Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa on oppivelvollisuus, mutta ei varsinaista koulupakkoa. Suojelupoliisin päällikkö Juha Martelius on nostanut julkisuudessa esiin tarpeen arvioida koulupakkoa erityisesti sellaisten kotikoulujen näkökulmasta, joihin voi liittyä huolta lasten eristäytymisestä tai radikalisoitumisesta. Opetusministeriössä on käynnissä asiaa koskeva selvitys. Koulupakon tarvetta olisi kuitenkin perusteltua tarkastella selvityksessä tätä laajemmin ja arvioida samalla, voisiko sillä olla merkitystä vakavan ja pitkittyneen koulua käymättömyyden ehkäisemisessä.
Opetushallituksen vuonna 2020 tekemässä selvityksessä arvioitiin, että Suomessa oli noin 4 000 oppilasta, joilla oli vakavia ja pitkittyneitä koulunkäynnin ongelmia. Ilmiön kehityksestä tarvitaan ajantasainen valtakunnallinen tilannekuva. Kouluissa on havaittu oppilaita, jotka jäävät pitkäksi aikaa tai kokonaan kouluopetuksen ulkopuolelle, eivätkä heidän opintonsa etene riittävästi myöskään muilla järjestelyillä.
Pitkittynyt kouluakäymättömyys on vakava uhka lapsen tai nuoren hyvinvoinnille, koulutukselle ja tulevaisuudelle. Kyse ei ole ainoastaan oppimistuloksista. Koulu tarjoaa lapselle arkirytmin, yhteisön, sosiaalisia suhteita ja taitoja, kokemuksia tavoitteiden saavuttamisesta sekä aikuisia, jotka seuraavat hänen hyvinvointiaan päivittäin. Mitä pidempään poissaolot jatkuvat, sitä vaikeammaksi kouluun palaaminen usein muodostuu ja sitä suurempi on riski ongelmien kasautumisesta.
Kouluilla on käytössään monia tukitoimia, mutta niiden mahdollisuudet auttaa ovat rajalliset tilanteissa, joissa oppilasta ei saada kouluun eikä tarjottua tukea oteta vastaan. Tällöin asia siirtyy usein sosiaalihuollon, lastensuojelun ja terveydenhuollon piiriin. Käytännössä eri viranomaisten toimivaltuudet eivät kuitenkaan aina muodosta sellaista kokonaisuutta, jolla lapsen tilanteeseen pystyttäisiin puuttumaan riittävän varhain ja vaikuttavasti. Palvelujen vapaaehtoisuus voi johtaa tilanteeseen, jossa lapsi tai nuori kieltäytyy toistuvasti avusta ja koulunkäynnistä samalla, kun ongelmat jatkuvat kuukausia tai jopa vuosia.
On ongelmallista, jos alaikäiselle lapselle muodostuu tosiasiallisesti mahdollisuus tehdä oman kehityksensä ja tulevaisuutensa kannalta näin kauaskantoisia ratkaisuja ilman, että vanhemmilla tai viranomaisilla on riittäviä keinoja tilanteeseen puuttumiseksi. Lapsen oikeutta osallisuuteen ja hänen näkemystensä huomioon ottamiseen tulee kunnioittaa, mutta samalla yhteiskunnalla ja huoltajilla on vastuu turvata lapsen oikeus opetukseen, kasvuun ja kehitykseen.
Erityisen tärkeää olisi arvioida kouluakäymättömyyden asemaa myös lastensuojelun näkökulmasta. Pitkittynyt koulunkäynnin laiminlyönti voi vaarantaa lapsen kehitystä ja hyvinvointia monin tavoin. Yhteiskunnassa ei pitäisi syntyä tilanteita, joissa vaikeasti koulusta syrjään jääneen nuoren ongelmat pääsevät jatkumaan täysi-ikäisyyteen asti ja nuoren tulevaisuuden näkymäksi muodostuu siirtyminen suoraan aikuissosiaalityön pitkäaikaiseksi asiakkaaksi.
Kouluakäymättömyyteen liittyy myös laajempi yhteiskunnallinen näkökulma. Ikäluokkien pienentyessä jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuudesta saada koulutus ja kasvaa toimintakykyiseksi aikuiseksi on pidettävä erityistä huolta. Pitkittynyt koulusta syrjään jääminen kasvattaa syrjäytymisen, mielenterveyden ongelmien, työelämän ulkopuolelle jäämisen ja pitkäaikaisen palvelutarpeen riskiä. Kyse on siten sekä yksittäisen lapsen oikeuksista että yhteiskunnan sosiaalisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.
Käytännön kokemukset koulua käymättömien nuorten kanssa työskenteleviltä osoittavat, että vahva, pitkäjänteinen ja henkilökohtainen tuki voi auttaa nuorta palaamaan kouluun. Joissakin kaikkein vaikeimmissa tilanteissa ratkaisevaksi on kuitenkin muodostunut se, että sosiaali- tai terveydenhuollon taholta on asetettu nuorelle ja perheelle selkeä velvoite toimia. Tällöin myös koulun tarjoamia tukitoimia on alettu ottaa vastaan ja pitkään jatkunut kielteinen kehitys on saatu katkaistua. Nykyisin tällaisiin tilanteisiin päädytään usein vasta ongelmien vaikeuduttua huomattavasti.
Koulupakon mahdollisuuksia tulisikin selvittää myös siitä näkökulmasta, voisiko lakiin perustuva velvoite vahvistaa huoltajien vastuuta sekä antaa koululle, sosiaalihuollolle, lastensuojelulle ja terveydenhuollolle nykyistä selkeämmät mahdollisuudet puuttua pitkittyneeseen kouluakäymättömyyteen. Samalla on arvioitava, millaisia tukitoimia ja moniammatillista yhteistyötä velvoitteen rinnalle tarvitaan. Koulupakko ei yksin ratkaise kouluakäymättömyyden taustalla olevia esimerkiksi terveydellisiä, sosiaalisia tai perheeseen liittyviä ongelmia, mutta se voisi muodostaa nykyistä selkeämmän oikeudellisen lähtökohdan sille, ettei alaikäinen lapsi voi jäädä pitkäksi aikaa kokonaan koulutuksen ja siihen liittyvän tuen ulkopuolelle.
Opetusministeriössä käynnissä olevan selvityksen yhteydessä olisi siksi perusteltua arvioida koulupakon vaikutuksia kotikoulujen lisäksi vakavasti ja pitkittyneesti koulua käymättömiin lapsiin ja nuoriin sekä selvittää, millaisia muutoksia lainsäädäntöön ja eri viranomaisten toimivaltuuksiin tarvittaisiin, jotta koulusta syrjään jäämiseen voitaisiin puuttua nykyistä aikaisemmin ja tehokkaammin.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Aikooko hallitus selvittää koulupakon käyttöönottoa myös vakavasti ja pitkittyneesti koulua käymättömien lasten ja nuorten näkökulmasta, eikä ainoastaan kotikouluun liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi,
aikooko hallitus selvittää, kuinka paljon Suomessa tällä hetkellä on kokonaan tai pitkäaikaisesti koulua käymättömiä oppivelvollisia ja miten määrä on kehittynyt vuoden 2020 jälkeen,
miten hallitus aikoo vahvistaa koulujen, sosiaalihuollon, lastensuojelun ja terveydenhuollon toimivaltuuksia, jotta pitkittyneeseen kouluakäymättömyyteen voidaan puuttua riittävän varhain myös silloin, kun lapsi, nuori tai hänen huoltajansa ei ota tarjottua tukea vastaan ja
aikooko hallitus arvioida lainsäädännön muutostarpeita sen varmistamiseksi, ettei alaikäinen lapsi voi käytännössä jäädä pitkäksi aikaa koulutuksen ja tarvittavan tuen ulkopuolelle?