Eduskunnalle
PISA-tulokset vuodelta 2025 kuvaavat suomalaisten nuorten heikentynyttä osaamista lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteellisissä aineissa. Erityisen huolestuttavaa on, että lukutaidon heikkeneminen on jatkunut jo koko 2000-luvun. Suomi on tunnettu pitkään maailman tasa-arvoisimmasta koulujärjestelmästä ja loistavista PISA-tuloksista.
Nyt tämä kuva ei kestä enää tarkastelua. Kolmasosalla peruskoulun päättävistä pojista on välttävä lukutaito. Suomessa on siis suuri joukko nuoria, jotka hädin tuskin osaavat lukea. Samalla myös sosioekonomisesti hyväosaisten nuorten tulokset lukutaidossa ovat laskeneet nyt ensi kertaa. Myös maahanmuuttajataustaisten lukutaito on heikompaa kuin verrokkien. Heikkenevä lukutaito koskettaa siis koko kouluissamme opiskelevaa ikäluokkaa, ja tämän pitäisi olla hälytysmerkki.
Vielä vuosituhannen alussa PISA-tutkimuksista uutisoitiin aivan eri sävyyn: ”Suomessa on maailman parhaiten lukevat 15—16-vuotiaat koululaiset”, silloin iloittiin. Jo viimeksi vuonna 2022 PISA-tuloksista ilmeni, että opiskelun ja työelämän edellyttämän tyydyttävän lukutaidon saavutti hieman yli puolet peruskoulun päättävistä nuorista, mutta noin joka viides jäi ilman yhteiskunnassa tarvittavaa lukutaitoa. Nyt vuoden 2025 tuloksista ilmenee, että vähintään yhteiskunnassa pärjäämiseen vaadittavan lukutaidon sai vain noin 74 prosenttia oppilaista — noin neljäsosa siis ei saanut.
Se, että olemme OECD:n keskiarvon yläpuolella tuloksissa, ei juuri lohduta, kun lukutaito tippuu lähes kaikkialla maailmassa. Tämän pitäisi olla globaali huolenaihe. Heikon lukutaidon pohjalta voi olla mahdoton hakea jatko-opintoihin ja myös työelämässä pärjääminen on haastavaa. Perusta on murentunut niin lasten ja nuorten tulevaisuuden pärjäämiseltä kuin koko Suomen kilpailukyvyltä, joka perustuu osaamiseen.
Tässä tilanteessa pitäisi panostaa juuri peruskouluun ja sen oppimistuloksiin. Kuitenkin 2000-luvulla peruskoulun osalta opetukseen käytössä olevat resurssit ovat laahanneet paikallaan, vaikka tarpeet ovat moninaistuneet ja koulut eivät aina enää pysty vastaamaan näihin ja ryhmäkoot paisuvat.
Oppimistulosten putoamisen taustalla ovat osaltaan myös lukuisat uudistukset, jotka ovat lisänneet vaatimuksia opettajille, vieneet painetut kirjat ja yhtenä viimeisimmistä oppimisen tuen uudistus on vienyt tuen monelta sitä tarvitsevalta. Peruskouluissa ei ole enää kirjoja kaikissa lukuaineissa, läppärillä tehtävä työ on lisääntynyt ja kaikkialla ei edes Aapista saa enää omaksi. Erityisesti lukioissa digitaaliset oppimateriaalit ovat korvanneet painetut. Samalla lukeminen kodeissa ja lukemisen perinne on katkennut monessa perheessä. Kuitenkin nuoret itse toivovat lisää painettuja oppimateriaaleja ja kokevat näiden olevan parempia, kun heidän pitää lukea ja omaksua pidempiä kokonaisuuksia. Epäonnistuneissa uudistuksissa tulee voida peruuttaa ja korjata se, mikä on rikki.
Erityisesti lukemisessa ja painetuissa oppimateriaaleissa valtion tulee tulla kuntien tueksi niin painettujen oppimateriaalien kuin koulukirjastojen kaunokirjallisuusvalikoiman parantamisen suhteen. Lisäksi oppimisen sisällöissä tulisi painottaa lukemista, myös kaunokirjallisuudessa. Monelle meistä on kehittynyt arvokas ja lukemiseen innostava pohja koulussa luetusta ja keskustellusta kaunokirjallisuudesta. Panostukset oppimateriaaleihin vaihtelevat kuitenkin kuntien välillä suuresti. Kunnille ja kouluille tulisikin luoda Ruotsin mallin mukainen erillinen tuki painettujen koulukirjojen ja oppimateriaalien hankintaan sekä koulukirjastojen valikoiman parantamiseen, jotta yhdenvertaiset mahdollisuudet lukemiseen paranevat.
Lukeminen ja luetun ymmärtäminen on yhteiskuntamme perusta. Se on perusta kaikelle: opiskelulle, demokratialle, työlle, yhteisöille, kommunikaatioille. Jos annamme sen rapistua, niin pahiten petämme lapset.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin heikkenevän lukutaitokehityksen katkaisemiseksi, lukemisen lisäämiseksi kouluissa, oppilaiden lukutaidon kehityksen seuraamiseksi ja painettujen oppimateriaalien sekä kaunokirjallisuuden lisäämiseksi kouluissa, esimerkiksi erillistuen kautta.