Eduskunnalle
Lupa- ja valvontaviraston (LVV) 3. heinäkuuta julkaisema ohjeistus käytettyjen akkujen käsittelystä ja jätestatuksesta uhkaa tehdä sähkö- ja hybridiautojen akkujen korjaamisesta käytännössä mahdotonta riippumattomille autokorjaamoille sekä uhkaa lopettaa akkujen korjaustoiminnan Suomesta kokonaan.
Tavallisesti korjaamot ostavat käytettyjä akkuja esimerkiksi romuttamoilta tai purkavat itse vaurioituneita käytöstä poistettuja autoja varaosiksi. Toiminta on kustannustehokasta, ekologista ja kiertotaloutta edistävää. Lisäksi akkualan ammattilaisten mukaan paras korjaustulos saadaan käyttämällä akkumoduuleja, joiden kuntotaso vastaa mahdollisimman paljon korjattavan akun kuntoa. Romutettujen autojen akkuja on Suomessa käytetty korjaustoiminnassa vuosikausia ilman ongelmia.
LVV:n uuden ohjeistuksen mukaan jäteakkuja käyttävästä korjaamosta tulee jatkossa tuottaja, joka on tuottajavastuussa asettaessaan tuotteen markkinoille. Jäteakkujen ottamisesta uudelleenkäyttöön puhutaan ”uudelleenkäytön valmistelusta”. Uudelleenkäyttöön valmistelu rinnastetaan jätteenkäsittelyyn, ja se vaatii ympäristöluvan, ei-enää-jätettä-päätöksen (EEJ) ja jätteensiirtoluvan. Lisäksi toiminta edellyttää sopimusta tuottajayhteisön (autonvalmistajan) kanssa, joka tosiasiallisesti estää EU:n alkuperäisen akkuasetuksen mahdollistaman korjaustoiminnan kieltämällä uudelleenkäytön valmistelun ilman alkuperäisen tuottajayhteisön lupaa. Tämä luo alkuperäisille tuottajille perusteettoman portinvartijan aseman sähköautoakkujen varaosamarkkinoilla. Tuottajayhteisö ei ole viranomainen tai siihen rinnastettava taho vaan autotuottajien vastuita hoitava yksityinen toimija.
Huolestuttavaa on, että kansallinen lainsäädäntö sisältää EU:n akkuasetusta tiukempia tulkintoja, jotka vaarantavat korjaamoiden ja purkamoiden liiketoimintaedellytykset ja hidastavat varaosien uudelleenkäyttöä. Esitetty kansallisesti tiukentava sääntely todennäköisesti siirtäisi akkujen uudelleenkäyttöön liittyvän teollisuuden ja niiden tuottamat työpaikat Suomesta muualle EU:n alueelle tai sen ulkopuolelle esimerkiksi Kiinaan.
Ympäristövaliokunnan mietinnössä jätelain uudistamisessa käsiteltiin myös EU:n akkuasetusta. Valiokuntakäsittelyssä tunnistettiin ongelma akkujen osalta, ja valiokunnan mietintöön tuli edustaja Petri Hurun toimesta kirjaus, jossa Lupa- ja valvontavirasto velvoitettiin luomaan muiden viranomaisten kanssa ohjeistus selventämään tuotteen ja jätteen rajapintaa sekä akkuasetuksen eri määritelmiin liittyviä kysymyksiä. Lisäksi LVV velvoitettiin käymään ohjeistuksen laatimisen yhteydessä vuoropuhelua romuajoneuvoalan toimijoiden kanssa.
Ympäristöministeriö totesi vastineessaan valiokunnalle: ”Uudelleenkäyttö kohdistuu tuotteeseen eli akkuun, joka käytetään uudelleen samassa käyttötarkoituksessa, ja siihen liittyviä palveluita voisi edelleen tarjota ilman erillistä sopimista tuottajan kanssa.”
Valiokunnan tahtotila on, että myös pienet yksityiset korjaamot voivat jatkaa toimintaansa akkujen parissa, eikä tarkoitus ole tehdä kansallisesti EU:ta kireämpää sääntelyä. Uudet LVV:n ohjeistukset eivät vastaa valiokunnan ja eduskunnan tahtotilaa jätelain uudistuksessa. On myös epäselvää, onko LVV käynyt eduskunnan edellyttämää vuoropuhelua romuajoneuvoalan toimijoiden kanssa. Asialla on merkittävää taloudellista merkitystä sähköautojen elinkaarta koskien, joka uhkaa hallituksen tavoitetta yhteiskunnan sähköistymisestä.
On huomioitava, että EU/ETA-tasolla uudelleenkäytön valmistelusta on jo syntynyt Suomesta poikkeavia tulkintakäytäntöjä. Esimerkiksi Norjassa ja Espanjassa ajoakkujen uudelleenkäyttö kattaa myös toimenpiteitä, joiden Suomessa katsotaan muodostuvan uudelleenkäytön valmisteluksi. Huomionarvoista on myös se, että uudelleenkäytön valmistelu on mahdollista vapaasti joka tapauksessa koko muun purettavan auton osien osalta.
Lupa- ja valvontaviraston on syytä päivittää ohjeistustaan, jotta ympäristövaliokunnan ja eduskunnan tahtotila jätelain uudistamisesta toteutuu. Samaan aikaan, kun Suomi haluaa edistää yhteiskunnan sähköistymistä sekä sähköautojen ja latausinfran saatavuutta, se ei voi viranomaisen toimin tehdä ajoakkujen uudelleenkäyttöä käytännössä mahdottomaksi ja asettaa Suomea epäedulliseen asemaan suhteessa muihin eurooppalaisiin valtioihin.
Ohjeistuksen valmistellut LVV kuuluu valtiovarainministeriössä toimivan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok) vastuualaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, että ympäristövaliokunnan ja eduskunnan tahtotila jätelain uudistamisesta toteutuu ajoakkujen uudelleenkäytön osalta.