Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rakennusten energiatehokkuudesta

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki rakennusten energiatehokkuudesta.

Lailla pantaisiin osaltaan täytäntöön uudelleenlaaditun rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin vaatimukset olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä direktiivin aurinkoenergian käyttöönottoa rakennuksissa koskevat vaatimukset. Lain tavoitteena olisi parantaa rakennuskannan energiatehokkuutta ja edistää uusiutuvan energian käyttöä rakennuksissa.

Esityksen mukaan laissa säädettäisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisesti olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista. Rakennuksen omistajan olisi huolehdittava vähimmäisvaatimusten täyttymisestä laissa säädettyjen määräaikojen mukaisesti. Käytännössä velvoitteet realisoituisivat rakennuksen omistajalle määräajan jälkeen viimeistään tilanteessa, jossa energiatodistus tulee lain mukaan esittää. Laissa säädettäisiin myös edellytyksistä, joiden perusteella yksittäiset muut kuin asuinrakennukset voitaisiin osittain vapauttaa vähimmäisvaatimusten noudattamisesta. Lisäksi laissa säädettäisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisesti soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotosta tietyissä rakennustyypeissä tiettyjen määräaikojen mukaisesti sekä näistä vaatimuksista poikkeamisen edellytyksistä.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Esityksessä ehdotettuun lakiin sisältyisi lukuisia soveltamisen aloitusajankohtia. Ehdotettuja säännöksiä sovellettaisiin täysimääräisesti viimeistään 31.12.2033

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

energiatodistuslaki

Hallituksen esityksen taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1275, annettu 24 päivänä huhtikuuta 2024, rakennusten energiatehokkuudesta (uudelleenlaadittu), jäljempänä, joka tuli voimaan 28.5.2024 ja on pantava kansallisesti täytäntöön jäsenvaltioissa 29.5.2026 mennessä. Edellinen, vuoden 2010 rakennusten energiatehokkuusdirektiivi siihen tehtyine muutoksineen on pantu täytäntöön Suomessa usealla eri säädöksellä, muun muassa rakentamislailla (751/2023), rakennuksen energiatodistuksesta annetulla lailla (50/2013, jäljempänä), rakennuksen energiatodistustietojärjestelmästä annetulla lailla (147/2015) sekä rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annetulla lailla (733/2020). Direktiiviä koskevaa kansallista sääntelyä on myös useissa alemman asteisissa säädöksissä.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudistaminen on osa Euroopan unionin ”55-valmiuspakettia”, jolla tavoitellaan EU:n päästöjen vähentämistä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä sekä ilmastoneutraaliuden saavuttamista vuoteen 2050 mennessä. Komission 18.5.2022 antamaan tiedonantoon ”REPowerEU-suunnitelma” sisältyvässä REPowerEU-suunnitelmassa esitettiin 55-valmiuspaketin pohjalta lisätoimia energian säästämiseksi, toimitusten monipuolistamiseksi sekä fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi kiirehtimällä Euroopan puhtaaseen energiaan siirtymistä. Pienemmällä energiankulutuksella ja uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytöllä vähennetään unionin riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja niiden tuonnista, eli myös edistetään unionin energiaomavaraisuutta.

Rakennusten rooli tavoitteiden saavuttamisessa on merkittävä, sillä unionin tasolla rakennusten osuus energian kokonaiskulutuksesta on 40 prosenttia ja ne aiheuttavat 36 prosenttia energiaan liittyvistä kasvihuonekaasupäästöistä. Kuitenkin 75 prosenttia EU:n alueella sijaitsevista rakennuksista on edelleen energiatehottomia. Uudelleenlaaditussa rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä edellytetään jäsenvaltioilta useita toimia, joilla rakennusten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä ja ilmastoneutraaliutta koskevat tavoitteet saavutetaan. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin keskeisimpiä välineitä tavoitteiden saavuttamiseksi ovat rakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset sekä kansallisen perusparannussuunnitelman laatiminen. Lisäksi direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita panemaan täytäntöön sääntelyä esimerkiksi rakennusten aurinkoenergiaan, sähköautojen latauspisteisiin ja energiatodistuksiin liittyen.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa lausutaan rakennusten energiatehokkuuden osalta seuraavaa:

Vähennetään rakentamisen energiankulutusta ja parannetaan rakennusten energiatehokkuutta kustannustehokkain keinoin. Vaikutetaan siihen, että EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kirjaukset mahdollistavat mahdollisimman laajan kansallisen liikkumavaran. EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanossa asukkaille ja kiinteistön omistajille ei tule asettaa kohtuuttomia velvoitteita. Mikäli uusia velvoitteita tulee, varmistetaan, että kaikilla kotitalouksilla on mahdollisuus vastata sääntelyn tuomiin velvoitteisiin

Vahva ja välittävä Suomi : Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, s. 126.

””.

1.2

Valmistelu

1.2.1

Uudelleenlaaditun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin valmistelu

COM(2021) 802 final.

SWD(2021) 453 final.

Valtioneuvoston U-kirjelmä U 26/2022 vp.

Euroopan komissio antoi 15.12.2021 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston uudelleenlaadituksi direktiiviksi rakennusten energiatehokkuudesta.Ehdotus täydensi Euroopan komission 14.7.2021 antamaa 55-valmiuspakettia, jolla EU pyrkii tavoitteeseen vähentää kasvihuonekaasujen nettopäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ehdotukseen liittyi komission arviointiraportti direktiivin uudelleenlaadinnasta.Valtioneuvosto antoi eduskunnalle kirjelmän komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rakennusten energiatehokkuudesta (uudelleenlaadittu).

Suomi osallistui aktiivisesti direktiivin päivitystä koskeviin neuvotteluihin ja korosti, että rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen tuo merkittäviä ympäristö- ja terveyshyötyjä sekä kustannushyötyjä asukkaille. Suomi painotti neuvotteluissa sitä, ettei kotitalouksille ja yrityksille syntyisi muutoksista kohtuuttomia kustannuksia eikä yksittäisille asuinrakennuksille kohdistuisi energiansäästövelvoitteita, vaan seurantaa tehtäisiin koko maan tasolla. Suomi korosti neuvotteluissa myös sitä, etteivät yksittäisten rakennusten pakkoremontit ole järkevä tapa edetä tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan rakennuksia tulee voida korjata oikea-aikaisesti ja kustannustehokkaasti niiden elinkaaren mukaisesti. Direktiiviä koskevien neuvottelujen lopputulos oli pitkälti Suomen tavoitteiden mukainen.

1.2.2

Hallituksen esityksen valmistelu

Ympäristöministeriö asetti elokuussa 2024 seurantaryhmän tukemaan ja seuraamaan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa (VN/14781/2024). Seurantaryhmä koostuu ympäristöministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, oikeusministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön, Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen (Varke), Talotekniikkaliitto ry:n, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry:n, Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n, Rakennustieto Oy:n, Rakennustuoteteollisuus RTT ry:n, Rakennusteollisuus RT ry:n, Rakennustarkastusyhdistys RTY ry:n, RIL ry:n, Puutuoteteollisuus ry:n, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry:n, Maanomistajain liitto ry:n, Finanssiala ry:n, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry:n, Energiateollisuus ry:n, Energiaviraston, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n, Kaupan liitto ry:n, STEK ry:n, STUL ry:n, Green Building Council Finland ry:n, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n, Sähköteknisen kaupan liitto ry:n, Kirkkohallituksen, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ry:n, Suomen Yrittäjät ry:n, Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry:n, Suomen Kuntaliitto ry:n, Suomen Kiinteistöliitto ry:n, Isännöintiliitto ry:n, Suomen Omakotiliitto ry:n, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n, Suomen Lähienergialiitto ry:n sekä Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto ry:n edustajista.

Seurantaryhmän tarkoituksena on käydä keskustelua ja kommentoida valmistelussa olevia säädösluonnoksia sekä tukea niiden valmistelua. Seurantaryhmä antaa ehdotuksia siitä, miten sääntely, hallinnollinen taakka ja byrokratia säilyisivät mahdollisimman vähäisinä direktiivissä olevista uusista ja lisääntyneistä vaatimuksista huolimatta. Seurantaryhmä jakautuu kolmeen eri valmisteluryhmään, joissa valmistellaan yksityiskohtaisemmin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanon vaatimia lainsäädäntömuutoksia. Seurantaryhmän tehtävänä on myös lisätä kiinteistö- ja rakennusalan yhteistyötä sekä varmistaa tiedonvaihto ja vuorovaikutus säädösten virkavalmistelua hoitavien henkilöiden kanssa.

Tähän esitykseen sisältyvää säädösluonnosta on käsitelty seurantaryhmässä ja valmisteluryhmässä. Joulukuussa 2025 ja helmikuussa 2026 järjestetyissä valmisteluryhmän kokouksissa käsiteltiin direktiivin täytäntöönpanoa koskevien esitysten lähettämistä Euroopan komission tekniseen notifiointiin poikkeuksellisesti samanaikaisesti lausuntokierroksen järjestämisen ajankohdan kanssa. Seurantaryhmälle tarjottiin helmikuussa 2026 mahdollisuus kommentoida säädösluonnosta ennakkoon, mikä mahdollisti esimerkiksi sen, että poikkeuksellisesta menettelystä huolimatta keskeisten sidosryhmien näkemykset pystyttiin ottamaan huomioon esityksen valmistelussa jo ennen esityksen lähettämistä tekniseen notifiointiin. Esityksestä annettua lausuntopalautetta käsiteltiin seurantaryhmän kokouksessa kesäkuussa 2026.

Esityksen valmistelun aikana ympäristöministeriö tilasi Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä selvityksen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan mukaisten rakennusten energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvoihin liittyen.

Hallituksen esitys on valmisteltu virkavalmistelussa ympäristöministeriössä.

Esitys oli lausuntokierroksella ajalla 13.3.2026‒30.4.2026. Lausuntoja pyydettiin muun muassa viranomaisilta, keskeisiltä sidosryhmiltä, ministeriöiltä, kunnilta, hyvinvointialueilta ja maakuntien liitoilta. Lausuntopyyntö ja lausunnot löytyvät valtioneuvoston hankeikkunasta tunnuksen YM069:00/2024 alta.

Finland 2026/0136/FI.

Esitys oli Euroopan komission teknisessä notifioinnissa (TRIS) ajalla 13.3.2026‒16.6.2026.

Hallituksen esitys on käsitelty Kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa 9.6.2026.

https://ym.fi/hankesivu?tunnus=YM069:00/2024

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa.

2

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin vaatimukset

2.1

Uudelleenlaadittu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin tavoitteita laajennettiin direktiivin uudistamisen yhteydessä. Uudistetun direktiivin keskeisiä tavoitteita ovat kasvihuonekaasupäästöjen ja energian loppukulutuksen vähentäminen vuoteen 2030 mennessä sekä pitkän aikavälin vision asettaminen rakennuksille kohti EU:n laajuista ilmastoneutraaliutta vuonna 2050. Tavoitteiden saavuttamiseksi on lisäksi asetettu useita erityistavoitteita: korjausrakentamisen määrän ja perusteellisuuden lisääminen, rakennusten energiatehokkuutta ja kestävyyttä koskevan tiedon parantaminen sekä vuoden 2050 ilmastoneutraaliutta koskevien vaatimusten mukaisuuden varmistaminen. Rakennusten energiatehokkuuden parantamisen lisäksi direktiivillä tavoitellaan myös päästöttömän rakennuskannan saavuttamista vuoteen 2050 mennessä.

Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita vahvistamaan kansallisesti päästöttömän rakennuksen määritelmä uudis- ja korjausrakentamiselle. Päästöttömän rakennuksen määrittelyssä on otettava huomioon muun muassa ulkoiset ilmasto-olosuhteet, paikalliset olosuhteet, sisäympäristön laatuvaatimukset ja kustannustehokkuus. Jäsenvaltioiden on myös vahvistettava muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset sekä varmistettava aurinkoenergian käyttöönoton edellytykset rakennuksissa. Lisäksi direktiivissä asetetaan uusia vaatimuksia esimerkiksi sähköautojen latauspisteille, rakennusten teknisille järjestelmille, rakennusten energiatehokkuustodistuksille sekä aurinkoenergian käyttöönotolle rakennuksissa. Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita myös varmistamaan asetettujen vaatimusten toimeenpano asianmukaisin seurantamekanismein ja seuraamuksin.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin tehtyjen päivitysten vuoksi on välttämätöntä tehdä tarvittavat muutokset myös voimassa olevaan kansalliseen lainsäädäntöön, erityisesti rakentamislakiin sekä rakennusten energiatodistuksia ja sähköautojen latauspisteitä koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi direktiivin kansallinen täytäntöönpano edellyttää uuden rakennusten energiatehokkuuslain säätämistä sekä useiden alemman asteisten säädösten antamista uudelleen. Direktiivissä edellytetään myös, että kunkin jäsenvaltion on laadittava kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma varmistamaan sekä julkisten että yksityisten asuinrakennusten ja muiden kuin asuinrakennusten kansallisen rakennuskannan perusparantaminen erittäin energiatehokkaaksi ja hiilivapaaksi vuoteen 2050 mennessä. Kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma on valmistelussa ympäristöministeriössä (YM037:00/2024).

2.2

Rakennusten energiatehokkuus

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklassa edellytetään jäsenvaltioita vahvistamaan energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset, eli energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot, kansalliselle olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten koko rakennuskannalle taikka rakennustyypeittäin tai -luokittain. Direktiivin mukaan kynnysarvot on asetettava siten, että 16 prosenttia jäsenvaltion olemassa olevasta muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannasta ylittää kyseisen kynnysarvon. Lisäksi kunkin jäsenvaltion on asetettava toinen energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvo siten, että 26 prosenttia sen kansallisesta olemassa olevasta muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannasta ylittää kyseisen kynnysarvon. Energiatehokkuutta koskevilla vähimmäisvaatimuksilla on varmistettava vähintään, että kaikki muut kuin asuinrakennukset jäävät alle 16 prosentin kynnysarvon vuodesta 2030 ja alle 26 prosentin kynnysarvon vuodesta 2033. Vuosille 2040 ja 2050 asetettavat alemmat energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot on direktiivin mukaisesti määritettävä osana kansallista rakennusten perusparannussuunnitelmaa siten, että samalla otetaan huomioon tavoite päästöttömästä rakennuskannasta vuoteen 2050 mennessä.

2

Direktiivissä asetettujen vaatimusten mukaisesti energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvo on ilmaistava numeerisella primäärienergiankäytön tai energian loppukäytön indikaattorilla (kWh/m/vuosi). Direktiivin mukaan energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvojen on perustuttava olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten osalta 1.1.2020 saatavilla oleviin tietoihin, minkä lisäksi enimmäiskynnysarvojen määrittämisessä voidaan tarvittaessa hyödyntää tilastollista otantaa. Kynnysarvojen noudattaminen on tarkistettava direktiivin vaatimusten mukaisesti energiatehokkuustodistusten perusteella tai tarvittaessa muiden käytettävissä olevien keinojen avulla.

Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat jättää soveltamatta edellä kuvattuja energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia tiettyihin direktiivissä lueteltuihin rakennusluokkiin. Kyseisiä rakennusluokkia ovat:

rakennukset, joita suojellaan virallisesti osana määrättyä ympäristöä tai niiden erityisten arkkitehtonisten tai historiallisten ansioiden vuoksi, tai muut kulttuuriperintörakennukset, siltä osin kuin niiden luonne tai ulkonäkö muuttuisi vaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä, tai jos niiden perusparannus ei ole teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa;

hartauden harjoittamiseen tai uskonnolliseen toimintaan käytettävät rakennukset;

enintään kaksi vuotta käytössä olevat väliaikaiset rakennukset, energiantarpeeltaan alhaiset teollisuuslaitokset, korjaamot ja muut kuin asuinkäyttöön tarkoitetut rakennukset, alakohtaisen energiatehokkuussopimuksen alaiset muut kuin asuinkäyttöön tarkoitetut maatilarakennukset;

vähemmän kuin neljä kuukautta vuodessa tai vaihtoehtoisesti rajoitetun ajan vuodessa käyttöön tarkoitetut asuinrakennukset, joiden arvioitu energiankulutus on vähemmän kuin 25 prosenttia ympärivuotisesta kulutuksesta;

2

hyötypinta-alaltaan alle 50 mrakennukset; sekä

asevoimien tai keskushallinnon omistamat kansalliseen puolustukseen käytettävät rakennukset lukuun ottamatta asevoimien ja muiden kansallisten puolustusviranomaisten henkilöstön käytössä olevia yksittäisiä asuintiloja tai toimistorakennuksia.

Direktiivissä sallitaan jäsenvaltioille liikkumavaraa myös vahvistaa ja julkaista perusteita, joiden nojalla jäsenvaltiossa voidaan joustaa vaatimuksista yksittäisten muiden kuin asuinrakennusten kohdalla rakennuksen odotettavissa olevan tulevan käytön, vaikeiden ongelmatilanteiden tai epäsuotuisan kustannus-hyötyanalyysin perusteella. Direktiivissä velvoitetaan kuitenkin pitämään vaatimuksista vapauttamisen perusteet selkeinä, täsmällisinä ja tiukkoina sekä varmistamaan muiden kuin asuinrakennusten tasapuolinen kohtelu. Perusteita vahvistaessaan jäsenvaltioiden on myös voitava arvioida ennalta vapautuksen piiriin kuuluvien muiden kuin asuinrakennusten mahdollinen osuus sekä vältettävä se, ettei vaatimuksista vapauteta suhteettoman suurta määrää muita kuin asuinrakennuksia. Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita ilmoittamaan komissiolle perusteet osana 3 artiklan mukaisesti toimitettavaa kansallista rakennusten perusparannussuunnitelmaa, jossa esitetään myös arviot vapautettavien rakennusten määrästä sekä siitä, kuinka vastaava energiansäästö saadaan aikaan muussa osassa muiden kuin asuinrakennusten rakennuskantaa.

Jos jäsenvaltiot vahvistavat kriteerit direktiivin mukaisille vapautuksille, ne eivät saa laskea energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvoja määrittäessään perustasoon mukaan sellaisia muita kuin asuinrakennuksia, jotka ne vapauttavat vaatimuksista. Vahvistaessaan kriteerit vapautuksille jäsenvaltioiden on myös saavutettava vastaavat energiatehokkuuden parannukset muun kuin asuinrakennuskannan muissa osissa. Lisäksi direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että energiatehokkuusvaatimuksista vapautuksen saavaan muuhun kuin asuinrakennuksen toteutetaan vähintään sellaiset yksittäiset perusparannustoimenpiteet, joiden kustannus-hyötyanalyysi on suotuisa.

2.3

Rakennusten aurinkoenergia

Uudelleenlaaditun rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 10 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille velvoitteita koskien rakennusten aurinkoenergiaa. Velvoitteet liittyvät sekä rakennusten suunnitteluun, että aurinkoenergialaitteistojen varsinaiseen käyttöönottoon rakennuksissa. Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki uudet rakennukset suunnitellaan siten, että niiden aurinkoenergian tuotantopotentiaali optimoidaan sijaintipaikan aurinkosäteilyn mukaan, millä mahdollistetaan aurinkoteknologioiden asentaminen rakennuksiin myöhemmin kustannustehokkaasti. Direktiivissä edellytetään myös, että soveltuvat aurinkoenergialaitteistot otetaan käyttöön tietyn tyyppisissä rakennuksissa tiettyjen määräaikojen mukaisesti, jos se on teknisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa. Direktiivissä asetetut aurinkoenergian käyttöönottovelvoitteet eivät koske ainoastaan laitteistojen kattoasennuksia, vaan ne kattavat myös rakennuksen julkisivuun, parvekkeille, terasseille, katetuille pysäköintialueille ja vastaaviin rakenteisiin asennettavat järjestelmät sekä esimerkiksi rakennukseen integroidut aurinkosähkö- ja aurinkolämpöjärjestelmät. Sen sijaan direktiivissä ei mahdollisteta 10 artiklan velvoitteiden täyttämistä pelkästään uusiutuvan energian hankkimisella rakennuksen ulkopuolelta. Tämän vuoksi esimerkiksi vihreän sähkön sopimukset tai osallistuminen energiayhteisöihin eivät lähtökohtaisesti kuulu direktiivin 10 artiklan soveltamisalaan.

2

2

Commission Notice providing guidance on new or substantially modified provisions of the recast Energy Performance of Buildings Directive (EU) 2024/1275 C/2025/7529.

Direktiivissä asetettujen velvoitteiden mukaan aurinkoenergialaitteistojen käyttöönoton on tapahduttava vaiheittain siten, että kaikissa hyötypinta-alaltaan yli 250 msuuruisissa uusissa julkisissa rakennuksissa ja uusissa muissa kuin asuinrakennuksissa aurinkoenergialaitteistot on otettava käyttöön viimeistään 31.12.2026, kaikissa olemassa olevissa julkisissa rakennuksissa hyötypinta-alan mukaan porrastetusti vuosien 2027–2030 aikana, 31.12.2027 mennessä kaikissa olemassa olevissa muissa kuin asuinrakennuksissa, joiden hyötypinta-ala on yli 500 m, jos rakennuksessa toteutetaan laajamittainen korjaus tai toimi, joka edellyttää hallinnollista lupaa rakennuksen perusparannusta, katolla tehtäviä töitä tai rakennuksen teknisen järjestelmän asentamista varten sekä viimeistään 31.12.2029 kaikissa uusissa asuinrakennuksissa ja kaikilla uusilla rakennusten lähettyvillä sijaitsevilla katetuilla pysäköintialueilla. Direktiivissä ei suoraan mahdollisteta kansallista liikkumavaraa aurinkoenergiavelvoitteita koskeviin määräaikoihin liittyen, mutta direktiivin täytäntöönpanoa koskevassa ohjeistuksessanostetaan esille vaihtoehto, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat uusien rakennusten kohdalla päättää soveltaa vaatimuksia ainoastaan sellaisiin rakennuksiin, joista on jätetty rakentamislupahakemus määräajan jälkeen. Myös olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten kohdalla ohjeistuksessa viitataan velvoitteiden kytkemiseen rakentamisluvanvaraisiin toimenpiteisiin, minkä todetaan helpottavan vaatimusten kohteina olevien rakennusten tunnistamista sekä yksinkertaistavan velvoitteiden täyttämisen seurantaa.

Direktiivissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa valita, käytetäänkö velvoitteet realisoivana mittana rakennuksen hyötypinta-alan sijaan rakennuksen pohjakerroksen lattiapinta-alaa. Jäsenvaltio voi tehdä valinnan sillä edellytyksellä, että se osoittaa, että rakennuksiin asennetaan vastaava määrä soveltuvia energialaitteistoja. Direktiivissä edellytetään jäsenvaltioita myös sisällyttämään aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskevat politiikat ja toimenpiteet kansallisiin perusparannussuunnitelmiinsa.

Direktiivissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa myös sallia kansallisella tasolla vapautuksia rakennusten aurinkoenergiaa koskevista velvoitteista. Vapautusperusteiden määrittämisessä on otettava huomioon teknologianeutraaliuden periaate sellaisten teknologioiden osalta, jotka eivät tuota päästöjä paikan päällä, sekä aurinkoenergiajärjestelmien arvioitu tekninen ja taloudellinen potentiaali tämän velvollisuuden piiriin kuuluvien rakennusten ominaisuuksien mukaisesti. Lisäksi jäsenvaltioiden on tarvittaessa otettava huomioon rakenteellinen eheys, viherkatot sekä ullakoiden ja kattojen eristys. Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita vahvistamaan ja asettamaan kansallisella tasolla julkisesti saataville perusteet aurinkoenergiaa koskevien velvollisuuksien käytännön toimeenpanolle ja vapautuksille.

3

Nykytila ja sen arviointi

3.1

Muut kuin asuinrakennukset

2

2

2

2

Pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia 2020–2050 (Suomi), s. 20–22.

Muiden kuin asuinrakennusten yhteenlaskettu lukumäärä Suomessa on 144 700 ja niiden yhteenlaskettu kerrosala 110 miljoonaa neliömetriä. Muista kuin asuinrakennuksista 40 prosenttia (100 800 kpl; 46,7 milj. m) on liikerakennuksia ja liikenteen rakennuksia, 20 prosenttia (10 800 kpl; 19,7 milj. m) toimistorakennuksia, 30 prosenttia (18 500 kpl; 32,9 milj. m) hoitoalan rakennuksia ja opetusrakennuksia sekä 10 prosenttia (14 600 kpl; 10,6 milj. m) kokoontumisrakennuksia. Muuhun kuin asuinrakennuskantaan kuuluu paljon vanhoja, ennen 1960-lukua rakennettuja hoitoalan ja opetusalan rakennuksia, kun taas kaupalliset liikerakennukset ja liikenteen rakennukset ovat ikärakenteeltaan huomattavasti nuorempia kuin julkiset rakennukset.

Energiateollisuus. Energiatilastot 2025 (julkaistu 21.1.2026).

Rakennuskannan lämmityksen osuus kaikesta Suomessa käytetystä energiasta oli vuonna 2022 noin 25 prosenttia. Muiden kuin asuinrakennusten lämmitykseen kuluu ostoenergiaa, kuten kaukolämpöä, sähköä, fossiilisia polttoaineita, puuta sekä lämpöpumppujen tuottamaa energiaa. Suurin osa lämmitysenergiasta tuotetaan kaukolämmöllä. Energiateollisuuden tilastotietojen mukaan kaukolämmöntuotanto on puhdistunut Suomessa viime vuosina nopeasti. Kaukolämmön päästöt laskivat vuoden 2025 aikana 38 prosenttia, ja vuonna 2025 enää vain 13 prosenttia kaukolämmöstä tuotettiin fossiilisilla polttoaineilla tai turpeella. Vielä vuonna 2010 fossiilisten polttoaineiden ja turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli 77 prosenttia ja vuonna 2019 osuus oli 47 prosenttia.

Pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia 2020–2050 (Suomi), s. 20–22.

Suomessa uudisrakennusten energiatehokkuutta on parannettu pitkäjänteisesti 1970-luvun energiakriisien jälkeen ja lämmitysenergian keskikulutus onkin laskenut merkittävästi. Kun verrataan 1970- ja 2010-luvulla valmistuneiden rakennusten keskimääräistä lämmitysenergiankulutusta, jälkimmäisten keskikulutus on noin puolet pienempi. Uudet, 2010-luvulla valmistuneet ja vanhat korjatut rakennukset kuuluvat energialuokkiin A, B ja C. Niiden osuus muista kuin asuinrakennuksista on 54 prosenttia. Energiatodistusten perusteella muista kuin asuinrakennuksista energiatehokkuudeltaan heikkokuntoisten eli energialuokkiin F ja G kuuluvien rakennusten osuus on 14 prosenttia.

Ympäristöministeriö tilasi esityksen valmistelun aikana Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä selvityksen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan mukaisten rakennusten energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvoihin liittyen. Tässä esityksessä ehdotetut energiatehokkuuden kynnysarvot, eli energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset, on määritetty direktiivissä asetettujen vaatimusten mukaisesti 1.1.2020 saatavilla olleiden tietojen ja tilastollisen otannan perusteella. Energiatodistusrekisteristä oli 1.1.2020 saatavilla 8 546 kappaletta energiatodistuksia muille kuin asuinrakennuksille. Voimassa olevien energiatodistusten vähäinen määrä aiheuttaa sen, että velvoitteiden kohteina olevien rakennusten määrän arvioiminen ja tunnistaminen ennalta on erittäin haastavaa.

3.2

Aurinkoenergia rakennuksissa

https://stat.fi/fi/tilasto/ehk

Tilastokeskus. Energian hankinta ja kulutus. []

Tilastokeskuksen mukaan Suomen sähköntuotannosta 95 prosenttia perustui fossiilivapaisiin energialähteisiin vuonna 2024. Uusiutuvan energian osuus kokonaisenergiankulutuksesta oli Tilastokeskuksen mukaan 43,4 prosenttia vuonna 2024.Aurinkoenergialla tarkoitetaan auringon säteilemän energian hyödyntämistä sähkö- tai lämpöenergiana. Yleensä aurinkoenergialla viitataan erityisesti järjestelmiin, joissa säteilyenergia muunnetaan suoraan sähköksi aurinkokennojen avulla tai lämpöenergiaksi aurinkokeräimillä. Suoran ja epäsuoran aurinkoenergian hyödyntämiseksi on kehitteillä myös muita teknisiä sovelluksia ja aurinkoenergiateknologioiden kehitys etenee nopeasti.

Aurinkosähkön tuotantokapasiteetti on kasvanut Suomessa viime vuosina merkittävästi. Energiaviraston mukaan aurinkosähkön tuotantokapasiteetti kasvoi 24 prosenttia vuonna 2024. Vuoden 2024 lopussa Suomessa asennetun aurinkosähkön kapasiteetti oli noin 1 247 megawattia, kokonaiskapasiteetin kasvaessa vuoden aikana noin 240 megawattia. Kokonaisuudessaan Suomessa oli vuoden 2024 lopussa sähköverkkoon liitettyä sähköntuotantokapasiteettia noin 25 000 megawattia. Aurinkosähkön osuus verkkoon asennetusta sähkön tuotantokapasiteetista oli noin viisi prosenttia, mikä oli prosenttiyksikön verran enemmän kuin vuotta aiemmin. Aurinkosähkön tuotanto vastasi siten Suomen sähkön kokonaistuotannosta noin 1,4 prosenttia vuonna 2024, kun taas vuonna 2023 osuus oli noin 0,8 prosenttia.

Teollisen kokoluokan aurinkovoimaloiden kapasiteetti oli vuonna 2024 noin 100 megawattia ja määrän arvioidaan kasvavan seuraavien vuosien aikana, sillä teollisen kokoluokan aurinkovoimalaitoksia on suunnitteilla ja rakenteilla eri puolilla maata. Kuitenkin erityisesti aurinkosähkön pientuotanto on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, sillä asennetun aurinkosähkön tuotantokapasiteetista suurin osa, noin 1 124 megawattia, oli pientuotantoa, eli alle yhden megawatin tuotantolaitteistoja. Pientuotantokapasiteetti kasvoi vuoden 2024 aikana 188 megawattia, mikä tarkoittaa noin 20 prosentin kasvua. Vuoden 2023 aikana aurinkosähkön pientuotantokapasiteetti kasvoi 299 megawattia, mikä tarkoittaa noin 47 prosentin kasvua vuoteen 2022 verrattuna. Lisäksi vuonna 2024 arviolta 23 megawattia aurinkosähkökapasiteetista oli verkkoon kytkemätöntä, esimerkiksi vapaa-ajan asunnoissa käytettävää energiaa.

Energiaviraston arvion mukaan lähes 30 000 pientaloon asennettiin aurinkosähköjärjestelmiä vuoden 2023 aikana. Arvio perustuu verkkoyhtiöiltä kerättyihin alustaviin tietoihin kuluttajien tuotannon verkkopalvelusopimusten määrästä pienjänniteverkossa. Energiavirasto kerää vuosittain sähkön jakeluverkkoyhtiöiltä tietoa sähköverkkoon liitetystä pientuotantokapasiteetista osana sähköverkon teknisiä tunnuslukuja. Arviot verkkoon kytkemättömästä kapasiteetista perustuvat Luonnonvarakeskuksen ja Tilastokeskuksen pientalojen lämmitysenergiaa käsittelevään aineistoon sekä muihin pientuotannon kapasiteettia koskeviin tietoihin.

Nationwide Photovoltaic Hosting Capacity in the Finnish Electricity Distribution System. Lappeenranta University of Technology, 2022.

Suomessa rakennusten katoilla on huomattava aurinkoenergian potentiaali. Rakennusten kattopinta-ala mahdollistaa teoreettisesti yli 30 gigawattipiikin potentiaalin ja todellista huipputuotantoa on yli 20 gigawattia. Pelkästään asuinrakennusten kattopotentiaali on noin 12 gigawattipiikkiä, joka vastaa noin 7–8 gigawatin tuntikohtaista huipputuotantoa.Aurinkoenergiayhdistyksen arvion mukaan Suomessa olisi nykyisellä aurinkoenergiateknologialla mahdollista tuottaa kustannustehokkaasti yli kymmenen prosenttia sähkönkulutuksesta ja noin neljännes lämpöenergiasta. Teknologioiden kehityksen ja aurinkosähkön taloudellisuuden parantuessa aurinkoenergian tuotantomahdollisuuksien arvioidaan kasvavan lisää. Aurinkoenergiajärjestelmillä on siis merkittävä rooli tulevaisuuden vähähiilisessä ja uusiutuvaan energiaan perustuvassa yhteiskunnassa.

Aurinkolämpöä hyödynnetään erityisesti rakennusten käyttöveden ja sisäilman lämmittämiseen. Aurinkokeräimillä auringon säteilyenergia otetaan talteen, siirretään välinesteen avulla käyttökohteeseen ja varastoidaan varaajaan myöhempää käyttöä varten. Aurinkolämmityksen hyötysuhde voi olla huomattavasti korkeampi kuin aurinkosähkön, sillä säteilyenergiasta voidaan saada lämpöä talteen jopa yli 80 prosenttia, kun vastaavasti aurinkosähkön hyötysuhde on parhaimmillaan noin 20 prosenttia. Tästä huolimatta aurinkolämmön käyttöönotto on edennyt Suomessa hitaammin kuin aurinkosähkön.

Aurinkoenergiajärjestelmät ovat lähtökohtaisesti oikein suunniteltuina, asennettuina, käytettyinä ja huollettuina turvallisia. Teknologian yleistyessä korostuu silti tarve varmistaa, että järjestelmät integroidaan rakennuksiin turvallisesti ja energiajärjestelmän kokonaisuutta tukevalla tavalla.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki rakennusten energiatehokkuudesta. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanoon liittyy velvoitteita ja määritelmiä, joita on hankala sisällyttää jo olemassa oleviin säädöksiin ilman sääntelykokonaisuuden selkeyden menetystä. On odotettavissa, että jatkossa direktiivin päivitysten yhteydessä jäsenvaltioille tulee lisää velvoitteita, joiden täytäntöönpanoon tätä lakia tarvitaan. Ehdotusten tavoitteena on direktiivissä asetettujen velvoitteiden mukaisesti vähentää rakennuskannasta aiheutuvia päästöjä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta sekä lisäämällä aurinkoenergian osuutta rakennusten kokonaisenergiankulutuksesta. Samalla ehdotuksilla tuettaisiin ilmastolaissa (423/2022) säädettyjen päästövähennys- ja ilmastotavoitteiden toteutumista sekä unionin energiaomavaraisuutta. Ilmastolain tavoitteena on varmistaa se, että Suomi on hiilineutraali viimeistään vuonna 2035 ja että ihmisen toiminnasta aiheutuvia päästöjä vähennetään johdonmukaisesti siten, että vuonna 2050 ihmisen toiminnasta aiheutuvat päästöt ovat jopa 95 prosenttia pienemmät vuoden 1990 tasoon verrattuna. Rakennusten energiankulutuksen ja niiden käytöstä aiheutuvien kasvihuonekaasujen vähentäminen tukevat Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Esityksessä ehdotetaan säädettävän rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklan vaatimusten mukaisesti energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista tietyille olemassa oleville muille kuin asuinrakennuksille. Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista säädettäisiin laskennallisen energiatehokkuuden vertailulukuina eli E-lukuina, ja rakennuksen omistajalla olisi huolehtimisvelvollisuus vaatimusten täyttymisestä direktiivissä asetettujen määräaikojen mukaisesti. Käytännössä velvoitteet realisoituisivat rakennuksen omistajalle määräajan jälkeen viimeistään sellaisessa tilanteessa, jossa energiatodistus on energiatodistuslain mukaan esitettävä. Myös kunnan rakennusvalvontaviranomaisella olisi perustellun syyn nojalla oikeus saada määräajan jälkeen tieto siitä, täyttääkö rakennus energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset.

Esityksessä ehdotetaan direktiivissä mahdollistetun kansallisen liikkumavaran puitteissa säädettävän kuitenkin myös edellytyksistä, joiden täyttyessä kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi rakentamisluvan myöntämisen yhteydessä vapauttaa yksittäisen rakennuksen energiatehokkuusvaatimusten täysimääräisestä noudattamisesta. Rakennukseen olisi silti toteutettava vähintään sellaiset yksittäiset energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet, jotka olisivat kustannus-hyötyanalyysin perusteella taloudellisesti toteutettavissa, vaikka energiatehokkuusvaatimukset eivät kokonaisuudessaan täyttyisi. Liikkumavaran käyttäminen mahdollisimman laajasti tukisi Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaista mahdollisimman vähän uusia velvoitteita asettavaa direktiivin täytäntöönpanoa.

Lisäksi laissa ehdotetaan säädettävän rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 10 artiklan mukaisesti vaatimuksista, jotka koskevat aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa rakennuksissa. Tietyissä rakennustyypeissä olisi otettava soveltuvat aurinkoenergialaitteistot käyttöön direktiivissä asetettujen määräaikojen mukaisesti. Käytännössä aurinkoenergiaa koskevat velvoitteet realisoituisivat rakennuksen omistajille rakentamisluvanvaraisten toimenpiteiden yhteydessä. Laissa säädettäisiin kuitenkin rakennuksen omistajan mahdollisuudesta poiketa aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovaatimuksista, jos laitteistojen käyttöönotolle ei ole teknisiä, taloudellisia tai toiminnallisia edellytyksiä. Rakennuksen omistajan olisi kuitenkin kunnan rakennusvalvontaviranomaisen pyynnöstä esitettävä tarpeellinen selvitys poikkeamisen edellytysten olemassaolosta. Jos kunnan rakennusvalvontaviranomainen arvioisi saadun selvityksen perusteella, etteivät poikkeamisen edellytykset täyty, olisi rakennusvalvontaviranomaisen velvoitettava rakennuksen omistajaa noudattamaan vaatimuksia.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä olisi valvoa ehdotetun lain noudattamista rakentamislain nojalla rakentamisluvanvaraisten hankkeiden valvonnan yhteydessä. Rakennusvalvontaviranomaisen olisi kehotettava lain 3 tai 4 §:ää rikkovaa korjaamaan asiantila asettamassaan määräajassa, minkä tehosteena rakennusvalvontaviranomainen voisi käyttää rakentamislain 147 §:ssä säädettyjä pakkokeinoja.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

4.2.1

Vaikutukset rakennusten omistajiin

Rakennusten energiatehokkuutta koskevilla vaatimuksilla olisi vaikutuksia rakennusten omistajiin. Uudelleenlaaditussa rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä velvoitetaan jäsenvaltioita asettamaan vähimmäisvaatimuksia olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuudelle, ja vaatimusten on täytyttävä rakennuksissa tiettyjen määräaikojen mukaisesti. Rakennuksen omistajan olisi huolehdittava siitä, että rakennuksen energiatehokkuudelle asetetut vaatimukset täyttyvät. Käytännössä velvoitteet realisoituisivat rakennuksen omistajalle määräajan jälkeen viimeistään tilanteessa, jossa energiatodistus on energiatodistuslain mukaisesti esitettävä, sillä viimeistään tällöin rakennuksen energiatehokkuutta koskevat tiedot tulevat avoimesti nähtäville. Myös kunnan rakennusvalvontaviranomainen valvoisi lain noudattamista rakentamisluvanvaraisten hankkeiden valvonnan yhteydessä ja rakennusvalvontaviranomaisella olisi perustellun syyn nojalla oikeus saada myös muussa tilanteessa tietoa siitä, täyttyvätkö energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset rakennuksessa. Velvollisuudesta parantaa rakennusten energiatehokkuutta rakentamisluvanvaraisten korjaus- ja muutostöiden tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollista, säädetään jo voimassa olevan rakentamislain 37 §:ssä.

Energiatehokkuusvaatimusten täyttäminen sellaisissa rakennuksissa, jotka eivät täytä vaatimuksia, edellyttäisi rakennusten omistajilta käytännössä investointeja energiatehokkuuden parantamiseksi. Investointien suuruus vaihtelisi rakennuskohtaisesti johtuen rakennusten erilaisista ominaisuuksista ja teknisistä lähtökohdista. On kuitenkin mahdollista, että pelkästään uuden, uusilla energiamuotojen kertoimilla lasketun energiatodistuksen hankkiminen voi laskennallisesti parantaa rakennuksen energiatehokkuutta vaatimusten mukaiselle tasolle. Jos pelkkä uuden energiatodistuksen hankkiminen ei riitä, rakennukseen olisi toteutettava muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä. Kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle säädetty harkintavalta vapauttaa rakennus yksittäistapauksessa energiatehokkuusvaatimusten täysimääräisestä noudattamisesta mahdollistaisi kuitenkin sen, että mikäli edellytyksiä rakennuksen saattamiseen täysimääräisesti energiatehokkuusvaatimusten mukaiseksi ei objektiivisesti arvioituna ole, rakennuksen omistajan ei tarvitsisi tehdä rakennukseen kuin ainoastaan sellaisia energiatehokkuutta parantavia investointeja, jotka aidosti ovat taloudellisesti kannattavia. Toimenpiteiden toteutettavuutta voitaisiin arvioida esimerkiksi uuden energiatodistuksen laatimisen yhteydessä vapaaehtoisesti hankittavalla perusparannuspassilla, tai muilla todennettavissa olevilla selvityksillä ja laskelmilla. Vapautuksen edellytysten olemassaolon osoittaminen olisi kuitenkin aina rakennuksen omistajan vastuulla.

Myös aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskevat velvoitteet lisäisivät rakennusten omistajien investointitarpeita. Sääntelyn tavoitteena on kuitenkin se, että rakennuksessa käyttöönotettavat aurinkoenergialaitteistot soveltuvat rakennukseen ja sen tarpeisiin mahdollisimman optimaalisesti, jolloin aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotolla saavutettavat hyödyt ylittävät tarkastelujaksolla laitteistosta aiheutuvat kustannukset. Edellytykset aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotolle rakennuksissa vaihtelevat suuresti eri rakennusten ominaisuuksien, sijainnin ja muiden niihin vaikuttavien olosuhteiden seurauksena. Laissa ei tämän vuoksi säädettäisi esimerkiksi laitteistojen määrästä ja tehokkuusvaatimuksista, vaan velvoitteiden kohteina olevan rakennuksen omistajalle jätettäisiin huomattavasti harkintavaltaa siihen, millaisia laitteistoja ja kuinka paljon kyseisessä rakennuksessa olisi tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön. Rakennuksen omistajalle jätetty harkintavalta arvioida käyttöönoton edellytysten täyttymistä myös taloudellisen kannattavuuden sekä teknisen ja toiminnallisen toteutettavuuden näkökulmasta mahdollistaisi sen, että aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoon liittyvistä velvoitteista voitaisiin poiketa, jos käyttöönoton tekniset, taloudelliset tai toiminnalliset edellytykset puuttuvat.

Vaikka rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen ja soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto saattavat edellyttää investointeja, voidaan ehdotetulla sääntelyllä arvioida olevan myös paljon myönteisiä vaikutuksia rakennusten omistajille. Energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet ja aurinkoenergialaitteistot tuovat rakennusten omistajille taloudellista hyötyä pidemmällä aikavälillä, kun energiaa kuluu rakennuksissa vähemmän ja osa siitä on paikan päällä tuotettua. Näin ollen tehtyjen investointien tuottamat hyödyt realisoituisivat rakennusten omistajille pidemmällä aikavälillä tarkasteluna pienempinä energiakuluina, energiankulutuksen hallinnan ennustettavuutena sekä suojana energian hinnan vaihteluille.

Lisäksi rakennuksen energiatehokkuuden parantamisen ja aurinkoenergialaitteistojen käyttöönoton voidaan joissain tapauksissa arvioida parantavan rakennuksen arvoa sekä pitkällä aikavälillä tukevan arvon säilymistä, mikä olisi rakennuksen omistajan näkökulmasta myönteistä. Rakennuksen arvoon liittyvät vaikutukset kuitenkin vaihtelisivat huomattavasti esimerkiksi rakennuksen sijainnista riippuen. Muun muassa sellaisilla alueilla, joilla väestö vähenee ja rakennusten arvot eivät kehity myönteisesti, ehdotetulla sääntelyllä ei todennäköisesti saavutettaisi rakennuksen arvoon liittyviä hyötyjä, vaan riski jopa hukkainvestoinneille olisi olemassa. Rakennuskannan monimuotoisuuden ja alueellisten eroavaisuuksien vuoksi onkin tärkeää, että sääntelyllä mahdollistettaisiin rakennuskohtaisten hyötyjen tarkastelu sekä tarvittavat joustomahdollisuudet. Huomionarvoista on kuitenkin myös se, että Suomessa aurinkoenergian pientuotanto on jo entuudestaan kasvanut voimakkaasti ja myös rakennusten energiatehokkuutta on parannettu pitkään johdonmukaisesti, eli toimenpiteillä mahdollisesti saavutettavien hyötyjen voidaan jo nyt arvioida olevan rakennusten omistajien tiedossa.

4.2.2

Ympäristö- ja ilmastovaikutukset

Sekä olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamisella että aurinkoenergian käyttöönotolla rakennuksissa arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia ympäristöön ja ilmastoon. Unionin tasolla rakennusten osuus kokonaisenergiankulutuksesta on 40 prosenttia ja ne aiheuttavat 36 prosenttia energiaan liittyvistä kasvihuonekaasupäästöistä. Tässä laissa säädettäväksi ehdotettujen velvoitteiden tarkoituksena olisi vähentää rakennuskannasta aiheutuvia päästöjä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta pienentämällä niiden energiantarvetta sekä lisätä paikan päällä tuotettavan uusiutuvan energian käytön osuutta rakennuksissa.

Ehdotetun sääntelyn arvioidaan pidemmällä aikavälillä vähentävän jonkin verran tarvetta primäärienergiantuotannolle, sillä rakennusten energiatehokkuuden parantaminen ja paikan päällä rakennuksessa tuotettavan uusiutuvan energian lisääminen vähentäisivät rakennusten energiankulutusta ja tarvetta ostoenergialle. Direktiivin täytäntöönpanoa koskevan sääntelyn arvioidaan vähentävän unionin tasolla tarvetta myös fossiilisille polttoaineille sekä energiantuotantoon liittyvälle biomassan korjuulle ja turvetuotannolle. Suomessa energiantuotanto on tosin jo entuudestaan valtaosin puhdasta ja uusiutuvan energian osuus kokonaisenergiankulutuksesta on merkittävä.

Toimien myötä myös rakennuskannasta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen määrän voidaan arvioida vähenevän, millä olisi myönteisiä vaikutuksia ilmastoneutraaliuden saavuttamisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta. Rakennusten pienempi energiantarve sekä paikan päällä tuotetun uusiutuvan energiantuotannon myötä hajautuva tuotanto saattaisivat myös tulevaisuudessa vähentää tarvetta energiantuotantoon ja -siirtoon liittyvälle maankäytölle, millä voidaan arvioida olevan vähintäänkin välillisiä myönteisiä vaikutuksia myös luonnonelinympäristöjen säilymisen kannalta. Direktiivin tavoitteena on pyrkiä hyödyntämään nimenomaisesti jo olemassa olevan rakennusinfrastruktuurin potentiaalia uusiutuvan energian tuottamisessa, jotta mahdollisuuksien mukaan voitaisiin vähentää uusiutuvan energian tuotannosta johtuvia maankäyttöpaineita sekä luontoon kohdistuvia vaikutuksia.

4.2.3

Vaikutukset energiamarkkinoihin

Ehdotetulla sääntelyllä olisi vaikutuksia energiamarkkinoihin. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen vähentäisi energiankulutusta, mikä voi kokonaisuutena pienentää energian loppukysyntää rakennussektorilla. Lisäksi se, että energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät toimenpiteet kohdistuisivat ensi sijassa energiatehokkuudeltaan heikoimmin suoriutuvaan osaan rakennuksista, mikä vähentäisi energian kysyntää kyseisissä rakennuksissa, mahdollisesti tasaisi energian kulutushuippuja sekä vähentäisi energiantuotannon tarvetta korkean kulutuksen ajankohtina.

Ehdotetun sääntelyn tavoitteena oleva paikan päällä rakennuksissa tuotettavan uusiutuvan energian lisääminen hajauttaisi energiantuotantoa. Uusiutuvan energiantuotannon lisääminen rakennuksissa saattaisi vähentää verkosta ostetun energian tarvetta erityisesti kesäisin ja päiväsaikaan, jolloin aurinkoenergian tuotanto on suurimmillaan. Energiatehokkuuden parantamisen ja hajautetun tuotannon lisäämisen voidaan arvioida pidemmällä aikavälillä vähentävän altistumista energian hintavaihteluille sekä parantavan energiajärjestelmän resilienssiä.

4.2.4

Vaikutukset viranomaisiin

Esityksessä ehdotetulla sääntelyllä olisi vaikutuksia kuntien rakennusvalvontaviranomaisiin. Ehdotetussa laissa säädettäisiin, että kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä olisi valvoa rakentamislain perusteella rakentamisluvanvaraisten hankkeiden valvonnan yhteydessä tämän lain noudattamista. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi perustellun syyn nojalla pyytää tietoa rakennuksen energiatehokkuudesta rakennuksen omistajalta, ja rakennusvalvontaviranomaisella olisi oikeus pyytää asianmukainen selvitys myös sellaisen rakennuksen omistajalta, joka on teknisin, taloudellisin tai toiminnallisin perustein päättänyt poiketa aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteesta. Lisäksi kunnan rakennusvalvontaviranomaisella olisi toimivalta myöntää yksittäistapauksissa rakennuksille vapautuksia energiatehokkuusvaatimusten täysimääräisestä noudattamisesta, mikäli rakennuksen omistaja osoittaa todennettavissa olevalla selvityksellä, ettei energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia voida rakennuksessa täysimääräisesti saavuttaa. Todennettavissa olevan selvityksen esittäminen olisi kuitenkin rakennuksen omistajan vastuulla.

Tässä laissa säädettäväksi ehdotettujen velvoitteiden noudattamisen valvonta liittyisi käytännössä lähes aina rakentamisluvanvaraisiin tilanteisiin. Rakentamisluvanvaraisten toimenpiteiden yhteydessä tapahtuva valvonta on jo voimassa olevan lainsäädännön nojalla osa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisten tehtävänä on jo voimassa olevan lainsäädännön puitteissa valvoa, että rakennusten tekniset vaatimukset, kuten energiatehokkuutta koskevat vaatimukset, täyttyvät, sekä tarvittaessa arvioida sitä, onko joistakin vaatimuksista mahdollista poiketa. Esimerkiksi vapautuksen myöntäminen energiatehokkuusvaatimusten noudattamisesta tapahtuisi rakentamisluvan myöntämisen yhteydessä ja se olisi luonteeltaan osa rakentamislupaa. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on myös jo nykyisellään velvollisuus jatkuvan valvontatehtävän nojalla valvoa lainsäädännön noudattamista rakennetussa ympäristössä. Uutta rakentamislupaprosessista erillistä menettelyä ei rakennusvalvontaviranomaiselle uudesta sääntelystä syntyisi, vaan kyse olisi olemassa olevan tehtävän laajentamisesta koskemaan uusien vaatimusten noudattamisen valvontaa.

Kunnan rakennusvalvontaviranomaisella olisi myös mahdollisuus puuttua lain säännösten rikkomiseen tai laiminlyömiseen. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen olisi ensi sijassa kehotettava lain 3 tai 4 §:ää rikkovaa korjaamaan asiantila tälle asettamassaan määräajassa. Lisäksi rakennusvalvontaviranomaisen olisi velvoitettava rakennuksen omistajaa noudattamaan lain 4 §:ssä säädettyjä vaatimuksia, jos rakennusvalvontaviranomainen katsoo, ettei edellytyksiä vaatimuksista poikkeamiselle ole. Tehosteena kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi käyttää rakentamislain 147 §:ssä säädettyä uhkasakkoa ja teettämisuhkaa. Pakkokeinojen toimeenpanon arvioidaan lisäävän viranomaisen työmäärää silloin, kun toimenpiteisiin on tarpeellista ryhtyä.

Esityksellä olisi vaikutuksia myös Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukseen (Varke). Esityksessä ehdotetun energiatehokkuussääntelyn noudattaminen osoitettaisiin energiatodistuksella, joiden oikeellisuuden ja käytön valvonta lukeutuu Varken tehtäviin. Energiatehokkuusvaatimusten toimeenpanon arvioidaan lisäävän Varken suorittaman valvonnan ja neuvonnan tarvetta etenkin sääntelyn soveltamisen alkuvaiheessa, jolloin rakennusten omistajat erityisesti tarvitsevat tietoa uuden sääntelyn aiheuttamista velvoitteista.

4.2.5

Vaikutukset julkiseen talouteen

Suuri osa direktiivissä asetetuista ja tässä laissa säädettäväksi ehdotetuista velvoitteista kohdistuisi julkisten elinten omistamiin rakennuksiin, eli ehdotetulla sääntelyllä arvioidaan olevan vaikutuksia myös julkiseen talouteen. Rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen sekä aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskeviin investointeihin liittyy vähintään lyhyellä aikavälillä kustannuksia sekä mahdollisesti lisääntyviä rahoitustarpeita, jotka vaikuttavat valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien talouteen. Vaikutusten laajuuteen ja ajoittumiseen kuitenkin vaikuttaisivat rakennusten kunto, investointien laatu sekä toteutusaikataulut.

Koska energiatehokkuuden parantaminen aloitettaisiin rakennuskannan huonoimmin suoriutuvasta osasta, voitaisiin toimenpiteillä kuitenkin saavuttaa suhteellisesti merkittäviäkin energiansäästöjä, minkä voidaan arvioida tuottavan taloudellista hyötyä pidemmällä tarkastelujaksolla. Rakennusten käytöstä aiheutuvia energiakustannuksia pienentäisi pidemmällä aikavälillä myös paikan päällä rakennuksissa tuotettavan uusiutuvan energian lisääminen. Tämän voidaan arvioida luovan ennakoitavuutta ja turvaa energiankäytön sekä siihen liittyvien kustannusten vaihteluihin, mikä voi myös osaltaan tukea julkisen talouden suunnittelua ja riskienhallintaa. Velvoitteiden myötä vaadittavista investoinneista huolimatta vaikutusten arvioidaan olevan myönteisiä pitkällä aikavälillä erityisesti silloin, kun toimenpiteet pystytään toteuttamaan kustannustehokkaasti.

Lisäksi energiatehokkuuteen ja aurinkoenergialaitteistoihin kohdistuvat investoinnit saattaisivat välillisesti vaikuttaa julkiseen talouteen myönteisesti myös niiden työllistävän ja verotuloja lisäävän vaikutuksen kautta.

4.2.6

Vaikutukset yrityksiin

Esityksessä ehdotetulla sääntelyllä olisi vaikutuksia yrityksiin, sillä velvoitteet aiheuttaisivat rakennusten omistajina oleville yrityksille investointitarpeita, joiden laatu vaihtelisi merkittävästi kiinteistövarallisuuden ominaisuuksien ja tarvittavien toimenpiteiden laajuuden mukaan. Lyhyellä aikavälillä investointi saattaa kasvattaa yritykselle aiheutuvia kustannuksia, mikä voi vaikuttaa investointien priorisointiin. Edellä kuvatut vaikutukset saattavat korostua erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joiden taloudellinen liikkumavara ja mahdollisuudet saada rahoitusta ovat rajallisemmat kuin suurissa yrityksissä.

Toisaalta ehdotetulla sääntelyllä arvioidaan olevan myös myönteisiä vaikutuksia yrityksiin. Energiatehokkuuden parantaminen ja paikan päällä rakennuksessa tuotetun energian lisääminen voivat vähentää pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna rakennuksen käytönaikaisia energiakustannuksia huomattavasti sekä lisätä energiankulutuksen ja kustannusten ennakoitavuutta. Lisäksi energiatehokkuuden parantamiseen ja aurinkoenergian käyttöönottoon liittyvät velvoitteet lisäisivät kysyntää alan tuotteille ja palveluille, minkä voidaan arvioida hyödyttävän erityisesti rakennus-, talotekniikka- ja energia-alan yrityksiä sekä muita energiatehokkuusratkaisuja tarjoavia toimijoita. Kysynnän kasvu saattaisi siis osaltaan edistää uusien teknologioiden käyttöönottoa ja innovaatioita sekä vahvistaa yritysten taloutta ja työllisyyttä.

4.2.7

Vaikutukset Ahvenanmaahan

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 ja 27 §:ssä säädetään valtakunnan ja Ahvenanmaan maakunnan välisestä toimivallanjaosta. Muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia ja rakennusten aurinkoenergiaan liittyviä vaatimuksia koskeva lakiehdotus koskee asioita, jotka ovat itsehallintolain 18 §:n mukaan Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövallan piirissä, sillä ehdotus koskee mainitun pykälän 7 kohdan mukaista rakennus- ja kaavoitustoimintaa sekä asuntotuotantoa. Näin ollen Ahvenanmaan maakunta vastaa direktiivin täytäntöönpanosta alueellaan.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot

5.1

Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä mahdollistetaan jonkin verran kansallista liikkumavaraa direktiivin 9 ja 10 artiklan täytäntöönpanoon liittyen. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti kansallinen liikkumavara on esityksessä pyritty käyttämään mahdollisimman laajasti, jotta sääntelystä ei aiheutuisi liian raskaita tai kohtuuttomia velvoitteita rakennusten omistajille ja hallinnollinen taakka pysyisi mahdollisimman vähäisenä.

2

Direktiivin 9 artiklan säännöksissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa tehdä päätöksiä tietyistä muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevan vähimmäisvaatimusjärjestelmän piirteistä. Jäsenvaltiot voivat esimerkiksi päättää, miten energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot ilmaistaan, eli käytetäänkö indikaattorina energian loppukäyttöä vai primäärienergiankäyttöä, jättävätkö ne jotkut rakennusluokat vaatimusten soveltamisalan ulkopuolelle sekä määrittävätkö ne kynnysarvon koko muulle kuin asuinrakennuskannalle vai rakennusluokittain. Suomessa energiatehokkuuden numeerisena indikaattorina käytettäisiin energiatehokkuuden vertailulukua, eli E-lukua (kWhE/m/vuosi), sillä sen käyttö on Suomessa hyvin vakiintunutta ja se edistäisi teknologianeutraaliuden periaatteen toteutumista. Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia kuvaavat enimmäiskynnysarvot asetettaisiin Suomessa muille kuin asuinrakennuksille käyttötarkoitusluokittain ja osa rakennuksista jätettäisiin velvoitteiden soveltamisalan ulkopuolelle.

Suomalainen rakennuskanta on hyvin monimuotoinen ja erityisesti julkisen sektorin omistamasta kiinteistövarallisuudesta suuri osa on vanhoja rakennuksia. Energiatehokkuusvaatimusten asettaminen käyttötarkoitusluokittain olisi perusteltua, sillä energiankulutus voi vaihdella merkittävästi eri rakennustyyppien kohdalla, minkä lisäksi myös erityyppisten rakennusten tekniset lähtökohdat voivat poiketa toisistaan huomattavasti. Koko rakennuskannalle asetettava yhteinen kynnysarvo ei tuottaisi Suomen olosuhteissa vertailukelpoisia ja kohtuullisia velvoitteita rakennusten omistajille.

Tässä esityksessä ehdotetut energiatehokkuuden kynnysarvot, eli energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset, on määritetty direktiivin vaatimusten mukaisesti 1.1.2020 saatavilla olleiden tietojen ja tilastollisen otannan perusteella. Direktiivin lähtökohtana on se, että olemassa olevat rakennukset täyttävät energiatehokkuusvaatimukset osana rakennuskannan laajaa perusparannussuunnitelmaa tietystä kynnyspisteestä markkinoilla tietyn ajanjakson kuluessa tai tiettyyn päivämäärään mennessä, mikä käynnistää olemassa olevien rakennusten perusparannuksen. Energiatodistusrekisteristä oli 1.1.2020 saatavilla 8 546 kappaletta energiatodistuksia muille kuin asuinrakennuksille. Voimassa olevien energiatodistusten vähäinen määrä aiheuttaa sen, että velvoitteiden kohteina olevien rakennusten määrän arvioiminen ja tunnistaminen ennakkoon on haastavaa.

Direktiivissä mahdollistetun liikkumavaran puitteissa jäsenvaltiot voivat myös säätää perusteista, joilla mahdollistetaan yksittäisten rakennusten vapauttaminen energiatehokkuusvaatimuksista tiettyjen edellytysten täyttyessä. Vapauttamisen perusteiden olisi direktiivin 9 artiklan mukaisesti oltava tasapuolisia, selkeitä, täsmällisiä ja tiukkoja. Tässä laissa säädettäisiin perusteista, joiden nojalla yksittäisiä rakennuksia olisi mahdollista vapauttaa energiatehokkuusvaatimusten täysimääräisestä noudattamisesta, mikäli vaatimuksia ei objektiivisesti pystyttäisi rakennuksessa täysin saavuttamaan. Laissa säädetty mahdollisuus velvoitteista vapautumiseen yksittäistapauksissa olisi perusteltu siksi, koska joissain tilanteissa rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen ei ole kannattavaa esimerkiksi toimenpiteistä saatavaa hyötyä korkeampien kustannusten vuoksi tai jos on tiedossa, että rakennuksen käyttötarkoitusta ollaan muuttamassa tulevaisuudessa siten, ettei energiatehokkuutta koskevia velvoitteita sovellettaisi uuden käyttötarkoituksen nojalla.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 10 artiklassa säädetään aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteesta sekä siihen liittyvistä määräajoista. Direktiivissä ei jätetä jäsenvaltioille juurikaan kansallista liikkumavaraa soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönoton määräaikoihin liittyen, mutta direktiivin täytäntöönpanoa koskevan ohjeistuksen perusteella jäsenvaltiot voivat kansallisen liikkumavaran puitteissa päättää soveltaa vaatimuksia uusien rakennusten osalta vain sellaisiin rakennuksiin, joita koskeva rakentamislupahakemus on tullut vireille määräajan jälkeen. Aurinkoenergiaa koskevien velvoitteiden toimeenpanon kannalta olisi tarkoituksenmukaisinta ja luontevinta, että velvoitteiden realisoituminen rakennusten omistajille kytkettäisiin rakentamislupaan myös olemassa olevissa rakennuksissa. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että aurinkoenergiaa koskevia velvoitteita sovellettaisiin rakennukseen silloin, kun rakentamislupahakemus tulee vireille kyseistä rakennusta koskien laissa yksilöidyn määräajan jälkeen. Ratkaisu yksinkertaistaisi velvoitteiden kohteina olevien rakennusten tunnistamista.

hyötypinta-alaa

pohjakerroksen lattiapinta-alaa

pohjakerroksen hyötypinta-alaa

netto

2

Aurinkoenergiavelvoitteiden soveltamisen määräajat määräytyisivät käytännössä rakennuksen pinta-alan ja sen mittaamiseen käytettävän laskentatavan perusteella. Direktiivissä sallitaan jäsenvaltioille liikkumavaraa käyttää pinta-alan mittana rakennuksentai. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on osoitettava, että pinta-alan laskentatavasta riippumatta rakennuksiin asennetaan vastaava määrä soveltuvia aurinkoenergialaitteistoja. Suomessa pinta-alan mittana käytettäisiin soveltaen rakennukseneli rakennuksen maan tasolla olevan kerroksen hyötypinta-alaa. Pohjakerroksen hyötypinta-alan määritelmässä otettaisiin huomioon direktiivissä lähtökohtana oleva rakennuksen hyötypinta-ala, jolla tarkoitetaan rakennuksen lämmitettyjen kerrostasoalojen summaa kerrostasoja ympäröivien ulkoseinien sisäpintojen mukaan laskettuna (lämmitetty nettoala A(m)), mutta tässä yhteydessä sen laskentatapa rajattaisiin koskemaan ainoastaan rakennuksen pohjakerrosta.

Esityksen valmistelun aikana tehdyn selvityksen perusteella kyseinen pinta-alan laskentatapa ei vähentäisi velvoitteiden piirissä olevien rakennusten määrää, vaan enintään myöhäistäisi käyttöönottovelvoitteen soveltamisen määräaikoja joissakin pinta-alaltaan suuremmissa rakennuksissa. Pohjakerroksen hyötypinta-alan määrittäminen vastaavalla laskentatavalla, mutta rajattuna rakennuksen pohjakerrokseen, olisi siten koko rakennuksen hyötypinta-alaan nähden vertailukelpoinen vaihtoehto pinta-alan mitalle. Pohjakerroksen hyötypinta-alan käyttämiseen mittana on tässä esityksessä päädytty myös siksi, koska koko rakennukselle laskettavan hyötypinta-alan käsitteen käyttöön siirrytään direktiivin täytäntöönpanon myötä myös muissa rakennusten energiatehokkuussääntelyä sisältävissä kansallisissa säädöksissä. Hyötypinta-alan määritelmän käyttäminen samaa aihetta koskevissa säännöksissä olisi johdonmukaisinta ja selkeintä myös rakennuksen omistajan näkökulmasta arvioituna.

rakennuksella Esityksen valmistelun aikana pohdittiin myös pohjakerroksen lattiapinta-alan käyttämistä velvoitteet realisoivana pinta-alan mittana, mutta vaihtoehdosta luovuttiin käsitteeseen liittyvien haasteiden vuoksi. Pohjakerroksen lattiapinta-alan laskentatavalle ei ole yleisesti käytössä olevaa standardia, mikä olisi tarkoittanut uuden pinta-alan käsitteen ja sen laskentatavan määrittelemistä laissa. Esityksen valmistelun aikana pohdittu pohjakerroksen lattiapinta-alan määritelmä olisi kattanut esimerkiksi sekä rakennuksen lämmitetyt että lämmittämättömät tilat, lukuun ottamatta esimerkiksi terasseja. Kuitenkin rakennusten energiatehokkuusdirektiivissätarkoitetaan katettua seinällistä rakennetta, jonka sisäympäristön ylläpitämiseen käytetään energiaa, ja vastaavasta määritelmästä rakennukselle säädettäisiin myös tässä laissa. Sama rakennuksen määritelmä ulottuu direktiivissä myös rakennuksen pinta-alan laskentatapaan, jolloin myös lämmittämättömät tilat sisältävä pohjakerroksen lattiapinta-ala ei olisi määritelmänä yhdenmukainen suhteessa direktiivissä tarkoitettuun rakennuksen määritelmään.

Direktiivissä asetettujen vaatimusten täytäntöönpanemiseksi on perusteltua säätää uusi säädös, eikä sisällyttää tässä esityksessä ehdotettuja säännöksiä rakentamislakiin. Uuden, erillisen säädöksen säätäminen on perustelua siksi, koska rakennusten energiatehokkuutta koskevia ja aurinkoenergian käyttöönottoa koskevia säännöksiä sovellettaisiin vain tietyissä, tässä laissa säädettäväksi ehdotetuissa tilanteissa ja rakennustyypeissä, kun taas rakentamislakia sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin rakennuksiin ja rakentamiseen. Uuden säädöksen tarkoituksena olisi pitää sääntely tältä osin selkeänä.

Rakennusten energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin liittyvät yksityiskohtaisemmat ratkaisut, kuten yksittäisten vapautusten myöntämisen vaikutukset, notifioidaan komissiolle myöhemmin osana Suomen kansallista perusparannussuunnitelmaa. Samoin myös rakennusten aurinkoenergiaa koskeviin vaatimuksiin liittyvät tarkemmat kansalliset ratkaisut vaikutuksineen notifioidaan perusparannussuunnitelman yhteydessä.

5.2

Direktiivin täytäntöönpano muissa EU:n jäsenvaltioissa

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin täytäntöönpanon määräaika on 29.5.2026, minkä vuoksi täytäntöönpano oli suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioista vielä kesken tämän esityksen valmistelun aikana. Alustavaa tietoa direktiivin täytäntöönpanoon liittyvistä ratkaisuista muissa jäsenvaltioissa on kuitenkin jonkin verran saatavilla.

Ruotsissa direktiivin kansallista täytäntöönpanoa koskevat säännökset olivat lausuntokierroksella kevättalvella 2026. Luonnosten perusteella Ruotsissa energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät muun muassa uskonnolliseen toimintaan, teollisuuteen, työpajatoimintaan sekä maa- ja metsätalouteen käytettävät rakennukset sekä rakennukset, joiden pääasiallinen käyttötarkoitus on asuminen. Lisäksi rakennuksissa, joilla on useampia käyttötarkoituksia, vaatimuksia ei sovellettaisi asuinkäytössä oleviin osiin. Ruotsissa aurinkoenergiavelvoitteet pohjautuisivat teknisiin, taloudellisiin ja toiminnallisiin perusteisiin. Esimerkiksi olemassa olevien rakennusten kohdalla aurinkoenergialaitteistojen käyttöönoton kannattavuutta tulisi arvioida suhteessa rakennuksen tai sen osan jäljellä olevaan käyttöikään.

Myös Alankomaissa on valittu samankaltainen lähestymistapa direktiivin aurinkoenergiavelvoitteisiin. Aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteista olisi Alankomaissa mahdollista poiketa esimerkiksi silloin, jos rakennuksen katolla ei ole tilaa tai mikäli kattorakenteet eivät kestäisi aurinkoenergialaitteistoista aiheutuvaa kuormitusta. Taloudelliset perusteet velvoitteista poikkeamiselle olisivat Alankomaissa alustavien tietojen perusteella yhteydessä aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotosta aiheutuvien kustannusten takaisinmaksuaikaan.

Saksassa direktiivin täytäntöönpanoa koskevan valmistelun yhteydessä toteutettiin selvitys liittyen rakennuksen pohjakerroksen lattiapinta-alan ja rakennuksen hyötypinta-alan väliseen vastaavuuteen. Direktiivin 10 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on käyttäessään mittana rakennuksen pohjakerroksen lattiapinta-alaa osoitettava, että rakennuksen pinta-alan laskentatapa ei pienennä rakennuksiin asennettavan aurinkoenergian määrää. Tarkastelussa oli mukana 49 rakennusta, joissa pinta-alan raja-arvoja vertailtiin rinnakkain sekä hyötypinta-alan että pohjakerroksen lattiapinta-alan perusteella. Tarkastelun lopputuloksena havaittiin, että pohjakerroksen lattiapinta-alan käyttäminen mittana vähentäisi jonkin verran velvoitteiden piiriin kuuluvien rakennusten määrää Saksassa. Selvityksen perusteella Saksassa johdettiin kerroin, jota hyödynnetään velvoitteen realisoivan pohjakerroksen lattiapinta-alan laskennassa, jolloin velvoitteen realisoiva pinta-ala pienenee neliömetrimääräisesti, eikä velvoitteiden kohteena olevien rakennusten määrä pienene.

6

Lausuntopalaute

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi rakennusten energiatehokkuudesta pyydettiin kirjallisia lausuntoja ajalla 13.3.–30.4.2026. Lausuntokierros järjestettiin Lausuntopalvelu.fi -palvelussa. Esitysluonnoksesta annettiin 89 lausuntoa mukaan lukien lausunnot, joissa ilmoitettiin, ettei lausuntoa anneta. Lausuntoja saatiin muun muassa viranomaisilta, keskeisiltä sidosryhmiltä, ministeriöiltä, kunnilta, hyvinvointialueilta sekä maakuntien liitoilta.

Lausunnot löytyvät valtioneuvoston hankeikkunasta tunnuksen YM069:00/2024 alta. Tietosuojasyistä yksityishenkilöiden lausunnot löytyvät hankeikkunasta vain, jos henkilö on tätä kirjallisesti pyytänyt lausuntonsa yhteydessä tai sen saateviestissä. Lausuntopalvelusta löytyvät vain ne lausunnot, jotka on annettu lausuntopalvelu.fi -palvelussa.

Esitysluonnoksesta annetun lausuntopalautteen perusteella lausunnonantajat katsoivat yleisesti ottaen ehdotetun sääntelyn tavoitteet hyväksyttäviksi ja pitivät esitystä lähtökohtaisesti kannatettavana. Rakennuskannan energiatehokkuuden parantamista, uusiutuvan energian käytön lisäämistä sekä rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallista täytäntöönpanoa pidettiin yleisesti tärkeänä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Ehdotetun sääntelyn katsottiin myötävaikuttavan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen (esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliitto ry, Sisä-Suomen elinvoimakeskus).

Lausuntopalautteen perusteella lausunnonantajat pitivät laajasti myönteisenä myös esityksen hallitusohjelman mukaista, kansallista liikkumavaraa mahdollisimman laajasti hyödyntävää täytäntöönpanoa, mitä pidettiin tärkeänä myös sääntelyn oikeasuhtaisuuden ja kustannustehokkuuden sekä suomalaisen rakennuskannan ja toimijoiden realiteetit huomioon ottaen (esimerkiksi Suomen Kuntaliitto ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Rakli ry, Kaupan liitto ry).

Lausunnonantajat kiinnittivät lausuntopalautteessaan huomiota muun muassa hallituksen esityksessä ehdotetun lain soveltamisalaan ja sen rajauksiin, energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia koskeviin säännöksiin, aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskeviin velvoitteisiin, vapautus- ja poikkeamissäännöksiin sekä niihin liittyviin menettelyihin, sekä esityksen kustannus- ja vaikutusarviointeihin. Osa lausunnonantajista nosti esille myös tarpeen päivittää esityksen nykytilan kuvauksessa käytettyjä tietoja, jotka tunnistettiin tietyiltä osin vanhentuneiksi (esimerkiksi Energiateollisuus ry, Paikallisvoima ry). Esityksen nykytilan kuvauksessa käytettyjä tietoja on pyritty lausuntopalautteen perusteella ajantasaistamaan.

Lain 1 §:ssä ehdotettua lain soveltamisalaa pidettiin yleisesti ottaen onnistuneena. Soveltamisalaan liittyen useat lausunnonantajat pitivät myönteisenä, että se ulottuu vain tiettyihin rakennustyyppeihin (esimerkiksi Suomen Omakotiliitto ry, Vuokralaiset VKL ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Fortum Oyj). Lausuntopalautteessa kuitenkin huomautettiin, että pykälään olisi sisällytettävä soveltamisalan rajauksen lisäksi myös varsinainen lain soveltamisala (oikeuskansleri). Lausuntopalautteen perusteella ehdotetun lain 1 §:ään lisättiin lain soveltamisalaa koskeva säännös.

Lain soveltamisalaan liittyen osa lausunnonantajista esitti huolensa siitä, että merkittäviä kulttuuri- ja rakennusperintökohteita jäisi lain 1 §:n soveltamisalan rajauksesta johtuvan suojan ulkopuolelle, mikäli rakennuksella ei ole muodollista suojelustatusta. Osa lausunnonantajista katsoi, että rakennusperintöarvoiltaan merkittävät, mutta vailla virallista suojelustatusta olevat rakennukset tulisi jatkovalmistelussa ottaa selkeämmin huomioon, jotta energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten saavuttamiseksi edellytetyt toimenpiteet ja aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoite eivät vaarantaisi kyseisten rakennusten kulttuuri- ja rakennusperintöarvoja (esimerkiksi Rakennustaiteen Seura ry, Suomen Museoliitto ry, Turun kaupunki).

Esityksen jatkovalmistelussa päädyttiin siihen, että kulttuurihistoriallisesti arvokkaille, mutta rakentamislain 37 §:n 3 momentissa tarkoitettujen poikkeusten ulkopuolelle jääville rakennuksille ei ehdoteta erillistä poikkeusta energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksiin tai aurinkoenergiaa koskeviin velvoitteisiin liittyen. Ratkaisulla pyritään turvaamaan sääntelyn selkeys ja yhdenmukainen soveltaminen sekä välttämään tulkinnanvaraisuutta siitä, mitkä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset kuuluisivat poikkeuksen piiriin. Esityksen säännöskohtaisissa perusteluissa pyrittiin kuitenkin tuomaan selkeämmin esille esimerkiksi niitä seikkoja, joiden nojalla käyttöönottovelvoitteesta voisi olla perusteltua poiketa.

Historiallisten ja rakennusperinnön kannalta arvokkaiden rakennusten kohdalla huomionarvoista on se, että myös rakentamista sääntelevän yleislain eli rakentamislain yleisen periaatteen mukaisesti rakentamisen on perustuttava kulttuuriarvoja luoviin ja säilyttäviin ratkaisuihin, ja ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kulttuuriympäristöjä turmella. Rakentamisessa on mahdollistettava myös uusien arvorakennusten ja uusien kulttuuriympäristöjen syntyminen. Lisäksi rakennusten korjaamisessa on otettava huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet, eivätkä ne saa ilman painavaa syytä heikentyä.

Myös puolustushallinnon kohteita koskevaan soveltamisalan rajaukseen ehdotettiin lausuntopalautteessa täsmennyksiä. Lausunnoissa ehdotettiin, että lain soveltamisalan rajaukset ulotettaisiin myös valtionhallinnon rakennuksiin (esimerkiksi puolustusministeriö, Senaatti-konserni, Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry). Palautteen perusteella lain soveltamisalaa koskevaa pykälää päädyttiin muuttamaan siten, että soveltamisalan rajaus koskisi rakentamislain 37 §:n 2 momentin 1–7 kohdassa tarkoitettujen rakennusten lisäksi myös rakentamislain muuttamisesta annettavan lain (ks. HE 83/2026 vp) myötä momenttiin lisättävässä 8 kohdassa tarkoitettuja rakennuksia. Samassa esityksessä momentin järjestysnumero muuttuisi ja olisi tulevaisuudessa 3. Uudessa 3 momentin 8 kohdassa tarkoitettuja rakennuksia olisivat asevoimien tai keskushallinnon omistamat kansalliseen puolustukseen käytettävät rakennukset, lukuun ottamatta asevoimien ja muiden kansallisten puolustusviranomaisten henkilöstön käytössä olevia yksittäisiä asuintiloja tai toimistorakennuksia.

pohjakerroksen hyötypinta-alan

asuinrakennuksen

laajamittaisen korjauksen

Ehdotetun lain 2 §:ssä säädettäväksi ehdotettuja määritelmiä pidettiin pääosin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisina ja tarpeellisina, mutta määritelmiin esitettiin jonkin verran teknisluontoisia täsmennyksiä, joita on lausuntopalautteen perusteella myös pyritty tekemään. Lisäksi lausunnonantajat esittivät pykälään lisättäväksi myös uusia määritelmiä, kuten,jamääritelmät. Määritelmiä koskevaan pykälään päädyttiin lausuntopalautteen perusteella lisäämään pohjakerroksen hyötypinta-alan määritelmä, joka katsottiin lain soveltamisen näkökulmasta merkitykselliseksi.

Lausuntopalautteen perusteella lausunnonantajat pitivät pääosin teknisen, taloudellisen ja toiminnallisen toteutettavuuden käsitteitä keskeisinä (esimerkiksi Fortum Oyj, Suomen Omakotiliitto ry, Vuokralaiset VKL ry). Toisaalta osa lausunnonantajista piti myös ongelmallisena sitä, että taloudellisen, teknisen ja toiminnallisen toteutettavuuden käsitteitä koskevia määritelmiä ehdotetaan säädettäväksi uudelleen, sillä kyseisiä käsitteitä on jo käytetty rakentamislain 37 §:ssä ja ne on määritelty hallituksen esityksessä (HE 139/2022 vp) mainittua pykälää koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa (esimerkiksi Rakennusteollisuus RT ry). Määritelmistä luopumista pohdittiin jatkovalmistelun aikana, mutta ne päädyttiin säilyttämään niiden lain soveltamisen kannalta keskeisen merkityksen vuoksi.

Osa lausunnonantajista katsoi myös, että taloudellisen toteutettavuuden määritelmän mukainen 20–30 vuoden tarkastelujakso kustannustehokkuuden arvioinnissa olisi liian pitkä, minkä arvioitiin lisäävän taloudellisesti kestämättömien pakkoinvestointien riskiä, ja jonka välttämiseksi lausunnonantajat ehdottivat lyhyempää noin 10–20 vuoden välille sijoittuvaa tarkastelujaksoa (esimerkiksi Helen Oy, Energiateollisuus ry, Senaatti-konserni, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus). Esityksen jatkovalmistelussa päädyttiin kuitenkin säilyttämään alkuperäinen kustannusoptimaalisuuslaskentaan perustuva 20–30 vuoden tarkastelujakso, sillä kyseinen määritelmä sisältäisi mahdollisuuden käyttää tietyin edellytyksin myös lyhyempää tarkastelujaksoa.

Ehdotetun lain 3 §:ssä säädettäväksi ehdotettuja energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia sekä niihin liittyvää vapautusmenettelyä arvioitiin myös laajasti lausunnonantajien toimesta. Yleisesti ottaen käyttötarkoitusluokkiin ja E-lukuun perustuva sääntelymalli sai kannatusta, ja sitä pidettiin teknologianeutraalina ja joustavana ratkaisuna (esimerkiksi Fortum Oyj, Suomen Lämmöneristevalmistajien yhdistys Finnisol ry), mutta myös E-lukuun pohjautuvaan sääntelyyn liittyviä haasteita tunnistettiin erityisesti tiettyjen rakennusluokkien osalta (esimerkiksi Kaupan liitto ry, Kesko Oyj, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, opetus- ja kulttuuriministeriö). Ehdotettuun 3 §:ään ei kuitenkaan päädytty tekemään näiltä osin jatkovalmistelun aikana muutoksia, joskin käyttötarkoitusluokkia koskevia seikkoja selkeytettiin pykälän säännöskohtaisissa perusteluissa.

Vapautusmahdollisuus teknisten, taloudellisten tai toiminnallisten perusteiden nojalla katsottiin lausuntopalautteessa laajasti välttämättömäksi sääntelyn oikeasuhtaisuuden varmistamiseksi (esimerkiksi Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Rakli ry). Vapautusperusteisiin liittyvää sääntelyä ja siihen käytännössä liittyvää menettelyä toivottiin laajasti selkeytettäväksi sekä lain että hallituksen esityksen perustelutekstien tasolla, ja osassa lausunnoista nostettiin esille huoli vapautusmenettelyyn liittyvän prosessin epäselvyydestä, viranomaiskäytänteiden mahdollisesta kirjavuudesta ja hallinnollisesta taakasta (esimerkiksi Rakli ry, Espoon kaupunki, oikeuskansleri, korkein hallinto-oikeus). Erityisesti pk-yritysten ja kuntien katsottiin tarvitsevan selkeää ja yhtenäistä ohjausta. Esityksen jatkovalmistelussa kiinnitettiin erityistä huomiota 3 §:ssä säädettäväksi ehdotettujen velvoitteiden realisoitumistilanteiden ja vapautusmenettelyn selventämiseen.

Osassa lausunnoista ehdotettiin, että velvoitteista vapautumisen edellytysten olemassaolon osoittamiseen voitaisiin hyödyntää perusparannuspassia (esimerkiksi Rakennusteollisuus RT ry, Suomen Lämmöneristevalmistajien yhdistys Finnisol ry). Pykälän säännöskohtaisiin perusteluihin lisättiin maininta perusparannuspassin hyödyntämisestä yhtenä mahdollisena välineenä, mutta edellytysten osoittamisessa voitaisiin käyttää myös muita todennettavissa olevia laskelmia.

Lain 4 §:ssä ehdotettua aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskevaa sääntelyä pidettiin yleisesti ottaen hyväksyttävänä. Osassa lausunnoista esitettiin yksittäisiä teknisluontoisia täsmennyksiä. Useat lausunnonantajat nostivat lausuntopalautteessaan esille pykälän 1 kohdan, joka poikkeaa direktiivistä ja joka vaadittiin korjaamaan direktiiviä vastaavaksi (esimerkiksi Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Kiinteistöliitto ry, Rakli ry). Kyseistä vaatimusta ei jatkovalmistelussa voitu kuitenkaan ottaa huomioon, sillä kyse on direktiivin suomenkielisessä kieliversiossa olevasta käännösvirheestä, eikä se siten vastaa direktiivin muiden kieliversioiden mukaista velvoitetta.

Lain 4 §:ään liittyen lausunnoissa nousi lisäksi esille myös monipuolisesti täydentäviä näkökulmia esimerkiksi paloturvallisuuteen, kulttuurihistoriallisiin rakennuksiin, sähköverkon rajoitteisiin, kaukolämpöön, alueellisiin energiaratkaisuihin ja erityisesti pk-yrityksille aiheutuviin investointikustannuksiin liittyen (esimerkiksi Suomen Lämmöneristevalmistajien yhdistys Finnisol ry, Energiateollisuus ry, Suomen Yrittäjät ry, Museovirasto). Näitä näkökohtia on pyritty ottamaan huomioon erityisesti esityksen vaikutusarvioinneissa. Osa lausunnonantajista nosti esille myös tarpeen vahvistaa teknologianeutraliteettiperiaatetta ja mahdollisuutta hyödyntää energiayhteisöjä myös säännöskohtaisissa perusteluissa (esimerkiksi Fortum Oyj, Karelia Ammattikorkeakoulu Oy). Direktiivi ei kuitenkaan mahdollista energiayhteisöjen hyödyntämistä tämän lain aurinkoenergian käyttöönottovelvoitteiden täyttämisessä, joten kyseistä näkökohtaa ei voitu jatkovalmistelussa ottaa tarkemmin huomioon. Yleisellä tasolla myös aurinkoenergiavelvoitteisiin liittyvä poikkeamismahdollisuus katsottiin tarkoituksenmukaiseksi, ja poikkeamiseen sekä velvoitteiden realisoitumiseen liittyviä yksityiskohtia täsmennettiin esityksen jatkovalmistelussa lausunnonantajien pyynnöstä.

Ehdotetun lain 5 §:ssä säädettäväksi ehdotettuja pakkokeinoja ja seuraamuksia pidettiin yleisesti oikeasuhtaisina ja niiden kytkemistä rakentamislakiin pidettiin lähtökohtaisesti hyväksyttävänä (esimerkiksi Rakli ry, Fortum Oyj, Kaupan liitto ry). Lausuntopalautteesta nousi kuitenkin esille myös huomio siitä, että säädösluonnoksesta puuttuivat paitsi muutoksenhakusäännökset, mutta myös kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaa täsmentävät säännökset (esimerkiksi oikeuskansleri, korkein hallinto-oikeus). Rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaa ja muutoksenhakua täsmentävät säännökset on jatkovalmistelussa lisätty ehdotettuun lakiin.

Esitysluonnoksen sisältämään vaikutusarviointiin liittyen tunnistettiin laajasti puutteita. Lausunnonantajat katsoivat, että esityksen vaikutusarviointi oli useilta osin liian yleisluontoinen eikä riittävästi kuvannut sääntelyn kohdistumista eri rakennustyyppeihin, omistajaryhmiin ja alueisiin (esimerkiksi Suomen Kuntaliitto ry, Rakli ry, Vuokralaiset VKL ry, Paikallisvoima ry). Lausunnonantajat korostivat erityisesti tarvetta ehdotetun uuden sääntelyn euromääräisille arvioinneille sekä taloudellisten ja yrityksiin kohdistuvien vaikutusten syvällisemmälle arvioinnille (esimerkiksi Suomen Yrittäjät ry, Suomen Kuntaliitto ry, Rakennusteollisuus RT ry). Lisäksi lausuntopalautteessa ehdotettiin, että vaikutusarviointiin sisällytetään tarkempia arvioita esitetyn sääntelyn vaikutuksista esimerkiksi hyvinvointialueisiin sekä Suomen kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen (esimerkiksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Sisä-Suomen elinvoimakeskus). Lausunnoissa nostettiin myös yleisellä tasolla esille tarve selkeyttää esityksen suhdetta muuhun lainsäädäntöön sekä toteuttaa kattavampaa vaikutusarviointia, jossa tarkasteltaisiin koko rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon kokonaisuutta. Vaikutusarviointeja on pyritty jatkovalmistelussa täydentämään lausuntopalautteen perusteella.

Lisäksi lausuntopalautteessa nostettiin esille tarve täydentää myös esityksen säätämisjärjestysperusteluja sekä tuoda selkeämmin esille, miltä osin lakiehdotuksessa on kyse säännöksistä, joita direktiivi nimenomaisesti ilman kansallista liikkumavaraa edellyttää, ja miltä osin kyse on kansallisen liikkumavaran käytöstä (apulaisoikeusasiamies). Esitystä on täydennetty jatkovalmistelussa näiltä osin. Myös esityksen valmisteluun liittyvää kriittistä palautetta annettiin lausunnonantajien toimesta koskien erityisesti esitysluonnoksen lähettämistä EU:n tekniseen notifiointiin poikkeuksellisesti samanaikaisesti lausuntokierroksen kanssa (esimerkiksi apulaisoikeusasiamies, Rakennusteollisuus RT ry).

7

Säännöskohtaiset perustelut

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin sellaiseen uuteen rakennukseen ja olemassa olevaan muuhun kuin asuinrakennukseen, jonka sisäympäristön ylläpitämiseen käytetään energiaa. Lain soveltamisalan rajaaminen koskemaan vain sellaisia rakennuksia, joiden sisäympäristön ylläpitämiseen käytetään energiaa, johtuisi rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EU) 2024/1275 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta rakennuksen määritelmästä.

muu kuin asuinrakennus Olemassa olevalla rakennuksella tarkoitettaisiin rakennusta, joka on hyväksytty rakentamislain (751/2023) 122 §:n, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 153 §:n tai rakennusasetuksen (266/1959) 65 §:n mukaisesti loppukatselmuksessa käyttöönotettavaksi taikka tätä vanhempaan käytössä olevaan rakennukseen. Se, että rakennus ontarkoittaisi sitä, että rakennuksen pääasiallinen käyttötarkoitus on muu kuin asuminen. Asuinrakennuksella tarkoitetaan jatkuvaan asumiskäyttöön tarkoitettua rakennusta, jonka kerrosalasta vähintään puolet on asumiskäytössä. Jos rakennuksella on useita käyttötarkoituksia, pääasiallinen käyttötarkoitus määräytyisi sen mukaan, mihin suurinta osaa rakennuksen kerrosalasta käytetään.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalaa koskevista rajauksista. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltioita ottamaan käyttöön energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset olemassa oleville muille kuin asuinrakennuksille, mutta direktiivissä sallitaan jäsenvaltioille liikkumavaraa jättää soveltamatta mainitussa artiklassa säädettyjä energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia tiettyihin rakennusluokkiin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lain energiatehokkuutta koskevia säännöksiä ei sovellettaisi olemassa olevaan, rakentamislain 37 §:n 3 momentin 1–8 kohdassa tarkoitettuun rakennukseen. Viittauksella rakentamislain 37 §:n 3 momentin 1–8 kohtaan ennakoitaisiin rakentamislakiin tehtäviä muutoksia (HE 83/2026 vp). Mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja rakennuksia ovat:

2

hyötypinta-alaltaan alle kokoiset 50 mrakennukset;

loma-asumiseen tarkoitetut asuinrakennukset, jotka on tarkoitettu käytettäväksi vähemmän kuin neljän kuukauden ajan vuodessa;

käyttöiältään enintään kaksivuotiset väliaikaiset rakennukset;

teollisuus- tai korjaamorakennukset;

muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitetut maatilarakennukset, joissa energiantarve on vähäinen tai joita käytetään alalla, jota koskee kansallinen alakohtainen energiatehokkuussopimus;

hartauden harjoittamiseen tai uskonnolliseen toimintaan käytettävät rakennukset;

rakennukset, joita suojellaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010), kaavassa annetun suojelumääräyksen tai maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta tehdyn yleissopimuksen (SopS 19/1987) mukaiseen maailmanperintöluetteloon hyväksymisen nojalla osana määrättyä ympäristöä tai niiden erityisten arkkitehtonisten tai historiallisten ansioiden vuoksi siltä osin kuin niiden luonne tai ulkonäkö muuttuisi energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä; ja

asevoimien tai keskushallinnon omistamat kansalliseen puolustukseen käytettävät rakennukset, lukuun ottamatta asevoimien ja muun kansallisten puolustusviranomaisten henkilöstön käytössä olevia yksittäisiä asuintiloja tai toimistorakennuksia.

2 §.Määritelmät. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisen kannalta keskeisten käsitteiden määritelmistä.

julkisella rakennuksella

julkisen elimen

Pykälän 1 kohdan mukaantarkoitettaisiin pääasialliselta käyttötarkoitukseltaan ei-asuinrakennusta, jonka omistaja on kansallinen, alueellinen tai paikallinen viranomainen taikka suoraan sen rahoittama ja hallinnoima yksikkö, joka ei ole luonteeltaan teollinen tai kaupallinen. Määritelmä mukailisi energiatehokkuuslain (1429/2014) 3 §:n 17 kohdan mukaistamääritelmää. Määritelmä olisi keskeinen lain soveltamisen kannalta siksi, koska julkisen rakennuksen määritelmällä tarkoitettaisiin nimenomaisesti julkisen elimen omistamaa rakennusta. Jotta rakennus olisi tässä laissa tarkoitettu julkinen rakennus, olisi sen omistajan oltava edellä kuvatulla tavalla julkinen elin. Jos rakennuksella on useita omistajia, julkiseksi rakennukseksi katsottaisiin rakennus, josta julkinen elin omistaa vähintään 50 prosenttia. Huomionarvoista on se, ettei julkisen rakennuksen määritelmä ulottuisi julkisten elinten omistamiin asuinkäyttöön tarkoitettuihin rakennuksiin, vaan niihin sovellettaisiin asuinrakennuksia koskevia velvoitteita.

pohjakerroksen hyötypinta-alalla

netto

2

Pykälän 2 kohdan mukaantarkoitettaisiin rakennuksen maan tasolla olevan kerroksen hyötypinta-alaa. Määritelmä olisi merkityksellinen lain aurinkoenergiaa koskevien säännösten soveltamisen näkökulmasta. Pohjakerroksen hyötypinta-alan määritelmä ottaisi huomioon direktiivin lähtökohtana olevan rakennuksen hyötypinta-alan käsitteen, jolla tarkoitetaan rakennuksen lämmitettyjen kerrostasoalojen summaa kerrostasoja ympäröivien ulkoseinien sisäpintojen mukaan laskettuna (lämmitetty nettoala A(m)), mutta pohjakerroksen hyötypinta-alan määritelmässä laskenta rajattaisiin koskemaan ainoastaan rakennuksen pohjakerrosta.

rakennuksen energiatehokkuudella Pykälän 3 kohdan mukaantarkoitettaisiin laskennallista energiamäärää, joka tarvitaan rakennuksen tyypilliseen käyttöön liittyvän energiatarpeen täyttämiseen suhteessa rakennuksen hyötypinta-alaan, ja johon sisältyy lämmitykseen, jäähdytykseen, ilmanvaihtoon, käyttöveden lämmitykseen ja valaistukseen käytetty energia. Määritelmä mukailisi rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 8 kohdan mukaista rakennuksen energiatehokkuuden määritelmää. Rakennuksen laskennallinen energiatehokkuus ilmaistaisiin E-luvulla, jonka käyttäminen kyseiseen tarkoitukseen on Suomessa vakiintunutta.

soveltuvilla aurinkoenergialaitteistoilla Pykälän 4 kohdan mukaantarkoitettaisiin rakennuksen välittömässä yhteydessä sijaitsevia aurinkoenergian tuottamiseen tarkoitettuja teknisiä järjestelmiä, jotka koostuvat asennettavista aurinkosähkölaitteistoista tai aurinkokeräimistä sekä muista niiden energiantuotannon kannalta tarpeellisista osista, ja joilla pystytään hyödyntämään aurinkoenergian tuotantopotentiaali optimaalisesti käytettävissä oleva tila sekä rakennuksen energiantarve huomioon ottaen. Edellytykset aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotolle erilaisissa rakennuksissa vaihtelevat suuresti rakennusten ominaisuuksien, sijainnin ja muiden niihin vaikuttavien olosuhteiden seurauksena. Soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen määritelmässä ei tämän vuoksi otettaisi tarkemmin huomioon esimerkiksi laitteistojen määrää ja tehokkuusvaatimuksia, mikä jättäisi rakennuksen omistajalle huomattavasti harkintavaltaa arvioida tapauskohtaisesti sitä, millaisia laitteistoja ja kuinka laajassa mittakaavassa olisi tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön juuri kyseisessä rakennuksessa siten, että laitteistojen asentamisesta saavutettava hyöty olisi optimaalinen suhteessa rakennuksen energiantarpeeseen ja tehtävistä investoinneista aiheutuviin kustannuksiin. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin ja sen aurinkoenergiaa koskevan 10 artiklan tavoitteena on lisätä nimenomaisesti rakennuksissa tuotettua uusiutuvaa energiaa, joten soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen määritelmällä tarkoitettaisiin rakennusten välittömässä yhteydessä sijaitsevia laitteistoja.

taloudellisella toteutettavuudella Pykälän 5 kohdan mukaantarkoitettaisiin sitä, että ratkaisua tai toimenpidettä koskevan investoinnin odotettavissa olevat kokonaishyödyt ovat suuremmat kuin investointi- ja käyttökustannukset. Taloudellisen toteutettavuuden arvioinnin tarkastelujaksona olisi asuinrakennuksissa 30 vuotta ja muissa kuin asuinrakennuksissa 20 vuotta. Jos tarkasteltavan rakennusosan tai järjestelmän taikka tarkasteltavan rakennuksen osan, johon järjestelmä olennaisesti liittyy, normaali elinkaari on lyhyempi kuin mainittu 30 tai 20 vuoden tarkastelujakso, olisi tarkastelussa käytettävä ajanjakso rajattava kyseiseen lyhyempään elinkaareen. Taloudellisen toteutettavuuden arvioinnissa olennaista olisi se, että toimenpiteet ovat taloudellisesti perusteltuja ja kohtuullisia rakennuksen omistajalle. Lisäksi arvioinnin tarkoituksena olisi kannustaa erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen vertailuun ja valintaan.

teknisellä toteutettavuudella Pykälän 6 kohdan mukaantarkoitettaisiin sitä, että ratkaisu tai toimenpide voidaan suunnitella ja toteuttaa ilman, että rakentamislain 31–37 §:n mukaiset tai niiden nojalla säädettyjen vaatimusten mukaiset ominaisuudet heikkenevät verrattuina olemassa olevaan suunnitteluratkaisuun. Teknisen toteutettavuuden arvioinnissa keskeistä olisi se, ettei ratkaisulla tai toimenpiteellä heikennetä rakennuksen rakenteiden lujuutta ja vakautta, paloturvallisuutta, terveellisyyttä, käyttöturvallisuutta, esteettömyyttä, meluntorjuntaa ja ääniolosuhteita tai energiatehokkuutta. Vertailukohtana käytettäisiin rakennuksessa olemassa olevaa suunnitteluratkaisua, jolloin arviointi kohdistuisi siihen, onko suunniteltu ratkaisu tai toimenpide mahdollista toteuttaa ilman, että sillä heikennetään vaatimusten toteutumista.

toiminnallisella toteutettavuudella Pykälän 7 kohdan mukaantarkoitettaisiin sitä, että ratkaisu tai toimenpide voidaan suunnitella ja toteuttaa ilman, että rakennuksen, rakennuksen osan tai järjestelmän käyttäminen käyttötarkoitukseensa merkittävästi heikkenee. Toiminnallisen toteutettavuuden arvioinnissa olisi otettava huomioon rakennuksen käyttöön, toimintoihin ja käyttäjiin liittyvät tarpeet. Määritelmä korostaisi sitä, että ratkaisut ja toimenpiteet olisi sovitettava yhteen rakennuksen käyttötarkoituksen toteutumisen kanssa.

3 §.Rakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista eli E-luvun enimmäisarvoista, joiden olisi täytyttävä viimeistään 31.12.2030 ja 31.12.2033. Lisäksi pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla olemassa oleva muu kuin asuinrakennus voitaisiin yksittäistapauksessa osittain vapauttaa kynnysarvoja koskevista vaatimuksista.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltioita vahvistamaan muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset eli energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot, minkä tarkoituksena on käynnistää rakennuskannan asteittainen perusparannus jäsenvaltiossa siten, että energiatehokkuuden parantaminen aloitetaan rakennuskannan heikoimmin suoriutuvasta osasta. Lain 3 §:n säännösten tavoitteena olisi yhtäältä varmistaa rakennusten energiatehokkuuteen liittyvien vaatimusten täyttyminen sekä sen osoittaminen tarvittaessa, mutta toisaalta mahdollistaa myös tarkoituksenmukainen jousto sellaisille yksittäisille rakennuksille, joissa energiatehokkuuden parantaminen ei ole täysimääräisesti toteutettavissa.

2

Muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot on määritetty direktiivissä vaaditulla tavalla käyttämällä perustana 1.1.2020 saatavilla olleita tietoja sekä tilastollista otantaa. Direktiivissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa valita, millaisella indikaattorilla energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot ilmaistaan. Suomessa energiatehokkuuden numeerisena indikaattorina käytettäisiin energiatehokkuuden vertailulukua eli E-lukua (kWhE/m/vuosi), joka osoittaa eri energiamuotojen kertoimilla painotetun vakioituun käyttöön perustuvan vuotuisen ostoenergiankulutuksen lämmitettyä nettoalaa kohden. E-luvun avulla rakennusten energiatehokkuutta voidaan siten vertailla niiden vakioituun käyttöön perustuen. E-luku soveltuisi indikaattoriksi parhaiten, koska sen käyttö on Suomessa hyvin vakiintunutta. Lisäksi E-luvun käyttäminen indikaattorina edistäisi direktiivin täytäntöönpanon kannalta merkityksellisen teknologianeutraliteetin periaatteen toteutumista.

Direktiivissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa myös valita, asetetaanko kynnysarvot kansalliselle muiden kuin asuinrakennusten koko rakennuskannalle vai rakennustyypeittäin tai -luokittain. Suomessa energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot asetettaisiin muille kuin asuinrakennuksille käyttötarkoitusluokittain. Tämä olisi perusteltua siksi, koska Suomen kansallisen olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannan monimuotoisuuden vuoksi eri rakennustyyppien energiankulutus on vaihtelevaa ja rakennusten tekniset lähtökohdat voivat poiketa toisistaan niin merkittävästi, ettei koko rakennuskannan yhteinen kynnysarvo tuottaisi vertailukelpoisia ja kohtuullisia velvoitteita rakennusten omistajille.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käyttötarkoitusluokittain muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista, joiden olisi täytyttävä rakennuksessa 31.12.2030. Käyttötarkoitusluokalla tarkoitettaisiin energiatodistuksissa käytettävän luokituksen mukaista rakennuksen käyttötarkoitusluokkaa. Energiatehokkuuden enimmäiskynnysarvot esitettäisiin taulukkomuodossa toimistorakennuksille, liikerakennuksille, majoitusliikerakennuksille, opetusrakennuksille, liikuntarakennuksille ja sairaaloille. Jos rakennuksella on useita käyttötarkoituksia, käyttötarkoitusluokka määräytyisi rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisen käyttötarkoitusluokan perusteella.

2

Energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten täyttymisellä tarkoitettaisiin sitä, että rakennuksen E-luku (kWhE/m/vuosi) voisi olla enintään 1 momentin taulukossa säädetyn arvon verran viimeistään säännöksessä yksilöityyn päivämäärään mennessä. Toimistorakennusten E-luvun olisi oltava viimeistään 31.12.2030 enintään 215, liikerakennusten enintään 265, majoitusliikerakennusten enintään 380, opetusrakennusten enintään 230, liikuntahallien enintään 265 ja sairaaloiden enintään 585.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 momenttia vastaavasti muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista, joiden olisi täytyttävä viimeistään 31.12.2033. Rakennusluokittain tarkasteltuna E-luvun olisi oltava toimistorakennuksissa enintään 210, liikerakennuksissa enintään 245, majoitusliikerakennuksissa enintään 375, opetusrakennuksissa enintään 220, liikuntahalleissa enintään 265 ja sairaaloissa enintään 555.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että rakennuksen omistajan olisi huolehdittava siitä, että rakennuksen energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset täyttyvät 1 ja 2 momentissa säädettyjen määräaikojen päättyessä. Tämä tarkoittaisi sitä, että rakennuksen omistajalla olisi huolehtimisvelvollisuus siitä, että laissa säädettyä vaatimustasoa heikompi rakennus saatetaan energiatehokkuusvaatimuksia vastaavalle tasolle. Käytännössä rakennuksen saattaminen energiatehokkuusvaatimuksia vastaavalle tasolle voi edellyttää energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden toteuttamista, mutta on myös mahdollista, että pelkän uuden, uusilla energiamuotojen kertoimilla lasketun energiatodistuksen laatiminen rakennukselle saattaa laskennallisesti parantaa rakennuksen energiatehokkuutta vaatimusten mukaiselle tasolle.

energiatodistuslaki Käytännössä energiatehokkuusvaatimukset realisoituisivat rakennuksen omistajalle määräajan jälkeen viimeistään esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa rakennuksen omistajan on esitettävä rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain (50/2013, jäljempänä) mukainen energiatodistus, eli rakennuksen myynnin ja vuokrauksen yhteydessä. Tällöin rakennuksen energiatehokkuutta koskevat tiedot tulevat viimeistään avoimesti nähtäville eli mikäli rakennus ei täytä energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia, tieto ilmenee energiatodistuksesta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin myös rakennuksen omistajan velvollisuudesta osoittaa rakennuksen energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten täyttyminen määräajan jälkeen myös kunnan rakennusvalvontaviranomaisen pyynnöstä, mikäli pyyntöön on perusteltu syy. Säännöksellä varmistettaisiin viranomaiselle mahdollisuus tarvittaessa valvoa laissa asetettujen vaatimusten noudattamista myös tilanteissa, joissa rakennuksen energiatehokkuutta koskevia epäselvyyksiä ilmenee määräajan jälkeen. Laissa tarkoitettu määräajan jälkeen ilmenevä perusteltu syy voisi liittyä esimerkiksi tilanteeseen, jossa rakennukseen tehtävää toimenpidettä varten haetaan rakentamislupaa. Rakentamislain 37 §:n mukaan rakennuksen energiatehokkuutta on parannettava rakentamisluvanvaraisten korjaus- ja muutostöiden tai rakennuksen käyttötarkoituksen muutoksen yhteydessä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisella voisi olla perusteltu syy saada tietoa rakennuksen energiatehokkuudesta esimerkiksi myös silloin, jos rakennusvalvontaviranomaisella on syy epäillä, ettei rakennuksen omistaja ole osoittanut energiatehokkuusvaatimusten täyttymistä tilanteessa, jossa se olisi aiemmin täytynyt tehdä.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin perusteista, joiden nojalla kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi rakentamisluvan myöntämisen yhteydessä tietyin edellytyksin vapauttaa olemassa olevan muun kuin asuinrakennuksen pykälän 1 ja 2 momentissa säädetyistä rakennuksen energiatehokkuutta koskevista vähimmäisvaatimuksista. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklassa sallitaan jäsenvaltioille liikkumavaraa vahvistaa ja julkaista perusteita, joiden nojalla jäsenvaltiossa voidaan yksittäistapauksissa joustaa vaatimuksista rakennuksen odotettavissa olevan tulevan käytön, vaikeiden ongelmatilanteiden tai epäsuotuisan kustannus-hyötyanalyysin perusteella. Direktiivissä velvoitetaan kuitenkin jäsenvaltioita pitämään vaatimuksista vapauttamisen perusteet selkeinä, täsmällisinä ja tiukkoina sekä varmistamaan muiden kuin asuinrakennusten tasapuolinen kohtelu.

Vaatimuksista vapautumisen perusteita koskevan säännöksen tarkoituksena olisi ottaa huomioon muiden kuin asuinrakennusten rakennuskannan monimuotoisuus Suomessa sekä mahdollistaa tarkoituksenmukainen vaatimuksista joustaminen sellaisissa yksittäisissä tilanteissa, joissa energiatehokkuuden vaatimustason saavuttaminen edellyttäisi rakennuksen omistajalta kohtuuttomia toimenpiteitä rakennuksen tekniset ominaisuudet, ratkaisujen ja toimenpiteiden kustannukset tai rakennuksen toiminnallisuuden toteutuminen huomioon ottaen.

Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi rakentamisluvan myöntämisen yhteydessä myöntää rakennukselle vapautuksen, mikäli rakennuksen omistaja osoittaa, ettei rakennuksen energiatehokkuuden parantaminen ole teknisesti, taloudellisesti tai toiminnallisesti toteutettavissa. Teknistä, taloudellista tai toiminnallista toteutettavuutta arvioitaisiin suhteessa rakennuksen odotettavissa olevaan tulevaan käyttöön, kustannus-hyötyanalyysin perusteella tehtyihin johtopäätöksiin tai muuhun vaikeaan ongelmatilanteeseen. Vapautusta koskevaan menettelyyn ja muutoksenhakuun sovellettaisiin mitä rakentamislaissa säädetään rakentamisluvan menettelystä ja rakentamislupaa koskevasta muutoksenhausta.

Energiatehokkuutta koskevista vaatimuksista vapautumisen perusteena oleva rakennuksen odotettavissa oleva tuleva käyttö voisi liittyä tilanteisiin, joissa rakennuksen elinkaaren mukainen jäljellä oleva käyttöikä on lyhyt tai rakennuksen käyttötarkoituksen päättyminen tai muuttuminen on tiedossa. Epäsuotuisalla kustannus-hyötyanalyysilla tarkoitettaisiin objektiivisesti todennettavaa taloudellista tarkastelua, jonka perusteella energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen toteuttaminen ei olisi taloudellisesti toteutettavissa arvioinnissa käytettävän 20 vuoden ajanjaksolla tarkasteltuna. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos energiatehokkuutta parantavan ratkaisun tai toimenpiteen takaisinmaksuaika olisi pidempi kuin rakennuksen elinkaaren mukainen tai jäljellä oleva käyttöikä, jolloin kustannukset eivät olisi oikeasuhtaisia energiatehokkuutta parantavilla toimenpiteillä saavutettaviin hyötyihin nähden. Vaikealla ongelmatilanteella tarkoitettaisiin tilanteita, joissa velvoittaminen rakennuksen energiatehokkuuden parantamiseen ei olisi tarkoituksenmukaista tai kohtuullista rakennuksen omistajalle johtuen rakennuksen omistajan konkurssista, yrityssaneerauksesta tai maksuvalmiutta olennaisesti rajoittavasta menettelystä. Vaikeissa ongelmatilanteissa rakennuksen vapauttaminen olisi perusteltua ongelmatilanteen keston ajan.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin, että rakennukseen olisi kuitenkin 5 momentin estämättä toteutettava sellaiset yksittäiset energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet, jotka ovat kustannus-hyötyanalyysin perusteella taloudellisesti toteutettavissa, vaikkei 1 ja 2 momentissa säädettyjä energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia saavutettaisikaan täysimääräisesti. Arviointi tapahtuisi rakentamisluvan myöntämisen yhteydessä. Säännöksellä vastattaisiin rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 9 artiklassa asetettuun velvoitteeseen varmistaa, että rakennuskannan asteittainen perusparantaminen etenee parantamalla energiatehokkuutta tarkoituksenmukaisin keinoin myös sellaisissa rakennuksissa, joissa vaatimuksia ei pystytä täysimääräisesti täyttämään.

Vapautuksen pyytäminen energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusten noudattamisesta ja sen mahdollinen myöntäminen tapahtuisivat käytännössä rakentamislupamenettelyn yhteydessä, sillä rakennukseen olisi vapautuksesta huolimatta toteutettava yksittäiset, kustannus-hyötyanalyysin perusteella taloudellisesti toteutettavissa olevat energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet. Rakentamislain 42 §:n 3 momentin 2 kohdassa säädetään, että rakentamislupa tarvitaan aina, jos rakennuksen vaippaan tai teknisiin järjestelmiin liittyvällä korjaus- tai muutostyöllä voidaan vaikuttaa merkittävästi rakennuksen energiatehokkuuteen.

Vapautuksen edellytysten olemassaolon osoittaminen olisi rakennuksen omistajan vastuulla, mutta lopullisen arvioinnin siitä, voidaanko rakennukselle myöntää vapautus, tekisi rakennusvalvontaviranomainen. Vapautuksen edellytysten olemassaolon osoittamisessa käytettävänä selvityksenä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi uuden energiatodistuksen laatimisen yhteydessä vapaaehtoisesti laadittavaa perusparannuspassia, jossa esitetään rakennuskohtaisesti perusteltuja suosituksia energiatehokkuuden parantamiseksi. Vapautuksen edellytysten olemassaolo voitaisiin osoittaa myös muilla todennettavissa olevilla laskelmilla. Samaa selvitystä olisi tarkoituksenmukaista käyttää myös 6 momentissa tarkoitettuun arviointiin siitä, minkälaiset toimenpiteet olisivat taloudellisesti toteutettavissa kyseisessä rakennuksessa.

4 §.Aurinkoenergia rakennuksissa. Pykälässä säädettäisiin soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoon liittyvistä velvoitteista. Pykälällä pantaisiin täytäntöön rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 10 artiklassa asetetut rakennusten aurinkoenergian käyttöönottoa koskevat velvoitteet, joiden tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa paikan päällä rakennuksissa sekä vähentää rakennussektorin riippuvuutta fossiilisista energialähteistä kasvattamalla uusiutuvan energian osuutta rakennusten kokonaisenergiankulutuksesta. Sekä uusien että olemassa olevien rakennusten katoilla on huomattava potentiaali aurinkoenergialle. Suomessa aurinkoenergian käyttöönotto rakennuksissa on jo viime vuosina lisääntynyt merkittävästi ja myönteisen kehityksen arvioidaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että uudessa rakennuksessa sekä olemassa olevassa rakennuksessa, johon haetaan rakentamislupaa laajamittaista korjausta, katolla tehtäviä töitä tai rakennuksen teknisten järjestelmien asentamista varten, olisi otettava soveltuvat aurinkoenergialaitteistot käyttöön tiettyihin rakennustyyppeihin ja pohjakerroksen hyötypinta-aloihin sidottujen määräaikojen mukaisesti. Kaikkien katolla tehtävien töiden tai rakennuksen teknisiin järjestelmiin liittyvien rakentamisluvanvaraisten toimenpiteiden ei kuitenkaan lähtökohtaisesti olisi katsottava olevan perusteena aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteen realisoitumiselle. Soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitetta ei tulisi kohdistaa tilanteisiin, joissa rakennukseen tehtävät rakentamisluvanvaraiset toimenpiteet ovat teknisesti tai toiminnallisesti irrallisia aurinkoenergian tuotannosta. Esimerkiksi sellaisten katolla tehtävien töiden ja teknisten järjestelmien asentamista, jotka eivät vaikuta katon rakenteisiin, kuten lämpökaivon poraamista, ei olisi katsottava soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteen realisoivaksi toimenpiteeksi. Olennaista velvoitteen realisoitumisessa olisi se, että tehtävä toimenpide avaa luontevasti mahdollisuuden aurinkoenergialaitteistojen kustannustehokkaaseen käyttöönottoon, kuten laajoissa kattoremonteissa ja rakennuksen teknisiä järjestelmiä koskevissa perusparannuksissa.

Aurinkoenergiaa koskevien velvoitteiden realisoituminen rakennusten omistajille kytkettäisiin rakentamislupaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että aurinkoenergiaa koskevia velvoitteita sovellettaisiin lainkohdassa yksilöidyn päivämäärän jälkeen vireille tulleeseen rakentamislupahakemukseen, mikä yksinkertaistaisi vaatimusten kohteina olevien rakennusten tunnistamista sekä tukisi periaatetta tehdä investointeja oikea-aikaisesti suhteessa rakennuksen elinkaareen ja rakennuskohtaisiin tarpeisiin.

2

2

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoite alkaisi 1.1.2027 kaikkien uusien pohjakerroksen hyötypinta-alaltaan yli 250 mkokoisten julkisten rakennusten ja kaikkien uusien muiden kuin asuinrakennusten, joiden pohjakerroksen hyötypinta-ala on yli 250 m, osalta. Lain velvoitteita sovellettaisiin siis rakennukseen, jota koskeva rakentamislupahakemus tulee vireille 1.1.2027 tai sen jälkeen.

2

2

Olemassa olevien julkisten rakennusten sekä uusien asuinrakennusten ja katettujen pysäköintialueiden osalta velvoite ottaa aurinkoenergialaitteistot käyttöön tulisi sovellettavaksi rakennuksen pohjakerroksen hyötypinta-alan mukaan vaiheittain vuosien 2028–2031 aikana. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoite tulisi sovellettavaksi 1.1.2028 alkaen kaikissa olemassa olevissa julkisissa rakennuksissa, joiden pohjakerroksen hyötypinta-ala on suurempi kuin 2 000 m, sekä kaikissa olemassa olevissa muissa kuin asuinrakennuksissa, joiden pohjakerroksen hyötypinta-ala on yli 500 m.

2

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskevaa velvoitetta sovellettaisiin 1.1.2029 alkaen pohjakerroksen hyötypinta-alaltaan yli 750 mkokoisissa olemassa olevissa julkisissa rakennuksissa. Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan seuraava aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskeva soveltamisen alkamisajankohta olisi 1.1.2030, josta alkaen soveltuvat laitteistot olisi otettava käyttöön kaikissa uusissa asuinrakennuksissa sekä kaikilla rakennusten välittömässä yhteydessä sijaitsevilla uusilla katetuilla pysäköintialueilla, joissa on vähintään kolme autopysäköintipaikkaa.

2

Viimeinen soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa koskeva soveltamisen alkamisajankohta olisi momentin 5 kohdan mukaan 1.1.2031, josta alkaen laitteistot olisi otettava käyttöön kaikissa pohjakerroksen hyötypinta-alaltaan yli 250 msuuruisissa olemassa olevissa julkisissa rakennuksissa.

Direktiivin 10 artiklassa asetettu aurinkoenergian käyttöönottoa koskeva velvoite kohdistuu rakennuskohtaisiin aurinkoenergiajärjestelmiin, eikä sitä voida lähtökohtaisesti täyttää pelkästään uusiutuvan energian hankkimisella rakennuksen ulkopuolelta. Tämän vuoksi esimerkiksi vihreän sähkön sopimukset tai osallistuminen energiayhteisöihin eivät sellaisenaan täytä 10 artiklan mukaisia velvoitteita. Energiayhteisöillä tarkoitetaan tässä yhteydessä järjestelyjä, joissa useat toimijat yhdessä tuottavat, jakavat tai käyttävät energiaa, tyypillisesti rakennuksen ulkopuolella sijaitsevien tuotantolaitosten kautta. Tällaiset järjestelyt voivat edistää uusiutuvan energian käyttöä yleisesti, mutta ne eivät itsessään täyttäisi rakennukseen integroitavien aurinkoenergiajärjestelmien käyttöönottoa koskevaa velvoitetta. Käyttöönottovelvoite voitaisiin kuitenkin täyttää siten, että rakennuksen omistaja sallii sopimusjärjestelyin kolmannen osapuolen asentaa ja käyttää rakennuksessa aurinkoenergiajärjestelmää, koska tällöin energia tuotetaan rakennuksessa tai sen yhteydessä direktiivin tarkoittamalla tavalla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että rakennuksen omistajan on huolehdittava 1 momentissa säädettyjen vaatimusten noudattamisesta. Soveltuvien aurinkoenergialaitteistojen käyttöönoton kannattavuus voi kuitenkin olla rakennustyypistä ja yksittäisestä rakennuksesta riippuen erittäin tapauskohtaista. Esimerkiksi aurinkoisella paikalla sijaitsevissa ja horisontaaliselta pinta-alaltaan suurissa rakennuksissa, joissa on myös suuri kattopinta-ala, edellytykset soveltuvien laitteistojen laajallekin käyttöönotolle saattavat täyttyä erinomaisesti, kun taas joissakin rakennuksissa aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto ei ole objektiivisesti arvioituna kannattavaa. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että rakennuksen omistaja voisi poiketa 1 momentissa säädetyistä velvoitteista, mikäli aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto ei ole teknisesti, taloudellisesti tai toiminnallisesti toteutettavissa. Poikkeamismahdollisuuden tarkoituksena olisi varmistaa sääntelyn tarpeellinen joustavuus sellaisten rakennusten kohdalla, joissa aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto ei olisi tarkoituksenmukaista esimerkiksi rakennuksen tai sen sijaintipaikan ominaisuudet ja käyttö tai laitteistojen käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset huomioon ottaen.

Poikkeaminen teknisen toteutettavuuden perusteella voisi tulla kyseeseen ensinnäkin silloin, jos aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto heikentäisi rakentamislain 31–37 §:n mukaisia tai niiden nojalla säädettyjen vaatimusten mukaisia ominaisuuksia. Teknisen toteutettavuuden arvioinnin kannalta olennaista olisi myös se, että aurinkoenergialaitteisto on yhteensopiva rakennuksen katon tai julkisivun ominaisuuksien kanssa. Teknistä toteutettavuutta ei olisi, mikäli aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto on teknisesti mahdotonta. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi silloin, jos rakennuksen katon tai ulkosivujen rakenne ei tue aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa tai rakennukseen olisi toteutettava lisärakenteita aurinkoenergialaitteistoja varten. Teknisen toteutettavuuden edellytykset eivät täyttyisi myöskään tilanteessa, jossa rakennuksen katolla ei ole tilaa aurinkoenergialaitteistoille, tai rakennuksen katon kaltevuus tai rakennuksen julkisivut eivät sovellu laitteistojen asentamiseen. Poikkeaminen teknisen toteutettavuuden perusteella voisi tulla kyseeseen myös esimerkiksi silloin, jos rakennuspaikan sijainnista aiheutuvasta merkittävästä varjostuksesta johtuen aurinkoenergialaitteistojen asentamisella ei olisi mahdollista saavuttaa optimaalista hyötyä. Teknisen toteutettavuuden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös sähköverkkoon liittyvät rajoitteet.

Aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotosta poikkeaminen taloudellisen toteutettavuuden perusteella tarkoittaisi arviota siitä, etteivät aurinkoenergialaitteiston asentamisesta odotettavissa olevat hyödyt ole oikeasuhtaisia laitteiston asentamisesta ja käytöstä aiheutuvat kustannukset tai laitteiston ja rakennuksen odotettavissa oleva käyttöikä huomioon ottaen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa rakennuksen vesikatto on tarkoitus uusia huomattavasti ennen aurinkoenergialaitteistojen odotettavissa olevan käyttöiän päättymistä, ei taloudellisia edellytyksiä laitteistojen käyttöönotolle olisi olemassa. Poikkeaminen taloudellisen toteutettavuuden edellytysten puuttumisen perusteella voisi tulla kyseeseen myös tilanteessa, jossa on tiedossa, että rakennuksen jäljellä oleva käyttöikä on lyhyt tai käyttötarkoitusta ollaan muuttamassa lähitulevaisuudessa siten, ettei investointia voida pitää taloudellisesti perusteltuna. Myös rakennuksen ominaisuudet voivat myötävaikuttaa siihen, että aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto edellyttäisi rakennuksen omistajalta kohtuuttomia investointeja. Esimerkiksi korkeissa rakennuksissa kattopinta-ala saattaa olla suhteessa muuhun rakennukseen niin vähäinen, että katolle asennettavien aurinkoenergialaitteistojen tuotantopotentiaali voi tosiasiallisesti jäädä pieneksi. Myös korkeiden rakennusten katoilla ja julkisivuilla vallitsevat tuuliolosuhteet saattavat vaikeuttaa laitteistojen asentamista sekä aiheuttaa niiden kiinnitykseen liittyviä huomattavia lisäkustannuksia, joiden seurauksena aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto ei olisi taloudellisesti kannattavaa.

Rakennuksen historialliset ja rakennusperinnön kannalta arvokkaat piirteet voivat myös vaikuttaa siihen, ettei aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto ole tarkoituksenmukaista. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä ei jätetä jäsenvaltioille kansallista liikkumavaraa rajata suoraan kaikkia historiallisia tai suojeltuja rakennuksia direktiivin 10 artiklassa säädettyjen aurinkoenergiavelvoitteiden ulkopuolelle, mutta myös tällaisissa rakennuksissa voi ilmetä tarve poiketa aurinkoenergian käyttöönottovelvoitteista esimerkiksi taloudellisin perustein. Vaikka aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto on lähtökohtaisesti mahdollista myös historiallisia ja rakennusperinnön kannalta tärkeitä arvoja omaavissa kohteissa, saattaa kyseisten arvojen säilyttäminen edellyttää huomattavan innovatiivisia ratkaisuja. Aurinkoenergialaitteistoja voitaisiin pyrkiä integroimaan rakennuksiin ”näkymättömästi” materiaaleilla, jotka muistuttavat muotonsa, värinsä ja pintarakenteensa puolesta alkuperäisiä materiaaleja. Tällaiset ratkaisut saattaisivat kuitenkin jo itsessään aiheuttaa niin suuria kustannuksia, etteivät taloudellisen toteutettavuuden edellytykset täyty.

Aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotosta poikkeaminen toiminnalliseen toteutettavuuteen liittyvillä perusteilla voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa käyttöönotto johtaisi siihen, ettei rakennusta, rakennuksen osaa tai järjestelmää voitaisi käyttää sen käyttötarkoitusta vastaavalla tavalla. Toiminnallisen toteutettavuuden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon myös rakennuksen käyttötarkoituksesta johtuvat erityisvaatimukset. Esimerkiksi kansallisen puolustuksen ja turvallisuuden kannalta tärkeissä rakennuksissa aurinkoenergialaitteistojen käyttöönotto saattaisi joissain tapauksissa heikentää rakennuksen käyttötarkoituksen mukaista käyttöä, jolloin toiminnallisen toteutettavuuden edellytykset eivät täyty.

Rakennuksen omistajan olisi esitettävä selvitys poikkeamisen edellytysten täyttymisestä, mikäli kunnan rakennusvalvontaviranomainen sitä pyytäisi. Jos rakennusvalvontaviranomainen arvioisi saadun selvityksen perusteella, etteivät poikkeamisen edellytykset täyty, olisi rakennusvalvontaviranomaisen velvoitettava rakennuksen omistajaa noudattamaan 1 momentissa säädettyjä vaatimuksia. Tämä toimisi varmistuskeinona niitä tilanteita varten, joissa rakennuksen omistaja olisi käyttänyt poikkeamismahdollisuuttaan, mutta edellytykset poikkeamiseen eivät täyty. Mahdollisuus velvoittaa rakennuksen omistaja täyttämään velvollisuutensa tulisi kyseeseen lähinnä niissä tilanteissa, joissa rakennusvalvonta olisi erikseen pyytänyt selvitystä. Rakennusvalvontaviranomainen voisi käyttää tehosteena uhkasakkoa tai teettämisuhkaa siten kuin jäljempänä lain 5 §:n 3 momentissa säädettäisiin.

5 §.Valvonta. Pykälän tarkoituksena olisi varmistaa, että laissa säädettyjä olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksia sekä aurinkoenergian käyttöönottoa koskevia vaatimuksia noudatetaan, ja että kunnan rakennusvalvontaviranomaisella olisi tarvittava toimivalta puuttua lain velvoitteita laiminlyövään toimintaan.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan rakennusvalvontaviranomaisen valvontatehtävästä. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä olisi valvoa rakentamislain perusteella rakentamisluvanvaraisten hankkeiden valvonnan yhteydessä tämän lain noudattamista. Valvontaan sovellettaisiin rakentamislakia. Tässä laissa säädettäväksi ehdotetut velvoitteet, jotka koskevat rakennuksen energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden toteuttamista sekä aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottoa, liittyisivät rakentamisluvanvaraisiin tilanteisiin, joiden yhteydessä tapahtuva valvonta on jo voimassa olevan lainsäädännön nojalla osa kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivallasta puuttua lain 3 tai 4 §:n vastaiseen menettelyyn. Pykälän 2 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen olisi kehotettava lain 3 tai 4 §:ssä säädettyjä vaatimuksia noudattamatta jättävää korjaamaan asiantila rakennusvalvontaviranomaisen asettamassa määräajassa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin myös siitä, millaisia pakkokeinoja kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi käyttää tehosteena lain noudattamisen valvonnassa. Pykälän mukaan lain noudattamisen valvonnassa kunnan rakennusvalvontaviranomainen saisi käyttää rakentamislaissa säädetyistä pakkokeinoista vain 147 §:ssä säädettyjä keinoja eli uhkasakkoa ja teettämisuhkaa. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot säätävät säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista siten, että seuraamukset ovat tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Rakentamislain 147 §:ssä säädetyt hallinnolliset seuraamukset, eli uhkasakko ja teettämisuhka, täyttäisivät näiltä osin direktiivin vaatimukset.

6 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Lisäksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisen kannalta keskeisestä siirtymäsäännöksestä. Mikäli rakentamislupahakemus olisi tullut vireille viranomaisessa ennen tämän lain voimaantuloa, hakemuksen käsittelyyn sovellettaisiin vireilletulon hetkellä voimassa ollutta lainsäädäntöä.

8

Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan mahdollisimman pian. Lain rakennusten energiatehokkuutta ja aurinkoenergian käyttöönottoa koskevia aineellisia säännöksiä sovellettaisiin voimaantulon ajankohdasta alkaen laissa yksilöityjen päivämäärien mukaisesti.

9

Toimeenpano ja seuranta

Ympäristöministeriö seuraa ehdotettujen säännösten vaikutuksia ja ryhtyy tarvittaviin säädösmuutostoimiin ja muihin toimenpiteisiin, jos tarve havaitaan.

Rakennusten energiatehokkuutta koskeviin vähimmäisvaatimuksiin liittyvät yksityiskohtaisemmat ratkaisut, kuten yksittäisten vapautusten myöntämisen vaikutukset, sekä rakennusten aurinkoenergiaa koskeviin vaatimuksiin liittyvät tarkemmat kansalliset ratkaisut vaikutusarviointeineen notifioidaan myöhemmin osana Suomen kansallista perusparannussuunnitelmaa.

10

Suhde muihin esityksiin

Hankkeet YM004:00/2025, YM005:00/2025 ja YM002:00/2025.

Esitys on osa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansalliseen täytäntöönpanoa, johon liittyy myös muita säädösmuutoksia ja -hankkeita. Esityksellä on riippuvuuksia hallituksen esitykseen laiksi rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annetun lain muuttamisesta, hallituksen esitykseen laiksi rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakentamislain muuttamisesta sekä hallituksen esitykseen laiksi rakentamislain muuttamisesta (HE 83/2026 vp).Esitys on tarkoitettu käsiteltäväksi yhdessä näiden säädösmuutosten kanssa.

Hallituksen esityksessä laiksi rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakentamislain muuttamisesta ehdotetaan muutoksia energiatodistuksen hankkimis- ja käyttövelvollisuuden kohteina oleviin rakennusluokkiin, joista säädetään energiatodistuslain 3 §:ssä. Tässä laissa säädettäväksi ehdotettujen rakennusten energiatehokkuutta koskevien vaatimusten täyttyminen osoitettaisiin energiatodistuksella, ja energiatehokkuusvaatimusten soveltamisalaa koskevat rajaukset olisivat tältä osin lähes yhdenmukaiset energiatodistuslain kanssa. Lain energiatehokkuusvaatimusten soveltamisalaa koskevia riippuvuuksia liittyy myös hallituksen esitykseen laiksi rakentamislain muuttamisesta, jossa rakentamislain 37 §:n rakennetta muutetaan ja siihen ehdotetaan lisättäväksi 8 kohta. Tämän lain soveltamisalan rajausta koskevassa säännöksessä on viittaus kyseiseen kohtaan.

2

Lisäksi hallituksen esityksessä laiksi rakentamislain muuttamisesta ehdotetaan, että rakentamislain 37 §:ssä säädettäisiin jatkossa velvoitteesta suunnitella uudet rakennukset siten, että niihin on mahdollista jälkiasentaa kustannustehokkaasti optimaalinen määrä aurinkoenergialaitteistoja. Tässä laissa ehdotetaan sen sijaan säädettävän määräajoista, joiden mukaisesti soveltuvat aurinkoenergialaitteistot olisi otettava käyttöön tietyissä rakennuksissa, joihin lukeutuvat myös uudet julkiset rakennukset, uudet asuinrakennukset sekä uudet hyötypinta-alaltaan yli 250 msuuruiset muut kuin asuinrakennukset.

11

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

​Ehdotettu sääntely on merkityksellistä erityisesti perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan ja 20 §:ssä säädetyn ympäristövastuun näkökulmasta, mutta sääntely kytkeytyy myös perustuslain 6 §:ssä turvattuun yhdenvertaisuuteen ja 21 §:ssä säädettyyn oikeusturvaan. Lisäksi säännökset koskevat perustuslain 121 §:ssä turvattua kunnan asukkaiden itsehallintoa, jonka mukaan kunnille säädettäviä tehtäviä koskee rahoitusperiaate ja tehtävistä säätämisen lakitasoisuuden vaatimus. Tässä laissa säädettäväksi ehdotetut kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä koskevat säännökset eivät luo rakennusvalvontaviranomaiselle uusia tehtäviä, vaan säännöksillä laajennetaan viranomaisen olemassa olevaa tehtävää.

Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Mainitun omaisuudensuojan yleislausekkeen perusteella arvioidaan omistajan käyttöoikeuksien ja omistajan määräämisvallan erilaisia rajoituksia. Ehdotetussa sääntelyssä on kyse rakennuksen omistajaan kohdistuvista velvollisuuksista, sillä laissa ehdotetaan säädettävän olemassa olevien muiden kuin asuinrakennusten energiatehokkuuden vähimmäisvaatimuksista sekä aurinkoenergialaitteistojen käyttöönottovelvoitteesta tietyissä rakennuksissa. Suurin osa tässä laissa säädettäväksi ehdotetuista velvoitteista kohdistuisi oikeushenkilöihin ja erityisesti julkisiin elimiin, mutta osa velvoitteiden kohteena olevista rakennusten omistajista on myös luonnollisia henkilöitä. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on katsottu, että laissa asetettavien velvollisuuksien koskiessa esimerkiksi pörssiyhtiöitä tai muita varallisuusmassaltaan huomattavia oikeushenkilöitä lainsäätäjän liikkumavara omaisuudensuojan näkökulmasta on lähtökohtaisesti suurempi kuin silloin, kun sääntelyn vaikutukset kohdistuvat välittömästi oikeushenkilöiden taustalla oleviin luonnollisiin henkilöihin (esimerkiksi PeVL 34/2000 vp, PeVL 10/2007 vp).

Ehdotetulla sääntelyllä olisi myös perustuslain 20 §:ään kiinnittyviä perusteita. Perustuslain 20 §:n 1 momentin mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Tämä ympäristöä koskeva vastuu kohdistuu sekä julkiseen valtaan että yksityisiin luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, ja se kohdistuu paitsi elolliseen luontoon mutta myös elottomaan luonnonympäristöön, kuten ilmakehään. Ehdotetun sääntelyn tavoitteena olisi muun muassa hillitä ilmastonmuutosta ja vähentää energiankäytöstä johtuvaa maankäyttöä parantamalla rakennusten energiatehokkuutta sekä lisäämällä paikan päällä rakennuksissa tuotetun uusiutuvan energian käytön osuutta rakennusten kokonaisenergiankulutuksesta. Sääntelyllä on siten myös suora yhteys Pariisin ilmastosopimukseen sekä sen hiilineutraaliutta ja ilmastonmuutoksen hillintää koskeviin tavoitteisiin, joihin Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltiona sitoutunut.

Perustuslakivaliokunta on ympäristövastuun toteutumisen edistämiseen liittyviä omaisuudensuojan rajoituksia arvioidessaan kiinnittänyt erityistä huomiota perustuslain omaisuudensuojasäännöksen ja ympäristövastuusäännöksen punnintaan perustuvaan keskinäissuhteeseen. Yhtäältä valiokunta on todennut, että perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeussäännös ei perusta yksilöittäin todennettavissa olevia velvoitteita. Toisaalta saman perusoikeussäännöstön osina kummallakin säännöksellä voi olla vaikutusta toistensa tulkintoihin tapauksessa, jossa pyritään ihmisen ja ympäristön välistä tasapainoa edistäviin lainsäädäntöratkaisuihin (esimerkiksi PeVL 55/2018 vp, PeVL 10/2014 vp). Omaisuudensuojan ja ympäristöperusoikeuden tasapainottamistarpeen riittämätön huomioon ottaminen on myös voinut muodostua säätämisjärjestykseen vaikuttavaksi seikaksi (PeVL 69/2018 vp, s. 5).

Laissa säädettäväksi ehdotettujen velvoitteiden täyttäminen edellyttäisi rakennusten omistajilta investointeja, joilla rakennukset saatetaan vaatimustenmukaisiksi. Sääntelystä aiheutuisi siten kustannuksia velvoitteiden kohteina olevien rakennusten omistajille. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, ettei perustuslain 15 §:n 1 momentin säännöksestä johdu vaatimusta korvata omistajalle mitä tahansa käyttörajoitusta (esimerkiksi PeVL 10/2014 vp, PeVL 24/2012 vp, PeVL 20/2010 vp ja PeVL 6/2010 vp). Perustuslakivaliokunta on omaisuuden käyttörajoituksia koskevassa hyväksyttävyys- ja oikeasuhtaisuusarvioinnissa antanut myös erityistä painoarvoa myös perustuslain 20 §:ään liittyville perusteluille. Valiokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että esimerkiksi rakentamiselle asetettavat uudet laatu- ja menettelyvaatimukset, joilla pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta, ovat olleet oikeasuhtaisia eivätkä siten perustuslain näkökulmasta ongelmallisia omaisuuden käytön rajoituksia (esimerkiksi PeVL 64/2022 vp).

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä mahdollistetaan jäsenvaltioille liikkumavaraa tehdä kansallisesti päätöksiä tietyistä energiatehokkuuden vähimmäisvaatimusjärjestelmän piirteistä sekä tietyin edellytyksin velvoitteista vapautettavista rakennuksista. Ehdotetun lain lähtökohtana on ollut direktiivin salliman kansallisen liikkumavaran mahdollisimman laaja hyödyntäminen, millä tavoitellaan velvoitteiden täyttämistä siten, että rakennusten omistajille aiheutuisi mahdollisimman vähän uusia velvoitteita.

Ehdotettu sääntely sisältää julkisen vallan käyttöön perustuvia viranomaisen toimivaltuuksia, joita koskeva sääntely edellyttää lailta tarkkarajaisuutta perustuslain 2 §:n 3 momentin lainalaisuusperiaatteen sekä perustuslain 22 §:n vaatimusten vuoksi. Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Rakentamista koskeva lainsäädäntö on lähtökohdiltaan julkisen vallan käyttöä. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi edellyttää, että jäsenvaltiot varmistavat velvoitteiden täytäntöönpanossa asianmukaiset seuraamusmekanismit. Tämän säädöksen osalta ehdotetaan, että kunnan valvontaviranomaisella olisi toimivalta kehottaa lain säännöksiä rikkovaa korjaamaan asiantila asettamassaan määräajassa, minkä tehosteena kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi käyttää tarvittaessa uhkasakkoa ja teettämisuhkaa. Rakennusvalvontaviranomaiselle säädettäväksi ehdotettu toimivalta olisi tältä osin tarkkarajaista ja täyttäisi perustuslain vaatimukset.

Omaisuudensuojan ja sääntelyn oikeasuhtaisuuden varmistamiseksi ehdotetussa laissa olisi lisäksi velvoitteista vapautumisen ja poikkeamisen mahdollistavia säännöksiä, jotka ovat merkityksellisiä myös perustuslain 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ehdotetut säännökset sisältävät joustavuutta, minkä tarkoituksena on mahdollistaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle ja rakennuksen omistajalle harkintavaltaa arvioida velvoitteiden noudattamiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttamiskelpoisuutta yksittäisessä rakennuksessa. Joustavuus on välttämätöntä suomalaisen rakennuskannan monimuotoisuuden vuoksi. Rakentamista koskeva sääntely on ympäristöoikeudellista sääntelyä, jolle on kuitenkin ominaista laintasoisten säännösten joustavuus ja avoimuus. Lain sisältö tarkentuu lopulta sen soveltamisvaiheessa. Esimerkiksi vesilakia koskevassa lausunnossaan perustuslakivaliokunta totesi käyttöoikeussääntelyn sanamuodon mahdollistavan varsin pitkälle menevät käytönrajoitukset viranomaispäätöksin, mutta piti kuitenkin sääntelyä hyväksyttävänä, koska sitä sovellettaessa otetaan huomioon perustuslain 15 §:n vaatimukset ja omistajalle jää mahdollisuus käyttää omaisuuttaan normaalisti (PeVL 8/2017 vp, s. 5).

Tässä esityksessä ehdotetusta sääntelystä ei kohdistuisi omaisuudensuojaan sellaista rajoitusta, joka vaikuttaisi esimerkiksi omistajan vapauteen käyttää omaisuuttaan, vaan kyse olisi rakennuksen teknisiin ominaisuuksiin kytkeytyvistä vaatimuksista, joilla pyritään vähentämään rakennusten energiankulutusta sekä niistä aiheutuvia päästöjä. Sääntelylle on siten myös painavat ympäristövastuuseen kohdistuvat perusteet. Sääntelyllä tavoitellaan sitä, että rakennusten omistajille ei kuitenkaan syntyisi liian raskaita velvoitteita, vaan viime sijassa velvollisuuksien täyttämiseksi edellytetyt toimenpiteet olisivat oikea-aikaisia, taloudellisesti perusteltuja, eikä niiden noudattaminen olisi kohtuutonta rakennuksen omistajalle. Sääntelyn oikeasuhtaisuutta tukevat myös vapautus- ja poikkeamismahdollisuudet, jotka ovat oikeudelliselta luonteeltaan osa rakentamislupaa ja joihin voidaan hakea muutosta.

Edellä mainituilla perusteilla säädösehdotus täyttää perustuslaissa asetetut vaatimukset ja ehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Koska rakennusten energiatehokkuusdirektiivissä on säännöksiä, jotka ehdotetaan pantaviksi täytäntöön lailla, annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: