Eduskunnalle
Omaishoitajat ovat merkittävä ammattikunta hoitopuolella. Suomi ei pärjäisi ilman omaishoitajia. Omaishoitajien työ on äärettömän tärkeää hoidettavalle läheiselle ja koko Suomelle. Omaishoitajien toimeentulon varmistaminen on tärkeää, ja lisäksi tulee huolehtia siitä, että omaishoitajien eläkkeiden kerryttäminen turvataan.
Tällä hallituskaudella pienimpiä omaishoidon tukia korotettiin lakisääteiseti. Tämä on hyvä asia, koska hyvinvointialueilla on ollut erilaisia käytäntöjä ja tuki ei ole ollut tasapuolinen kaikkialla Suomessa.
Omaishoidon tuen verottomaksi saaminen olisi tulevaisuudessa tärkeä edistysaskel, ja se tulee toteuttaa. Kuitenkin uudistamisessa on samalla huolehdittava, että omaishoitajalle kertyy eläkettä. Tämä vaatii lainsäädäntöön ja myös sosiaaliturvajärjestelmään rakenteellisia muutoksia. Verotuksen poistaminen ilman tarvittavia lakimuutoksia poistaisi perusteen nykymuotoisen eläkkeen kertymiselle. Esimerkiksi Omaishoitajaliitto on esittänyt hyviä vaihtoehtoisia malleja omaishoidon tuen kehittämiseksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin omaishoidon tuen verovapauden takaavien lakimuutosten ja sosiaaliturvajärjestelmän muutosten valmistelemiseksi sekä sen varmistamiseksi, että muutosten jälkeen omaishoitajalle kertyisi omaishoitajana toimimisen ajalta eläkettä.