Eduskunnalle
Suomalaisen peruskoulun keskeinen tehtävä on antaa jokaiselle lapselle riittävät tiedot ja taidot jatko-opintoihin, työelämään ja suomalaisessa yhteiskunnassa toimimiseen. Tämän toteutumisessa suomen tai ruotsin kielen riittävä osaaminen on ratkaisevassa asemassa.
Vieraskielisten oppilaiden määrän kasvaessa myös perusopetuksen kieltenopetukseen liittyvät tarpeet ja kustannukset ovat kasvaneet. Suomessa vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetusta järjestetään perusopetusta täydentävänä opetuksena kymmenissä eri kielissä.
Opetus- ja kulttuuriministeriöstä helmikuussa 2026 saadun tiedon mukaan vuonna 2024 suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärää opiskeli noin 54 000 oppilasta, joiden äidinkieli oli muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Samana vuonna oman äidinkielen opetusta järjestettiin Vipunen-järjestelmän tietojen mukaan yhteensä 66 eri kielessä. Järjestelmän laajuutta kuvaa se, että Helsingissä oman äidinkielen opetusta järjestetään noin 50 ja Vantaalla noin 30 eri kielessä.
Oman äidinkielen opetuksen valtionavustukset olivat vuonna 2024 yhteensä 3 158 308 euroa. Suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -opetuksen tukemiseen osoitettiin samana vuonna 16 032 675 euroa ja vieraskielisten oppilaiden muuhun opetuksen tukeen 3 283 834 euroa. Vuoden 2026 talousarvioesityksessä vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen, suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetuksen sekä heidän muun opetuksensa tukemiseen on osoitettu yhteensä 22 475 000 euroa.
Nykyistä järjestelmää on arvioitava uudelleen tilanteessa, jossa julkisen talouden voimavarat ovat rajalliset ja samalla yhä useampi oppilas tarvitsee tukea suomen tai ruotsin kielen oppimiseen. Ei ole tarkoituksenmukaista, että suomalaiselle peruskoululle muodostuu jatkuvasti laajeneva tehtävä järjestää ja julkisesti rahoittaa kymmenien eri äidinkielten opetusta. Oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää, mutta vastuun siitä ei tarvitse kaikilta osin kuulua julkiselle perusopetusjärjestelmälle, vaan vastuu lapsen oman äidinkielen tai äidinkielten ja kulttuurin säilyttämisestä ja kehittämisestä on ensisijaisesti perheellä. Omaa äidinkieltä, uskontoa ja kulttuuria voidaan ylläpitää ja kehittää perheissä, yhteisöissä, uskonnollisissa yhdyskunnissa, järjestöissä ja muussa koulun ulkopuolisessa toiminnassa.
Julkisen perusopetuksen rajalliset voimavarat tulisi sen sijaan suunnata nykyistä vahvemmin siihen, että jokainen oppilas saavuttaa mahdollisimman nopeasti sellaisen suomen tai ruotsin kielen taidon, jolla hän pystyy osallistumaan tavalliseen luokkaopetukseen, etenemään opinnoissaan ja toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa.
Muissa Pohjoismaissa kielitukea on mahdollista järjestää vahvemmin maan opetuskielen oppimiseen painottuen. Esimerkiksi Tanskassa tanskaa toisena kielenä tarvitsevalle oppilaalle voidaan järjestää alkuvaiheessa opetusta vastaanottoluokassa tai pienemmässä ryhmässä. Tukea voidaan jatkaa tavallisen opetuksen yhteydessä oppilaan tarpeen mukaan.
Suomessa tulisi selvittää vastaavan tarpeeseen perustuvan mallin käyttöönottoa. Oppilaan suomen tai ruotsin kielen osaaminen arvioitaisiin koulunkäynnin alkuvaiheessa, ja riittämättömän kielitaidon omaavalle oppilaalle järjestettäisiin tehostettua kielenopetusta esimerkiksi pienryhmässä tai muun vahvistetun tuen avulla. Tuen tavoitteena olisi riittävän opetuskielen taidon saavuttaminen ja mahdollisimman nopea täysipainoinen osallistuminen tavalliseen luokkaopetukseen. Riittävä suomen tai ruotsin taito tukee samalla oppimista, jatko-opintoja, myöhempää työllistymistä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan.
Peruskoulun tehtävää on selkeytettävä ja sen voimavarat kohdennettava ensisijaisesti yhteisen opetuskielen sekä perusopetuksen muiden tietojen ja taitojen oppimiseen. Uudistuksessa on otettava huomioon perustuslaista johtuvat vaatimukset sekä kansalliskielten, saamen kielten, romanikielen ja viittomakielten erityisasema.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vieraskielisten oppilaiden oman äidinkielen opetuksen julkisen järjestämis- ja rahoitusmallin uudistamiseksi ja julkisesti rahoitetusta muiden kuin kansallisten ja lainsäädännössä erityisasemassa olevien kielten oman äidinkielen opetuksesta luopumiseksi siinä laajuudessa kuin perustuslaki sen mahdollistaa sekä selvittää mallin, jossa voimavaroja suunnataan suomen ja ruotsin kielen tehostettuun ja tarpeeseen perustuvaan opetukseen tavoitteena oppilaan mahdollisimman nopea täysipainoinen osallistuminen tavalliseen luokkaopetukseen.