Eduskunnalle
Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan seurauksena. Venäjä on osoittanut olevansa valmis rikkomaan kansainvälistä oikeutta ja käyttämään sotilaallisen voiman lisäksi hybridivaikuttamista tavoitteidensa edistämiseksi. Venäjän valtiolliseen läsnäoloon Suomessa on tämän vuoksi perusteltua suhtautua aiempaa kriittisemmin.
Maarianhaminassa toimivan Venäjän konsulaatin asema perustuu Suomen ja Neuvostoliiton vuonna 1940 tekemään Ahvenanmaata koskevaan sopimukseen, jonka mukaan Neuvostoliitolla oli oikeus pitää Ahvenanmaalla konsulaattia valvomassa alueen demilitarisointia ja linnoittamattomuutta koskevien velvoitteiden noudattamista. Suomi ja Venäjä vahvistivat vuonna 1992 sopimuksen olevan edelleen voimassa maiden välisissä suhteissa. Nykyisessä turvallisuusympäristössä on perusteltua arvioida uudelleen, voidaanko tällaisen järjestelyn jatkumista enää pitää Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta hyväksyttävänä.
Lisäksi julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan merkittävä osa Ahvenanmaan asukkaista suhtautuu kriittisesti konsulaatin olemassaoloon. Suomen tulee ottaa huomioon alueen asukkaiden näkemykset ja arvioida asiaa kansallisen turvallisuuden ja kokonaisedun näkökulmasta.
Myös suojelupoliisin päällikkö on julkisuudessa ottanut kantaa konsulaatin asemaan. Päällikkö totesi maaliskuussa 2025 tiedotusvälineissä, että Venäjän konsulaatti Ahvenanmaalla olisi hänen mielestään pitänyt sulkea samaan aikaan, kun Suomi päätti heinäkuussa 2023 sulkea Venäjän Turun pääkonsulaatin lokakuun 2023 alusta. Suojelupoliisin päällikön arvio tukee tarvetta arvioida konsulaatin toiminnan jatkamisen perusteita uudelleen.
Myös muualla Euroopassa on tehty vastaavia johtopäätöksiä Venäjän valtiolliseen läsnäoloon liittyvistä turvallisuusriskeistä. Saksa ilmoitti 1. syyskuuta 2026 sulkevansa Venäjän pääkonsulaatin Bonnissa sekä päättävänsä Berliinissä toimivaa Venäjän taloa koskevan sopimusjärjestelyn. Päätökset tehtiin sen jälkeen, kun Venäjä syyllistyi Saksan hallituksen mukaan Leipzig/Hallen lentoasemalle elokuussa 2026 tapahtuneeseen räjähteellä varustetulla droonilla toteutettuun hyökkäysyritykseen.
Suomen on tehtävä turvallisuusratkaisunsa nykyisen turvallisuusympäristön eikä menneiden vuosikymmenten lähtökohtien perusteella. Järjestelyä, jonka nojalla Venäjä ylläpitää erityisasemaan perustuvaa konsulaattia strategisesti tärkeällä ja demilitarisoidulla Ahvenanmaalla, on muuttuneessa turvallisuustilanteessa arvioitava uudelleen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin Venäjän konsulaatin toiminnan päättämiseksi Ahvenanmaalla.