Eduskunnan puhemiehelle
Suomalaisten yksityiskoulujen luvansaamishaasteet ovat nousseet kevään ja kesän 2026 aikana uutisotsikoihin niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Huomion kohteena ovat erityisesti olleet kristilliset koulut. Kristillisten koulujen ja päiväkotien liiton verkkosivujen mukaan Suomessa toimii 16 perusopetusta antavaa kristillistä koulua ja kahdessa koulussa toimii myös lukio. Yleisradio ja alueelliset lehdet ovat uutisoineet, että kristillisten koulujen perustamishankkeita tai vähintään -haaveita on ainakin Lempäälässä, Kokkolassa, Kouvolassa ja Seinäjoella. Ylellä kerrottiin 17.6.2026, kuinka opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole kahdeksaan vuoteen myöntänyt uusia perusopetuslupia, joita hakee vuosittain keskimäärin 3—4 tahoa. Ministeriön mukaan uusia kouluja ei tarvita, koska vanhoja kouluja lakkautetaan kunnissa ja oppilasmäärä vähenee.
Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen uutisoikin 8.7.2026, kuinka Seinäjoen kristillisen koulun hakemus hylättiin jälleen kerran. Myös Yle kertoi 16.6. ja 3.8.2026 saman kouluhankkeen tilanteesta. Lupaa kristillisen koulutoiminnan aloittamiseksi Seinäjoella on haettu jo useaan otteeseen 2000-luvun alusta alkaen, edellisen kerran vuosi sitten. Tällä kertaa kielteistä päätöstä perusteltiin alueen pienenevillä oppilasikäluokilla ja sillä, ettei opetussuunnitelma anna edellytyksiä opetuksen järjestämiseen. Ministeriöstä lähetettiin kouluhankkeelle korjausehdotuksia sekä syksyllä 2025 että keväällä 2026. Hankkeen opettajien mukaan opetussuunnitelmaa täydennettiin ja korjattiin ehdotusten mukaisesti, mutta päätöksessä viimeisiä pyydettyjä korjauksia ei kuitenkaan ollut otettu huomioon, mitä he ihmettelevät. Seinäjoen, Kouvolan ja Lempäälän kouluhankkeille ollaan myös hakemassa uudelleen lupaa ensi vuodelle. Harmitusta herättää kuitenkin se, ettei Seinäjoen viimeisistä korjauksista ole saatu minkäänlaista palautetta, minkä vuoksi on vaikea arvioida, ovatko syksyllä ja keväällä tehdyt korjaukset oikeanlaisia.
Yksityiskoulujen luvan saamista säätelee perusopetuslaki (628/1998), jonka 3 luvun ”Muut opetuksen järjestäjät” 7 §:ssä ”Rekisteröity yhteisö tai säätiö opetuksen järjestäjänä” todetaan seuraavalla tavalla: ”Valtioneuvosto voi myöntää rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan tässä laissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että opetuksen järjestäminen perustuu erityiseen koulutus- tai sivistystarpeeseen ja että opetuksen järjestäjä ja kunta, jossa opetusta järjestetään, ovat sopineet asiasta. Lupa vieraskielisen opetuksen, erityisopetuksen, erityiseen maailmankatsomukselliseen tai kasvatusopilliseen järjestelmään perustuvan opetuksen ja kansanopistossa muille kuin oppivelvollisille annettavan opetuksen järjestämiseen voidaan myöntää alueellisen tai valtakunnallisen koulutus- tai sivistystarpeen perusteella, vaikka opetuksen järjestäjä ei ole tehnyt edellä tarkoitettua sopimusta. Lupa voidaan myöntää myös ulkomailla järjestettävää opetusta varten. Luvan myöntämisen edellytyksenä on, että hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.”
Suomalaisten yksityiskoulujen luvansaamishaasteita järjestelmällisesti tutkineen kansalaisaktiivin mukaan vaikuttaa siltä, ettei hakijoita ole kohdeltu yhdenvertaisesti. Ensinnäkin joissakin tapauksissa opetussuunnitelmaa on saanut korjata hakuprosessin aikana useammin kuin kerran tai lupa on myönnetty korjausvelvoitteen ehdolla. Toisissa tapauksissa hakijan toimittamat korjaukset on lisäksi jätetty ottamatta huomioon ja lupalausunnossa esitellään vain korjausvaatimuksia siitä huolimatta, että korjaukset on tehty hyvin huolellisesti ja sovitussa määräajassa. Ratkaisukäytännöstä ei kaikilta osin ilmene, miksi menettelytavat eroavat toisistaan.
Toiseksi viime vuosien ratkaisuissa oppilasikäluokkien yleiselle ja paikalliselle kehitykselle on annettu merkittävä kielteinen painoarvo. Samalla ilmenee ratkaisuja, joissa myönteisesti vaikuttavana näkökohtana on tuotu esille opetuksen alueellinen tarve, opetustarjonnan monipuolistaminen tai muita koulutus- ja sivistystarpeita. Kouluhankkeiden opettajien mukaan vertailu osoittaa, että eri arviointiperusteiden keskinäinen painoarvo ei ilmene ratkaisukäytännöstä näissä tapauksissa johdonmukaisesti.
Kolmanneksi selvityksen perusteella kunnan lausunnon tosiasiallinen merkitys lupaharkinnassa myös vaihtelee. Joissakin ratkaisuissa kunnan puoltava lausunto ei ole johtanut luvan myöntämiseen, mutta on myös ratkaisuja, joissa lupa on myönnetty ilman kunnan puoltavaa kantaa, minkä lainsäädäntö mahdollistaa. Kansalaisaktiivin mukaan ratkaisukäytännöstä ei näin ollen ole yksiselitteisesti pääteltävissä, kuinka suuri painoarvo kunnan lausunnolle tai kunnan kanssa tehdylle sopimukselle annetaan suhteessa muihin arviointiperusteisiin.
Hallintolain (434/2003) 2 luvun ”Hyvän hallinnon perusteet” 6 §:n ”Hallinnon oikeusperiaatteet” mukaan ”Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.” Sekä kansalaisaktiivin keräämän tiedon että viime aikojen uutisoinnin perusteella herää epäilys hallintolain tarkoittaman tasapuolisuuden toteutumisesta kristillisten yksityiskoulujen luvanhakuprosesseissa. Uusien yksityisten kristillisten koulujen tulevaisuus näyttääkin Suomessa tarpeettoman epävarmalta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millä tavalla varmistetaan uusien yksityiskoulujen lupahakemusten hallintolain mukainen tasapuolinen käsittely?