmage, S. C., & Bui, D. S. (2025). Paternal prepubertal passive smoke exposure is related to impaired lung function trajectories from childhood to middle age in their offspring. Thorax, 81(2), 131—138. https://thorax.bmj.com/content/81/2/131

Health Problems Caused by Secondhand Smoke | Smoking and Tobacco Use | CDC, viitattu 12.12.2025

Savuke - THL, viitattu 12.12.2025

Health Problems Caused by Secondhand Smoke | Smoking and Tobacco Use | CDC, viitattu 12.12.2025

Savuke - THL, viitattu 12.12.2025

Lasten altistuminen ympäristön tupakansavulle kotona lisää toistuvien hengitystie- ja korvatulehdusten sekä astman ja allergioiden puhkeamisen riskiä ja voi heikentää lapsen vastustuskykyä. Altistuminen tupakansavulle lapsuudessa saattaa heikentää keuhkojen toimintaa pitkäaikaisesti.Raskaana olevien altistuminen tupakansavulle voi johtaa sikiön kasvuhäiriöihin, kuten pieneen syntymäpainoon tai ennenaikaiseen syntymään, lisätä lapsen myöhempää riskiä sairastua hengityselinten sairauksiin sekä suurentaa oppimisvaikeuksien ja ADHD-oireyhtymän vaaraa.Astmaa sairastavilla ympäristön tupakansavulle altistuminen voi pahentaa astman oireita.

Wu JX, Lau ATY, Xu YM. Indoor Secondary Pollutants Cannot Be Ignored: Third-Hand Smoke. Toxics. 2022 Jun 30;10(7):363. doi: 10.3390/toxics10070363. PMID: 35878269; PMCID: PMC9316611.

Melinda Mahabee-Gittens, E., Matt, G.E., Lopez-Galvez, N. et al. Assessment, detection, and validation of clinical associations of thirdhand smoke exposure (ADVOCATE) study protocol. Pediatr Res 98, 864—870 (2025). https://doi.org/10.1038/s41390-025-03915-3

Wu JX, Lau ATY, Xu YM. Indoor Secondary Pollutants Cannot Be Ignored: Third-Hand Smoke. Tox-ics. 2022 Jun 30;10(7):363. doi: 10.3390/toxics10070363. PMID: 35878269; PMCID: PMC9316611.

Melinda Mahabee-Gittens, E., Matt, G.E., Lopez-Galvez, N. et al. Assessment, detection, and validation of clinical associations of thirdhand smoke exposure (ADVOCATE) study protocol. Pediatr Res 98, 864—870 (2025). https://doi.org/10.1038/s41390-025-03915-3

Díez-Izquierdo A, Cassanello-Peñarroya P, Lidón-Moyano C, Matilla-Santander N, Balaguer A, Martínez-Sánchez JM. Update on thirdhand smoke: A comprehensive systematic review. Environ Res. 2018 Nov;167:341-371. doi: 10.1016/j.envres.2018.07.020. Epub 2018 Jul 11. PMID: 30096604.

Sisäilmassa oleva tupakansavu ja sähkösavukkeista vapautuva nikotiini tarttuvat tilassa oleviin pintamateriaaleihin, tekstiileihin ja pölyyn. Nämä jäämät voivat myöhemmin vapautua uudelleen ilmaan tai reagoida ympäristön yhdisteiden kanssa ja muodostaa uusia haitallisia aineita. Nikotiini reagoi sisäilman epäpuhtauksien, kuten nitriittihapon, kanssa, jolloin muodostuu mutageenisiä eli mutaatioita aiheuttavia tupakkaspesifisiä nitrosamiineja.Tupakansavujäämien on todettu nitrosamiinien lisäksi sisältävän syöpävaarallisia polysyklisia aromaattisia hiilivetyjä, eli niin sanottuja PAH-yhdisteitä, ja haihtuvia orgaanisia yhdisteitä.Ympäristöön kertyvät tupakansavujäämät voivat aiheuttaa DNA-vaurioita, oksidatiivista stressiä eli tilaa, jossa elimistön vapaiden radikaalien ja antioksidanttien suhde on epätasapainossa, ja solujen toimintahäiriöitä. Eläinkokeissa ympäristöön kertyneiden tupakansavujäämien on todettu aiheuttavan käyttäytymisen muutoksia, vaurioittavan elimiä, lisäävän syöpäriskiä ja aiheuttavan haittaa lisääntymisterveydelle.Ympäristöön kertyneet tupakansavun partikkelit voivat olla terveydelle jopa myrkyllisempiä kuin tuore tupakansavu.

Wu JX, Lau ATY, Xu YM. Indoor Secondary Pollutants Cannot Be Ignored: Third-Hand Smoke. Tox-ics. 2022 Jun 30;10(7):363. doi: 10.3390/toxics10070363. PMID: 35878269; PMCID: PMC9316611.

Ympäristöön kertyneet tupakansavujäämät ovat haitallisia kaikilla altistustasoilla, eikä jäämiä voi poistaa tuuletuksella, siivouksella tai maalaamisella. Savujäämät kulkeutuvat myös vaatteissa ja iholla, joten ne leviävät sisätiloihin, vaikka tupakoitaisiin ulkona.Savujäämiä voi olla myös savuttomissa kodeissa, jolloin ne voivat olla peräisin asunnon edellisen asukkaan tupakoinnista tai savupartikkeleita on voinut siirtyä asuntoyhteisöissä rakenteita pitkin asunnosta toiseen. Ympäristön tupakansavujäämät ovat vaikeasti puhdistettavissa ja säilyvät kauan aikaa.

Melinda Mahabee-Gittens, E., Matt, G.E., Lopez-Galvez, N. et al. Assessment, detection, and valida-tion of clinical associations of thirdhand smoke exposure (ADVOCATE) study protocol. Pediatr Res 98, 864—870 (2025). https://doi.org/10.1038/s41390-025-03915-3

Ferrante G, Simoni M, Cibella F, Ferrara F, Liotta G, Malizia V, Corsello G, Viegi G, La Grutta S. Third-hand smoke exposure and health hazards in children. Monaldi Arch Chest Dis. 2013 Mar;79(1):38-43. doi: 10.4081/monaldi.2013.108. PMID: 23741945.

Vastasyntyneet ja muut pienet lapset ovat erityisen alttiita ympäristön tupakansavujäämiin liittyville riskeille, koska he viettävät tyypillisesti enemmän aikaa sisätiloissa ja ryömivät ja laittavat tupakansavujäämiä sisältäviä esineitä suuhunsa. Lapsille tyypillisiä altistapoja ovat hengitysteitse tapahtuvan altistuksen lisäksi ihon ja ruoansulatuskanavan kautta tapahtuva altistus. Lapset ovat moninkertaisesti herkempiä pölysaasteille kuin aikuiset, mikä johtuu lasten pienemmästä koosta ja aikuisia suuremmasta hengitystiheydestä.

Ferrante G, Simoni M, Cibella F, Ferrara F, Liotta G, Malizia V, Corsello G, Viegi G, La Grutta S. Third-hand smoke exposure and health hazards in children. Monaldi Arch Chest Dis. 2013 Mar;79(1):38-43. doi: 10.4081/monaldi.2013.108. PMID: 23741945.

Ympäristön tupakansavujäämät voivat aiheuttaa lapsille hengitysoireita ja hengitysteiden sairauksia, kuten lisääntynyttä yskää, hengityksen vinkumista, keuhkoputkien tulehdusta, astman pahenemista ja allergiaoireiden riskin kasvamista. Raskaudenaikainen ympäristön tupakansavujäämille altistuminen voi aiheuttaa sikiölle keuhkojen kehityshäiriöitä sekä verisuonitiheyden vähenemistä, mistä voi seurata heikentynyttä rasituksensietoa ja infektioalttiutta. Lisäksi nikotiini ja muut yhdisteet voivat vaikuttaa haitallisesti aivojen kehitykseen.

2.2

Nykytilan arviointi

2.2.1

Tupakoinnin kieltäminen asuntoyhteisöissä

Yleistä

Tupakoinnin kieltäminen tupakkalain 79 §:n nojalla

Tupakansavun aiheuttamaan terveyshaittaan puuttuminen terveydensuojelulain nojalla

Tupakoinnin kieltäminen asuntoyhteisön omalla päätöksellä

Johtopäätökset

Asuinrakennusten rakenteita ei ole suunniteltu kaasutiiviiksi, eikä tällaista tiiviyttä voida tavanomaisessa rakentamisessa edes saavuttaa. Jos asunnossa tupakoidaan, tupakansavua tästä syystä pääsääntöisesti kulkeutuu naapuriasuntoihin silloin, kun asunnot rajautuvat toisiinsa ja asuntojen välillä vallitsee paine-ero. Eri aikakausille tyypilliset rakenteelliset ratkaisut, kuten vanhemmissa kerrostaloissa yleiset hatarat liitokset ja läpiviennit sekä kevyet väliseinärakenteet, vaikuttavat osaltaan siihen, miten ja missä määrin ilma ja epäpuhtaudet voivat siirtyä tilasta toiseen. Tupakansavun erittäin pienet hiukkaset ja kaasumaiset yhdisteet kulkeutuvat vuotokohdista jo vähäisillä paine-eroilla, joita syntyy rakennuksen ilmanvaihdon toiminnan, tilojen käytön sekä sää- ja tuuliolosuhteiden vaihtelun seurauksena. Porrashuoneissa ja huoneistokäytävissä ilmenevät hormivaikutukset sekä parvekelasitusten muodostamat paine-erot voivat osaltaan lisätä ilman virtausta rakenteiden ja rakojen kautta. Myös tilankäyttäjien toiminta, kuten ikkunoiden ja ovien avaaminen, voi muuttaa paineolosuhteita ja siten edesauttaa savun kulkeutumista.

Edellä selostetuista syistä tupakansavun kulkeutumista ei voida tavanomaisissa asuinrakennuksissa luotettavasti estää vain rakenteellisin tai ilmanvaihdollisin ratkaisuin. Vaikka poikkeuksellisen tiiviitä tai rakenteellisesti toisistaan erotettuja asuntoja on olemassa, niitä ei voida pitää asuinrakentamisen tyypillisenä ratkaisuna.

Jos esimerkiksi parvekkeella tupakoidaan, tupakansavua kulkeutuu helposti lähellä sijaitseville parvekkeille ja mahdollisesti myös niiden sisätiloihin, ainakin jos asunnossa pidetään ikkunaa auki.

Asuntoyhteisöissä voidaan puuttua tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuviin ongelmiin käytännössä kolmella eri tavalla. Asuntoyhteisö voi ensinnäkin hakea kunnalta tupakkalain 79 §:ssä säädettyä tupakointikieltoa. Toiseksi se, joka kärsii tupakansavusta, voi ilmoittaa asiasta kunnalle sen selvittämiseksi, aiheutuuko savun kulkeutumisesta terveydensuojelulaissa tarkoitettua terveyshaittaa. Kolmanneksi asuntoyhteisö voi itse päättää tupakointikielloista ja -rajoituksista. Näitä vaihtoehtoja ja niiden toimivuutta tarkastellaan seuraavaksi lähemmin.

Voimassa oleva tupakkalain 79 § mahdollistaa periaatteessa varsin tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin: asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa, ja kunnan on määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakoinnin kieltäminen asuntohuoneiston asuintilassa edellyttää lisäksi sitä, että savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellon määräämistä varattu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään.

Tupakointikiellon määräämisen kynnys on siis muiden tilojen kuin asuinhuoneistojen asuintilojen osalta varsin matalalla, sillä kiellon määrääminen ei edellytä esimerkiksi sitä, että savua kulkeutuisi poikkeuksellisen runsaasti tai että savun kulkeutumisesta aiheutuisi todennettavissa olevaa terveyshaittaa. Kiellon määrääminen ei edes edellytä sitä, että savua todella kulkeutuisi tiloista toisiin tiloihin, vaan pelkkä savun kulkeutumisen mahdollisuus riittää tupakoinnin kieltämiseen. Lisäksi kielto on määrättävä, jos säädetyt edellytykset täyttyvät, eli kunnan harkinta kiellon määräämisessä on sidottua.

Korkein hallinto-oikeus totesi ennakkopäätöksessä KHO 2021:39, että tupakkalain 79 §:ssä oli kysymys yksityisoikeudellisesta kuulemismenettelystä, joka oli tarkoitettu palvelemaan hakemuksen tekemistä koskevaa asuntoyhteisön omaa päätöksentekoa. Tupakkalain 79 §:n 1 momentissa asuntoyhteisölle säädetty kuulemisvelvollisuus ei siten korvannut viranomaisen hallinnollista kuulemista viranomaismenettelyssä tupakointikiellosta päätettäessä.

Käytännössä tupakkalain 79 §:n soveltaminen on kuitenkin kunnista sekä asumisen ja kiinteistöalan edunvalvontajärjestöiltä saadun palautteen perusteella koettu eri syistä hankalaksi. Tupakoinnin kieltäminen ensinnäkin edellyttää käytännössä kahta eri kuulemista, kun asuntoyhteisön on ennen hakemuksen tekemistä pykälän 1 momentin mukaan kuultava tilojen haltijoita ja lisäksi kunnan on hallintolain (434/2003) perusteella lähtökohtaisesti kuultava asianosaisia ennen tupakointikieltopäätöksen tekemistä.Menettelyä on pidetty raskaana ja työllistävänä, vaikka hallintolain mukaisella kuulemisella on voitu osaltaan varmistaa, että tupakointikiellon määräämisen edellytykset täyttyvät.

Siitä, kun asuntoyhteisö päättää hakea kunnalta tupakointikieltoa, kuluu tyypillisesti vähintään puoli vuotta siihen, että kunta määrää kiellon. Jos tupakointikieltoa haetaan asuinhuoneiston asuintilaan tai jos asian käsittely vaatii esimerkiksi rakenteellisten seikkojen tarkempaa selvittämistä, kiellon määräämiseen saattaa kulua yli vuosikin. Mitä suuremmasta asuntoyhteisöstä on kyse, sitä kauemmin hakemuksen käsittely yleensä kestää, sillä kuultavien määrä on suuri ja esimerkiksi vuokralaiset saattavat vaihtua kesken käsittelyn. Jos tupakointikieltohakemus on laadittu puutteellisesti tai jos asuntoyhteisö ei ole kuullut tilojen haltijoita tupakkalain mukaisesti, kunta saattaa pyytää asuntoyhteisöltä lisäselvitystä tai jopa hylätä hakemuksen ja kehottaa asuntoyhteisöä aloittamaan koko prosessin alusta.

Tupakointikiellon hakeminen kunnalta saattaa olla myös varsin kallista. Osa kunnista perii hakemuksen käsittelystä tuntimaksun, esimerkiksi 70 tai 80 euroa, ja lisäksi päätöksestä ilmoittamiseen liittyvät muut kulut peritään kustannusten mukaan. Toisissa kunnissa peritään hakemuksen käsittelystä puolestaan tietty kiinteä maksu, esimerkiksi 600 tai 700 euroa. Joissain kunnissa hakemuksen käsittelystä perittävä maksu on kiinteä mutta sen määrä riippuu siitä, kuinka suuresta asuntoyhteisöstä on kyse. Jos maksu on tuntiperusteinen, maksun määrään vaikuttaa muun muassa se, kuinka hyvin hakemus on laadittu ja millaisiin tiloihin tupakointikieltoa haetaan. Tupakointikiellon hakeminen pelkästään parvekkeille on yleensä edullisempaa kuin tupakointikiellon hakeminen asuinhuoneistojen asuintiloihin. Tämä johtuu siitä, että tupakointikiellon määrääminen asuintiloihin edellyttää käytännössä usein asiantuntijalausuntoja talon rakenteista ja savun kulkeutumisesta. Lisäksi tupakointikiellon hakemisesta aiheutuu usein isännöintikustannuksia.

Kunta valvoo tupakkalain 79 §:n nojalla määräämänsä tupakointikiellon noudattamista lähtökohtaisesti valitusten perusteella, ja kunta ilmoittaa asianosaisille valvonta-asian avaamisesta. Kunta voi yleensä todeta ulkotilaan, kuten parvekkeelle, määrätyn tupakointikiellon rikkomisen ulkoapäin, eli rakennuksen ulkopuolelta tehdyin näköhavainnoin. Sen sijaan asunnon sisätilan tarkastaminen vastoin tilan haltijan tahtoa ei pääsääntöisesti ole mahdollista tupakkalain 79 §:n nojalla määrätyn tupakointikiellon valvonnassa, sillä tahdonvastaisen asunnontarkastuksen edellytyksenä on, että viranomaisella on perusteltu syy epäillä välittömiä toimia edellyttävää vakavaa terveyshaittaa. Jos tilan haltija vastustaa asunnontarkastusta, viranomaisen on siis yleensä hankittava näyttö tupakointikiellon rikkomisesta muilla keinoin, esimerkiksi toteamalla, että asunnosta kulkeutuu tupakansavua rappukäytävään tai naapuriasuntoon. Terveystarkastajat työskentelevät lähtökohtaisesti kuitenkin vain virka-aikana, joten jos tupakointikieltoa rikotaan lähinnä iltaisin tai öisin, kiellon rikkomisen toteaminen voi olla käytännössä vaikeaa. Kiellon rikkomisen toteamista voivat vaikeuttaa myös esimerkiksi parvekkeen sijainti korkealla kerrostalossa tai parvekkeelle asetetut fyysiset näköesteet.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto: Ohje viranomaiselle tupakointikieltohakemuksen käsittelystä ja siihen liittyvästä valvonnasta (Osa B), dnro V/9036/2024, s. 14.

Jos kunta valvontatehtävässään havaitsee alueellaan antamansa määräyksen vastaista toimintaa, se voi tupakkalain 96 §:n 1 momentin nojalla kieltää tällaisen toiminnan tai määrätä toiminnan korjattavaksi tupakkalain mukaiseksi. Lisäksi tupakkalain 105 §:n 1 momentin mukaan kunta voi asettaa tupakkalain säännösten perusteella antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon. Tupakkalain 79 §:ää koskevan soveltamisohjeen mukaan hakemuksen perusteella asuntoyhteisöön määrättävän tupakointikiellon tehosteeksi ei lähtökohtaisesti aseteta uhkasakkoa heti päätöksenteon yhteydessä. Jos kyse on kuitenkin yksittäisen huoneiston sisätilaan määrättävästä tupakointikiellosta, voi uhkasakon asettamiselle jo tässä vaiheessa olla perusteita.Ennen kieltopäätöksen tekemistä ja uhkasakon asettamista kunnan on kuultava asianosaista uhkasakkolain (1113/1990) 22 §:n mukaisesti. Jos tupakointikieltoa rikotaan vielä tämän jälkeen, kunnan on todettava tupakointikiellon rikkominen uudelleen ennen kuin tuomioistuimelta haetaan uhkasakon tuomitsemista maksettavaksi. Kiellon rikkomisesta seuraavien sanktioiden toimeenpano on siis usein hidasta ja monivaiheista.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen — Työryhmän toimenpide-ehdotukset 2023, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:5, s. 45.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä totesikin mietinnössään vuonna 2023, että tupakkalain 79 §:ssä säädetty tupakointikiellon hakemiseen liittyvä prosessi on koettu raskaaksi, hankalaksi ja pitkäkestoiseksi sekä asuntoyhteisöissä että kunnissa. Lisäksi kunnan asuntoyhteisöön määräämien kieltojen valvonta on käytännössä osoittautunut vaikeaksi. Asuntoyhteisöjen tupakointikiellon rikkomisista aiheutuvien sanktioiden ja seuraamusten riittämättömyys on osaltaan vaikeuttanut kieltojen toimeenpanoa.

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittäminen — Työryhmän toimenpide-ehdotukset 2023, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:5, s. 42.

Kuten edellä on todettu, hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovatkin ehdottaneet, että tupakointikiellon määräämisestä poistetaan tupakkalain 79 §:n mukainen edellytys kunnan päätöksestä ja tilojen haltijoiden kuulemisesta. Kyseisen norminpurkuehdotuksen mukaan taloyhtiöiden mahdollisuudet edistää tupakointikieltoja kiinteistöissään on tehty hankalaksi ja tupakointikiellon määräämisen tulee olla yhtiökokouksen päätettävissä. Pitkälti vastaavalla tavalla tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmä ehdotti mietinnössään, että mahdollistetaan tupakkalaissa asuntoyhteisölle enemmistöllä tehtävä päätös tupakointikiellosta asuinhuoneistoissa, niiden parvekkeilla ja vastaavissa asukkaiden käytössä olevissa ulkotiloissa tai muilla ulkoalueilla, mikäli niistä voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muuten kuin poikkeuksellisesti kulkeutua savua muiden asukkaiden vastaaviin tiloihin.

Tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuvaan terveyshaittaan voidaan puuttua terveydensuojelulain nojalla. Terveydensuojelulain 27 §:n 1 momentissa säädetään, että jos asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyy esimerkiksi savua siten, että siitä voi aiheutua terveyshaittaa asunnossa tai muussa tilassa oleskelevalle, toimenpiteisiin haitan ja siihen johtaneiden tekijöiden selvittämiseksi, poistamiseksi tai rajoittamiseksi on ryhdyttävä viipymättä. Terveydensuojelulain 51 §:n 1 momentin mukaan kunnan terveydensuojeluviranomaisella on oikeus antaa yksittäisiä kieltoja ja määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan poistamiseksi tai sen ehkäisemiseksi. Kun kyse on naapurista kulkeutuvan tupakansavun aiheuttamasta terveyshaitasta, terveydensuojelulain nojalla velvoitetaan yleensä ensisijaisesti tekemään rakenteellisia korjauksia, jotka estävät savun leviämisen ja siten terveyshaitan aiheutumisen.

Puuttumista asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin terveydensuojelulain nojalla hankaloitti aiemmin se, että oikeuskäytännössä ei hyväksytty terveystarkastajan aistinvaraisesti tekemää arvioita tupakansavusta osoituksena terveyshaitasta (KHO 29.2.2012 T 431 ja T 432). Sittemmin säädetyn asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (545/2015) 18 §:n 2 momentissa kuitenkin säädetään, että tupakansavun kulkeutuminen sisäilmaan voidaan selvittää savun aistinvaraisen havainnon ja nikotiinipitoisuuden mittauksen lisäksi merkkiainetutkimuksella. Tämän myötä oikeuskäytännössä on todettu, että tupakansavun aiheuttama terveyshaitta voidaan osoittaa aistinvaraisesti tehdyin havainnoin (KHO 2020:56). Lisäksi korkein hallinto-oikeus on todennut ennakkopäätöksessä KHO 2021:162, joka tosin koski tupakkalain 79 §:n soveltamista, että tupakansavu on terveyshaitta.

Kunnissa pidetään tupakkalain 79 §:ää yleensä ensisijaisena keinona asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin puuttumiseksi verrattuna terveydensuojelulain mukaisiin toimenpiteisiin. Silti terveydensuojelulain nojalla on ollut tarvetta puuttua tilanteisiin, joissa tupakansavun kulkeutuminen aiheuttaa terveyshaittaa mutta asuntoyhteisö ei tästä huolimatta päätä hakea kunnalta tupakkalain nojalla tupakointikieltoa. Terveyshaitan toteamiseen voi kuitenkin liittyä käytännössä ongelmia: terveystarkastajat työskentelevät pääsääntöisesti vain virka-aikana, mutta voi esimerkiksi olla, että tupakansavua kulkeutuu naapurista lähinnä iltaisin tai öisin. Samasta syystä myös kiellon rikkomisen toteaminen voi olla vaikeaa. Myöskään terveydensuojelulaki ei siis yleensä tarjoa riittävän tehokasta keinoa asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmien ratkaisemiseksi.

Asuntoyhteisö voi omalla päätöksellään kieltää tupakoinnin esimerkiksi asunnoissa ja niiden parvekkeilla. Tällöin kunnalla ei ole osuutta kiellon määräämisessä eikä myöskään sen noudattamisen valvonnassa. Siitä, miten asuntoyhteisö voi omalla päätöksellään kieltää tupakoinnin ja mitä kiellon rikkomisesta voi seurata, ei säädetä voimassa olevassa tupakkalaissa vaan asia määräytyy kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön mukaisesti.

Ks. Suomen Kiinteistöliitto ry:n ja Suomen Isännöintiliitto ry:n ohje ”Tupakointikieltoja koskeva ohje taloyhtiöille (osa A)”.

Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistajat voivat asunto-osakeyhtiötä perustettaessa sopia, että talo on esimerkiksi kokonaan savuton. Tupakointikiellosta ja -rajoituksista on kuitenkin mahdollista päättää myöhemminkin. Tupakoinnin kieltämisen on katsottu edellyttävän yleensä yhtiöjärjestysmääräystä.Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 27 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan yhtiöjärjestyksen muuttaminen on määräenemmistöllä tehtävä päätös, ja saman luvun 35 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseen on saatava 27 §:ssä tarkoitetun määräenemmistön lisäksi osakkeenomistajan suostumus, kun muutetaan hänen osakkeidensa tuottamaa oikeutta hallita huoneistoa. Kaupparekisterin tietojen perusteella noin 1 100 asunto-osakeyhtiötä on päättänyt itse tupakointikiellosta.

Asunto-osakeyhtiöiden tupakointikieltojen kannalta keskeinen merkitys on korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä KKO 2008:7. Siinä otettiin kantaa asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänten enemmistöllä tekemään päätökseen, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen oleskeluparvekkeilla. Kysymys oli muun muassa siitä, oliko yhtiökokous ollut toimivaltainen kieltämään enemmistöpäätöksellä tupakoinnin parvekkeilla.

Korkein oikeus totesi asunto-osakeyhtiön toimialasta seuraavan, että yhtiö voi lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan tehdä päätöksiä, jotka liittyvät asumiseen ja osakkaiden välisiin suhteisiin. Kysymys parveketupakoinnista, jonka väitetään aiheuttavan ympäristö- ja terveyshaittaa toisille osakkaille, kuului siten yhtiön yleiseen toimivaltaan. Korkeimman oikeuden mukaan osakkeenomistajalla on hänellä huoneistoon ja myös siihen kuuluvaan parvekkeeseen olevan hallintaoikeuden nojalla oikeus järjestää elämänsä ja asumisensa haluamallaan tavalla edellyttäen, ettei siitä aiheudu asunto-osakeyhtiölle tai muille asukkaille vahinkoa taikka kohtuutonta haittaa tai häiriötä. Tupakointi, kun sitä ei ole yleisesti lailla kielletty, on lähtökohtaisesti luvallista myös osakehuoneistoissa ja niihin kuuluvilla parvekkeilla.

Korkein oikeus totesi, että tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi poikkeuksellisen runsaan tupakoinnin ollessa kysymyksessä, parveketupakointi voi kuitenkin muodostua muiden osakkaiden asumisviihtyisyyttä olennaisesti heikentäväksi ja mahdollisesti myös terveyttä uhkaavaksi tekijäksi, joka tosiasiallisesti kaventaa tupakansavusta kärsivien osakkaiden hallintaoikeutta. Naapuruussuhteissa ja nykyisin ympäristöoikeudessa kehittyneiden periaatteiden mukaan kukaan ei ole velvollinen sietämään asuinympäristössään kohtuutonta ympäristöhaittaa, olipa kysymys tupakansavusta, melusta tai muista päästöistä. Korkeimman oikeuden mukaan edellä tarkoitetuissa olosuhteissa myös asunto-osakeyhtiöllä on oikeus puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, ja ryhtyä korjauksen saamiseksi niihin toimenpiteisiin, joihin asunto-osakeyhtiölaki antaa mahdollisuuden. Yhtiö voi myös vahvistaa järjestyssääntöjä tai tehdä päätöksiä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään kohtuuttomien haittojen muodostuminen.

Korkein oikeus totesi, että kysymyksessä oleva tupakointikielto tähtäsi kaiken tupakoinnin kieltämiseen osakashallinnassa olevilla parvekkeilla. Tällainen kielto rajoittaisi korkeimman oikeuden mukaan perusteettomasti osakkaan hallintaoikeutta siltä osin kuin tupakoinnista ei olisi odotettavissa sellaista kohtuutonta haittaa, jota edellä mainituissa oikeusperiaatteissa on tarkoitettu. Osakkeenomistajat ovat velvollisia kohtuullisessa määrin sietämään toisten osakkeenomistajien ja muiden asukkaiden taholta tulevia häiriöitä. Esitetyillä perusteilla korkein oikeus katsoi, ettei asunto-osakeyhtiön yhtiökokous ollut voinut yksinkertaisella äänten enemmistöllä tehdä päätöstä, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi osakkeenomistajan hallintaan kuuluvilla parvekkeilla. Yhtiökokouksen päätös oli siten silloisen asunto-osakeyhtiölain (809/1991) 48 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella mitätön. Mainitun säännöksen mukaan yhtiökokouksen päätös on moitekanteesta riippumatta mitätön, jos päätökseen vaaditaan asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen mukaan kaikkien tai tiettyjen osakkeenomistajien suostumus eikä sellaista suostumusta ole annettu.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä ei otettu suoraan kantaa siihen, millaisessa menettelyssä asunto-osakeyhtiön olisi päätettävä yleisestä tupakointikiellosta, jotta kielto olisi pätevä. Korkein oikeus totesi olevan selvää, että osakkeenomistajat voivat asunto-osakeyhtiötä perustettaessa sopia, että talo on savuton eli ettei yhtiön välittömässä hallinnassa olevissa eikä osakkaiden hallitsemissa tiloissa saa tupakoida. Korkeimman oikeuden mukaan tällainen määräys voidaan lisäksi myöhemminkin sisällyttää asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen ”ainakin” silloisen asunto-osakeyhtiölain 41 §:ssä mainituin edellytyksin, eli hankkimalla suostumus yhtiöjärjestyksen muutokselle niiltä osakkeenomistajilta, joiden osakkeita muutos välittömästi koskee.

Pekka Timonen: KKO 2008:7 Parveketupakoinnin kieltäminen asunto-osakeyhtiössä, KKO:n ratkaisut kommentein 2008:I, s. 51.

Ennakkopäätöksessä ei suoraan otettu kantaa myöskään siihen, millaisessa menettelyssä asunto-osakeyhtiö saa tehdä päätöksiä, joilla pyritään ehkäisemään tupakoinnista muille aiheutuvaa kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta — esimerkiksi kieltämällä tupakointi tapauskohtaisesti silloin, jos tupakoinnista aiheutuu muille kohtuutonta haittaa. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu ennakkopäätöksen perustelujen nojalla olevan selvää, että asunto-osakeyhtiöllä on mahdollisuus tehdä tapauskohtainen parveketupakointia koskeva kieltopäätös, kunhan kohtuuttoman haitan kriteeri täyttyy. Ennakkopäätöksen keskeisen merkityksen ennakkoratkaisuna on nähty olevan siinä, että tapauskohtaiseen harkintaan perustuva kieltopäätös ylipäätään on mahdollinen tehdä eikä se ole automaattisesti mitätön siksi, että asunto-osakeyhtiölain mukaan päätös olisi vaatinut myös sitä vastustaneen osakkaan suostumuksen.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen jälkeen asunto-osakeyhtiöt eivät kuitenkaan ainakaan tiettävästi ole tehneet tupakointikieltoa koskevia päätöksiä ilman, että asiaan olisi saatu kaikkien osakkeenomistajien suostumusta. Tupakointikieltopäätöksiä ei ole tehty edes tilanteissa, joissa tupakansavua kulkeutuu toistuvasti muihin asuntoihin. Syynä tähän lienee se, että tupakoinnin kieltämisen kynnyksen — kohtuuttoman haitan, häiriön tai rasituksen — on koettu olevan hyvin korkealla. Ei siis ole myöskään muodostunut oikeuskäytäntöä, jossa olisi suoraan otettu kantaa siihen, millainen tupakoinnista aiheutuva haitta katsottaisiin niin kohtuuttomaksi, ettei muiden tarvitse sietää sitä.

Hallituksen esitys Eduskunnalle uudeksi asunto-osakeyhtiölainsäädännöksi (HE 24/2009 vp), s. 167.

Asunto-osakeyhtiölain esitöissä todetaan, että se, mitä pidetään normaalina asumisena, voi muuttua ajan myötä. Esimerkiksi tupakoinnin terveyshaittojen selviäminen ja tupakoinnin rajoittamiseen tähtäävät julkisen vallan toimet voivat ajanoloon käytännössä vaikuttaa myös siihen, miten normaalina — toisten osakehuoneiston häiriöttömän käytön kannalta katsottuna hyväksyttävänä — parveketupakointia pidetään.Voidaan katsoa, että vastaavalla tavalla ajan myötä muuttuvat käsitykset siitä, millaista tupakansavusta aiheutuvaa haittaa voidaan pitää kohtuuttomana, ja niihin vaikuttavat esimerkiksi jatkuvasti lisääntyvä tutkimustieto siitä, miten haitallista altistuminen tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille (niin sanottu third hand smoke) on. Nykyisin pidettäneenkin varsin yleisesti kohtuuttomana, että kukaan altistuu naapurista tulevalle tupakansavulle muutoin kuin enintään hyvin satunnaisesti.

Tapauksissa, joissa tupakointi on asunto-osakeyhtiössä kielletty mutta kieltoa rikotaan, kyseeseen voi tulla osakehuoneiston ottaminen yhtiön hallintaan. Asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto on enintään kolmen vuoden ajaksi otettava yhtiön hallintaan, jos osakehuoneistossa vietetään häiritsevää elämää. Saman momentin 5 kohdan mukaan osakehuoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan vastaavasti silloin, jos osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Pykälän 2 momentin mukaan osakehuoneistoa ei saa ottaa yhtiön hallintaan, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (HE 34/2026 vp), s. 48.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (HE 34/2026 vp), s. 102.

Eduskunnan vastaus EV 65/2026 vp.

Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta todetaan, että osakehuoneisto voidaan ottaa tupakoinnin perusteella taloyhtiön hallintaan, jos laissa säädetyt hallintaanoton edellytykset täyttyvät. Esityksessä viitataan tältä osin edellä selostettuihin asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohtaan.Lisäksi esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi osakehuoneiston hallintaanoton perusteita siten, että huoneisto voitaisiin ottaa yhtiön hallintaan myös, jos osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä terveyden tai järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Säännöksestä seuraisi esityksen mukaan, että esimerkiksi tupakkalakiin perustuvan tai lain perusteella määrätyn tupakointikiellon rikkominen olisi asunto-osakeyhtiölaissa säädetyin edellytyksin huoneiston hallintaanoton peruste.Eduskunta on toukokuussa 2026 hyväksynyt ehdotetun muutoksen,ja laki asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (535/2026) tulee voimaan 1.10.2026.

Asunto-osuuskuntiin sovelletaan osuuskuntalakia. Osuuskuntalain 5 luvun 29 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan osuuskunnan sääntöjen muuttaminen on määräenemmistöllä tehtävä päätös, ja jos päätös on tehtävä määräenemmistöllä, osuuskunnan kokouksen päätökseksi tulee saman pykälän 1 momentin mukaan ehdotus, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Päätettäessä tupakointikiellosta asunto-osuuskunnassa voi tietyissä tapauksissa olla merkitystä myös osuuskuntalain 5 luvun 30 §:llä, jonka mukaan päätös sääntöjen muuttamisesta siten, että osuus- tai osakelajeja yhdistetään tai koko osuus- tai osakelajin oikeudet muuten vähenevät, on tehtävä 29 §:ssä tarkoitetulla määräenemmistöllä. Pätevän päätöksen edellytyksenä on lisäksi se, että päätöstä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa kunkin osuus- ja osakelajin kokouksessa edustetuista osuuksista ja osakkeista. Osuuskuntalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jäsenen voi erottaa osuuskunnasta, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa. Säännöissä voi määrätä myös muista erottamisperusteista.

Asumisoikeus- ja vuokrataloissa lähtökohtana on, että tupakointia ei voida kieltää talon omistajan yksipuolisella päätöksellä kesken sopimuskauden. Asumisoikeusyhteisön ja asumisoikeuden haltijoiden välisellä yhteistyöelimellä samoin kuin yhteishallintolaissa tarkoitetulla asukastoimikunnalla on kuitenkin oikeus päättää järjestyssääntöjen sisällöstä. Lisäksi on varsin yleistä, että uusissa asumisoikeus- ja vuokrataloissa kielletään tupakointi asunnoissa ja niiden parvekkeilla jo alun perinkin. Vanhoissa taloissa tupakointi puolestaan usein kielletään sopimus sopimukselta, kun asumisoikeuden haltija tai vuokralainen vaihtuu. Asumisoikeusyhteisöllä ja vuokranantajalla on oikeus purkaa asumisoikeussopimus tai vuokrasopimus muun muassa silloin, jos asumisoikeuden haltija tai vuokralainen viettää tai sallii vietettävän huoneistossa häiritsevää elämää, laiminlyö velvollisuutensa pitää huolta huoneistosta tai hoitaa huoneistoa huonosti taikka huoneistossa rikkoo, mitä terveyden tai järjestyksen säilyttämiseksi säädetään tai määrätään.

Asuntoyhteisöjen mahdollisuudet kieltää tupakointi ovat edellä selostetusti puutteelliset tai ainakin epäselvät. Tätä voidaan pitää merkittävänä epäkohtana ottaen huomioon, että ympäristön tupakansavu on syöpävaarallinen seos, jonka pitoisuudelle sisäilmassa ei ole voitu osoittaa sellaista kynnysarvoa, jonka alapuolella ei haittoja aiheutuisi. Terveyshaittoja, joita tupakansavulle altistuminen sekä ympäristöön kertyvät savun partikkelit, englanniksi ”third hand smoke”, voivat aiheuttaa, on kuvattu lähemmin jaksossa 2.1.2.

Lisäksi se, että henkilö vastoin omaa tahtoaan altistuu naapurista kulkeutuvalle tupakansavulle omassa kodissaan, on omiaan heikentämään tämän asumisviihtyvyyttä. Jos esimerkiksi asunto-osakeyhtiön osakas ei käytännössä voi hyödyntää parvekettaan sen vuoksi, että naapurista kulkeutuu toistuvasti parvekkeelle tupakansavua, tupakointi tosiasiallisesti kaventaa hänen hallintaoikeuttaan. Lisäksi tupakansavun kulkeutuminen alentaa asuntoyhteisön omaisuuden arvoa, kun tupakansavua pinttyy huoneistojen pinnoille sekä rakennuksen ilmastointiin ja muihin rakenteisiin.

https://www.asuntosaatio.fi/tiedotteet/suomalaiset-ovat-tutkitusti-kotihiiria-olemme-kotona-jopa-16-tuntia-paivassa/

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimus 2024, ks. , viitattu 16.3.2025.

Suomalaiset viettävät kotonaan aikaa keskimäärin 16 tuntia vuorokaudessa arkena ja 18 tuntia viikonloppuna, joten niillä, jotka altistuvat naapurin tupakansavulle ja siitä aiheutuville terveys- ja muille haitoille, altistuminen kattaa valtaosan vuorokaudesta.

Edellä jaksossa 2.1.2 selostettujen kyselytutkimusten perusteella yli 1,2 miljoonan kerros-, rivi- ja paritaloasukkaan naapurissa tupakoidaan parvekkeella, terassilla tai patiolla vähintään satunnaisesti. Tupakansavulle altistuu kerros-, rivi- ja paritaloissa tavalla tai toisella yhteensä noin 1,7 miljoonaa henkilöä ja altistumisesta on huolissaan noin 0,6 miljoonaa henkilöä. Asuntoon, parvekkeelle tai patiolle kulkeutuva savu tai höyry häiritsee noin 1,2 miljoonaa kerros-, rivi- ja paritaloasukasta. Lisäksi kaksi kolmasosaa kerrostaloasujista kannattaa sitä, että asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin nykyistä helpommin.

Voidaan pitää merkittävänä yhteiskunnallisena ongelmana, että varsin iso osa väestöstä altistuu kotonaan naapurista kulkeutuvalle tupakansavulle ja siitä aiheutuville terveyshaitoille, asumisviihtyvyyden heikentymiselle ja omaisuuden arvon alenemiselle. Altistumista ympäristön tupakansavulle voidaan pitää erityisen ongelmallisena lasten kohdalla, sillä edellä selostetusti altistuminen on heidän terveydelleen erityisen haitallista. Lapsilla ei myöskään ole yleensä minkäänlaisia keinoja suojautua kotonaan ympäristön tupakansavulta. Näin on riippumatta siitä, tupakoidaanko lapsen kotona vai kulkeutuuko kotiin savua naapuriasunnosta.

2.2.2

Kannabinoideja sisältävät tuotteet

Kannabidioli, jäljempänä CBD, on hampussa (Cannabis sativa) esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste. Suomessa on ollut myynnissä joitakin CBD:tä sisältäviä tupakan vastikkeita, kuten sähkösavukkeissa käytettäviä nesteitä sekä huulen alle laitettavia nikotiinittomia annospusseja eli ”CBD-pusseja”.

Tuotteita on saatettu markkinoida nimenomaan kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, mutta CBD:tä mainostetaan usein myös sen terveyshyödyillä. Perusteluna CBD:n terveellisyydestä on käytetty esimerkiksi sitä, että CBD on myös lääkekäytössä. Terveysväitteitä esitetään internetissä myös eräistä muista kannabinoideista, ennen kaikkea kannabinolista, jäljempänä CBN, kannabigerolista, jäljempänä CBG ja kannabikromeenista, jäljempänä CBC. Tiedossa ei kuitenkaan ole, että viimeksi mainittuja kannabinoideja sisältäviä tupakan vastikkeita olisi ainakaan toistaiseksi ollut Suomessa myynnissä.

CBD:tä tai muitakaan edellä mainittuja kannabinoideja ei ole määritelty huumausaineeksi. Tupakkalain 3 §:n säännös, jonka mukaan tupakkalakia ei sovelleta tuotteisiin, joihin sovelletaan huumausainelakia (373/2008), ei siis sovellu CBD:tä tai muita edellä mainittuja kannabinoideja sisältäviin tuotteisiin. Jos kuitenkin tuote sisältää esimerkiksi CBD:n jotakin huumausaineeksi määriteltyä ainetta, tuotteeseen luonnollisesti sovelletaan huumausainelakia eikä tupakkalakia.

Tupakkalakia ei sen 3 §:n mukaan sovelleta myöskään lääkevalmisteisiin, joille on myönnetty lääkelain (395/1987) 21 §:ssä tarkoitettu myyntilupa tai joihin sovelletaan lääkelain 2 §:n 4 momenttia. Lääkevalmisteella tarkoitetaan lääkelain 4 §:n 1 momentin mukaan lääkettä, joka on valmistettu tai maahantuotu lääkelain mukaisesti, joka on tarkoitettu lääkkeenä käytettäväksi ja jota myydään tai muutoin kulutukseen luovutetaan myyntipakkauksessa.

Fimea CBD:tä käytetään tällä hetkellä vaikuttavana aineena kahdessa myyntiluvallisessa lääkevalmisteessa Suomessa, ja CBD mainitaan myös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen, jäljempänä, ylläpitämässä lääkeluettelossa. CBD on siis lääkelain 5 §:ssä tarkoitettu lääkeaine eli kemiallisesti tai muuten tieteellisin menetelmin yksityiskohtaisesti määritelty elimistöön vaikuttava aine, jota käytetään lääkevalmisteen valmistuksessa tai lääkkeenä sellaisenaan.

Lääkkeellä puolestaan tarkoitetaan lääkelain 3 §:n 1 momentin mukaan valmistetta tai ainetta, jonka tarkoituksena on sisäisesti tai ulkoisesti käytettynä parantaa, lievittää tai ehkäistä sairautta tai sen oireita ihmisessä tai eläimessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että aine tai valmiste voidaan luokitella lääkkeeksi, jos siitä esitetään lääkkeellisiä väittämiä esimerkiksi sen etiketissä tai markkinointimateriaaleissa. Tätä kutsutaan esitystapaan perustuvaksi lääkkeeksi luokitteluksi. Lisäksi aine tai valmiste voidaan lääkelain 3 §:n 2 momentin nojalla luokitella lääkkeeksi sen vaikutuksen perusteella. Säännöksen mukaan lääkkeeksi katsotaan myös sisäisesti tai ulkoisesti käytettävä aine tai aineiden yhdistelmä, jota voidaan käyttää ihmisen tai eläimen elintoimintojen palauttamiseksi, korjaamiseksi tai muuttamiseksi farmakologisen, immunologisen tai metabolisen vaikutuksen avulla taikka terveydentilan tai sairauden syyn selvittämiseksi.

Lääkkeeksi luokittelussa kukin lääkeainetta sisältävä tuote on siten arvioitava valmistekohtaisesti ottaen huomioon muun muassa tuotteesta esitetyt markkinointiväitteet sekä saatavilla oleva tieteellinen tutkimustieto siitä, miten tuote vaikuttaa ihmisten terveyteen. Mitään markkinoilla olevia CBD:tä sisältäviä tuotteita, joiden käyttötapa on esimerkiksi polttaminen tai höyrystäminen, ei ainakaan toistaiseksi ole luokiteltu lääkevalmisteiksi. Jos kuitenkin CBD:tä sisältävä tuote jossakin yksittäistapauksessa täyttää lääkelaissa säädetyn lääkevalmisteen määritelmän, siihen ei tupakkalain 3 §:n nojalla sovellettaisi tupakkalakia.

Edellä sanotun perusteella tupakkalaki soveltuu CBD:tä ja muita edellä mainittuja kannabinoideja sisältäviin tuotteisiin siltä osin kuin ne täyttävät tupakkalaissa säädetyn tupakkatuotteen tai tupakan vastikkeen määritelmän eivätkä rajaudu tupakkalain soveltamisalan ulkopuolelle siksi, että niihin sovellettaisiin huumausainelakia tai lääkelakia.

Tupakkalain 11 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla kiellettyjä ovat tupakkatuotteet, joiden sisältämät lisäaineet ovat omiaan luomaan vaikutelman, että tuotteella on terveysvaikutuksia. Samanlaiset lisäaineet ovat 24 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla kiellettyjä nikotiininesteissä, 25 §:n nojalla höyrystettäväksi tarkoitetuissa nikotiinittomissa nesteissä ja 25 a §:n 3 momentin nojalla savuttomissa nikotiinituotteissa, kuten nikotiinipusseissa. Tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden osalta sääntely perustuu tupakkatuotedirektiiviin.

https://www.bfr.bund.de/cm/343/zusatzstoffe-in-tabak-und-e-zigaretten-hinweise-auf-gesundheitliche-beeintraechtigungen.pdf

Ks. esim. Saksan osalta Bundesinstitut für Risikobewertung: Zusatzstoffe in Tabak und E-Zigaretten: Hinweise auf gesundheitliche Beeinträchtigungen, .

LVV on tulkinnut, että CBD:ssä on kyse lisäaineesta, joka on tupakkalain vastaisesti omiaan luomaan vaikutelman siitä, että tuotteella on terveysvaikutuksia. Vastaavanlaisia tulkintoja on tehty myös muissa EU:n jäsenvaltioissa. Tämän tulkinnan perusteella CBD:tä ei nykyisinkään saa olla tupakkatuotteissa, nikotiininesteissä, höyrystettäväksi tarkoitetuissa nikotiinittomissa nesteissä ja savuttomissa nikotiinituotteissa.

Lisäaineita, jotka ovat omiaan luomaan vaikutelman siitä, että tuotteella on terveysvaikutuksia, ei kuitenkaan ole kielletty kaikista tupakan vastikkeista. Tupakkalaissa ei näin ollen kielletä lisäämästä CBD:tä esimerkiksi huulen alla käytettäviin nikotiinittomiin annospusseihin tai poltettavaksi tarkoitettuihin kasviperäisiin tuotteisiin, kuten yrttisavukkeisiin. Tilanne on omiaan luomaan etenkin lapsille ja nuorille yleisesti vaikutelmaa kannabistuotteiden vaarattomuudesta. Tuotteet houkuttelevat helposti lapsia ja nuoria sekä voivat luoda sellaisen mielikuvan, että myös huumausaineen määritelmän täyttävät kannabistuotteet olisivat laillisia. Tämä voi lisätä kiinnostusta myös päihdyttävää THC:tä sisältävien tuotteiden ja kannabiksen käyttöön sekä johtaa huumeiden käytöstä johtuvien haittojen vähättelyyn. Lisäksi etenkin CBD:n haitoista kertyy tutkimustietoa, ja toistaiseksi haittoina on tunnistettu maksasoluvaurion riski, yhteisvaikutukset lääkeaineiden kanssa sekä mahdollinen lisääntymistoksisuus.

Elintarviketieto-opas elintarvikevalvojille ja elintarvikealan toimijoille, Ruokaviraston ohje 17068/2, s. 33.

https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/elintarvikeala/ainesosat-ja-sisalto/uuselintarvikkeet-ja-uudet-prosessit/hamppu-elintarvikkeena/

Ks. Ruokaviraston sivusto , viitattu 3.3.2026.

Ruokavirasto on lisäksi katsonut, että CBD:tä tai CBD-uutteita ei saa saattaa markkinoille missään muodossa elintarvikkeena tai ravintolisänä. Elintarvikkeiksi katsotaan myös huulen alle laitettavat annospussit, jos ne eivät sisällä tupakkaa tai nikotiinia. Elintarvikkeeksi katsottavat annospussit eivät Ruokaviraston mukaan myöskään saa sisältää hyväksymättömiä uuselintarvikkeita, kuten CBD:tä. Uuselintarvikkeiden käyttö ja markkinoille saattaminen elintarvikkeena EU:n alueella edellyttää uuselintarvikelupaa, jossa niiden turvallisuus elintarvikkeena arvioidaan. Toistaiseksi yhdellekään CBD- tai kannabinoidivalmisteelle ei ole myönnetty uuselintarvikelupaa.

2.2.3

Valvontamaksujen periminen

Edellä selostetun korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 8.5.2025/1008 myötä LVV ei ole voinut periä valvontamaksuja niiltä myyntimääräilmoitusten tekijöiltä, jotka eivät ole tuotteiden valmistajia tai maahantuojia. Tämä on johtanut siihen, että valvontamaksuja pyritään välttämään sitä kautta, että myyntimääräilmoitukset tekee tupakkalain vastaisesti jokin muu taho kuin valmistaja tai maahantuoja. Tilanne on kestämätön, sillä valvontamaksuista saatavilla tuloilla on tarkoitus rahoittaa tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden tuotevalvontaa ja muuta tupakkalain noudattamisen valvontaa.

2.2.4

Tupakkatuotteiden jäljitysjärjestelmää koskeva rekisterinpitäjyys ja yksilöllisten tunnisteiden nimeäjä

yleinen tietosuoja-asetus Komissio ja jäsenvaltiot ovat EU:n laajuisen jäljitettävyysjärjestelmän muodostaman rekisterin yhteisrekisterinpitäjiä luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä, tarkoitetulla tavalla. Sosiaali- ja terveysministeriö on toiminut Suomen valtion edustajana sopiessaan Euroopan komission kanssa tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmään liittyvästä yhteisrekisterinpitäjyydestä 8.6.2022 allekirjoitetulla sopimuksella. Siinä sovitaan osapuolien tehtävistä ja velvollisuuksista järjestelmään liittyen. Sopimuksen mukaan komissiota ja jäsenvaltioita pidetään luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/1725 ja yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettuina rekisterinpitäjinä tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä koskevassa EU:n järjestelmässä (erityisesti sen tietovarastojärjestelmässä) toteutettavien tietojenkäsittelytoimien osalta. Pääsääntöisesti sopimus pitää sisällään tehtäviä, jotka sopivat luonteeltaan kansalliselle rekisterinpitäjälle.

Jäljitettävyysjärjestelmän rekisterinpidosta ei säädetä voimassa olevassa tupakkalaissa. Tulli on kuitenkin tupakkalain 42 §:n 3 momentin perusteella toiminut jäljitettävyysjärjestelmän niin sanottuna kansallisena virkamiehenä, josta säädetään komission jäljitettävyysasetuksen 25 artiklan 1 kohdan k alakohdassa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö antoi 21.9.2022 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle määräyksen (VN/25318/2022) toimia tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmän kansallisena rekisterinpitäjänä siten kuin yleisessä tietosuoja-asetuksessa rekisterinpitäjän tehtävistä säädetään sekä edustaa Suomen valtiota tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä koskevassa EU:n järjestelmässä ja toimia osapuolten välisen yhteistyön kansallisena virkamiehenä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tehtävät on koottu vuoden 2026 alussa aloittaneeseen LVV:hen.

Ei ole tarkoituksenmukaista, että LVV toimisi rekisterinpitäjänä ja hoitaisi muita edellä mainittuja tehtäviä jatkossakin vain sosiaali- ja terveysministeriön antaman määräyksen perusteella. Kun rekisterinpitäjästä ei säädetä laissa, rekisteröidyille ei välttämättä ole selvää, mikä taho rekisterinpitäjänä toimii ja mille taholle rekisteröidyn oikeuksia koskevat pyynnöt voidaan osoittaa. Myös viranomaisten välille voi syntyä epäselvyyttä eri tahojen velvoitteista, kun jäljitettävyysjärjestelmässä kansallisina virkamiehinä toimivat käytännössä sekä LVV että Tulli, vaikka voimassa oleva laissa tiedontallennusjärjestelmään liittyviä tehtäviä on säädetty vain Tullille.

Tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmään liittyvät myös yksilölliset tunnisteet eli aakkosnumeeriset koodit, joiden avulla tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkaukset tai tukkupakkaukset voidaan tunnistaa. Tupakkatuotteiden vähittäismyyntipakkausten yksilöllisten tunnisteiden antajan nimeämisestä vastaa tupakkalain 32 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla sosiaali- ja terveysministeriö. Jäljitettävyysjärjestelmän noudattamisen valvonta kuuluu kuitenkin suurelta osin LVV:lle, jonka rooli on keskeinen järjestelmän toimivuuden varmistamisessa. Yksilöllisten tunnisteiden antajan nimeämistä edeltävä kilpailutus edellyttää syvällistä asiantuntemusta jäljitettävyysjärjestelmästä ja sen teknisistä vaatimuksista, jota sosiaali- ja terveysministeriössä ei ole.

2.2.5

Muutoksenhaku

hallintoprosessilaki Muutoksenhakua koskeva tupakkalain 106 § sisältää informatiiviset viittaukset hallintolakiin (434/2003) ja oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin, jäljempänä. Koska viittaukset ovat luonteeltaan vain informatiivisia, voimassa olevan pykälän sanamuodon mukaan kunnan päätöksiin haettaisiin muutosta kuntalain mukaan. Tätä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.

3

Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti purkaa kuntia koskevia normeja sekä hallituspuolueiden eduskuntaryhmien norminpurkuehdotuksen mukaisesti parantaa asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia päättää itse tupakoinnin kieltämisestä. Tätä kautta tavoitteena on vähentää väestön altistumista tupakansavulle ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja ja muuta häiriötä.

Tavoitteena on vähentää etenkin lasten ja nuorten altistumista sellaisille tupakkalaissa tarkoitetuille tuotteille, jotka sisältävät kannabinoideja ja ovat omiaan yhtäältä luomaan vaikutelmaa tuotteen terveyshyödyistä ja toisaalta hämärtämään rajaa huumausaineen määritelmän täyttävien tuotteiden ja muiden tuotteiden välillä. Tätä kautta tavoitteena on suojata väestön, etenkin lasten ja nuorten, terveyttä.

Tavoitteena on myös turvata LVV:n mahdollisuudet valvontamaksujen perimiseen sekä järjestää tupakkatuotteiden jäljitettävyysjärjestelmän rekisterinpito ja jäljitettävyyteen liittyvien yksilöllisten tunnisteiden antajan nimeäminen nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalain 79 §:ää niin, että asuntoyhteisö saisi kieltää tupakoinnin asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, sellaisissa ulkotiloissa ja sellaisilla ulkoalueilla, jotka ovat huoneistojen hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä, ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin. Tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneiston asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellosta päättämistä varattu mahdollisuus ehkäistä tupakansavun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään.

Tupakkalain 79 §:ää koskeva muutos kuvastaisi periaatteita, jotka ilmenevät parveketupakoinnin kieltämistä koskevasta korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2008:7. Niiden mukaan kukaan ei ole velvollinen sietämään asuinympäristössään kohtuutonta ympäristöhaittaa, olipa kysymys tupakansavusta, melusta tai muista päästöistä, ja asunto-osakeyhtiöllä on oikeus puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, sekä tehdä päätöksiä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään kohtuuttomien haittojen muodostuminen. Vaikka ennakkopäätöksessä oli kyse asunto-osakeyhtiön oikeudesta puuttua tupakointiin, päätöksestä ilmenevät ympäristöoikeudelliset periaatteet koskevat myös muita asuntoyhteisöjä.

Asuntoyhteisö saisi siis kieltää tupakoinnin samoilla edellytyksillä, joilla kunnan on voimassa olevan 79 §:n mukaan kiellettävä tupakointi, jos asuntoyhteisö hakee kunnalta tupakointikiellon määräämistä. Toisin kuin voimassa olevaan 79 §:ään, ehdotettuun pykälään ei kuitenkaan sisältyisi rajausta, jonka mukaan sähkösavukkeen käyttämistä ei saisi kieltää asuinhuoneiston asuintilassa.

Tupakkalaissa ei säädettäisi siitä, millaisessa menettelyssä asuntoyhteisö päättäisi tupakointikiellosta, vaan tämä määräytyisi kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön nojalla. Suositeltavaa kuitenkin olisi, että asunto-osakeyhtiössä tupakkalain 79 §:ssä tarkoitettua tupakointikieltoa koskeva määräys lisättäisiin yhtiöjärjestykseen. Selvyyden vuoksi säädettäisiin, että tupakointikiellosta päätettäessä yhtiöjärjestyksen muuttaminen olisi mahdollista asunto-osakeyhtiölaissa säädetyllä yhtiöjärjestyksen muutosmääräenemmistöllä ilman osakkeenomistajan erillissuostumusta.

Lisäksi säädettäisiin asuntoyhteisön päättämän tupakointikiellon lakkauttamisesta silloin, jos kiellolle ei ole enää tupakkalain mukaisia edellytyksiä, sekä tilojen haltijoiden kuulemisesta ja oikeussuojakeinoista. Kuulemisella voi olla olennainen merkitys arvioitaessa, ovatko tupakointikiellosta päättämisen edellytykset olemassa, joten tilojen haltijoiden kuulemisesta säädettäisiin, vaikka hallituspuolueiden eduskuntaryhmien norminpurkuehdotuksen mukaan tupakointikiellon määräämisestä tulisi poistaa tupakkalain 79 §:n mukainen edellytys tilojen haltijoiden kuulemisesta. Nykyisin asuntoyhteisöjä on rasittanut se, että tupakointikiellon määrääminen asuntoyhteisöön edellyttää käytännössä kaksinkertaista kuulemista, kun ensin asuntoyhteisön on kuultava tilojen haltijoita tupakkalain nojalla ja sen jälkeen kunnan on vielä pääsääntöisesti kuultava heitä hallintolain perusteella. Esityksen myötä kunta ei enää määräisi tupakointikieltoa asuntoyhteisöön eikä siis myöskään enää kuulisi tilojen haltijoita, mikä poistaisi kaksinkertaista kuulemista koskevan ongelman.

CBD ja eräät muut kannabinoidit kiellettäisiin tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Kannabinoideja, joita kielto koskisi, ei ole määritelty huumausaineeksi ja niitä markkinoidaan terveysväittämillä. Tällaisten kannabinoidien voidaan katsoa olevan jo voimassa olevan tupakkalain nojalla kiellettyjä tupakkatuotteissa, nikotiininesteissä, höyrystettäväksi tarkoitetuissa nikotiinittomissa nesteissä ja savuttomissa nikotiinituotteissa. Nimenomainen kielto kuitenkin selkiyttäisi asiaa ja ulottuisi kattamaan myös eräät muut tupakan vastikkeet, kuten huulen alle laitettavat nikotiinittomat annospussit sekä yrttisavukkeet ja muut poltettavaksi tarkoitetut kasviperäiset tuotteet.

Valvontamaksujen perimistä koskevaa säännöstä täsmennettäisiin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun vuoksi niin, että LVV perisi valvontamaksun siltä, joka tekee tuotetta koskevan myyntimääräilmoituksen. Tällä tavoin varmistettaisiin, että valvontamaksut saataisiin perittyä riippumatta siitä, mikä taho myyntimääräilmoituksen tekee.

LVV:n tehtäväksi säädettäisiin toimia tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä koskevan tiedontallennusjärjestelmän yhteisrekisterinpitäjä komission ja EU:n muiden jäsenvaltioiden kanssa, minkä lisäksi LVV:lle säädettäisiin myös eräitä muita tupakkatuotteiden jäljitettävyyteen liittyviä tehtäviä. Jatkossa vähittäismyyntipakkauksen jäljittämistä varten tarkoitetun yksilöllisen tunnisteen olisi lisäksi oltava LVV:n eikä sosiaali- ja terveysministeriön nimeämän tahon antama, sillä LVV:llä katsotaan olevan paras asiantuntemus tehtävän hoitamiseen.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi muutoksenhakua koskevaa sääntelyä.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

4.2.1

Yleistä

Kuten edellä on kuvattu, tupakkalain nojalla on määrätty tupakointikielto noin 1 500 asuntoyhteisöön ja kaupparekisterin tietojen perusteella noin 1 100 asunto-osakeyhtiötä on itse päättänyt tupakointikiellosta. Ottaen huomioon, että pelkästään asunto-osakeyhtiöitä on Suomessa noin 90 000, tupakointi on siis nykyisin kielletty vain varsin harvassa asuntoyhteisössä. Syynä kieltojen vähäiselle määrälle voi olla se, että tupakoinnin kieltäminen tai kiellon hakeminen kunnalta on koettu asuntoyhteisöissä liian hankalaksi. Asiaa voi selittää myös se, että kaikissa asuntoyhteisöissä ei kärsitä tupakansavuongelmista eikä tupakoinnin kieltäminen ole siten tullut ajankohtaiseksi.

Edellä selostettujen kyselytutkimusten perusteella kotiin kulkeutuva tupakansavu joka tapauksessa häiritsee 46 prosenttia kerrostaloasukkaista ja 42 prosenttia rivi- ja paritaloasukkaista. Lisäksi 66 prosenttia kerrostaloasukkaista kannattaa sitä, että asuntoyhteisöille annettaisiin oikeus kieltää tupakointi asunnoissa ja parvekkeilla enemmistöpäätöksellä. On siis oletettavaa, että ehdotettu sääntely, joka helpottaisi ja selkiyttäisi tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä, lisäisi asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja ainakin jossain määrin, mahdollisesti jopa merkittävästi. Tarkkaa arviota siitä, kuinka moneen uuteen tupakointikieltoon esitys johtaisi, ei kuitenkaan pystytä tekemään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jäljempänä THL, on arvioinut, että tupakointi aiheutti Suomessa vuonna 2020 noin 1,0—1,6 miljardin euron kustannukset yhteiskunnalle. Tämä ei kuitenkaan sisällä kustannuksia, jotka aiheutuvat altistumisesta ympäristön tupakansavulle. Altistumisesta ympäristön tupakansavulle tai ympäristöön kertyville savun partikkeleille aiheutuvia kustannuksia yhteiskunnalle ei ole Suomessa arvioitu.

Merkittävä osuus säännöllisestä altistumisesta ympäristön tupakansavulle tapahtuu nykyisin nimenomaan asunnoissa, sillä muilta osin tupakointikiellot ovat varsin kattavia. Parantamalla asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia tupakoinnin kieltämiseen on siten mahdollista merkittävästi vähentää altistumista ympäristön tupakansavulle ja vähentää samalla altistumisesta aiheutuvia terveyshaittoja. Se, kuinka tehokkaasti esityksellä voidaan vähentää asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmia ja altistumista ympäristön tupakansavulle, riippuu kuitenkin käytännössä siitä, kuinka hyvin asuntoyhteisöjen päättämiä tupakointikieltoja noudatetaan. Asuntoyhteisöjä koskevissa laeissa säädetään joka tapauksessa keinoista, joiden avulla tupakointikiellon noudattamatta jättämiseen on tiettyjen edellytysten täyttyessä mahdollista puuttua.

4.2.2

Taloudelliset vaikutukset

Vaikutukset kotitalouksien asemaan

Vaikutukset yrityksiin

Vaikutukset julkiseen talouteen

Tupakkalain 79 §:ää koskevilla muutoksilla parannettaisiin asuntojen ja niiden irtaimiston kunnon ja arvon säilymistä, kun naapuriasunnoista ei kulkeutuisi enää nykyisessä määrin tupakansavua muihin asuntoihin. Tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuvat asuntokaupan jälkeiset riidat oletettavasti vähenisivät. Asukkaat, jotka ovat aiemmin jättäneet hyödyntämättä esimerkiksi asunnon parveketta sen vuoksi, että parvekkeelle kulkeutuu toistuvasti tupakansavua naapurista, voisivat jatkossa täysimääräisemmin hyödyntää kaikkia omistus-, vuokra- tai muun oikeuden nojalla hallitsemiaan tiloja.

Asuntoyhteisöt eivät enää joutuisi maksamaan kunnille maksuja tupakointikieltohakemusten käsittelystä. Kustannuksia aiheutuisi jatkossakin tilojen haltijoiden kuulemisesta ja muusta asian valmistelusta sekä varsinaisesta päätöksenteosta, mutta asunto-osakeyhtiössä kustannuksiin voitaisiin vaikuttaa tekemällä päätös varsinaisessa yhtiökokouksessa.

Esityksen myötä tupakointikiellon valvonta ei kuuluisi enää kunnalle vaan asuntoyhteisölle itselleen. On mahdollista, että tämä jossain määrin vähentäisi halukkuutta toimia esimerkiksi asunto-osakeyhtiön hallituksessa. Toisaalta nykyisinkin tilanteessa, jossa 79 §:n nojalla määrättyä tupakointikieltoa rikotaan, asiasta ollaan tyypillisesti ensin yhteydessä nimenomaan asunto-osakeyhtiön hallitukseen ja isännöitsijään. Esitys ei siis tältä osin välttämättä merkitsisi juurikaan muutosta nykytilaan nähden.

Silloin, kun keinona puuttua tupakointikiellon rikkomiseen on huoneiston ottaminen yhtiön hallintaan, hallituksen ja isännöitsijän olisi kuitenkin kerättävä kiellon rikkomista koskevaa palautetta yleensä kauemmin kuin silloin, jos kyse on kunnan määräämästä tupakointikiellosta. Huoneiston ottaminen asunto-osakeyhtiön hallintaan nimittäin edellyttää paitsi asunto-osakeyhtiölaissa säädettyä perustetta, myös sitä, että rikkomuksella ei ole vain vähäinen merkitys. Kunta puolestaan voi puuttua määräämänsä tupakointikiellon rikkomiseen periaatteessa heti, kun kieltoa ilmoitetaan rikotun. Kuitenkaan käytännössä kunta ei puutu aivan satunnaisiin kiellon rikkomisiin muutoin kuin esimerkiksi muistuttamalla asuntoyhteisön asukkaita siitä, että asuntoyhteisöön on määrätty tupakointikielto.

Ehdotetuilla 79 §:n muutoksilla voisi olla vaikutusta myös asuntoyhteisön ilmapiiriin. Yhtäältä ilmapiiri voisi heikentyä, jos tupakointikiellosta päättäminen johtaisi naapurien väliseen tarkkailuun ja riitoihin. Toisaalta jos kieltoa noudatettaisiin, ilmapiiri voisi myös parantua ja naapuririidat vähentyä.

Pätsi, Salla-Maaria — Toikka, Arho — Ollila, Hanna — Ruokolainen, Otto: Tupakan myyntipaikkojen alueelliset ja sosiodemografiset erot, Tutkimuksesta tiiviisti 26/2023, THL.

Tupakointi on huomattavasti yleisempää matalan koulutustason saaneiden keskuudessa kuin korkeasti koulutettujen tai keskitason koulutuksen saaneiden keskuudessa. Lisäksi tupakkatuotteiden myyntipaikkoja on tutkitusti tiheämmin alueilla, joissa asukkaiden tulotaso on keskimääräistä matalampi. Jos oletetaan, että tupakointi sisällä asunnossa tai sen parvekkeella on vastaavalla tavalla yleisempää alueilla, joilla asukkaiden sosioekonominen asema on matalampi, voidaan arvioida, että esitys voisi lisätä tupakointikieltojen määrää erityisesti tällaisilla alueilla sijaitsevissa asunto-osakeyhtiöissä.

Asuntoyhteisöissä mahdollisesti laajenevat tupakointikiellot voisivat vähentää tupakoitsijoiden tupakointia tai jopa edistää sen lopettamista. Tämä puolestaan toisi taloudellista hyötyä niille kotitalouksille, joissa tupakoitsija vähentää tupakointiaan tai lopettaa sen kokonaan, sillä tupakkatuotteisiin aiemmin käytetyt varat säästyisivät.

Tutkimusten mukaan tupakansavulle altistumisella on haitallisia vaikutuksia myös lemmikkieläinten terveydelle, ja näitä haitallisia vaikutuksia kuvataan tarkemmin jäljempänä ympäristöön kohdistuvien vaikutusten kohdalla. Voidaan arvioida, että esityksen myötä myös lemmikkieläinten altistuminen ympäristön tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille vähenisi. Tämä voisi jossain määrin vähentää eläinlääkärikäynneistä kotitalouksille aiheutuvia kustannuksia.

huoneenvuokralaki Ehdotettujen muutosten myötä tupakointi olisi nykyistä helpompaa kieltää asuntoyhteisöissä. Esityksellä olisi myönteisiä vaikutuksia asumisoikeustaloja tai vuokrataloja omistavien yhtiöiden kannalta, koska niiden omaisuus pysyisi paremmassa kunnossa, jos huoneistoissa ei tupakoitaisi. Tupakkalain muutoksella saavutettavan vaikutuksen merkitystä vähentää kuitenkin se, että asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia (481/1995), jäljempänä, on muutettu lailla 531/2026 niin, että jatkossa vuokrasuhteissa lähtökohtana on tupakointikielto. Lakimuutos tulee voimaan 1.10.2026.

Esityksellä olisi myönteisiä vaikutuksia myös sellaisten yrittäjien ja heidän työntekijöidensä kannalta, jotka työskentelevät ihmisten asunnoissa. Voidaan olettaa, että ehdotettujen muutosten myötä esimerkiksi siivouspalveluja, yksityisiä hoiva- ja kotisairaanhoidon palveluja ja remonttipalveluja tarjoavien yrittäjien altistuminen ympäristön tupakansavulle vähenisi ainakin jossain määrin, mikä voisi esimerkiksi vähentää sairauspoissaoloja.

Asuntoyhteisöt ovat saattaneet käyttää tupakointikieltohakemuksen tekemiseen isännöintipalveluja tarjoavien yritysten apua. Vaikka jatkossa tupakointikieltohakemuksia ei enää tehtäisi, tarve isännöintipalvelujen käyttämiselle säilyisi luultavasti suunnilleen samanlaisena kuin nykyisin, sillä isännöintitoimisto voisi valmistella tupakointikiellosta päättämistä esimerkiksi yhtiökokouksessa.

CBD:n ja eräiden muiden kannabinoidien kieltämisellä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia yritysten kannalta. CBD:n ja muiden kannabinoidien, joista esitetään terveysväitteitä, voidaan katsoa olevan jo nykyisin kiellettyjä tupakkatuotteissa, nikotiininesteissä, höyrystettäväksi tarkoitetuissa nikotiinittomissa nesteissä ja savuttomissa nikotiinituotteissa. Lisäksi Ruokavirasto on katsonut nikotiinittomat ”CBD-pussit” kielletyiksi elintarvikelainsäädännön nojalla. CBD:n ja eräiden muiden kannabinoidien kielto muuttaisi siis oikeustilaa lähinnä yrttisavukkeiden ja muiden poltettavaksi tarkoitettujen kasviperäisten tuotteiden kohdalla, mutta tällaisten tuotteiden myynti on tiettävästi ollut hyvin vähäistä.

Esityksellä ei olisi suoria vaikutuksia julkiseen talouteen. Välillisiä vaikutuksia syntyisi kuitenkin siitä, että kun altistuminen ympäristön tupakansavulle vähenisi, ihmisten terveys paranisi ja sen myötä tarve terveyspalvelujen käytölle vähenisi. Samalla ihmisten työkyky paranisi ja poissaolot työstä vähenisivät. Vaikutusten suuruusluokkaa ei kuitenkaan pystytä arvioimaan.

Esitys voisi vähentää myös tupakointia, sillä tupakointikieltojen lisääntymisen myötä ainakin osa niistä henkilöistä, jotka nykyisin tupakoivat asuntoyhteisössä, oletettavasti tupakoisivat jatkossa vähemmän taikka lopettaisivat tupakoinnin kokonaan sen sijaan, että he siirtyisivät tupakoimaan paikkaan, jossa tupakointi on sallittua. Tällöin tupakoinnin heille aiheuttamat terveyshaitat sekä niiden hoitamiseen liittyvät kustannukset hyvinvointialueilla voisivat vähentyä.

4.2.3

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ympäristöterveydenhuollon keskitetyn toiminnanohjaus- ja tiedonhallintajärjestelmä Vatin tietojen perusteella vuonna 2025 kunnissa käytettiin asuntoyhteisöjen tupakointikieltoihin liittyviin tapahtumiin yhteensä lähes 6 500 tuntia. Valtaosa käytetystä työajasta liittyi kuitenkin tupakointikieltohakemusten käsittelyyn, ja voimassa olevan tupakkalain 90 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kunta perii hyväksymänsä taksan mukaisen maksun 79 §:ssä tarkoitetun tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittelystä. Jatkossa kunnat eivät enää määräisi tupakointikieltoja eivätkä myöskään siis perisi maksuja hakemusten käsittelystä, joten tältä osin esityksen vaikutus kuntien kustannuksiin olisi neutraali. Kunnissa kuitenkin vapautuisi työaikaa esimerkiksi muuhun tupakkalain mukaiseen valvontaan.

Vati-järjestelmän tietojen perusteella vuonna 2025 kunnissa käytettiin tupakkalain 79 §:n nojalla määrättyjen tupakointikieltojen valvontaan yhteensä vain noin 150 tuntia. Luku sisältää esimerkiksi yhteydenottoihin ja tarkastuksiin käytetyn ajan. Jatkossa kunnissa ei enää valvottaisi asuntoyhteisöjen tupakointikieltojen noudattamista. Toisaalta terveydensuojelulain mukaisen valvonnan tarve saattaa kunnissa hieman lisääntyä tilanteissa, joissa asuntoyhteisö ei päätä kieltää tupakointia huolimatta siitä, että savua kulkeutuu esimerkiksi asunnosta toiseen. Kokonaisuutena arvioidaan, että vaikutukset kuntien valvontatehtäviin ovat vähäisiä, eikä esityksestä siten aiheudu kuntien kustannuksiin sellaisia vaikutuksia, jotka olisi otettava huomioon peruspalvelujen valtionosuudessa.

Voimassa olevan tupakkalain nojalla määrätyt tupakointikiellot jäisivät voimaan, ja kunnan olisi hakemuksesta peruutettava määräämänsä tupakointikielto, jos kiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole enää perusteita. Peruuttamista koskevien hakemusten käsittelyn ei kuitenkaan arvioida työllistävän kuntia juuri ollenkaan, sillä tupakointikieltopäätösten peruuttamisia ei käytännössä ole haettu kunnilta nykyisinkään.

Kun tupakointi olisi kiellettyä nykyistä useammassa asuntoyhteisössä, hyvinvointialueen järjestämien palvelujen, kuten kotihoidon ja kotisairaanhoidon, henkilökunnan altistuminen tupakansavulle kodeissa vähenisi. Vaikutus kotihoidossa ja kotisairaanhoidossa työskenteleviin henkilöihin olisi luultavasti kuitenkin melko pieni, sillä tupakointi on varsin harvinaista 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa.

Lisäksi voidaan arvioida, että tupakointikieltojen lisääntymisen myötä tupakoinnista aiheutuvat tulipalot vähenisivät, jolloin pelastustoimen tehtävät vähenisivät.

CBD ja eräät muut kannabinoidit kiellettäisiin kaikista tupakan vastikkeista, mistä seuraisi, että myös esimerkiksi huulen alle laitettavien nikotiinittomien annospussien sekä yrttisavukkeiden ja muiden poltettavaksi tarkoitettujen tuotteiden lisäaineita tulisi valvoa tupakkalain nojalla. Tehtävän ei kuitenkaan arvioida aiheuttavan kuntien viranomaisille juurikaan lisätyötä, sillä CBD-pussien on katsottu olevan elintarvikelainsäädännön nojalla kiellettyjä eikä niitä tulisi siksi olla nykyisinkään myynnissä.

Valvontamaksujen perimistä koskevalla muutoksella varmistettaisiin LVV:n mahdollisuudet periä valvontamaksuja tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita koskevien myyntimääräilmoitusten perusteella riippumatta siitä, mikä taho ilmoituksen on valmistajan tai maahantuojan roolissa tehnyt. LVV:ssä vapautuisi resurssia muuhun työhön, kun viraston ei tarvitsisi enää selvittää, missä asemassa ilmoituksen tekijä on toiminut ilmoitusta tehdessään. Muutoksella turvattaisiin siten LVV:n resursseja tupakkalain noudattamisen valvontaan. Valvontamaksuista saaduilla tuloilla LVV voisi kattaa menoja, joita sille aiheutuu paitsi tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden tuotevalvonnasta, myös muista tupakkalain mukaisista tehtävistä, kuten markkinointikiellon ja varmistuslaboratorioiden valvonnasta sekä kuntien ohjaamisesta.

LVV:n tehtäväksi säädettäisiin toimia tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä koskevan tiedontallennusjärjestelmän yhteisrekisterinpitäjä komission ja EU:n muiden jäsenvaltioiden kanssa, minkä lisäksi LVV:lle säädettäisiin myös eräitä muita tupakkatuotteiden jäljitettävyyteen liittyviä tehtäviä. Näistä tehtävistä säätämisellä ei olisi vaikutusta LVV:n työmäärään, sillä LVV hoitaa samoja tehtäviä jo nykyisin sosiaali- ja terveysministeriön antaman määräyksen perusteella. LVV:n tehtäviä kuitenkin lisäisi nykyiseen verrattuna se, että jatkossa vähittäismyyntipakkauksen jäljittämistä varten tarkoitetun yksilöllisen tunnisteen olisi oltava LVV:n nimeämän tahon antama, sillä LVV:n olisi kilpailutettava tunnisteiden antajat ja tehtävä tunnisteiden antajan nimeämistä koskeva päätös. LVV:n kuitenkin arvioidaan pystyvän hoitamaan tehtävän viraston olemassa olevilla resursseilla, koska yksilöllisen tunnisteen antaja voidaan valita useammaksi vuodeksi kerrallaan.

4.2.4

Vaikutukset ympäristöön

https://www.fda.gov/consumers/consumer-updates/secondhand-and-third-hand-smoke-may-be-making-your-pet-sick

Secondhand (and Third-Hand) Smoke May Be Making Your Pet Sick, U.S. Food and Drug Administration, , viitattu 2.3.2026.

Ympäristön tupakansavulle ja tupakansavujäämille altistuminen on haitallista myös lemmikkieläimille, kuten koirille, kissoille, linnuille ja pieneläimille. Ne hengittävät ympäristön tupakansavussa olevia vaarallisia kemikaaleja ja altistuvat tupakansavujäämille hengitysteiden lisäksi ihokontaktin kautta sekä erityisesti nuolemalla turkkiaan tai omistajan ihoa ja vaatteita.

https://www.fda.gov/animal-veterinary/animal-health-literacy/be-smoke-free-and-help-your-pets-live-longer-healthier-lives

Be Smoke-free and Help Your Pets Live Longer, Healthier Lives, , viitattu 5.3.2026

Koirilla tupakansavulle altistuminen lisää nenän ja keuhkojen syöpien riskiä. Riski vaihtelee kuonon pituuden mukaan: pitkäkuonoisilla koirilla on lisääntynyt nenäsyövän riski ja lyhytkuonoisilla koirilla puolestaan lisääntynyt keuhkosyövän riski. Kissoilla tupakansavulle ja sen jäämille altistuminen lisäävät lymfooman ja suusyövän riskiä, koska kissat pesevät itseään nuolemalla turkkiaan, johon tupakansavujäämiä kertyy. Lisäksi tupakansavulle altistuminen voi aiheuttaa koirille ja kissoille astmaa, yskää, hengitysvaikeuksia, kroonisia hengitystieinfektioita ja muita keuhkosairauksia sekä sydän- ja verisuonisairauksia ja iho- ja silmäoireita. Linnut ovat tupakansavulle erityisen herkkiä. Niille voi aiheutua hengitystieongelmia, minkä lisäksi ne voivat sairastua keuhkokuumeeseen, allergioihin ja keuhkosyöpään sekä kärsiä jopa äkkikuoleman. Tupakansavulle sekä savujäämille altistuminen on vaarallista myös akvaariokaloille. Kalat ovat herkkiä nikotiinille, joka liukenee helposti veteen. Kaloille voi kehittyä lihaskouristuksia ja jäykkiä eviä, ja ne voivat menettää värinsä tai jopa kuolla.

Kun asuntoyhteisöjen tupakointikiellot esityksen myötä oletettavasti lisääntyisivät, edellä mainitut haitat ja kärsimys, joita lemmikkieläimille aiheutuu altistumisesta tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille, vähenisivät.

4.2.5

Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Vaikutukset terveyteen

Vaikutukset lapsiin

Vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon

Vaikutukset ikääntyneisiin ja vammaisiin henkilöihin

Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin

Kuten edellä jaksossa 2.1.2 on kuvattu, altistuminen ympäristön tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille voi aiheuttaa useita erilaisia terveyshaittoja. Keskeisimpiä terveyshaittoja ovat sydän- ja verisuonisairaudet, ylähengitysteiden ja silmien ärsytysoireet, keuhkosairaudet sekä erilaisten syöpien riskin lisääntyminen.

Kun asuntoyhteisöjen tupakointikiellot esityksen myötä oletettavasti lisääntyisivät, altistuminen ympäristön tupakansavulle ja siitä aiheutuvat terveyshaitat samalla vähenisivät. Tällä olisi myönteisiä vaikutuksia väestön terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan asuntoyhteisöjen tupakointikiellot vaikuttaisivat vähentävän tupakointia ja tupakansavulle altistumista. Ks. Garritsen & al.: Associations of smoke-free policies in multi-unit housing with smoking behavior and second-hand smoke exposure: A systematic review. Tilburg University 2024.

Sen lisäksi, että esityksellä voitaisiin vähentää altistumista naapurista kulkeutuvalle tupakansavulle, esityksellä voisi olla myönteisiä vaikutuksia myös tupakoitsijan oman terveyden kannalta. Näin olisi siinä tapauksessa, että tupakointi tulisi nykyistä useammin kielletyksi asuntoyhteisöissä ja tupakoitsijat tämän myötä vähentäisivät tupakointia tai lopettaisivat sen kokonaan sen sijaan, että he siirtyisivät tupakoimaan paikkaan, jossa tupakointi on sallittua.

Jos asuntoyhteisö kieltää tupakoinnin vain esimerkiksi parvekkeilla, on mahdollista, että tupakointi asuntojen asuintiloissa lisääntyy. Tällä olisi kielteisiä vaikutuksia tupakoitsijan kanssa samassa taloudessa asuvien henkilöiden terveyden kannalta sekä myös naapureiden terveyden kannalta, jos savun kulkeutumista asunnosta toiseen ei saada estettyä.

Kuten jaksossa 2.1.2 on kuvattu, altistuminen ympäristön tupakansavulle on haitallista erityisesti lapsille. Pienet lapset ovat myös erityisen alttiita ympäristöön kertyville savun partikkeleille. Lapsilla on lisäksi hyvin rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa kotona tapahtuvaan altistumiseen ympäristön tupakansavulle. Asuntoyhteisöjen tupakointikiellot esityksen myötä oletettavasti lisääntyisivät, millä olisi myönteisiä vaikutuksia lasten terveyden kannalta. Esityksen myötä jatkossa olisi oletettavasti nykyistä enemmän asuntoja, joissa ei ole koskaan tupakoitu, ja tämän seurauksena altistuminen ympäristöön kertyville savun partikkeleille ja altistumisesta aiheutuvat terveyshaitat vähenisivät myös pitkällä aikavälillä.

Nikotiinille ja tupakansavulle altistuminen raskaus- ja imetysaikana haittaavat lapsen kehitystä. Raskauden aikainen tupakansavualtistus voi johtaa muun muassa ennenaikaiseen synnytykseen, sikiön kasvuhäiriöihin ja elinjärjestelmien kehityshäiriöihin. Se lisää myös keskenmenon ja kätkytkuoleman riskiä. Asuntoyhteisöjen mahdollisten tupakointikieltojen yleistymisen myötä myös raskaana olevien altistuminen ympäristön tupakansavulle vähenisi, mikä puolestaan vähentäisi sikiölle ja lapselle siitä aiheutuvia haittoja.

Jos esityksellä voitaisiin vähentää tupakointia kodeissa tai aikuisten tupakointia ylipäätään, myös tupakointiin liittyvä mallioppiminen voisi vähentyä. Tämä voisi pienentää sen todennäköisyyttä, että lapsi aloittaa itse tupakoinnin.

Tupakkatilasto 2024. Tilastoraportti 51/2025, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Vuonna 2024 suomalaisista 20—64-vuotiaista naisista yhdeksän prosenttia ja miehistä 11 prosenttia tupakoi päivittäin. Yksi prosentti samanikäisistä miehistä ja naisista käytti päivittäin sähkösavukkeita, ja päivittäin tai satunnaisesti sähkösavukkeita käytti neljä prosenttia miehistä ja kolme prosenttia naisista. Päivittäin tai satunnaisesti tupakoi miehistä 18 prosenttia ja naisista 13 prosenttia.

Tilastojen perusteella tupakointi ja sähkösavukkeiden käyttö on siis hieman yleisempää miehillä kuin naisilla. Tiedossa ei ole, kuinka moni heistä tupakoi tai käyttää sähkösavukkeita nimenomaan sellaisissa tiloissa, joissa asuntoyhteisö saisi ehdotetun lain mukaan kieltää tupakoinnin tai sähkösavukkeiden käytön. Oletettavaa kuitenkin on, että ehdotettu sääntely rajoittaisi hiukan enemmän miesten kuin naisten tupakointia ja sähkösavukkeiden käyttöä. Sukupuolten väliset erot olisivat kuitenkin tässä suhteessa pieniä.

Tilastokeskus, ajankäyttötutkimus. Syyskuusta 2020 syyskuuhun 2021 tehdyn tiedonkeruun perusteella miehet viettävät kotona keskimäärin 16,7 tuntia vuorokaudessa ja naiset 17,4 tuntia vuorokaudessa. Luvut sisältävät nukkumisen ja kuvaavat yli 10-vuotiasta väestöä ilman yläikärajaa. Tiedonkeruun aikana vallitsi koronakriisi sulkutoimineen, joten kotona vietettiin aikaa normaalia enemmän. Edellinen tiedonkeruu tehtiin vuosina 2009—2010, ja tuolloin kotona vietetty aika oli miehillä keskimäärin 15,6 tuntia vuorokaudessa ja naisilla 16,3 tuntia vuorokaudessa.

Naiset viettävät keskimäärin jonkin verran enemmän aikaa kotona kuin miehet.Voidaan näin ollen arvioida, että asuntoyhteisöjen lisääntyvien tupakointikieltojen myönteiset vaikutukset terveyteen ja asumisviihtyvyyteen kohdistuisivat hieman voimakkaammin naisiin kuin miehiin. Lisäksi kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n teettämän kyselytutkimuksen perusteella kotiin kulkeutuva tupakansavu häiritsee naisia hieman useammin kuin miehiä ja naiset ovat miehiä jossain määrin useammin huolissaan itsensä tai jonkun muun taloudessa asuvan altistumisesta tupakansavulle. Esityksellä mahdollistettaisiin nykyistä tehokkaampi puuttuminen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, joten esityksellä samalla vastattaisiin huoliin, jotka ovat naisilla hieman yleisempiä kuin miehillä.

Tupakkalain 79 §:ää koskevilla muutoksilla olisi vaikutusta liikkumisrajoitteisiin henkilöihin, kuten osaan ikääntyneistä ja vammaisista. Henkilöiden, joiden liikkuminen on vaikeaa tai jotka eivät pysty liikkumaan itsenäisesti, mahdollisuudet tupakoida voisivat vähentyä merkittävästi. Nikotiini on vahvasti riippuvuutta aiheuttava aine, joten heille voisi aiheutua erilaisia vieroitusoireita, kuten ärtyisyyttä, huonovointisuutta, levottomuutta, keskittymis- ja univaikeuksia, päänsärkyä ja lisääntynyttä ruokahalua. Tupakointi on kuitenkin jaksossa 2.1.2 kuvatusti varsin harvinaista 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa, joten nämä vaikutukset eivät kohdistuisi merkittävään osaan ikääntyneistä. Lisäksi vieroitusoireiden helpottamiseksi on olemassa itsehoitolääkkeitä, ja mahdollinen kotona käyvä avustaja voisi tarvittaessa saattaa henkilön tupakoimaan paikkaan, jossa se on sallittua. Tupakointikielto voisi myös johtaa tupakoinnin lopettamiseen, millä olisi myönteisiä vaikutuksia henkilön terveyteen.

Asuntoyhteisöjen tupakointikieltojen lisääntymisellä voisi olla erittäin myönteisiä vaikutuksia sellaisten henkilöiden kannalta, jotka esimerkiksi vanhuudesta tai vammaisuudesta johtuvan liikuntarajoitteen vuoksi viettävät lähes kaiken ajan kotonaan ja jotka nykyisin kärsivät naapurista kulkeutuvasta tupakansavusta ja sen aiheuttamista terveys- ja muista haitoista. Tällaisten henkilöiden kohdalla tupakansavulle altistuminen on voinut olla lähestulkoon jatkuvaa. Esityksellä vähennettäisiin heidän altistumistaan tupakansavulle ja tällä tavoin parannettaisiin heidän fyysistä ja psyykkistä terveyttään ja ylipäätään heidän elämänlaatuaan.

TSS-sopimus Esityksellä edistettäisiin tupakansavusta kärsivien asuntoyhteisöjen asukkaiden useita eri perus- ja ihmisoikeuksia. Muutos parantaisi savusta kärsivien naapurien terveyttä, ja täten esityksellä toteutettaisiin perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä julkisen vallan velvollisuutta edistää väestön terveyttä. Tupakointikieltojen lisääntyminen olisi erityisen merkityksellistä niiden kannalta, jotka asuvat yhdessä tupakoitsijan kanssa, koska heidän altistumisensa tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille (niin sanottu third hand smoke) on yleensä vielä voimakkaampaa kuin naapuriasuntojen asukkailla. Tältä osin esityksellä turvattaisiin jopa perustuslain 7 §:ssä säädettyä oikeutta elämään, sillä ympäristön tupakansavu on syöpävaarallinen seos, jonka pitoisuudelle sisäilmassa ei ole voitu osoittaa sellaista kynnysarvoa, jonka alapuolella ei haittoja aiheutuisi. Esityksellä toteutettaisiin samalla taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (Sops 6/1976), jäljempänä, 12 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan yleissopimuksen sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä.

Edellä mainitut vaikutukset olisivat erityisen merkityksellisiä lasten kannalta, sillä tupakansavulle altistuminen on lapsille erityisen haitallista eikä heillä yleensä ole minkäänlaisia keinoja suojautua kotonaan ympäristön tupakansavulta. Näin on riippumatta siitä, tupakoidaanko lapsen kotona vai kulkeutuuko savua naapuriasunnossa. Esityksellä toteutettaisiin lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 60/1991) 24 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta, sekä artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tehokkaisiin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin poistaakseen lasten terveydelle vahingollisia perinteisiä tapoja.

Esityksellä turvattaisiin myös esimerkiksi vammaisten henkilöiden terveyttä, sillä he saattavat liikunta- tai muiden rajoitteiden vuoksi viettää varsin paljon aikaa kotonaan ja altistua siksi poikkeuksellisen runsaasti naapurista kulkeutuvalle tupakansavulle. Esityksellä toteutettaisiin siten vammaisten henkilöiden oikeuksista tehdyn yleissopimuksen (SopS 27/2016) 25 artiklaa, jonka mukaan sopimuspuolet tunnustavat, että vammaisilla henkilöillä on oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyden tasoon ilman syrjintää vammaisuuden perusteella.

HE 309/1993 vp, s. 72.

Tupakkalain 79 §:ää koskeva ehdotus edistäisi myös perustuslain 19 §:n 4 momentin mukaista jokaisen oikeutta asuntoon, sillä säännöksen esitöiden mukaan edistettäessä oikeutta asuntoon on kiinnitettävä erityistä huomiota asumisen terveellisyyteen. Samalla ehdotuksella edistettäisiin TSS-sopimuksen 11 artiklan 1 kohdan toteutumista. Sen mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaiselle oikeuden saada itselleen ja perheelleen tyydyttävä elintaso, joka käsittää muun muassa sopivan asunnon, sekä oikeuden elinehtojen jatkuvaan parantamiseen.

Ehdotetulla 79 §:llä turvattaisiin osaltaan myös perustuslain 15 §:ssä säädettyä omaisuuden suojaa, sillä esityksellä helpotettaisiin tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä ja tällä tavoin parannettaisiin esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden osakkaiden mahdollisuuksia hyödyntää omaisuuttaan ilman, että he altistuvat muiden asukkaiden tupakoinnista aiheutuville haitoille ja häiriöille. Esityksellä olisi vaikutusta osakkaiden omaisuuden suojaan myös sitä kautta, että sen voidaan olettaa parantavan asuntojen kunnon ja arvon säilymistä. Esityksellä toteutettaisiin samalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan.

HE 309/1993 vp, s. 66.

Ehdotettu 79 § edistäisi lisäksi perustuslain 20 §:n 2 momentin toteutumista. Säännöksen mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Perustuslain esitöiden mukaan ympäristön terveellisyyden vaatimus on ymmärrettävä laajasti. Ihmisten elinympäristön tulee olla sillä tavoin elinkelpoinen, ettei sen tila aiheuta välittömästi tai välillisesti ihmisille sairastumisriskiä. Toisaalta ympäristön tilalle on asetettava pidemmällekin meneviä vaatimuksia. Terveellisyyteen sisältyy esimerkiksi ainakin tietynasteinen ympäristön viihtyisyyden ulottuvuus.Esityksellä parannettaisiin asuntoyhteisön mahdollisuuksia puuttua tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuviin ongelmiin ja turvattaisiin siten oikeutta terveelliseen ja viihtyisään elinympäristöön.

Toisaalta tupakkalain 79 §:ää koskeva ehdotus mahdollistaisi nykyistä helpommin sellaisten henkilöiden perusoikeuksien rajoittamisen, jotka asuvat asuntoyhteisössä ja tupakoivat omassa asunnossaan tai esimerkiksi sen parvekkeella. Jos asuntoyhteisö kieltäisi tupakoinnin, kiellolla rajoitettaisiin tupakoitsijan henkilökohtaista vapautta ja itsemääräämisoikeutta, yksityiselämää ja omaisuuden suojaa. Lisäksi tupakointi kuuluu yksilön oikeuteen nauttia yksityiselämän kunnioitusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan tarkoittamassa mielessä. Tupakointikiellon vaikutukset tupakoitsijan perusoikeuksien kannalta ovat samat riippumatta siitä, määrääkö kiellon kunta vai päättääkö asuntoyhteisö siitä itse. Voidaan kuitenkin olettaa, että tupakkalain nojalla tehtävät tupakointikiellot lisääntyvät lakimuutoksen myötä, millä olisi käytännössä vaikutusta myös tupakoitsijan perusoikeuksien toteutumiseen.

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Ehdotetun sääntelyn myötä asuntoyhteisöjen tupakointikiellot luultavasti lisääntyisivät, kun asuntoyhteisöt voisivat kieltää tupakoinnin omalla päätöksellään. Tämä tarkoittaa, että muutoksen jälkeen tupakoitsijoiden oikeussuojan tarve saattaa lisääntyä. Muutoksen myötä tupakoitsijoiden oikeussuojakeinona olisi moitekanteen nostaminen käräjäoikeudessa, kun tähän asti oikeussuojakeinona on ollut viime kädessä valituksen tekeminen hallintotuomioistuimeen kunnan viranomaisen päätöksestä. Muutos vaikuttaisi todennäköisesti kotitalouksien mahdollisuuksiin ja halukkuuteen käyttää oikeussuojakeinoja, koska yleisissä tuomioistuimissa hävinnyt osapuoli maksaa pääsäännön mukaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kuluriski olisi kuitenkin molemminpuolinen, joten asuntoyhteisöt todennäköisesti selvittäisivät hyvin huolellisesti ennen tupakointikieltopäätöksen tekemistä, onko kiellolle tupakkalain mukaisia edellytyksiä. Voidaan siis arvioida, ettei tupakointikieltopäätöksiä käytännössä tehtäisi, elleivät kiellon edellytykset todella täyty. Näin ollen esityksellä ei arvioida kokonaisuutena olevan kielteisiä vaikutuksia yksittäisen osakkaan tai asukkaan oikeusturvaan.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot

5.1

Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Esityksen esivalmisteluvaiheessa selvitettiin erilaisia vaihtoehtoja asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmien helpottamiseksi. Esillä oli esimerkiksi malli, jossa tupakointi asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa kiellettäisiin suoraan laissa. Kielto olisi kuitenkin tullut kytkeä tupakansavun kulkeutumisen mahdollisuuteen, mikä olisi voitu toteuttaa esimerkiksi säätämällä, että kieltoa sovellettaisiin vasta, jos kunta toteaisi, että tupakansavun kulkeutuminen on mahdollista muutoin kuin poikkeuksellisesti. Tämä olisi tarkoittanut käytännössä, että kunnan olisi tullut käydä läpi kaikki alueensa asuntoyhteisöt ja arvioida savun kulkeutumisen mahdollisuutta niissä. Lisäksi kunnan olisi tullut jatkuvasti seurata alueensa rakennuskantaa ja arvioida, ovatko tupakointikiellon edellytykset edelleenkin olemassa. Tällainen sääntely olisi työllistänyt kuntia huomattavasti, eikä se myöskään olisi toteuttanut hallituspuolueiden eduskuntaryhmien ehdotusta, jonka mukaan tupakointikiellon tulee olla taloyhtiön itsensä päätettävissä.

Lisäksi tarkasteltiin vaihtoehtoa, jossa asuntoyhteisön tekemän tupakointikieltopäätöksen edellytyksenä olisi ollut kunnan antama lausunto siitä, että savun kulkeutuminen tiloista toisiin tiloihin on mahdollista muutoin kuin poikkeuksellisesti. Asuinhuoneiston asuintilojen osalta olisi lisäksi edellytetty kunnan lausuntoa siitä, että savun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä. Tässä vaihtoehdossa tupakointikiellon edellytykset olisi arvioitu virkavastuulla ennen kiellosta päättämistä, mikä olisi turvannut sitä, että tupakointikiellon edellytykset todella täyttyvät eikä tupakointia kielletä esimerkiksi vain kiusantekomielessä. Tällainen ratkaisu olisi kuitenkin työllistänyt kuntia jatkossakin varsin paljon, eikä se olisi siten parhaalla mahdollisella tavalla toteuttanut hallitusohjelman kirjausta normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Ratkaisu ei olisi myöskään toteuttanut riittävästi hallituspuolueiden eduskuntaryhmien ehdotusta, jonka mukaan tupakointikiellon tulee olla taloyhtiön itsensä päätettävissä.

5.2

Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

5.2.1

Tupakoinnin kieltäminen asuntoyhteisöissä

Study on Smoke-Free Environments and Advertising of Tobacco and Related Products. Executive Summary. Luxembourg: Publications Office of the European Union, 2021. DOI: 10.2875/316884

EU:n eri jäsenmaiden tupakointikieltoja on kartoitettu vuonna 2021 julkaistussa tutkimuksessa.Tutkimuksen perusteella tupakointikieltoja on säädetty melko vähän yksityisalueille, kuten yksityisautoihin ja -asuntoihin. Yksityisiä parvekkeita ja asuntoja koskevia tupakointikieltoja on otettu käyttöön joissakin Euroopan maissa. Latviassa ja Liettuassa tupakointi sekä sähkösavukkeiden ja kuumennettavien tupakkatuotteiden käyttö on kiellettyä asuntoyhteisöjen yhteisissä sisä- ja ulkotiloissa, kuten käytävillä, portaikoissa, hisseissä ja parvekkeilla. Latviassa ja Liettuassa voidaan lisäksi asukkaan aloitteesta kieltää tupakointi monihuoneistoisen asuntoyhteisön asukkaan hallinnassa olevalla parvekkeella ja terassilla. Kieltopäätöstä haetaan asiasta päättävältä viranomaiselta, joka on Latviassa poliisi ja Liettuassa kunta. Latviassa on lisäksi kiellettyä tupakoida lasten ja raskaana olevien läsnä ollessa, mikä mahdollistaa myös sisätiloissa tapahtuvaan tupakointiin puuttumisen. Romaniassa asuntoyhteisöjen tupakointikielto kattaa vain perinteiset tupakkatuotteet, ja se koskee yleisiä tiloja. Valvonnasta vastaavat paikallispoliisi ja pelastusviranomaiset.

Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa tai Islannissa ei ole säädetty asuntoyhteisöjen huoneistoja koskevasta tupakointikiellosta. Pohjoismaista ainoastaan Norjassa on säädetty yksityisalueille ulottuvasta tupakointikiellosta. Se koskee kieltoa tupakoida yksityisautossa, jos kyydissä on alle 18-vuotias. Kielto tuli voimaan vuoden 2026 alussa.

Euroopan unionin neuvoston suositus savuttomista ja aerosoleista vapaista ympäristöistä ja neuvoston suosituksen 2009/C 296/02 korvaamisesta (C/2024/7425).

Tutkimuksen julkaisun jälkeen Euroopan unionin neuvosto on antanut uudet suositukset savuttomista ja aerosolivapaista ympäristöistä.Suosituksessa vahvistetaan tarve suojella väestöä, erityisesti lapsia, kaikkien tupakka- ja nikotiinituotteiden päästöiltä ja niille altistumiselta. Suosituksessa laajennetaan savuttomuuden periaatteita perinteisistä tupakkatuotteista myös uusiin tuotteisiin, kuten kuumennettaviin tupakkatuotteisiin ja sähkösavukkeisiin. Altistumisen niiden päästöille on osoitettu aiheuttavan hengitys- ja verenkiertoelimistön haittoja sekä altistavan ulkopuolisia haitallisille hiukkasille ja myrkyllisille aineille. Suosituksessa painotetaan tarvetta lisätä väestön tietoisuutta tupakka- ja nikotiinituotteiden päästöjen terveyshaitoista ja ulottaa savuttomuuden periaatteet kaikkiin ympäristöihin, joissa altistumisen riski on merkittävä. Tämä pitää sisällään myös tietyt rajatut yksityiset ympäristöt, kuten yksityiset autot lasten läsnä ollessa.

Edellä mainittu suositus on johtanut useissa EU:n jäsenmaissa tupakointikieltoja koskevan lainsäädännön kehittämiseen. Monet jäsenmaat ovat laajentaneet tupakointikieltoja koskevaa sääntelyä esimerkiksi rajoittamalla ulkona tapahtuvaa tupakointia, huomioimalla uudet tupakka- ja nikotiinituotteet sekä rajoittamalla tupakointia yksityisissä autoissa alaikäisten läsnä ollessa. Yksityisasuntoihin kohdistuvia tupakointikieltoja ei ole tutkimuksen julkaisun jälkeen tiettävästi säädetty, mutta useat maat ovat kuitenkin suunnitelleet laajentavansa asuntoyhteisöjen tupakointikieltoja esimerkiksi sähkösavukkeiden ja kuumennettavien tupakkatuotteiden käyttöön sekä yksityisille parvekkeille ja terasseille.

Muualla maailmassa asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin on toistaiseksi puututtu lainsäädännöllä vain harvassa maassa, vaikka savuttomien asuntoyhteisöjen perustaminen onkin yleistynyt eri puolilla maailmaa. Vuonna 2023 kootun tiedon mukaan Yhdysvalloissa ja Australiassa on kuntia, joissa tupakointi on kielletty monihuoneistoisissa taloyhtiöissä, osin myös niiden yksityisillä parvekkeilla. Kaliforniassa useat kunnat ovat kieltäneet tupakoinnin sekä julkisomisteisissa että yksityisissä monihuoneistoisissa rakennuksissa. Nämä kiellot ulottuvat usein myös parvekkeille ja patioille, ja ne koskevat kaikkia asukkaita. Yhdysvalloissa on lisäksi ollut vuodesta 2018 lähtien kiellettyä tupakoida julkisrahoitteisissa vuokra-asunnoissa, jotka on tarkoitettu haavoittuville ryhmille. Joissakin osavaltioissa kyseinen kielto kattaa myös parvekkeet ja patiot.

Kanadassa useat provinssit mahdollistavat asuntoyhteisöjen tupakointikiellot, jotka voivat koskea myös parvekkeita ja asuintilaa. Australiassa Sydneyn eräällä esikaupunkialueella tupakointi on puolestaan kielletty kokonaan ainakin yhden korttelin asunnoissa sekä niiden parvekkeilla.

5.2.2

Kannabinoideja sisältävät tuotteet

Useissa EU:n jäsenmaissa valvovat viranomaiset ovat katsoneet CBD:n olevan kielletty tupakkatuotteissa ja nikotiininesteissä, koska CBD:n on katsottu olevan lisäaine, joka tupakkatuotedirektiivin vastaisesti antaa vaikutelman terveysvaikutuksista. Näiden maiden joukossa ovat ainakin Belgia, Espanja, Hollanti, Italia, Latvia, Liettua, Saksa ja Viro. Saksan liittovaltion riskinarviointilaitos, Bundesinstitut für Risikobewertung, on antanut heinäkuussa 2021 arvionsa CBD:stä tupakkatuotteiden ja sähkösavukenesteiden lisäaineena. Arvion mukaan CBD:n käyttö tupakkatuotteissa ja sähkösavukenesteissä voi antaa vaikutelman terveyshyödystä, sillä CBD:llä tiedetään olevan esimerkiksi lääketieteellisesti hyväksyttyjä käyttökohteita. Näin ollen CBD on tupakkatuotedirektiivin perusteella kielletty.

Lisäksi Belgiassa CBD:tä tai muita kannabinoideja sisältävät pussit, samoin kuin niin sanotut nikotiinipussit, ovat kokonaan kiellettyjä.

EU:n ulkopuolella kannabinoidit kuuluvat pääsääntöisesti joko huumausaine- tai lääkelainsäädännön soveltamisalaan. Norjassa CBD luokitellaan huumausaineeksi. Synteettistä muotoa ei luokitella huumausaineeksi, mutta se voi kuulua esimerkiksi kosmetiikka- tai lääkelainsäädännön piiriin. Islannissa CBD luokitellaan lääkeaineeksi. Kanadassa CBD kuuluu kannabislainsäädännön piiriin, eikä sitä saa lisätä tupakka- tai nikotiinituotteisiin. Australiassa CBD kuuluu lääkelainsäädännön piiriin, eikä sitä saa käyttää kuluttajatuotteissa. Yhdysvalloissa CBD-tuotteet ovat elintarvike- ja lääkelainsäädännön piirissä, eikä CBD:tä ole hyväksytty hengitettäviin tuotteisiin. Monissa Aasian maissa CBD kuuluu huumausainelainsäädännön piiriin.

6

Lausuntopalaute

Esitysluonnoksesta annettiin yhteensä 65 lausuntoa. Lausuntonsa antoivat eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, Tulli, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Ruokavirasto, LVV, Myrkytystietokeskus, THL, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, HUS-yhtymä, Keski-Suomen hyvinvointialue, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Espoon seudun ympäristöterveys, Helsingin kaupunki, Imatran seudun ympäristötoimi, Inarin kunta, Jyväskylän seudun ympäristöterveys, Kuopion kaupunki, Kouvolan kaupunki, Lahden kaupunki, Lappeenrannan seudun ympäristötoimi, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos, Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys, Porin kaupunki, Porvoon kaupunki, Seinäjoen kaupunki, Siilinjärven kunta, Tampereen kaupunki, Tunturi-Lapin Ympäristöterveydenhuolto, Turun kaupunki Kaupunkiympäristötoimiala, Vaasan ja Laihian ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Elinkeinoelämän keskusliitto ry, Filha ry, Hengitysliitto ry, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry, Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry, Kuluttajaliitto ry, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry, Päivittäistavarakauppa ry, Savuton Nikotiiniala ry, Savuton Suomi 2030 -verkosto, Suomen ASH ry, Suomen Isännöintiliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund ry, Suomen Sydänliitto ry, Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Suomen Vuokranantajat ry, Syöpäjärjestöt, Vapers Finland ry, Vuokralaiset VKL ry ja kuusi yksityishenkilöä. Lisäksi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry ilmoitti, että se ei anna esitysluonnoksesta lausuntoa.

Lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Muihin ehdotuksiin esitettiin näkemyksiä vain osassa lausunnoista.

Useat lausunnonantajat, kuten valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, LVV, lähes kaikki lausunnon antaneet kunnat sekä Suomen Kuntaliitto ry, lausuivat kannattavansa tupakkalain 79 §:ään ehdotettua sääntelyä siitä, että asuntoyhteisöt voisivat itse päättää tupakointikiellosta nykyistä helpommin. Ehdotetun sääntelyn nähtiin esimerkiksi vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa.

Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhteisöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tällä kannalla olivat esimerkiksi THL sekä monet hyvinvointialueet ja kansanterveysjärjestöt. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvaisten ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se myös nähtiin parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, sillä huoneenvuokralakia ollaan muuttamassa niin, että tupakointi on jatkossa sallittua vain vuokranantajan luvalla. Muutamat lausunnonantajat katsoivat lisäksi, että jos tupakointikiellosta ei säädetä laissa, asuntoyhteisön tulisi voida kieltää tupakointi asuinhuoneiston asuintilassa ilman esityksessä ehdotettua lisäedellytystä siitä, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellosta päättämistä varattu mahdollisuus ehkäistä tupakansavun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään.

Asumisen ja kiinteistöalan edunvalvontajärjestöt pitivät tärkeänä tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuvien haittojen vähentämistä asuntoyhteisöissä, mutta järjestöjen näkemykset jakautuivat jossain määrin sen suhteen, kuinka tämä tulisi toteuttaa. Sitä, että tupakointi kiellettäisiin suoraan laissa, kannattivat ensisijaisena vaihtoehtona Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry, Kuluttajaliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Isännöintiliitto ry ja Suomen Vuokranantajat ry. Toissijaisena vaihtoehtona Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen Isännöintiliitto ry ja Suomen Vuokranantajat ry katsoivat, että asuntoyhteisön tulisi saada päättää tupakointikiellosta ilman esityksessä ehdotettuja edellytyksiä. Suomen Kiinteistöliitto ry katsoi, että jos edellytyksistä kuitenkin säädetään, tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneiston asuintilassa olisi säilytettävä viranomaistehtävänä, ja Suomen Isännöintiliitto ry lausui, että jos tupakoinnin kieltämisen edellytyksiä ei ole mahdollista keventää, sääntelyn nykytila tulisi säilyttää. Kuluttajaliitto ry katsoi, että toissijaisena vaihtoehtona tupakointikiellon säätämiselle lakiin olisi säilytettävä mahdollisuus hakea kunnalta tupakointikieltoa asuinhuoneiston asuintiloihin. Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry ei puolestaan ehdottanut tupakoinnin kieltämistä laissa vaan katsoi, että asuntoyhteisöillä tulisi olla mahdollisuus kieltää tupakointi kahden kolmasosan määräenemmistöllä ilman esityksessä ehdotettuja edellytyksiä.

Edellä jaksossa Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset on perusteltu, miksi esityksessä ei ehdoteta säädettäväksi tupakkalakiin nykyistä laajempaa asuntoyhteisöjä koskevaa tupakointikieltoa. Lisäksi esityksessä ehdotettuja edellytyksiä tupakoinnin kieltämiselle — jotka vastaisivat nykytilaa sillä erotuksella, että jatkossa myös sähkösavukkeen käyttö voitaisiin tupakkalain mukaan kieltää asuinhuoneiston asuintilassa — voidaan pitää jatkossakin perusteltuina, koska niillä tasapainotetaan eri suuntiin vaikuttavia perusoikeusnäkökohtia, joita tupakoinnin kieltämiseen asuntoyhteisöissä liittyy.

Oikeusministeriö tarkasteli ehdotettua sääntelyä perustuslain 124 §:n näkökulmasta ja lausui, että tupakointikiellon merkittävien perusoikeusvaikutusten vuoksi on edelleenkin perusteita ajatella tupakointikiellon määräämistä viranomaiselle kuuluvana julkisena hallintotehtävänä. Asiaa käsitellään jäljempänä jaksossa Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys.

Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Vapers Finland ry puolestaan katsoi, että ehdotetun sääntelyn ei tulisi koskea sähkösavukkeen käyttämistä muun muassa siksi, että yhdistyksen mukaan sähkösavukkeista vapautuvien haitallisten aineiden alhaisen määrän ja nopeasti ympäristöstä haihtuvan aerosolikoostumuksen vuoksi sähkösavukkeiden käytöstä ei ole osoitettu terveyshaittoja sivullisille.

Suomen Kiinteistöliitto ry ehdotti voimassa olevassa 79 §:ssä olevan ja esitysluonnoksessa käytetyn ilmaisun ”huoneiston käytössä olevat ulkotilat” muuttamista muotoon ”huoneiston hallinnassa tai muuten yksinomaisessa käytössä olevat ulkoalueet”. Asunto-osakeyhtiöissä pihat voivat kuulua juridisesti osakashallintaan, jos yhtiöjärjestyksessä näin nimenomaisesti määrätään, mutta jos tällaista yhtiöjärjestysmääräystä pihan hallintaoikeudesta ei ole, esimerkiksi istutuksin tai aidalla yksinomaan huoneiston käyttöön rajattu piha-alue kuuluu osakkaan käyttöoikeuden piiriin. Esitystä on jatkovalmistelussa täsmennetty tämän mukaisesti.

Tupakointikiellon lakkauttamiseen liittyen oikeusministeriö katsoi, että esityksen jatkovalmistelussa tulisi kiinnittää huomiota siihen, kuinka nopeasti asuntoyhteisön olisi tehtävä päätös tupakointikiellon lakkauttamisesta silloin, jos kiellolle ei ole enää edellytyksiä. Esitystä on täsmennetty tältä osin niin, että päätös olisi tehtävä viivytyksettä. Suomen Kiinteistöliitto ry ja Suomen Vuokranantajat ry puolestaan katsoivat, että tupakointikiellon tulisi olla pysyvä, jolloin sääntelyä tupakointikiellon lakkauttamisesta ei tarvittaisi ollenkaan. Suomen Isännöintiliitto ry huomautti, että jos tupakointikielto viedään esityksessä suositellun mukaisesti asunto-osakeyhtiössä yhtiöjärjestykseen, velvollisuus lakkauttaa tupakointikielto ei sovellu käytännön tasolla millään tavalla. Esityksen perusteluja on jatkovalmistelussa täsmennetty tältä osin. Lisäksi oikeusministeriö lausui, että oikeustilaa selkiyttäisi, jos tupakkalaissa olisi jatkossakin säännös siitä, että tupakointikielto voidaan peruuttaa myös tilan haltijan hakemuksesta. Tällaista muutosta ei kuitenkaan ole katsottu tarpeelliseksi tehdä, sillä tilan haltijan oikeus saattaa asia asuntoyhteisön käsiteltäväksi määräytyisi kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön mukaisesti.

Oikeusministeriö lausui, että esityksessä ei ole arvioitu tupakkalain suhdetta asunto-osakeyhtiölaissa säädettyihin huoneiston hallintaanottoa koskeviin periaatteisiin. Ehdotetun 79 §:n säännöskohtaisia perusteluja on jatkovalmistelussa täydennetty tästä näkökulmasta.

Eräiden kuntien ja Suomen Kuntaliitto ry:n lausunnoissa katsottiin, että ehdotetussa laissa tulisi säätää, miten toimitaan niiden hakemusten kohdalla, jotka ovat saapuneet kuntaan käsiteltäviksi mutta joissa ei ehditä tehdä päätöstä ennen lakimuutoksen voimaantuloa. Lakiin myös toivottiin selvää sääntelyä jo tehtyjen ja voimaan jäävien tupakointikieltopäätösten valvonnasta lakimuutoksen jälkeen. Esitystä on jatkovalmistelussa täsmennetty näiltä osin. Lisäksi LVV ja eräät kunnat ehdottivat tupakkalain 8 §:n selkiyttämistä niin, että asuntoyhteisöjen tupakointikieltojen valvonta rajattaisiin pois pykälässä säädetyistä kunnan tehtävistä. Jatkovalmistelussa tätä ei ole pidetty tarpeellisena, koska 8 §:ssä säädetään kunnan tehtäväksi valvoa tupakointikieltoja ja -rajoituksia koskevien säännösten noudattamista eikä säännöksessä siten nykyiselläänkään tarkoiteta asuntoyhteisöjen omien tupakointikieltojen valvontaa.

Monissa lausunnoissa korostettiin tupakkalain 79 §:n muutosta koskevan ohjeistuksen tärkeyttä.

Esityksen vaikutusten osalta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia lausui, että vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksiin tulisi täydentää käsittelemällä sitä, että tupakkalain 79 §:n muutos todennäköisesti vaikuttaisi kotitalouksien mahdollisuuksiin ja halukkuuteen käyttää oikeussuojakeinoja. Myös oikeusministeriö katsoi, että osakkeenomistajan oikeussuojaa ja sen tarvetta olisi kuvattava esityksessä tarkemmin. Asumisen ja kiinteistöalan edunvalvontajärjestöt puolestaan lausuivat asiasta siitä näkökulmasta, että ehdotettu sääntely uhkaa laajentaa oikeudenkäyntien riskiä taloyhtiöissä merkittävästi ja osakkaan ja muun tahon mahdollisuus nostaa moitekanne tupakointikieltoa koskevasta päätöksestä voisi oikeudenkäyntiin liittyvän kuluriskin vuoksi käytännössä muodostua esteeksi kieltää tupakointi, vaikka savua kulkeutuisikin naapuriin. Esityksen vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksiin on täydennetty käsittelemällä näitä näkökulmia.

Valtiovarainministeriö lausui, että tupakkalain 79 §:n muutoksesta aiheutuvat vaikutukset kuntien kustannuksiin tulisi arvioida ja hallituksen esityksessä tulisi tuoda esiin, miten vaikutukset otetaan huomioon kunnan peruspalvelujen valtionosuudessa. Jatkovalmistelussa esityksen vaikutuksia viranomaisten toimintaan on täydennetty tältä osin.

Asuntoyhteisön määritelmän selkiyttämistä tupakkalain 2 §:n 42 kohdassa kannatettiin muutamissa lausunnoissa.

Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa laajasti. LVV ja Porin kaupunki katsoivat, että selvyyden vuoksi kannabinoidituotteiden kielto tulisi laajentaa koskemaan kaikkia tupakkalaissa tarkoitettuja tuotteita niiden tuoteluokitteluista riippumatta. Ruokavirasto puolestaan lausui, että ehdotetun kiellon tulisi koskea mitä tahansa kannabinoideja, joihin ei sovelleta huumausainelakia. Ehdotettuja muutoksia ei ole pidetty jatkovalmistelussa välttämättöminä, ja ne joka tapauksessa edellyttäisivät sitä, että esityksestä tehtäisiin uusi TRIS-direktiivin mukainen ilmoitus, mikä puolestaan viivästyttäisi esityksen valmistelua ja käsittelyä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kiinnitti lausunnossaan huomiota EU:ssa meneillään oleviin CBD:tä koskeviin arviointeihin.

Lausunnoissa kannatettiin ehdotusta siitä, että valvontamaksu perittäisiin siltä, joka tekee myyntimääriä koskevan ilmoituksen LVV:lle. LVV kuitenkin ehdotti säädettäväksi, että valvontamaksu osoitettaisiin sille taholle, joka on tehnyt tuoteilmoituksen nimenomaan EU-CEG-portaaliin. Esitystä ei ole muokattu ehdotuksen mukaisesti, koska se voisi rajata epätarkoituksenmukaisella tavalla niiden tahojen joukkoa, jolta valvontamaksun saisi periä. Lisäksi osa lausunnonantajista katsoi, että valvontamaksuja tulisi korottaa merkittävästi.

Tiedontallennusjärjestelmää ja yksilöllisen tunnisteen antajaa koskevista ehdotuksista annettiin muutamia lausuntoja, ja lausuntopalaute oli myönteistä. LVV ehdotti lisäksi lausunnossaan, että 42 §:n 3 momentissa säädettäisiin LVV:lle oikeus myöntää kunnille sekä mahdollisesti myös muille viranomaisille pääsy tiedontallennusjärjestelmään. Tällä hetkellä käytännössä LVV on myöntänyt kunnille rajattuja käyttöoikeuksia järjestelmään, jotta näillä on mahdollisuus tehdä tosiasiallista pakkausmerkintöjen valvontaa. Esitystä on jatkovalmistelussa muokattu niin, että LVV voisi myöntää kunnalle pääsyn tallennettuihin tietoihin.

Muutoksenhakua koskevan 106 §:n muutoksia kannatettiin muutamissa lausunnoissa. Eräät kunnat kuitenkin katsoivat, että pykälää voisi vielä selkeyttää.

Lausuntokierroksella olleen esitysluonnoksen ulkopuolisena asiana THL, Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja useat järjestöt lausuivat katsovansa, että tupakkalaissa säädetyt ikärajat tulisi nostaa 18 vuodesta 20 vuoteen. Ehdotusta ei ole sisällytetty esitykseen, koska asia edellyttäisi erillistä valmistelua.

7

Säännöskohtaiset perustelut

2 §.Määritelmät.Pykälän 42 kohdassa säädettyä asuntoyhteisön määritelmää selkiytettäisiin. Voimassa olevaa säännöstä vastaavasti asuntoyhteisöllä tarkoitettaisiin ensinnäkin asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitettua yhtiötä, eli asunto-osakeyhtiölain 1 luvun 2 §:ssä tarkoitettua asunto-osakeyhtiötä ja 28 luvun 2 §:ssä tarkoitettua keskinäistä kiinteistöosakeyhtiötä sekä muuta osakeyhtiötä, jonka yhtiöjärjestyksessä määrätään, että yhtiöön sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia tai sen tiettyjä säännöksiä. Jäljempänä esityksen perusteluissa käytetään selkeyden vuoksi kuitenkin lähtökohtaisesti vain asunto-osakeyhtiön käsitettä. Asuntoyhteisöllä tarkoitettaisiin nykytilaa vastaavasti myös asunto-osuuskuntaa sekä yhteisöä ja säätiötä, johon sovelletaan asumisoikeuslakia. Voimassa olevan määritelmän mukaan asuntoyhteisöllä tarkoitetaan myös yhteishallintolain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua vuokrataloa, ja tältä osin määritelmä täsmennettäisiin koskemaan yhteisöä ja säätiötä, johon sovelletaan yhteishallintolakia. Voimassa olevassa määritelmässä asuntoyhteisön määritelmä kattaa lisäksi muun yhteisöjen omistaman vuokratalokannan, ja tältä osin määritelmä korjattaisiin koskemaan muuta yhteisöä ja säätiötä, joka omistaa vuokratalon tai vuokrataloja. Esimerkiksi asuntosijoitusyhtiö tai kunnan vapaarahoitteinen vuokrataloyhtiö olisi määritelmässä tarkoitettu muu yhteisö, joka omistaa vuokratalon tai vuokrataloja.

32 §.Tupakkatuotteen vähittäismyyntipakkauksen pakolliset ja sallitut merkinnät.Pykälän 1 momentin 2 kohtaa muutettaisiin niin, että yksilöllisen tunnisteen antajan olisi oltava LVV:n eikä sosiaali- ja terveysministeriön valitseman tahon antama. Tähän asti sosiaali- ja terveysministeriö on vastannut yksilöllisen tunnisteen antajan kilpailutuksesta ja valinnasta, mutta jatkossa nämä tehtävät kuuluisivat LVV:lle, jolla on ministeriötä paremmat edellytykset tehtävän hoitamiseen.

42 §.Tiedontallennusjärjestelmä.Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uutena asiana LVV:lle tehtäviä liittyen tiedontallennusjärjestelmään, joka koskee tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että LVV olisi tiedontallennusjärjestelmän osalta yleisen tietosuoja-asetuksen 26 artiklassa tarkoitettu yhteisrekisterinpitäjä komission ja EU:n muiden jäsenvaltioiden kanssa. Tehtävä on jo nykyisin osoitettu LVV:lle sosiaali- ja terveysministeriön määräyksellä, koska tiedontallennusjärjestelmään kirjattavat jäljitettävyystiedot ja niiden hallinta tukevat osaltaan LVV:tä tupakkatuotteiden myyntipakkauksia koskevien vaatimusten valvonnassa sekä ohjaamaan kuntia tupakkatuotteiden myynnin valvonnassa. Jatkossa LVV:n rekisterinpitäjyydestä säädettäisiin laissa. LVV:tä koskisivat jatkossakin ne velvoitteet, jotka yleisen tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain (1050/2018) mukaan koskevat rekisterinpitäjää.

Jos vähintään kaksi rekisterinpitäjää määrittää yhdessä käsittelyn tarkoitukset ja keinot, ne ovat yleisen tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 1 kohdan mukaan yhteisrekisterinpitäjiä. Ne määrittelevät keskinäisellä järjestelyllä läpinäkyvällä tavalla kunkin vastuualueen yleisessä tietosuoja-asetuksessa vahvistettujen velvoitteiden noudattamiseksi, erityisesti rekisteröityjen oikeuksien käytön ja 13 ja 14 artiklan mukaisten tietojen toimittamista koskevien tehtäviensä osalta, paitsi jos ja siltä osin kuin rekisterinpitäjiin sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä määritellään rekisterinpitäjien vastuualueet. Tiedontallennusjärjestelmän osalta yhteisrekisterinpitäjien vastuualueet on määritelty komission ja EU:n jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan LVV edustaisi Suomea komission jäljitettävyysasetuksessa tarkoitetussa tupakkatuotteiden jäljitettävyyttä koskevassa EU:n järjestelmässä. LVV:llä on jo nykyisin myös tämä tehtävä sosiaali- ja terveysministeriön antaman määräyksen perusteella.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan LVV toimisi Tullin kanssa komission jäljitettävyysasetuksen 25 artiklan 1 kohdan k alakohdassa tarkoitettuna kansallisena virkamiehenä. Molemmat viranomaiset ovat hoitaneet tätä tehtävää jo nykyisin, LVV sosiaali- ja terveysministeriön antaman määräyksen perusteella ja Tulli tupakkalain 42 §:n 3 momentin perusteella. Komission jäljitettävyysasetuksen 25 artiklan 1 kohdan k alakohdan mukaan tietovarastojärjestelmän, eli järjestelmän, joka koostuu ensisijaisista tietovarastoista, toissijaisesta tietovarastosta ja reitittimestä, on täytettävä muun muassa edellytys, jonka mukaan jäsenvaltioiden nimeämille kansallisille virkamiehille ja komission yksiköille on myönnettävä käyttöoikeudet, joiden nojalla he voivat luoda, hallinnoida ja peruuttaa tietovarastojen käyttäjien käyttöoikeuksia ja suorittaa niihin liittyviä toimintoja, joista säädetään komission jäljitettävyysasetuksen V luvussa, käyttäjien hallinnan graafisen käyttöliittymän avulla. Kyseisen käyttäjien hallinnan graafisen käyttöliittymän on oltava asetuksen (EU) N:o 910/2014 mukainen, erityisesti niiden uudelleenkäytettävien ratkaisujen osalta, joita käytetään Verkkojen Eurooppa -välineen televiestintäosuuden mukaisina rakenneosina. Jäsenvaltioiden nimeämien kansallisten virkamiesten on voitava myöntää käyttöoikeuksia myös heidän alaisinaan oleville käyttäjille.

Pykälän 2 momenttia muutettaisiin niin, että ulkoisen tarkastajan olisi esitettävä vuosikertomus myös LVV:lle.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin niin, että myös LVV:llä olisi oltava täydellinen pääsy tiedontallennusjärjestelmiin. Lisäksi jatkossa Tullin sijasta LVV voisi asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa antaa valmistajille tai maahantuojille pääsyn tallennettuihin tietoihin. Uutena asiana säädettäisiin, että LVV voisi antaa kunnille, joille tupakkalaissa tarkoitettujen tuotteiden myynnin valvonta kuuluu, pääsyn tallennettuihin tietoihin. Kunnilla on tupakkalain 87 §:n nojalla oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten estämättä muun muassa muilta viranomaisilta tietoja, jotka ovat välttämättömiä tupakkalain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten vastaisen toiminnan selvittämiseksi. LVV on käytännössä myöntänyt kunnille jo nykyisin rajattuja käyttöoikeuksia järjestelmään, jotta näillä on mahdollisuus tehdä tosiasiallista pakkausmerkintöjen valvontaa. Nimenomainen säännös kunnan oikeudesta saada pääsy tallennettuihin tietoihin kuitenkin selkiyttäisi asiaa.

Pykälän 4 momentti säilyisi ennallaan.

51 a §.Eräitä kannabinoideja sisältävien tuotteiden kielto.Lakiin lisättäisiin uusi 51 a §, jonka mukaan tupakkatuotetta tai tupakan vastiketta, joka sisältää CBD:tä, CBN:ää, CBG:tä tai CBC:tä taikka niiden happomuotoja, ei saisi myydä tai muutoin luovuttaa.

CBD, CBN, CBG ja CBC ovat merkittävimpiä hampussa esiintyviä kannabinoideja. Lisäksi esimerkiksi CBG:n happomuotoa esiintyy Helichrysum umbraculigerum -nimisessä kasvissa. Mainittuja kannabinoideja ei ole määritelty huumausaineeksi eivätkä ne ole päihdyttäviä lukuun ottamatta CBN:ää, jolla on lievästi päihdyttävä vaikutus. Kaikista mainituista kannabinoideista esitetään terveysväittämiä, joten niiden voidaan katsoa olevan tupakkatuotteissa, nikotiininesteissä, höyrystettäväksi tarkoitetuissa nikotiinittomissa nesteissä ja savuttomissa nikotiinituotteissa jo nykyisin kiellettyjä 11 §:n 1 momentin 2 kohdan, 24 §:n 1 momentin 2 kohdan, 25 §:n ja 25 a §:n 3 momentin nojalla. Nimenomainen kielto kuitenkin selkiyttäisi asiaa, ja kielto laajenisi kattamaan tupakan vastikkeista myös esimerkiksi huulen alla käytettävät nikotiinittomat annospussit sekä niin sanotut yrttisavukkeet.

Ehdotettu kielto kattaisi mainitut kannabinoidit riippumatta siitä, ovatko ne peräisin luonnosta vai onko ne valmistettu synteettisesti. Happomuodoilla tarkoitettaisiin CBD-happoa, CBN-happoa, CBG-happoa ja CBC-happoa. Niitä esiintyy hamppukasvissa ja niitä valmistetaan myös synteettisesti, ja ne muuttuvat kuumennettaessa tai ajan kuluessa CBD:ksi, CBN:ksi, CBG:ksi tai CBC:ksi.

79 §.Tupakoinnin kieltäminen asuntoyhteisön huoneistoissa.Pykälä ja sen otsikko muutettaisiin kokonaisuudessaan. Jatkossa asuntoyhteisö voisi itse päättää tupakoinnin kieltämisestä samoilla edellytyksillä, joilla kunnan on nykyisin määrättävä asuntoyhteisöön tupakointikielto asuntoyhteisön hakemuksesta. Muutoksen myötä kunta ei siis enää määräisi tupakkalain nojalla tupakointikieltoa asuntoyhteisöön eikä kunta myöskään valvoisi 79 §:n nojalla päätettyjen tupakointikieltojen noudattamista.

Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan asuntoyhteisö saisi kieltää tupakoinnin asuntoyhteisön rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, sellaisissa ulkotiloissa ja sellaisilla ulkoalueilla, jotka ovat huoneistojen hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä, ja huoneistojen sisätiloissa. Momentin toisen virkkeen mukaan kiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin. Edellytykset tupakoinnin kieltämiselle olisivat siis tältä osin käytännössä samat kuin ne ovat voimassa olevan 79 §:n 2 mukaan.

Voimassa olevassa 79 §:ssä säädetään tupakoinnin kieltämisestä ”huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa”, mutta jatkossa kielto voisi koskea sellaisia ulkotiloja ja sellaisia ulkoalueita, jotka ovat huoneistojen hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä. Näin olisi sen vuoksi, että asunto-osakeyhtiöissä pihat voivat kuulua juridisesti osakashallintaan, jos yhtiöjärjestyksessä näin nimenomaisesti määrätään, mutta jos tällaista yhtiöjärjestysmääräystä pihan hallintaoikeudesta ei ole, esimerkiksi istutuksin tai aidalla yksinomaan huoneiston käyttöön rajattu piha-alue kuuluu osakkaan käyttöoikeuden piiriin.

Tupakoinnin kieltäminen ei edellyttäisi konkreettista tupakointia tai savun kulkeutumista, vaan tupakoinnin kieltämiseksi riittäisi nykytilaa vastaavasti se, että savun kulkeutuminen on mahdollista muutoin kuin poikkeuksellisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että jos kiellon edellytykset täyttyisivät, tupakointi voitaisiin kieltää, vaikka kukaan ei olisi koskaan edes tupakoinut tiloissa, joita kielto koskisi. Edellytyksen savun kulkeutumisen mahdollisuudesta olisi kuitenkin täytyttävä jokaisen sellaisen tilan osalta, jossa tupakointi kiellettäisiin. Vaikka asunto-osakeyhtiölaissa säädetään osakkeenomistajien yhdenvertaisuudesta, tupakkalain nojalla ei siis saisi kieltää tupakointia esimerkiksi asunto-osakeyhtiön kaikilla parvekkeilla, elleivät kiellon edellytykset jokaisen parvekkeen osalta täyty. Jos kuitenkin parvekkeet ovat rakenteellisilta ominaisuuksiltaan keskenään samanlaisia, savun kulkeutumisen mahdollisuutta ei tarvitsisi selvittää erikseen jokaisen parvekkeen osalta. Tämä kuitenkin edellyttäisi sitä, että myös muut olosuhteet, kuten parvekkeiden sijainti, ovat sellaiset, että savun kulkeutuminen on mahdollista.

Monesti on jo rakenteellisten seikkojen perusteella selvää, että jos tietyssä tilassa tupakoidaan, savua voi helposti kulkeutua myös muihin tiloihin. Näin on yleensä esimerkiksi vierekkäin tai päällekkäin sijaitsevien parvekkeiden kohdalla. Toisaalta jos asuntoyhteisö koostuu toisistaan etäällä sijaitsevista erillistaloista, lähtökohtana voidaan pitää, että savua ei voi kulkeutua ainakaan rakennuksen sisätiloista toisten rakennusten sisätiloihin.

Kiellon edellytyksenä olisi lisäksi, että savun kulkeutumisen mahdollisuus ei tule kyseeseen pelkästään poikkeuksellisesti. Pelkkä satunnainen mahdollisuus savun kulkeutumiseen, joka tulisi kyseeseen vain tietyissä, harvinaisissa olosuhteissa, ei siis riittäisi tupakoinnin kieltämiseen. Asiaa arvioitaessa olisi otettava huomioon muun muassa rakenteelliset seikat, tilan sijainti rakennuksessa ja muut olosuhteet. Jos rakennuksessa olisi esimerkiksi yksittäinen parveke, joka sijaitsisi niin etäällä rakennuksen muista asunnoista ja niiden parvekkeista, että tupakansavua ei käytännössä voisi kulkeutua mainitulta parvekkeelta muihin tiloihin muutoin kuin enintään poikkeuksellisissa tuuliolosuhteissa, tupakointia ei saisi kieltää mainitulla parvekkeella. Tarvittaessa asuntoyhteisön olisi perusteltua hankkia ulkopuolisen asiantuntijan lausunto tällaisten kysymysten arvioimiseksi.

Pykälän 1 momentin kolmannessa virkkeessä säädettäisiin lisäedellytyksiä tupakoinnin kieltämiselle asuinhuoneiston asuintilassa. Nykytilaa vastaavasti edellytykset tupakoinnin kieltämiselle asuinhuoneiston asuintilassa olisivat selvästi tiukemmat kuin tupakoinnin kieltämiselle pykälässä tarkoitetuissa muissa tiloissa. Asuinhuoneiston asuintilalla tarkoitettaisiin asumiseen tarkoitettuja tiloja. Esimerkiksi huoneistoon kuuluvaa autotallia tai varastoa ei siten olisi pidettävä asuintilana.

Tupakoinnin kieltäminen asuinhuoneiston asuintilassa edellyttäisi nykytilaa vastaavasti ensinnäkin sitä, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä. Asuntoyhteisön olisi siis selvitettävä, voidaanko savun kulkeutuminen kohtuukustannuksin estää esimerkiksi ilmanvaihtoa säätämällä tai puhdistamalla taikka huoneistojen rakenteita tai putkien puutteellisia läpivetoja tiivistämällä. Kohtuullisina toimenpiteinä tupakansavun kulkeutumisen ehkäisemiseksi ei sen sijaan voitaisi ainakaan lähtökohtaisesti pitää laajoja korjauksia tai korjaushankkeita, ja kohtuullisuuden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös esimerkiksi asunto-osakeyhtiön mahdollisuudet saada ulkopuolista rahoitusta korjauksiin sekä se, onko asuntoyhteisöllä niin sanottua korjausvelkaa sekä muita kiireellisiä ja välttämättömiä korjaustarpeita. Viime kädessä asiassa olisi kysymys sen tapauskohtaisesta arvioimisesta, kuinka pitkälle meneviä ja kalliita korjauksia asuntoyhteisöltä on kohtuullista vaatia, jotta tilan haltija voisi jatkaa tupakointia asunnossaan.

Lisäksi asuintilan haltijalle olisi nykytilaa vastaavasti ennen tupakoinnin kieltämistä varattava mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään esimerkiksi tilanteessa, jossa olisi kohtuutonta edellyttää asuntoyhteisöltä rakenteiden korjaamista tai muuttamista tupakansavun kulkeutumisen ehkäisemiseksi. Käytännössä on kuitenkin erilaisia rajoituksia sille, millaisiin toimiin tilan haltija saa ryhtyä savun kulkeutumisen ehkäisemiseksi. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkaalla on hallitsemassaan tilassa laissa tarkemmin säädetty muutostyöoikeus. Asunto-osakeyhtiöissä asuinhuoneistoihin tehtäviin rakenteellisiin muutoksiin on saatava etukäteen asunto-osakeyhtiön hallituksen suostumus ja muutoksen suorittamiselle on oikeus asettaa ehtoja. Vuokralaisella muutostyöt vaativat lähtökohtaisesti aina paitsi vuokranantajan, myös asunto-osakeyhtiön suostumuksen. Mahdollisten muutostöiden luvanvaraisuuden osalta on tarvittaessa oltava yhteydessä kunnan rakennusvalvontaviranomaiseen.

KHO 2023:111.

Asuintiloja koskevaa sääntelyä sovellettaisiin todennäköisesti jatkossakin pääosin silloin, kun konkreettinen tupakansavun kulkeutumista koskeva ongelma on jo olemassa. Säännöstä voitaisiin kuitenkin soveltaa myös tilanteessa, jossa rakennuksen rakenteellisten ominaisuuksien vuoksi asuntoyhteisö haluaa jo ennen varsinaisten tupakansavuongelmien syntymistä kieltää tupakoinnin huoneistojen asuintiloissa. Vaikka tupakansavun kulkeutuminen selvitettäisiin vain osan asuntoja osalta, oikeuskäytännössä on katsottu, että asuintilaa koskeva tupakointikielto voidaan määrätä myös muihin asuntoihin, jos on riittävällä tavalla selvitetty, että rakennusten rakenteiden vuoksi asunnoista saattaa kulkeutua tupakansavua toisiin asuntoihin muutoinkin kuin poikkeuksellisesti.

Ks. Euroopan unionin neuvoston suositus savuttomista ja aerosoleista vapaista ympäristöistä ja neuvoston suosituksen 2009/C 296/02 korvaamisesta (C/2024/7425) sekä siinä viitatut lähteet.

Tupakkalain 73 §:ssä säädetään, että mitä tupakkalain 10 luvussa — johon 79 § sisältyy — säädetään tupakoinnista ja tupakansavusta, sovelletaan myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamiseen ja sähkösavukkeen käyttämiseen sekä niistä syntyviin savuihin, höyryihin ja hiukkasiin. Voimassa olevan 79 §:n 2 momentissa kuitenkin säädetään, että asuinhuoneiston asuintilaa koskeva tupakointikielto ei koske sähkösavukkeen käyttämistä. Ehdotettuun pykälään ei otettaisi vastaavanlaista säännöstä, sillä esityksellä ei ole tarkoitus rajoittaa asuntoyhteisöllä oikeuskäytännön perusteella jo nykyisin olevaa oikeutta puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, ja ryhtyä korjauksen saamiseksi niihin toimenpiteisiin, joihin asunto-osakeyhtiölaki tai muu asuntoyhteisöä koskeva laki antaa mahdollisuuden. Voidaan katsoa, että asuntoyhteisöllä on tällainen oikeus, oli kyse sitten tupakoinnista, sähkösavukkeen käyttämisestä tai poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen polttamisesta. Lisäksi altistuminen sähkösavukkeen höyryille aiheuttaa tutkimusten mukaan altistumista hiukkaspäästöille sekä keskeisille myrkyllisille yhdisteille ja epäpuhtauksille.

Pykälän 2 momentin mukaan asuntoyhteisön olisi viivytyksettä päätettävä tupakointikiellon lakkauttamisesta, jos kiellolle ei enää olisi 1 momentissa säädettyjä edellytyksiä. Säännös vertautuisi voimassa olevan 79 §:n 3 momenttiin, ja sen avulla pyrittäisiin varmistamaan, että tupakkalain nojalla tehty tupakointikieltopäätös on voimassa vain sen aikaa, kun 1 momentissa säädetyt edellytykset ovat olemassa. Päätös olisi tehtävä viivytyksettä sen jälkeen, kun asuntoyhteisö olisi saanut tiedon siitä, että kiellon edellytykset eivät enää täyty. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiössä osakas, joka katsoisi, että kiellon edellytykset eivät ole enää olemassa, voisi vaatia asian käsittelemistä yhtiökokouksessa. Esimerkiksi pelkkää peruskorjauksen suorittamista ei olisi itsessään pidettävä riittävänä osoituksena siitä, että kiellon edellytykset eivät enää täyty, vaan asiasta vaadittaisiin muutakin selvitystä. Myöskään se, että tupakoiva asukas muuttaa pois, ei olisi osoitus siitä, että kiellon edellytykset eivät enää täyty, jos kuitenkin savun kulkeutuminen olisi edelleenkin mahdollista, jos asunnossa tupakoitaisiin.

Lisäksi asuntoyhteisöllä olisi tupakkalaissa säädettyjen edellytysten täyttymisestä riippumatta myös oikeus päättää aiemmin päättämänsä tupakointikiellon lakkauttamisesta. Tästä ei säädettäisi tupakkalaissa, vaan päätöksenteon edellytykset määräytyisivät kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön perusteella.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että ennen kuin asuntoyhteisö päättäisi tupakointikiellosta tai sen lakkauttamisesta, sen olisi kuultava niiden tilojen haltijoita, joissa tupakointi on tarkoitus kieltää tai joita koskeva tupakointikielto on tarkoitus lakkauttaa. Myös voimassa olevassa tupakkalain 79 §:ssä edellytetään tilojen haltijoiden kuulemista ennen tupakointikiellon määräämistä koskevan hakemuksen tekemistä. Olisi perusteltua ulottaa kuulemisvelvoite koskemaan myös kiellon lakkauttamista koskevaa päätöksentekoa, sillä käytännössä siitä, että kiellolle ei ole enää ehdotetun 79 §:n 1 momentissa tarkoitettuja edellytyksiä, voidaan varmistua vain kuulemalla tilojen haltijoita.

Tieto suunnitellun päätöksen perusteista ja ohjeet huomautusten tekemiseen olisi toimitettava nykytilaa vastaavasti viimeistään kahta viikkoa ennen päätöksentekoa. Olisi perusteltua, että asunto-osakeyhtiöissä kuulemisen toteuttamista koskeva sääntely seuraisi asunto-osakeyhtiölain säännöksiä yhtiökokouksen kutsutavasta. Tämän vuoksi ehdotetun 3 momentin 1 kohdassa viitattaisiin asunto-osakeyhtiöiden osalta ensinnäkin asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 21 §:ään. Voimassa olevan säännöksen mukaan kirjallinen kokouskutsu on toimitettava jokaiselle osakkeenomistajalle, jonka postiosoite on yhtiön tiedossa tai joka on ilmoittanut sähköpostiosoitteen tai muun tietoliikenneyhteyden kutsun toimittamista varten. Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 21 §:ää on kuitenkin muutettu lailla 535/2026 niin, että kirjallinen kokouskutsu on toimitettava jokaiselle osakkeenomistajalle osakehuoneistorekisterissä olevaan postiosoitteeseen tai sähköpostiosoitteeseen. Muutos tulee voimaan 1.10.2026.

Ehdotetussa tupakkalain 79 §:n 3 momentin 1 kohdassa säädettäisiin lisäksi, että tilan muulle haltijalle kuin osakkeenomistajalle tieto suunnitellun päätöksen perusteista ja ohjeet huomautuksen tekemiseen olisi toimitettava asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 11 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, eli asettamalla asia viimeistään kahta viikkoa ennen nähtäville yhtiön rakennuksissa yleisesti käytettäville ilmoitustauluille tai toimittamalla asia jokaiseen huoneistoon.

Pykälän 3 momentin 1 kohdassa säädettäisiin lisäksi, että kohdan sääntelyä sovellettaisiin myös asunto-osakeyhtiölain 28 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun keskinäiseen kiinteistöosakeyhtiöön, jos sen osakkeet kuuluvat huoneistotietojärjestelmästä annetussa laissa (1328/2018) tarkoitettuun osakehuoneistorekisteriin. Jos taas keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet eivät kuulu osakehuoneistorekisteriin, kuuleminen toteutettaisiin ehdotetun 3 momentin 2 kohdan mukaisesti.

Pykälän 3 momentin 2 kohta koskisi muita kuin 1 kohdassa tarkoitettuja asuntoyhteisöjä. Niissä kuuleminen katsottaisiin toteutetuksi, jos tieto suunnitellun päätöksen perusteista ja ohjeet huomautusten tekemiseen toimitettaisiin viimeistään kahta viikkoa ennen päätöksentekoa tilaa omistusoikeuden perusteella hallitsevalle siihen posti- tai sähköpostiosoitteeseen, joka on asuntoyhteisön tiedossa, sekä tilaa vuokraoikeuden tai muun vastaavan oikeuden perusteella hallitsevalle rakennuksen yleisesti käytettävälle ilmoitustaululle tai hänen hallitsemaansa huoneistoon. Ehdotus vastaisi tältä osin nykytilaa sillä erotuksella, että voimassa olevassa tupakkalaissa käytetään sähköpostiosoitteen lisäksi myös ”muun vastaavan teleosoitteen” käsitettä. Termi on vanhentunut, eikä sitä ehdoteta sisällytettäväksi ehdotettuun lakiin.

Pykälän 4 momentti koskisi vain asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitettuja yhtiöitä ja asunto-osuuskuntia, ja se sisältäisi tiettyjä poikkeuksia mainituissa laeissa säädetyistä päätöksentekoa koskevista vaatimuksista. Tupakkalaissa ei kuitenkaan säädettäisi siitä, millaisessa menettelyssä tupakointikiellosta olisi eri asuntoyhteisöissä päätettävä, vaan tämä määräytyisi kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön perusteella. Tupakointikieltoa koskeva määräys olisi mahdollista lisätä yhtiöjärjestykseen, mutta on otettava huomioon, että kiellon lakkauttaminen voi olla hankalaa ja kalliimpaa, jos kielto on rekisteröity yhtiöjärjestykseen. Tupakointikielto olisi joka tapauksessa kirjattava isännöitsijäntodistukseen, sillä osakehuoneistojen pinta-alan mittaustavasta ja isännöitsijäntodistuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (365/2010) 7 §:n 6 kohdan mukaan muina tietoina isännöitsijäntodistukseen on merkittävä tiedot sellaisista yhtiön tiedossa olevista muista seikoista, jotka voivat vaikuttaa olennaisesti yhtiön taloudelliseen tilaan tai sen toimintaan taikka osakehuoneiston käyttämiseen tai käyttökustannuksiin.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ensinnäkin, että asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitetussa yhtiössä ehdotetun pykälän mukaisesta tupakointikiellosta päättämiseen ei sovellettaisi, mitä asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 35 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään. Mainitun säännöksen mukaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseen on saatava saman luvun 27 §:ssä tarkoitetun määräenemmistön lisäksi osakkeenomistajan suostumus, kun muutetaan hänen osakkeidensa tuottamaa oikeutta hallita huoneistoa. Tupakointikiellosta päättäminen ei siis edellyttäisi osakkeenomistajan erillissuostumusta, vaikka päätöksellä muutettaisiin hänen osakkeidensa tuottamaa oikeutta hallita huoneistoa. Ehdotettuun pykälään ei otettaisi vastaavaa säännöstä tupakointikiellon lakkauttamista koskevan päätöksen osalta, sillä tupakointikiellon lakkauttaminen ei lähtökohtaisesti rajoittaisi osakkeenomistajan oikeutta hallita huoneistoa.

Lisäksi 4 momentissa säädettäisiin, että asunto-osuuskunnassa kiellosta päättämiseen ei sovellettaisi, mitä osuuskuntalain 5 luvun 30 §:ssä säädetään. Mainitun säännöksen mukaan päätös sääntöjen muuttamisesta siten, että osuus- tai osakelajeja yhdistetään tai koko osuus- tai osakelajin oikeudet muuten vähenevät, on tehtävä saman luvun 29 §:ssä tarkoitetulla määräenemmistöllä, ja pätevän päätöksen edellytyksenä on lisäksi se, että päätöstä kannattavat jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa kunkin osuus- ja osakelajin kokouksessa edustetuista osuuksista ja osakkeista. Asunto-osuuskuntaan saattaa kuulua erilaisia rakennuksia, esimerkiksi eri aikoina rakennetut kerrostalo ja rivitalo. Jos osuuslajit ovat näissä erilaiset ja jos tupakointi kiellettäisiin tupakkalain nojalla esimerkiksi vain kerrostalossa sijaitsevissa asunnoissa ja niiden parvekkeilla, voitaisiin katsoa, että kerrostaloa koskevat osuuslajit vähenisivät. Kun tupakointikiellosta päättämiseen ei sovellettaisi asunto-osuuskunnassa, mitä osuuskuntalain 5 luvun 30 §:ssä säädetään, tupakointikieltoa koskevan päätöksen tekemiseen ei siis vaadittaisi määräenemmistön lisäksi sitä, että päätöstä kannattavat myös jäsenet, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa kunkin osuus- ja osakelajin kokouksessa edustetuista osuuksista ja osakkeista.

Tupakkalaissa ei säädettäisi siitä, mihin toimiin asuntoyhteisö voi ryhtyä, jos tupakkalain nojalla päätettyä tupakointikieltoa rikotaan, vaan tämä määräytyisi kutakin asuntoyhteisöä koskevan lainsäädännön mukaisesti. Esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:ssä säädetään tilanteista, joissa yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto on enintään kolmen vuoden ajaksi otettava yhtiön hallintaan. Hallituksen esityksessä eduskunnalle laiksi asunto-osakeyhtiölain muuttamisesta (HE 34/2026 vp) todetaan edellä selostetusti, että osakehuoneisto voidaan ottaa tupakoinnin perusteella taloyhtiön hallintaan, jos laissa säädetyt hallintaanoton edellytykset täyttyvät. Kyseisessä esityksessä viitataan tältä osin asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohtaan, joiden mukaan yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto on enintään kolmen vuoden ajaksi otettava yhtiön hallintaan, jos osakehuoneistossa vietetään häiritsevää elämää tai jos osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Saman pykälän 2 momentin mukaan osakehuoneistoa ei kuitenkaan saa ottaa yhtiön hallintaan, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys. Vastaavantyyppistä sääntelyä sisältyy asumisoikeuslain 69 §:ään ja huoneenvuokralain 61 §:ään. Lisäksi osuuskuntalain 3 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan osuuskunnan jäsenen voi erottaa osuuskunnasta, jos hän on laiminlyönyt jäsenyydestä johtuvan velvollisuutensa. Säännöissä voi määrätä myös muista erottamisperusteista.

Lisäksi asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohtaa on vastikään täydennetty lailla 535/2026 siten, että osakehuoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan myös silloin, kun osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä terveyden säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen. Säännöksen perustelujen mukaan esimerkiksi tupakkalakiin perustuvan tai lain perusteella määrätyn tupakointikiellon rikkominen voi olla asunto-osakeyhtiölaissa säädetyin edellytyksin huoneiston hallintaanoton peruste. Vaikka tupakkalain 79 §:ää ehdotetaan nyt muutettavaksi niin, että jatkossa kunnat eivät enää määräisi tupakointikieltoja asuntoyhteisöihin, asunto-osakeyhtiölain muutoksella on silti merkitystä tupakkalain 79 §:n nojalla jo määrättyjen kieltojen kannalta, koska ne jäisivät voimaan. Voitaneen lisäksi pitää selvänä, että myös asuntoyhteisön itse päättämän tupakointikiellon rikkominen niin, että tupakansavua kulkeutuu esimerkiksi asunnosta toiseen, voi merkitä sitä, että osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä terveyden säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen.

Ks. esim. HE 34/2026 vp, s. 102, ja YmVM 7/2026 vp, s. 8.

Edellä todetusti huoneiston hallintaanotto edellyttää kuitenkin asunto-osakeyhtiölain 8 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan, että rikkomuksella ei ole vain vähäistä merkitystä. Rikkomuksen vähäistä suurempaa merkitystä arvioidaan tapauskohtaisesti.Käytännössä hallintaanotto voisi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa tupakointikiellon rikkominen on toistunut useamman kerran ja tupakansavua voidaan havaita kulkeutuvan asuntoyhteisön muihin tiloihin. Hallintaanotto ei sen sijaan edellyttäisi, että tupakansavun kulkeutuminen olisi erityisen voimakasta, vaan vähäinenkin savun kulkeutuminen voisi riittää hallintaanoton perusteeksi, jos edellytykset muutoin täyttyisivät. Lisäksi hallintaanotossa olisi luonnollisesti noudatettava asunto-osakeyhtiölain säännöksiä esimerkiksi varoituksen antamisesta ja päätöksen tiedoksiannosta.

Tupakkalain sääntelystä riippumatta tupakointi asunto-osakeyhtiössä voitaisiin jatkossakin kieltää ilman edellytystä tupakansavun kulkeutumisen mahdollisuudesta joko silloin, kun asunto-osakeyhtiötä perustetaan, taikka myöhemminkin, jos asunto-osakeyhtiölain mukaiset edellytykset kiellolle täyttyvät.

90 §.Hakemusten ja ilmoitusten käsittelystä perittävät maksut.Pykälän 1 momentista kumottaisiin sen 4 kohta, jonka mukaan kunta perii hyväksymänsä taksan mukaisen maksun 79 §:ssä tarkoitetun tupakointikieltoa koskevan hakemuksen käsittelystä. Lisäksi 1 momentin 3 kohtaan tehtäisiin 4 kohdan kumoamisesta johtuva tekninen muutos.

91 §.Tupakkalain valvontamaksut.Pykälän 4 momentin johdantokappaletta muutettaisiin niin, että valvontamaksu perittäisiin siltä, joka tekee tupakkalaissa vaaditun myyntimääriä koskevan ilmoituksen LVV:lle. Velvollisuus ilmoittaa LVV:lle myyntimääristä on tupakkalain 16, 27 ja 29 b §:n mukaan valmistajalla tai maahantuojalla. Tupakkalain 10 §:n 2 momentissa ja 22 §:n 2 momentissa säädetään lisäksi siitä, miten velvollisuus toimittaa tupakkalaissa säädettyjä tietoja jakautuu valmistajan ja maahantuojan kesken.

Käytännössä on kuitenkin ollut tapauksia, joissa ilmoituksen on tehnyt valmistajan tai maahantuojan roolissa jokin muu taho kuin tuotteiden valmistaja tai maahantuoja. Voimassa oleva tupakkalain 91 §:n 4 momentti ei korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 8.5.2025/1008 perusteella mahdollista valvontamaksun perimistä muilta kuin valmistajalta tai maahantuojalta.

Ehdotetun muutoksen myötä valvontamaksu perittäisiin aina siltä, joka on tehnyt myyntimääriä koskevan ilmoituksen. Jos ilmoituksen tekisi tupakkalain vastaisesti jokin muu taho kuin valmistaja tai maahantuoja, olisi ilmoituksen tekijän sekä valmistajan tai maahantuojan välinen asia sopia siitä, miten valvontamaksusta aiheutuvat kustannukset mahdollisesti korvataan ilmoituksen tekijälle.

Tupakkalain 100 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan LVV voi kieltää tupakkatuotteen, sähkösavukkeen, nikotiininesteen, höyrystettäväksi tarkoitetun nikotiinittoman nesteen, poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen ja savuttoman nikotiinituotteen myymisen ja muun luovuttamisen, jos valmistaja tai maahantuoja on jättänyt suorittamatta LVV:lle 90 §:n 3 momentissa tai 91 §:n 4 momentissa tarkoitetun maksun.

95 §.Vähittäismyyntilupien ja tukkumyynti-ilmoitusten rekisteri.Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos, koska siinä viitattu yleinen tietosuoja-asetus mainittaisiin ensimmäisen kerran jo 42 §:ssä.

106 §.Muutoksenhaku Lupa- ja valvontaviraston ja kunnan päätöksiin.Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä oleva viittaus hallintolakiin muutettaisiin informatiivisesta aineelliseksi. Lisäksi momentin ensimmäisestä virkkeestä poistettaisiin tarpeettomana sääntely siitä, miltä viranomaiselta oikaisua vaaditaan. Hallintolain 49 d §:stä seuraa, että oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti sille viranomaiselle, joka on tehnyt päätöksen.

Pykälän 2 momentti sisältäisi jatkossakin informatiivisen viittauksen hallintoprosessilakiin. Lisäksi uutena asiana säädettäisiin, että mitä hallintoprosessilaissa säädetään, sovellettaisiin lähtökohtaisesti myös muutoksenhaussa kunnallisen viranomaisen päätökseen. Poikkeuksena olisivat nykyiseen tapaan ensinnäkin päätökset, jotka koskevat tupakkalain 68 §:n vastaista markkinointia tai tällaisen päätöksen tehosteeksi asetettua uhkasakkoa tai teettämisuhkaa. Muutoksenhausta tällaisiin päätöksiin säädettäisiin 107 §:ssä. Lisäksi poikkeuksena olisivat päätökset, jotka koskevat 84 §:ssä tarkoitettua valvontasuunnitelmaa taikka 90 tai 91 §:ssä tarkoitettuja taksoja. Muutoksenhakua tällaisiin päätöksiin koskisi jatkossakin kuntalaki.

108 §.Päätöksen täytäntöönpano muutoksenhausta huolimatta.Pykälän 1 momentin mukaan tupakkalaissa tarkoitettu hallintoviranomaisen päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Muutoksenhakuviranomaisella on kuitenkin oikeus kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpano enintään siihen saakka, kunnes muutoksenhaku on lainvoimaisesti ratkaistu. Pykälästä kumottaisiin sen 2 momentti, jonka mukaan mitä 1 momentissa säädetään, ei koske 79 §:n nojalla määrättyä kieltoa eli kunnan asuntoyhteisöön määräämää tupakointikieltoa.

108 a §.Asuntoyhteisön tupakointikieltopäätöstä koskevat oikeussuojakeinot.Lakiin lisättäisiin uusi 108 a §, jossa säädettäisiin tilan haltijan oikeussuojakeinoista tilanteessa, jossa asuntoyhteisö on kieltänyt tupakoinnin 79 §:n nojalla. Pykälä soveltuisi myös tilanteisiin, joissa asuntoyhteisö tekee kielteisen päätöksen tupakointikiellon lakkauttamisesta, vaikka kiellolle 79 §:ssä säädetyt edellytykset eivät ole enää olemassa.

Pykälän 1 momentin mukaan asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitetun yhtiön osakkeenomistaja, asunto-osuuskunnan jäsen sekä asumisoikeusyhdistyksen jäsen, yhdistyksen hallitus, hallituksen jäsen tai isännöitsijä saisivat moittia tupakkalain 79 §:n nojalla tehtyä päätöstä, jos päätös on tupakkalain 79 §:n vastainen. Tupakointikieltoa koskevaa päätöstä voitaisiin siis tupakkalain 108 a §:n nojalla moittia esimerkiksi sillä perusteella, että savun kulkeutumisen mahdollisuus on arvioitu väärin.

Tahot, jotka saisivat moittia tupakkalain 79 §:n nojalla tehtyä päätöstä, olisivat samoja, jotka saavat asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n mukaan moittia yhtiökokouksen päätöstä, osuuskuntalain 24 luvun 1 §:n mukaan moittia osuuskunnan kokouksen päätöstä ja asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain 29 §:n mukaan moittia asumisoikeusyhdistyksen kokouksen päätöstä. Mainituissa säännöksissä oikeus moittia päätöstä on kuitenkin sidottu siihen, että päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe taikka päätös on esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain vastainen. Jotta tupakointikieltoa koskevaa päätöstä voisi moittia myös sillä perusteella, että päätös on sisällöllisesti virheellinen, asiasta olisi säädettävä erikseen.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että päätöksen moittimiseen sekä moitekanteen johdosta annettavan tuomion sisältöön ja vaikutuksiin sovellettaisiin muutoin, mitä asunto-osakeyhtiölain 23 luvussa, osuuskuntalain 24 luvussa ja asumisoikeusyhdistyksistä annetun lain 29 §:ssä säädetään. Asunto-osakeyhtiön osalta sovellettavaksi tulisi siis esimerkiksi asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan moitekanne yhtiötä vastaan on nostettava kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä, ja jollei kannetta nosteta määräajassa, päätöstä pidetään pätevänä.

Pykälän 2 momentin mukaan asumisoikeuden haltija, asunto-osakeyhtiölaissa tarkoitetun yhtiön vuokralainen tai osakehuoneistossa asuva muu käyttöoikeuden saanut sekä yhteisön tai säätiön omistaman vuokratalon vuokralainen voisi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi sellaisen 79 §:n nojalla tehdyn päätöksen oikeellisuuden, joka koskee hänen asumisoikeussopimuksen tai vuokrasopimuksen nojalla hallitsemiaan tiloja. Vaatimus olisi pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä eli samassa ajassa, jossa moitekanne olisi ehdotetun pykälän 1 momentissa viitatun asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan nostettava. Vaatimusta ei kuitenkaan saisi panna vireille asumisoikeussopimuksen nojalla hallitun huoneiston hallinnan päätyttyä eikä vuokrasuhteen päätyttyä. Asumisoikeuslain 101 § ja huoneenvuokralain 29 § sisältävät vastaavantyyppistä sääntelyä käyttövastikkeen kohtuullisuuden ja oikeellisuuden sekä vuokran kohtuullisuuden selvittämisestä.

Jos tupakointikieltoa koskeva päätös koskisi asumisoikeustaloa, jonka omistajana on asumisoikeusyhdistys, asumisoikeusyhdistyksen jäsen, yhdistyksen hallitus, hallituksen jäsen ja isännöitsijä saisivat moittia päätöstä ehdotetun pykälän 1 momentin mukaisesti. Sellainen asumisoikeuden haltija, joka ei ole asumisoikeusyhdistyksen jäsen, voisi puolestaan saattaa päätöksen oikeellisuuden tuomioistuimen tutkittavaksi ehdotetun 2 momentin mukaisesti.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että kanteen johdosta annettavassa tuomiossa päätös voitaisiin kantajan vaatimuksesta julistaa pätemättömäksi tai sitä voitaisiin muuttaa. Kantajan vaatimuksesta voitaisiin samalla kieltää yhteisöä tai säätiötä panemasta pätemätöntä päätöstä täytäntöön. Päätöstä voitaisiin muuttaa vain, jos voitaisiin todeta, minkä sisältöinen päätöksen olisi pitänyt olla. Tältä osin ehdotettu sääntely mukailisi sitä, mitä asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 4 §:ssä ja osuuskuntalain 24 luvun 4 §:ssä säädetään moitekanteen johdosta annettavan tuomion sisällöstä ja vaikutuksista.

On otettava huomioon, että lisäksi yhtiössä, johon sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia, kyseeseen saattaa tulla myös mainitun lain 23 luvun 2 §:ssä tarkoitettu yhtiökokouksen päätöksen mitättömyys, jos esimerkiksi osakkaalle ei ole lainkaan toimitettu yhtiökokouskutsua. Asunto-osakeyhtiölain mukaan tällaiseen päätökseen ei sovelleta moitekanteelle säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa. Sovellettavaksi ei sen sijaan tulisi asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 2 §:n 2 kohta, jonka mukaan yhtiökokouksen päätös on mitätön, jos päätökseen vaaditaan 6 luvun 35 tai 37 §:ssä tarkoitettu osakkeenomistajan suostumus, mutta sitä ei ole saatu. Esityksen mukaan tupakkalaissa säädettäisiin, että asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 35 §:ssä tarkoitettua erillissuostumusta ei vaadittaisi tupakointikieltoon.

8

Lakia alemman asteinen sääntely

Voimassa olevan 79 §:n 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tupakointikieltoa ja sen peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä ja asuntoyhteisön toimittaman kuulemisen kirjaamisesta hakemukseen voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella. Tupakkalain 79 §:ää muutettaisiin niin, ettei se enää sisältäisi tällaista asetuksenantovaltuutta, joten tupakointitiloista ja tupakointikiellon hakemisesta asuntoyhteisöön annetun valtioneuvoston asetuksen 4 a ja 4 b §, jotka koskevat asuntoyhteisön tupakointikieltoa koskevaa hakemusta ja asuntoyhteisön tupakointikiellon peruuttamista koskevaa hakemusta, lähtökohtaisesti kumoutuisivat. Lain siirtymäsäännöksessä kuitenkin säädettäisiin, että ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 79 §:n 3 momentin nojalla annetut tarkemmat säännökset tupakointikiellon peruuttamista koskevan hakemuksen tekemisestä jäisivät voimaan. Näin olisi sen vuoksi, että siirtymäsäännöksen mukaan kunnan määräämät tupakointikiellot jäisivät voimaan ja kunnan olisi peruutettava määräämäänsä tupakointikielto, jos kiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi ole enää perusteita. Valtioneuvoston asetuksen 4 b §:ää on tarkoitus muuttaa ennen lakimuutoksen voimaantuloa niin, että siinä ei enää viitattaisi kumoutuvaan 4 a §:ään vaan 4 b §:ssä lueteltaisiin kaikki tiedot, jotka tupakointikiellon peruuttamista koskevassa hakemuksessa on annettava.

9

Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan 1.1.2027.

Ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 32 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla nimetty yksilöllisen tunnisteen antaja jatkaisi tehtävässään sosiaali- ja terveysministeriön kanssa tehdyn sopimuksen sopimuskauden loppuun ja sopimuksessa sovituilla ehdoilla. Tämä tarkoittaisi sitä, että vaikka yksilöllisten tunnisteiden antajan nimeävä viranomainen vaihtuisi, nykyinen tunnisteiden antaja voisi jatkaa tehtävässään nykyisillä ehdoilla eikä sen tarvitsisi hakea uutta nimeämistä LVV:ltä.

Ehdotetun lain voimaan tullessa kunnassa vireillä oleva hakemus, joka on tehty voimassa olevan 79 §:n nojalla, olisi käsiteltävä loppuun, ja hakemuksen käsittelystä saataisiin periä ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 90 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu maksu. Kuten edellä on tuotu esiin, tupakointikieltohakemusten käsittely kunnissa voi tapauksesta riippuen kestää jopa yli vuodenkin. Ehdotetun lain tullessa voimaan kunnissa olisi siis luultavasti vielä käsiteltävänä tupakointikieltohakemuksia, joiden eteen on jo tehty työtä mutta joiden käsittely on vielä kesken.

Ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 79 §:n 2 momentin nojalla määrätty tupakointikielto jäisi voimaan, ja siihen sovellettaisiin, mitä ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 108 §:n 2 momentissa säädetään. Kunnan määräämää tupakointikieltoa ei siis jatkossakaan saisi panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Kunta ei kuitenkaan valvoisi 79 §:n nojalla määräämiensä kieltojen noudattamista, ja poiketen siitä, mitä 96 §:n 1 momentissa säädetään, kunta ei voisi kieltää määräämänsä tupakointikiellon vastaista toimintaa. Jos kunnan määräämää tupakointikieltoa rikottaisiin, asuntoyhteisö voisi puuttua asiaan niillä keinoilla, jotka kutakin asuntoyhteisöä koskeva lainsäädäntö mahdollistaa.

Jos tupakointikiellolle ei muuttuneiden olosuhteiden vuoksi olisi enää perusteita, kunnan olisi peruutettava määräämäänsä tupakointikielto ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 79 §:n 3 momentin mukaisesti, eli asuntoyhteisön tai eräissä tilanteissa tilan haltijan hakemuksesta. Lisäksi säädettäisiin, että ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 79 §:n 3 momentin nojalla annettu tupakointitiloista ja tupakointikiellon hakemisesta asuntoyhteisöön annetun valtioneuvoston asetuksen 4 b § jäisi voimaan. Erillinen säännös asetuksen sääntelyn jäämisestä tältä osin voimaan olisi tarpeen, koska asiaa koskeva asetuksenantovaltuus kumottaisiin 79 §:n 3 momentista.

LVV perii 91 §:n 4 momentissa tarkoitetut valvontamaksut edellisen kalenterivuoden aikana tehtyjen myyntimääräilmoitusten perusteella. Tämän vuoksi säädettäisiin, että jos 16, 27 tai 29 b §:ssä tarkoitettu myyntimääräilmoitus on tehty ennen ehdotetun lain voimaantuloa, valvontamaksun perimiseen sovellettaisiin, mitä ehdotetun lain voimaan tullessa voimassa olleen 91 §:n 4 momentissa säädetään. Ennen ehdotetun lain voimaantuloa tehtyjen myyntimääräilmoitusten perusteella voitaisiin siis periä valvontamaksu vain tuotteen valmistajalta tai maahantuojalta, ei ilmoituksen mahdollisesti tehneeltä kolmannelta taholta.

10

Toimeenpano ja seuranta

Tupakkalain 79 §:n muutosten toimeenpanon kannalta keskeistä on, että asian kannalta keskeiset viranomaiset, kuten LVV, kunnat ja THL, sekä järjestöt tiedottavat asuntoyhteisöjen aiempaa paremmista mahdollisuuksista kieltää tupakointi omalla päätöksellään. Esimerkiksi voimassa olevat ohjeet tupakointikiellon määräämisestä asuntoyhteisöön olisi päivitettävä. Tupakkalain 5 §:n mukaan THL tekee ja tukee tupakoinnista aiheutuvien terveysvaarojen ja -haittojen vähentämiseen liittyvää tutkimus-, seuranta- ja kehittämistyötä. Asuntoyhteisöissä asuvien altistumista tupakansavulle voitaisiin mahdollisuuksien mukaan seurata lisäkyselyillä. Lisäksi asunto-osakeyhtiöiden tupakointikieltojen määrän kehittymistä voitaisiin seurata kaupparekisteristä.

LVV:n ja kuntien olisi valvottava, että CBD:tä ja eräitä muita kannabinoideja ei olisi sellaisissa tupakan vastikkeissa, joista niitä ei vielä nykyisin ole kielletty. CBD:tä sisältävät tupakkatuotteet, nikotiininesteet, höyrystettäväksi tarkoitetut nikotiinittomat nesteet ja savuttomat nikotiinituotteet on katsottu kielletyiksi jo nykyisin.

11

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Ks. PeVL 17/2016 vp, s. 3, ja siinä viitatut PeVL 21/2010 vp, HE 309/1993 vp, s. 52/II ja esim. PeVL 53/2005 vp, s. 2/I.

Esityksessä ehdotetaan tupakkalain 79 §:n muuttamista niin, että kunta ei enää määräisi asuntoyhteisöön tupakointikieltoa asuntoyhteisön hakemuksesta vaan asuntoyhteisö voisi tiettyjen edellytysten täyttyessä itse päättää tupakoinnin kieltämisestä. Ehdotetulla sääntelyllä on merkitystä usean eri perusoikeuden kannalta. Voimassa olevan tupakkalain 79 § säädettiin perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella vuonna 2016. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan PeVL 17/2016 vp, että hallituksen esityksessä eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 15/2016 vp) ehdotetun 79 §:n sääntely oli merkityksellistä henkilön itsemääräämisoikeuden ja sitä kautta perustuslain 7 §:n 1 momentissa suojatun henkilökohtaisen vapauden samoin kuin 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan kannalta. Valiokunta totesi, että perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Toisaalta sääntely toteuttaa julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä tehtävää edistää väestön terveyttä.

Edellä mainittu perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 17/2016 vp on esityksen kannalta merkityksellinen, sillä tupakoinnin kieltämisen edellytykset olisivat nyt ehdotetussa 79 §:ssä suurelta osin samat kuin ne ovat voimassa olevassa 79 §:ssä. Seuraavassa tarkastellaan lähemmin perustuslakivaliokunnan lausunnossa käsiteltyjä perustuslain säännöksiä ja ehdotetun 79 §:n suhdetta niihin.

HE 309/1993 vp ja PeVL 6/2014 vp.

PeVL 17/2016 vp, s. 4.

Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, jolla suojataan ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Henkilökohtaisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden voidaan katsoa pitävän sisällään henkilön oikeuden tehdä omaa elämäntapaansa, myös esimerkiksi tupakkatuotteiden käyttöä, koskevia valintoja. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan PeVL 17/2016 vp, että asuntoyhteisöjä koskeva tupakointikielto merkitsee verraten syvälle käyvää puuttumista henkilön itsemääräämisoikeuteen.

HE 309/1993 vp, s. 52/II sekä esim. PeVL 53/2005 vp, s. 2/I ja PeVL 17/2016 vp, s. 3.

HE 309/1993 vp, s. 53, PeVL 48/2006 vp, s. 6, PeVL 20/2005 vp, s. 5.

PeVL 17/2016 vp, s. 4.

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Siihen kuuluu muun muassa yksilön oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. Tupakoinnin ylipäätään, ja etenkin kotona tapahtuvan tupakoinnin, voidaan siten lähtökohtaisesti katsoa olevan henkilön yksityiselämän suojan piiriin kuuluva asia. Perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan PeVL 17/2016 vp, että asuntoyhteisöjä koskeva tupakointikielto merkitsee verraten syvälle käyvää puuttumista myös henkilön yksityiselämään.

PeVL 45/2002 vp, s. 2.

Ehdotetun sääntelyn kannalta merkityksellisenä perusoikeutena voidaan pitää myös perustuslain 15 §:ssä säädettyä omaisuuden suojaa. Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden perustuslainturvalla suojataan vakiintuneesti varallisuusarvoisia oikeuksia ja etuja, joihin kuuluu laajimpana esineisiin kohdistuva omistusoikeus. Varsinaisen omistusoikeuden lisäksi omaisuudensuojan piiriin kuuluvat esimerkiksi rajoitetut esineoikeudet, kuten erilaiset käyttö- ja rasiteoikeudet. Esimerkiksi asumisoikeuden on katsottu olevan omaisuudensuojan piiriin kuluva varallisuusarvoinen oikeus, koska se voidaan periä, siitä voidaan määrätä testamentilla ja sen pääoma-arvo voidaan antaa pantiksi.

PeVL 41/2006 vp, s. 2, PeVL 49/2005 vp, s. 2, PeVL 15/2005 vp, s. 2.

HE 309/1993 vp, s. 62.

Omaisuudensuoja sisältää paitsi omistajalle lähtökohtaisesti kuuluvan vallan hallita, käyttää ja hyödyntää omaisuuttaan haluamallaan tavalla, myös vallan määrätä siitä. Esimerkiksi asunto-osakkeiden omistus tuottaa oikeuden käyttää osakehuoneistoa yhtiöjärjestyksestä ilmenevän käyttötarkoituksen mukaisesti ja antaa huoneiston tai sen osan käyttöoikeus toiselle vuokraa tai muuta korvausta vastaan tai korvauksetta. Jos omistusoikeuteen kuuluvia oikeuksia vähennetään tai rajoitetaan, puututaan samalla omaisuudensuojaan, vaikka omistusoikeuden kohteena oleva esine sinänsä säilyisikin koskemattomana haltijallaan. Omaisuudensuojasäännös siis lähtökohtaisesti turvaa esimerkiksi asunto-osakeyhtiössä osakkeenomistajan ja asumisoikeusyhteisössä asumisoikeuden haltijan oikeutta käyttää huoneistoa haluamallaan tavalla, eli myös esimerkiksi tupakoida asunnossa ja sen pihalla tai parvekkeella.

HE 309/1993 vp, s. 62, PeVL 15/2004 vp, s. 4—5 ja PeVL 33/1998 vp, s. 1.

Sopimusvapautta ei ole nimenomaisesti turvattu perustuslaissa, mutta sekin saa suojaa tietyssä määrin perustuslain 15 §:n 1 momentissa olevan omaisuudensuojaa turvaavan yleislausekkeen kautta.Jos asuntoyhteisö kieltäisi tupakoinnin ehdotetun tupakkalain 79 §:n nojalla, kiellolla olisi vaikutusta myös jo olemassa oleviin asumisoikeus- ja vuokrasopimuksiin. Esityksellä voisi siten olla vaikutusta sopimussuhteiden pysyvyyteen ja asumisoikeuden haltijan tai vuokralaisen perusteltuihin odotuksiin.

PeVL 102/2022 vp, s. 4, PeVL 17/2021 vp, s. 31, PeVL 42/2006 vp, s. 4/I, PeVL 63/2002 vp, s. 2/II ja PeVL 37/1998 vp, s. 2/I.

PeVL 102/2022 vp, s. 4, PeVL 42/2006 vp, s. 4/I, PeVL 21/2004 vp, s. 3/I ja PeVL 33/2002 vp, s. 3/I.

PeVL 102/2022 vp, s. 4, PeVL 42/2006 vp, s. 4/I ja PeVL 21/2004 vp, s. 3/I.

PeVL 102/2022 vp, s. 4, PeVL 5/2021 vp, s. 2—3, PeVL 17/2021 vp, s. 31 ja PeVL 36/2010 vp, s. 2/II.

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että sopimussuhteiden koskemattomuuteen ei yleensä voida puuttua taannehtivasti. Kielto ei kuitenkaan ole ehdoton.Sopimusten sitovuus ja pysyvyys kytkeytyvät osapuolten perusteltujen odotusten suojaamiseen.Sopimuspuolilla on oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa.Silloinkin, kun valiokunta on pitänyt mahdollisena takautuvaa puuttumista sopimuksiin, valiokunta on arvioinut esitystä perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten, kuten sääntelyn tarkoituksen hyväksyttävyyden ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden, kannalta.

PeVL 17/2016 vp, s. 3.

Perustuslakivaliokunta ei lausunnossaan PeVL 17/2016 vp pitänyt poissuljettuna sitä, että lainsäätäjä kieltää haitallisia vaikutuksia aikaansaavan tupakoinnin kotirauhan suojan piirissä. Perustuslakivaliokunta kuitenkin lausui, että kun kysymys on muiden perusoikeuksien suojaan puuttuvasta järjestelystä, säädettävän lain on täytettävä tällaiselle laille asetettavat, erityisesti välttämättömyyttä, suhteellisuutta ja tarkkarajaisuutta koskevat vaatimukset.Seuraavassa käsitellään ehdotettua tupakkalain 79 §:ää perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten näkökulmasta.

PeVL 21/2006 vp, s. 3, PeVL 20/2005 vp, s. 4, PeVL 12/1998 vp, s. 3 ja 6 sekä PeVL 8/1995 vp.

Ks. esim. PeVL 40/2013 vp, s. 3, PeVL 54/2002 vp ja PeVL 19/2002 vp, s. 3.

Perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluu vaatimus lain täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Perusoikeusrajoituksen tulee olla laissa tarkkarajainen ja riittävän täsmällisesti määritetty. Rajoituksen olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Sääntelyn tarkkuuden ja täsmällisyyden kannalta on tärkeää, että laista ilmenee riittävän selkeästi, kuka on oikeutettu käyttämään rajoitusvaltuuksia, mitä valtuuksia käytettäessä saadaan tehdä ja miten silloin on meneteltävä. Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen noudattaminen edellyttää myös sitä, että laissa käytetyt ilmaisut ja sanonnat ovat täsmällisiä.

Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan PeVL 17/2016 vp huomiota siihen, että hallituksen esityksessä HE 15/2016 vp ehdotettu asuntoyhteisön määritelmä oli tulkinnanvarainen ja avoin. Määritelmää ehdotettiin tämän perusteella täsmennettäväksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä StVM 7/2016 vp. Nyt asuntoyhteisön määritelmää ehdotetaan tarkennettavaksi edelleen. Asuntoyhteisön määritelmän voisi kuitenkin täyttää myös ”muu yhteisö ja säätiö, joka omistaa vuokratalon tai vuokrataloja”. Määritelmään olisi tarpeen jättää tällaista tiettyä avoimuutta, mutta olisi kuitenkin selvää, että määritelmä ei kattaisi esimerkiksi yksityisiä omakotitaloja, joissa on vuokralaisia.

Ks. esim. PeVL 35/2014 vp, s. 3, PeVL 3/2014 vp, s. 2—3, PeVL 38/2013 vp, s. 3/II ja PeVL 37/2013 vp.

PeVL 45/2014 vp, s. 7.

Perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluu vaatimus rajoitusperusteen hyväksyttävyydestä. Perusteen, jolla perusoikeutta rajoitetaan, tulee olla perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävä. Rajoitusperusteena voi siten olla esimerkiksi pyrkimys suojata jonkin muun kuin rajoituksen kohteena olevan perusoikeuden toteutumista tai saavuttaa jokin muu sellainen päämäärä, joka on perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta objektiivisin perustein arvioituna (normatiivisessa mielessä) hyväksyttävä.Rajoitussääntelyn tulee lisäksi olla paitsi hyväksyttävää, myös painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa.

HE 309/1993 vp, s. 72.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 17/2016 vp todettiin tuolloin ehdotetun 79 §:n sääntelyn toteuttavan julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä tehtävää edistää väestön terveyttä. Näin voidaan katsoa olevan myös nyt ehdotetun sääntelyn osalta, sillä ehdotuksella pyritään vähentämään sekä tupakoitsijan naapureiden että tämän kanssa samassa kotitaloudessa asuvien henkilöiden, etenkin lasten, tahatonta altistumista tupakansavulle ja sen aiheuttamille terveyshaitoille. Samalla turvattaisiin perustuslain 7 §:n 1 momentissa säädettyä jokaisen oikeutta elämään, sillä altistuminen ympäristön tupakansavulle ja ympäristöön kertyville savun partikkeleille voi vakavimmillaan aiheuttaa syöpää ja muita hengenvaarallisia sairauksia. Ehdotus edistäisi myös perustuslain 19 §:n 4 momentin mukaista oikeutta asuntoon, sillä säännöksen esitöiden mukaan edistettäessä oikeutta asuntoon on kiinnitettävä erityistä huomiota asumisen terveellisyyteen.

Ehdotetulla sääntelyllä turvattaisiin osaltaan myös perustuslain 15 §:ssä säädettyä omaisuuden suojaa, sillä esityksellä helpotettaisiin tupakoinnin kieltämistä asuntoyhteisöissä ja tällä tavoin parannettaisiin esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden osakkaiden mahdollisuuksia hyödyntää omaisuuttaan ilman, että he altistuvat muiden asukkaiden tupakoinnista aiheutuville haitoille ja häiriöille. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2008:7 todetusti esimerkiksi parveketupakointi voi tietyissä olosuhteissa muodostua muiden osakkaiden asumisviihtyisyyttä olennaisesti heikentäväksi ja mahdollisesti myös terveyttä uhkaavaksi tekijäksi, joka tosiasiallisesti kaventaa tupakansavusta kärsivien osakkaiden hallintaoikeutta. Esityksellä olisi vaikutusta osakkaiden omaisuuden suojaan myös sitä kautta, että sen voidaan olettaa parantavan asuntojen kunnon ja arvon säilymistä.

Kuten edellä on kuvattu, esityksellä olisi kuitenkin myös omaisuudensuojaa rajoittavia vaikutuksia. Kyse on siten tilanteesta, jossa eri henkilöiden samat perusoikeudet ovat vastakkain ja jossa perustuslainsuojaa nauttivat varallisuusedut joutuvat punnittaviksi toisiaan vastaan.

HE 309/1993 vp, s. 66.

Ehdotetun sääntelyn hyväksyttävyyden kannalta merkitystä voidaan nähdä olevan myös perustuslain 20 §:n 2 momentilla, jonka mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Perustuslain esitöiden mukaan ympäristön terveellisyyden vaatimus on ymmärrettävä laajasti. Ihmisten elinympäristön tulee olla sillä tavoin elinkelpoinen, ettei sen tila aiheuta välittömästi tai välillisesti ihmisille sairastumisriskiä. Toisaalta ympäristön tilalle on asetettava pidemmällekin meneviä vaatimuksia. Terveellisyyteen sisältyy esimerkiksi ainakin tietynasteinen ympäristön viihtyisyyden ulottuvuus.Esityksellä pyritään parantamaan asuntoyhteisön mahdollisuuksia puuttua tupakansavun kulkeutumisesta aiheutuviin ongelmiin ja turvaamaan siten oikeutta terveelliseen ja viihtyisään elinympäristöön.

Hyväksyttävyyden kannalta merkityksellisiä ovat myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohta, jonka mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta, ja saman artiklan 2 kohta, jonka mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jäljempänä EIT, antoi 4.11.2025 ratkaisun asiassa Vainik and others v. Estonia (17982/21). Tapauksessa oli kyse tupakoinnin kieltämisestä virolaisissa vankiloissa. EIT katsoi, että tupakointi kuuluu yksilön oikeuteen nauttia yksityiselämän kunnioitusta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan tarkoittamassa mielessä. EIT on oikeuskäytännössään katsonut, että tupakointia koskevissa kysymyksissä täytyy ottaa huomioon myös passiivisen tupakoinnin vaikutukset. EIT totesi, että kansallisilla viranomaisilla on harkintavaltaa sen suhteen, missä määrin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan oikeutta voidaan rajoittaa 2 kohdan edellytysten mukaisesti. EIT kuitenkin katsoi Viron valtion rikkoneen ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaisia velvoitteita, koska vankilan ehdoton tupakointikielto ei kaikilta osin täyttänyt ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdan edellytyksiä. Esityksen kannalta ratkaisun keskeisen merkityksen voidaan joka tapauksessa nähdä olevan siinä, että EIT:n mukaan valtiolla on velvollisuus arvioida passiivisen tupakoinnin vaikutuksia ja vaikka tupakointi katsotaan sinällään yksityiselämän piiriin kuuluvaksi oikeudeksi, se ei kuitenkaan ole ehdoton oikeus, vaan sitä voidaan rajoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdan perusteella.

Ehdotetun sääntelyn hyväksyttävyyden kannalta merkitystä olisi myös sillä, että esityksen mukaan asuntoyhteisön olisi viivytyksettä päätettävä tupakointikiellon lakkauttamisesta, jos kiellolle ei enää ole laissa säädettyjä edellytyksiä. Tupakoinnin kieltäminen tupakkalain nojalla edellyttäisi tiettyjen edellytysten täyttymistä, ja jos olosuhteet muuttuisivat niin, että edellytyksiä kiellolle ei enää ole, kielto olisi lakkautettava. Perusoikeuksia saisi siis rajoittaa vain niin kauan kuin se on välttämätöntä terveyden suojelemiseksi ja muiden hyväksyttävien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ks. esim. PeVL 3/2014 vp, s. 3, PeVL 38/2013 vp, s. 4—5, PeVL 16/2013 vp, s. 2/1 ja PeVL 8/2013 vp, s. 3/I.

Ks. esim. PeVL 37/2013 vp, PeVL 14/2013 vp, s. 4/I, PeVL 2/2013 vp, s. 3, PeVL 5/2009 vp, s. 3 ja PeVL 8/2006 vp.

Perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluu myös vaatimus rajoituksen suhteellisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia.Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään.

Hallituksen esityksessä HE 15/2016 vp ehdotettiin, että kunnan olisi ollut määrättävä tupakointikielto hakemuksessa tarkoitettuihin tiloihin, jos tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi kulkeutua tupakansavua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin. Hallituksen esityksessä ei siis ollut rajattu kunnan velvollisuutta kieltää tupakointi koskemaan vain sellaisia tilanteita, joissa tupakansavua voi kulkeutua ”muutoin kuin poikkeuksellisesti”.

PeVL 17/2016 vp, s. 4.

Edellä todetusti perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan PeVL 17/2016 vp, että tupakkalain 79 § merkitsee verraten syvälle käyvää puuttumista henkilön itsemääräämisoikeuteen ja yksityiselämään. Perustuslakivaliokunta lausui pitävänsä tähän nähden epäkohtana, että kiellon määräämisen kynnys oli asetettu hallituksen esityksessä HE 15/2016 vp hyvin matalaksi. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että tupakointikielto oli ehdotetun 79 §:n 2 momentin mukaan määrättävä, jos säännöksessä tarkoitetuista tiloista "voi" kulkeutua tupakansavua toiseen säännöksessä mainittuun tilaan. Kiellon muut edellytykset koskivat sitä, mihin tiloihin ja minkä seikkojen vuoksi kulkeutuminen tapahtuu. Perustuslakivaliokunta lausui, että ehdotetussa säännöksessä ei ollut mitenkään kvalifioitu savun kulkeutumista esimerkiksi sen määrän taikka häiritsevyyden, haitallisuuden tai olennaisuuden suhteen; satunnainen ja vähäinenkin tupakansavun kulkeutuminen olisi voinut johtaa tupakointikiellon määräämiseen. Kysymys olisi siis ollut tilanteista, joissa tupakansavu voi kulkeutua toiselle parvekkeelle, toiseen huoneistoon kuuluvan ulkotilan oleskelualueelle tai toisen huoneiston sisätiloihin ja joissa kulkeutuminen tapahtuisi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi.

PeVL 17/2016 vp, s. 4.

Perustuslakivaliokunta lausui edelleen, että kun kiellon määräämisen edellytyksenä olisi ollut ainoastaan se, että tiloista voi kulkeutua tupakansavua tiettyihin tiloihin ilman mitään kytkentää savun määrän, häiritsevyyden, voimakkuuden tai toistuvuuden kaltaisiin tekijöihin, jäi täysin avoimeksi se, kuinka merkittävästä epäkohdasta pitää olla kysymys. Ottaen huomioon tämän ja sääntelyn merkityksen verraten syvälle käyvänä perusoikeusrajoituksena perustuslakivaliokunta katsoi, että tupakkalakiehdotuksen 79 §:ään kiellon määräämiselle tuli lisätä edellytykset, jotka liittyvät tupakansavun kulkeutumisen haitallisiin vaikutuksiin toisille ja tämän aiheuttaman asumishaitan merkittävyyteen ja olennaisuuteen.

Ks. StVM 7/2016 vp.

Edellä sanotusta huolimatta perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi tältä osin, että lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä otettiin huomioon perustuslakivaliokunnan 79 §:stä esittämät kannanotot ehdottamalla pykälään tarkennusta siitä, että kunnan on määrättävä tupakointikielto silloin, jos savua voi kulkeutua tiloista muihin tiloihin ”muutoin kuin poikkeuksellisesti”.

Tupakoinnin kieltämisen edellytysten asettamista sille tasolle, jota tässä esityksessä nyt ehdotetaan, voidaan pitää oikeasuhtaisuusvaatimuksen mukaisena. Olisi perusteltua kytkeä tupakoinnin kieltämisen edellytykset muissa tiloissa kuin asuinhuoneistojen asuintiloissa jatkossakin savun kulkeutumisen mahdollisuuteen eikä konkreettisiin savuhaittoihin. Tällä tavoin mahdollistettaisiin se, että asuntoyhteisö voisi halutessaan päättää tupakointikiellosta, vaikka päätöstä tehtäessä kukaan ei edes tupakoisi tiloissa, joita kielto koskisi. Asuntoyhteisön ei siis tarvitsisi odottaa päätöksen tehdäkseen, että asuntoyhteisössä tupakoidaan ja että savua kulkeutuu muihin tiloihin. Oikeus kieltää tupakointi rajattaisiin kuitenkin nykyiseen tapaan koskemaan tilanteita, joissa savua voi kulkeutua muutoin kuin poikkeuksellisesti. Tämä merkitsisi sitä, että jos savun kulkeutuminen on mahdollista esimerkiksi vain hyvin satunnaisesti, tupakointia ei saisi tupakkalain nojalla kieltää.

Ks. Euroopan unionin neuvoston suositus savuttomista ja aerosoleista vapaista ympäristöistä ja neuvoston suosituksen 2009/C 296/02 korvaamisesta (C/2024/7425) sekä siinä viitatut lähteet.

Ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuuden kannalta merkitystä on myös sillä, että edellytykset tupakoinnin kieltämiselle asuinhuoneiston asuintilassa olisivat jatkossakin varsin tiukat: kiellon lisäedellytyksenä olisi se, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä ja asuintilan haltijalle on ennen kiellosta päättämistä varattu mahdollisuus ehkäistä tupakansavun kulkeutuminen omilla toimenpiteillään. Asuinhuoneistojen asuintilaa koskevan tupakointikiellon osalta erona nykytilaan olisi se, että ehdotetussa 79 §:ssä mahdollistettaisiin myös sähkösavukkeen käytön kieltäminen. Näin olisi sen vuoksi, että esityksellä ei ole tarkoitus rajoittaa asuntoyhteisöllä oikeuskäytännön perusteella jo nykyisin olevaa oikeutta puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta. Lisäksi altistuminen sähkösavukkeen höyryille aiheuttaa tutkimusten mukaan altistumista hiukkaspäästöille sekä keskeisille myrkyllisille yhdisteille ja epäpuhtauksille.

Perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluu myös vaatimus perusoikeuden ydinalueen koskemattomuudesta. Perusoikeuteen ei voida puuttua niin laajasti, että se mitätöisi perusoikeuden ydinsisällön.

EOAK/7296/2020.

Ehdotetun 79 §:n sääntelyn ei voida katsoa merkitsevän edellä käsiteltyjen perusoikeuksien ydinalueelle ulottuvaa rajoitusta. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on todennut antamassaan lausunnossa hallituksen esityksestä HE 165/2020 vp eduskunnalle laeiksi vankeuslain ja tutkintavankeuslain tupakointia koskevien säännösten muuttamisesta lienevän selvää, että täydellisenkään tupakointikiellon ei voitaisi katsoa yltävän henkilökohtaisen vapauden tai yksityiselämän suojan ytimeen.

Perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin kuuluu lisäksi vaatimus oikeusturvajärjestelyjen riittävyydestä. Oikeusturvavaatimus liittyy lähinnä perustuslain 21 §:n säännöksiin oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ja hyvästä hallinnosta. Oikeusturvajärjestelyissä on yleensä kysymys yksilön oikeudesta saada asiansa käsitellyksi toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa ja oikeudesta hakea muutosta häntä koskeviin päätöksiin.

Esityksessä huolehdittaisiin oikeusturvajärjestelyjen riittävyydestä säätämällä tupakkalaissa, että asunto-osakeyhtiössä, asunto-osuuskunnassa ja asumisoikeusyhdistyksessä tupakointikieltoa koskevaa päätöstä saisi moittia paitsi esimerkiksi menettelyvirheen perusteella, myös sillä perusteella, että päätös on tupakkalain 79 §:n vastainen. Lisäksi säädettäisiin, että asumisoikeuden haltija ja yhteisön tai säätiön omistaman vuokratalon vuokralainen voisi saattaa tupakointikieltopäätöksen oikeellisuuden tuomioistuimen tutkittavaksi.

Ehdotetun sääntelyn myötä asuntoyhteisöjen tupakointikiellot luultavasti lisääntyisivät, kun asuntoyhteisöt voisivat kieltää tupakoinnin omalla päätöksellään. Tämä tarkoittaa, että muutoksen jälkeen tupakoitsijoiden oikeussuojan tarve saattaa lisääntyä. Muutoksen myötä tupakoitsijoiden oikeussuojakeinona olisi moitekanteen nostaminen käräjäoikeudessa, kun tähän asti oikeussuojakeinona on ollut viime kädessä valituksen tekeminen hallintotuomioistuimeen kunnan viranomaisen päätöksestä. Muutos vaikuttaisi todennäköisesti kotitalouksien mahdollisuuksiin ja halukkuuteen käyttää oikeussuojakeinoja, koska yleisissä tuomioistuimissa hävinnyt osapuoli maksaa pääsäännön mukaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kuluriski olisi kuitenkin molemminpuolinen, joten asuntoyhteisöt todennäköisesti selvittäisivät hyvin huolellisesti ennen tupakointikieltopäätöksen tekemistä, onko kiellolle tupakkalain mukaisia edellytyksiä. Voidaan siis arvioida, ettei tupakointikieltopäätöksiä käytännössä tehtäisi, elleivät kiellon edellytykset todella täyty.

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä — Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle, Helsinki 2008, s. 266.

HE 1/1998 vp, s. 178.

Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä — Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle, Helsinki 2008, s. 139 ja siinä viitatut lähteet.

Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä — Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle, Helsinki 2008, s. 147 ja 153.

Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä — Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle, Helsinki 2008, s. 166.

Keravuori-Rusanen, Marietta: Yksityinen julkisen vallan käyttäjänä — Valtiosääntöoikeudellinen tutkimus julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle, Helsinki 2008, s. 158.

Perustuslain 124 §:n soveltamisen asiallisena kohteena on ”julkinen hallintotehtävä”.Käsitteellä viitataan perustuslain esitöiden mukaan verraten laajaan hallinnollisten tehtävien joukkoon, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä.”Julkisen hallintotehtävän” käsitteeseen liittyy keskeisesti ”julkisen tehtävän” käsite, jolla puolestaan on oikeuskirjallisuudessa yleensä tarkoitettu lainsäädännössä määriteltyä ja tietylle taholle nimenomaisesti osoitettua tehtävää, joka on tarkoitettu suoritettavaksi julkisen tai yleisen edun nimissä”. Oikeuskirjallisuudessa on lähdetty siitä, että jotta tehtävä voisi olla julkinen, sen täytyy perustua jonkinlaiseen julkiseen tehtävänantoon, minkä lisäksi julkisen tehtävän ominaispiirteisiin kuuluu myös sen julkinen luonne. ”Julkista tehtävää” voidaan oikeuskirjallisuuden mukaan pitää ”julkisten hallintotehtävien” piiriä määrittävänä yläkäsitteenä, joka on ymmärrettävä sisällöltään laaja-alaisemmaksi kuin julkinen hallintotehtävä. Näin ollen myös julkisiksi hallintotehtäviksi luokiteltavat tehtävät ovat valtiosääntöoikeudellisessa mielessä julkisia tehtäviä.Myöskään toimivaltaa käyttää julkista valtaa ei voi olla olemassa ilman taustalla olevaa julkista tehtävää.

HE 1/1998 vp, s. 178.

Ks. esim. PeVL 28/2001 vp ja PeVL 62/2010 vp.

Perustuslain esitöiden mukaan lähtökohtana on, että julkista valtaa voivat Suomessa käyttää vain viranomaiset ja viranomaisten nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet.Perustuslakivaliokunta on katsonut, että esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuva oikeus puuttua merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin on merkittävää julkisen vallan käyttöä.

Voitaneen pitää selvänä, että voimassa olevassa tupakkalain 79 §:n mukaisessa kunnan tehtävässä määrätä asuntoyhteisöön tupakointikielto on kysymys julkisesta tehtävästä, tarkemmin sanottuna julkisesta hallintotehtävästä, johon sisältyy myös julkisen vallan käyttöä. Voimassa olevaa tupakkalain 79 §:ää käsitellessään perustuslakivaliokunta katsoi, että ehdotettu sääntely merkitsi verraten syvälle käyvää puuttumista henkilön itsemääräämisoikeuteen ja yksityiselämään. Tämän voi nähdä viittaavan siihen, että voimassa olevan tupakkalain 79 §:ssä tarkoitettua tupakointikiellon määräämistä asuntoyhteisöön voitaisiin pitää jopa merkittävänä julkisen vallan käyttämisenä.

Esityksessä kuitenkin ehdotetaan tupakkalain muuttamista niin, että päätöksen 79 §:ssä tarkoitetusta tupakointikiellosta tekisi jatkossa asuntoyhteisö itse eikä kunta. Hallituksen käsityksen mukaan tupakoinnin kieltämisessä silloin, kun asuntoyhteisön tupakointikieltoa koskevan päätöksen tekee asuntoyhteisö itse, ei voi olla kysymys julkisen tehtävän hoitamisesta, koska päätöstä ei tehdä julkisen tai yleisen edun nimissä vaan kysymys on asuntoyhteisön sisäisestä päätöksenteosta. Jos kyse ei ole julkisen tehtävän hoitamisesta, kyse ei voi olla myöskään julkisesta hallintotehtävän hoitamisesta tai julkisen vallan käyttämisestä, saati sitten merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävästä tehtävästä, joka perustuslain 124 §:n mukaan voidaan antaa vain viranomaiselle. Näin on huolimatta siitä, että tupakoinnin kieltämisellä asuntoyhteisössä on edellä selostetusti vaikutuksia yksilön perusoikeuksien kannalta. Tupakointikiellosta päättäminen rinnastuisi tässä suhteessa sen sijaan päätöksiin, joita esimerkiksi asunto-osakeyhtiöissä voidaan tehdä asunto-osakeyhtiölain nojalla ja joilla voi olla laajakantoisia vaikutuksia yksilön perusoikeuksien kannalta (esimerkiksi päättäminen osakehuoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan).

Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2008:7 todetusti asunto-osakeyhtiön toimialasta seuraa, että yhtiö voi lain ja yhtiöjärjestyksen mukaan tehdä päätöksiä, jotka liittyvät asumiseen ja osakkaiden välisiin suhteisiin. Korkein oikeus ei käsitellyt perustuslain 124 §:ää todetessaan, että asunto-osakeyhtiöllä on oikeus puuttua asukkaan sellaiseen toimintaan, joka aiheuttaa muille asukkaille kohtuutonta haittaa, häiriötä tai rasitusta, ja ryhtyä korjauksen saamiseksi niihin toimenpiteisiin, joihin asunto-osakeyhtiölaki antaa mahdollisuuden, samoin kuin vahvistaa järjestyssääntöjä tai tehdä päätöksiä, joilla pyritään ennalta ehkäisemään kohtuuttomien haittojen muodostuminen. Tämä asunto-osakeyhtiön oikeus on edelleenkin olemassa, vaikka tupakkalaissa on sittemmin säädetty asuntoyhteisölle myös mahdollisuus hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä.

Lisäksi vaikka päätös tupakointikiellon määräämisestä kuuluu nykyisin kunnalle, kunnan harkinta kiellon määräämisessä on sidottua. Pelkästä tupakointikieltoa koskevasta asuntoyhteisön hakemuksesta seuraa siis vääjäämättä, että tupakointi tulee kielletyksi hakemuksessa tarkoitetuissa tiloissa, jos vain kiellon määräämiselle säädetyt edellytykset täyttyvät. Näin ollen tupakointikiellon määräämisen kannalta keskeisin päätöksenteko tapahtuu nykyisin jo siinä vaiheessa, kun asuntoyhteisö päättää hakea kunnalta tupakointikieltoa. Tästä huolimatta perustuslakivaliokunta ei käsitellyt hallituksen esityksessä HE 15/2016 vp ehdotettua tupakkalain 79 §:ää perustuslain 124 §:n näkökulmasta.

Sen, että ehdotetun tupakkalain 79 §:n mukaan päätöksen tupakointikiellosta tekisi jatkossa asuntoyhteisö itse eikä kunta tai muu viranomainen, ei edellä selostetuin perustein katsota muodostuvan ongelmalliseksi perustuslain 124 §:n näkökulmasta.

CBD ja eräät muut kannabinoidit kiellettäisiin tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Kyseiset kannabinoidit tulisi siis kielletyksi myös sellaisissa tupakan vastikkeissa, joissa niitä ei ole voimassa olevan lain nojalla katsottu kielletyiksi. Kyse olisi tietynasteisista rajoituksista perustuslain 18 §:ssä turvattuun elinkeinovapauteen sekä sopimusvapauteen, joka saa suojaa tietyssä määrin perustuslain 15 §:ssä säädetyn omaisuudensuojaa turvaavan yleislausekkeen kautta. Kiellolle olisi kuitenkin hyväksyttävä peruste, koska sillä suojattaisiin etenkin lapsia ja nuoria altistumasta tuotteille, joita markkinoidaan terveysväitteillä mutta joiden käyttöön voi kuitenkin liittyä terveyshaittoja ja jotka ovat omiaan hämärtämään rajaa huumausaineeksi määriteltyjen aineiden ja muiden aineiden välillä. Kiellolla toteutettaisiin siten perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyä julkisen vallan velvollisuutta edistää väestön terveyttä.

HE 1/1998 vp, s. 134/II, myös esim. PeVL 45/2005 vp, s. 3/II.

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Säännöksen esitöiden mukaan valtion veroa koskevasta laista tulee yksiselitteisesti ilmetä verovelvollisuuden piiri. Lain säännösten tulee olla niin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua harkintaa.

Voimassa olevan tupakkalain 91 §:n 4 momentin johdantokappaleen mukaan LVV perii tupakkalain valvonnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi vuosittain valvontamaksun tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden, höyrystettäväksi tarkoitettujen nikotiinittomien nesteiden ja savuttomien nikotiinituotteiden valmistajilta ja maahantuojilta, ja valvontamaksu muodostuu niiden myyntimäärien perusteella, jotka valmistaja tai maahantuoja on edellisen kalenterivuoden aikana ilmoittanut LVV:lle tupakkalain tiettyjen pykälien nojalla. Korkein hallinto-oikeus totesi edellä selostetussa ratkaisussaan KHO 8.5.2025/1008 pitävänsä tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettua valvontamaksua valtiosääntöoikeudellisesti verona tai veroluonteisena maksuna. Korkein hallinto-oikeus totesi, että voimassa olevan tupakkalain 91 §:n 4 momentissa ei ole säädetty, että EU-CEG-portaaliin ilmoituksen tehnyt muu yhtiö kuin valmistaja tai maahantuoja olisi velvollinen suorittamaan valvontamaksun. Tällaisen muun yhtiön velvollisuutta suorittaa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettu valvontamaksu ei korkeimman hallinto-oikeuden mukaan voida perustaa lain esitöissä olevaan toteamukseen, jonka mukaan valvontamaksu perittäisiin joka tapauksessa joko valmistajalta tai maahantuojalta riippuen siitä, kumpi myyntimääriä koskevan ilmoituksen on tehnyt.

Esityksessä ehdotetaan tupakkalain 91 §:n 4 momentin johdantokappaletta muutettavaksi niin, että valvontamaksu perittäisiin siltä, joka on tehnyt tuotetta koskevan ilmoituksen. Ehdotetun muutoksen myötä verovelvollisuuden piiri kattaisi yksiselitteisesti kaikki ilmoituksen tekijät riippumatta siitä, onko kyse tuotteen valmistajasta tai maahantuojasta.

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Hallitus kuitenkin pitää suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon sen arvioimiseksi, onko tupakointikieltoa koskevassa päätöksenteossa kyse siinä määrin merkittävästä puuttumisesta perusoikeuksiin, että päätöksentekovallan tulisi säilyä viranomaisella.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki tupakkalain muuttamisesta