Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta eräisiin virkoihin ja tehtäviin ja ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta säänneltyyn tehtävään. Voimassa oleva laki ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta ehdotetaan kumottavaksi. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia.

Esityksen mukaan uusi laki sisältäisi säännökset ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimukseksi on laissa säädetty korkeakoulututkinto, muu tietyn tasoinen korkeakoulututkinto kuin jatkotutkintona suoritettava lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto tai tietty nimeltä mainittu tutkinto tai opintosuoritus. Opetushallitus voisi lain nojalla tehdä päätöksen ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta kelpoisuudesta julkisen sektorin virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto, alempi korkeakoulututkinto, ylempi korkeakoulututkinto tai oikeustieteen maisterin tutkinto. Opetushallitus voisi myös lain nojalla tehdä päätöksen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta eräisiin Suomessa säänneltyihin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tehtäviin muussa kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain soveltamisalaan kuuluvassa tapauksessa.

Esityksen tavoitteena on järkevöittää päätöksenteon periaatteita ja kriteereitä siten, että mahdollistettaisiin yhtäältä sujuvat päätöksentekoprosessit ja toisaalta joustavat ja tarkoituksenmukaiset mahdollisuudet osaamisen täydentämiseen niissä tilanteissa, joissa henkilön ulkomailla hankkima koulutus eroaa olennaisesti Suomessa tehtävään edellytettävästä koulutuksesta.

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia muutettaisiin siten, että tietyt lain säännökset vastaisivat nykyistä tarkemmin ammattipätevyyttä koskevan direktiivin säännöksiä. Lisäksi muutoksilla varmistettaisiin eräiden muiden ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyvien, sääntelemättömiä ammatteja koskevien menettelyjen oikeellisuus.

Esityksellä toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman tavoitetta sujuvoittaa ulkomaisten tutkintojen tunnustamista osaajapulaan vastaamiseksi.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

Suomen työikäisten määrä vähenee väestön ikääntymisen ja alhaisen syntyvyyden seurauksena, ja väestönkasvu tapahtuu pääasiassa maahanmuuton kautta. Ilman riittävää koulutettujen työntekijöiden maahanmuuttoa työvoiman tarjonta ja pidemmällä aikavälillä työllisten määrä laskevat olennaisesti. Tämä heikentää talouskasvua, nostaa väestöllistä huoltosuhdetta, laskee työllisyysastetta ja kasvattaa julkisen talouden kestävyysvajetta. Riittävä ja kohdennettu työperäinen maahanmuutto on siten keskeinen tekijä työvoiman saatavuuden turvaamisessa. Osaavan ja koulutetun ulkomaisen työvoiman sujuvan ja laadukkaan rekrytoinnin varmistamiseksi sekä työelämän yhdenvertaisuuden edistämiseksi on varmistettava, että kaikilla ammattiin kouluttautuneilla on kansalaisuudesta tai koulutuksen suoritusmaasta riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet päästä harjoittamaan koulutustaan vastaavaa tehtävää, tarvittaessa osaamistaan sujuvasti täydentämällä.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma sisältää useita ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen sujuvoittamista koskevia tavoitteita. Luvussa 4 (Hyvinvointi syntyy työstä) muun muassa todetaan, että: ”Suomen työmarkkinoilla on pula osaavasta työvoimasta. Hallitus vastaa osaajapulaan panostamalla kansainväliseen rekrytointiin ja vahvistaa samalla edellytyksiä talouden kasvuun. Osaavan ja koulutetun työvoiman vajeeseen puututaan tehokkailla keinoilla muun muassa sujuvoittamalla ulkomaisten tutkintojen tunnustamista ja panostamalla lähtömaakoulutuksiin.” sekä luvussa 2 (Toimiva ja kestävä hyvinvointiyhteiskunta): ”Osana sote-alan henkilöstöpulan ratkaisua tunnistetaan kansainväliset osaajat ja tuetaan hyvinvointialueita rekrytoinnissa sekä kielitaidon varmistamisessa. Nopeutetaan ja sujuvoitetaan EU/ETA-maiden ulkopuolella koulutettujen ammattihenkilöiden ammattioikeuden saamista.”

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165614/STM_2023_10_r.pdf

Kolmansista maista tulevien terveydenhuollon ammattihenkilöiden laillistusprosessien sujuvoittamista on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa Sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen asiantuntijaryhmässä vuosina 2023–2024. Asiantuntijaryhmän tehtävänä oli sosiaali- ja terveysalalla EU- ja ETA-maiden ulkopuolella koulutuksen suorittaneiden sairaanhoitajien, lääkäreiden ja hammaslääkäreiden laillistamisprosessin ja sitä tukevan koulutuksen mallien, kustannusten jakautumisen sekä ohjaus-, resurssi- ja säädösmuutostarpeiden arviointi ja muutosesitysten valmistelu vastuuministeriöiden (sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö) yhteistyönä edistettäväksi. Asiantuntijaryhmä jätti toukokuussa 2024 loppuraporttinsa (). Tässä hallituksen esityksessä ei käsitellä sosiaali- ja terveydenhuollon säänneltyjä tehtäviä, joiden ammatinharjoittamisoikeudesta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lainsäädännöllä.

Skills Portability Initiative

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/E_56+2025.aspx

Euroopan unionin maaliskuussa 2025 julkaisemassa Osaamisunioni-tiedonannossa korostuu osaamislähtöinen ajatusmallia, jonka tavoitteena on edelleen vahvistaa Euroopan unionin sisämarkkinoiden toimivuutta sekä palveluiden ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta mukaan lukien EU:n ulkopuolisten osaajien houkuttelu. Tiedonantoon sisältyy muun muassa osaamisen siirrettävyyttä koskeva aloite (), joka käsittää useampia osaamisen ja tutkintojen tunnustamisen sujuvoittamiseen liittyviä toimia. Tiedonannon mukaan komissio tulee muun muassa tarkastelemaan tarvetta antaa mahdollinen lainsäädäntöehdotus, jolla poistettaisiin sääntelemättömissä ammateissa työskentelevien liikkuvuuden esteitä, sekä selvittämään mahdollisuuksia luoda yhteisiä sääntöjä kolmansien maiden kansalaisten tutkintojen ja taitojen tunnustamisen ja todentamisen menettelyiden yksinkertaistamiseksi. Valtioneuvoston eduskunnalle 26.6.2025 antamassa E-selvityksessä (E 56/2025 vp,) todetaan, että Suomi kannattaa tiedonannossa tutkintojen tunnustamisen sujuvoittamiseen esitettyjä toimia ja suhtautuu lähtökohtaisesti positiivisesti komission suunnitelmiin koskien mahdollisia lainsäädäntöehdotuksia työntekijöiden liikkuvuuden esteiden poistamiseksi (ml. sääntelemättömät ammatit) ja kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamismenettelyiden sujuvoittamiseksi, mutta kaipaa niistä kuitenkin lisätietoja. Suomi muistuttaa sääntelyn keventämisen tarpeesta ja näkee hyvänä komission tavoitteen sujuvoittaa säänneltyjen ammattien tunnustamisprosessia.

1.2

Valmistelu

https://valtioneuvosto.fi/hankkeet

Hallituksen esitys on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriössä yhteistyössä Opetushallituksen Tutkintojen ja kieliosaamisen tunnustaminen -yksikön kanssa. Lakiluonnoksesta on järjestetty lausuntokierros ajalla 4.12.2025–30.1.2026. Lausuntoa on pyydetty 112:lta eri taholta, minkä lisäksi myös muilla on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa lausuntopalvelu.fi -sivustolla julkaistusta luonnoksesta. Lausuntoa on pyydetty laajasti eri ministeriöiltä, hallinnonalojen ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavilta toimivaltaisilta viranomaisilta, Suomen virallisen tutkintojärjestelmän mukaista koulutusta järjestäviltä ammattikorkeakouluilta, yliopistoilta ja ammatillista toisen asteen koulutusta järjestäviltä tahoilta sekä työmarkkinajärjestöiltä. Lausunnon antoi 54 tahoa. Annetut lausunnot ja muut asetuksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla osoitteessa, hankkeen tunnus on OKM066:00/2025.

2

Nykytila ja sen arviointi

https://ec.europa.eu/growth/tools-databases/regprof/home

Ulkomailla kouluttautunut tarvitsee toimivaltaisen viranomaisen antaman päätöksen tutkintonsa tunnustamisesta tai ammatinharjoittamisoikeudesta voidakseen harjoittaa Suomessa säänneltyä ammattia tai tehtävää. Komission ylläpitämän säänneltyjen ammattien tietokannan () mukaan Suomessa (mukaan lukien Ahvenanmaa) on 233 säänneltyä ammattia (tilanne syyskuussa 2025), joiden tunnustamisesta vastaa toistakymmentä toimivaltaista viranomaista.

ammattipätevyysdirektiivi,

ammattipätevyyslaki

Vapaa liikkuvuus on yksi unionin kansalaisten neljästä vapaudesta. Se käsittää työntekijöiden oikeuden liikkumiseen ja siihen kuuluu myös oikeus työskennellä toisessa unionin jäsenvaltiossa ja tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti tuon jäsenvaltion kansalaisten kanssa, toisin sanoen, toisessa jäsenvaltiossa ammattiin pätevöityneen tulisi voida harjoittaa samaa ammattia myös vastaanottavassa jäsenvaltiossa. EU-maissa kouluttautuneiden EU-kansalaisten ammattipätevyyden tunnustamista säännellään Euroopan parlamentin ja neuvoston ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa direktiivissä (2005/36/EY), jäljempänäjonka säännösten mukaisesti EU-kansalaisen toisessa jäsenvaltiossa hankkima ammattipätevyys tulee tunnustaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa silloin, kun henkilö haluaa harjoittaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa säänneltyä ammattia. Julkisiin virkoihin sovelletaan rajoituksia. Ammattipätevyysdirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön ammattipätevyyden tunnustamisesta annetulla lailla (1384/2015), jäljempänäja valtioneuvoston asetuksella (1459/2015) sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin (559/1994) ja asetukseen (564/1994) sekä eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annettuun lakiin (29/2000) ja maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkärinä toimimisesta Euroopan talousalueella hankitun ammattipätevyyden perusteella annettuun asetukseen (12/EEO/2007) sisällytetyillä säännöksillä.

Ammattipätevyysdirektiivin mukaiset tunnustamisprosessit ovat pääosin sujuvia ja vakiintuneita, ja mahdollinen osaamisen täydentäminen tapahtuu suorittamalla toimivaltaisen viranomaisen määräämä korvaava toimenpide (kelpoisuuskoe ja/tai sopeutumisaika). Direktiivin säännösten mukaisesti tunnustetaan myös Euroopan talousalueen (ETA) kansalaisten ja ETA-maissa hankitut ammattipätevyydet sekä erillissopimuksen nojalla Sveitsin kansalaisten ja Sveitsissä hankitut ammattipätevyydet.

Myös niin kutsuttujen kolmasmaalaisten, eli muiden kuin EU- ja ETA-kansalaisten tai muualla kuin EU- tai ETA-jäsenvaltiossa kouluttautuneiden rekrytoinnissa tulisi lähtökohtana olla, että henkilö voi – tarvittaessa osaamistaan täydentämällä – saada Suomessa kelpoisuuden siihen ammattiin, johon hän on kouluttautunut. Kokonaisen tutkinnon uudelleen suorittamisen sijaan henkilöllä tulisi olla mahdollisuus tarvittaessa täydentää osaamistaan siten, että ulkomailla hankittu koulutus vastaa Suomessa ammatinharjoittamiseksi vaadittua osaamista. Kolmasmaalaisiksi koulutuksiksi katsotaan myös sellaiset EU- ja ETA-jäsenvaltioiden kansalaisten EU- tai ETA-valtion ulkopuolella hankkimat koulutukset, eli esimerkiksi suomalaisten Yhdysvalloissa tai Isossa-Britanniassa suorittamat tutkinnot. Kolmasmaalaisilla viitataan tässä esityksessä sekä EU- ja ETA-maiden ulkopuolella suoritettuihin koulutuksiin että muihin kuin EU- ja ETA-jäsenmaiden kansalaisiin.

Kolmasmaalaisten tunnustamisprosessia ei ole EU:ssa yhdenmukaistettu vastaavalla tavalla kuin EU-kansalaisten osalta, eikä myöskään Suomessa ole voimassa kolmasmaalaisten tunnustamista koskevaa yleislainsäädäntöä, jonka nojalla tutkinnot tunnustettaisiin yhdenmukaisten säännösten mukaisesti. Tästä johtuen kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustaminen tai ammatinharjoittamisoikeuden myöntäminen tapahtuu Suomessa kunkin hallinnonalan erillislainsäädännön mukaisesti. Jotta nämä tutkinnot voidaan Suomessa tunnustaa tai ammatinharjoittamisoikeus myöntää säännellyn ammatin tai tehtävän harjoittamiseksi, tulee kunkin hallinnonalan ammattisääntelyä koskevien säädösten sisältää säännökset myös kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta tai ammatinharjoittamisoikeudesta sekä sitä koskevasta toimivallasta. Jos tällaisia säännöksiä ei ole, tulee ulkomailla kouluttautuneen suorittaa Suomessa tehtävän edellyttämä koulutus, joissakin tapauksissa kokonainen tutkinto. Opiskelijaksi ottamisesta ja aiemmin suoritettujen opintojen ja muulla tavoin osoitetun osaamisen tunnustamisesta / hyväksilukemisesta vastaa tällöin koulutuksen tarjoaja (koulutuksen järjestäjä/korkeakoulu). Tällöin kyse on niin sanotusta akateemisesta tunnustamisesta, josta säädetään kyseistä koulutusta koskevassa lainsäädännössä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö keräsi marraskuussa 2024 toimivaltaisilta viranomaisilta tietoa siitä, miten eri hallinnonaloilla tunnustetaan kolmasmaalaisia tutkintoja. Saatujen vastausten perusteella näyttää siltä, että erityisesti niillä hallinnonaloilla, joilla on eniten ammattisääntelyä, on säädetty suhteellisen kattavasti myös kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta tai ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisestä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon säänneltyjen tehtävien osalta sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lainsäädännössä säädetään ulkomailla kouluttautuneiden ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisestä. Kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamiskäytännöt kuitenkin eroavat merkittävästi ammattipätevyyslain mukaisesta tunnustamisesta. Pääsääntöisesti hakijoilta edellytetään lähes aina osaamisen täydentämistä, muun muassa täydentävien opintojen ja/tai kuulustelujen ja harjoittelun suorittamista.

Toimivaltaisten viranomaisten vastauksista ilmenee, ettei kaikkien Suomessa säänneltyjen ammattien osalta ole voimassa olevaa lainsäädäntöä, jonka nojalla kolmasmaalaisten tutkinnot voitaisiin tunnustaa, toisin sanoen antaa henkilölle oikeus harjoittaa Suomessa säänneltyä tehtävää. Kyse on pääsääntöisesti aloista, joilla on vain vähän säänneltyjä tehtäviä. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi eräät lupa- ja valvontaviraston (työsuojelun osasto) toimivaltaan kuuluvat tehtävät, sähköalan säännellyt ammatit, sekä Pelastusopiston toimivaltaan kuuluvat tehtävät, kuten pelastustoimen miehistön, alipäällystön ja päällystön, hätäkeskuspäivystäjän ja nuohoojan tehtävät. Lisäksi tammikuussa 2025 voimaan tulleessa rakennuslaissa (751/2023) säädetään suunnittelijoiden ja työnjohtajien kelpoisuusvaatimuksista. Näiden osalta lainsäädännössä ei ole säännöksiä kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta.

Ulkomaanopintolaki

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla tutkintojen tunnustamisessa toimivaltainen viranomainen on Opetushallitus, joka tekee tunnustamispäätöksiä kasvatus- ja opetusalan säänneltyihin tehtäviin sekä tehtäviin, joihin kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto tai oikeustieteen maisterin tutkinto.

ulkomaanopintolaki

Kun kyseessä on henkilö, joka on muun kuin EU- tai ETA-valtion kansalainen tai jonka koulutus on EU- tai ETA-valtion ulkopuolelta, soveltaa Opetushallitus päätöksenteossa lakia ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta (1385/2015),, jonka nojalla Opetushallitus voi rinnastaa ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon tai korkeakoulun opintosuorituksen Suomessa säännellyn tehtävän edellyttämään korkeakoulututkintoon ja/tai opintosuoritukseen. Lisäksi lain nojalla rinnastetaan ulkomailla suoritettuja oikeustieteellisen alan korkeakouluopintoja hakijan kansalaisuudesta ja tutkinnon suoritusmaasta riippumatta. Lakipohjautuu aiempaan saman nimiseen lakiin (531/1986). Lain tarkoituksena on nimensä mukaisesti varmistaa se, että myös ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittaneella on mahdollisuus hakeutua Suomessa julkisen sektorin virkaan. Ulkomaanopintolaki on toissijaisesti sovellettavaa lainsäädäntöä: jos muussa laissa on kyseisestä laista poikkeavia säännöksiä ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, niitä sovelletaan ulkomaanopintolain asemesta.

Lisäksi Opetushallitus tekee voimassa olevan ulkomaanopintolain nojalla myös niin kutsuttuja tasopäätöksiä, eli rinnastaa ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon tietyn tasoiseen Suomessa suoritettavaan korkeakoulututkintoon. Kyseinen Opetushallituksen antama tasopäätös tarvitaan silloin, kun virkaan tai tehtävään on lakiin perustuvana kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto. Ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittanut osoittaa tällöin kelpoisuutensa virkaan Opetushallituksen antamalla päätöksellä.

Voimassa olevan ulkomaanopintolain nojalla tehtävien päätösten lähtökohtana on ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tason (kun kyse on tietyn tasoisesta korkeakoulututkinnosta) tai tason ja alan (kun kyse on tietystä, nimeltä mainitusta, korkeakoulututkinnosta tai korkeakoulun opintosuorituksesta) vastaavuuden vertailusta tehtävän kelpoisuusvaatimuksena olevaan Suomessa suoritettavaan korkeakoulututkintoon ja korkeakoulun opintosuoritukseen. Tutkintojen tasojen vastaavuus arvioidaan niihin johtavien korkeakouluopintojen kokonaisuuksien laajuuden, vaativuuden ja suuntautumisen perusteella. Tutkintojen alojen vastaavuus arvioidaan niihin johtavien korkeakouluopintojen kokonaisuuksien sisällön samankaltaisuuden perusteella. Päätöksessä voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista, jos opinnot eivät laajuudeltaan, vaativuudeltaan tai sisällöltään vastaa tehtävään edellytettyjä opintoja. Voimassa olevan lain nojalla voidaan tehdä päätöksiä ainoastaan sellaisiin tehtäviin, joihin on Suomessa säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto ja korkeakoulun opintosuoritus. Muita kuin korkeakoulututkintoja ja korkeakoulun opintosuorituksia ei lain nojalla voida rinnastaa. Näin ollen voimassa olevan lain nojalla ulkomaista koulutusta ei voida rinnastaa esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään edellytettävään koulutukseen.

Ehdollisessa rinnastamispäätöksessä edellytettyjen täydentävien opintojen suorittamiseksi hakijan tulee itse hankkia opinto-oikeus opintoja tarjoavaan korkeakouluun ja sopia korkeakoulun kanssa opintojen suorittamisen tavoista. Tyypillisesti opintoja suoritetaan avoimen yliopiston tarjonnan kautta tai hakemalla erillisten opintojen suoritusoikeutta. Suoritusmahdollisuuksia tarjotaan myös erillishankkeiden kautta (erityisesti erilliset opettajan pedagogiset opinnot), mutta pysyviä rakenteita päätöksissä määrättävien täydentävien opintojen suorittamiseen ei ole olemassa. Näin ollen päätöksessä edellytettyjen täydentävien opintojen suorittaminen ei aina ole sujuvaa, vaan siihen saattaa kulua useita vuosia päätöksen saamisesta. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka nopeasti henkilö pääsee lopulta harjoittamaan ammattiaan Suomessa.

Ammattipätevyyslaki

Opetushallitus tunnustaa EU-kansalaisten toisessa EU-jäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden kasvatus- ja opetusalan tehtäviin ammattipätevyyslain nojalla. Lakia sovelletaan myös ammattipätevyyden tunnustamiseen, joka perustuu Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen tai muuhun Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemään sopimukseen taikka kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskevaan unionin lainsäädäntöön. Ammattipätevyyslain nojalla tehtävien ammattipätevyyden tunnustamispäätösten edellytyksenä on lain 6 §:n mukaan, että henkilöllä on kotijäsenvaltiossaan oikeus työskennellä ammatissa, jonka harjoittamiseksi hän hakee vastaanottavassa jäsenvaltiossa ammattipätevyyden tunnustamispäätöstä. Lain 4 a §:n mukaan ”Ammatti, jota hakija haluaa harjoittaa, on sama kuin se ammatti, johon hänellä on pätevyys kotijäsenvaltiossaan, jos ammatin käsittämät toiminnan lajit ovat vastaavanlaiset.” Päätöksenteon lähtökohtana on, että jäsenmaan kansalaisen toisessa jäsenmaassa hankkima ammattipätevyys tunnustetaan, vaikka ammattipätevyyteen johtanut koulutus eroaisi tasoltaan ja sisällöltään olennaisesti kansallisesti vaadittavasta koulutuksesta. Olennaisten erojen kattamiseksi, toimivaltainen viranomainen voi edellyttää korvaavien toimenpiteen suorittamista, kuten kelpoisuuskoetta tai sopeutumisaikaa.

Ammattipätevyyslain soveltaminen on pääosin sujuvaa, mutta toimivaltaisten viranomaisten käytännön työ on osoittanut, että tietyt lain säännökset kaipaavat tarkennuksia. EU:n muihin säädöksiin sekä EU:ta ja sen jäsenvaltioita sitoviin sopimuksiin sisältyy myös sellaisia Suomessa sääntelemättömiä ammatteja koskevia ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyviä menettelyitä, joiden osalta on tarve varmistaa niiden kansallinen toimeenpano ja toimivalta. Tällaisia menettelyitä sisältyy esimerkiksi Euroopan nettonollateknologiatuotteiden valmistusekosysteemiä vahvistavasta toimenpidekehyksestä ja asetuksen (EU) 2018/1724 muuttamisesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2024/1735 (nettonollateknologia-asetus), joka sisältää säännöksiä nettonollateknologia-alojen kannalta erityisen merkityksellisten säänneltyjen ammattien osalta, sekä osana EU:n ja Kanadan välistä talous- ja kauppasopimusta (CETA) 10.10.2024 solmittuun vastavuoroiseen tutkintojen tunnustamissopimukseen (MRA) koskien arkkitehtien vastavuoroista tunnustamista.

3

Tavoitteet

3.1

Ulkomaanopintolaki

Ulkomaanopintolakia koskevan esityksen tavoitteena on järkevöittää viranomaisen päätöksenteon perusteita ja menettelyitä siten, että tunnustaminen olisi sujuvampaa ja ulkomailla tehtävään kouluttautuneilla olisi nykyistä joustavammat mahdollisuudet täydentää osaamistaan ja päästä harjoittamaan ammattiaan Suomessa.

Opetushallituksen soveltama, jo kymmenen vuotta voimassa ollut ulkomaanopintolaki on osin jäykkä, eikä sen puitteissa ole mahdollista sujuvoittaa päätöksentekoa, päätöksenteonprosesseja tai hakijoiden osaamisen täydentämisen tapoja. Tästä syystä lainsäädäntö on tarpeen uudistaa siten, että toimivaltaisen viranomaisen päätöksenteonperiaatteet ja prosessit ovat järkeviä ja tarkoituksenmukaisia, jotta myös muiden kuin EU- ja ETA-valtioiden kansalaisten tai jäsenvaltioissa kouluttautuneiden olisi mahdollista päästä harjoittamaan ammattiaan Suomessa osaamistaan sujuvasti täydentämällä.

Lisäksi tarkoituksena on mahdollistaa lain soveltaminen, Opetushallituksen lisäksi, myös sellaisten hallinnonalojen viranomaisten tai viranomaistehtävää hoitavien päätöksenteossa, joiden erityislainsäädäntö ei nykyisin sisällä kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamista koskevia säännöksiä. Tällä pyrittäisiin mahdollistamaan kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamista koskevien menettelyiden sujuva käyttöönotto tarvittaessa myös niillä hallinnonaloilla, joilla ei vielä ole tätä koskevia säännöksiä eikä tunnustamismenettelyitä. Lain soveltaminen kuitenkin edellyttää, että kyseisen hallinnonalan erityislainsäädännössä säädettäisiin ulkomaanopintolain soveltamisesta ammattipätevyyslain soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tilanteissa sekä lisäksi säädettäisiin tunnustamisesta vastaavasta hallinnonalan toimivaltaisesta viranomaisesta. Laki ei näin ollen koskisi niitä hallinnonaloja ja säänneltyjä ammatteja, joilla on jo olemassa olevaa lainsäädäntöä kolmasmaalaisten ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisestä, kuten sosiaali- ja terveysalan säänneltyjä tehtäviä.

https://op.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/d3a0c40b-845c-11ee-99ba-01aa75ed71a1/language-en

Kuten edeltä käy ilmi, EU:n maaliskuussa 2025 julkaisemaan Osaamisunioni-tiedonantoon sisältyy tutkintojen ja osaamisen tunnustamisen sujuvoittamista koskevia tavoitteita erityisesti kolmasmaalaisten osalta. Nämä ovat yhdenmukaisia komission marraskuussa 2023 julkaiseman kolmansien maiden kansalaisten tutkintojen tunnustamista koskevan suosituksen () kanssa. Suosituksen mukaan tutkintojen tunnustamisprosessien parantaminen on tärkeä osaajahoukuttelun apuväline ja auttaa varmistamaan, että kansainväliset osaajat pääsevät jäsenvaltioissa osaamistaan vastaaviin tehtäviin. Suosituksen tavoitteena on, että jäsenvaltio vähentävät järjestelmällisesti kolmansien maiden kansalaisten osaamisen ja tutkintojen tunnustamiseen liittyviä esteitä, jotka haittaavat kolmansien maiden kansalaisten mahdollisuuksia muuttaa laillisesti kyseiseen jäsenvaltioon, saada osaamistaan ja kokemustaan vastaava työpaikka ja integroitua onnistuneesti kyseisen jäsenvaltion työmarkkinoille. Suosituksella kannustetaan jäsenvaltioita sujuvoittamaan kolmasmaalaisia koskevia kansallisia tunnustamisprosesseja ja yhdenmukaistamaan niitä EU:n ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun direktiivin (2005/36/EY) kanssa.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/E_5+2024.aspx

Valtioneuvoston eduskunnalle 29.2.2024 antamassa E-selvityksessä (E 5/2024 vp,) todetaan, että ”komission suositus kolmansien maiden kansalaisten tutkintojen tunnustamisesta on linjassa kansallisten tavoitteiden kanssa. Hallitusohjelman mukaisesti tavoitteena on sujuvoittaa ulkomaisten tutkintojen tunnustamista ja nopeuttaa erityisesti EU/ETA-maiden ulkopuolella koulutettujen ammattihenkilöiden ammattioikeuden saamista. Tutkintojen tunnustamista koskevat yksityiskohtaiset ohjeet ovat kuitenkin toteutettavissa vain kansallisten säädösten rajoissa. Suomessa ammattipätevyyden tunnustamisesta säännellyn ammatin harjoittamiseksi päättää toimivaltainen viranomainen ja päätöksenteossa sovelletaan voimassa olevia kansallisia säädöksiä. Akateemisesta tunnustamisesta, eli kelpoisuudesta opintoihin ja opintojen hyväksilukemisesta päättää koulutuksen tarjoaja. Komission suositukset eivät ole luonteeltaan velvoittavia, mutta Suomi pitää tärkeänä, että kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamista sujuvoitetaan.”

Komission mahdollinen tuleva lainsäädäntöaloite kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta pohjautuisi todennäköisesti ainakin osittain edellä mainittuun suositukseen, jossa jäsenvaltioita kannustetaan sujuvoittamaan kolmasmaalaisia koskevia kansallisia tunnustamisprosesseja ja yhdenmukaistamaan niitä EU:n ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) kanssa.

Esitys tukee sekä hallitusohjelman tavoitteita ulkomailla kouluttautuneiden osaajien tutkintojen tunnustamisen sujuvoittamiseksi että EU:n tavoitteita EU:n ulkopuolisten osaajien saatavuuden vahvistamiseksi.

3.2

Ammattipätevyyslaki

Ammattipätevyyslain säädösmuutosten tavoitteena on tarkentaa lain säännöksiä siten, että ne vastaisivat tarkemmin ammattipätevyysdirektiivin säännöksiä. Lisäksi tavoitteena on varmistaa, että sellaiset ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyvät Suomessa sääntelemättömiä ammatteja koskevat menettelyt, joista säädetään muissa Euroopan unionin säädöksissä tai sovitaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemissä sopimuksissa tulevat täytäntöönpantua.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

4.1.1

Laki ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta eräisiin virkoihin ja tehtäviin

Lailla ehdotetaan säädettävän niistä periaatteista, joiden mukaisesti ulkomailla kouluttautuneille voitaisiin antaa päätös kelpoisuudesta Suomessa säänneltyyn virkaan tai tehtävään muissa kuin ammattipätevyyden tunnustamislain soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa. Lain soveltamisalaa laajennettaisiin niin, että jatkossa Opetushallituksen lisäksi lakia voisivat – erikseen niin säädettäessä – soveltaa myös muiden hallinnonalojen toimivaltaiset viranomaiset tai viranomaistehtävää hoitavat tahot. Tämä kuitenkin edellyttäisi sitä, että lain soveltamisesta ja toimivaltaisen viranomaisen tehtävistä säädettäisiin kyseisen hallinnonalan lainsäädännössä. Lisäksi lain soveltamisalaa laajennettaisiin niin, että sen nojalla olisi mahdollista tehdä päätöksiä ulkomailla hankitun koulutuksen tuottamasta kelpoisuudesta korkeakoulututkintoa tai korkeakoulun opintosuoritusta edellyttävien tehtävien lisäksi myös sellaisiin säänneltyihin tehtäviin, joihin on säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena muu kuin korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus. Lain soveltamisalaa puolestaan rajattaisiin niin, ettei sitä jatkossa sovellettaisi tieteellistä tai taiteellista jatkotutkintoa edellyttäviin tehtäviin. Jatkossa ulkomaisen tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta tieteellistä tai taiteellista jatkotutkintoa edellyttävään tehtävään päättäisi Opetushallituksen sijaan tehtävään nimittävä taho. Laki myös mahdollistaisi päätöksenteon niissä tapauksissa, että tutkinnon myöntäneen korkeakoulun toiminta ja tutkinnon myöntämisoikeus perustuvat Suomea sitoviin sopimuksiin, vaikka suoritettu korkeakoulututkinto ja tutkinnon myöntänyt korkeakoulu eivät kuuluisi minkään maan viralliseen korkeakoulujärjestelmään. Osaamisen täydentämisen keinovalikoimaa laajennettaisiin niin, että hakijalta voitaisiin edellyttää täydentävien opintojen lisäksi tai sijaan, kelpoisuuskoetta, sopeutumisaikaa tai näiden yhdistelmää. Lisäksi päätöksenteossa mahdollistettaisiin ammattikokemuksen ja Suomessa suoritettujen opintojen huomioiminen.

4.1.2

Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta

Lakiin ehdotetaan pääosin teknisiä muutoksia, joilla tarkennettaisiin lain säännöksiä niin, että ne vastaisivat täsmällisemmin ammattipätevyysdirektiiviin vastaavia säännöksiä. Lisäksi säännöstarkennuksilla varmistettaisiin muihin EU-säädöksiin sekä EU:n ja sen jäsenvaltioiden muiden maiden kanssa solmimiin sopimuksiin sisältyvistä Suomessa sääntelemättömiä ammatteja koskevista tehtävistä.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

4.2.1

Taloudelliset vaikutukset

Opetushallitukselle aiheutuu esityksestä lisätyötä, joka tulee huomioida työn resursoinnissa. Opetushallituksen työmäärään vaikuttavia asioita ovat ensinnäkin soveltamisalan laajentaminen muihin kuin korkeakoulututkintoihin. Opetushallituksen arvion mukaan päätöksiä tullaan hakemaan suhteellisen paljon, koska kasvatusalan työllistymismahdollisuudet ovat hyvät ja Opetushallitus on tähänkin saakka saanut EU:n ulkopuolella koulutetuilta tiedusteluja pätevöitymismahdollisuuksista erityisesti varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin. Alkuvaiheessa hakemuksia voi arvioida olevan vuosittain 40–50, minkä jälkeen määrät tasaantunevat. Lisäksi osaamisen täydentämisen keinovalikoiman laajentaminen ja ammattikokemuksen arvioiminen edellyttää aikaisempaa vaativampaa ja tapauskohtaisempaa arviointityötä sekä uudenlaista ammatillista osaamista. Muutokset tulevat lisäämään myös neuvonnan tarvetta. Lisäksi Opetushallituksen toimivallan laajentaminen ammattipätevyyslaissa sääntelemättömiä ammatteja koskevaan unionisääntelyyn voi tuoda ennakoimattomia ja uutta erityisosaamista vaativia tehtäviä. Yleistä virkakelpoisuutta koskevassa päätöksenteossa kriteerien yksinkertaistaminen sujuvoittaa päätöksentekoa ja vähentää pitkällä aikavälillä virkailijatyön määrää hakemuskäsittelyssä ja päätöksenteossa. Ulkomaanopintolain periaatteiden uudistaminen mahdollistaa ulkomailla ammattiin pätevöityneille aikaisempaa nopeamman väylän muodollisen pätevyyden hankkimiseen Suomessa, kun lainsäädäntö mahdollistaa sujuvat prosessit, ammattikokemuksen huomioimisen ja erilaiset tavat osaamisen täydentämiseen. Jatkotutkintoja koskeva päätöksenteko poistettaisiin Opetushallituksen tehtävistä. Esityksellä Opetushallitukselle lisätään tehtäviä ja toisaalta niitä vähennetään. Tarpeellisten lisätehtävien tasapainoksi Opetushallitukselta poistetaan tehtäviä. Esityksellä ei arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia Opetushallituksen osalta.

Lisäksi esityksellä voidaan arvioida olevan välillisiä positiivisia taloudellisia vaikutuksia, sikäli kun pätevöityneet työntekijät voivat työskennellä koulutustaan vastaavissa tehtävissä nopeammin.

4.2.2

Vaikutukset viranomaisiin

Opetushallitukselta ei siirry tehtäviä muiden hallinnonalojen toimivaltaisille viranomaisille lakiuudistuksen seurauksena. Opetushallitus ei ole voimassa olevan ulkomaanopintolain nojalla tehnyt päätöksiä muiden hallinnonalojen säänneltyihin tehtäviin, joten uudistus ei merkitse tehtävien siirtoa Opetushallitukselta. Lain soveltamisalan laajentamisen mahdollistaminen ei sellaisenaan synnytä viranomaisille uusia tehtäviä. Uusia tehtäviä syntyy ainoastaan silloin, jos kyseinen hallinnonala päättää säätää lain soveltamisesta ja sitä koskevasta toimivallasta, jolloin tätä koskevan lainvalmistelun yhteydessä tulee myös arvioitavaksi siitä aiheutuvat vaikutukset kyseiselle hallinnonalalle.

Opetushallituksen tehtävänä olisi jatkossa antaa entistä laajemmin tietoa koulutuksista ja tutkintojen tunnustamisesta. Opetushallitus ylläpitäisi uutta vertailevaa tutkintotietokantaa, joka antaa työnantajille ja koulutuksentarjoajille välineen ulkomailla suoritetut korkeakoulututkinnon arviointiin.

Lisäksi jatkossa Opetushallituksen sääntelemättömiä ammatteja koskevaa toimivaltaa laajennettaisiin. Lakimuutosten johdosta Opetushallituksen toimivalta laajenisi Suomessa sääntelemättömiä ammatteja koskevissa ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyvissä menettelyissä niin, että se koskisi unionin tunnustamissäännöksiä laajasti sekä lisäksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemiä sopimuksia. On vaikea vielä arvioida kuinka paljon muutos työllistää, mutta vaikutus olisi todennäköisesti vähäinen.

Opetushallitus tekee ulkomaanopintolain ja ammattipätevyyslain mukaiset päätökset opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvien tehtävien osalta. Muiden ministeriöiden tulisi tarvittaessa säätää oman hallinnonalansa päätöksistä vastaava toimivaltainen viranomainen. Muiden hallinnonalojen viranomaisille ei tule uusia tehtäviä tämän esityksen perusteella, mutta niitä voi seurata, mikäli muut ministeriöt säätävät niistä jatkossa.

Korkeakouluilla ei ole lainsäädäntöön perustuvaa velvollisuutta järjestää rinnastamispäätöksissä edellytettyjä täydentäviä opintoja, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välisiin sopimuksiin on sopimuskaudella 2025–2028 kirjattu, että korkeakoulut tarjoavat Suomessa säänneltyyn ammattiin ulkomailla kouluttautuneille mahdollisuuksia täydentää osaamista niin, että se vastaa toimivaltaisen viranomaisen vaatimuksia.

4.2.3

Yhteiskunnalliset vaikutukset

Osaavan työvoiman puute on ollut viime aikoihin asti merkittävä haaste muun muassa varhaiskasvatuksessa. Joustavoittamalla säänneltyihin tehtäviin pääsyä Suomessa työntekijän ulkomailla suorittaman koulutuksen perusteella, voidaan työntekijöitä ohjata nopeammin työvoimapula-aloille.

Esitys on linjassa EU:n tavoitteiden kanssa, jotka kannustavat jäsenvaltioita sujuvoittamaan kolmansien maiden tutkintojen tunnustamista yksinkertaistamalla prosesseja ja yhdenmukaistamaan menettelyjä ammattipätevyysdirektiivin kanssa. Lain valmistelussa on pyritty huomioimaan nämä tavoitteet, ja se tukee myös hallitusohjelman linjauksia osaajien saatavuuden parantamisessa.

4.2.4

Sukupuolivaikutukset

Merkittävä osa säänneltyjen ammattien työpaikoista sijoittuu naisvaltaisille aloille, kuten opetus- ja kasvatusaloille. Muutoksen vaikutukset kohdistuvat siten mahdollisesti enemmän naisiin kuin miehiin. Alle korkeakoulutasoisen koulutuksen pätevöitymismahdollisuuksien parantaminen kohdistuu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla erityisesti naisvaltaisiin varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin. Esityksen vaikutukset ovat sukupuolivaikutusten osalta positiivisia, koska tarkoituksena on joustavoittaa ammattiin pääsemistä Suomessa.

4.2.5

Vaikutukset hakijoihin

Vaikutukset kohdistuvat ensisijaisesti yksilöihin, jotka ovat hankkineet koulutuksensa ulkomailla ja hakevat kelpoisuutta säänneltyihin tehtäviin Suomessa. Heille laki tarjoaa aiempaa selkeämmän ja sujuvamman polun kelpoisuuden saavuttamiseen, esimerkiksi täydentävien opintojen, kelpoisuuskokeiden tai sopeutumisajan kautta. Tämä parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan ja tukee kotoutumista. Samalla esitys edistää yhdenvertaisuutta, kun myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolella kouluttautuneille avautuu mahdollisuus kelpoisuuden arviointiin myös silloin, kun kyse on alle korkeakoulutasoisista tehtävistä. Hakijoille aiheutuu jatkossakin kustannuksia täydentävistä opinnoista, kelpoisuuskokeista ja hakemuksista, mutta mahdollisuudet osaamisen täydentämiseen monipuolistuvat.

4.2.6

Vaikutukset työnantajiin

Mikäli tehtävässä on kelpoisuusvaatimuksena tieteellinen jatkotutkinto, kohdistuu työnantajiin jatkossa aiempaa suurempi velvollisuus selvittää ja arvioida itse työnhakijan taustoja ja koulutusta. Tämä koskee kuitenkin vain tehtäviä, joihin on lainsäädännössä säädetty kelpoisuusvaatimus. Työnantajan tehtävänä on myös tähän asti ollut arvioida henkilön koulutuksen ja ammattikokemuksen kautta hankkima osaaminen ja sopivuus työtehtävään silloin, kun tehtävään ei ole säädöspohjaista kelpoisuusvaatimusta. Opetushallitus tarjoaa arvioinnin perusteeksi tietoa ja tukea. Tieteellinen jatkotutkinto on suhteellisen harvinainen kelpoisuusvaatimus, jota käytetään erityisesti akateemisissa tehtävissä. Esimerkiksi ammattikorkeakoulun rehtorin säädettynä kelpoisuusvaatimuksena on tohtorin tutkinto ja ammattikorkeakoulun yliopettajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto. Työnantajaviranomaiset, joilla on tällaisia kelpoisuusvaatimuksia, pystyvät parhaiten arvioimaan ulkomailla suoritetun tutkinnon tason ja sisällön vastaavuuden tehtävän edellyttämään tutkintoon.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot

5.1

Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Esityksen muutosehdotukset ovat syntyneet pääosin Opetushallituksessa kyseisiin asioihin liittyvän virkatyön ohessa parannusehdotuksina nykytilaan. Oleellisimpana vaihtoehtona on siten nykytilan säilyttäminen. Nykytilan säilyttämistä on vaihtoehtona harkittu säädösvalmisteluprosessin eri vaiheissa, mutta sen on katsottu edellä kuvatuilla tavoilla säilyttävän jäykemmän ja vähemmän inklusiivisen sääntelyn tilan. Esitetyn sääntelyn on tarkoitus johtaa yksilön kannalta aiempaa joustavampaan prosessiin huomioiden kuitenkin tarpeen säänneltyyn ammattihenkilöstöön.

Korkeakouluilla ei ole lainsäädäntöön perustuvaa velvollisuutta järjestää rinnastamispäätöksissä edellytettyjä täydentäviä opintoja. Tällaisen velvollisuuden säätämistä harkittiin, mutta se olisi käytännössä hankala toteuttaa, koska tarve toteutuksille vaihtelee aloittain, alueittain ja vuosittain. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välisiin sopimuksiin on sopimuskaudella 2025–2028 kirjattu, että korkeakoulut tarjoavat Suomessa säänneltyyn ammattiin ulkomailla kouluttautuneille mahdollisuuksia täydentää osaamista niin, että se vastaa toimivaltaisen viranomaisen vaatimuksia.

5.2

Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Islanti tunnustaa kolmasmaalaiset tutkinnot kansallisen sääntelyn mukaisesti, mutta tunnustamisprosessit ovat tarkempia ja vaativampia kuin EU:n ammattipätevyysdirektiivissä säädetyt.

Norjassa kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustaminen perustuu yleislakiin, joka kattaa kaikki muut paitsi terveydenhuollon ja eläinten terveydenhuollon säännellyt ammatit, joista säädetään erillislainsäädännöllä. Tunnustamisessa noudatetaan pääsääntöisesti ammattipätevyysdirektiivin yleisiä periaatteita, mutta joitakin eroja on, erityisesti korvaaviin toimenpiteisiin liittyen.

Ruotsissa kolmansien maiden tutkintoja tunnustetaan vain tietyillä hallinnonaloilla. Tunnustaminen perustuu hallintoalakohtaiseen lainsäädäntöön, eivätkä menettelyt ole suoraan linjassa EU:n ammattipätevyysdirektiivin kanssa, vaikka joissakin tapauksissa käytetäänkin samoja arviointikriteerejä olennaisten erojen tunnistamiseen. Merkittävin ero liittyy terveydenhuoltoalaan, jossa EU- ja ETA-alueen ulkopuolella koulutetun henkilön on saatava laillistaminen toiminnan aloittamiseksi. Laillistuksen edellytyksenä on tällöin muun muassa pätevyystestin ja kliinisen harjoittelun suorittaminen sekä ruotsin kielen taito.

Latviassa noin kolme neljäsosaa kaikista tunnustamishakemuksista koskee kolmansia maita, mikä osoittaa aiheen merkittävyyden Latvian viranomaisille. Kolmasmaalaisten tunnustamista koskevat säännökset sisältyvät ammattipätevyyden tunnustamista koskevaan yleislakiin. Vaikka sääntely on osittain yhdenmukaistettu EU:n ammattipätevyysdirektiivin säännösten kanssa, sovelletaan kolmasmaalaisiin joitakin poikkeuksia (tiukennuksia) muun muassa korvaavia toimenpiteitä koskien.

Liettuassa kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta säädetään yleislailla, johon vuonna 2019 lisättiin erillinen säännös kolmasmaalaisten tutkintojen tunnustamisesta. Tämän muutoksen myötä kaikki keskeiset ammattipätevyyden tunnustamista koskevat säännökset sisältyvät yhteen yleislakiin. Tunnustamissäännökset vastaavat pitkälti ammattipätevyysdirektiivin yleisen tunnustamisjärjestelmän säännöksiä, vaikka vaatimukset eroavat jonkin verran ammattipätevyysdirektiivin säännöksistä, erityisesti korvaavia toimenpiteitä koskien. Poikkeuksia sovelletaan erityisesti oikeudellista osaamista, terveyttä ja turvallisuutta edellyttäviin ammatteihin.

Viro tunnustaa kolmasmaalaiset tutkinnot vain tiettyjen ammattien harjoittamiseksi. Kaikkia ammatteja kattavaa tunnustamisjärjestelmää ei siten ole, vaan olemassa on erilliset järjestelmät terveydenhuollon ammattilaisille (lääkärit, sairaanhoitajat, hammaslääkärit, kätilöt) sekä eläinlääkäreille. Tunnustamissäännökset sisältyvät terveydenhuollon ja eläinlääkintäpalveluiden erityislainsäädäntöön. Tunnustamisessa huomioidaan ammattipätevyysdirektiivin periaatteet, erityisesti yleinen tunnustamisjärjestelmä, mutta kolmasmaalaisten tunnustamismenettelyt ovat ammattipätevyysdirektiiviä perusteellisemmat. Koulutusorganisaatiot osallistuvat vahvasti tunnustamiseen, ja kielitaidon varmistaminen on osa tunnustamisprosessia.

6

Lausuntopalaute

Ulkomaanopintolakia koskevaa lakiuudistusta kannatettiin pääosin ja sitä pidettiin tärkeänä kansainvälisten osaajien houkuttelemisessa ja heidän työuriensa rakentumisen tukemisessa varmistamalla ulkomailla suoritettujen opintojen sujuva ja yhdenvertainen tunnustaminen sekä joustavat mahdollisuudet osaamisen täydentämiseen.

Viranomaisten resurssien turvaaminen nostettiin useassa lausunnossa esiin. Sääntelyn toimeenpano edellyttää varsinkin alkuvaiheessa sopeutumista, perehtymistä uusiin menettelyihin sekä henkilöstön kouluttamista. Lisäksi lausunnonantajat katsovat, että on oleellista huomioida mahdollisesti lisääntyvät määrät hakemuksissa sekä mahdollisesti nopeasti muuttuvat tilanteet hakemusmäärissä, kun resursseja mitoitetaan. Opetushallituksessa valmistelussa oleva vertaileva tutkintotietokanta nähtiin arvokkaaksi tueksi. Opetushallitus toi esiin sen, että esityksestä aiheutuu sille lisätyötä, joka tulee huomioida resursoinnissa.

Opetushallitus suhtautui myönteisesti siihen, että lakia voisivat soveltaa Opetushallituksen lisäksi myös muiden hallinnonalojen viranomaiset sillä edellytyksellä, että kyseisten hallinnonalojen erityislainsäädännössä säädettäisiin ulkomaanopintolain soveltamisesta ja toimivaltaisesta viranomaisesta. Nykyisin kolmansissa maissa suoritettujen ja kolmansien maiden kansalaisten suorittamien tutkintojen tunnustamisesta on säädetty verraten harvojen hallinnonalojen erillislainsäädännössä. Vaihtoehdoksi jää näissä tilanteissa koko tutkinnon suorittaminen Suomessa. Ulkomaanopintolain laajentaminen laiksi, joka voitaisiin säätää sovellettavaksi myös muilla hallinnonaloilla helpottaisi tunnustamismenettelyjen käyttöönottoa eri hallinnonaloilla. Myös liikenne- ja viestintäministeriö kannattaa esityksen luomaa mahdollisuutta ja toteaa arvioivansa ehdotetun uuden ulkomaanopintolain soveltamiseen siirtymisestä syntyviä vaikutuksia omalla hallinnonalallaan.

Soveltamisalan laajentaminen koskemaan alle korkeakoulutasoista kelpoisuutta sai kannatusta eri lausunnonantajatahoilta. Muutoksen katsotaan lisäävän yhdenvertaisuutta ja sujuvoittavan rekrytointeja, kun myös EU:n ulkopuolella kouluttautuneet pääsisivät harjoittamaan ammattiaan osaamistaan tarvittaessa täydentämällä, sen sijaan, että heidän tulisi suorittaa kokonainen uusi tutkinto Suomessa.

Myös tieteellistä jatkotutkintoa edellyttävien tehtävien rajaamista lain soveltamisalan ulkopuolelle kannatettiin laajasti. Useampi työmarkkinajärjestö ja korkeakoulu sekä Opetushallitus katsoo työnantajalla olevan parhaat edellytykset arvioida tieteellisen jatkotutkinnon tuottamaa osaamista ja kelpoisuutta akateemisiin tehtäviin.

Osaamisen täydentämisen keinojen laajentamista ja ammattikokemuksen huomioimista sujuvuuden lisäämiseksi kannatettiin. Opetushallitus kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että nykyistä joustavammat mahdollisuudet osaamisen täydentämiseen edellyttävät, että täydentävien opintojen ja kelpoisuuskokeiden suoritusmahdollisuuksia on tarjolla joustavasti, riittävästi, ennakoitavasti ja maantieteellisesti kattavasti sekä kohtuullisin kustannuksin. Suoritusmahdollisuuksia tulisi olla myös englanniksi aloilla, joilla voi työskennellä englanniksi, esimerkiksi varhaiskasvatuksen alalla. Opetushallitus toivoo myös opetus- ja kulttuuriministeriön huomioivan asian korkeakoulujen ohjauksessa ja vuoropuhelussa niiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö katsoi, että on kuitenkin huomioitava, että täydentävien opintojen, kelpoisuuskokeen ja sopeutumisajan toimivuus käytännössä edellyttävät henkilöiltä myös riittävää kielitaitoa, eli käytännössä korkeammalle tasolle tähtääviä kielikoulutuksia ja mahdollisuuksia kielitaidon kehittämiselle tulisi olla riittävästi tarjolla. Lisäksi täydentäviä opintoja ja kelpoisuuskokeita tulee olla kattavasti tarjolla ja niitä tulee päästä joustavasti suorittamaan. Muutoin esityksen työllistymistä lisäävät ja nopeuttavat vaikutukset voivat jäädä toteutumatta. Useassa muussakin lausunnossa otettiin kantaa riittävän kielitaidon varmistamiseen ja katsottiin tärkeäksi säilyttää lähtökohta, että kelpoisuuskokeet järjestetään opetus- ja tutkintokielellä. Puutteellisen kielitaidon tulee johtaa kelpoisuuskokeen hylkäämiseen silloin, kun riittävä kielitaito on edellytyksenä. Yleisesti nähdään, että kielitaitovaatimusten tulee olla ennakoitavia, läpinäkyviä ja kytkeytyä toimiviin kielikoulutuspolkuihin, jotta ne eivät muodostu kohtuuttomaksi esteeksi pätevöitymiselle.

Sosiaali- ja terveysministeriö esitti lausunnossaan, että ulkomaanopintolain ehdotetuissa säännöksissä ei tulisi käyttää ammattipätevyysdirektiivin mukaisia käsitteitä. Vaikka ulkomaanopintolain mukaisissa prosesseissa on paljon yhtäläisyyksiä ammattipätevyysdirektiivin mukaiseen ammattipätevyyden tunnustamiseen, on ministeriön mukaan tärkeää erottaa eri lainsäädännön alaan kuuluvat prosessit ja niitä koskeva terminologia, jolla on EU-oikeudessa tarkemmin määritelty sisältö ja merkitys. Tämä korostuu ehdotetun esityksen perusteluissa, jossa ammattipätevyysdirektiivin käsitteille on osittain annettu erilainen sisältö ja merkitys kuin direktiivissä, mikä lisää käsitteisiin liittyvää sekaannusvaaraa sekä lain tulkintaan ja soveltamiseen liittyvää epäselvyyttä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on harkinnut ammattipätevyysdirektiivin mukaisten käsitteiden käyttämisen valmistelun alussa. Erillisten käsitteiden luominen vastaaville menettelyille lisäisi sekaannusvaaraa enemmän kuin samojen käsitteiden käyttäminen. Toimivaltaiset viranomaiset käyttävät ammattipätevyyslain mukaisia käsitteitä sujuvasti jo nykyisellään EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevien asioihin. Näin tekee myös Euroopan komissio kolmasmaalaisia koskevissa suosituksissaan. Esityksessä ehdotetun käsitteiden käytön voidaan siis katsoa olevan jo vakiintunutta ja EU:n hyväksymää.

Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosasto pyysi tarkentamaan lakiesitystä siten, että toimivaltaisista viranomaisista sekä niiden suunnitellusta toimivallasta ei synny virheellisiä käsityksiä. Myös sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti lainvalmistelijaa harkitsemaan, tulisiko toimivaltaa koskevia perusteluita täsmentää. Opetus- ja kulttuuriministeriö on täsmentänyt esitykseen toimivaltaista viranomaista koskevaa määritelmää siten, että siitä käy yksiselitteisesti ilmi, että toimivaltaisella viranomaisella tarkoitetaan vain sellaista hallinnonalan viranomaista tai viranomaistehtävää hoitavaa tahoa, jolle on säädetty toimivalta tehdä päätöksiä kyseisen lain nojalla.

Hallituksen esityksen lausunnolle lähetetyssä versiossa ulkomaanopintolakiin ei esitetty hakemusten käsittelyaikoihin liittyviä sitovia määräaikoja. Esityksen vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia pohtineessa 5.1 luvussa todettiin, että käsittelyajoista säätämistä oli valmistelun yhteydessä arvioitu, mutta niistä säätämistä ei katsottu perustelluksi hakemusten käsittelyyn liittyvistä mahdollisista haasteista johtuen. Useassa lausunnossa nostettiin kuitenkin esiin tarve säätää hakemusten käsittelyajoista. Elinkeinoelämän keskusliiton näkemyksen mukaan tutkintojen tunnistamisen pitkät käsittelyajat ovat merkittävä este kansainvälisten osaajien työllistymiseen säänneltyä kelpoisuutta edellyttäviin tehtäviin. Opetushallituksen mukaan selkeät määräajat parantavat asiakkaiden oikeusturvaa antamalla ennakoitavuutta käsittelyaikoihin ja lisäämällä palvelun läpinäkyvyyttä. Samalla määräajat tukevat viranomaisen toimintaa ja helpottavat tehtävien ja niiden resursoinnin suunnittelua. Saadun lausuntopalautteen perusteella opetus- ja kulttuuriministeriö esittää esitykseen lisättäväksi käsittelyaikoja koskevan säännöksen.

Ammattipätevyyslakiin esitetyt muutokset, joiden tavoitteena on EU:n ammattipätevyysdirektiivin täsmällisempi täytäntöönpano, saivat laajasti tukea eri lausunnonantajatahoilta. Muutosten katsotaan edistävän hyvää hallintoa, edesauttavan selkeämpiä hallinnollisia menettelyjä sekä kansallisen ja EU-lainsäädännön soveltamista. Lisäksi Opetushallitus ja ympäristöministeriö pitävät hyvänä sitä, että laissa huomioidaan tarve määrittää toimivaltainen viranomainen myös sellaisiin Suomessa sääntelemättömiä ammatteja koskeviin ammattipätevyyden tunnustamiseen liittyviin menettelyihin, jotka perustuvat unionin säädöksiin tai Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemiin sopimuksiin.

Metropolia Ammattikorkeakoulu esittää yhteisiä koulutuspuitteita ja -testejä koskevia säännöksiä täsmennettäväksi, jotta niiden käytännön merkitys olisi selkeä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tarkentanut säännöskohtaisia perusteluita näiltä osin. Lisäksi varsinaisia säännöksiä on täsmennetty siten, että ne vastaavat tarkemmin ammattipätevyysdirektiivin vastaavia säännöksiä.

Pelastusopisto esittää lausunnossaan, että ulkomaanopintolaissa säädettävä laaja osaamisen täydentämisen keinovalikoima kirjattaisiin myös ammattipätevyyslakiin. Myös sosiaalityön yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostama yhteistyöverkosto Sosnet esittää, että ammattipätevyyslain korvaavia toimenpiteitä koskevaa säännöstä täsmennettäisiin siten, että täydentävät opinnot olisivat nimenomainen vaihtoehto. Ammattipätevyysdirektiivi, jolla ammattipätevyyslaki on kansallisesti täytäntöön pantu ei mahdollista täydentävien opintojen edellyttämistä yksittäisenä korvaavana toimenpiteenä. Näin ollen ehdotettua säännöstä ei voida sisällyttää ammattipätevyyslakiin. Ammattipätevyyslaki sisältää jo nykyisellään mahdollisuuden edellyttää koulutusta osana sopeutumisajan suorittamista. Lisäksi ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen (1207/2007) ehdotetaan tässä yhteydessä lisättävän säännös siitä, että sopeutumisaikaan voi sisältyä myös koulutusta.

Palvelujen väliaikaista ja satunnaista tarjoamista koskeva uusi säännös herätti perustuslaillisia kysymyksiä sääntelyn täsmällisyydestä ja ennustettavuudesta. Perusteluja täydennettiin tältä osin.

Hallituksen esityksen lausunnolle lähetetyssä versiossa esitettiin, että ammattipätevyyslakiin olisi lisätty uusi 1 a §, jolla olisi tuotu kansalliseen lakiin työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisoikeutta EU-alueella koskevia velvollisuuksia. Pykälässä olisi säädetty toimivaltaiselle viranomaiselle velvollisuus arvioida Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen (SEUT) ja Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen (ETA-sopimus) sisältyvien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja sijoittautumisoikeutta koskevien artikloiden nojalla EU- ja ETA-kansalaisen toisessa EU- tai ETA-jäsenvaltiossa hankkima ammattipätevyys niissä tapauksissa, ettei hakijan ammattipätevyyttä voida tunnustaa ammattipätevyyslain automaattisen tai yleisen tunnustamisjärjestelmän säännösten mukaisesti.

Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) ja Euroopan talousalueen (EFTA) tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EU- ja ETA-kansalaisen toisessa EU- ja ETA-maassa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamista tulee arvioida työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien artikloiden 45 (SEUT) ja 28 (ETA-sopimus) sekä sijoittautumisoikeutta koskevien artikloiden 49 (SEUT) ja 31 (ETA-sopimus) nojalla niissä tapauksissa, ettei ammattipätevyyden tunnustamisesta annettu direktiivi tule sovellettavaksi.

Useissa oikeustapauksissa (esimerkiksi tuomiot 7.5.1991, C-340/89, Vlassopoulou, EU:C:1991:193; 6.10.2015, Brouillard, C-298/14, EU:C:2015:652 ja 8.7.2021, Lietuvos Respublikos sveikatos apsaugos ministerija, C-166/20, EU:C:2021:554) Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, että jäsenvaltion viranomaisten, joille unionin kansalainen on tehnyt sellaisen ammatin harjoittamista koskevan lupahakemuksen, jonka harjoittamisen aloittamisen edellytyksenä on kansallisen lainsäädännön mukaan tutkintotodistus tai tietty ammatillinen pätevyys tai tietyn pituinen käytännön kokemus, on otettava huomioon kaikki tutkintotodistukset, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat asiakirjat samoin kuin asianomaisen henkilön asian kannalta merkityksellinen kokemus siten, että viranomaiset vertaavat näistä todistuksista ja asiakirjoista ilmenevää kelpoisuutta ja tätä kokemusta kansallisessa lainsäädännössä kyseisen ammatin harjoittamiseksi edellytettyihin tietoihin ja pätevyyteen. Vertailun avulla voitava objektiivisesti selvittää, osoittaako ulkomainen tutkintotodistus, että sen haltijalla on samanlaiset tai ainakin vastaavat tiedot ja pätevyys kuin mitä kotimainen tutkintotodistus osoittaa. Ulkomaisen tutkintotodistuksen vastaavuutta on arvioitava yksinomaan niiden tietojen ja pätevyyden perusteella, jotka kyseisen tutkintotodistuksen haltijalla voidaan olettaa olevan, kun huomioon otetaan kyseiseen tutkintotodistukseen liittyvien opintojen ja käytännön koulutuksen luonne ja kesto. Jos kyseinen osaaminen vastaa vastaanottavan jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä edellytettyä osaamista, kyseisen jäsenvaltion on tunnustettava se. Jos kyseinen vertailu sen sijaan osoittaa, että asianomaisen henkilön osaaminen ja kyseisessä jäsenvaltiossa edellytetty osaaminen vastaavat toisiaan vain osittain, vastaanottavalla jäsenvaltiolla on oikeus vaatia asianomaista henkilöä osoittamaan, että hän on hankkinut puuttuneet tiedot ja pätevyyden. Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tehtävänä on arvioida tarvittaessa, kelpaavatko vastaanottavassa jäsenvaltiossa muun muassa käytännön kokemuksen yhteydessä hankitut tiedot sen osoittamiseen, että asianomainen henkilö on hankkinut puuttuneet tiedot. Jos mainittu vertailu osoittaa, että hakijan suorittaman koulutuksen ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa edellytetyn koulutuksen välillä on olennaisia eroja, toimivaltaiset viranomaiset voivat määrätä korvaavista toimenpiteistä kyseisten erojen kattamiseksi.

Vastaava soveltuu soveltuvin osin myös Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen kansalaisen Sveitsissä hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton sopimuksen henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 114, 30.4.2002, s. 6) liitteen I artikla 9 sisältää säännöksiä työntekijöiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Sopimuspuolen kansalaista ei palkkatyöntekijänä saa kansalaisuutensa vuoksi saattaa toisen sopimuspuolen alueella kotimaisiin palkkatyöntekijöihin verrattuna eri asemaan työ- ja palvelussuhteen ehtojen suhteen erityisesti palkkauksen, irtisanomisen ja työttömyyden sattuessa saman alan työhön paluun tai uudelleen työllistämisen osalta. Sopimuksessa ei ole SEUT 45 ja 49 artikloiden kanssa identtisiä artikloita, mutta vastaava arviointi tulisi kuitenkin tehdä soveltuvin osin.

Pykälän tavoitteena olisi ollut muistuttaa toimivaltaisia viranomaisia velvollisuudesta, joka heillä on EU:n lainsäädännöstä ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytännöstä johtuen. Pykälän muotoilu oli tarkoituksella mahdollisimman suppea, koska kansallinen lainsäädäntö ei voi rajoittaa EU-säädöksistä ja EU:n oikeuskäytännöstä johtuvia velvollisuuksia. Muutama lausunnonantaja kuitenkin toivoi lausunnossaan, että pykälässä tulisi säädellä SEUT-arvioinnin suorittamisesta tarkemmin ja kokivat, että pykälä ei sellaisenaan olisi hyödyllinen. Lausuntopalautetta käsiteltiin oikeusministeriön kanssa. Oikeusministeriön näkemyksen mukaa toimivaltaisten viranomaisten muistuttaminen olisi tässä tapauksessa parasta tehdä ohjeistuksella, ei lain tasoisesti. Toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus tuntea EU-lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö, jota sen tulee soveltaa. Toimivaltaisten viranomaisten kaipaama tarkempi ohjeistus ei sovi lakitasoiseksi sääntelyksi. Näin ollen 1 a § päätettiin poistaa esityksestä ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain muutokseksi.

7

Säännöskohtaiset perustelut

7.1

Laki ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta eräisiin virkoihin ja tehtäviin

1 §.

.

Soveltamisala

. Kun virkaan tai tehtävään edellytetään lainsäädännössä säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkintoa, tietyn tasoista korkeakoulututkintoa tai tiettyä tutkintoa tai opintosuoritusta kyse on säännellystä virasta tai tehtävästäVakiintunut kansallinen tulkinta on, että julkiseen virkaan ja tehtävään kelpoisuusvaatimuksiksi säädetyt tutkinnot ja opintosuoritukset tarkoittavat vain Suomessa suoritettuja tutkintoja ja opintosuorituksia, jollei ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta ole erikseen säädetty. Ulkomailla koulutuksen suorittaneelta työnhakijalta edellytetään tällöin toimivaltaisen viranomaisen tekemää päätöstä ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta tehtävään.

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa säädetään ammattipätevyysdirektiivin mukaisesta EU- ja ETA- kansalaisen toisessa EU- tai ETA-jäsenvaltiossa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamisesta säänneltyyn tehtävään. Sen sijaan päätettäessä EU- ja ETA-valtion kansalaisen toisessa jäsenvaltiossa suorittaman korkeakoulututkinnon tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan lain mukaan korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto, sovellettaisiin jatkossakin ulkomaanopintolakia, koska näissä Opetushallituksen antamissa päätöksissä ei ole kysymys ammattipätevyysdirektiivissä tarkoitetusta ammattipätevyyden tunnustamisesta. Sama koskee oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttäviä tehtäviä, sillä näissä tapauksissa kelpoisuutta ei anneta tiettyyn tehtävään vaan mihin tahansa tehtävään, johon edellytetään oikeustieteen maisterin tutkinto. EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella suoritettujen tutkintojen osalta päätökset kelpoisuudesta tehtäisiin hakijan kansalaisuudesta riippumatta ulkomaanopintolain nojalla, ellei erityislainsäädäntöön sisälly säännöksiä ulkomaisia tutkintoja koskevasta kelpoisuudesta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännössä on myös kolmasmaalaisia koskevat säännökset, joita sovelletaan tämän lain sijaan.

Kun julkisen sektorin virkaan tai tehtävään on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto tarvitsee ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittanut Opetushallituksen antaman päätöksen osoittaakseen kelpoisuutensa tehtävään vaadittavan koulutuksen osalta.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaan, ulkomainen korkeakoulututkinto voidaan rinnastaa ammattikorkeakoulututkintoon tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon tai jatkotutkintona suoritettavaan lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon. Hakijan kansalaisuudella tai tutkinnon suoritusmaalla ei ole päätöksen teon kannalta merkitystä, vaan päätös tarvitaan tilanteessa, että tutkinto on suoritettu Suomen ulkopuolella.

Lain tarkoituksena on ollut varmistaa se, että myös ulkomailla korkeakoulututkinnon suorittaneella on mahdollisuus hakeutua Suomessa julkisen sektorin virkaan. Opetushallituksen kokemuksen mukaan näitä niin kutsuttuja tasopäätöksiä haetaan usein kuitenkin myös muuhun tarkoitukseen kuin kelpoisuuden osoittamiseksi julkisen sektorin virkaan tai tehtävään, toisin sanoen silloin kun tehtävään ei ole säädöspohjaista kelpoisuusvaatimusta ja työnantajan tulisi itse arvioida henkilön koulutuksen ja ammattikokemuksen kautta hankkima osaaminen ja sopivuus työtehtävään.

Voimassa olevan lain mukaisten tasorinnastusten sijaan päätöksessä todettaisiin jatkossa tutkinnon tuottama kelpoisuus korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) 10 §:n (Tutkinnon tuottama kelpoisuus) 1 tai 2 momentissa tarkoitettuun virkaan tai tehtävään. Päätöksessä todettaisiin siten ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon tuottama kelpoisuus julkiseen virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan korkeakoulututkinto/alempi korkeakoulututkinto tai ylempi korkeakoulututkinto. Muutos selventäisi sitä, että Opetushallituksen antaman päätöksen tarkoitus on kelpoisuuden osoittaminen julkisen sektorin virkaan tai tehtävään. Muutos poistaisi myös tarpeen arvioida päätöksenteossa ulkomaisen tutkinnon suuntautumista (ammatillisesti / akateemisesti suuntautunut), kun suuntautumisella ei edellä mainitun asetuksen mukaan ole merkitystä virkakelpoisuuteen. Ehdotetulla muutoksella ei olisi vaikutusta tilanteisiin, joissa Opetushallituksen päätöstä käytetään muuhun kuin virkakelpoisuuden osoittamiseen, eli niissä tilanteissa, kun tehtävään ei ole laissa säädettyä kelpoisuusvaatimusta. Päätöksen voisi edelleen hakea sen käyttötarkoituksesta riippumatta.

Jatkossa ulkomaisten tutkintojen arvioinnissa olisi työnantajien apuna niin sanottu vertaileva tutkintotietokanta, jonka valmistelu on käynnistynyt Opetushallituksessa vuonna 2025. Tietokannan on tarkoitus olla käytössä vuoden 2027 loppuun mennessä. Tietokannan tavoitteena on edistää ulkomailla kouluttautuneiden sijoittumista työelämään tai opintoihin tarjoamalla työnantajille ja koulutuksen tarjoajille väline ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon arviointiin niissä tilanteissa, kun virallista päätöstä tutkinnon tunnustamisesta ei tarvita. Verkkopalvelun kautta kuka tahansa voisi hakea tietoa ulkomaisen korkeakoulututkinnon sijoittumisesta suoritusmaan korkeakoulututkintojen järjestelmässä sekä viitteellistä tietoa siitä, minkä tasoiseen Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmän mukaiseen tutkintoon se vertautuu. Opetushallitus myös neuvoo työnantajia, oppilaitoksia, korkeakouluja ja muita tahoja ulkomailla suoritettujen tutkintojen ammatilliseen ja akateemiseen tunnustamiseen liittyvissä kysymyksissä sekä ammattipätevyysdirektiivin mukaisen tukikeskuksen roolissa että ENIC (European Network of Information Centres) ja NARIC (National Academic Recognition Information Centres) -tiedonvaihtoverkoston jäsenen roolissa tiedottamalla korkeakoulujärjestelmistä ja -tutkinnoista, tutkintojen tunnustamisesta sekä hyvistä tunnustamiskäytännöistä.

1 momentin Soveltamisalaa koskevan pykälänmukaan laissa säädettäisiin ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan ja tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimukseksi on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena muu tietyn tasoinen korkeakoulututkinto kuin jatkotutkintona suoritettava lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto.

.Lain nojalla Opetushallitus voisi antaa päätöksen kelpoisuudesta korkeakoulututkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa tai ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään tehtävään. Tällaisessa päätöksessä ei otettaisi jatkossakaan kantaa ulkomailla suoritetun tutkinnon alaan, tutkintoon sisältyviin opintoihin, tutkinnon tuottamaan osaamiseen tai esimerkiksi hakijan suomen tai ruotsin kielen taitoon, vaan näitä sekä henkilön muuta osaamista koskevia seikkoja arvioisi tarvittaessa rekrytoinnista vastaava taho, kuten nykyisinkinKorkeakoulututkintoa tai tietyn tasoista korkeakoulututkintoa edellyttävistä kelpoisuusvaatimuksista säädetään esimerkiksi valtion virkamieslaissa (750/1994, 8 §), valtioneuvoston ohjesäännössä (262/2003, 43 §) ja valtioneuvoston ministeriöistä antamissa asetuksissa, kuten esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriöstä annetussa asetuksessa (310/2010, 6 §).

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimukseksi on laissa säädetty tietty Suomessa suoritettava tutkinto tai opintosuoritus. Siitä, mitä ulkomailla suoritetuilla opinnoilla laissa tarkoitetaan, säädetään tarkemmin 3 pykälän 1 kohdassa.

Toimivaltainen viranomainen eli Opetushallituksen lisäksi sellainen muun hallinnonalan viranomainen tai viranomaistehtävää hoitava taho, jolle on kyseisen hallinnonalan erityislainsäädännöllä säädetty toimivalta tehdä päätöksiä tämän lain nojalla, voisi antaa lain nojalla päätöksen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta sellaiseen Suomessa säänneltyyn tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimukseksi on laissa säädetty tietty Suomessa suoritettava korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla tietyt säännellyt kasvatus- ja opetusalan tehtävät, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettaja, jonka kelpoisuusvaatimuksista säädetään varhaiskasvatuslaissa (540/2018, 26 §), sekä luokanopettaja, jonka kelpoisuusvaatimuksista säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (986/1998, 4 §).

Lisäksi tämän lain mukainen toimivaltainen viranomainen voisi antaa lain nojalla päätöksen ulkomailla suoritettujen, tietyn ammatin harjoittamiseen valmistaneiden, opintojen tuottamasta kelpoisuudesta sellaiseen Suomessa säänneltyyn tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on laissa säädetty muu kuin korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus, eli esimerkiksi ammatillinen toisen asteen tutkinto tai tietty ammatillinen tutkinnon osa. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla tietyt säännellyt kasvatus- ja opetusalan tehtävät, kuten esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä, jonka kelpoisuusvaatimuksista säädetään varhaiskasvatuslaissa (540/2018, 28 §) sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaaja, jonka kelpoisuusvaatimuksista säädetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (986/1998, 9 a §).

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin lain toissijaisuudesta. Jos muualla lainsäädännössä on säädetty ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta säänneltyyn tehtävään, niitä sovellettaisiin tämän lain sijaan. Tällainen tilanne on esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan kuuluvien terveydenhuollon säänneltyjen ammattien osalta. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) säädetään ammatinharjoittamisoikeudesta kolmansien maiden kansalaisten ja kolmansissa maissa hankitun koulutuksen osalta sekä tätä koskevasta toimivallasta.

2 §.

Ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus.

1 momentissa

Pykälänsäädettäisiin siitä, että muussa kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain soveltamisalaan kuuluvassa tapauksessa toimivaltainen viranomainen voisi ulkomaanopintolain nojalla tehdä päätöksen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena tietty Suomessa suoritettava tutkinto tai opintosuoritus. Lain soveltamisen edellytyksenä on, että kyseiselle toimivaltaiselle viranomaiselle tai viranomaistehtävää hoitavalle taholle on säädetty toimivalta tehdä päätöksiä tämän lain nojalla.

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetussa laissa (1384/2015) säädetään ammattipätevyysdirektiivin mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta. Lain nojalla tunnustetaan Euroopan unionin kansalaisen toisessa jäsenvaltiossa hankkima ammattipätevyys Suomessa säänneltyyn ammattiin. Lakia sovelletaan myös ammattipätevyyden tunnustamiseen, joka perustuu Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen tai muuhun Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemään sopimukseen taikka kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskevaan unionin lainsäädäntöön. Lakia sovelletaan lisäksi ammattipätevyyden tunnustamiseen, joka perustuu sellaiseen toisen jäsenvaltion tunnustamaan unionin ulkopuolella jäsenvaltion kansalaiselle myönnettyyn muodollista pätevyyttä osoittavaan asiakirjaan, jonka haltijalla on asiakirjan tunnustaneesta jäsenvaltiosta kolmen vuoden ammattikokemus kyseisestä ammatista. Ammattipätevyyslaki on ensisijaisesti sovellettavaa lainsäädäntöä. Ulkomaanopintolain nojalla tehtäisiin puolestaan päätökset kelpoisuudesta säänneltyyn tehtävään kolmansissa maissa suoritettujen tutkintojen osalta hakijan kansalaisuudesta riippumatta, samoin kuin päätökset kolmansien maiden kansalaisten suorittaman koulutuksen tuottamasta kelpoisuudesta koulutuksen suoritusmaasta riippumatta Tällaisessa päätöksenteossa sovellettaisiin ulkomaanopintolakia kuitenkin vain, jos ulkomaanopintolain soveltamisesta ja toimivaltaisesta viranomaisesta olisi erikseen säädetty kyseisen hallinnonalan lainsäädännössä.

Momentin säännös mahdollistaisi, että lakia voisivat halutessaan soveltaa Opetushallituksen lisäksi myös muiden hallinnonalojen viranomaiset. Tämä kuitenkin edellyttäisi, että kyseisten hallinnonalojen erityislainsäädännössä säädettäisiin ulkomaanopintolain soveltamisesta ammattipätevyyslain soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tilanteissa sekä tunnustamisesta vastaavasta toimivaltaisesta viranomaisesta.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin niistä tilanteista, joissa Opetushallitus tekisi lain nojalla päätöksen ulkomailla hankitun koulutuksen tuottamasta kelpoisuudesta. Säännöksellä rajattaisiin Opetushallituksen toimivalta vain 2 momentissa säädettyihin tapauksiin.

Momentin 1 kohdan mukaan Opetushallitus tekisi lain nojalla päätöksen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena muu tietyn tasoinen korkeakoulututkinto kuin jatkotutkintona suoritettava lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto. Opetushallitus voisi siten antaa lain nojalla päätöksen kelpoisuudesta korkeakoulututkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa tai ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään tehtävään. Päätöksenteon tarkemmista periaatteista säädettäisiin 4 pykälässä. Opetushallitus ei siten olisi velvollinen tekemään lain mukaista päätöstä, jos viran tai tehtävän kelpoisuusvaatimukset eivät perustu lainsäädäntöön vaan esimerkiksi kunnan omaan päätökseen. Tällöin virkaan tai tehtävään nimittäjä päättää itse ulkomaisen tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta. Opetushallitus voisi kuitenkin näissäkin tilanteissa antaa hakijalle päätöksen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta tehtävään, johon vaaditaan korkeakoulututkinto, alempi korkeakoulututkinto tai ylempi korkeakoulututkinto. Opetushallituksen antamia 1 kohdan mukaisia kelpoisuuspäätöksiä ei ole tarkoitettu käytettäväksi toisen viranomaisen päätöksenteon tai muun toiminnan tukena, vaan kunkin hallinnonalan viranomaisen tulisi itse arvioida ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus ja koulutuksen antamat valmiudet kyseessä olevaan tehtävään. Opetushallituksen 1 kohdan mukainen päätös on lähtökohtaisesti tarkoitettu virkakelpoisuuden todentamiseksi julkisen sektorin virkaan tai tehtävään niissä tilanteissa, että koulutus on hankittu ulkomailla. Kunkin hallinnonalan tulisi varmistaa, että sen erityislainsäädännössä on huomioitu myös ulkomailla kouluttautuneet.

Jos ulkomailla suoritetut korkeakouluopinnot ovat osa sellaista useamman korkeakoulun yhdessä kehittämää ja järjestämää koulutusohjelmaa, joka on yhden tai useamman ulkomaisen korkeakoulututkinnon lisäksi johtanut Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvaan tutkintoon, ei Opetushallitus antaisi lain mukaista päätöstä, vaan henkilö voisi tällöin osoittaa kelpoisuutensa julkisen sektorin virkaan tai tehtävään Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvasta tutkinnosta annetulla tutkintotodistuksella.

Momentin 2 kohdan mukaan Opetushallitus tekisi lain nojalla päätöksen kelpoisuudesta tehtävään, johon on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan lainsäädännössä säädetty yksityiskohtainen koulutusta koskeva kelpoisuusvaatimus, joka voi olla tietty Suomessa suoritettava tutkinto tai opintosuoritus. Tällainen tehtävä on esimerkiksi tiettyä korkeakoulututkintoa ja tiettyä korkeakoulun opintosuoritusta edellyttävä varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä, jonka kelpoisuusvaatimukseksi varhaiskasvatuslaissa (540/2018, 26 §) säädetään vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Sekä toisen asteen ammatillista tutkintoa ja tiettyjä ammatillisen tutkinnon osia edellyttävä varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä, jonka kelpoisuusvaatimukseksi varhaiskasvatuslaissa (540/2018, 28 §) säädetään kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla. Päätöksenteon tarkemmista periaatteista säädettäisiin 4 ja 5 pykälissä.

Momentin 3 kohdan mukaan Opetushallitus tekisi lain nojalla päätöksen ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteen maisterin tutkinto. Opetushallitus voisi antaa päätöksen sellaiselle ulkomailla oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneelle henkilölle, joka haluaa osoittaa kelpoisuuden julkisen sektorin virkaan, johon on säädöspohjaisena kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteen maisterin tutkinto. Päätöksenteon tarkemmista periaatteista säädettäisiin 4 pykälässä.

Momentin 1 ja 3 kohdan osalta hakijan kansalaisuudella tai koulutuksen suoritusmaalla ei olisi merkitystä, vaan päätös annettaisiin lain nojalla kaikille ulkomailla tutkinnon suorittaneille, eli myös EU- ja ETA-maiden kansalaisille ja EU- ja ETA-valtioissa suoritetuista opinnoista. Tämä siitä syystä, että näissä Opetushallituksen päätöksissä ei ole kysymys kelpoisuudesta tiettyyn tehtävään, vaan mihin tahansa tehtävään, johon edellytetään joko 1 kohdan tai 3 kohdan mukaista korkeakoulututkintoa. Korkeakoulututkintoa, tietyn tasoista korkeakoulututkinto tai oikeustieteellistä tutkintoa edellyttävät julkisen sektorin virat ja tehtävät eivät ole sellaisia ammattipätevyyslain mukaisia säänneltyjä ammatteja, joihin tulisi soveltaa ammattipätevyyden tunnustamisesta annettua lakia, koska päätös ei antaisi kelpoisuutta tiettyyn tehtävään, vaan mihin tahansa tehtävään, johon edellytetään korkeakoulututkintoa tai tietyn tasoista korkeakoulututkintoa taikka oikeustieteen maisterin tutkintoa.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että ulkomailla suoritetut opinnot tuottavat virkaan tai tehtävään saman kelpoisuuden kuin virkaan tai tehtävään vaadittavat Suomessa suoritettavat opinnot, jos toimivaltainen viranomainen on tehnyt päätöksen näiden opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään. Säännöksellä varmistetaan ulkomailla kouluttautuneen mahdollisuuden osoittaa kelpoisuutensa Suomessa säänneltyyn tehtävään toimivaltaisen viranomaisen tämän lain nojalla antamalla päätöksellä.

4 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että kun virkaan tai tehtävään on kelpoisuusvaatimukseksi laissa säädetty tieteellinen tai taiteellinen jatkotutkinto, ulkomaisen tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta tehtävään päättäisi tehtävään nimittävä taho.

Esitetyn lain lähtökohtana on ulkomailla suoritetun tutkinnon tason määrittely ensisijaisesti sillä perusteella, miten tutkinto sijoittuu lähtömaan tutkintojärjestelmään. Eri maiden tieteelliset jatkotutkintojen järjestelmät eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvien tieteellisten ja taiteellisten jatkotutkintojen laajuutta ei ole korkeakoululainsäädännössä määritelty. Yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004) ei ole myöskään erikseen määritelty tavoitteita lisensiaatin ja tohtorin tutkinnoille. Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo, ettei ulkomailla suoritettujen tieteellisten ja taiteellisten jatkotutkintojen tasoa edellä kuvatuista syistä ole tarkoituksenmukaista arvioida tässä laissa tarkoitetulla tavalla.

Jatkotutkinto on säädetty kelpoisuusvaatimukseksi ainakin ammattikorkeakouluasetuksen (1129/2014) 17 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan ”Ammattikorkeakoulun yliopettajalta vaaditaan soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto ja lehtorilta soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.” Myös valtion tutkimuslaitoksissa (Ilmatieteen laitos, THL) on tehtäviä, joihin on lakiin tai asetukseen perustuvana kelpoisuusvaatimuksena jatkotutkinto.

Koska edellä mainituissa tilanteissa nimittävä taho on tutkimukseen ja koulutukseen liittyvä organisaatio, nimittävällä taholla on opetus- ja kulttuuriministeriön näkemyksen mukaan näissä tilanteissa paras valmius ja osaaminen arvioida ulkomailla suoritetun tieteellisen ja taiteellisen jatkotutkinnon tuottama kelpoisuus kyseessä olevaan tehtävään. Siten on perusteltua, että arviointi tehtäisiin tapauskohtaisesti nimittämisen yhteydessä.

3 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin laissa käytettävät keskeiset termit. Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin siitä, mitä laissa tarkoitetaan ulkomailla suoritetuilla opinnoilla. Ulkomailla suoritetuilla opinnoilla tarkoitettaisiin 1 kohdan a alakohdan mukaan korkeakoulututkintoa ja korkeakoulun opintosuoritusta, jotka kuuluvat muun maan kuin Suomen viralliseen korkeakoulututkintojen järjestelmään ja joihin johtaneet opinnot on tarjonnut taho, jolla on muun maan kuin Suomen virallisessa korkeakoulututkintojen järjestelmässä oikeus tarjota korkeakouluopintoja. Ulkomailla suoritetuiksi korkeakouluopinnoiksi ei näin ollen katsottaisi sellaisia opintoja, jotka on toteuttanut muu kuin toteuttamismaassa virallista korkeakoulutusta tarjoava taho, vaikka niiden perusteella myönnetty tutkinto kuuluisikin jonkin maan viralliseen korkeakoulututkintojen järjestelmään. Ulkomailla suoritetuiksi korkeakouluopinnoiksi voitaisiin erillisen harkinnan perusteella katsoa myös sellaiset korkeakoulututkinnot ja korkeakoulun opintosuoritukset, jotka on suoritettu alueilla, joiden kansainvälinen asema on muuttunut esimerkiksi sodan tai yhteiskunnallisen tilanteen muutoksen vuoksi. Harkintaan voisi vaikuttaa muun muassa tutkintojärjestelmän pysyvyys, laadunvarmistusjärjestelmän olemassaolo ja luotettavuus tai kansainvälinen käytäntö kyseisen alueen ja sen tutkintojen tunnustamisessa. Myös Euroopan unionin tai Suomen valtion muut kyseiseen koulutusjärjestelmään liittyvät toimet alueella voitaisiin huomioida.

https://www.eui.eu/Documents/AboutEUI/Convention/Consolidated-Convention.pdf

Pykälän 1 kohdan b alakohdassa säädettäisiin siitä, että ulkomailla suoritetuiksi opinnoiksi katsottaisiin korkeakoulututkinnot ja korkeakoulun opintosuoritukset, jotka on suoritettu sellaisessa ulkomaisessa korkeakoulussa, jonka toiminta ja tutkinnon myöntämisoikeus perustuvat Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi Euroopan unionin jäsenmaiden ylläpitämän yliopistollisen Eurooppa-instituutin (EUI) myöntämät tutkinnot. EUI:n perustamisesta tehdyn sopimuksen () 14 artiklassa sovitaan instituutin tutkinnonmyöntämisoikeudesta. Instituutilla on oikeus myöntää tohtoritutkintoja sekä tätä alempia tutkintoja niillä aloilla, joilla sillä on koulutusta ja tutkimusta. Korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetussa asetuksessa (464/1998, 10 §) säädetään EUI:ssa suoritettujen tohtorin tutkintojen tuottamasta kelpoisuudesta. Säännöksen mukaan tutkinnot tuottavat saman kelpoisuuden kuin Suomessa suoritetut tohtorintutkinnot.

Ulkomailla suoritetuilla opinnoilla tarkoitettaisiin pykälän 1 kohdan c alakohdan mukaan muun maan kuin Suomen viralliseen koulutusjärjestelmään kuuluvaa tutkintoa tai koulutusta, joka on antanut valmiudet tietyssä ammatissa tai tehtävässä toimimiseen, ja joka on muuta kuin a ja b alakohdissa tarkoitettua koulutusta. Kyse voi olla monen tasoisesta koulutuksesta riippuen lähtömaan koulutusjärjestelmästä. Tyypillisesti tällaisia koulutuksia ovat korkeakoulutusta edeltäneissä lähinnä ammatillisesti suuntautuneissa oppilaitoksissa suoritetut koulutukset, jotka ovat valmistaneet tietyn ammatin tai tehtävän harjoittamiseen. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa voi suorittaa eri tutkinto-organisaatioiden myöntämiä eritasoisia ammatillisia tutkintoja, joihin valmistavaa koulutusta järjestetään sekä oppilaitosmuotoisena että työelämälähtöisesti. Samoin kuin 1 a kohdassa, myös c kohdan mukaisiksi koulutuksiksi voitaisiin erillisen harkinnan perusteella katsoa myös sellaiset koulutukset, jotka on suoritettu alueilla, joiden kansainvälinen asema on muuttunut esim. sodan tai yhteiskunnallisen tilanteen muutoksen vuoksi. Harkintaan voisi vaikuttaa muun muassa tutkintojärjestelmän pysyvyys, laadunvarmistusjärjestelmän olemassaolo ja luotettavuus tai kansainvälinen käytäntö kyseisen alueen ja sen tutkintojen tunnustamisessa. Myös Euroopan unionin tai Suomen valtion muut kyseiseen koulutusjärjestelmään liittyvät toimet alueella voidaan huomioida.

säännellyllä ammatilla Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin säännellystä tehtävästä. Säännellyllä tehtävällä tarkoitettaisiin virkaa tai tehtävää, jonka kelpoisuusvaatimukseksi on laissa tai lain nojalla annetussa asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä säädetty korkeakoulututkinto, tietyn tasoinen korkeakoulututkinto taikka tietty tutkinto tai opintosuoritus. Määritelmä eroaisi ammattipätevyyslain säänneltyä ammattia koskevasta määritelmästä, jonka 3 §:n 1 kohdan mukaantarkoitetaan virkaa tai tehtävää, jonka aloittamisen tai harjoittamisen edellytyksenä on, että henkilö täyttää lainsäädännössä asetetut ammattipätevyyttä koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset. Ulkomaanopintolaissa säännellyn tehtävän määritelmä rajattaisiin koulutusta koskeviin vaatimuksiin, koska päätöksenteossa otettaisiin kantaa ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamaan kelpoisuuteen nimenomaan koulutuksen osalta.

Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin toimivaltaisesta viranomaisesta. Toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiinsäännellyn tehtävän kelpoisuusvaatimuksesta vastaavan hallinnonalanviranomaista tai viranomaistehtävää hoitavaa tahoa, jolle on säädetty toimivalta tehdä päätöksiä tämän lain nojalla. Kuten 2 §:n 1 momentin perusteluista käy ilmi, lain soveltamisen edellytyksenä on, että kyseiselle toimivaltaiselle viranomaiselle on säädetty toimivalta tehdä tässä laissa tarkoitettuja päätöksiä. Näin ollen vain ne viranomaiset tai viranomaistehtävää hoitavat tahot, joille on nimenomaisesti säädetty ulkomaanopintolain nojalla tehtävä päätöksenteko, katsottaisiin tämän lain mukaisiksi toimivaltaisiksi viranomaisiksi.

Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin täydentävistä opinnoista. Täydentävillä opinnoilla tarkoitettaisiin sellaisia Suomessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettavia opintoja, jotka ovat osa kyseiseen tehtävään kansallisesti vaadittavaa koulutusta tai tutkintoa ja joiden tarjoajalla on lainsäädäntöön perustuva toimivalta järjestää niitä. Täydentävät opinnot suoritetaan sen mukaisesti, mitä ehdollisessa päätöksessä niistä määrätään.

Pykälän 5 kohdassa säädettäisiin sopeutumisajasta. Sopeutumisajalla tarkoitettaisiin säännellyn tehtävän harjoittamista Suomessa kyseisen tehtävän pätevän harjoittajan valvonnassa. Sopeutumisaika suoritetaan sen mukaisesti, mitä ehdollisessa päätöksessä siitä määrätään.

Pykälän 6 kohdassa säädettäisiin kelpoisuuskokeesta. Kelpoisuuskokeella tarkoitettaisiin ammatillista tietämystä, taitoja ja pätevyyttä mittaavaa koetta, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä tehtävää Suomessa. Kelpoisuuskoe suoritetaan sen mukaisesti, mitä ehdollisessa päätöksessä siitä määrätään.

Pykälän 7 kohdassa säädettäisiin siitä, että ammattikokemuksella tarkoitettaisiin kyseisen tehtävän harjoittamista ulkomailla suoritettujen opintojen jälkeen, eli sen jälkeen, kun hakija on suorittanut tehtävään valmiuksia antaneen tutkinnon tai koulutuksen. Näin ollen mahdollista tutkintoon tai koulutukseen sisältyvää harjoittelua tai muuta työssä oppimista ei katsota lain mukaiseksi ammattikokemukseksi, kuten ei myöskään tehtävässä toimimista ennen valmiuksia antaneen koulutuksen loppuun suorittamista. Ammattikokemuksen tulee olla siitä tehtävästä, johon ulkomailla suoritettu tutkinto on antanut valmiudet ja johon kelpoisuutta Suomessa haetaan. Näin ollen esimerkiksi kokemusta varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävässä toimimisesta ei huomioida tehtäessä päätöstä kelpoisuudesta varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään tai päinvastoin. Ammattikokemuksena voidaan huomioida Suomessa hankitun ammattikokemuksen lisäksi myös ulkomailta hankittua ammattikokemusta soveltuvin osin.

4 §.

Päätöksenteon perusteet päätettäessä kelpoisuudesta korkeakoulutusta edellyttävään tehtävään

1 momentissa

. Pykälänsäädettäisiin siitä, että3 §:n 1 momentin 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto, päätettäisiin sen korkeakoulututkinnon tason perusteella, josta tutkintotodistus tai sitä vastaava asiakirja on annettu. Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin päätöksenteon edellytykseksi, että korkeakoulututkinnon tulee tasoltaan vähintään vastata tutkintoa, joka tuottaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoa, alempaa korkeakoulututkintoa tai ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään tehtävään.

2 momentissa

https://www.norden.org/fi/declaration/pohjoismainen-julistus-korkea-asteen-tutkintojen-tunnustamisesta-reykjavikin-julistus

Pykälänsäädettäisiin ulkomailla suoritetun korkeakoulututkintoon johtaneen koulutuksen tason arvioinnista. Sen mukaan arvioinnin vertailukohtana olisivat ne Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvat tutkinnot, jotka tuottavat kelpoisuuden alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin tehtäviin, eli ammattikorkeakouluissa suoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot sekä yliopistoissa suoritettavat alemmat korkeakoulututkinnot ja ylemmät korkeakoulututkinnot. Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin siitä, että ulkomailla suoritetun tutkinnon tason määrittelyssä tutkinnon sijoittuminen lähtömaan tutkintojärjestelmään määrittää ensi sijassa sen tason. Esimerkiksi jos ulkomainen tutkinto on toisen vaiheen Master-tutkinto, se tuottaisi kelpoisuuden virkaan tai tehtävään, johon vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Tällöin ulkomaisen Master-tutkinnon tuottamasta kelpoisuudesta ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään julkisen sektorin virkaan tai tehtävään voitaisiin tehdä päätös myös esimerkiksi tilanteissa, että tutkinto on suoritettu ilman edeltävää ensimmäisen vaiheen korkeakoulututkintoa. Tämä asettaisi ulkomaiset tutkinnot yhdenvertaiseen asemaan Suomessa suoritettujen tutkintojen kanssa, sillä myös Suomessa ylemmän korkeakoulututkinnon voi päästä suorittamaan ilman korkeakoulututkintoa. Korkeakoululainsäädännön (Yliopistolain (558/2009) 37.8 § ja ammattikorkeakoululain (932/2014) 25.2 §) mukaan korkeakoulu voi ottaa opintoihin opiskelijaksi myös henkilön, jolla se toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun aiemman koulutusjärjestelmän mukaisen opistotutkinnon suorittanut otetaan suorittamaan yliopistoon ylempää korkeakoulututkintoa tai ammattikorkeakouluun ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Tämä vastaisi paitsi hallitusohjelman pyrkimyksiin sujuvoittaa tutkintojen tunnustamista, myös kansainvälisiin tavoitteisiin tutkintojen vastavuoroisesta automaattisesta tunnustamisesta, joita on kirjattu esimerkiksi Pohjoismaiseen julistukseen korkea-asteen tutkintojen tunnustamisesta () ja Euroopan neuvoston suositukseen korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen ja ulkomailla suoritettujen opintojaksojen automaattisen vastavuoroisen tunnustamisen edistämisestä (2018/C 444/01). Virkakelpoisuutta koskevan päätöksenteon ei ole tarkoituksenmukaista olla perusteiltaan tiukempaa kuin korkeakoulujen akateemista tunnustamista koskevan päätöksenteon, joita edellä mainitut julistus ja suositus koskevat.

Voimassa olevan ulkomaanopintolain mukaan ulkomaisen tutkinnon tasoa määritettäessä arvioidaan myös tutkinnon suuntautumista, jolloin päätöksissä on otettu kantaa myös siihen, vastaako ulkomainen tutkinto tasoltaan yliopistossa vai ammattikorkeakoulussa suoritettavaa tutkintoa. Suuntautumisen arviointia ei jatkossa enää tehtäisi. Tämä siitä syystä, että korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) 10 §:n mukaan ammattikorkeakouluissa suoritetut ammattikorkeakoulututkinnot ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot tuottavat julkiseen virkaan tai tehtävään saman kelpoisuuden kuin vastaavat yliopistoissa suoritetut alemmat korkeakoulututkinnot ja ylemmät korkeakoulututkinnot.

Kelpoisuus tehtävään, johon on kelpoisuusvaatimuksena korkeakoulututkinto tai alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, voitaisiin lisäksi todeta muun maan kuin Suomen viralliseen korkeakoulututkintojen järjestelmään kuuluvan tieteellisen tai taiteellisen jatkotutkinnon perusteella. Tällainen voi olla tarpeen esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö on suorittanut tieteellisen tai taiteellisen jatkotutkinnon ilman edeltävää toisen vaiheen tutkintoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on mahdollista edetä Bachelor-tutkinnosta suoraan jatko-opintoihin ja suorittaa Doctor-tutkinto. Tällaisen koulutuskokonaisuuden suorittanut voi tarvita päätöksen kelpoisuudesta ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviin tehtäviin esimerkiksi halutessaan pätevöityä Suomessa aineenopettajaksi. Korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen (464/1998) 10 §:ssä säädetään, että kelpoisuus korkeakoulututkintoa tai alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään tehtävään on myös tohtorin tutkinnon tai jatkotutkintoihin kuuluvan lisensiaatin tutkinnon suorittaneella. On perusteltua säätää, että myös ulkomailla suoritetut tieteelliset ja taiteelliset jatkotutkinnot tuottavat kelpoisuuden saman periaatteen mukaisesti.

Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin siitä, että tutkintojen tasojen vastaavuutta arvioitaessa voitaisiin huomioida myös niihin johtavien korkeakouluopintojen laajuus ja vaativuus. Edelleen voi tulla myös tilanteita, joissa on perusteltua arvioida koko tutkintoon johtanut korkeakouluopintojen koulutuskokonaisuus. Koulutuskokonaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkintoon johtaneiden opintojen kokonaisuutta. Tällaiset tilanteet voisivat koskea esimerkiksi niin kutsuttuja yksiportaisia korkeakoulututkintoja, eli koulutuksia, jotka on järjestetty siten, ettei niihin kuulu erikseen ensimmäisen vaiheen korkeakoulututkintoa. Pykälän 2 momentissa tutkinnon laajuudella tarkoitetaan tutkintoon johtavan koulutuskokonaisuuden tosiasiallisesti edellyttämää työmäärää ja aikaa. Tutkinnon vaativuudella tarkoitetaan sitä, kuinka monipuolinen ja syvällinen tutkintoon johtava koulutuskokonaisuus on ja millaiset teoreettiset ja menetelmälliset valmiudet se antaa. Jos tutkinnon tuottamat oppimistulokset on määritelty, ne voidaan ottaa huomioon määriteltäessä tutkinnon laajuutta ja vaativuutta.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että 3 §:n 1 momentin 1 kohdan a ja b alakohdissa tarkoitettujen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on tietty Suomessa suoritettava korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus, päätettäisiin niiden korkeakouluopintojen tason ja alan perusteella, joista tutkintotodistus tai sitä vastaava asiakirja on annettu.

Tehtäessä päätöstä kelpoisuudesta tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on tietty, nimeltä mainittu korkeakoulututkinto tai opintosuoritus, päätöksenteon lähtökohtana olisi edelleen, että ulkomailla suoritettu korkeakoulututkinto ja korkeakoulun opintosuoritus vastaavat tasoltaan ja alaltaan sitä tutkintoa ja niitä opintosuorituksia, jotka ovat Suomessa kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen säänneltyyn tehtävään. Lisäksi edellytetään lähtökohtaisesti, että hakijan ulkomailla suorittamat opinnot ovat valmistaneet samoihin tehtäviin, joihin päätös tuottaa kelpoisuuden. Näin ollen esimerkiksi aineenopettajakelpoisuuden edellytyksenä on myös jatkossa, että hakijan ulkomailla suorittama korkeakoulututkinto vastaa tasoltaan ylempää korkeakoulututkintoa ja sisältää opettajankoulutuksen, joka vastaa tasoltaan ja sisällöltään aineenopettajalta kansallisesti edellytettäviä opettajankoulutuksen opintoja.

Opetushallitus voi pääsääntöisesti todeta ulkomaisen opintosuorituksen tuottaman kelpoisuuden opettajankoulutuksen opintojen osalta sillä edellytyksellä, että opintosuoritus on loppuun suoritettu opettajankoulutus, se vastaa tasoltaan ja alaltaan kansallisesti vaadittavaa ja on valmistanut tehtäviin, joihin henkilö hakee kelpoisuutta Suomessa. Aineenopettajan koulutukseen kuuluvien opetettavan aineen opintojen osalta kelpoisuus voidaan kuitenkin todeta, vaikka opintoja ei olisi suoritettu opettajankoulutuksen yhteydessä. Tämä edellyttää, että hakija on suorittanut muualla kuin Suomessa pää- tai sivuaineopinnot sellaisessa aineessa, jonka opintoja Suomessa järjestetään opetettavan aineen opintoina. Edellytyksenä on, että hakijalla on kelpoisuus vaadittavan tutkinnon osalta. Opetushallituksen toimivalta kelpoisuuden toteamisessa opettajankoulutuksen opintojen osalta rajoittuu ulkomailla suoritettuihin opintoihin. Suomessa suoritettujen opintojen osalta kelpoisuuden toteamisen toimivalta on edelleen yliopistoilla (yliopistojen antama niin kutsuttu aineenopettajan vastaavuustodistus).

4 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että määritettäessä ja arvioitaessa ulkomaisten korkeakouluopintojen tuottamaa kelpoisuutta tehtävään siltä osin, kuin kelpoisuusvaatimuksena on tietty, nimeltä mainittu korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus, tutkintojen ja opintosuoritusten tasojen vastaavuus arvioidaan kuten 2 momentissa säädetään. Kun määritetään tutkintojen ja opintosuoritusten alojen vastaavuus, vertailukohtana ovat ne Suomen korkeakoulujärjestelmän mukaiset tutkinnot ja opintosuoritukset, jotka ovat kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Suomen korkeakoulujärjestelmän mukaisilla tutkinnoilla ja opintosuorituksilla tarkoitetaan tässä päätöksentekohetkellä suoritettavissa olevia tutkintoja ja opintosuorituksia.

Momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että tutkintojen ja opintosuoritusten alojen vastaavuus arvioidaan niihin johtavien korkeakouluopintojen kokonaisuuksien laajuuden ja vaativuuden sekä sisällön samankaltaisuuden perusteella. Korkeakouluopintojen kokonaisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä tutkintoon johtaneiden opintojen kokonaisuutta. Jos hakemus koskee esimerkiksi kaksiportaisen korkeakoulututkintojen järjestelmän mukaisesti suoritettua toisen vaiheen tutkintoa, koulutuskokonaisuuden laajuutta, vaativuutta ja sisältöä arvioitaessa otetaan huomioon myös toisen vaiheen tutkintoa edeltäneet korkeakouluopinnot. Korkeakouluopintojen kokonaisuuden laajuudella tarkoitetaan sen tosiasiallisesti edellyttämää työmäärää ja aikaa. Korkeakouluopintojen kokonaisuuden vaativuudella tarkoitetaan sitä, kuinka monipuolinen ja syvällinen koulutuskokonaisuus on ja millaiset teoreettiset ja menetelmälliset valmiudet se antaa. Jos korkeakouluopintojen kokonaisuuden tuottamat oppimistulokset on määritelty, ne voidaan ottaa huomioon arvioitaessa laajuutta, vaativuutta ja sisältöä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin myös siitä, että korkeakoulututkintoon johtavan korkeakouluopintojen kokonaisuuden tulisi tasoltaan ja alaltaan vastata sitä Suomen korkeakoulututkintojen järjestelmän mukaista korkeakoulututkintoon johtavaa korkeakouluopintojen kokonaisuutta, joka on kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Korkeakoulun opintosuorituksen tulisi tasoltaan ja alaltaan vastata sitä Suomen korkeakoulujärjestelmään kuuluvaa opintosuoritusta, joka on kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Alojen vastaavuutta arvioitaessa hakijan ulkomailla suorittamien korkeakouluopintojen laajuutta, vaativuutta ja sisältöä verrataan siihen koulutukseen, joka on tehtävään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena. Vertailtavilta tutkinnoilta ja opintosuorituksilta ei edellytettäisi, että ne ovat täysin samanlaisia laajuudeltaan, vaativuudeltaan ja sisällöltään. Riittävää olisi koulutuksen samankaltaisuus. Samankaltaisuuden edellytyksestä seuraa, että mitä suuremmassa määrin tutkinto tai opinnot ovat suoritusmaan erityisten olosuhteiden sitomat, sitä enemmän voitaisiin vaatia 6 §:ssä tarkoitettua osaamisen täydentämistä. Ulkomailla suoritettujen opintojen ei voisi kuitenkaan katsoa alaltaan vastaavan kyseiseen tehtävään Suomessa kelpoisuuden tuottavaa koulutusta, jos ulkomailla suoritettuja opintoja tulisi täydentää 7 §:ssä säädettäviä täydentävien opintojen enimmäismääriä laajemmilla opinnoilla tai niitä vastaavilla osaamisen täydentämisen tavoilla. Tällöin päätös olisi kielteinen.

Edellä kuvatuilla vaatimuksilla pystyttäisiin mahdollistamaan osaamisen täydentäminen Suomessa niille samaan ammattiin tai samoihin tehtäviin pätevöityneille, joiden koulutus ei sellaisenaan sisällöltään vastaa kansallisesti vaadittavaa koulutusta. Samalla pystytään varmistamaan, että tiettyä koulutusta edellyttäviin tehtäviin kelpoisuuden antava päätös annetaan vain sellaisen ulkomaisen koulutuksen suorittaneille, joka tuottaa riittävän samanlaisen osaamisen.

Opetushallitus voisi lain 2 § 2 momentin 3 kohdan nojalla antaa päätöksen ulkomailla oikeustieteellisellä alalla suoritetun toisen vaiheen korkeakoulututkinnon tuottamasta kelpoisuudesta oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään. Oikeustieteellisten tutkintojen tasojen ja alojen vastaavuus määritetään ja arvioidaan kuten pykälän 4 momentissa säädetään. Myönteisen päätöksen edellytyksenä kuitenkin on, että hakijan tutkintoon johtanut korkeakouluopintojen kokonaisuus on suoritettu oikeustieteellisellä alalla. Jos korkeakouluopintojen kokonaisuuteen sisältyy Suomessa suoritettu korkeakoulututkinto, kyseisen tutkinnon alaa ei arvioida tässä laissa säädetyllä tavalla. Suomessa suoritettujen korkeakoulututkintojen ala määräytyy sen perusteella mitä yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (794/2004) ja ammattikorkeakouluista annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1129/2014) on säädetty. Jos tutkintoon johtanut korkeakouluopintojen kokonaisuus on kaksivaiheinen, eli se muodostuu ensimmäisen ja toisen vaiheen korkeakoulututkinnoista, on myönteisen päätöksen edellytyksenä, että sekä ensimmäisen vaiheen että toisen vaiheen tutkinto ovat oikeustieteellisen alan tutkintoja. Suomessa oikeustieteen maisterin tutkintoon johtava koulutuskokonaisuus muodostuu lähtökohtaisesti oikeusnotaarin tutkinnosta ja oikeustieteen maisterin tutkinnosta, kuten voimassa olevan yliopistolain (558/2009) 37 §:n 4 momentista ilmenee ”Otettaessa opiskelija pelkästään oikeustieteen maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin 3 momentissa tarkoitettu soveltuva tutkinto on oikeusnotaarin tutkinto tai sitä vastaava ulkomainen koulutus, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin.” Tästä syystä on perusteltua, ettei kelpoisuutta oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttäviin tehtäviin anneta päätöksessä sellaisen ulkomaisen oikeustieteellisen toisen vaiheen korkeakoulututkinnon perusteella, joka on suoritettu muulla kuin oikeustieteellisellä alalla suoritetun ensimmäisen vaiheen korkeakoulututkinnon pohjalta. Tässä laissa tarkoitettujen menettelyjen tarkoituksena ei ole mahdollistaa kansallisten koulutusvaatimusten kiertämistä.

5 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että päätettäessä ulkomailla suoritetun korkeakoulututkinnon tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai tietyn tasoinen korkeakoulututkinto tai tietty Suomessa suoritettava korkeakoulututkinto, päätöksenteon edellytyksenä on, että korkeakoulututkinto on myönnetty ja siitä on annettu tutkintotodistus tai sitä vastaava asiakirja. Päätettäessä ulkomailla korkeakoulussa suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on tietty, nimeltä mainittu Suomessa suoritettava korkeakoulun opintosuoritus, päätöksenteon edellytyksenä on, että opinnot on suoritettu loppuun ja korkeakoulu on antanut niistä todistuksen. Lisäksi momentissa säädettäisiin siitä, että päätös korkeakoulun opintosuorituksen tuottamasta kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena tietty korkeakoulun opintosuoritus, voitaisiin antaa vain siinä tapauksessa, että hakija täyttäisi laissa säädetyn kelpoisuusvaatimuksen myös siltä osin, kuin virkaan tai tehtävään on kelpoisuusvaatimuksena tietyn tasoinen tai tietty, nimeltä mainittu, korkeakoulututkinto.

5 §.

Päätöksenteon perusteet päätettäessä kelpoisuudesta muuta kuin korkeakoulutusta edellyttävään tehtävään

1 momentissa

. Pykälänsäädettäisiin siitä, että3 §:n 1 momentin 1 kohdan a ja b alakohdissa tarkoitettujen ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus virkaan tai tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on tietty, nimeltä mainittu Suomessa suoritettava tutkinto tai opintosuoritus, joka on muu kuin korkeakoulututkinto tai korkeakoulun opintosuoritus, päätetään sen tutkinnon tai koulutuksen alan perusteella, josta tutkintotodistus tai sitä vastaava asiakirja on annettu.

Lain soveltamisala mahdollistaa päätöksenteon ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta sellaiseen Suomessa säänneltyyn tehtävään, jonka kelpoisuusvaatimuksena on laissa säädetty alle korkeakoulutasoinen tutkinto tai opintosuoritus. Tällaisia tehtäviä ovat erityisesti ammatillisen toisen asteen koulutuksen edellyttämät tehtävät, kuten esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan säännelty varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä, jonka kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuslain (540/2018) 28 §:n mukaan on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla.

Esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla EU- ja ETA-maiden ulkopuolella kouluttautuneilla varhaiskasvatuksen ammattilaisilla on nykyisin mahdollisuus saada kelpoisuus varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäviin vain suorittamalla suomalainen kelpoisuuden antava tutkinto. Sama koskee lähtökohtaisesti myös EU- tai ETA-maassa pätevöityneitä kolmansien maiden kansalaisia. Tämä siitä syystä, että voimassa olevaa ulkomaanopintolakia sovelletaan ainoastaan korkeakouluopintoihin. Ammattipätevyyden tunnustamislakia sovelletaan lähtökohtaisesti vain EU- ja ETA-maan kansalaisen toisessa jäsenmaassa hankkiman ammattipätevyyden tunnustamiseen. Laajentamalla ulkomaanopintolain soveltamisalaa tehtäviin, joihin vaaditaan korkeakoulututkintoa alemman tasoinen tutkinto, myös nämä henkilöt voisivat saada kelpoisuuden Suomessa, tarvittaessa osaamistaan täydentämällä.

Eri maiden koulutusjärjestelmät saattavat erota toisistaan hyvinkin paljon sen osalta, minkä tasoisilla ja sisältöisillä koulutuksilla niissä valmistutaan niihin tehtäviin, joihin Suomessa on säädettynä kelpoisuusvaatimuksena alle korkeakoulutasoinen tutkinto tai opintosuoritus. Tästä syystä ulkomaisten opintojen tuottamasta kelpoisuudesta alle korkeakoulututkintotasoisiin tehtäviin määrättäisiin pykälän 1 momentin mukaan sen tutkinnon tai koulutuksen alan perusteella, josta tutkintotodistus tai sitä vastaava asiakirja on annettu. Vaatimuksena ei näin ollen olisi tason vastaavuus. Esimerkiksi tiettyihin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tehtäviin, kuten edellä mainittuun varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään saatetaan jossakin toisessa maassa pätevöityä korkea-asteen koulutuksessa.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin tutkintojen ja koulutusten alojen vastaavuuden määrittämisestä. Sen mukaan, kun määritetään tutkintojen ja koulutusten alojen vastaavuus, vertailukohtana ovat ne Suomen koulutusjärjestelmän mukaiset tutkinnot ja opintosuoritukset, jotka tuottavat kelpoisuuden kyseiseen tehtävään. Suomen koulutusjärjestelmän mukaisilla tutkinnoilla ja opintosuorituksilla tarkoitetaan tässä päätöksentekohetkellä suoritettavissa olevia tutkintoja ja opintosuorituksia. Tutkintojen ja koulutusten alojen vastaavuus arvioidaan niihin johtavien opintojen kokonaisuuksien laajuuden, vaativuuden ja sisällön samankaltaisuuden perusteella. Laajuudella tarkoitetaan tutkinnon tai koulutuksen tosiasiallisesti edellyttämää työmäärää ja aikaa. Vaativuudella tarkoitetaan sitä, kuinka monipuolinen ja syvällinen tutkinto tai koulutus on ja millaiset teoreettiset ja menetelmälliset valmiudet se antaa. Koulutuksen tasolla ei olisi arvioinnissa lähtökohtaisesti merkitystä. Arvioinnissa tulisi verrata nimenomaisesti ammattiin valmiuksia antaneiden opintojen laajuutta, vaativuutta ja sisältöä. Jos tutkinnon tuottamat oppimistulokset olisi määritelty, ne voitaisiin ottaa huomioon arvioitaessa opintojen sisällöllistä vastaavuutta kansallisesti vaadittavaan tutkintoon tai opintosuoritukseen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi päätöksenteon edellytykseksi, että opintojen tulee laajuudeltaan, vaativuudeltaan ja sisällöltään vastata sitä Suomessa suoritettavaa tutkintoa tai opintosuoritusta, joka on kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Alojen vastaavuutta arvioitaessa hakijan ulkomailla suorittamien opintojen laajuutta, vaativuutta ja sisältöä verrataan siihen koulutukseen, joka on tehtävään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena. Vertailtavilta tutkinnoilta ja opintosuorituksilta ei edellytettäisi, että ne ovat täysin samanlaisia laajuudeltaan, vaativuudeltaan ja sisällöltään. Riittävää olisi koulutuksen samankaltaisuus. Samankaltaisuuden edellytyksestä seuraa, että mitä suuremmassa määrin tutkinto tai opinnot ovat suoritusmaan erityisten olosuhteiden sitomat, sitä enemmän voitaisiin vaatia 6 §:ssä tarkoitettua osaamisen täydentämistä. Ulkomailla suoritettujen opintojen ei voisi kuitenkaan katsoa alaltaan vastaavan kyseiseen tehtävään Suomessa kelpoisuuden tuottavaa koulutusta, jos ulkomailla suoritettuja opintoja tulisi täydentää 7 §:ssä säädettäviä täydentävien opintojen enimmäismääriä laajemmilla opinnoilla tai niitä vastaavilla osaamisen täydentämisen tavoilla. Tällöin päätös olisi kielteinen.

Edellä kuvatuilla vaatimuksilla pystyttäisiin mahdollistamaan osaamisen täydentäminen Suomessa niille samaan ammattiin tai samoihin tehtäviin pätevöityneille, joiden koulutus ei sellaisenaan sisällöltään vastaa kansallisesti vaadittavaa. Samalla pystytään varmistamaan, että tiettyä koulutusta edellyttäviin tehtäviin kelpoisuuden antava tunnustamispäätös annetaan vain sellaisen ulkomaisen koulutuksen suorittaneille, joka tuottaa riittävän samanlaisen osaamisen.

Lisäksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että päätöksenteon edellytyksenä on, että tutkinto tai koulutus on suoritettu loppuun ja toimivaltainen taho on antanut siitä tutkintotodistuksen tai sitä vastaavan asiakirjan.

6 §.

Osaamisen täydentäminen

1 momentissa

. Pykälässä säädettäisiin osaamisen täydentämisen edellytyksistä. Pykälänsäädettäisiin, että 1 §:n 2 momentissa säädetyissä tapauksissa, 4 tai 5 §:issä säädettyjen edellytysten täyttyessä toimivaltainen viranomainen voisi asettaa hakijalle vaatimuksen osaamisen täydentämisestä, jos hakijan ulkomailla suorittamien opintojen laajuus, vaativuus tai sisältö on olennaisesti erilainen kuin tehtävään kelpoisuusvaatimukseksi säädetyn koulutuksen laajuus, vaativuus tai sisältö. Hakijalle asetettu vaatimus osaamisen täydentämisestä perustuu olennaisiin eroihin ulkomaisen ja kansallisen koulutuksen välillä. Eroja tarkasteltaessa hakijan ulkomailla suorittamia opintoja verrataan 4 ja 5 §:ien perusteluissa kuvatulla tavalla siihen koulutukseen, joka on tehtävään säädettynä kelpoisuusvaatimuksena.

Olennainen ero koulutuksen sisällössä voi syntyä esimerkiksi silloin, kun koulutuksesta puuttuu keskeisiä opintoja, jotka sisältyvät vastaavaan kansalliseen tutkintoon. Tällainen ero voi esimerkiksi opettajankoulutuksen opintojen kohdalla olla se, että perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihealueiden monialaisista opinnoista puuttuu aineita, jotka sisältyvät Suomen perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 opetussuunnitelman perusteisiin, tai että opetettavan aineen opinnot ovat sisällöltään kapeammat kuin Suomessa. Olennaisena erona voidaan pitää myös sellaisten opintojen puuttumista, jotka antavat valmiuksia työskentelyyn Suomen kansallisessa toimintaympäristössä. Esimerkiksi Suomessa suoritettavat opettajan pedagogiset opinnot sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot antavat aina tällaisia valmiuksia. Oikeustieteen maisterin tutkintoon johtavissa korkeakouluopintojen kokonaisuudessa keskeistä sisältöä ovat Suomen lainsäädännön opinnot. Niitä laajuudeltaan ja sisällöltään vastaavien Suomen lainsäädännön opintojen puuttuminen katsotaan olennaiseksi eroksi koulutuksen sisällössä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, millaisia toimia toimivaltainen viranomainen voisi edellyttää osaamisen täydentämiseksi. Ehdotetun säännöksen mukaan toimivaltainen viranomainen voisi edellyttää osaamista täydentävinä toimina täydentäviä opintoja, kelpoisuuskoetta, sopeutumisaikaa tai näiden yhdistelmää. Toimivaltainen viranomainen määräisi sellaisen täydentävän toimen, jonka se arvioisi riittäväksi korvaamaan erot koulutuksessa ja varmistamaan sen, että henkilöllä on viran tai tehtävän hoitamiseen Suomessa tarvittava osaaminen. Se, mitä täydentävillä opinnoilla, sopeutumisajalla ja kelpoisuuskokeella tarkoitetaan, säädetään 3 pykälän 1 momentin 4, 5 ja 6 kohdissa.

Voimassa oleva ulkomaanopintolaki on mahdollistanut osaamisen täydentämisenä tapana ainoastaan täydentävät opinnot. Jos erot koulutuksen sisällössä ovat merkittäviä, täydentävät opinnot voivat edelleen olla tarkoituksenmukaisia. Monella alalla, kuten opettajankoulutuksessa, korkeakoulut ovat kehittäneet sujuvia menettelyjä ulkomaisten tutkintojen täydentämiseen. Tilanteissa, joissa ulkomainen tutkinto tai koulutus eroaa kansallisesti vaadittavasta tutkinnosta tai koulutuksesta lähinnä siten, ettei se ole valmistanut ammatissa toimimiseen suomalaisessa toimintaympäristössä, voi olla tarkoituksenmukaista mahdollistaa osaamisen täydentäminen myös kelpoisuuskokeen tai sopeutumisajan kautta. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tehtäviä koskien on olemassa toimivat käytännöt kelpoisuuskokeiden järjestämiseen ja sopeutumisajan kriteerien määrittelyyn, sillä ammattipätevyyslain mukaisessa päätöksenteossa on käytössä jo nykyisin kelpoisuuskoe ja sopeutumisaika koulutuksessa olevien erojen korvaamisen toimenpiteinä. Kelpoisuuskoe on menettelynä ollut vähän hyödynnetty ja siten sen järjestäjille työläs. Sen käyttöönotto myös ulkomaanopintolain mukaisessa päätöksenteossa mahdollistaisi kelpoisuuskokeiden kehittämisen nykyistä tarkoituksenmukaisemmiksi ja mahdollisesti järjestelyiltään nykyistä kevyemmiksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla kelpoisuuskokeiden suorittajamäärien voi arvioida lisääntyvän jonkin verran nykyisestä. Suorittajamäärät pysynevät kuitenkin tulevaisuudessakin muutamissa kymmenissä vuosittaisissa suorittajissa ammattia kohden. Suoritusmääriä rajoittaa se, että kokeet ovat hakijalle maksullisia ja edellyttävät hyvää kielenhallintaa kokeen suorituskielessä. Lisäksi se, että päätöksenteossa voidaan huomioida ammattikokemusta, vähentää tarvetta osaamisen täydentämiselle sellaisissa tilanteissa, joissa ulkomainen tutkinto tai koulutus poikkeaa vain vähän kansallisesti vaadittavasta tutkinnosta tai koulutuksesta.

Osaamisen täydentämisen toimet tulee asettaa suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Tämän periaatteen keskeisenä sisältönä on, että viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Toisin sanoen viranomaisen toimen on oltava asianmukainen, tarpeellinen ja oikein mitoitettu sen tavoitteen kannalta, johon kysymyksessä olevalla toimella pyritään. Käytännössä suhteellisuusperiaate edellyttää, että viranomainen mitoittaa toimintansa alimmalle sellaiselle tasolle, jolla saadaan aikaan tarvittava vaikutus.

Osaamista täydentämällä voitaisiin korvata vain ulkomailla suoritetun koulutuksen ja Suomessa kelpoisuusvaatimuksena olevan koulutuksen välisiä laajuutta, vaativuutta ja sisältöä koskevia eroja, ei tutkintojen tasojen välisiä eroja.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että 2 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa, eli silloin kun kyse on kelpoisuudesta virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteen maisterin tutkinto, Opetushallitus voisi määrätä osaamista täydentävinä toimina ainoastaan täydentäviä opintoja. Suomen oikeusjärjestelmän perusteiden tuntemuksen voidaan katsoa olevan ehdoton edellytys sille, että ulkomailla oikeustieteellisen koulutuksen suorittaneelle voidaan myöntää kelpoisuus oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään. On perusteltua edellyttää, että kyseinen osaaminen hankitaan täydentävien opintojen kautta.

2 momentin Pykälänmukaan ennen osaamisen täydentämistä koskevan vaatimuksen asettamista toimivaltaisen viranomaisen tulee tutkia, voivatko hakijan ammattikokemuksensa avulla hankkima osaaminen tai Suomessa suorittamat opinnot korvata kokonaan tai osittain 1 momentissa tarkoitetun olennaisen eron, jonka perusteella osaamisen täydentämistä tulisi edellyttää. Siitä, mitä ammattikokemuksella tässä tarkoitetaan, säädetään 3 §:n 1 momentin 7 kohdassa. Ammattikokemuksella tarkoitetaan kyseisen ammatin harjoittamista sen jälkeen, kun hakija on suorittanut kyseiseen tehtävään valmiuksia antaneen tutkinnon tai koulutuksen. Näin ollen mahdollista tutkintoon sisältyvää harjoittelua tai muuta työssäoppimista ei katsota tämän lain mukaiseksi ammatinharjoittamiseksi, kuten ei myöskään tehtävässä toimimista ennen valmiuksia antaneen koulutuksen loppuun suorittamista. Ammattikokemuksen tulee olla siitä tehtävästä, johon ulkomailla suoritettu tutkinto on antanut valmiudet ja johon kelpoisuutta Suomessa haetaan. Näin ollen esimerkiksi kokemusta varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävässä toimimisesta ei huomioida haettaessa päätöstä kelpoisuudesta varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Toimivaltainen viranomainen voi huomioida ammattikokemuksena Suomessa hankitun ammattikokemuksen lisäksi myös ulkomailta hankittua ammattikokemusta soveltuvin osin. Hakijan tulee toimittaa asiaankuuluvan elimen muodollisesti vahvistamat todistukset suoritetuista opinnoista ja hankitusta ammattikokemuksesta. Opintojen osalta tällainen on koulutuksen järjestäjän antama todistus, kuten opintosuoritusote, ja ammattikokemuksen osalta työnantajan antama työtodistus, josta käy selkeästi ilmi hoidetut työtehtävät (mukaan lukien ammattinimike), työsuorituksen päivämäärät ja kesto, suorituspaikka ja työnantajan yhteystiedot.

Pykälän 2 momentin mukaan Opetushallitus ei huomio ammattikokemusta silloin, kun kyse on päätöksestä virkaan tai tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena oikeustieteen maisterin tutkinto. Suomen oikeusjärjestelmän perusteiden tuntemuksen voidaan katsoa olevan ehdoton edellytys sille, että ulkomailla oikeustieteellisen koulutuksen suorittaneelle voidaan myöntää kelpoisuus oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttävään tehtävään. Tästä syystä koulutusten välisiä olennaisia eroja ei ole mahdollista korvata ammattikokemuksella, vaan on perusteltua edellyttää, että kyseinen osaaminen hankitaan täydentävien opintojen kautta.

Toimivaltaisen viranomaisen on päätöksessä perusteltava, miksi osaamisen täydentämistä edellytetään. Päätöksen perustelemisen vaatimus sisältyy hallintolain (434/2003) 44 ja 45 §:ään, joten asiasta ei tarvitse säätää tässä yhteydessä erikseen. Perusteluista pitää käydä ilmi myös olennaiset erot hakijan suorittaman ja Suomessa vaaditun koulutuksen välillä.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että jos hakija määrätään täydentämään osaamistaan, toimivaltainen viranomainen tekisi ehdollisen päätöksen. Ehdollista päätöstä ei kuitenkaan voitaisiin antaa, jos ulkomailla suoritettuja opintoja tulisi täydentää 7 §:ssä säädettävien täydentävien opintojen enimmäismääriä laajemmilla opinnoilla tai niitä vastaavilla osaamisen täydentämisen tavoilla. Tällöin päätös olisi kielteinen.

7 §.Täydentävät opinnot.Pykälässä säädettäisiin ehdollisessa päätöksessä määrättävistä täydentävistä opinnoista. Täydentävillä opinnoilla tarkoitetaan lain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan sellaisia Suomessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettavia opintoja, jotka ovat osa kyseiseen säänneltyyn tehtävään kansallisesti vaadittavaa koulutusta tai tutkintoa, ja joiden tarjoajalla on lainsäädäntöön perustuva toimivalta järjestää niitä.

1 momentin Pykälänmukaan ehdollisessa päätöksessä määrättäisiin täydentävien opintojen pääasiallinen sisältö ja laajuus, joka momentin 1 kohdan mukaan voisi olla vähemmän kuin kolmasosan Suomessa suoritettavaan tutkintoon johtavien opintojen kokonaisuuden laajuudesta, kun päätöksessä todetaan ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena tietty nimeltä mainittu Suomessa suoritettava tutkinto. Annettaessa ehdollinen päätös esimerkiksi kelpoisuudesta oikeustieteen maisterin tutkintoa edellyttäviin tehtäviin, olisi edellytettävien täydentävien opintojen enimmäismäärä 99 opintopistettä. Momentin 2 kohdan mukaan määrättävä täydentävien opintojen laajuus voisi olla vähemmän kuin puolet Suomessa suoritettavan opintosuorituksen laajuudesta, kun päätöksessä todetaan ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus tehtävään, johon on laissa säädettynä kelpoisuusvaatimuksena tietty Suomessa suoritettava opintosuoritus. Annettaessa ehdollinen päätös esimerkiksi Suomessa aineenopettajankoulutukseen kuuluviin 60 opintopisteen laajuisiin opetettavan aineen opintoihin olisi täydentävien opintojen enimmäismäärä 29 opintopistettä ja 120 opintopisteen laajuisiin opetettavan aineen opintoihin 59 opintopistettä mukaan lukien mahdolliset täydentävät opinnot, jotka samassa päätöksessä edellytetään 60 opintopisteen laajuisiin opetettavan aineen opintoihin samassa aineessa. Käytännössä päätöksissä edellytettävä täydentävien opintojen määrä vaihtelisivat tapauskohtaisesti kuten nykyisinkin.

2 momentin Pykälänmukaan täydentävien opintojen tulee koostua sellaisista koulutussisällöistä, jotka Suomessa kyseiseen tehtävään kelpoisuuden tuottavassa koulutuksessa ovat olennaisia ja joita koskevat koulutussisällöt eivät 4 ja 5 §:ssä tarkoitetun vertailun perusteella sisälly hakijan koulutukseen riittävällä tavalla.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin täydentävien opintojen suorittamisen osoittamisesta. Sen mukaan täydentävien opintojen suorittaminen osoitettaisiin täydentävät opinnot järjestäneen tahon antamalla todistuksella, josta ilmenee, että 6 §:n 3 momentissa tarkoitetussa ehdollisessa päätöksessä edellytetyt opinnot on suoritettu hyväksytysti. Lisäksi 3 momentissa säädettäisiin siitä, että täydentävien opintojen tarjoajalla olisi oltava lainsäädäntöön perustuva toimivalta antaa todistus kyseiseen ammattiin tai tehtävään kansallisesti vaadittavan koulutuksen tai tutkinnon suorittamisesta. Näin ollen täydentäviä opintoja voisi suorittaa ainoastaan niissä korkeakouluissa ja oppilaitoksissa, joilla on lainsäädäntöön perustuva oikeus tarjota niitä.

8 §.Sopeutumisaika.Pykälässä säädettäisiin ehdollisessa päätöksessä määrättävästä sopeutumisajasta. Sopeutumisajalla tarkoitetaan lain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan säännellyn tehtävän harjoittamista Suomessa kyseisen tehtävän pätevän harjoittajan valvonnassa.

1 momentin Pykälänmukaan ehdollisessa päätöksessä määrättäisiin sopeutumisajan kesto, hakijan tehtävänimike sopeutumisaikana sekä keskeiset työtehtävät, joita hakijan tulee sopeutumisaikana hoitaa. Momentin mukaan työtehtävien tulisi mahdollistaa sellaisen osaamisen hankkiminen, joka Suomessa kyseiseen tehtävään kelpoisuuden tuottavassa koulutuksessa on olennaista ja jota koskevat koulutussisällöt eivät 4 ja 5 §:ssä tarkoitetun vertailun perusteella sisälly hakijan koulutukseen riittävällä tavalla. Sopeutumisajan kesto voisi olla enintään kolme vuotta.

2 momentin Pykälänmukaan sopeutumisaikana hakija hoitaa tehtävää ohjauksen ja valvonnan alaisena. Valvojana toimivan ammatinharjoittajan olisi sopeutumisajan kuluessa ilmoitettava tunnustamisesta vastaavalle viranomaiselle, jos hakijan toiminta sopeutumisaikana ei vastaa sopeutumisajalle päätöksessä asetettuja vaatimuksia tai hakijan toiminta on omiaan aiheuttamaan vaaraa toiminnan kohteelle. Toimivaltainen viranomainen voisi tällöin määrätä sopeutumisajan keskeytettäväksi.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin sopeutumisajan suorittamisen osoittamisesta. Sen mukaan sopeutumisajan suorittaminen osoitettaisiin työnantajan tai valvojana toimivan ammatinharjoittajan sopeutumisajasta antamalla todistuksella, josta ilmenee, että 6 §:n 3 momentissa tarkoitetussa ehdollisessa päätöksessä määrätyt ehdot sopeutumisajan suorittamiselle täyttyvät. Todistuksesta tulisi ilmetä myös hakijan suomen- tai ruotsinkielinen tehtävänimike sopeutumisaikana. Tällä voitaisiin varmistaa se, että sopeutumisaika on suoritettu ehdollisessa päätöksessä määrätyssä tehtävässä.

9 §.Kelpoisuuskoe.Pykälässä säädettäisiin ehdollisessa päätöksessä määrättävästä kelpoisuuskokeesta. Kelpoisuuskokeella tarkoitetaan lain 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan ammatillista tietämystä, taitoja ja pätevyyttä mittaavaa koetta, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä tehtävää Suomessa.

1 momentin Pykälänmukaan ehdollisessa päätöksessä määrättäisiin kelpoisuuskokeen aiheet ja kokeen toimeenpanija. Momentin mukaan kelpoisuuskokeella tulisi osoittaa sellainen osaaminen, joka Suomessa kyseiseen tehtävään kelpoisuuden tuottavassa koulutuksessa on olennaista ja jota koskevat koulutussisällöt eivät 4 ja 5 §:ssä tarkoitetun vertailun perusteella sisälly hakijan koulutukseen riittävällä tavalla. Toimivaltaisten viranomaisten olisi kelpoisuuskokeen suorittamista varten laadittava luettelo aiheista, jotka Suomessa edellytettävän koulutuksen ja hakijan saaman koulutuksen vertailun perusteella eivät sisälly hakijan koulutukseen. Kokeen tulisi sisältää aiheet, joiden tuntemusta pidetään olennaisen tärkeänä, jotta hakija voi harjoittaa kyseistä tehtävää Suomessa. Kokeessa voitaisiin myös selvittää kyseiseen toimintaan Suomessa sovellettavien ammatillisten sääntöjen tuntemusta.

Lähtökohtaisesti kelpoisuuskokeet järjestetään opetus- ja tutkintokielellä. Jos kyseisen ammattipätevyyden voi Suomessa hankkia myös vieraalla kielellä, voidaan katsoa perustelluksi tarjota mahdollisuus suorittaa kelpoisuuskoe kyseisellä vieraalla kielellä. Tällöin kelpoisuuskokeen järjestää taho, joka tarjoaa kelpoisuuteen johtavaa koulutusta tai tutkintoa vieraalla kielellä. Hakijoiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta on tärkeää, että jos vieraskielinen kelpoisuuskoe on tarjolla, sen tulisi olla kenen tahansa ehdollisen päätöksen saaneen suoritettavissa riippumatta tutkinnon suoritusmaasta tai hakijan kielitaustasta tai työtilanteesta hakemushetkellä. Hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi toimivaltaisen viranomaisen tulisi tiedottaa hakijoille päätöksenteon yhteydessä, mikäli päätöksessä edellytetyn kelpoisuuskokeen voi suorittaa englannin kielellä.

Kielitaidon arviointi tai tarkastaminen ei ole osa toimivaltaisen viranomaisen tekemää tutkinnon tunnustamisprosessia. Puutteellinen kielitaito voi kuitenkin olla peruste sille, että kelpoisuuskokeen järjestäjä voi hylätä kelpoisuuskoesuorituksen, jos, jos kyse on ammatista, jossa riittävän kielenhallinnan voidaan katsoa olevan olennainen osa ammattitaitoa. Kelpoisuuskokeen järjestäjien olisi hyvä ennakkoinformaatiossaan tiedottaa kokeen hyväksyttävän suorituksen edellyttämästä kielitaidosta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että kelpoisuuskokeeksi voitaisiin määrätä myös osia ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitetusta tutkinnosta. Tällä varmistettaisiin, että myös ammatillisen koulutuksen tutkinnon osia voisi suorittaa kelpoisuuskokeena.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin korkeakoulujen, koulutuksen järjestäjien ja muiden oppilaitosten velvollisuudesta järjestää kelpoisuuskokeita sekä niistä perittävistä maksuista. Vastaavanlainen säännös sisältyy jo ammattipätevyyslakiin, joten esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan säänneltyihin ammatteihin liittyen korkeakouluilla ja oppilaitoksilla on entuudestaan osaamista ja menettelyitä kokeiden järjestämiseksi. Samat kelpoisuuskokeet voidaan järjestää sekä ulkomaanopintolain että ammattipätevyyslain nojalla päätöksen saaneille, joten säännöksen seurauksena koulutuksen järjestäjille ei synny varsinaisia uusia tehtäviä, eikä tehtävästä synny myöskään lisäkustannuksia, sillä kelpoisuuskokeen järjestäjä perisi 2 momentin mukaisesti kokeeseen osallistumisesta ja hyväksytystä suorituksesta annettavasta todistuksesta kokeeseen osallistujalta omakustannusarvon mukaisen maksun noudattaen valtion maksuperustelakia (150/1992).

Kelpoisuuskokeiden järjestämisvelvollisuus koskee Suomen virallisen koulutusjärjestelmän mukaisia tutkintoja myöntäviä tahoja. Kelpoisuuskokeen toimeenpanisi taho, jolla on lainsäädäntöön perustuva toimivalta antaa todistus kyseiseen ammattiin tai tehtävään kansallisesti vaadittavan koulutuksen tai tutkinnon suorittamisesta. Pykälä ei estä sitä, että kelpoisuuskoe järjestetään tarvittaessa esimerkiksi yliopiston eri tiedekuntien tai eri yliopistojen yhteistyönä. Kokeen toimeenpanijana toimii kuitenkin yksi taho, joka antaa todistuksen kelpoisuuskokeen suorittamisesta. Toimivaltaisen viranomaisen tulee sopia kelpoisuuskokeen toimeenpanijan kanssa kelpoisuuskokeiden järjestämisestä sekä valmistella niiden kanssa yhdessä kokeiden pääasiallinen sisältö ja toteuttamistapa.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin kelpoisuuskokeen suorittamisen osoittamisesta. Sen mukaan kelpoisuuskokeen hyväksytty suorittaminen osoitettaisiin kelpoisuuskokeen toimeenpanijan antamalla todistuksella, josta ilmenee, että 6 §:n 3 momentissa tarkoitetussa ehdollisessa päätöksessä edellytetty kelpoisuuskoe on suoritettu hyväksytysti. Kelpoisuuskokeen toimeenpanijalla on oltava lainsäädäntöön perustuva toimivalta antaa todistus kyseiseen ammattiin tai tehtävään kansallisesti vaadittavan koulutuksen tai tutkinnon suorittamisesta.

10 §.

Hakemus ja päätös

1 momentissa

. Pykälänsäädettäisiin siitä, että toimivaltainen viranomainen antaisi päätöksen hakemuksesta.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin hakemuksen liitteistä. Säännöksen mukaan hakijan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hakemuksen käsittelyä varten tarpeelliset selvitykset suorittamistaan opinnoista ja henkilöllisyydestään sekä hankkimastaan ammattikokemuksesta. Tällaisia asiakirjoja ovat opintoja koskevat asiakirjat, kuten tutkintotodistukset, opintosuoritusotteet, kurssikuvaukset ja muut tutkinnon tai koulutuksen sisältöjä ja sen tuottamaa osaamista koskevat kuvaukset, sekä ammattikokemuksen osoittavat asiakirjat kuten työtodistukset.

Momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi tarvittaessa edellyttää hakemuksen liitteet virallisesti oikeaksi todistettuina jäljennöksinä. Käytännössä virallisesti oikeaksi todistetut jäljennökset voivat olla tarpeen vain EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolella suoritettujen tutkintotodistusten ja siellä laadittujen muiden asiakirjojen osalta, koska EU- ja ETA-maissa myönnettyjen asiakirjojen aitous on helpommin varmistettavissa asiakirjan myöntäjältä. Toimivaltainen viranomainen voisi vaatia esittämään myös alkuperäisen asiakirjan, jos se katsottaisiin välttämättömäksi. Tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi asiakirjan poikkeava ulkoasu tai sisältö taikka epäily esitettyjen asiakirjojen aitoudesta. Lisäksi toimivaltainen viranomainen voisi tarvittaessa vaatia hakijalta korkeakoululta, viranomaiselta tai ulkopuoliselta toimijalta tilattua vahvistusta tutkinnon suorittamisesta, opintojen sisällöstä tai asiakirjan aitoudesta siten, että hakija vastaisi vahvistuspyynnön tekemisestä ja sen mahdollisista kustannuksista. Asiakirjojen vahvistuttaminen kansallisen palvelun kautta on vakiintunut käytäntö esimerkiksi Filippiineillä ja Pakistanissa. Monissa englanninkielisen Afrikan maissa yliopistot lähettävät vakiintuneesti suoritusotteita suoraan ulkomaiselle taholle. Lisäksi vahvistuspalvelua tarjoavat korkeakouluista ja viranomaisista riippumattomat palvelut, kuten esimerkiksi Qualification Check ja Vérifdiploma.

Toimivaltaisen viranomaisen tulisi asiakirjavaatimuksia määrittäessään pyrkiä joustavuuteen. Alkuperäisiä asiakirjoja tai asiakirjojen virallisia jäljennöksiä tulisi pyytää vain, jos se on välttämätöntä, esimerkiksi jos asiakirjojen aitoudesta on perusteltu epäily. Viranomaisen tulisi käyttää harkintaa myös siinä, milloin hakijalta vaaditaan korkeakoululta, viranomaiselta tai ulkopuoliselta toimijalta tilattu vahvistus tutkinnon suorittamisesta tai asiakirjojen aitoudesta. Vahvistuksen vaatiminen olisi perusteltua esimerkiksi, jos hakijan asiakirjoissa olisi puutteita tai jos erillinen vahvistusmenettely on vakiintunut käytäntö maassa, jossa tutkinto on suoritettu.

Toimivaltainen viranomainen voisi 2 momentin mukaisesti lisäksi tarvittaessa vaatia hakemuksen liitteeksi käännökset muista kuin suomen tai ruotsin kielellä annetuista asiakirjoista. Tarvittaessa voitaisiin myös vaatia, että käännökset ovat suomen- tai ruotsinkielisiä ja että ne ovat auktorisoidun kääntäjän laatimia. Toimivaltaisen viranomaisen tulisi lähtökohtaisesti hyväksyä myös englannin kielellä myönnetyt asiakirjat sekä tutkinnon myöntäjän laatimat tai kyseisessä maassa laaditut auktorisoidut tai viralliset käännökset englannin kielelle, ellei suomen- tai ruotsinkielisten asiakirjojen edellyttäminen ole hakemuksen käsittelyn kannalta välttämätöntä. Sopimus Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välillä Pohjoismaiden kansalaisten oikeudesta käyttää omaa kieltään muussa pohjoismaassa (SopS 11/1987) edellyttää, että pohjoismaan kansalainen on oikeutettu käyttämään suomen, ruotsin, islannin, norjan ja tanskan kieltä asioidessaan toisen pohjoismaan viranomaisen tai julkisen laitoksen kanssa ja että viranomaisen tulee tällöin huolehtia tarvittavan tulkki- ja käännöspalvelun järjestämisestä.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin hakemukseen liitettäviä asiakirjoja koskevasta asetuksenantovaltuudesta.

Kielteisen päätöksen antaminen voi olla perusteltua, jos toimivaltainen viranomainen ei pysty luotettavasti varmistamaan hakijan toimittamien tietojen ja asiakirjojen oikeellisuutta. Asiakirjoja myöntävät tahot eivät tietosuojasyistä yleensä luovuta tietoja asiakirjojen oikeellisuudesta ilman asianosaisen allekirjoittamaa suostumusta asiakirjojen oikeellisuuden varmistamiseen. Kielteisen päätöksen antaminen voi olla perusteltua myös silloin, jos hakijalta ei saada tällaista suostumusta ja toimivaltainen viranomainen katsoo, että tietojen ja/tai asiakirjojen oikeellisuuden varmistaminen on edellytys myönteisen päätöksen tekemiselle.

4 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että toimivaltainen viranomainen voisi ennen päätöksentekoa tarvittaessa pyytää korkeakoululta, muulta oppilaitokselta, koulutuksen järjestäjältä tai koulutusta tarjoavien korkeakoulujen muodostamalta yhteistyöverkostolta lausunnon hakijan ulkomailla suorittamien opintojen ja opintojen tuottaman osaamisen vastaavuudesta ja puuttuvista aihealuista verrattuna kelpoisuusvaatimuksena säädettyyn koulutukseen sekä hakijalle mahdollisesti määrättävien osaamista täydentävien toimien tarpeellisuudesta ja sisällöstä. Toimivaltaisella viranomaisella voi olla myös tarve saada arvio esimerkiksi hakijan ammattikokemuksen sisällöstä ja sen vaikutuksesta osaamisen täydentämiseksi edellytettyihin toimenpiteisiin. Lausunnon pyytäminen perustuisi toimivaltaisen viranomaisen tarveharkintaan, ja lausunnon antava taho voisi periä lausunnosta sitä pyytäneeltä taholta omakustannusarvon mukaisen maksun noudattaen valtion maksuperustelakia (150/1992).

5 momentissa Pykälänsäädettäisiin hakemuksen käsittelyajoista. Toimivaltaisen viranomaisen tulisi ilmoittaa hakijalle hakemuksen vastaanottamisesta sekä mahdollisista puuttuvista asiakirjoista kahden kuukauden kuluessa hakemuksen saapumisesta. Hakemus olisi ratkaistava viiden kuukauden kuluessa siitä, kun hakija on toimittanut toimivaltaisen viranomaisen edellyttämät asiakirjat. Siinä tapauksessa, että toimivaltainen viranomainen puutteettoman hakemuksen saatuaan päättää vahvistuttaa asiakirjat tai pyytää päätöksenteon tueksi lausunnon, tulee hakemus käsitellä kahden kuukauden kuluessa kyseisen vahvistuksen tai lausunnon saamisesta.

6 momentissa Pykälänsäädettäisiin lopullisesta päätöksestä. Jos hakija määrätään täydentämään osaamistaan, tekee toimivaltainen viranomainen 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun ehdollisen päätöksen. Kun hakija on täydentänyt osaamistaan hyväksytysti ja saanut siitä todistuksen, toimivaltainen viranomainen tekisi hakemuksesta lopullisen päätöksen. Lopullista päätöstä koskevaan hakemukseen tulee liittää todistus osaamisen täydentämisen suorittamisesta. Todistuksesta tulee ilmetä, että ehdollisessa päätöksessä edellytetyt vaatimukset osaamisen täydentämiseksi täyttyvät.

11 §.Hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suorittaminen. Pykälässä säädettäisiin hakemuksen käsittelymaksun perimisestä.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin,että hakemuksen käsittelystä peritään maksu. Toimivaltainen viranomainen perii päätöksistä maksun sen mukaisesti, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista. Opetushallituksen antamien suoritteiden maksuista säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön Opetushallituksen ja sen erillisyksiköiden suoritteiden maksullisuudesta (1508/2025) antamalla asetuksella.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että hakemuksen käsittelymaksun maksaminen 14 päivän kuluessa hakemuksen vireille tulosta on edellytyksenä sille, että hakemuksen käsittelyä jatketaan, ja että hakemus raukeaa, jos hakemuksen käsittelystä perittävää maksua ei ole suoritettu mainitussa määräajassa. Näin ollen, jos hakija ei maksa käsittelymaksua, ei hakemusta käsitellä. Jos hakija käsittelymaksun jo maksettuaan, peruuttaa hakemuksensa, ei maksua palauteta hakijalle, vaan käsittelymaksu jää toimivaltaiselle viranomaiselle korvauksena siihen mennessä tehdystä työstä.

Aiemmassa laissa olleesta erillisestä päätösmaksusta luovuttaisiin. Maksu perittiin aiemmin kokonaisuudessaan vasta päätöksen teon jälkeen. Ongelmana oli kuitenkin, että maksu jätettiin usein suorittamatta sen jälkeen, kun päätös oli ollut kielteinen. Maksun periminen ulkomaalaisilta asiakkailta oli osoittautunut haasteelliseksi. Vuonna 2021 säädettiin (1147/2021) erillinen käsittelymaksu, joka tuli suorittaa 14 vuorokauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Käsittelymaksu kattoi osan käsittelyn kustannuksista, jolloin perimisen epäonnistuessa aiempaa pienempi osa kustannuksista jäi valtion vahingoksi. Jo tuolloin harkittiin koko maksun perimistä käsittelyn alussa, mutta tarjolla olevien tunnustamismahdollisuuksien monimutkaisuuden ja päätösprosessin joustavuuden kannalta pidettiin parhaana, että asiakas voitiin vielä tuolloin ohjata eri päätökseen kuin mitä hän oli alun perin hakenut. Vuoden 2021 jälkeen hankittu kokemus päätöksenteossa on kuitenkin osoittanut, että maksu hakemuksen käsittelystä ja päätöksenteosta olisi tehokkainta kerätä yhdellä kertaa käsittelyn alkuvaiheessa. Hakemus raukeaisi, mikäli hakemuksen käsittelystä kokonaisuudessaan suoritettavaa maksua ei maksettaisi 14 vuorokauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.

12 §.Muutoksenhaku. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta. Kelpoisuutta koskeva päätös on 10 §:n mukaisesti kaksivaiheinen menettely niissä tapauksissa, joissa hakijalle asetetaan velvoite täydentää osaamistaan. Tällöin sekä ehdollinen että lopullinen päätös ovat valituskelpoisia päätöksiä. Pykälässä ei ehdotettaisi otettavaksi käyttöön oikaisuvaatimusta muutoksenhaun ensi vaiheena, koska oikaisuvaatimuksen käsittelisi sama taho kuin alkuperäisen hakemuksen ja koska kelpoisuutta koskevissa päätöksissä on kyse sellaisesta asiaryhmästä, jossa asia selvitetään perusteellisesti jo ensi vaiheen hallintomenettelyssä.

13 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2027. Lain voimaantulon yhteydessä ehdotetaan kumottavaksi voimassa oleva ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annettu laki. Samalla kumoutuu valtioneuvoston asetus ulkomailla suoritettuja korkeakouluopintoja täydentävistä opinnoista (1460/2015).

14 §.Siirtymäsäännökset. Jos hakijalle on tehty ehdollinen rinnastamispäätös kumotun ulkomaanopintolain nojalla, Opetushallitus tekisi vaadittujen täydentävien opintojen hyväksytyn suorittamisen jälkeen hakemuksen perusteella lopullisen rinnastamispäätöksen kumotun ulkomaanopintolain 6 §:n nojalla.

2 momentin Pykälänmukaan muualla lainsäädännössä olevalla viittauksella ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annettuun lakiin tarkoitettaisiin tämän lain tultua voimaan viittausta tähän lakiin.

7.2

Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta

3 §.

Määritelmät

1 momentin

muodollista pätevyyttä osoittavaksi asiakirjaksi

. Pykälän3 kohtaa täydennettäisiin siten, ettäkatsottaisiin myös sellaiset todistukset, jotka on myönnetty sellaisten EU:n säädöksiin perustuvien koulutusten suorittamisesta, joiden hallinnonalan toimivaltainen viranomainen on arvioinut vastaavan säännellyn toiminnan harjoittamisen aloittamiseksi edellyttämää pätevyyttä Suomessa. Lisäyksellä varmistettaisiin muun muassa kesäkuussa 2024 voimaan astuneen nettonollateknologia-asetuksen 31 artiklassa säädettyjen velvoitteiden täyttäminen.

EU:n nettonollateknologia-asetuksessa nettonollateollisuudella tarkoitetaan teknologioita, laitteita ja komponentteja, joita tarvitaan hiilineutraalin edullisen energian tuottamiseksi. Niitä ovat esimerkiksi uusiutuvan energian teknologiat ja akkuteknologiat. Asetuksen tavoitteena on nopeuttaa vuodeksi 2030 asetettujen EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista ja siirtymistä ilmastoneutraaliuteen. Lisäksi tavoitteena on edistää EU:n nettonollateollisuutta, luoda teollista pohjaa nettonollateknologioille ja tukea EU:n toimia energiariippumattomuuden saavuttamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 25.6.2024 (VN/17225/2024) virkamiestyöryhmän tukemaan EU:n nettonollateknologia-asetuksen kansallista toimeenpanoa ja täytäntöönpanoon liittyvää lainvalmistelua. Asetuksen kansalliset velvoitteet koskevat esimerkiksi nettonollahankkeiden luvitusta ja strategisten hankkeiden valintaa. Lisäksi kansallisesti on järjestettävä keskitetyt yhteyspisteet ja linjattava nettonollateollisuuden keskittymiin, testiympäristöihin sekä osaamisen kehittämiseen liittyvät kysymykset.

akatemiat,

koulutus,

Nettonollateknologia-asetuksen V luvussa (Osaamisen kehittäminen laadukkaiden työpaikkojen luomiseksi) säädetään eurooppalaisten net-zero industry academies -koulutusyhteenliittymien, jäljempänätoiminnasta ja tavoitteista (artikla 30), akatemioiden kehittämien oppimisohjelmien, jäljempänävastaavuuden määrittämisestä ja ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta (artikla 31) sekä Euroopan nettonollafoorumin tehtävistä ja roolista (artikla 32). Lisäksi asetuksen 108 resitaalissa todetaan nettonollateollisuuden alan ammattisääntelyn rajoittamisesta ja jäsenvaltioiden ammattisääntelyä koskevista arviointivelvollisuuksista.

Asetuksen säännösten mukaan, jäsenvaltioilla ei ole velvollisuutta hyödyntää akatemioiden kehittämiä koulutuksia. Jäsenvaltioiden on kuitenkin säännöllisesti pyrittävä määrittämään, vastaavatko koulutusyhteenliittymien kehittämät oppimisohjelmat tiettyä pätevyyttä, jota vastaanottava jäsenvaltio edellyttää säännellyn toiminnan harjoittamisen aloittamiseksi nettonollateknologia-alojen kannalta erityisen merkityksellisessä ammatissa. Tämä siitä huolimatta, että jäsenvaltio päättäisi olla hyödyntämättä akatemioiden kehittämiä koulutuksia. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että arviointien tulokset julkistetaan ja että ne ovat helposti saatavilla verkossa. Jos jäsenvaltion toteuttama vastaavuusarviointi osoittaa, että akatemioissa kehitetyt koulutukset vastaavat tiettyä säännellyn ammatin harjoittamisen edellytyksenä olevaa pätevyyttä jäsenvaltion olisi nettonollateknologian kannalta erityisen merkityksellisessä ammatissa kohdeltava kyseisistä koulutuksista saatavaa osaamistodistusta ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) mukaisena muodollista pätevyyttä osoittavana riittävänä asiakirjana. Käytännössä akatemian koulutuksesta saatava todistus olisi ammattipätevyyden tunnustamisprosessissa katsottava muodollista pätevyyttä osoittavaksi riittäväksi asiakirjaksi sellaisessa jäsenvaltiossa, joka on arvioinut koulutuksen vastaava säännellyn ammatin harjoittamiseksi tarvittavaa pätevyyttä sen alueella. Jos vastaavuusarviointi puolestaan osoittaa, ettei koulutukset vastaavat tiettyä säännellyn ammatin harjoittamisen edellytyksenä olevaa pätevyyttä tai jos jäsenvaltio ei ole pyrkinyt määrittämään vastaavuutta, on jäsenvaltion ilmoitettava asiasta foorumille ja annettava asiaankuuluvat asetuksessa säädetyt tiedot. Tällainen tilanne syntyy esimerkiksi silloin, kun jäsenvaltiossa ei ole sellaista säänneltyä ammattia, johon koulutuksen voisi katsoa antavan pätevyyden.

Ammattipätevyyslakiin tehtävällä lisäyksellä varmistettaisiin muun muassa näiden nettonollateknologia-asetuksen mukaisten akatemioiden kehittämistä koulutuksista myönnettyjen osaamistodistusten hyödyntäminen muodollista pätevyyttä osoittavana asiakirjana ammattipätevyydentunnustamisprosesseissa niissä tilanteissa, joissa suomalainen toimivaltainen viranomainen on arvioinut koulutusyhteenliittymän kehittämän oppimisohjelman vastaavan tiettyä pätevyyttä, jota edellytetään säännellyn toiminnan harjoittamisen aloittamiseksi nettonollateknologia-alojen kannalta erityisen merkityksellisessä ammatissa Suomessa.

ammattipätevyyden

automaattisella tunnustamisella

Pykälän 1 momentin 8 kohtaa täydennettäisiin niin, ettätarkoitettaisiin ammattipätevyysdirektiivin III osaston III luvussa tarkoitetun koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhteensovittamiseen perustuvan tunnustamisjärjestelmän mukaisesti tehtävän päätöksen lisäksi myös ammattipätevyysdirektiivin III osaston III A luvussa tarkoitettuihin yhteisiin koulutusperiaatteisiin perustuvia tunnustamispäätöksiä. Lisäksi säännöstä muutettaisiin niin, että sopeutumisajan ja kelpoisuuskokeen sijaan käytettäisiin termiä korvaavat toimenpiteet, joka on kelpoisuuskoetta ja sopeutumisaika kuvaava yläkäsite.

unionin tunnustamissäännöksillä Pykälän 1 momentin 9 kohtaa täydennettäisiin niin, ettätarkoitettaisiin ammattipätevyysdirektiivin säännöksien ja direktiivin nojalla annettujen komission delegoitujen säädöksien ja täytäntöönpanosäädöksien lisäksi myös sellaisia ammattipätevyyden tunnustamista koskevia säännöksiä, jotka sisältyvät muihin Euroopan unionin säädöksiin. Lisäyksen tarkoituksena on varmistaa, että myös muihin kuin ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun direktiiviin sekä siihen liittyvää siirretyn säädösvallan käyttämistä koskeviin ja kyseisen direktiivin täytäntöönpanoon liittyviin komission säädöksiin sisältyvät ammattipätevyyden tunnustamista koskevat säännökset tulevat täytäntöönpannuiksi. Tällaisia säännöksiä sisältyy esimerkiksi edellä kuvattuun nettonollateknologia-asetukseen.

Kuten edeltä käy ilmi, nettonollateknologia-asetukseen sisältyy velvoitteita jäsenmaille. Asetuksen 31 artiklassa säädetään nettonollateknologia-alojen säännellyistä ammateista ja ammattipätevyyden tunnustamisesta. Artiklan 31 kohdassa 1 säädetään jäsenmaille ammattipätevyyksiin liittyviä määrittämis- ja toimenpidevelvollisuuksia, joista ei säädetä muualla. Koska kyseessä on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus, on se suoraan jäsenvaltioita velvoittavaa.

Nettonolla asetuksen toimeenpanoa tukeva työryhmä lähetti 6.3.2025 ministeriöille pyynnön (VN/17225/2024-TEM-18) kartoittaa hallinnonalansa nettonollateknologia-alojen kannalta erityisen merkitykselliset säännellyt ammatit. Liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö ilmoittivat, että niillä on nettonollateknologia-alojen kannalta erityisen merkityksellisiä säänneltyjä ammatteja.

Valtioneuvoston ammatteja koskevan sääntelyn hyväksymistä edeltävästä suhteellisuusarvioinnista annetulla asetuksella 376/2020 on hallinnonalan ammattisääntelyn valmistelusta vastaavalle ministeriölle säädetty ammattisääntelyyn liittyviä arviointi- ja ilmoitusvelvollisuuksia. Koska nettonollateknologia-asetuksen 31 artiklan 1 kohdassa säädetty vastaavuuden määrittäminen saattaa edellyttää muutoksia myös hallinnonalan ammattisääntelyyn (Tällainen tilanne voisi syntyä silloin, kun toimivaltainen viranomainen on arvioinut akatemian kehittämän koulutuksen vastaavan sitä pätevyyttä, jota se edellyttää säännellyn toiminnan harjoittamisen aloittamiseksi) on tarkoituksenmukaista, että artiklan mukaisen määrittelyn toteuttaa sen hallinnonalan ammattisääntelyn valmistelusta vastaava ministeriö, jonka ammattisääntelystä on kyse, ja joka myös viimekädessä arvio millaisia säädösmuutoksia toteutetusta arvioinnista voisi mahdollisesti aiheutua kansalliseen ammattisääntelyyn.

palveludirektiivi Kuten edellä on aiemmin todettu, asetus velvoittaa jäsenvaltioita varmistamaan, että arviointien tulokset julkistetaan ja ne ovat helposti saatavilla verkossa. Tämä voisi olla tarkoituksenmukaista toteuttaa hyödyntämällä Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämää Suomi.fi-verkkopalvelua, jonne toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat jo nykyisin ammattikohtaista tietoa hallinnonalansa ammattipätevyyksistä ja niiden tunnustamisesta suomi.fi-palvelutietovarannon kautta. Näiden tietojen saatavuudesta säädetään ammattipätevyysdirektiivin 57 artiklassa (Tietojen keskitetty saatavuus internetissä), jonka säännöksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että artiklassa säädetyt tiedot ovat saatavissa internetissä palveluista sisämarkkinoilla 12 päivänä joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (jäljempänä) 6 artiklassa tarkoitettujen keskitettyjen asiointipisteiden kautta ja että niitä päivitetään säännöllisesti. Suomi.fi-verkkopalvelu toimii palveludirektiivin mukaisena keskitettynä asiointipisteenä.

Niiden nettonollateknologia-alojen ammattien osalta, joita ei Suomessa säännellä, artiklan velvoitteita koskevasta toimivallasta tulee erikseen säätää. Näin varmistetaan, että asetuksella säädetyt velvollisuudet toimeenpannaan Suomessa myös sääntelemättömien ammattien osalta. Kuten edellä on kerrottu, jäsenvaltiolla on velvollisuus ilmoittaa foorumille, jos se ei ole pyrkinyt määrittämään koulutuksen tuottamaa vastaavuutta. Tällainen tilanne syntyy erityisesti Suomessa sääntelemättömien ammattien osalta. Sääntelemättömiä ammatteja koskeva toimivalta on tarkoituksenmukaista säätää Opetushallitukselle, jolle on jo voimassa olevalla ammattipätevyyden tunnustamislailla säädetty sääntelemättömiä ammatteja koskevia muita tehtäviä. Säätäminen on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa laajentamalla ammattipätevyyslain unionin tunnustamissäännöksiä koskevaa määritelmää sekä täsmentämällä ammattipätevyyslain 4 pykälän 1 momentin säännöstä koskien Opetushallituksen toimivaltaan kuuluvia tehtäviä sääntelemättömien ammattien osalta (Tämä muutosehdotus kuvataan myöhemmin 4 pykälää koskevissa perusteluissa). On mahdollista, että kyseenlaisia ammattipätevyyden tunnustamista koskevia säännöksiä sisällytetään jatkossa myös muihin Euroopan unionin säädöksiin. Tämä huomioidaan säännösmuotoilussa käyttämällä sellaisia käsitteistöä, joka kattaa myös mahdollisen myöhemmän vastaavanlaisen sääntelyn.

säänneltyä ammatillista koulutusta, elinikäistä oppimista

ammattikokemusta

Lisäksi 3 pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uudet määritelmät koskienja. Nämä määritelmät sisältyvät ammattipätevyysdirektiiviin, mutta niitä ei ole aiemmin täytäntöönpantu ammattipätevyyslailla.

säänneltyä ammatillista koulutusta Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusikoskeva 13 kohta. Termi säännelty ammatillinen koulutus esiintyy voimassa olevan ammattipätevyyslain 6 §:n 2 momentissa, jossa säädetään yleisen tunnustamisjärjestelmän mukaisen tunnustamisen edellytyksistä. Lisäksi siihen viitataan 14 §:n 1 momentissa.

Säännellyllä ammatillisella koulutuksella tarkoitetaan ammattipätevyysdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan määritelmän mukaan koulutusta, joka on erityisesti suunnattu tietyn ammatin harjoittamiseen ja käsittää koulutuksen, jota tarvittaessa täydennetään ammattiin perehdyttävällä koulutuksella tai työharjoittelulla tai työjaksolla. Ammatillisen koulutuksen, työharjoittelun tai työkokemuksen rakenne ja taso määritellään asianomaisen jäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä, tai niitä valvoo tai ne hyväksyy kyseistä tehtävää varten nimetty viranomainen.

valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista,

Suomessa tiettyyn ammattiin valmistavien sekä toisen asteen että korkea-asteen koulutusten voidaan katsoa olevan direktiivin mukaista säänneltyä ammatillista koulutusta, sillä niistä säädetään lainsäädännöllä: Korkeakoululainsäädännöllä (valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista ja erikoistumiskoulutuksista, 794/2004 ja1129/2014) säädetään muun muassa korkeakouluissa suoritettavista tutkinnoista, niiden perusteista, rakenteesta ja tavoitteista. Ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) puolestaan säädetään muun muassa ammatillisista tutkinnoista, niiden rakenteista, mitoitusperusteista ja laajuudesta, sekä myös siitä, että Opetushallitus määrää ammatillisen koulutuksen tutkinnon perusteet. Lisäksi Suomen koulutusjärjestelmän mukaiset tutkinnot ja muut laajat osaamiskokonaisuudet on sijoitettu Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen niiden edellyttämän osaamisen perusteella. Viitekehyksestä säädetään laissa (93/2017) ja valtioneuvoston asetuksessa (120/2017), joten myös direktiivin mukainen vaatimus siitä, että koulutuksen taso on määritelty, täyttyy.

Sillä, onko koulutus säännelty, on erityistä merkitystä silloin, kun ammatti tai tehtävä ei ole lähtömaassa säännelty. Ammattipätevyyslain 6 §:n mukaan ammattipätevyyden tunnustaminen koskee myös hakijoita, jotka ovat kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana harjoittaneet ammattiaan täysipäiväisesti vuoden ajan tai osa-aikaisesti vastaavan ajan toisessa jäsenvaltiossa, jossa kyseinen ammatti ei ole säännelty, ja joilla on yksi tai useampi pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja. Vuoden ammattikokemusta ei kuitenkaan vaadita, jos hakijan muodollista pätevyyttä osoittavissa asiakirjoissa vahvistetaan säännelty ammatillinen koulutus.

hairdresser Tällainen tilanne on esimerkiksi Suomessa toisen asteen ammatillisen parturi-kampaajan koulutuksen (hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto) suorittaneella, joka haluaa harjoittaa Suomessa sääntelemätöntä parturi-kampaajan ammattia sellaisessa toisessa jäsenvaltiossa, jossa ammatti on säännelty. Komission säänneltyjen ammattien tietokannan mukaan-ammatti on säännelty 12 jäsenvaltiossa (esimerkiksi Ranskassa). Koska kyseiseen tehtävään valmiuksia antava koulutus on Suomessa säänneltyä, ei Suomessa parturi-kampaajan tehtävään kouluttautuneelta voida vastaanottavassa jäsenvaltiossa (esimerkiksi Ranskassa) edellyttää vuoden ammattikokemusta ammattipätevyyden tunnustamisen edellytyksenä. Yhtäältä vuoden ammattikokemusta ei voida ammattipätevyyden tunnustamisen yhteydessä edellyttää sellaiselta toisessa EU-jäsenvaltiossa sääntelemättömään ammattiin pätevöityneeltä, jonka muodollista pätevyyttä osoittavissa asiakirjoissa vahvistetaan säännelty ammatillinen koulutus.

elinikäistä oppimista Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusikoskeva 14 kohta.

Ammattipätevyysdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan l alakohdan määritelmän mukaan elinikäisellä oppimisella tarkoitetaan kaikkea sellaista ihmisen koko elinikänsä aikana hankkimaa yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, virallisen koulutusjärjestelmän ulkopuolella annettavaa epävirallista koulutusta ja arkioppimista, joka lisää hänen tietojaan, taitojaan ja pätevyyttään ja johon voi sisältyä ammattietiikka.

Hakijan elinikäisen oppimisen – samoin kun ammattikokemuksen – avulla hankkima osaaminen tulee arvioitavaksi erityisesti silloin, kun toimivaltainen viranomainen arvioi ammattipätevyyslain 7 §:n mukaisen korvaavan toimenpiteen asettamista. Kyseisen pykälän 2 momentin mukaan ennen vaatimuksen asettamista on tutkittava, voivatko hakijan ammattikokemuksen tai elinikäisen oppimisen kautta saavuttamat tiedot, taidot ja pätevyydet, jotka asiaankuuluva elin on tätä tarkoitusta varten muodollisesti vahvistanut, korvata kokonaan tai osittain olennaisen eron, jonka perusteella korvaava toimenpide tulisi edellyttää.

ammattikokemusta

ammatillisesta harjoittelusta.

Lisäksi momenttiin lisättäisiin uusikoskeva 15 kohta. Ammattipätevyysdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdan määritelmän mukaan ammattikokemuksella tarkoitetaan kyseisen ammatin tosiasiallista ja laillista täysipäiväistä tai vastaavaa osa-aikaista harjoittamista jäsenvaltiossa. Kyse olisi siten ammattiin kelpoisuuden tuottavan koulutuksen jälkeen hankitusta ammattikokemuksesta, eikä ammattikokemukseksi ei näin ollen katsottaisiin sellaista ammatin harjoittamista, joka on edellytyksenä säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamiselle ja ammatin harjoittamiselle ja joka voidaan suorittaa tutkintoon johtavan koulutuksen aikana tai sen jälkeen, vaan tällöin kyse on 3 §:n 12 kohdan mukaisestaTermi ammattikokemus sisältyy useampaan ammattipätevyyslain säännökseen. Kuten edellä elinikäistä oppimista koskevan termin perusteluista käy ilmi, ammattikokemuksen avulla hankittu osaaminen tulee arvioitavaksi silloin, kun toimivaltainen viranomainen arvioi ammattipätevyyslain 7 §:n mukaisen korvaavan toimenpiteen asettamista. Lisäksi tietyn pituisella ammattikokemuksella on merkitystä yleisen tunnustamisjärjestelmän mukaisessa tunnustamisessa silloin, kun ammatti ei ole lähtömaassa säännelty (6 §:n 2 momentti), kuten säänneltyä ammatillista koulutusta koskevan termin perusteluista edellä todettiin, sekä silloin, kun palveluja tarjotaan väliaikaisesti ja satunnaisesti (14 §:n 1 momentti).

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 3 §:ää.

4 §.

Ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava taho ja toimivaltaisten viranomaisten tehtävät

1 momenttia

. Pykälänehdotetaan muutettavaksi siten, että momentin ensimmäiseksi virkkeeksi siirretään säännös siitä, että oikeudesta harjoittaa ammattia toisessa maassa hankitun ammattipätevyyden perusteella päättää sama taho, joka myöntää oikeuden kyseisen ammatin harjoittamiseen Suomessa suoritetun tutkinnon tai koulutuksen perusteella (voimassa olevan lain 4 §:n 1 momentin viimeinen virke). Muutoksella vahvistetaan edelleen sitä lähtökohtaa, että ammattipätevyyden tunnustamista koskeva toimivalta on aina ensisijaisesti sen hallinnonalan viranomaisella, tai viranomaistehtävää hoitavalla taholla, jonka erityislainsäädännössä ammatista säädetään. Näin varmistetaan se, että päätöksiä tekevät ne tahot, joilla on riittävä asiantuntemus ammattitoiminnan sisällöstä. Ammattisääntelystä vastaavalla viranomaisella – hallinnonalan ministeriö – on velvollisuus varmistaa, että sen hallinnonalan ammattisääntelyä koskevassa erityislainsäädännössä säädetään aina myös ammattipätevyyslainmukaisesta tunnustamisesta ja tunnustamisesta vastaavasta toimivallasta. Opetushallituksen toimivaltaa koskevalla momentin toisella virkkeellä, eli niin kutsutulla perälautasäännöksellä varmistetaan, että toisessa EU- tai ETA-valtiossa ammattiin pätevöitynyt saa ammattipätevyytensä tunnustetuksi Suomessa myös silloin, kun ammattisääntelyä koskevassa erityislainsäädännössä ei ole säädetty ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavasta toimivallasta. Perälautasäännöksellä varmistetaan, että ammattipätevyysdirektiivin tunnustamista koskevat velvoitteet tulevat Suomessa kaikissa tilanteissa täysimääräisesti toimeenpannuiksi.

Lisäys III 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti mahdollisesti edellytettävät asiakirja Kuten edellä 3 pykälän 1 momentin 9 kohtaa koskevissa perusteluissa (EU:n nettonollateknologia-asetukseen liittyen) todettiin, 4 pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että, Opetushallituksen sääntelemättömiä ammatteja koskevaa toimivaltaa tarkennetaan niin, että jollei muualla toisin säädetä, olisi Opetushallitus toimivaltainen viranomainen sellaisissa sääntelemättömiä ammatteja koskevissa menettelyissä, jotka perustuvat unionin tunnustamissäännöksiin tai Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemiin sopimuksiin, silloin kun ne liittyvät ammattipätevyyden tunnustamiseen. Voimassa olevassa laissa Opetushallituksen toimivalta on sääntelemättömien ammattien osalta rajattu vain ammattipätevyysdirektiivin mukaisiin menettelyihin. Lakimuutosten johdosta Opetushallituksen toimivalta laajenisi sääntelemättömiä ammatteja koskevissa menettelyissä niin, että se koskisi unionin tunnustamissäännöksiä laajasti sekä lisäksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden toisen osapuolen kanssa tekemiä sopimuksia. Tällä varmistetaan, että myös sellaiset Suomea koskevat velvoitteet, jotka liittyvät Suomessa sääntelemättömiin ammatteihin ja joiden osalta ei ole näin ollen säädettyä toimivaltaa tulevat täytäntöönpannuiksi. Tällaisia velvoitteita sisältyy esimerkiksi edellä 3 pykälää koskevissa perusteluissa mainittuun nettonollateknologia-asetukseen sekä Euroopan unionin ja Kanadan väliseen arkkitehtien ammattipätevyyden vastavuoroista tunnustamista koskevaan sopimukseen (MRA). MRA-sopimus antaa Suomessa arkkitehdin tutkinnon suorittaneelle oikeuden saada ammattipätevyytensä tunnustettua sopimuksen mukaisesti Kanadassa. Sopimuksen mukaisesta tunnustamisprosessista aiheutuu tehtäviä myös suomalaiselle viranomaiselle siitä huolimatta, ettei arkkitehdin ammatin katsota olevan ammattipätevyyslain mukainen säännelty ammatti Suomessa. Tehtävistä säädetään sopimuksen kohdassa. Kyseisen lisäyksen mukaan kotivaltion toimivaltaisen viranomaisen on muun muassa vahvistetaan hakijan muodollinen pätevyys suoraan sähköisesti vastaanottavalle toimivaltaiselle viranomaiselle.

2 momenttia Pykälänmuutettaisiin siten, että siinä täsmennettäisiin niitä tahoja, joilta ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava taho voi tarvittaessa pyytää päätöksenteon tueksi lausunnon. Voimassa olevan säännöksen mukaan lausunto voidaan pyytää yliopistolta, korkeakoululta, muulta oppilaitokselta tai koulutuksen järjestäjältä. Säännöksessä viitattaisiin yliopistojen ja korkeakoulujen sijaan vain korkeakouluihin, sillä käsite sisältää sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut. Lisäksi täsmennettäisiin säännöstä viittauksella koulutuksen tarjoajien muodostamiin verkostoihin. Tällaisia verkostoja ovat esimerkiksi sosiaalityön yliopistokoulutuksen yksiköiden muodostama yhteistyöverkosto SOSNET sekä psykologian alan yliopistoverkosto Psykonet, jonka muodostavat psykologian oppiaineen koulutusyksiköt Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Tampereen, Turun ja Oulun yliopistoista sekä Åbo Akademista.

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 4 §:ää.

7 §.

Korvaavat toimenpiteet

1 momenttia

. Pykälänehdotetaan tarkennettavaksi siten, että se vastaisi täsmällisemmin ammattipätevyysdirektiivin vastaavaa säännöstä. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että koulutuksen sisällön erojen lisäksi voidaan korvaava toimenpide edellyttää silloin, kun eroja on sekä koulutuksen sisällössä että ammattitoiminnassa. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään vain koulutuksen sisältöä koskevasta olennaisesta erosta. Vaikka se, että säänneltyyn ammattiin kuuluu ammattitoimintaa, joka ei sisälly vastaavaan ammattiin hakijan kotijäsenvaltiossa, ei voi yksinomaan olla peruste vaatia korvaavien toimenpiteiden suorittamista, voivat erot ammattitoiminnassa kuitenkin osaltaan olla perusteena sille, että hakijalle asetetaan laajemmat korvaavat toimenpiteet kuin tilanteessa, jossa vain koulutusten sisällöt eroavat toisistaan.

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 7 §:ää.

9 §.

Yhteiset koulutuspuitteet

1 momenttia

. Pykälänehdotetaan tarkennettavaksi siten, että säännöksestä käy selkeästi ilmi, milloin hakijan ammattipätevyyttä ei tarvitse tunnustaa automaattisesti, vaan hakijalta voidaan vaatia korvaavan toimenpiteen suorittamista, eli ammattipätevyys tunnustettaisiin yleisen tunnustamisjärjestelmän säännösten nojalla. Tällainen tilanne on silloin, kun Suomi on vapautettu kyseistä ammattia koskevien yhteisten koulutuspuitteiden käyttöönotosta sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisten koulutuspuitteiden perusteella saatu ammattipätevyys.

Yhteisiä koulutuspuitteita koskeva säännös (49 a artikla) sisällytettiin ammattipätevyysdirektiiviin vuonna 2013 muutosdirektiivillä (2013/55/EU), joka pantiin kansallisesti täytäntöön ammattipätevyyslailla (1384/2015) vuonna 2015. Koulutuspuitteita koskeva artikla sisältyy direktiivin III A lukuun, jossa säädetään automaattisesta tunnustamisesta yhteisten koulutusperiaatteiden perusteella. Artiklaan sisältyy säännös komissiolle siirrettävästä säädösvallasta. Sen mukaan komissioille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä, jotka koskevat yhteisten koulutuspuitteiden perustamista tiettyä ammattia varten.

Ammattipätevyysdirektiivin 49 a artiklan 5 kohdassa säädetään siitä, millä perustein jäsenvaltio vapautetaan yhteisten koulutuspuitteiden käyttöönotosta sen alueella sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisten koulutuspuitteiden perusteella saatu ammattipätevyys. Säännöksen mukaan jonkin seuraavista edellytyksistä tulee täyttyä, jotta jäsenvaltio voidaan vapauttaa velvollisuudesta:

a) jäsenvaltion alueella ei ole oppilaitoksia, jotka voivat antaa sellaista koulutusta kyseiseen ammattiin;

b) yhteisten koulutuspuitteiden käyttöönotosta olisi haittaa sen koulutus- ja koulutusjärjestelmän ja ammattikoulutuksen järjestämiselle;

c) yhteisissä koulutuspuitteissa ja jäsenvaltion alueella vaadittavassa koulutuksessa on olennaisia eroja, jotka aiheuttavat vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle, kansanterveydelle, palvelun vastaanottajien turvallisuudelle tai ympäristönsuojelulle.

Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kuuden kuukauden kuluessa delegoidun säädöksen voimaantulosta ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille

a) kansalliset pätevyydet ja soveltuvin osin kansalliset ammattinimikkeet, jotka ovat yhteisten koulutuspuitteiden mukaiset; tai

b) edellä 5 kohdassa tarkoitetun vapautuksen mahdollinen hyödyntäminen sekä perustelut siitä, mitkä kyseisen kohdan mukaiset edellytykset täyttyvät. Komissio voi kolmen kuukauden kuluessa pyytää lisäselvityksiä, jos se katsoo, että jäsenvaltio ei ole lainkaan tai riittävän hyvin perustellut jonkun näistä edellytyksistä täyttymistä. Jäsenvaltion on vastattava pyyntöön kolmen kuukauden kuluessa.

Jäsenvaltio ei siten ole velvollinen tunnustamaan ammattipätevyyttä automaattisesti, jos se on vapautettu artiklan mukaisista velvollisuuksista.

Skills Portability Initiative Komissio ei ole tähän mennessä (tilanne 9.4.2026) antanut koulutuspuitteita koskevia delegoituja säädöksiä. Vuonna 2024 komissio perusti ammattipätevyysdirektiivin koordinaatioryhmälle alaryhmän, joka valmistelee koulutuspuitteiden käyttöönottoa. Ensimmäisessä vaiheessa valmistellaan koulutuspuitteet fysioterapeuteille. Komission on tarkoitus antaa tätä koskeva delegoitu säädös vuoden 2026 aikana. Myös komission Osaamisen siirrettävyysaloitteen () toimenpiteeseen kaksi sisältyy tavoite automaattisen tunnustamisen laajentamisesta koulutuspuitteiden avulla. Tällä hetkellä komission palkkaama konsulttiyritys kartoittaa muita sellaisia ammatteja, joille koulutuspuitteet voitaisiin mahdollisesti luoda.

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 9 §:ää.

10 §.

Yhteiset koulutustestit

1 momenttia

. Pykälänehdotetaan tarkennettavaksi siten, että säännöksestä käy selkeästi ilmi, milloin hakijan ammattipätevyyttä ei tarvitse tunnustaa automaattisesti, vaan hakijalta voidaan vaatia korvaavan toimenpiteen suorittamista, eli ammattipätevyys tunnustettaisiin yleisen tunnustamisjärjestelmän säännösten nojalla. Tällainen tilanne on silloin, kun Suomi on vapautettu velvollisuudesta järjestää kyseistä ammattia koskeva yhteinen koulutustesti sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisen koulutustestin suorittaneen ammattihenkilön ammattipätevyys.

Yhteisiä koulutustestejä koskeva säännös (49 b artikla) sisällytettiin ammattipätevyysdirektiiviin vuonna 2013 muutosdirektiivillä (2013/55/EU), joka pantiin kansallisesti täytäntöön ammattipätevyyslailla (1384/2015) vuonna 2015. Artikla sisältyy direktiivin III A lukuun, jossa säädetään automaattisesta tunnustamisesta yhteisten koulutusperiaatteiden perusteella. Artiklaan sisältyy säännös komissiolle siirrettävästä säädösvallasta. Sen mukaan komissioille siirretään valta antaa delegoituja säädöksiä, jotka koskevat yhteisen koulutustestin sisällön vahvistamista ja testiin osallistumiselle ja sen hyväksytylle suorittamiselle asetettavia edellytyksiä.

Ammattipätevyysdirektiivin 49 b artiklan 5 kohdassa säädetään siitä, millä perustein jäsenvaltio vapautetaan velvollisuudesta järjestää yhteinen koulutustesti sen alueella sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisen koulutustestin suorittaneen ammattihenkilön ammattipätevyys, Säännöksen mukaan jonkin seuraavista edellytyksistä tulee täyttyä, jotta jäsenvaltio voidaan vapauttaa velvollisuudesta:

a) kyseinen ammatti ei ole jäsenvaltion alueella säännelty;

b) yhteisen koulutustestin sisältö ei riittävässä määrin vähennä kansanterveydelle tai palvelun vastaanottajien turvallisuudelle aiheutuvaa, jäsenvaltion alueella merkityksellistä vakavaa vaaraa;

c) kansallisiin vaatimuksiin verrattuna yhteisen koulutustestin sisältö vähentäisi huomattavasti ammatin harjoittamisen aloittamisen houkuttavuutta.

Artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on kuuden kuukauden kuluessa delegoidun säädöksen voimaantulosta ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille

a) käytettävissä oleva kapasiteetti yhteisten koulutustestien järjestämiseksi; tai

b) edellä 5 kohdassa tarkoitetun vapautuksen mahdollinen hyödyntäminen sekä perustelut siitä, mitkä kyseisen kohdan mukaiset edellytykset täyttyvät. Komissio voi kolmen kuukauden kuluessa pyytää lisäselvityksiä, jos se katsoo, että jäsenvaltio ei ole lainkaan tai riittävän hyvin perustellut jonkun näistä edellytyksistä täyttymistä. Jäsenvaltion on vastattava pyyntöön kolmen kuukauden kuluessa.

Jäsenvaltio ei siten ole velvollinen tunnustamaan ammattipätevyyttä automaattisesti, jos se on vapautettu artiklan mukaisista velvollisuuksista.

Komissio antoi 14.3.2019 ammattipätevyysdirektiivin 49 b artiklan nojalla delegoidun asetuksen (EU) 2019/907 hiihdonopettajille vahvistettavasta yhteisestä koulutustestistä. Suomi on 28.8.2019 ilmoittanut komissiolle ja muille jäsenvaltioille hyödyntävänsä direktiivin 49 b artiklan 5 kohdassa tarkoitettua vapautusta velvollisuudesta järjestää komission delegoidun asetuksen mukaista hiihdonopettajille vahvistettua yhteisestä koulutustestiä alueellaan sekä velvollisuudesta tunnustaa automaattisesti yhteisen koulutustestin suorittaneen ammattihenkilön ammattipätevyys. Suomi on perustellut vapautuksen hyödyntämistä sillä, että 49 b artiklan kohdan 5 a mukaiset edellytykset vapautukselle täyttyvät, koska hiihdonopettajan ammatti ei ole Suomessa säännelty.

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 10 §:ää.

13 a §.Hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suorittaminen.Pykälässä säädettäisiin hakemuksen käsittelymaksun perimisestä vastaavalla tavalla kuin uudessa ulkomaanopintolaissa.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin, että hakemuksen käsittelystä peritään maksu. Toimivaltainen viranomainen perii päätöksistä maksun sen mukaisesti, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään julkisoikeudellisista suoritteista perittävistä maksuista. Opetushallituksen antamien suoritteiden maksuista säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön Opetushallituksen ja sen erillisyksiköiden suoritteiden maksullisuudesta (1508/2025) antamalla asetuksella.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että hakemuksen käsittelymaksun maksaminen 14 päivän kuluessa hakemuksen vireille tulosta on edellytyksenä sille, että hakemuksen käsittelyä jatketaan, ja että hakemus raukeaa, jos hakemuksen käsittelystä perittävää maksua ei ole suoritettu mainitussa määräajassa. Näin ollen, jos hakija ei maksa käsittelymaksua, ei hakemusta käsitellä. Jos hakija käsittelymaksun jo maksettuaan, peruuttaa hakemuksensa, ei maksua palauteta hakijalle, vaan käsittelymaksu jää toimivaltaiselle viranomaiselle korvauksena siihen mennessä tehdystä työstä.

Nykyisin voimassa olevasta erillisestä päätösmaksusta luovuttaisiin. Maksu perittiin aiemmin kokonaisuudessaan vasta päätöksen teon jälkeen. Ongelmana oli kuitenkin, että maksu jätettiin usein suorittamatta sen jälkeen, kun päätös oli ollut kielteinen. Maksun periminen ulkomaalaisilta asiakkailta oli osoittautunut haasteelliseksi. Vuonna 2021 säädettiin (1148/2021) erillinen käsittelymaksu, joka tuli suorittaa 14 vuorokauden kuluessa hakemuksen jättämisestä. Käsittelymaksu kattoi osan käsittelyn kustannuksista, jolloin perimisen epäonnistuessa aiempaa pienempi osa kustannuksista jäi valtion vahingoksi. Jo tuolloin harkittiin koko maksun perimistä käsittelyn alussa, mutta tarjolla olevien tunnustamismahdollisuuksien monimutkaisuuden ja päätösprosessin joustavuuden kannalta pidettiin parhaana, että asiakas voitiin vielä tuolloin ohjata eri päätökseen kuin mitä hän oli alun perin hakenut. Vuoden 2021 jälkeen hankittu kokemus päätöksenteossa on kuitenkin osoittanut, että maksu hakemuksen käsittelystä ja päätöksenteosta olisi tehokkainta kerätä yhdellä kertaa käsittelyn alkuvaiheessa. Hakemus raukeaisi, mikäli hakemuksen käsittelystä kokonaisuudessaan suoritettavaa maksua ei maksettaisi 14 vuorokauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.

14 a §.Väliaikainen ja satunnainen palvelujen tarjoaminen. Voimassa olevan lain 14 §:ssä säädetään palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteesta. Sen mukaan toiseen jäsenvaltioon laillisesti sijoittautunut ammatinharjoittaja voi tarjota palveluja Suomessa väliaikaisesti ja satunnaisesti, eikä palvelun tarjoamisen vapautta ei voi rajoittaa ammattipätevyyteen liittyvästä syystä.

Uudessa 14 a §:ssä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuudesta edellyttää kirjallinen ennakkoilmoitus palvelujen väliaikaisen ja satunnaisen tarjoamisen yhteydessä sekä suorittaa ammattipätevyyden ennakkotarkistus silloin, kun kyse on ammateista, joilla on kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Jotta toimivaltainen viranomainen voi edellyttää palvelun tarjoajalta ennakkoilmoitusta ja, sekä tai tarkistaa palvelun tarjoajan ammattipätevyyden ennen palvelun tarjoamisen aloittamista, tulee kyseistä ammattisääntelyä koskevissa säädöksissä säätää erikseen niistä tapauksista, joissa ennakkoilmoitusta voidaan edellyttää ja ennakkotarkistus toteuttaa.

Väliaikaisesti ja satunnaisesti palveluita tarjoavalta edellytettävästä ennakkoilmoituksesta ja -tarkistuksesta säädetään ammattipätevyysdirektiivin 7 artiklassa. Näitä koskevat säännökset sisältyvät nykyisin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 9 §:ään ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 15 §:ään. Lisäksi eläinlääkärinammatin harjoittamisesta annetun lain (29/2000) 8 §:ään ja maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkärinä toimimisesta Euroopan talousalueella hankitun ammattipätevyyden perusteella annettuun asetukseen (12/EEO/2007) 3 §:ään sisältyy säännös ennakkoilmoituksesta. Myös muilla ammattipätevyyslakia soveltavien hallinnonalojen toimivaltaisilla viranomaisilla saattaa olla tarve edellyttää ennakkoilmoitusta ja suorittaa ammattipätevyyden ennakkotarkistus säännellyn ammatin väliaikaisen ja satunnaisen tarjoamisen yhteydessä. Tästä syystä lakiin ehdotetaan lisättävän tätä koskeva säännös.

Lähtökohtana palvelujen väliaikaiselle ja satunnaiselle tarjoamiselle on, että henkilö on laillisesti sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon ja että hänellä on voimassa oleva oikeus harjoittaa siellä kyseistä ammattia. Lailliseksi sijoittautumiseksi katsotaan tilanne, jossa henkilö täyttää kaikki ammatin harjoittamiselle jäsenvaltiossa asetetut edellytykset, eikä häntä ole kielletty – edes tilapäisesti – harjoittamasta kyseistä ammattia. Laillisesti sijoittautunut voi toimia joko työsuhteessa olevana palkansaajana tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Ei ole välttämätöntä, että henkilö harjoittaa ammattia sinä ajankohtana, kun hän suunnittelee palvelujen tarjoamista. Jos toimivaltainen viranomainen ei voi varmasti osoittaa, että henkilö on tosiasiallisesti sijoittautunut Suomeen, sen on sovellettava väliaikaista ja satunnaista palveluntarjontaa koskevia säännöksiä. Tämä ei kuitenkaan estä toimivaltaista viranomaista tarkastelemasta asiaa uudelleen myöhemmässä vaiheessa.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuus vaatia toiseen jäsenmaahan laillisesti sijoittautunutta ammatinharjoittajaa tekemään kirjallinen ennakkoilmoitus siinä tapauksessa, että henkilö siirtyy tarjoamaan kyseiseen ammattiin liittyviä palveluita väliaikaisesti tai satunnaisesti Suomessa. Ilmoitus olisi voimassa vuoden, ja se olisi uudistettava, jos henkilö aikoisi jatkaa palvelujen tarjoamista. Kun palveluja on tarkoitus tarjota ensimmäistä kertaa, ilmoitukseen tulee liittää asiakirjat, jotka osoittavat, että palvelujen tarjoajalla on voimassa oleva oikeus toimia laillisesti sijoittautumisvaltiossa ja että hän täyttää muut laissa palvelujen tarjoamiselle säädetyt edellytykset. Myös siinä tapauksessa, että jokin palvelujen tarjoajan toimimisoikeuteen vaikuttava seikka muuttuu merkittävästi, tule palvelun tarjoajan toimittaa tätä koskevat asiakirjat toimivaltaiselle viranomaiselle.

2 momenttiin Pykälänsisältyisi valtuussäännös. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin kirjallisen ennakkoilmoituksen tekemisestä ja siihen liitettävistä asiakirjoista.

Toimivaltaisen viranomaisen tulee arvioida palvelun tarjoamisen väliaikaisuutta ja satunnaisuutta tapauskohtaisesti ja erityisesti palvelujen tarjoamisen keston, toistuvuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden perusteella. (Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö, esimerkiksi tuomiot 30.11.1995, C-55/94, Gebhard, EU:C:1995:411; 11.12.2003, C-215/01, Schnitzer, EU:C:2003:662). Toiminta ei täytä väliaikaisuuden ja satunnaisuuden vaatimusta, jos sitä voidaan pitää luonteeltaan jatkuvana tai usein toistuvana. Lähtökohtaisesti esimerkiksi pidempi työsuhde tai toistuvat määräaikaiset työsuhteet eivät täytä väliaikaisuuden ja satunnaisuuden vaatimusta. On kuitenkin arvioitava aina tapauskohtaisesti, täyttyykö väliaikaisuuden ja satunnaisuuden vaatimus. Komission ammattipätevyysdirektiivin käyttöoppaan (https://op.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/c1f9f567-daae-11ea-adf7-01aa75ed71a1/language-en) mukaan viranomaiset eivät saa asettaa kestolle tai toistuvuudelle sellaista joko kaikkiin tai vain tietyntyyppisiin palveluntarjoajiin sovellettavaa enimmäisrajaa, jonka ylityttyä palvelun tai tietyntyyppisen palvelun tarjoamista toisessa jäsenvaltiossa ei voida enää pitää EU:n lainsäädännössä tarkoitettuna palvelujen tarjoamisena.

Väliaikaisen ja satunnaisen palvelun tarjoamisessa lähtökohtana on, ettei henkilön ammattipätevyyttä tutkita vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Poikkeuksena tästä pääsäännöstä ovat säännellyt ammatit, joilla on kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia ja joihin ei sovelleta automaattista tunnustamista. Kun palvelun tarjoaja on toimittanut vaaditun ilmoituksen saa hän oikeuden palvelutoiminnan aloittamiseen tai harjoittamiseen kyseisen jäsenvaltion koko alueella. Hänen ei tarvitse odottaa vastaanottavan jäsenvaltion viranomaisen toimenpiteitä, ellei kyse ole ammatista, johon liittyy merkittäviä terveys- tai turvallisuusriskejä. Kuten lain 19 §:ssä todetaan, myönnetty eurooppalainen ammattikortti toimii unionin tunnustamissäännöksissä tarkoitettuna ennakkoilmoituksena. Maaliskuussa 2026 eurooppalainen ammattikortti on käytössä fysioterapeuteilla, sairaanhoitajilla, proviisoreilla, vuoristo-oppailla ja kiinteistönvälittäjällä.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin siitä, että kun palvelua tarjotaan ensimmäistä kertaa sellaisissa säännellyissä ammateissa, joilla on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen ja joihin ei sovelleta automaattisen tunnustamisen periaatteita, toimivaltainen viranomainen voi tarkistaa palvelun tarjoajan ammattipätevyyden ennen kuin palvelua tarjotaan ensimmäistä kertaa. Ennakkotarkistus voidaan tehdä ainoastaan silloin, kun sen tarkoituksena on välttää palvelujen tarjoajan ammatillisen epäpätevyyden vuoksi palvelun vastaanottajan terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuva vakava haitta. Tarkistamisessa ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tätä tarkoitusta varten.

Kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevat käsitteet ovat peräisin suoraan SEUT-sopimuksen 52 artiklasta. Euroopan unionin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti nämä yleisen edun pakottavat syyt voivat oikeuttaa palvelujen vapaan liikkuvuuden rajoitukset vain, jos on olemassa todellinen ja vakava uhka yhteiskunnan olennaiselle edulle (esim. tuomio 14.12.2006, C-257/05, komissio/Itävalta, EU:C:2006:78). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti ei voida katsoa, että pelkästään sillä perusteella, että palveluntarjoaja ei ole sijoittautunut vastaanottavaan jäsenvaltioon vaan toiseen jäsenvaltioon ja siten ei voi olla vastaanottavan jäsenvaltion ennakkovalvonnan kohteena, olisi olemassa todellinen ja riittävän vakava uhka, joka vaarantaa yhteiskunnan olennaisen edun. Kyseinen palveluntarjoaja on jo laillisesti sijoittautunut kotijäsenvaltioon ja on siten siellä ennakkovalvonnan piirissä. Jos herää perusteltuja epäilyjä, on toimivaltaisen viranomaisen tehtävä hallinnollista yhteistyötä kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa ammattipätevyyslain 4 §:n mukaisesti.

Jotta viranomainen voi tarkistaa palvelun tarjoajan ammattipätevyyden, tulee seuraavien edellytysten täyttyä: ammatilla on vaikutusta kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen, ammattipätevyyden ennakkotarkistuksen tarkoituksena on välttää palvelun vastaanottajan terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuva vakava haitta, vakavan haitan uhka johtuu palvelun tarjoajan ammatillisesta epäpätevyydestä, ja tarkistamisessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tätä tarkoitusta varten. Jos edellä mainitut edellytykset eivät täyty on palvelujen tarjoamisen aikana tai jälkikäteen suoritettava valvonta katsottava riittäväksi keinoksi pätevyydestä varmistumiseksi.

Siinä tapauksessa, että tietyn palvelun väliaikaisen ja satunnaisen tarjoamisen edellytyksenä on toimivaltaisen viranomaisen suorittama ammattipätevyyden ennakkotarkistus, on kyseisestä ammattisääntelystä vastaavan hallinnonalan toimivaltaisen viranomaisen ilmoitettava kyseistä ammattia koskevasta ennakkotarkistusvaatimuksesta komission säänneltyjen ammattien tietokantaan ammattipätevyysdirektiivin 59 artiklan mukaisesti. Ilmoitukseen tulee liittää erityiset perustelut sille, miksi ennakkotarkistusta edellytetään.

4 momentissa Pykälänsäädettäisiin ennakkotarkastusta koskevaista määräajoista. Säännöksen mukaan toimivaltaisen viranomaisen olisi päätettävä tarkistuksen tuloksesta kuukauden kuluessa palvelujen tarjoamista koskevan ilmoituksen ja siihen liitettyjen asiakirjojen vastaanottamisesta taikka ilmoitettava palvelujen tarjoajalle vastaavassa ajassa ammattipätevyyden tarkistamatta jättämisestä tai asiassa tarvittavasta lisäselvityksestä. Jos asian ratkaiseminen edellyttää lisäselvitystä, ammattipätevyyden tarkistuksen tulosta koskeva päätös olisi tehtävä kahden kuukauden kuluessa riittävien asiakirjojen vastaanottamisesta. Palvelujen tarjoaminen voidaan aloittaa, jos päätöstä ei ole tehty edellä mainituissa määräajoissa.

5 momentissa Pykälänsäädettäisiin toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuus edellyttää kelpoisuuskoetta, jos palvelujen tarjoajan saaman ammattipätevyyden ja asianomaisen ammatin harjoittajalta Suomessa edellytetyn koulutuksen välillä on olennainen ero, joka saattaa vaarantaa kansanterveyden tai yleisen turvallisuuden, ja jota ei voida korvata palvelun tarjoajan ammattikokemuksella tai elinikäisen oppimisen avulla hankituilla tiedolla, taidoilla ja pätevyydellä.

Lisäksi momentissa säädettäisiin, että mahdollisuus ammattipätevyyden osoittamiseen on annettava siten, että palvelujen tarjoaminen voidaan aloittaa kuukauden kuluessa siitä, kun päätös ammattipätevyyden tarkistamisesta on tehty.

15 §.Palvelun tarjoajan ammattinimike. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että siinä säädetään ammattinimikkeen käytöstä niissä tapauksissa, kun kyse on ammattipätevyysdirektiivin III osaston III luvussa tarkoitetuista automaattisen tunnustamisen alaan kuuluvista ammateista. Täsmennyksen tarve johtuu siitä, että lain automaattista tunnustamista koskevaa määritelmää, josta säädetään 3 §:n 8 kohdassa ehdotetaan tässä esityksessä laajennettavan käsittämään III osaston III luvussa tarkoitetun koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhteensovittamiseen perustuvan tunnustamisjärjestelmän mukaisesti tehtävän päätöksen lisäksi myös ammattipätevyysdirektiivin III osaston III A luvussa tarkoitettuihin yhteisiin koulutusperiaatteisiin perustuvat tunnustamispäätökset. Näin 15 §:n 1 momentin säännös automaattisen tunnustamisen alaan kuuluvista ammateista, tulee säätää koskemaan erityisesti niitä ammatteja, joista säädetään ammattipätevyysdirektiivin III osaston III luvussa. Siten säännös vastaa direktiivin, 7 artiklan 3 kohtaa, jonka mukaan palvelu tarjotaan poikkeuksellisesti vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikkeellä III osaston III luvussa tarkoitetuissa tapauksissa.

1 momenttiin Lisäksi pykälänehdotetaan lisättävän säännös siitä, että Suomen lainsäädännössä määritettyä ammattinimikettä on käytettävä myös siinä tapauksessa, että palvelun tarjoajan ammattipätevyys on tarkistettu 14 a §:n mukaisesti, kuten ammattipätevyysdirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädetään.

Muilta osin pykälä vastaa sisällöllisesti voimassa olevan lain 15 §:ää.

8

Lakia alemman asteinen sääntely

Valtioneuvoston asetus ulkomailla suoritettuja korkeakouluopintoja täydentävistä opinnoista (1460/2015) kumoutuu, kun ulkomaanopintolaki, jonka nojalla se on säädetty, kumotaan. Uuden ulkomaanopintolain 10 §:ssä säädetään päätöksestä, jolla todetaan ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus säänneltyyn tehtävään sekä kyseisen päätöksen hakemisesta. Pykälän 3 momentissa annetaan asetuksenantovaltuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin hakemukseen liitettävistä asiakirjoista. Tällaista asetusta ei ole tarkoitus antaa näiden lakien voimaantulon yhteydessä.

Voimassa olevassa ammattipätevyyslain 7 §:n 6 momentissa säädetään, että sopeutumisajasta ja kelpoisuuskokeesta annetaan tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Voimassa olevaan ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun valtioneuvoston asetuksen (1459/2015) 2 ja 3 §:issä olevia sopeutumisaikaa ja kelpoisuuskoetta koskevia säädöksiä on tarkoitus täsmentää siten, että ne vastaisivat paremmin ammattipätevyysdirektiivin säännöksiä.

Ammattipätevyyslain uudessa 14 a §:ssä säädettäisiin väliaikaista ja satunnaista palvelun tarjoamista koskevan ilmoituksen tekemisestä ja siitä, että ilmoitukseen tulee liittää asiakirjat, jotka osoittavat, että palvelujen tarjoajalla on oikeus toimia laillisesti sijoittautumisvaltiossa ja että hän täyttää muut kyseisessä laissa palvelujen tarjoamiselle säädetyt edellytykset. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tarkemmat säännökset ilmoituksen tekemisestä ja siihen liitettävistä asiakirjoista annetaan valtioneuvoston asetuksella. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen on tarkoitus lisätä uusi 3 a §, jossa säädettäisiin tarkemmin väliaikaista ja satunnaista palvelun tarjoamista koskevan ennakkoilmoituksen sisällöstä ja siihen liitettävistä asiakirjoista.

9

Voimaantulo

Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1.11.2027.

Uudella ulkomaanopintolailla esitetään kumottavaksi ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annettu laki (1385/2015). Ennen uuden lain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin sovelletaan uutta lakia, jos päätös tehdään uuden lain voimaantulon jälkeen. Jos hakijalle on tehty ehdollinen rinnastamispäätös vanhan ulkomaanopintolain nojalla, Opetushallitus tekee vaadittujen täydentävien opintojen hyväksytyn suorittamisen jälkeen hakemuksen perusteella lopullisen rinnastamispäätöksen vanhan ulkomaanopintolain 6 §:n nojalla. Muutoksenhaussa ennen uuden lain voimaantuloa annettuun hallintopäätökseen sovelletaan vanhaa ulkomaanopintolakia.

Ennen ammattipätevyyslain muutoksia koskevan lain voimaantuloa vireille tulleisiin hakemuksiin sovelletaan muutettua lakia, jos päätös tehdään muutosten lain voimaantulon jälkeen.

10

Toimeenpano ja seuranta

Muutosten toimivuuden seuraamista tehdään virkatyönä opetus- ja kulttuuriministeriössä ja Opetushallituksessa normaalin päätösten käsittelyn ja seurannan yhteydessä.

11

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Säännös koskee myös oikeutta päästä julkiseen virkaan. Perustuslaissa turvattua oikeutta oman toimeentulon hankkimiseen rajoittavat eräät tosiasialliset seikat, kuten tarjolla olevat työpaikat, työssä vaadittava koulutus, kokemus ja ammattitaito sekä julkisten virkojen kelpoisuusvaatimukset (HE 309/1993 vp). Tosiasiallisten rajoitusten lisäksi on voimassa oikeudellisia rajoituksia. Perustuslakivaliokunta on pitänyt elinkeinovapautta perustuslain mukaisena pääsääntönä, mutta katsonut elinkeinotoiminnan luvanvaraisuuden olevan mahdollista erityisin perustein (PeVL 19/2002 vp). Luvanvaraisuus voi olla perusteltua erityisesti terveyden ja turvallisuuden suojaamiseksi.

Ammattipätevyyden tunnustamista koskevan lain menettelyt ja ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta säänneltyyn tehtävään koskevan lain menettelyt liittyvät siihen, että tiettyjen ammattien harjoittamisen tai virkoihin pääsyn edellytykseksi on säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Näitä kelpoisuusvaatimuksia on kartoitettu ammattipätevyysdirektiivin muutosten täytäntöönpanon ja tämän esityksen valmistelun yhteydessä. Säänneltyjä ammatteja listattaessa on myös pyritty varmistumaan siitä, että säänneltyihin ammatteihin liittyvää lainsäädäntöä voidaan pitää välttämättömänä ja suhteellisuusperiaatteen mukaisena.

Ammattipätevyyslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 14 a pykälä toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuudesta edellyttää kirjallinen ennakkoilmoitus palvelujen väliaikaisen ja satunnaisen tarjoamisen yhteydessä sekä suorittaa ammattipätevyyden ennakkotarkistus silloin, kun kyse on ammateista, joilla on kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia. Elinkeinotoiminnan aloittamisen edellytyksenä olevan ilmoitusvelvollisuuden säätämistä on pidetty asiallisesti luvanvaraisuuteen rinnastettavana sääntelynä (PeVL 9/2005 vp, s. 2/I, PeVL 56/2002 vp). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Sen lisäksi rajoitusten olennaisen sisällön kuten rajoitusten laajuuden ja edellytysten tulee ilmetä laista. Perustuslakivaliokunta on myös pitänyt tärkeänä, että säännökset luvan edellytyksistä ja pysyvyydestä antavat riittävän ennustettavuuden viranomaistoiminnasta (PeVL 15/2008 vp, s. 2/II).

Ammattipätevyyslaissa säädetäisiin tarkasti ja täsmällisesti ilmoituksen ja ennakkotarkastuksen kohderyhmistä, rajoituksista ja menettelyistä sekä ilmoituksen keston voimassaolosta. Menettelyistä, kuten ilmoituksen tekemisestä ja tarvittavista asiakirjoista säädetään lisäksi tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ammatteihin ei ole säädetty, eikä tässä esitetä säädettäväksi ennakkoilmoitusta tai -tarkastusta. Pelkästään tämän esityksen perusteella ennakkoilmoitus tai tarkastusvelvollisuutta ei synny minkään tehtävän osalta. Mikäli muussa lainsäädännössä säädettäisiin muiden hallinnonalojen tehtäviä koskevia ennakkoilmoitus ja -tarkastusvelvollisuuksia, joiden määrittelyssä käytettäisiin osittain ammattipätevyyslakia, tulisi kyseisten lakien säätämisen yhteydessä myös varmistua niiden riittävästä tarkkuudesta ja täsmällisyydestä.

Uuden ulkomaanopintolain 10 §:ssä säädetään päätöksestä, jolla todetaan ulkomailla suoritettujen opintojen tuottama kelpoisuus säänneltyyn tehtävään sekä kyseisen päätöksen hakemisesta. Pykälän 2 momentissa säädetään hakemuksen käsittelyä varten tarpeellisen selvityksen toimittamisesta toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälän 3 momentissa annetaan asetuksenantovaltuus säätää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin hakemukseen liitettävistä asiakirjoista. Asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin vain hakemuksen käsittelemiseen tarvittavista asiakirjoista. Säännösten antaminen asetuksella on rajattu säännösperustaisesti lakia tarkentaviin säännöksiin ja valtuutuksessa täsmällisesti ja tarkkarajaisesti mainittuun seikkaan perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla.

Ammattipätevyyslain uudessa 14 a §:ssä säädettäisiin väliaikaista ja satunnaista palvelun tarjoamista koskevan ilmoituksen tekemisestä ja siitä, että ilmoitukseen tulee liittää asiakirjat, jotka osoittavat, että palvelujen tarjoajalla on oikeus toimia laillisesti sijoittautumisvaltiossa ja että hän täyttää muut kyseisessä laissa palvelujen tarjoamiselle säädetyt edellytykset. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tarkemmat säännökset ilmoituksen tekemisestä ja siihen liitettävistä asiakirjoista annetaan valtioneuvoston asetuksella. Ammattipätevyyden tunnustamisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen on tarkoitus lisätä uusi 3 a §, jossa säädettäisiin tarkemmin väliaikaista ja satunnaista palvelun tarjoamista koskevasta ennakkoilmoituksen sisällöstä ja siihen liitettävistä asiakirjoista. Ennakkoilmoituksen sisällöstä ja asiakirjoista säädetään perussäännökset laissa ja asetuksenantovaltuus on riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen.

Uuden ulkomaanopintolain 11 §:ssä ja ammattipätevyyslain muutettavassa 13 a §:ssä säädettäisiin hakemuksen käsittelystä perittävän maksun suorittamisesta. Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Esitettävät muutokset koskevat hakemuksen käsittelystä perittävän maksun muuttamista kahdessa eri vaiheessa perittävästä kerralla perittäväksi. Käsittelymaksun maksaminen kerralla voi olla joillekin hakijoille haastavampaa, kuin maksun maksaminen kahdessa osassa, mutta se ei aiheuta estettä hakea päätöstä. Viranomaiselle kahdesti määrättävä maksu aiheuttaa enemmän työtä ja osa päätösmaksuista jätetään maksamatta, mikä aiheuttaa tulojen menetystä valtiolle. Hakemuksen käsittelystä perittävä maksu vastaa Opetushallitukselle käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Maksua ei ole tarkoitus merkittävästi korottaa tässä yhteydessä.

Perustuslakivaliokunta on todennut (PeVL 53/2018 vp, s.3), että ”hakemuksen raukeamista koskevaa sääntelyä on perustuslain 21 §:stä johtuvista syistä välttämätöntä muuttaa niin, että hakemuksen raukeamisen edellytyksenä on hakijan nimenomainen tahdonilmaisu asian silleen jättämisestä, tai niin, että [viranomainen] tekee valituskelpoisen päätöksen hakemuksen raukeamisen johdosta. Tällainen muutos on edellytys tavaramerkkilakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä”.

Ulkomaanopintolain ja ammattipätevyyslain osalta hakijan kuuleminen hakijan nimenomaisen tahdonilmaisun saamiseksi tai valituskelpoisen raukeamispäätöksen antaminen tuottaisi uutta viranomaistyötä ja kuluja parantamatta hakijan oikeusturvaa merkityksellisellä tavalla. Hakija ei ole maksanut hakemusmaksua, joten hänelle ei aiheudu viranomaiskuluja hakemuksesta. Hakija voi milloin tahansa tehdä uuden hakemuksen. Toisin kuin perustuslakivaliokunnan käsittelemän tavaramerkkihakemuksen tai esimerkiksi oikeudenkäyntimaksun osalta, hakijalle ei voi aiheutua oikeuden menetystä siitä, että hänen hakemustaan ei käsitellä vaan se käsitellään myöhemmin, jos hakija hakee uudelleen. Valitustien käyttäminen olisi hakijalle huomattavasti kalliimpaa ja hitaampaa, kuin uuden hakemuksen tekeminen.

Kyseisten hakemusten tekijät asuvat usein ulkomailla ja heitä olisi vaikea tavoittaa nimenomaisen tahdonilmaisun saamiseksi, mikäli he eivät ole enää kiinnostuneita hakemuksesta.

Hakemuksen raukeaminen, mikäli käsittelymaksua ei makseta, on ollut voimassa ulkomaanopintolaissa ja ammattipätevyyslaissa jo 1.3.2022 alkaen. Tänä aikana opetushallitus ei ole vastaanottanut yhtään yhteydenottoa käsittelymaksun vuoksi rauenneesta päätöksestä. Opetushallitus sen sijaan vastaanottaa runsaasti yhteydenottoja vahingossa tehdyistä hakemuksista. Näissä tilanteissa on hakijalle eduksi, että hän voi pelkällä maksun maksamatta jättämisellä helposti perua hakemuksensa.

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Ponsi

Edellä esitetyn perusteella ja koska ammattipätevyyksiä koskevassa direktiivissä ja nettonollateknologioita koskevassa asetuksessa on säännöksiä, jotka ehdotetaan pantaviksi täytäntöön lailla ja joita ehdotetaan täydennettäviksi lailla, annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Valtioneuvoston asetus

ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan 2 ja 3 §, sekä

lisätään 3 a § seuraavasti:

2 §

Sopeutumisaika

Sopeutumisaikana hakija hoitaa tehtävää ohjauksen ja valvonnan alaisena. Sopeutumisaikaan voi sisältyä myös koulutusta.

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetussa ehdollisessa ammattipätevyyden tunnustamispäätöksessä määrätään sopeutumisajan pituus ja tehtävät sekä tarvittaessa pätevyys, joka valvojana toimivalta ammatinharjoittajalta vaaditaan. Lisäksi ehdollisessa tunnustamispäätöksessä voidaan määrätä muita välttämättömiä ehtoja sopeutumisajan suorittamiselle ja siitä annettavalle arvioinnille.

Valvojana toimivan ammatinharjoittajan on sopeutumisajan kuluessa ilmoitettava ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaavalle viranomaiselle hakijan ammattitoiminnassa ilmenneistä puutteista, jos hakijan toiminta aiheuttaa vakavaa vaaraa toiminnan kohteelle. Ammattipätevyyden tunnustamisesta vastaava viranomainen voi tällöin määrätä sopeutumisajan keskeytettäväksi.

Sopeutumisajan suorittaminen osoitetaan työnantajan tai valvojana toimivan ammatinharjoittajan sopeutumisajasta antamalla todistuksella, josta ilmenee, että ehdollisessa ammattipätevyyden tunnustamispäätöksessä määrätyt ehdot sopeutumisajan suorittamiselle ja arvioinnille täyttyvät. Todistuksesta tulee tarvittaessa ilmetä myös hakijan suomen- tai ruotsinkielinen tehtävänimike sopeutumisaikana. Jos sopeutumisaikaan sisältyy koulutusta, koulutuksen suorittaminen voidaan osoittaa myös koulutuksen järjestäjän antamalla todistuksella.

3 §

Kelpoisuuskoe

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetussa ehdollisessa ammattipätevyyden tunnustamispäätöksessä määrätään kelpoisuuskokeen pääasiallinen sisältö ja kokeen toimeenpanija. Kelpoisuuskokeen toimeenpanijalla on oltava lainsäädäntöön perustuva toimivalta antaa todistus kyseiseen ammattiin tai tehtävään kansallisesti vaadittavan koulutuksen tai tutkinnon suorittamisesta.

Kelpoisuuskoe voi sisältää kysymyksiä myös Suomessa sovellettavan hyvän ammattikäytännön tuntemuksesta.

Kelpoisuuskokeeksi voidaan määrätä myös osia ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (531/2017) tarkoitetusta tutkinnosta.

Kelpoisuuskokeen hyväksytty suorittaminen osoitetaan kelpoisuuskokeen toimeenpanijan antamalla todistuksella.

3 a §

Ennakkoilmoitus väliaikaisesta ja satunnaisesta palvelujen tarjoamisesta

Ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 14 a §:n 1 momentissa tarkoitetusta kirjallisesta ennakkoilmoituksesta on käytävä ilmi väliaikaisten ja satunnaisten palvelujen luonne, palvelujen tarjoamisaika ja -paikka, asianomaisen henkilön kansalaisuus sekä yksityiskohtaiset tiedot vakuutusturvasta tai vastaavasta henkilökohtaisesta tai kollektiivisesta ammatillista vastuuta koskevasta suojasta.

Toimivaltainen viranomainen voi vaatia ennakkoilmoituksen liitteeksi jäljennökset seuraavista asiakirjoista:

1) todiste kansalaisuudesta;

2) todistus siitä, että asianomaisella henkilöllä on voimassa oleva oikeus harjoittaa ammattiaan siinä jäsenvaltiossa, jonne hän on laillisesti sijoittautunut;

3) tutkintotodistus tai muu muodollista kelpoisuutta osoittava asiakirja, joka tarvitaan kyseisen ammatin harjoittamiseen;

4) turvallisuusalan ja terveydenhuollon ammateissa sekä alaikäisten koulutukseen liittyvissä ammateissa, varhaiskasvatus ja esiopetus mukaan lukien, todistus siitä, ettei henkilöä ole väliaikaisesti tai pysyvästi kielletty harjoittamasta kyseistä ammattia taikka häntä ole tuomittu rikoksesta, jos tällainen todistus edellytetään myös Suomessa tehtävään pätevöityneiltä;

5) ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain 14 § 1 momentissa säädetyssä tapauksessa, todiste siitä, että palvelun tarjoaja on kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana harjoittanut asianomaista ammattia vähintään vuoden ajan;

6) ammateissa, joilla on vaikutusta potilasturvallisuuteen, todiste siitä, että hakija osaa kieltä, jota tarvitaan ammatin harjoittamisessa Suomessa.

———

Tämä asetus tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Laki ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta eräisiin virkoihin ja tehtäviin Laki ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain muuttamisesta