Eduskunnan puhemiehelle
Kiinteistöhallintapalvelujen oman käytön verotuksesta säädetään AVL 32 §:ssä. Sen mukaan kiinteistöhallintapalvelu katsotaan otetuksi omaan käyttöön silloin, kun kiinteistön omistaja tai haltija suorittaa itse omalla henkilökunnallaan kiinteistöön kohdistuvan palvelun, jos kiinteistöä käytetään vastikkeelliseen, mutta muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen. Kiinteistön omistajan tai haltijan ei kuitenkaan ole suoritettava veroa AVL 32 §:n perusteella, jos hänen kalenterivuotensa aikana verottomaan vastikkeelliseen toimintaan suorittamistaan kiinteistöhallintapalveluista aiheutuneet palkkakustannukset sosiaalikuluineen eivät ylitä 50 000 euroa.
Kyseisen veron ns. talonmieshuojennus, eli palkkakustannusten yläraja sosiaalikuluineen, on ollut vuodesta 2011 alkaen 50 000 euroa vuodessa. Vuosina 2001—2003 sovellettava raja oli 30 500 euroa ja vuosina 2004—2010 sovellettava raja oli 35 000 euroa. Ansiotasoindeksi on noussut vuodesta 2010 lähes 43 prosenttia ja vuodesta 1995 yli 145 prosenttia.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallituksella suunnitelmaa nostaa vuodesta 2011 samalla tasolla pysynyttä 50 000 euron ns. talonmieshuojennuksen palkkakustannusten ylärajaa?