Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa on viime vuosina edistetty vihreän siirtymän hankkeiden luvituksen sujuvoittamista ja priorisointia osana kansallista ilmasto- ja teollisuuspolitiikkaa. Nopeutettua luvitusta, ennakoivaa viranomaisyhteistyötä sekä priorisointikäytäntöjä on kohdennettu erityisesti energia- ja teollisuushankkeisiin, kuten uusiutuvan energian tuotantoon, vetytalouteen ja vähähiiliseen teollisuuteen.
Satamat ja niihin liittyvä infrastruktuuri ovat keskeinen edellytys useimpien näiden hankkeiden toteutumiselle. Satamat mahdollistavat muun muassa:
Tästä huolimatta satamainvestointeja ei käytännössä ole systemaattisesti tunnistettu tai tulkittu vihreän siirtymän hankkeita mahdollistaviksi hankkeiksi eikä niiden luvituksessa sovelleta vastaavia sujuvoittamis- tai priorisointimenettelyjä.
energian ja polttoaineiden (sis. vedyn ja johdannaisten) tuonnin ja viennin,
teollisten arvoketjujen logistiikan,
merituulivoimarakentamisen ja merituulipuistojen operoinnin,
kriittisten raaka-aineiden kuljetukset,
2
kiertotalouden kuljetukset (esim. COvienti, kiertotalouspolttoaineet, biopolttoaineet, kierrätysmateriaalit petrokemian teollisuudelle) sekä
vähäpäästöisten kuljetusketjujen kehittämisen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin perusteisiin nykyinen tulkinta perustuu, jonka mukaan satamainvestointeja ei yleisesti katsota vihreän siirtymän hankkeiksi tai niitä mahdollistaviksi infrastruktuurihankkeiksi,
onko ympäristöministeriössä arvioitu, tulisiko satamiin liittyvät investoinnit (esim. laajennukset, uudet laiturirakenteet) sisällyttää vihreän siirtymän hankkeiden piiriin silloin, kun ne selvästi mahdollistavat vähähiilisiä arvoketjuja,
miten ministeriö aikoo varmistaa, että vihreän siirtymän kannalta kriittinen logistiikkainfrastruktuuri — mukaan lukien satamat — ei muodostu pullonkaulaksi investointien toteutumiselle,
onko vireillä tai suunnitteilla toimenpiteitä, joilla satamahankkeiden luvitusta voitaisiin sujuvoittaa tai priorisoida vastaavalla tavalla kuin energia- ja teollisuushankkeissa ja
miten EU-tason kehitys (esim. TEN-T-verkot, Net-Zero Industry Act ja muut strategiset hankekategoriat) huomioidaan satamien luvitus- ja priorisointikäytännöissä Suomessa?