Eduskunnalle
Suomen Keskusta on huolissaan maaseudun ahdingosta. Suomalainen maatalous on ajautunut vakavaan ja pitkittyneeseen kannattavuuskriisiin, joka uhkaa kotimaisen ruoantuotannon jatkuvuutta, maaseudun elinvoimaa, huoltovarmuutta ja koko yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Ennen hallitusvastuuta nykyinen maa- ja metsätalousministeri vaati maatalouspolitiikkaan täyskäännöstä, perussuomalaiset vaativat hätätilan julistamista ja hallitusohjelmassa luvattiin ratkaista syventynyt maatalouskriisi nopeilla toimilla ja pitkäjänteisellä työllä. Kolme vuotta myöhemmin Suomen maatalouden kannattavuus on EU-alueen heikoin. Viljelijä saa keskimäärin työlleen ja pääomalleen vain noin viidenneksen tavoitteeksi asetetusta korvauksesta. Jos hallituksen tavoitteena oli kääntää maatalouden kannattavuus, lopputulos on ollut päinvastainen. Luvatun täyskäännöksen ja todellisuuden ristiriita on räikeä.
Viime eduskuntakaudella maataloutta kohdanneeseen poikkeukselliseen kustannuskriisiin vastattiin lähes 400 miljoonan euron kriisipaketilla. Korkeat polttonesteiden ja lannoitteiden kustannukset koettelevat viljelijöitä myös nyt. Keväällä tuottajajärjestöjen tekemä kysely osoitti, että kriisiin sopeudutaan vähentämällä lannoitusta ja myyntikasvien viljelyä sekä keskeyttämällä investointeja. 77 prosenttia viljelijöistä ennakoi maksuvalmiutensa heikkenevän. Tilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia, ja esimerkiksi viljojen viljelyala on pienentynyt tälle vuodelle 70 000 hehtaarilla. Heikko kannattavuus näkyy jo tuotantokapasiteetin menettämisenä.
Hallituksen syyskuun budjettiriihessä sentään päätettiin käyttää Suomelle myönnetty noin 8,8 miljoonan euron EU-kriisituki, mutta hallitus ei käytä EU-sääntelyn sallimaa kansallista liikkumavaraa. Kriisiin on vastattava täydentämällä EU-kriisituki kansallisesti, ottamalla käyttöön Lähi-idän kriisin kustannustuki, jatkamalla energiaveron lisäpalautusta ja laajentamalla se nestekaasuun sekä poistamalla tuotantorakennusten kiinteistövero määräajaksi. Esimerkiksi naapurimaamme Ruotsi on valinnut Suomea selvästi vahvemmat kustannuskriisiä lievittävät toimet. Ero on poliittinen valinta: miksi Suomi tekee vähemmän, vaikka maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin?
Kustannuskriisin päälle on tullut afrikkalainen sikarutto, joka aiheuttaa vientihäiriöiden, tautisuojauksen ja tartuntavyöhykkeen rajoitusten kautta varmuudella kymmenien miljoonien eurojen taloudelliset menetykset. Hallituksen on sitouduttava korvaamaan torjunnasta ja markkinahäiriöistä maa- ja metsätaloudelle aiheutuvat kohtuuttomat taloudelliset menetykset.
Akuutin kriisiavun rinnalla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Ruokaketjun tulonjako ja markkinavoima eivät lupauksista huolimatta ole tasapainossa. Alkutuottaja kantaa tuotanto-, investointi- ja markkinariskit, mutta toimii hinnanottajana suhteessa keskittyneeseen kauppaan ja teollisuuteen. Ministeri Lepän aikanaan luomaa elintarvikemarkkinalakia on kokoomuksen vastustuksesta huolimatta uudistettu, mutta nyt uudistukset on vietävä käytäntöön. Parlamentaarinen maatalouden kannattavuusraportti hyväksyttiin yhdessä edellisellä kaudella. Toimeenpanoon liittyen hallitus nimesi kilpailulain muuttamisen keskeiseksi toimeksi, mutta kaupan sisäänostajia koskevaa uudistusta ei ole tuotu eduskuntaan. Hallituksen on vahvistettava myös elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia, tuottajaorganisaatioiden oikeuksia ja kustannusindeksiehtoja. Rakenteellisten toimien on viimein näyttävä tuottajan saamassa hinnassa.
Tuottajien neuvotteluasemaa parantavien toimien sijaan hallitus on keskittynyt vahvistamaan kauppajättien liiketoimintaa laajentamalla niiden tuotevalikoimaa vahvempiin alkoholijuomiin ja itsehoitolääkkeisiin. Hallituksen on perusteltava, miksi jo valmiiksi vahvan kauppasektorin asemaa vahvistetaan entisestään, mutta alkutuottajan neuvotteluvoimaa vahvistava kilpailulaki jää tekemättä.
Petteri Orpon hallitusohjelmassa luvattiin myös, ettei maatalouden kustannuksia nosteta poliittisin päätöksin ja byrokratiaa vähennetään. Käytännössä kustannuksia ja byrokratiaa on kuitenkin lisätty valvonta- ja lupamaksuja korottamalla ja hallinnollista taakkaa kasvattamalla. Samalla hallituksen on vastattava, miksi se edistää sellaisia maataloutta koskevia ennallistamistoimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia. Suomelle on koitumassa ennallistamisesta miljardien eurojen lisälasku, jonka rahoittamiseksi hallitus ei ole kyennyt osoittamaan minkäänlaista suunnitelmaa. Vaarana on, että kalliit toimet kohdistuvat suomalaisiin maanomistajiin ja ne myös maksatetaan heillä. Keskusta ei tätä hyväksy.
Heikko kannattavuus pysäyttää myös investointeja ja sukupolvenvaihdoksia. Vuonna 2025 nuoren viljelijän aloitustuen sai vain 346 maatalousyrittäjää. Tälle vuodelle aloitustukiin on budjetoitu rahaa lähes kolmannes viime vuotta vähemmän. Heikosti kannattavalle ja yhä pääomavaltaisemmalle alalle on vaikea löytää jatkajaa tai rahoitusta. Sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen edellyttää kannattavuuden lisäksi verotuksen, rahoituksen, takausten ja tukien uudistamista sekä mahdollisuutta vaiheittaisiin omistajanvaihdoksiin. Näihin uudistuksiin on tartuttava viipymättä. Selonteot eivät enää riitä.
Ruoantuotantoa ei voida erottaa muusta maakuntien ja maaseudun elinvoimasta. Maatilat ja muu yritystoiminta tarvitsevat toimivat tie- ja tietoliikenneyhteydet, energia- ja kuljetusyhteydet, osaavaa työvoimaa sekä kohtuullisesti saavutettavat lähi- ja peruspalvelut. Hallituksen keskittävä ja alueita kurjistava politiikka on heikentänyt maaseudulla asumisen ja yrittämisen edellytyksiä.
Hallitus on leikannut yksityistieavustuksia, vaikka juuri yksityis- ja vähäliikenteinen tieverkko on välttämätön maa- ja metsätalouden kuljetuksille. Biokaasutuotannon byrokratiaa ja kustannuksia on lisätty hallituksen päätöksin, mikä on merkinnyt pienten ja keskisuurten laitosinvestointien loppumista. Hallitusohjelmassa strategisesti tärkeäksi määritellyn kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuudesta on laadittu vain tiekarttoja. Samalla turvetuotannon luvituksen byrokratiaa ja kustannuksia on kasvatettu. Nykytiedon valossa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus loppuu tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.
Selvityksiä ja tiekarttoja on laadittu myös kotimaisen ravinnekierron ja lannoitetuotannon vahvistamisesta. Asioiden toistuva selvittely ei todellakaan ole ollut riittävä toimenpide suhteessa kriisien edellyttämään tarpeeseen. Viimeistään nyt hallituksen on pystyttävä osoittamaan, miten se politiikallaan alentaa maatilojen kustannuksia, vahvistaa huoltovarmuutta ja ruoantuotannon perusedellytyksiä käytännössä. Edes Ruokaviraston ylläpitämään ainesosaluetteloon ei saada tehtyä korjauksia niin, että uudet kiertotalouteen pohjautuvat lannoitteet pääsisivät käyttöön.
Samaan aikaan ratkaistaan Suomen maatalouden tulevaisuutta EU:n vuosien 2028—2034 rahoituskehysneuvotteluissa. Nykyisellä kaudella Suomen maatalouden ja maaseudun kehittämisen EU-rahoitus on keskimäärin noin 879 miljoonaa euroa vuodessa. Komission ehdotus ei turvaa nykyistä kokonaisrahoituksen tasoa. Rahoituskehyksestä päätetään jäsenmaiden kesken yksimielisesti, joten vastuu Suomen neuvottelutavoitteista ja lopputuloksesta on hallituksella. Hallitus ei voi mahdollisen leikkauksen toteutuessa vedota komission esitykseen, vaan sen on turvattava vähintään nykyinen maatalousrahoituksen taso, riittävä kansallinen liikkumavara ja maaseudun kehittämisen rahoitus.
Kolmen hallitusvuoden jälkeen arvio tehdään tuloksista, ei juhlapuheista: Suomen maatalouden kannattavuus on ajautunut EU:n heikoimmaksi, tilojen lopettamistahti jatkuu synkkänä ja viljelijät joutuvat sopeutumaan kustannuskriisiin vähentämällä tuotantoa. Tuottajahinnat ovat esimerkiksi naudanlihan ja leipävehnän osalta Saksaa halvempia. Maidon tuottajahinta on romahtanut ja sianlihan tuottajahinta on laskussa. Historiallisen keskittävä ja alueita vastaan kohdistettu politiikka on vaarantanut asumisen ja yrittämisen edellytykset erityisesti maaseutu-Suomessa. Hallituksen on vastattava, miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se tekee vielä tällä hallituskaudella suunnan muuttamiseksi.
Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
Tunnustaako hallitus, että Suomen maatalouden EU:n heikoin kannattavuus osoittaa hallituksen lupaaman täyskäännöksen epäonnistuneen, ja millä mitattavilla toimilla hallitus aikoo kääntää kannattavuuden suunnan vielä tällä hallituskaudella,
miksi hallitus ei käytä täysimääräisesti EU-sääntelyn mahdollistamaa liikkumavaraa ja täydennä EU-kriisitukea kansallisesti, ota käyttöön Lähi-idän kriisin kustannustukea, jatka energiaveron lisäpalautusta vuoden 2027 polttoaineenkulutukseen sekä poista tuotantorakennusten kiinteistöveroa määräajaksi,
sitoutuuko hallitus korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, vientihäiriöistä ja tartuntavyöhykkeen rajoituksista maa- ja metsätaloudelle aiheutuvat kohtuuttomat taloudelliset menetykset,
mihin välittömiin toimiin hallitus ryhtyy estääkseen pitkittyvää kustannuskriisiä leikkaamasta ruoantuotantoa entisestään tilanteessa, jossa viljelijät ovat jo vähentäneet lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja,
milloin hallitus tuo eduskuntaan kilpailulain muutokset, joilla puututaan ruokaketjun ostajavoimaan, ja miksi uudistus on edelleen tekemättä kolme vuotta hallituskauden alkamisen jälkeen,
miksi hallituksen teot ovat ristiriidassa sen lupauksen kanssa, ettei maatalouden kustannuksia nosteta poliittisin päätöksin,
miksi hallitus ei ole pitänyt lupaustaan vähentää maatalousyrittäjien hallinnollista taakkaa ja tarpeetonta byrokratiaa,
millä toimilla hallitus aikoo turvata maatalouden ja maaseudun perusedellytykset, kuten kohtuuhintaisen polttoaineen ja sähkön, yksityistiet ja muun perusinfrastruktuurin sekä kohtuullisesti saavutettavat peruspalvelut, ja
sitoutuuko hallitus EU:n vuosien 2028—2034 rahoituskehysneuvotteluissa siihen, ettei Suomen maatalousrahoituksen taso heikkene nykyisestä ja että maaseudun kehittämisen rahoitus turvataan, sekä ottaako hallitus vastuun neuvottelutuloksesta ja kansallisen liikkumavaran täysimääräisestä hyödyntämisestä?