Ruokapoliittinen selonteko kansallisesta ruokastrategiasta

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Yleistä ruokastrategiasta

Yhteisen maatalouspolitiikan ohjausvaikutus

Huoltovarmuus, reiluus ja kannattavuus

Luonnon kantokyky

Ruokakulttuuri ja hyvinvointi

Kansallisen vuoteen 2040 ulottuvan ruokastrategian visio on ”Onnellisen ruuan maa Suomesta maailman johtava kestävien ruokajärjestelmien kehittäjä ja uudistaja”. Onnellisen ruuan maa tekee hyvää ihmisille, eläimille ja ympäristölle. Visio rakentuu neljän strategisen päämäärän ja viiden kehitettävän valmiuden varaan. Päämäärät ovat kannattavuus ja reiluus, huoltovarmuus, luonnon kantokyky sekä ruokakulttuuri ja hyvinvointi. Ruokajärjestelmän kehitettäviksi valmiuksiksi on tunnistettu innovaatioiden ja teknologioiden kehittäminen ja hyödyntäminen, osaamiseen, oppimiseen ja muutoshalukkuuteen panostaminen, investointikyvyn vahvistaminen, yhteistyön ja ekosysteemien kehittäminen sekä hallinnon roolin kehittäminen aktiiviseksi mahdollistajaksi.

Valiokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessa esitettyihin positiivisiin arvioihin. Ruokastrategia on kunnianhimoinen ja ilmeisen onnistunut. Valtioneuvoston selonteko tarjoaa laaja-alaisen ja pääosin johdonmukaisen tilannekuvan Suomen ruokajärjestelmästä sekä siihen kohdistuvista keskeisistä muutosvoimista. Sen vahvuutena on kokonaisvaltainen lähestymistapa, jossa taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat yhdistyvät samaan strategiseen kehykseen. Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa on erityisen perusteltua korostaa huoltovarmuutta osana ruokapolitiikkaa. Lausunnonantajien tavoin valiokunta katsoo, että selonteon toteuttaminen edellyttää konkreettisia politiikkatoimia ja riittäviä taloudellisia panostuksia.

Valiokunta pitää elintarvikevientiä koskevia ehdotuksia kannatettavina. Se korostaa, ettei elintarvikevienti vaaranna kansallista huoltovarmuutta, vaan tukee sen edellytyksiä haastavassa maatalouden toimintaympäristössä. Strategian visio maailman kestävimmästä ruokajärjestelmästä tarjoaa vahvan perustan suomalaisen elintarvikeviennin kasvulle. Strategian toimeenpano edellyttää kuitenkin nykyistä selkeämpiä tavoitteita, mittareita ja resursointia. Kaiken kaikkiaan selonteon keskeinen haaste on se, ettei siinä esitetä riittävän täsmällisiä tai vaikuttavuudeltaan arvioituja politiikkatoimia. Selonteossa kuitenkin esitetään, miten toimien jatkovalmistelu tapahtuu.

Kansallinen ruokastrategia linjaa ruokapolitiikan yhteisen suunnan, jonka noudattaminen varmistetaan nelivuotisilla toimeenpanosuunnitelmilla. Selonteossa nostetaan kunkin strategisen tavoitteen yhteydessä esiin teemat, jotka on tunnistettu välttämättömiksi ensimmäisessä toimeenpanosuunnitelmassa käsiteltäviksi asioiksi. Ensimmäisessä toimeenpanosuunnitelmassa esitetään kiireisimmät toimenpiteet ja tavoitteet kaudelle 2026—2030. Strategian toimeenpanon seurantaa varten perustetaan ruokaneuvosto. Ruokaneuvoston työtä tukevat teemaryhmät, joissa ruokajärjestelmän toimijat osallistuvat käytännön toteutukseen ja toimenpiteiden valmisteluun. Valiokunta pitää tärkeänä, että ruokaneuvostoon valitaan koko elintarvikeketjun kattava edustus.

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ohjaa merkittävässä määrin ruuantuotantoa koko EU:n alueella. YMP:n päätavoitteita ovat turvata viljelijöiden toimeentulo, vahvistaa ruokaturvaa ja edistää maaseudun elinvoimaa. Selonteossa tuodaan esiin, että nykyisen ohjelmakauden 2023—2027 valmisteluun ja toimeenpanoon ovat vaikuttaneet laajat EU:n politiikkakehykset, kuten Euroopan vihreän kehityksen ohjelma ja Pellolta pöytään -strategia, jotka ovat ohjanneet kohti kestävää ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää.

EU:n komissio julkaisi keväällä 2025 maatalouden ja ruuan vision tulevan ohjelmakauden 2028—2034 valmistelun pohjaksi. Visiossa korostuvat ennustettava toimintaympäristö, viljelijöiden tulotason turvaaminen, kilpailukyvyn vahvistaminen, ruuan arvostuksen lisääntyminen sekä maaseudun elinvoima. Maatalouden ja ruuan visiota koskevassa lausunnossaan valiokunta totesi, että vahva ja kilpailukykyinen ruoantuotanto tulee nähdä osana Euroopan unionin strategista autonomiaa ja maatalouden tulevaisuuden elinehto on maataloustuotannon kannattavuus. Kokonaisuutena valiokunta piti tiedonannossa valittuja prioriteetteja ja tavoitteita onnistuneina. (—.)

Tulevaa rahoituskautta koskeva päätöksenteko on kesken sekä ohjelmien rakenteen että rahoituksen osalta. Käytettävissä olevan tiedon mukaan rahastojen ja ohjelmien rakennetta uudistetaan siten, että National and Regional Partnership -rahaston toimia varten laaditaan yksi yhteinen NRP-suunnitelma. Kuitenkin nykyisen kaltaisia maatalouspolitiikan ja maaseudun kehittämisen tukitoimia voidaan todennäköisesti hyödyntää myös jatkossa. Valiokunta yhtyy selonteossa esitettyyn toteamukseen, jonka mukaan suomalainen maatalous toimii EU:n yhteisten sääntöjen ja tukijärjestelmien puitteissa. Samalla maatalouden toimintaympäristöön vaikuttavat merkittävästi EU:n ja Suomen kansainväliset sitoumukset muun muassa ympäristö- ja ilmastopolitiikan alalla. Valiokunta toteaa, että ruokastrategian keskeisten tavoitteiden toteutumisen edellytykset ja politiikkatoimien reunaehdot ovat näin ollen merkittävässä määrin riippuvaisia Suomen kansainvälisistä velvoitteista.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman vision mukaan ruoantuotanto on Suomessa kannattavaa ja elintarvikevienti kaksinkertaistuu. Hallitusohjelmassa linjataan, että ruoantuotanto on maatalouden tärkein tehtävä ja huoltovarmuuden perusta, minkä tulee näkyä myös siinä, miten maataloustukia kohdennetaan. Myös valiokunta korostaa, että maatalouden tärkein tehtävä on tuottaa ruokaa. Ruokastrategian ruoantuotannon kannattavuutta, reiluutta ja huoltovarmuutta koskevia strategisia päämääriä ja toimeenpanosuunnitelman teemoja on pidetty valiokunnan asiantuntijakuulemisessa kannatettavina ja tarkoituksenmukaisina valintoina. Erityistä kiitosta saa se, että ruokastrategialla tavoitellaan koko ruokaketjun kannattavuutta ja kilpailukykyä. Strategiassa ei tyydytä käsittelemään pelkästään alkutuotantoa. Kuten valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa todetaan, alkutuotanto ja elintarvikkeiden jalostus ovat kytköksissä toisiinsa. Kilpailukykyinen ja ennustettava toimintaympäristö tukee koko ketjun kannattavuutta ja täten nostaa ketjussa syntyvää arvonlisää.

Huoltovarmuus ja toimitusvarmuus vahvistavat Suomen asemaa luotettavana toimittajana geopoliittisesti epävarmassa maailmassa. Ruokateknologian, datatalouden ja kiertotalouden kehittäminen luo edellytyksiä korkean lisäarvon vientituotteille ja palveluille. Luonnontuotealan ja kasvipohjaisten proteiinien potentiaali on merkittävä. Strategia tunnistaakin nämä kasvualoiksi, joilla Suomella on mahdollisuus erikoistua. Valiokunta nostaa lisäksi toimintasuunnitelman teemoista luonnonvara-alan tutkimuksen ja koulutuksen. Kasvipohjaisen valkuaistuotannon ohella valiokunta korostaa kotieläintuotannon merkitystä huoltovarmuudelle. Maaseutupoliittista selontekoa koskevassa lausunnossaan (—) valiokunta totesi, ettei vallitsevissa olosuhteissa ja toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen puuttuessa ole perusteltua irtautua pelto- ja puutarhapohjaisesta ruuantuotannosta. Ilmastonmuutoksen myötä suotuisat olosuhteet ruuantuotannolle painottuvat pohjoiseen ja nurmeen perustuvan kotieläintuotannon merkitys ruokaturvalle on tärkeä. Kasviproteiinin tuotannon ja uusien tuotantotapojen, kuten solumaatalouden, tuomia mahdollisuuksia on hyvä selvittää ja edistää tutkimuksen keinoin. Samalla proteiinilähteiden markkinoille saattamisen esteitä tulee purkaa.

Selonteossa korostuu lähtökohta, jonka mukaan huoltovarmuus edellyttää kannattavaa ja kilpailukykyistä yritystoimintaa, joka kykenee investoimaan, uudistumaan ja työllistämään. Toimeenpanosuunnitelman keskeiseksi teemaksi nostetaan se, että yritysten investointikykyä vahvistetaan ja koko arvoketjun kannattavuutta parannetaan. Lisäksi teemoiksi tunnistetaan tarve saada alalle uusia yrittäjiä, tukea yrittäjyyden aloittamista ja sujuvoittaa yritysten omistajavaihdosprosesseja. Lausunnonantajien tavoin valiokunta toteaa, että kotimaisen alkutuotannon elinvoima ja kannattavuus ratkaisevat, voidaanko ruokastrategian päämääriä ylipäänsä saavuttaa. Kansallinen ruokastrategia ei toteudu ilman kotimaista alkutuotantoa. Taloudellisesti kestävä maatalous on lisäksi keskeinen edellytys muille kestävän kehityksen toimille.

Selonteon mukaan ruokavienti on keskeinen keino parantaa kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta. Kuten edellä on todettu, ruokavienti ei uhkaa kansallista huoltovarmuutta vaan päinvastoin tukee ruuantuotannon perusedellytyksiä. Keskeinen perusedellytys on kannattavuus. Valiokunnan saamissa lausunnoissa tuodaan esiin, että laaja markkina-alue, paremmat katteet ja riippumattomuus kotimaan markkinoista tukevat alkutuotannon ja teollisuuden kilpailukykyä sekä mahdollistavat tuotantovolyymin kasvun ja lisäarvomyynnin. Riskienhallinta paranee, kun asiakaskunta jakautuu eri markkinoille ja tuotantotasoa on helpompaa pitää yllä kansainvälisen kaupan ansiosta. Valiokunta katsoo lausunnonantajien tavoin, että samalla on syytä pitää huolta siitä, että kansallinen toimintaympäristö tukee ruoantuotannon edellytyksiä sekä kykyä käyttää viisaasti resursseja ja kestää erilaisia kriisejä. Tuotannon modernisaatio, maatalouden sivuvirtojen hyödyntäminen sekä maaseudun elinvoiman vahvistaminen edistävät koko elintarvikesektorin kestävää kasvua ja alueellista taloudellista toimintaa.

Ruokastrategian vision mukaan Suomesta tulee maailman johtava kestävien ruokajärjestelmien kehittäjä ja uudistaja. Selonteon mainitsemiin valmiuksiin kuuluvat innovaatioiden ja teknologioiden kehittäminen sekä osaamisen vahvistaminen. Asiantuntijakuulemisessa onkin korostettu, että ruoantuotannon korkeamman arvonlisän saavuttaminen perustuu tutkimukseen ja innovointiin, uudenlaisiin tuotteisiin, prosesseihin ja tuotantokonsepteihin, koulutukseen ja osaamiseen sekä osaamisen systemaattiseen hyödyntämiseen. Vision toteuttaminen edellyttää tutkimusorganisaatioiden ja yritysten tiivistä yhteistyötä. Valiokunnan käsityksen mukaan tämä on välttämätöntä. Suomen onkin tärkeää tukea myös uusia yrityksiä ja skaalausvaiheen startup-yrityksiä, jotta ruoka-ala uudistuu mahdollisimman tehokkaasti.

Valiokunnan saamissa lausunnoissa tuodaan esiin, ettei kestävä ruokajärjestelmä voi perustua yksittäisiin ohjauskeinoihin tai pistemäiseen sääntelyyn, vaan se edellyttää kokonaisvaltaista politiikkaa, joka tukee samaan aikaan investointeja, uusiutumista ja arvoketjun kilpailukykyä. Jotta tavoitteet saavutetaan, yritysten investointikyvyn ja kannattavuuden vahvistamisen ohella tarvitaan ennakoitavaa sääntely-ympäristöä, tehokasta EU-vaikuttamista sekä uusien yhteistyö- ja liiketoimintamallien kehittämistä. Yhteistyön lisäämistä ja uusien toimintamallien kehittämistä pidetään sinänsä kannatettavina. Samalla tuodaan esiin, että ne edellyttävät aktiivista toimintaa myös alkutuottajilta itseltään, sillä rakenteellisia ongelmia ei ratkaista yksinomaan politiikkatoimin. Valiokunta pitää näitä osuvina huomioina ja korostaa, että ruokastrategian keskeisten tavoitteiden vuoksi on tärkeää sujuvoittaa sääntelyä ja kehittää lupamenettelyitä. Maatalousyritysten hallinnollista taakkaa ei myöskään tule lisätä.

Ruokastrategian mukaan Suomen ruokajärjestelmä ylläpitää ja vahvistaa luonnon kantokykyä. Vuonna 2040 koko ruokajärjestelmä on vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjä. Luonnon monimuotoisuus on lisääntynyt luonnon- ja maatalousympäristöissä. Vesistöjen ravinnekuormitus on vähentynyt. Ruuantuotanto tukee kestävää vesitaloutta ja käyttää luonnonvaroja resurssiviisaasti. Valiokunta pitää näitä tavoitteita tärkeinä ja kannatettavina. Ilmasto- ja ympäristötoimet eivät kuitenkaan ole irrallisia maatalouden kannattavuudesta. Ilman maatilojen kykyä investoida tuotannon kehittämiseen ei synny päästövähennyksiä, hiilensidontaa, ravinnekiertoa tai luonnon monimuotoisuutta vahvistavia ratkaisuja. Kaiken kaikkiaan valiokunta korostaa, että kotimaisen ruoantuotannon ilmasto-ja ympäristökestävyyttä tulee tarkastella globaalissa kontekstissa. Kotimaisen tuotannon kilpailukykyä ja kannattavuutta ei pidä heikentää suhteessa muihin ruoantuottajamaihin.

Valiokunnan näkemyksen mukaan on perusteltua tarkastella ilmastonmuutoksen ja sen hillinnän vaikutuksia kotimaiseen ruoantuotantoon. Tähän liittyvät yleistyvät sään ääri-ilmiöt, kuten pitkät hellejaksot, kuivuus ja ajoittaiset rankkasateet. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, millainen merkitys turvepelloilla on huoltovarmuudelle ja kotieläintuotannolle huomioiden, että niillä on ilmastovaikutuksia. Turve on tärkeä kasvualusta puutarhoille sekä edullinen ja terveellinen kuivike kotieläimille. Turvemaiden käyttö ja kohtelu kuitenkin vaikuttavat sen saatavuuteen. Ruokastrategian strategisiin tavoitteisiin onkin kirjattu, että kasvu- ja kuiviketurpeet ovat strategisesti tärkeitä raaka-aineita ja niiden kotimainen saatavuus turvataan. Turpeen saatavuuden vähenemiseen ja hintavaihteluihin varaudutaan korvaavia kotimaisia vaihtoehtoja kehittämällä.

Kun tarkastellaan luonnon kantokykyä, valiokunta korostaa maatalouden ja erityisesti kotieläintuotannon potentiaalia siinä, miten päästään irti fossiilitaloudesta ja kehitetään kestäviä tuotantotapoja, jotka perustuvat ravinnekiertoon. Kun ruokaketjussa hyödynnetään sivutuotteita, korvataan tuontilannoitteita ja hyödynnetään biokaasun kaltaisia energialähteitä, edistetään luonnon kantokyvyn ja ilmastotavoitteiden saavuttamisen ohella omavaraisuutta. Mädätyksen kautta kierrätyslannoitteiksi valmistettavista biomassoista saadaan merkittävä lisä kotimaiseen puhtaan energiantuotantoon. Kestävä biokaasutuotanto edellyttää, että johdonmukaisesti sitoudutaan neljän terawatin tuotantotavoitteeseen ja investointeja vauhditetaan. Lausunnonantajien tavoin valiokunta katsoo, että biokaasutuotantoa tulee tukea rahoittamalla myös investointeja, jotka edistävät ravinteiden kierrätystä. Lisäksi sääntelyä on syytä sujuvoittaa ja selkiyttää.

Strategian mukaan maatalousympäristöjen monimuotoisuus on heikentynyt ja perinnebiotooppien määrä vähentynyt viljelyn tehostumisen, yksipuolistumisen ja laidunnuksen vähenemisen seurauksena. Tämä kehitys uhkaa ekosysteemipalveluita, kuten pölytystä, hiilensidontaa ja ravinteiden kiertoa, jotka ovat välttämättömiä ruuantuotannolle. Strategian toimeenpanosuunnitelman keskeisiä teemoja on monimuotoisuutta lisäävien tuotantomenetelmien, kuten luomun, laajempi käyttö, monimuotoisuuden mittareiden kehittäminen ja laidunnuksen lisääminen. Luomun menetelmät, kuten viljelykierto, kerääjäkasvit, seosviljely, ravinteiden kierrätys, ovat systemaattisesti siirtyneet osaksi tavanomaista tuotantoa. Näin ollen luomutuotanto ja sitä koskeva tutkimus auttavat laajemmin kehittämään maataloutta kestävään suuntaan. Aikaisempiin lausuntoihinsa viitaten valiokunta korostaa perinnebiotooppien ja erityisesti luonnonlaitumien merkitystä luonnon monimuotoisuudelle (ja erityisesti—). Tämä näkökulma on hyvä ottaa osaksi luonnon kantokykyä koskevien tavoitteiden toteuttamista.

Valiokunnan saamissa lausunnoissa on ymmärrettävästi kritisoitu sitä, että luonnon kantokykyä koskevat tavoitteet jäävät yleiselle tasolle ja ilman mitattavia päämääriä. Selonteon mukaan tavoitteiden konkretisointi tapahtuu toimeenpanosuunnitelman laatimisvaiheessa. Valiokunnan näkemyksen mukaan on erittäin kannatettavaa, että toimeenpanosuunnitelman keskeisiin teemoihin sisältyy monimuotoisuutta lisäävien tuotantomenetelmien, kuten luomun laajempi käyttöönotto, monimuotoisuuden mittareiden kehittäminen ja laidunnuksen lisääminen sekä maaperän kasvukunnon vahvistaminen. Lisäksi toimeenpanosuunnitelmassa on perusteltua edistää kotimaisen metsäkatovapaan kotieläintuotannon edellytyksiä. Valiokunta korostaa erityisesti luonnonlaitumien hoidon merkitystä luonnon monimuotoisuudelle.

Ruokastrategian mukaan Suomessa on vuonna 2040 rikas ja elinvoimainen ruokakulttuuri, joka edistää terveyttä ja hyvinvointia. Kotimaisten raaka-aineiden ja ruokien käyttö ovat lisääntyneet kotitalouksissa, ravintoloissa ja julkisissa ruokapalveluissa. Strategian mukaan kotimaiset raaka-aineet yhdistettynä nykyistä terveellisempiin ruokailutottumuksiin osaltaan lisäävät väestön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Valiokunta yhtyy strategiseen tavoitteeseen, jonka mukaan kuluttaja valitsee kotimaista ja lähiruokaa. Suomalainen ruoka on tutkitusti laadultaan erinomaista. Kuluttajien valintoja tukemaan tarvitaan tietoa ruuan alkuperästä, tuotantotavoista ja vaikutuksista terveyteen, ympäristöön ja huoltovarmuuteen. Julkiset ruokapalvelut, erityisesti lasten ja nuorten ruokapalvelut, toimivat keskeisenä ohjauskeinona. Samalla julkisilla hankinnoilla tuetaan kotimaisen elintarviketuotannon huoltovarmuutta.

Erityisesti lasten ja nuorten ruokapalvelut toimivat keskeisenä ruokakasvatuksen keinona. Toisaalta julkisten ruokapalveluiden avulla myös edistetään kotimaisen, terveellisen ruuan saatavuutta. Strategisen tavoitteen mukaan kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttö lisääntyy. Kuluttajilla on yhä paremmat mahdollisuudet valita lautaselleen kasvipohjaisia tuotteita. Tavoitteena on, että ravitsemusterveys ja kestävyys otetaan aiempaa vahvemmin huomioon kuntien, hyvinvointialueiden, järjestöjen ja yksityisen sektorin työssä. Valiokunta pitää tärkeänä, että kotimaisen raaka-aineen käyttöä julkisissa ruokapalveluissa seurataan muun muassa tilastoinnin avulla. Valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa kiinnitetään huomiota kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saatavuuteen. Kuluttajan mahdollisuus hankkia kohtuuhintaisia elintarvikkeita on kansanterveyden ja huoltovarmuuden ydin. Kuluttajanäkökulma ja elintarvikkeiden hinta eivät kuitenkaan ole ruokastrategian keskiössä. Valiokunta pitää perusteltuna tarkastella terveellisen ruuan saatavuutta myös tästä näkökulmasta.

Suomen merkitystä globaalille ruokaturvalle on käsitelty selonteossa vain yleisellä tasolla. Ilmastonmuutoksen myötä Suomen merkitys muuttuu. Strategiassa todetaan osuvasti, että kasvien ja eläinten geenivarojen säilyttäminen on keskeinen osa varautumista. Siemenpankit ja geenivarojen suojelu varmistavat, että kriittiset lajikkeet ja rodut säilyvät tuleville sukupolville ja ovat käytettävissä poikkeusoloissa tai muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa. Geenivarojen monimuotoisuus on elintärkeää. Sen pohjalta voidaan kehittää uusia, kestävämpiä lajikkeita ja terveempiä rotuja. Suomessa tehtävä geenivaratyö tukee sekä kansallista huoltovarmuutta että globaalia ruokaturvaa.

Lopuksi valiokunta kiinnittää huomiota kalatalouden ja poro- ja riistatalouden merkitykseen. Kotimaisen kalan edistämisohjelman tavoitteena on moninkertaistaa kalatuotteiden vienti vuoteen 2035 mennessä sekä kasvattaa kotimaisen kalan kulutusta ravitsemussuositusten mukaiselle tasolle. Valiokunta yhtyy näihin tavoitteisiin. Kalataloutta ja sen merkitystä kansanterveydelle käsitellään ilmeisesti tarkemmin toimeenpanosuunnitelmassa, sillä sen keskeisiin teemoihin lukeutuu kotimaisen kalan tuotannon, jatkojalostuksen ja kulutuksen kasvattaminen. Samalla on tärkeää pitää huolta kalakannoista ja vesistöjen laadusta. Strategiassa olisi voitu tunnistaa paremmin ruuantuotannon alueellinen näkökulma ja eri alueiden vahvuudet. Poro- ja riistataloutta käsitellään lähinnä pohjoisen ruokakulttuurin ja -matkailun yhteydessä. Poronhoitoalue kuitenkin kattaa 36 prosenttia maan pinta-alasta, ja sen tuottama ruoka on merkittävä tekijä huoltovarmuuden kannalta. Alueellisesti hajautettu elintarviketuotanto sekä se, että koko maa säilyy asuttuna ja tuotantokäytössä, ovat tärkeitä huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta.

Eriävä mielipide

Perustelut

VNS 1/2026 vp

Lausunnossa kiinnitetään paljon huomiota maataloussektorin uudistumisen, kannattavuuden ja arvonlisän kehittämiseen. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan suoraan mainita kasvipohjaisen sektorin merkitystä, vaikka se olisi perusteltua. Kasvipohjaisen ruoan, jalostettujen kasvipohjaisten raaka-aineiden ja ruokateknologian viennillä on valtava kasvupotentiaali ja arvonluontikyky. Sitran ja Luken arvion mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali tulee nimenomaan kasvipohjaisista tuotteista, kuten kasviproteiineista ja kasvipohjaisista meijerituotteista. Kasvipohjainen sektori tarjoaa merkittävää kasvu- ja vientipotentiaalia, ja sillä tullaan ratkomaan ruokaviennin nykyistä matalan jalostusasteen haastetta. Tätä ei valiokunnan lausunnossa huomioida.

Valiokunnan lausunnossa painotetaan myös suhteettomasti kotieläintuotannon merkitystä huoltovarmuudelle. Huoltovarmassa ruokajärjestelmässä eläintuotannolla on roolinsa, erityisesti nurmen hyödyntämisessä, mutta kokonaisuutta tulisi viedä huomattavasti kasvipainotteisempaan suuntaan. Ruokajärjestelmän monipuolistaminen ja kasvipohjaisen tuotannon vahvistaminen ovat keskeisimpiä huoltovarmuuden elementtejä. Kasvipohjaiseen ruoantuotantoon siirtyminen mahdollistaa irtautumisen ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, ja niihin liittyvistä hintavaihteluista. Ulkomaisista tuotantoketjuista riippumaton kasvipohjainen ruoantuotanto parantaisi huomattavasti ruokajärjestelmän resilienssiä kriiseissä. Kasviproteiineihin panostamalla Suomella olisi kyky saavuttaa proteiiniomavaraisuus.

Yhdymme valiokunnan näkemykseen siitä, että kotimaisen ruoantuotannon ilmasto- ja ympäristökestävyyttä tulee tarkastella myös globaalissa kontekstissa. Noin 90 prosenttia suomalaisten ruoankulutuksen monimuotoisuusvaikutuksista kohdistuu Suomen ulkopuolelle, sillä monet ruokaketjussa käytetyistä tuotteista tuodaan muualta. Ei siis ole globaalin kokonaiskuvankaan kannalta yhdentekevää, millaista ruokaa Suomessa kulutamme. Samalla on syytä muistaa, että globaalin ruokaturvan kannalta eläintuotanto on äärimmäisen tehotonta: liha ja maito ovat vastuussa vain noin 18 prosentista globaalista kalorituotannosta kasvipohjaisten ruoka-aineiden ollessa vastuussa lopusta 82 prosentista. Samaan aikaan maatalouden tarkoituksiin käytettävästä maaperästä peräti kaksikolmasosaa käytetään eläinten laiduntamiseen ja rehun tuotantoon.

Lopuksi, emme voi yhtyä valiokunnan lausunnossa ja ruokastrategiassa esitettyihin näkemyksiin koskien turpeen käyttöä. Vähintäänkin tulee peräänkuuluttaa mahdollisimman nopeaa poissiirtymää kasvu- ja kuiviketurpeesta kohti kestävämpiä vaihtoehtoja. Turpeennosto tuhoaa suoluonnon ja myötävaikuttaa merkittävästi ilmaston kuumenemiseen, ja turpeen käytöstä tulee luopua ripeällä aikataululla.

Mielipide

Edellä olevan perusteella esitämme,

että maa- ja metsätalousvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 3.9.2026

Mai

Kivelä

vas

Jenni

Pitko

vihr