Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuoltolain, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi terveydenhuoltolakia, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettua lakia ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettua lakia.

Esityksellä toteutettaisiin pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisia toimenpiteitä perustason mielenterveyspalvelujen kehittämiseksi ja psykoterapiapalvelujen saatavuuden vahvistamiseksi. Psykoterapiapalvelujen saatavuutta parannettaisiin uudistamalla psykoterapiakoulutusta kaksiportaiseksi ja säätämällä ensimmäisen portaan koulutus maksuttomaksi sekä kehittämällä mielenterveysalan ammattilaisten koulutusta siten, että se mahdollistaa hoidon painopisteen siirtämisen alkuvaiheen matalan kynnyksen peruspalveluihin.

Esityksen mukaan terveydenhuoltolakiin lisättäisiin uusi säännös kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen portaan koulutuksen rahoituksesta koulutuksen toteuttamisen mahdollistamiseksi. Koulutus olisi opiskelijalle maksuton. Yliopistolle, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, voitaisiin osoittaa rahoitusta vuosittain valtion talousarviossa vahvistettavalla määrällä. Yliopisto tekisi vuosittain sosiaali- ja terveysministeriölle esityksen rahoitustarpeesta, joka perustuisi yhdessä yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa arvioituun koulutusmäärien tarpeeseen ja kustannuksiin.

Kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen portaan suorittaminen tuottaisi laillistetulle sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilölle psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden. Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettua lakia ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettua lakia muutettaisiin, jotta psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys voitaisiin sisällyttää ammattihenkilörekistereihin osaksi ammatinharjoittamisoikeutta. Lisäksi sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilölakeihin lisättäisiin säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta sekä asetuksenantovaltuudet, jotta valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta.

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2027 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

Pääministeri Orpon hallitusohjelman mukaan hallitus toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluissa uudistuksia, joilla hyvinvointialueet pystyvät tehokkaammin varautumaan tulevaisuuden haasteisiin. Palveluiden rakennetta uudistetaan toimimaan portaittain. Tavoitteena on painopisteen siirto korjaavista palveluista kohti varhaisempaa tukea ja apua sekä ennaltaehkäisyä. Oikea-aikainen hoitoon ja palveluihin pääsy varmistetaan ja palveluihin syntyneitä jonoja puretaan. Palveluiden vaikuttavuutta parannetaan. Palveluiden kehittämisessä tartutaan laaja-alaisesti hyvinvointia heikentäviin tekijöihin nuorten mielenterveysongelmista aina vanhuspalveluiden epäkohtiin.

Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden parantamiseksi kiinnitetään erityisesti huomiota muun muassa mielenterveysavun ja -palveluiden saatavuuteen. Tavoitteena on vahvistaa psykoterapiapalveluiden saavutettavuutta uudistamalla psykoterapiakoulutusta kaksiportaiseksi ja säätämällä ensimmäisen portaan koulutus maksuttomaksi sekä kehittää perustason mielenterveyspalveluja esimerkiksi terapiat etulinjaan -toimintamallin kokemuksia hyödyntäen ja ottamalla käyttöön porrasteinen hoitomalli. Psykoterapeuttien saatavuutta parannetaan kehittämällä mielenterveysalan ammattilaisten koulutusta siten, että se mahdollistaa hoidon painopisteen siirtämisen alkuvaiheen matalan kynnyksen peruspalveluihin.

Alkuvuonna 2020 julkaistiin Kansallinen mielenterveysstrategia. Vuoteen 2030 saakka ulottuvan strategian tavoitteena on turvata mielenterveystyön jatkuvuus ja tavoitteellisuus. Strategian pohjalta tulevat hallitukset valitsevat hallituskauden mielenterveyspolitiikan painopisteet ja määrittelevät toimeenpanon keinot, välineet ja seurannan. Mielenterveysstrategiassa linjataan, että psykososiaalisten hoitomuotojen ja interventioiden saatavuutta parannetaan ja niiden tarjoaminen organisoidaan alueellisesti tarpeenmukaisesti. Lisäksi parannetaan sosiaalihuollon edellytyksiä tarjota oikea-aikaisesti mielenterveyttä tukevia sosiaalipalveluja, kuten sosiaalityötä. Hallitusohjelman mukaan Mielenterveysstrategia 2020–2030-työssä tunnistettuja toimia jatketaan osana hallituksen toimenpiteitä mielenterveyden edistämiseksi. Lisäksi jatketaan itsemurhien ehkäisyohjelman toimeenpanoa. Mielenterveysstrategian tavoitteiden mukaisia toimenpiteitä toteutettiin muun muassa vuoden 2025 lopussa päättyneessä Suomen kestävän kasvun ohjelmassa.

Keskeisenä kansallisena toimenpiteenä perustason mielenterveyspalvelujen kehittämisessä on ollut näyttöön perustuvien psykososiaalisten menetelmien käyttöönotto. Hanketyön avulla on viime vuosina koulutettu tuhansia psykososiaalisten menetelmien osaajia perusterveydenhuoltoon, opiskeluhuoltoon ja sosiaalihuoltoon. Vuonna 2020 käynnistyneen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman kaikkiin hankkeisiin tuli sisällyttää psykososiaalisten menetelmien käyttöönotto. Aluksi menetelmien saatavuuden parantaminen kohdentui vain nuorten perustason palveluihin, mutta vuosina 2021–2023 menetelmien käyttöönottoa laajennettiin kaikkiin ikäryhmiin. Koska tavoitteeksi asetettiin myös yhteistyörakenne erikoissairaanhoidon kanssa, vuosille 2022–2023 yliopistollisten sairaaloiden sairaanhoitopiireille myönnettiin osana ohjelmaa erikseen valtionavustusta psykososiaalisten menetelmien alueellisen koordinoinnin kehittämistä varten. Tavoitteena oli saada käyttöön vaikuttavaksi todetut menetelmät yleisimpien lievien ja keskivaikeiden mielenterveys- ja päihdehäiriöiden varhaiseen hoitoon.

Hallituksen esitys eduskunnalle lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 131/2024 vp)

Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyä koskevan hallituksen esityksen (HE 74/2022 vp) käsittelyssä, jossa käsiteltiin myös kansalaisaloitetta ”Terapiatakuu mielenterveyspalveluihin pääsyn nopeuttamiseksi”, tunnistettiin, ettei perusterveydenhuoltoon ole saatavilla tarpeeksi koulutettua henkilöstöä psykoterapian saatavuuden turvaamiseen. Valiokuntakäsittelyssä kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kokonaisuudessa on erotettava käsitteellisesti varsinaiset psykoterapiat muista psykososiaalisista hoidoista ja interventioista. Läheskään kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset eivät tarvitse psykoterapiaa. Käsittelyn yhteydessä tunnistettiin myös lasten ja nuorten perusterveydenhuollon mielenterveyden hoidon puutteet ja viiveet. Sosiaali- ja terveysvaliokunta painotti tuolloin, että psykososiaalisten hoitomuotojen sekä psykoterapian saatavuutta turvaavia toimia oli jatkettava määrätietoisen ja pitkäjänteisen kehittämisen kautta.

1.2

Valmistelu

Sosiaali- ja terveysministeriössä on parhaillaan valmisteilla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistus. Uudistus on osa kokonaisuutta, joka sisältää useita eri toimenpiteitä sote-alan ammattilaisten saatavuuden ja riittävyyden parantamiseksi. Eri toimet on koottu Hyvän työn ohjelmaksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädäntöä koskeva säädösvalmisteluhanke on käynnistynyt vuonna 2024, jonka aikana on toteutettu uudistuksen esivalmistelua sekä hankittu useita selvityksiä valmistelun tueksi. Uudistus toteutetaan vaiheittain ylivaalikautisesti. Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa on jo toteutettu useita yksittäisiä säädösmuutoksia, joilla on voitu edistää uudistuksen tavoitteita.

Psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuutta koskeva hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä osana Hyvän työn ohjelmakokonaisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa psykoterapeuttikoulutuksen sekä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen koulutuksen kehittämistä ohjaavan sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön yhteisen ohjausryhmän tehtävänä on ollut ohjata ja koordinoida sosiaali- ja terveysministeriössä ja opetus- ja kulttuuriministeriössä toteutettavaa hallitusohjelmakirjausten toimeenpanoa sekä luoda tavoitetilaa uudistuksen etenemiselle. Ohjausryhmä on asetettu toimikaudelle 19.9.2024–31.3.2027. Ohjausryhmä ei ollut yksimielinen kaikista asiaan liittyvistä ratkaisuista.

Esityksen valmistelutyössä on hyödynnetty laajasti varsinaisen psykoterapiakoulutuksen piirissä toimivien koulutustoimijoiden osaamista sekä eri koulutustoimijoiden yhteistyörakenteita. Lisäksi valmistelun taustatyössä on ollut mahdollista hyödyntää Terapiat etulinjaan -hankkeen toimijoiden kokemuksia ja sen yhteydessä muodostettuja yhteistyöaluetasoisia rakenteita. Toteutusehdotusta ja hallituksen esityksen luonnosta käsiteltiin Kestävän hyvinvointiyhteiskunnan ministerityöryhmässä 28.5.2025, 4.12.2025, 19.3.2026 ja 18.6.2026.

Valmistelun aikana on järjestetty kuulemistilaisuus opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteistyössä. Tarkoituksena oli kuulla näkemyksiä sosiaali- ja terveysministeriön alustavista ehdotuksista niin kutsutun ensimmäisen portaan koulutuksen mallista ja erityisesti sen rahoituksesta. Kuulemistilaisuuteen kutsuttiin ja puheenvuoroja pitivät tahot, jotka edustivat yliopistoja, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu (”psykoterapeuttikoulutusyliopisto”), yliopistollista sairaalaa ylläpitäviä hyvinvointialueita ja HUS-yhtymää sekä valtakunnallisen yliopistojen psykoterapeuttikoulutuskonsortion, psykologian alan yliopistoverkoston Psykonetin ja kehitteillä olevan sairaanhoitajan erikoistumiskoulutushankkeen edustajat.

Kuulemistilaisuudessa esitettiin vastakkaisia näkemyksiä esityksestä. Pääasiassa yliopistojen edustajat vastustivat rahoituksen osoittamista hyvinvointialueille ja esittivät rahoituksen kohdentamista kokonaisuudessaan yliopistoille ja kokivat, että esityksellä pyritään ohittamaan yliopistojen autonomiaa koulutuksen järjestäjänä. Osassa yliopistojen puheenvuoroja kuitenkin todettiin uudistuksen tärkeys ja kannatettiin esityksen tavoitteita. Myös Psykonet nosti puheenvuorossaan esille yliopiston autonomian ja toiveen psykoterapeuttikoulutuksen aidosta kaksiportaisuudesta. Erikoipätevyydestä säätäminen ei saanut kannatusta. Hyvinvointialueiden edustajat eivät yliopistojen tavoin vastustaneet rahoitukseen liittyvää esitystä. Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutuksen edustajat näkivät esityksessä paljon hyvää, muun muassa palvelujärjestelmälähtöisyyden ja korkeakoulujen välisen yhteistyön ja kuulemistilaisuudessa ehdotetun mallin mukaisen rahoituksen kaksikanavaisuuden. Kuulemistilaisuudessa kuultujen puheenvuorojen johdosta esitysluonnosta muotoiltiin eräiltä osin uudelleen niin, että sanoitus varmistaa yliopistojen autonomian koulutuksen järjestämisessä.

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros ajalla 7.4.2026—20.5.2026. Lausuntoa pyydettiin muun muassa ministeriöiltä, Lupa- ja valvontavirastolta, psykoterapeuttikoulutusta järjestäviltä yliopistoilta, ammattikorkeakouluilta, psykoterapeuttikoulutusta tuottavilta organisaatioilta, hyvinvointialueilta, Helsingin kaupungilta ja HUS-yhtymältä sekä ammatillisilta ja tieteellisiltä järjestöiltä. Lisäksi kaikilla halukkailla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa Lausuntopalvelu.fi -palvelussa.

https://stm.fi/hankkeet

Lausuntopalautetta käsitellään jäljempänä jaksossa 6. Lisäksi lausuntopalautteesta on laadittu erillinen yhteenveto. Lausunnot, lausuntoyhteenveto ja muut hankkeen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessatunnuksella STM063:00/2025.

Esitysehdotus on tarkastettu oikeusministeriön laintarkastuksessa.

2

Nykytila ja sen arviointi

2.1

Mielenterveyden häiriöistä syntyvät kustannukset

Mielenterveys tilannekuva; Työterveyslaitoksen tietopaketti 29.8.2025 (ei julkaistu)

Mielenterveyden häiriöistä syntyviin kustannuksiin lukeutuvat sairauksien hoidon kustannusten ohella myös työkyvyttömyyskustannukset, jotka koostuvat niin työkyvyttömyyseläköitymisen kuin sairauspoissaolojenkin aiheuttamasta välittömästä menetetystä työpanoksesta kuin myös sairaana työskentelyn aiheuttamasta tuotannon laskusta. Lisäksi työpanoksen korvaaminen aiheuttaa lisäkustannuksia.

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4139-7

Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:6.

Mielenterveyden häiriöistä aiheutuva sairaustaakka johtuu suurimmaksi osaksi työ- ja toimintakyvyn heikkenemisestä. Häiriöihin sairastutaan tyypillisesti nuorena, jolloin ne voivat heikentää sairastuneen koulutusta, työllistymistä ja sosiaalista verkostoa. Tämä näkyy mielenterveyden häiriöiden suurina epäsuorina kustannuksina. Mielenterveyteen liittyvän sairaanhoidon kustannusta hyvinvointialueille tai muulle terveydenhuollolle (tai siitä maksaville tahoille) ei ole arvioitu viime aikoina. OECD:n vuoden 2018 raportin (Health at a glance: Europe 2018) mukaan mielenterveyden suorat ja epäsuorat kustannukset ovat Suomessa OECD-maiden suurimpien joukossa.OECD:n arvion mukaan mielenterveysongelmien yhteiskunnallinen kustannus Suomessa vuonna 2015 oli noin 11 miljardia euroa, josta 2,5 miljardia kohdistui terveydenhuoltoon, 3,9 miljardia sosiaalietuuksiin ja jäljelle jäävät 4,7 miljardia koostuisi menetetystä työpanoksesta. Kotimaisiin laskelmiin verrattuna OECD:n arvio on huomattavasti suurempi erityisesti menetetyn työpanoksen osalta.

https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeensaajat/

Eläketurvakeskus. Suomen työeläkkeensaajat.

https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/avainluvut/tyokyvyttomyyselakkeelle-siirtyneet/

Eläketurvakeskus. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ja sairauspäivärahan hakemiseen. Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2024 mielenterveyden häiriöt olivat tuki- ja liikuntaelinten sairauksien jälkeen toiseksi yleisin syy (31 %) työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseksi. Masennus on jo pitkään ollut suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen.Vuonna 2024 lähes 5500 henkilölle myönnettiin työkyvyttömyyseläke mielenterveyssyistä

https://tietotarjotin.fi/tietopaketti/2699253/tietopaketti-sairauspoissaolot-ja-sairauspaivaraha

Kelan tietotarjotin. Tietopaketti: sairauspoissaolot ja sairauspäiväraha.

Kansaneläkelaitoksen (jäljempänä Kela) huhtikuussa 2025 julkaisemien tietojen mukaan Kelan maksamaa sairauspäivärahaa sai vuoden 2024 aikana kaiken kaikkiaan noin 306 000 henkilöä. Selvästi yleisimpänä syynä sairauspäivärahan saamiselle olivat mielenterveyden häiriöt, joiden perusteella sairauspäivärahaa maksettiin yli 100 000 henkilölle. Viime vuosien aikana sairauspäivärahan saaminen mielenterveyden häiriöiden perusteella on yleistynyt samalla kun tuki- ja liikuntaelinten sairauksien merkitys on puolestaan pienentynyt. Näyttää kuitenkin siltä, että vuodesta 2017 alkanut mielenterveyden häiriöiden vuoksi sairauspäivärahaa saaneiden määrän pitkäaikainen kasvu olisi toistaiseksi pysähtynyt, sillä vuoden 2024 saajien määrä pysyi suunnilleen vuoden 2023 tasolla. Mielenterveyden häiriöistä ahdistuneisuushäiriöt ovat nykyään yleisin sairauspäivärahan peruste. Vuonna 2024 yli 50 000 henkilöä sai sairauspäivärahaa ahdistuneisuushäiriön vuoksi. Lukumäärä on yli 2,5-kertaistunut vuodesta 2016. Toiseksi yleisin mielenterveyshäiriöiden ryhmä sairauspäivärahan perusteena on masennushäiriöt. Masennushäiriöiden perusteella päivärahaa saaneiden määrä ei kuitenkaan ole enää viime vuosina kasvanut, vaan tällä perusteella sairauspäivärahaa saaneiden määrä väheni vuonna 2024 noin viisi prosenttia vuoteen 2023 verrattuna.

Mielenterveysstrategiassa viitatuissa aiemmissa tutkimuksissa on arvioitu masennuksen ja ahdistuneisuuden hoidon kattavuuden laajentamisen taloudellisia vaikutuksia. Monet mielenterveyttä edistävät interventiot, ehkäisevät interventiot ja varhaiset hoitointerventiot tuottavat rahallisia säästöjä sekä sosiaali- ja terveydenhuollolle että koko yhteiskunnalle. Erityisesti lapsille ja nuorille suunnatut interventiot ovat kannattavia, koska rahallisesti mitattavat hyödyt tulevat myös myöhemmän paremman koulutustason ja työelämään sijoittumisen kautta. Tutkimusten eräitä johtopäätöksiä oli, että mielenterveyden häiriöiden hoidon lisäämisen hyödyt ylittävät hoidon laajentamisen kustannukset 2,3–3,0-kertaisesti, jos pelkästään taloudelliset hyödyt lasketaan mukaan, ja jopa 3,3–5,7-kertaisesti, jos myös parantuneen terveyden arvo lasketaan mukaan.

https://tietotarjotin.fi/uutinen/991217/kuntoutuspsykoterapiaa-saavia-toistaiseksi-ennatysmaara-kustannusten-kasvu-on-tasaantunut-viime-vuosina?-q=terapia

Kelan tietotarjotin. Kuntoutuspsykoterapiaa saavia toistaiseksi ennätysmäärä – kustannusten kasvu on tasaantunut viime vuosina.

Voidaan todeta, että varhaisen vaiheen hoitointerventioiden kustannukset ovat suhteellisen pieniä mielenterveyden häiriöiden aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna. Siitä huolimatta näyttöön perustuvien psykososiaalisten hoitojen saatavuutta ei ole vielä saatu tarpeen edellyttämälle määrälliselle tasolle. Suomalaisessa hoitojärjestelmässä ovat painottuneet pitkät kuntoutuksena annettavat psykoterapiat, mikä johtuu Kelan kuntoutusrahoitusjärjestelmästä sekä lyhyempien hoitomallien vähäisestä saatavuudesta. Vuodesta 2010 kuntoutusterapian saajien määrä on nelinkertaistunut, 15 000:sta yli 64 000:een. Samalla Kelan terapiakorvaukset ovat nousseet 23 miljoonasta 105 miljoonaan, johon ei ole vielä laskettu potilaiden omavastuita.

2.2

Mielenterveyden palvelut ja palvelujärjestelmä

Hallituksen esitys eduskunnalle lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 131/2024 vp), s.17.

Mielenterveyden hoidosta perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa säädetään terveydenhuoltolain (1326/2010) 27 §:ssä. Sen mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä alueensa asukkaiden mielenterveyden hoito, johon kuuluu mielenterveyttä suojaaviin ja sitä vaarantaviin tekijöihin liittyvä ohjaus ja neuvonta sekä tarpeenmukainen yksilön, perheen ja muiden läheisten psykososiaalinen tuki ja tuen yhteen sovittaminen. Mielenterveyden hoitoon kuuluu myös mielenterveyden häiriöiden ehkäiseminen, tutkimus, hoito ja lääkinnällinen kuntoutus monimuotoisina palveluina. Terveydenhuoltolaki edellyttää, että mielenterveyden hoito on suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hyvinvointialueella ja kunnissa tehtävän mielenterveyden edistämisen kanssa.

https://stm.fi/documents/1271139/150418668/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf/72291d6a-1f9e-1be1-0854-d77ab3b49bc6/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf?t=1676635452511

Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: Psykososiaalisten menetelmien käsitteiden täsmentämistarpeet, niihin kuuluvien hoitomuotojen käyttö ja toteutus sekä toimenpiteet niiden saatavuuden turvaamiseksi.

Perusterveydenhuollolla on ensisijainen hoitovastuu mielenterveyden lievien ja keskivaikeiden häiriöiden hoidosta sekä vakavien häiriöiden ylläpito- tai seurantatyyppisestä hoidosta. Perusterveydenhuollon tehtäviin kuuluvat myös ehkäisevän ja varhaisen hoidon hoitomenetelmien hallinta ja käyttö, mielenterveyden tukeminen sekä potilaiden perheenjäsenten ja läheisten mielenterveyden tukeminen. Perusterveydenhuollolla tarkoitetaan sosiaali- ja terveyskeskuksia, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä mahdollisia perusterveydenhuollon erillisiä mielenterveystyöryhmiä. Kouluterveydenhuoltoon ei kuitenkaan sisälly lakisääteisiä sairaanhoitopalveluja, vaan kouluikäisten olisi saatava nämä palvelut muualta perusterveydenhuollosta. Työnantajat voivat halutessaan mahdollistaa yleislääkäritasoisen työterveyshuoltopainotteisen sairaanhoidon työpaikan työntekijöille. Tämä sairaanhoito voi sisältää psykososiaalista hoitoa työterveyshuoltosopimuksessa määritellyn mukaisesti. Lisäksi psykoterapiapalveluja saadaan yksilöiden tai työpaikkojen omalla kustannuksella tai heidän ottamiensa vakuutusten kautta yksityisiltä terveydenhuollon palveluntuottajilta.

Psykiatrisen erikoissairaanhoidon alat vastaavat vakavien tai komplisoituneiden häiriöiden hoidosta. Sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon sisältyy biologisten ja psykososiaalisten hoitomenetelmien käyttö hoidon porrastuksen mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2019 julkaistuissa yhtenäisissä kiireettömän hoidon perusteissa esitetään perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon hoidon porrastus ja työnjako, joka soveltuvin osin koskettaa myös työterveyshuoltoa. Perusterveydenhuollolle kuuluvat sen mukaan muun muassa mielenterveyden tukeminen, ehkäisevän hoidon menetelmät erikoissairaanhoidon tukemana sekä tavallisimpien oireiden ja häiriöiden ensisijainen hoitovastuu erikoissairaanhoidon tukemana. Erikoissairaanhoidolle kuuluvat suosituksen mukaan erikoissairaanhoidon ja perustason yhteistyössä esimerkiksi keskitetysti koottua osaamista edellyttävien psykososiaalisten hoitomuotojen tarjoaminen perustason hoitovastuulla oleville potilaille sekä riittävän laajan näyttöön perustuvien psykososiaalisten hoitojen valikoiman järjestäminen perustason hoitovastuulla oleville potilaille. Erikoissairaanhoito on ensisijaisesti vastuussa hoidosta, psykososiaaliset hoitomuodot mukaan lukien, jos potilaan oireet ovat vaikeita, tila ei korjaudu odotetusti tai työ- tai toimintakyky on heikentynyt.

On arvioitu, että noin 120 000–140 000 henkilöä tarvitsisi vuosittain masennus- tai ahdistushäiriön ilmaantumiseen vastaavan psykososiaalisen intervention (psykoterapiaa tai lyhyen psykososiaalisen hoidon). Käytettävissä oleva tieto toteutuneesta hoidosta on puutteellista, mutta voidaan arvioida, että minimissään yli 80 000 henkilöä sai vuonna 2021 interventiota johonkin ongelmaan, joko psykoterapiana tai lyhyenä psykososiaalisena hoitomenetelmänä. Vertailussa on hyvä huomata, että palveluja saavien joukossa on henkilöitä, joiden hoito on alkanut jo aikaisempina vuosina, ja jatkuu edelleen.

https://stm.fi/documents/1271139/150418668/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf/72291d6a-1f9e-1be1-0854-d77ab3b49bc6/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf?t=1676635452511STM

Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: Psykososiaalisten menetelmien käsitteiden täsmentämistarpeet, niihin kuuluvien hoitomuotojen käyttö ja toteutus sekä toimenpiteet niiden saatavuuden turvaamiseksi. .

Tavoitteena on, että erikoissairaanhoidon käytön ja kuntoutuspsykoterapian tarve vähenisivät jonkin verran siinä vaiheessa, kun perustason hoitopalvelut ovat laajentuneet kattaviksi ja toimivat tehokkaasti. Siitä, voidaanko perustasolla nopeasti saatavilla lyhythoidoilla ja lyhytpsykoterapioilla vähentää pitkien psykoterapioiden tarvetta, ei ole olemassa kotimaista tai ulkomaista tutkimustietoa. Voidaan olettaa, että lyhyet hoidot varhain tarjottuna ovat osalle potilaita riittävä hoito. Edellytyksenä kuitenkin on, että lyhythoitoja on saatavilla tarvetta vastaavasti ja nopeasti ja että niitä toteuttaa osaava henkilöstö. Tärkein peruste lyhyiden hoitojen ottamiselle laajaan käyttöön on kuitenkin se, että näin hoidon piiriin saadaan alkavat ja lievät mielenterveyden häiriöt, jotka nykytilanteessa ovat pitkälti hoidon ulkopuolella, vaikka ne aiheuttavat työ- ja toimintakyvyn heikkenemistä.

ibid.

Mielenterveyden häiriöiden hoidossa tarvitaan yleis- ja erikoislääkärien ohella psykologeja sekä mielenterveyden hoitoon lisäkoulutusta saaneita muita sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä, kuten sairaanhoitajia. Ammattilaisten koulutusta tulee kehittää siten, että se mahdollistaa hoidon painopisteen siirtämisen alkuvaiheen peruspalveluihin. Psykososiaalisten menetelmien käyttö kuuluu sekä perusterveydenhuollolle että erikoissairaanhoidolle. Perusterveydenhuollossa ei juurikaan ole valmiiksi näiden menetelmien osaamista, vaan henkilöstöä on koulutettava niihin. Osaamisen vahvistamisen tarve koskee eniten sairaanhoitajia.

Sosiaalihuollossa toteutetaan lasten ja nuorten mielenterveystyötä pääosin yleisinä sosiaalipalveluina, kuten opiskeluhuollon kuraattoripalveluna, kasvatus- ja perheneuvontana, sosiaalityönä, sosiaaliohjauksena ja perhetyönä. Yleisten palvelujen rinnalla sosiaalihuollon lakisääteiseen palveluvalikoimaan kuuluu myös muutamia erityisesti psyykkisen toimintakyvyn heikkenemisestä johtuvaan tuen tarpeeseen kohdennettuja palveluja. Sellaisina on järjestettävä ainakin asumispalveluja sekä niiden yhteydessä annettavaa sosiaaliohjausta, sosiaalityötä ja sosiaalista kuntoutusta. Lisäksi lapsille ja alle 23-vuotiaille nuorille on mielenterveystyön palveluna järjestettävä hyvinvointialueen määrittämällä tavalla psykososiaalista tukea, jossa käytetään psykologiseen vuorovaikutukseen perustuvia määrämuotoisia ja aikarajoitteisia psykososiaalisia työmenetelmiä (niin sanottu lasten ja nuorten terapiatakuu sosiaalihuollon osalta). Sosiaalihuollon mielenterveystyön palvelut täydentävät muita sosiaalihuoltolain (1301/2014) yleisinä palveluina järjestettäviä mielenterveyden tukemiseksi tarvittavia sosiaalipalveluja. Sosiaalihuollossa tehtävä mielenterveystyö on sosiaalihuoltolain 25 §:n mukaan suunniteltava ja toteutettava siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden muun sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa sekä hyvinvointialueella ja kunnissa tehtävän mielenterveyden edistämisen kanssa.

Sosiaalihuollon psykososiaalisia työmenetelmiä hyödyntävän menetelmällisen tuen tarkoituksena ei ole hoito, vaan yksilön, perheen tai yhteisön toimintakyvyn, sosiaalisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden ja osallisuuden edistäminen tai elämäntilanteen ja ongelmien selvittäminen. Tietyt terveydenhuollossa käytettävät psykososiaaliset hoitomenetelmät soveltuvat myös sosiaalihuollon työmenetelmiksi tilanteissa, joissa terveydenhuollon hoitoa ei tarvita ja ensisijaista on sosiaalihuollon antama tuki. Sosiaalihuollon psykososiaalinen työmenetelmä voi myös täydentää terveydenhuollossa annettua hoitoa. Sosiaalihuollossa on käytetty määrämuotoisia työmenetelmiä esimerkiksi osana kasvatus- ja perheneuvontaa. Myös opiskeluhuollon kuraattoripalvelussa ja muissa matalan kynnyksen sosiaalihuollon palveluissa on voitu ottaa käyttöön määrämuotoisia menetelmiä esimerkiksi tukena tilanteisiin, joissa nuorella on masennusoireita, mutta ei kuitenkaan tarvetta terveydenhuollon vastuulla olevaan mielenterveyden hoitoon.

Toukokuussa 2025 voimaan tulleen lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevan sääntelyn mukaan hyvinvointialueen määrittämät määrämuotoiset ja aikarajoitteiset psykososiaaliset työmenetelmät määritetään sosiaalihuollossa mielenterveystyön palveluksi, jonka saaminen perustuu palvelutarpeen arvioon ja josta tehdään hallintopäätös. Hyvinvointialue määrittelee ne sosiaalipalvelut, joissa työskentelevä henkilöstö antaa takuun piiriin kuuluvaa tukea ja missä laajuudessa toimintaa järjestetään sosiaalihuollossa. Menetelmät, jotka kuuluvat takuun piiriin sosiaalihuollossa, sovitaan osana yhteistyöalueen yhteistyösopimuksia.

Opiskeluhuollon kuraattoripalvelujen järjestäminen on hyvinvointialueiden vastuulla, mutta kuraattorien työ on opiskeluhuoltolain (1287/2013) mukaista koulunkäynnin tukea ja ohjausta, joilla muun muassa tuetaan opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. Vastaavasti opiskeluhuollon psykologien tehtävät määritellään opiskeluhuoltolaissa, ja psykologipalvelujen järjestäminen on säädetty terveydenhuoltolaissa hyvinvointialueiden vastuulle.

Hoitoon pääsyn tehostaminen on tunnistettu yhdeksi keskeisimmäksi keinoksi masennuksen ja ahdistuneisuushäiriöiden tautitaakan vähentämisessä. Masennus ja ahdistuneisuusoireet ovat kuitenkin yleistyneet niin paljon, että perinteisten hoitomallien ja erikoissairaanhoitopainotteisten järjestelmien resurssit eivät tule riittämään. Siksi painopistettä on siirrettävä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon ja ehkäisevään työhön. Samalla mahdollistuu hoitojen aiempaa nopeampi aloittaminen. Tämä onnistuu kuitenkin vain, mikäli hoidon ja tuen tarve tunnistetaan peruspalveluissa oikein ja vaikuttavia hoitoja ja tukimuotoja on tarjolla. Perusterveydenhuolto tarvitsee lisää työvälineitä varhain ja nopeasti saatavilla olevaan mielenterveyden hoitoon sekä sosiaalihuolto vastaavasti mielenterveyden tukemiseen. Tämän vuoksi erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön koulutusta on kehitettävä vastaamaan peruspalveluiden tarpeisiin.

https://folktinget.fi/article-173094-76185-vart-forsvinner-den-svensksprakiga-vardpersonalen/

12 Sofia Kajander. Vart Försvinner den svenspråkiga vårdpersonalen? Svenska Finlands folkting 2020.

https://www.oph.fi/sv/nyheter/2025/enkaten-halsa-i-skolan-2025-den-gemenskap-som-byggs-upp-i-skolor-och-laroanstalter

Opetushallitus. Enkäten Hälsa i skolan 2025: Den gemenskap som byggs upp i skolor och läroanstalter stöder välbefinnandet och förebygger mobbning

Lisäksi mielenterveyspalvelujärjestelmässä on tarve huomioida ruotsinkielinen palvelukokonaisuus. Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista, jossa kielellä on keskeinen merkitys. Alalla on merkittävä henkilöstöpula sekä haasteita ruotsinkielisissä mielenterveyspalveluissa. Svenska Finlands folkting on marraskuussa 2020 julkaissut selvityksen, jonka mukaan kyselyyn vastanneista julkisen terveydenhuollon työnantajista 63 prosenttia koki ruotsinkielisen henkilöstön rekrytoinnin vaikeammaksi kuin suomenkielisen. Vaikeimmin rekrytoitavien ammattiryhmien joukossa mainittiin muun muassa psykoterapeutit, sosiaalityöntekijät ja neuropsykologit. Selvitys osoitti myös, että yleisimmät kuntien ruotsinkielisen palvelutarpeen tyydyttämiseksi hankkimat palvelut olivat erilaiset terapiapalvelut.Sote-uudistuksen vaikutuksia ruotsinkielisen henkilöstön saatavuuteen on vielä varhaista arvioida, mutta muun muassa hallintovaliokunnan lausunnossa hallituksen kertomukseen kielilainsäädännön soveltamisesta 2025 (HaVL 6/2026 vp) on kiinnitetty huomiota siihen, että hyvinvointialueilla on pula ruotsinkielisestä henkilökunnasta. Lisäksi esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2025 kouluterveyskyselyssä on ilmennyt haasteita ruotsinkielisten koulujen oppilaiden mahdollisuuksista käsitellä nuorelle tärkeitä asioita.Huomioitava on myös, että ruotsinkielisellä alueella on pienet palveluvolyymit ja pitkät etäisyydet. Ruotsinkielisen kolmannen sektorin järjestöt vastaavat sellaisista sosiaalihuollon palveluista ja tukitoiminnoista, joita julkinen sektori ei tarjoa ruotsiksi. Erot siinä, miten erilaiset mielenterveyspalvelut järjestetään suomen- ja ruotsinkielisille väestöryhmille, ovat siten merkittäviä.

2.3

Psykoterapia, muut psykososiaaliset menetelmät ja siihen liittyvä käsitteistö

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01311

Hannaleena Eerola. Psykoterapian aloittaminen ja psykoterapian muodot. Lääkärikirja Duodecim Terveyskirjasto. .

https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2016/02/lausuma06.pdf

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen akatemia. Konsensuslausuma. Psykoterapia.

Terveydenhuollossa annetun psykoterapian tavoitteena on poistaa tai lievittää psyykkisiä ongelmia ja niihin liittyvää kärsimystä. Psykoterapiassa pyritään tukemaan psyykkistä kasvua ja kehitystä, lisäämään ihmisen valmiuksia ratkaista ongelmiaan itse sekä auttamaan häntä löytämään toimivia lähestymistapoja ihmissuhteissaan.Psykoterapiassa on kyse jäsennellystä vuorovaikutuksellisesta prosessista potilaan (potilaiden) ja hoitavan henkilön (henkilöiden) välillä. Psykoterapia on tavoitteellista, mielenterveyden ongelman tai häiriön poistamiseen tai lieventämiseen tähtäävää ammatillista toimintaa. Se pohjautuu vakiintuneeseen ja koeteltuun psykologiseen tietopohjaan ja sen puitteet määritellään hoitosopimuksessa.Psykoterapia on yksilöllinen hoitomuoto, jossa psykoterapeutti muokkaa työskentelyään potilaan tai ryhmän tarpeiden mukaan.

Psykoterapia on jakautunut useisiin eri suuntauksiin, ja osa suuntauksista eri terapiamuotoihin. Eri psykoterapioilla katsotaan olevan suuntauksista ja terapiamuodoista riippumattomia yhteisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat annetun psykoterapian tuloksellisuuteen. Tällaisia ovat esimerkiksi psykoterapeutin ja potilaan välinen vuorovaikutussuhde, jaettu käsitys tavoitteista ja myönteinen tunneside. Psykoterapeuttiseen perusosaamiseen sisältyy mielenterveyden ongelman tai häiriön luonteesta riippumattomia taitoja ja tekniikoita, kuten yhteistyösuhteen luominen, vuorovaikutuksen tutkiminen ja potilaan tapauksen jäsentäminen.

https://www.jyu.fi/fi/kptk/psykologia/psykoterapeuttikoulutus/psykoterapeuttikoulutuksia-koskevat-suositukset

Jyväskylän yliopisto. Psykoterapeuttikoulutuksia koskevat suositukset.

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9995-4

Psykoterapiakoulutuksen nykytila ja haasteet ja tarvittavat toimenpide-ehdotukset: Selvitystyö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:19. .

Psykoterapia on terveydenhuollon tavoitteellista ammatillista toimintaa, jossa kysymys potilasturvallisuudesta on keskeinen ja tärkeä. Psykoterapeuttikoulutus tähtää psykoterapeuttina toimimisen edellyttämän osaamisen hallintaan ja koulutuksella halutaan varmistaa lääketieteellisesti pätevä hoito ja potilasturvallisuus. Potilasturvallisuus on erityisen keskeistä mielenterveyden häiriöitä sairastavien henkilöiden - lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten - kohdalla, koska monesti he ovat helposti haavoittuvia ja usein heidän mahdollisuutensa ajaa omaa etuaan on vähäinen.Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston, PALKO:n (2018) laajaan tutkimuskirjallisuuteen perustuvan selvityksen mukaan psykoterapia on tehokas ja tuloksellinen mielenterveyden hoitomenetelmä.

Varsinaisia psykoterapioita toteuttavat asianmukaisesti koulutetut psykoterapeutit. Psykoterapeutti on voimassa olevan terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön mukaan nimikesuojattu terveydenhuollon ammattinimike. Terapeutti -nimikettä voi puolestaan käyttää periaatteessa kuka tahansa, ja tarjolla onkin useita erilaisia terapioita, jotka eivät kuitenkaan ole mielenterveyden hoitoa.

Myös sosiaalihuollossa toimii nimikesuojattuja psykoterapeutteja. Psykoterapeutteina he ovat nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Joissain tapauksissa psykoterapeutti voi työskennellä sosiaalihuollossa tuottaen terveyspalvelua (hoidon antaminen). Lisäksi pari- ja perhepsykoterapia soveltuvat sosiaalihuollon tehtäväksi silloin, kun niitä käytetään yksilön tai perheen vuorovaikutustaitojen vahvistamiseen ja vuorovaikutussuhteiden ristiriitojen ratkaisemiseen eikä hoitona.

Psykososiaalisilla menetelmillä tarkoitetaan terveydenhuollon hoitomenetelmiä ja sosiaalihuollon työmenetelmiä. Terveydenhuollossa psykososiaalisten hoito- ja kuntoutusmenetelmien kirjo on laaja. Se käsittää lyhyiden ja pitkien psykoterapioiden ja muiden psykoterapiatekniikoihin perustuvien menetelmien ohella muun muassa psykoedukaation eli koulutuksellisen terapian, luovien terapioiden, ammatillisen kuntoutuksen, kognitiivisen kuntoutuksen ja sosiaalisten ja arkielämän taitojen harjoittelun menetelmiä ja ohjelmia.

Määritelmällisesti psykososiaalinen hoito tarkoittaa erilaisia terveydenhuollon monimuotoisia toimia, joilla edistetään potilaan toimintakykyä ja hyvinvointia. Ne sisältävät omahoidon tukea, arjen psykososiaalista tukea, erilaisia hoitomenetelmiä ja spesifejä psykoterapioita. Psykososiaaliset hoitomenetelmät ovat käyttökelpoisia sekä ennaltaehkäisyssä että hoidossa. Psykososiaaliset hoitomenetelmät ovat terveydenhuollon menetelmiä, ja hoidon sisältö tulee kirjata potilasasiakirjoihin.

https://stm.fi/documents/1271139/150418668/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf/72291d6a-1f9e-1be1-0854-d77ab3b49bc6/Selvitys+psykososiaalisista+menetelmist%C3%A4+090223.pdf?t=1676635452511

Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: Psykososiaalisten menetelmien käsitteiden täsmentämistarpeet, niihin kuuluvien hoitomuotojen käyttö ja toteutus sekä toimenpiteet niiden saatavuuden turvaamiseksi.

Psykososiaalisia hoitomenetelmiä voidaan soveltuvin osin käyttää myös sosiaalihuollon ammattilaisten työmenetelminä.Lisäksi sosiaalihuollolla on käytössä omia, erityisesti sosiaalihuollon tarpeisiin kehitettyjä psykososiaalisen tuen työmenetelmiä, esimerkiksi eroriitoihin liittyen.

Ibid.

Käsitteistö ei ole täysin vakiintunutta Suomessa tai kansainvälisesti. Oleellista on, että sosiaali- ja terveydenhuollon on viestittävä varsinaisesta psykoterapiasta ja muista psykososiaalisista hoidoista niin, että potilas ymmärtää annettavan palvelun luonteen.

https://stm.fi/documents/1271139/150123656/Ohje_Lasten%20ja%20nuorten%20terapiatakuu.pdf/a2fa3f86-84c8-bbfa-5b08-380c2b9c2472/Ohje_Lasten%20ja%20nuorten%20terapiatakuu.pdf?t=1741767049540

Sosiaali- ja terveysministeriö. Ohje: Säännökset lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten pääsystä perusterveydenhuollon lyhytpsykoterapiaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon määrämuotoisiin lyhytinterventioihin (terapiatakuu)

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa ohjeessa säännöksistä lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten pääsystä perusterveydenhuollon lyhytpsykoterapiaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon määrämuotoisiin lyhytinterventioihinkäytetään 1.5.2025 voimaan tulleen sääntelyn sisältöä kuvattaessa käsitteitä lyhytpsykoterapia ja määrämuotoinen lyhytinterventio. Näillä käsitteillä tarkoitetaan niitä terveydenhuollon psykososiaalisia hoitomenetelmiä ja sosiaalihuollon psykososiaalisia työmenetelmiä, jotka kuuluvat mainitun lainsäädännön piiriin.

Lyhytpsykoterapialla tarkoitetaan mainitussa ohjeessa perusterveydenhuollossa annettavaa psykoterapiaa, joka kestää enintään noin 20–25 tapaamiskertaa. Lyhytpsykoterapiaa antaa psykoterapeutti, joka on saanut psykoterapeuttikoulutuksen. Käsitteellisesti lyhytpsykoterapia on erotettava muista psykososiaalisista keskusteluhoidoista. Julkisessa palvelujärjestelmässä lyhytpsykoterapiaan ohjaudutaan lääkärin arvion perusteella. Perusterveydenhuollon hoitovastuulla oleville potilaille tarjotaan lyhytpsykoterapiaa usein erikoissairaanhoidon järjestämänä.

Määrämuotoisilla lyhytinterventioilla tarkoitetaan mainitussa ohjeessa puolestaan psykososiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiseen tai tietyn mielenterveyden ongelman ehkäisyyn tai hoitoon kehitettyjä sosiaali- ja terveydenhuollon menetelmiä. Määrämuotoisella lyhytinterventiolla tulee olla tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuusnäyttöä sekä selkeästi kuvattu teoreettinen viitekehys, rakenne, sisältö ja kohderyhmä.

Perustason palveluiden käyttöön soveltuvat määrämuotoiset lyhytinterventiot ovat psykoterapiaa lyhyempiä ja tarkoitettu lievempiin oireisiin ja mielenterveyden häiriöihin sekä niiden ehkäisyyn. Määrämuotoisuus tarkoittaa, että intervention sisältö on määritelty ja etenee määritellyissä rajoissa toteuttajasta riippumatta, usein käsikirjan avulla. Näitä lyhytinterventioita voivat antaa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt, jotka ovat saaneet kyseisen menetelmän käyttöön liittyvän koulutuksen. Näitä ammattihenkilöitä voivat olla esimerkiksi sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, lääkärit, psykologit, opiskeluhuollon kuraattorit, sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät. Menetelmien käyntimäärät vaihtelevat interventio- ja häiriökohtaisesti noin 6–20 käyntikerran välillä, lapsen, nuoren tai perheen tilanteesta ja tarpeista riippuen.

Tässä esityksessä käytetään termiä psykososiaaliset menetelmät ja psykososiaaliset työmenetelmät kuvaamaan niitä hoito- ja työmenetelmiä, joita ensimmäisen portaan psykoterapiakoulutuksessa koulutettaisiin, ja joita koulutuksen suorittaneet työssään käyttäisivät. Termi psykososiaaliset menetelmät vastaa määrämuotoisten lyhytinterventioiden käsitettä, mutta psykososiaalisten menetelmien termissä ei oteta kantaa hoidon pituuteen. Psykososiaaliset hoitomenetelmät ja työmenetelmät soveltuvat yleisimpien lievempien tai keskivaikeiden mielenterveyden häiriöiden hoitoon, tukeen ja ennaltaehkäisyyn ja tukea ja hoitoa voivat antaa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ja muut mielenterveyden ammattilaiset, jotka ovat saaneet asianmukaisen psykososiaalisten menetelmien koulutuksen. Tässä esityksessä käytetään termiä psykososiaaliset menetelmät myös sellaisista psykoterapiataidoista ja -tekniikoista, jotka ovat yhteisiä eri psykoterapiasuuntauksille ja -muodoille ja jotka siten luonteeltaan sopivat osaksi ensimmäisen portaan koulutusta.

2.4

Kehitettyjä ja käytössä olevia toimintamalleja

https://stm.fi/hanke?tunnus=STM012:00/2020

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma (STM012:00/2020), hankesivu

https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/terapiat-etulinjaan-toimintamalli

Innokylä. Terapiat etulinjaan -toimintamalli.

Hallitusohjelman tavoitteena on muun muassa kehittää perustason mielenterveyspalveluja esimerkiksi terapiat etulinjaan -toimintamallin kokemuksia hyödyntäen ja ottamalla käyttöön porrasteinen hoitomalli. Terapiat etulinjaan -toimintamallissa on lähdetty parantamaan perustason mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja prosesseja yhteistyössä hyvinvointialueiden ja yliopistosairaaloiden kanssa. Terapiat etulinjaan -hanke alkoi sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamana yliopistosairaaloiden ja hyvinvointialueiden yhteiskehittämishankkeena, jolla toteutetaan kansallista mielenterveysstrategiaa ja tuetaan Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelmaa. Hanke alkoi 2020 HUS:n koordinoimana Etelä-Suomen yhteistyöalueella ja laajeni kaikille yhteistyöalueille 2021.

Terapiat etulinjaan -toimintamallissa on kehitetty porrasteista perusterveydenhuollon ja muun perustason käyttöön soveltuvaa lyhytinterventioiden valikoimaa, hoidon valinnan apuvälineitä työntekijöille sekä koulutusjärjestelmää. Tavoitteena on, että lievistä ja keskivaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivät ihmiset pääsevät nopeasti vaikuttaviin hoitoihin. Porrasteinen hoitomenetelmien valikoima sisältää menetelmiä eri tarpeisiin mielenterveyden häiriöiden ehkäisystä häiriöiden hoitoon.

Hyvinvointialueilla on otettu laajasti käyttöön psykososiaalisia menetelmiä myös muulla tavoin kuin Terapiat etulinjaan -mallin kautta. Muun muassa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Varhan ja Turun yliopiston yhteistyössä on kehitetty koulutuksen kaksivaiheisuutta integroimalla ensimmäinen vaihe psykologian maisterin tutkintoon. Kehittämistyötä on tehty yhteistyössä psykologian alan yliopistoverkosto Psykonetin kanssa. Lisäksi yhteistyötä on tehty muiden oppialojen kanssa ja tarkoituksena on tulevaisuudessa mahdollistaa ensimmäisen tason koulutus myös muille soveltuville oppialoille kuten esimerkiksi sosiaalityön, lääketieteen ja hoitotyön koulutukseen.

Psykologian maisterin tutkintoon sisälle suunnitellussa ensimmäisessä vaiheessa pyritään antamaan mahdollisimman kattava kuva näyttöön perustuvista menetelmistä. Koulutus ei kuitenkaan keskity yksittäisiin menetelmiin, vaan pääfokus on yleisissä psykoterapiataidoissa.

Varhan ja Turun yliopiston mallissa hyvinvointialue tarjoaa toimintaan puitteet, joita yliopistolla ei ole mahdollisuuksia järjestää, kuten muun muassa potilastietojärjestelmän, lähetteet ja vastuun potilaiden hoidon kokonaisuudesta. Yliopisto puolestaan tarjoaa muun muassa kliiniset opettajat sekä opintohallinnon. Mallissa on järjestetty kliinisille opettajille kaksoistehtäviä yliopistolle ja hyvinvointialueelle, jotta yhteistyön eri tarpeet tulevat täytetyiksi. Varhan ja Turun yliopiston mallissa on tehty kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen onnistuneen toteutumisen edellyttämää monialaista yhteistyönä, jossa keskisinä toimijoina ovat erityisesti yliopistot ja hyvinvointialueet sekä muut asiantuntijat.

HUS:n ja Helsingin yliopiston välillä on tehty psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuuden rakentamiseksi yhteistyötä vuodesta 2022. HUS:n ja Helsingin yliopiston välisessä yhteistyössä on rakennettu malli kaksiportaiselle psykoterapeuttikoulutukselle ja koulutuksessa on tällä hetkellä tai koulutuksessa on ollut yhteensä noin 1000 ammattilaista jokaiselta hyvinvointialueiden yhteistyöalueelta. Kyse on perustasolla, perusterveydenhuollossa toteutettavasta ”kognitiivinen lyhytterapia” -koulutuksesta. Myös rakenteet skaalautuvaan koulutukseen ovat olemassa, ja hankkeen mukaan tällä mallilla ja rakenteella olisi mahdollista kouluttaa 1000–2000 1-tason osaajaa vuodessa julkiselle sektorille edullisesti. Esimerkiksi maisterinvaiheen psykologian opiskelijoille tarjotaan kognitiivinen lyhytterapia -koulutusta, eli mallin 1-tason koulutusta. Koulutuksessa on ollut jo useita kymmeniä psykologian opiskelijoita. Yhteistyötä on tehty Länsi-Uudenmaan ja Vantaa-Keravan hyvinvointialueiden sekä Helsingin kaupungin kanssa. Näin kouluksiin sisältyvät harjoituspotilaat pystytään varmistamaan, sillä hyvinvointialueet tuntevat hoitojen sisällön. Hoidot ovat sisällöltään ja laajuudeltaan samoja, joita hyvinvointialueilla tarjotaan.

Koulutus on rakennettu siten, että 1-tason osaajien on mahdollista jatkaa varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen (2-taso). Syksyllä 2023 on aloitettu HUS:n ja Helsingin yliopiston yhteistyössä kognitiivinen psykoterapiakoulutus. Koulutuksessa oli loppuvuoden 2024 aikaan 24 ammattilaista erikoissairaanhoidossa. Hankkeen mukaan koulutusrakenne on monistettavissa ja skaalattavissa muillekin yliopistoille, sillä koulutukset rakentuvat samoille opetusmenetelmille ja osittain samoille materiaaleille ja se on toteutettu toisiinsa kytkeytyen.

Kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen mallissa 1-tason psykoterapeuttikoulutuksessa (hankkeessa nimellä kognitiivinen lyhytterapiakoulutus) opetellaan terapeuttisen työn ydintaidot (psykoterapeuttinen perusosaaminen, valmiudet terapiatakuun toteuttamiseen). Koulutus antaa riittävät taidot yleisimpien mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuvaan psykoterapeuttiseen hoitoon. Näitä ovat muun muassa ahdistus, masennus, unettomuus ja päihdeongelmat. Koulutus kestää noin yhden vuoden.

Mallin 2-tason psykoterapeuttikoulutuksessa (HUS/HY yhteistyössä toteutettu kognitiivinen psykoterapeuttikoulutus) opetellaan taidot vaativaan psykoterapeuttiseen hoitoon ja kuntoutukseen (psykoterapeuttinen erityisosaaminen). Koulutus antaa riittävät taidot vakavien mielenterveyden häiriöiden näyttöön perustuvaan psykoterapeuttiseen hoitoon, kuten psykoosin, kompleksisen trauman, persoonallisuushäiriöiden sekä pitkittyneiden, kompleksien, kaksoisdiagnoosi- ja monihäiriöisten potilaiden hoitoon. Koulutus on kolmevuotinen, ja se pitää sisällään kokonaisuudessaan mallin 1-tason ”kognitiivinen lyhytterapia” -koulutuksen.

https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/terapiat-etulinjaan-toimintamalli

Innokylä. Terapiat etulinjaan -toimintamalli.

Rakennetun koulutusjärjestelmän on katsottu mahdollistavan laajamittaiset, lyhyisiin psykososiaalisiin menetelmiin keskittyvät henkilökunnan lisäkoulutukset. Terapiat etulinjaan -hankkeessa rakennettu koulutusjärjestelmä on mallinnettu Ruotsin kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen mallin mukaisesti (perustason koulutus, ns. Steg 1) sekä Iso-Britannian (IAPT) koulutusjärjestelmien mukaan. Rakennetun mallin on katsottu olevan kevyt ja kustannustehokas malli perustason nopeasti ja helposti saatavilla olevien lyhyiden interventioiden kouluttamiseen.

2.5

Lasten ja nuorten terapiatakuu

Hallituksen esitys eduskunnalle lasten ja nuorten terapiatakuuta koskevaksi lainsäädännöksi (HE 131/2024 vp).

Lasten ja nuorten terapiatakuun tavoitteena on hallitusohjelman mukaisesti turvata lasten ja nuorten yhdenvertainen pääsy perustasolla lyhytpsykoterapiaan tai muihin vaikuttaviin psykososiaalisiin hoitoihin. Tavoitteena on parantaa mielenterveyden häiriöiden ehkäisyn, hoidon sekä tuen saatavuutta terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa.

Lasten ja nuorten terapiatakuu on ollut voimassa 1.5.2025 alkaen ja koskee alle 23-vuotiaita. Terapiatakuuta koskevat säännökset on lisätty terveydenhuoltolakiin (53 § ja 55§), sosiaalihuoltolakiin (25 § ja 45 §) sekä korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annettuun lakiin (10 §). Lisäksi hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen sisällöstä ja valmistelusta annettua valtioneuvoston asetusta (309/2023) on muutettu lisäämällä siihen YTA-tasoinen terapiatakuun toteuttamistapoja koskeva sopimisvelvoite.

Valtioneuvoston asetuksessa erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä (582/2017, keskittämisasetus) on vuodesta 2017 asti ollut samankaltainen määräys, joka velvoittaa yliopistollisia hyvinvointialueita ja HUS-yhtymää arvioimaan ja ylläpitämään terveydenhuollon psykoterapeuttisia ja psykososiaalisia hoitomenetelmiä alueillaan. Tämän keskittämisasetuksen nojalla yliopistolliset hyvinvointialueet ovat arvioineet Suomeen soveltuvia, vaikuttavia psykososiaalisia menetelmiä ja linjanneet terapiatakuun kriteerit täyttävistä menetelmistä. Keskittämisasetusta on täsmennetty 1.10.2025 voimaan tulleella muutosasetuksella (889/2025) siten, että yliopistollista sairaalaa ylläpitävillä hyvinvointialueilla ja HUS-yhtymällä jo olevalla alueellisella tehtävällä liittyen psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien arviointiin ja osaamisen ylläpitoon tarkoitetaan menetelmien käyttöönoton arviointia ja osaamisen ylläpitoa, ja että tämä olisi tehtävä valtakunnallisessa yhteistyössä. Lisäksi niiden alueelliseen tehtävään kuuluisi menetelmien käyttöä koskeva alueellisen (so. erityisesti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon) työnjaon suunnittelu ja yhteen sovittaminen yhdessä yhteistyöalueen hyvinvointialueiden kanssa. Keskittämisasetuksen 2 §:n mukaan alueellisesta työnjaosta on sovittava tarkemmin hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksessa. Sopiminen koskee kaiken ikäisten hoitoa.

https://stm.fi/documents/1271139/150123656/Ohje_Lasten%20ja%20nuorten%20terapiatakuu.pdf/a2fa3f86-84c8-bbfa-5b08-380c2b9c2472/Ohje_Lasten%20ja%20nuorten%20terapiatakuu.pdf?t=1741767049540

Sosiaali- ja terveysministeriö. Ohje: Säännökset lasten ja alle 23-vuotiaiden nuorten pääsystä perusterveydenhuollon lyhytpsykoterapiaan ja sosiaali- ja terveydenhuollon määrämuotoisiin lyhytinterventioihin (terapiatakuu)

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut terapiatakuun lainsäädännön soveltamisoppaan, jossa kuvataan lainsäädännön tulkintoja ja palveluiden järjestämisen periaatteita tarkemmin. STM ei ota oppaassa kantaa hoidon sisältöön, esimerkiksi hoitomenetelmiin.

2.6

Psykoterapeuttikoulutus

2.6.1

Johdanto

Psykoterapeuttikoulutus on tutkinnon jälkeistä koulutusta, jota yliopistot toteuttavat nykyisin maksullisena täydennyskoulutuksena. Psykoterapeutin koulutusta tarjotaan Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Suurin psykoterapeuttien kouluttaja tällä hetkellä on Helsingin yliopisto. Koulutus kestää tyypillisesti 3–4 vuotta, ja se sisältää 60–120 opintopistettä psykoterapeuttisen viitekehyksen mukaan vaihdellen. Koulusta ei ole määritelty kansallisen tutkintojen viitekehyksen mukaisesti. Koulutukset eivät ala säännöllisesti vuosittain, vaan niitä aloitetaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Keskeistä on myös kouluttajien saatavuus uusiin aloitettaviin koulutuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei vastaa psykoterapeuttikoulutuksen säädöspohjasta, ohjauksesta tai rahoituksesta.

https://www.avoindata.fi/data/fi/dataset/sosiaali-ja-terveydenhuollon-ammattihenkilot

Lupa- ja valvontavirasto. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt.

Psykoterapeutti on voimassa olevan lainsäädännön mukaan nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö, joka rekisteröidään Lupa- ja valvontaviraston (LVV, ent. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira) ylläpitämään terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki). Psykoterapeutin ammattinimikkeen omaavia oli vuonna 2024 yhteensä 9321 henkilöä.Heistä reilu kolmasosa (39 %) oli yli 65-vuotiaita. Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtavasta psykoterapeuttikoulutuksesta, koulutukseen pääsyn edellytyksenä olevista koulutuksista sekä koulutuksen sisällöstä ja laajuudesta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lainsäädännössä, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994, ammattihenkilöasetus) 2 a §:ssä.

Ammattihenkilöasetuksen 2 a §:n mukaan psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on, että asianomainen henkilö on suorittanut yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulutuksen. Järjestävällä yliopistolla tulee olla psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Yliopisto ottaa opiskelijat koulutukseen ja antaa opiskelijalle todistuksen koulutuksen suorittamisesta.

Edellä mainitussa asetuksessa säädetään, että psykoterapeuttina toimimisen edellyttämä osaaminen hankitaan vähintään 60 opintopisteen laajuisilla opinnoilla, jotka koostuvat teoriaopintojen, työnohjauksessa tapahtuvan psykoterapeuttisen potilastyön, koulutuspsykoterapian ja opinnäytetyön opintokokonaisuuksista. Osaaminen osoitetaan näytöllä. Asetuksessa ei määritetä koulutuksen kestoa, mutta käytännössä se kestää neljä vuotta. Psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttöoikeuden edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavissa tehtävissä. Tämä tulee olla suoritettu ennen psykoterapeuttikoulutuksen aloittamista.

Asetuksen mukaan psykoterapeuttikoulutusta edeltävästi edellytetään suoritetuksi: 1. soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon tulee sisältyä tai sen lisäksi tulee olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2. sairaanhoitajan opistotasoinen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3. muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. Valtakunnallisen yliopistojen psykoterapeuttikonsortion antaman suosituksen mukaan psykoterapeuttikoulutuksen hakukelpoisuuden edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai opistotason tutkinto, joka johtaa soveltuvaan laillistettuun terveydenhuollon ammattiin. Hakuperusteena olevaan perustutkintoon tulee sisältyä tai perustutkinnon lisäksi tulee olla suoritettuna vähintään 30 opintopisteen psykiatrian ja/tai psykologian opinnot. Soveltuvia laillistettuja terveydenhuollon ammatteja ovat lääkärin, psykologin ja sairaanhoitajan ammatit. Erikoistapauksessa hakijan perustutkinnon ja työkokemuksen perusteella myös muu ylempi korkeakoulututkinto tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto voidaan katsoa soveltuvaksi perustutkinnoksi. Yliopistot ovat itsenäisesti päättäneet soveltuvaksi katsottavista perustutkinnoista sekä siitä, mitkä sisällöt hyväksytään vaadittujen 30 opintopisteen opintojen sisällöiksi.

2.6.2

Psykoterapeuttikoulutukseen valinta

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/df7f9539-fd6c-4c58-ac33-c6fc1fab33e7

Kansallisen koulutuksen arviointokeskuksen (Karvi) selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon säänneltyihin ammatteihin johtavat koulutukset ja koulutusten sisällöt (2024) ()

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) selvityksenmukaan psykoterapeuttikoulutuksia alkaa vaihteleva määrä vuosittain ja opiskelijoita on otettu vaihtelevasti eri viitekehyksen mukaisiin psykoterapeuttikoulutuksiin. Koulutuksissa ei ole vuosittaisia sisäänottomääriä, vaan koulutuksia aloitetaan kysynnän ja resurssien mukaan useampia vuosittain. Vuosina 2018–2024 psykoterapeuttiopinnot aloitti keskimäärin 319 opiskelijaa vuosittain (vaihteluväli 240–426). Vuosina 2018–2024 psykoterapeuteiksi valmistui keskimäärin 255 henkilöä vuosittain (vaihteluväli 142–322). Vuosina 2018–2024 psykoterapeuttinimikkeen nimikesuojauksia haettiin keskimäärin 203 vuosittain (vaihteluväli 84–297).

Lupa- ja valvontavirasto merkitsee psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuden saaneet henkilöt terveydenhuollon ammattihenkilöinä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin Terhikkiin. LVV ei kuitenkaan merkitse rekisteriin psykoterapeutin nimikkeen käyttöoikeuden rekisteröinnin yhteydessä henkilön taustakoulutusta. Rekisteristä on kuitenkin mahdollista saada tietoa siitä, kuinka suurella osuudella rekisteröidyistä psykoterapeuteista ei ole kyseisen terveydenhuollon ammattioikeuden (nimikesuojattu psykoterapeutti) lisäksi muuta terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattioikeutta. LVV:stä saatujen tietojen mukaan 1.1.2018 –31.12.2025 välisenä aikana nimikesuojatun psykoterapeutin ammattioikeus merkittiin 2336 henkilölle. Näistä 161 henkilöllä (alle 7 %) on rekisterissä ainoastaan nimikesuojatun psykoterapeutin ammattioikeus, eli heillä ei ole ollut taustalla laillistetun sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilön ammattia.

Karvin tekemän selvityksen mukaan psykoterapeuttikoulutukseen valitut opiskelijat olivat suorittaneet tyypillisesti sosiaali- ja terveydenhuollon säänneltyihin ammatteihin johtavista koulutuksista psykologin, sairaanhoitajan, sosionomin, sosiaalityöntekijän, toimintaterapeutin tai lääketieteen lisensiaatin tutkinnon. Koulutuksiin on valittu jonkin verran myös kätilöitä, terveydenhoitajia, puheterapeutteja, ravitsemusterapeutteja sekä psykofyysiseen fysioterapiaan erikoistuneita fysioterapeutteja. Selvityksen mukaan aikaisemmin koulutuksiin oli mahdollista hakea myös teologian maisterin (suuntautuminen sielunhoitoon) tai kasvatustieteen maisterin (erityisopettaja) tutkinnoilla. Nykyisin kasvatustieteen maisterin tutkinnon suorittaneista ovat päteviä hakemaan vain ne, joilla on ollut pääaineena kasvatuspsykologia.

https://www.jyu.fi/fi/kptk/psykologia/psykoterapeuttikoulutus/psykoterapeuttikoulutuksia-koskevat-suositukset

Jyväskylän yliopisto. Psykoterapeuttikoulutuksia koskevat suositukset.

Valtakunnallinen yliopistojen psykoterapeuttikoulutuskonsortio antaa psykoterapeuttikoulutuksia koskevat suositukset, joita yliopistot lähtökohtaisesti noudattavat järjestäessään psykoterapeuttikoulutusta.

Konsortion suosituksen mukaan psykoterapeuttikoulutuksen hakukelpoisuuden edellytyksenä on ylempi korkeakoulututkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai opistotason tutkinto, joka johtaa laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön ammattiin. Hakuperusteena olevaan perustutkintoon tulee sisältyä tai perustutkinnon lisäksi tulee olla suoritettuna vähintään 30 opintopisteen psykiatrian ja/tai psykologian opinnot. Soveltuvia laillistettuja terveydenhuollon ammatteja ovat lääkärin, psykologin ja sairaanhoitajan (erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrian opintoja) ammatit. Hakuperusteena voi olla myös ulkomainen koulutus, joka asianomaisessa maassa vastaa edellä mainittuja tutkintoja. Erityistapauksessa hakijan perustutkinnon ja työkokemuksen perusteella myös muu ylempi korkeakoulututkinto tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto voidaan katsoa hakuperusteeksi soveltuvaksi tutkinnoksi. Ammattinimikkeen käyttöönoton edellytyksenä on soveltuvan tutkinnon suorittamisen jälkeen ennen psykoterapeuttikoulutuksen aloittamista hankittu vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveydeltään häiriintyneiden henkilöiden hoitamisesta eli, että hakija on työskennellyt mielenterveyshäiriöiden hoidon alueella. Määrittely sulkee pois yleisemmän ihmissuhdetyön.

Pääsääntönä nykyisessä psykoterapeuttikoulutuksessa on, että koulutukseen hakijalla on laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön ammattiin johtava tutkinto. Soveltuvien koulutusten kirjo ei siten ole nykyisellään kovin laaja. Jos koulutukseen hakeutuvalla on pohjakoulutuksensa/-koulutustensa sekä työkokemuksensa perusteella (työkokemusta mielenterveyshäiriöiden hoidon alueella) edellytykset parantaa osaamistaan mielenterveyspalvelujen alueella täydennyskoulutuksessa, eli psykoterapeuttikoulutuksessa, voidaan hänet yliopiston harkinnan mukaan valita koulutukseen.

Valtakunnallisen yliopistojen koulutuskonsortiolta keväällä 2025 saatujen tietojen mukaan yliopistojen välillä saattaa olla pieniä painotuseroja ei sote -taustaisten henkilöiden koulutukseen hakeutumisen suhteen. Toisaalle on saattanut hakeutua enemmän opettajataustaisia ja toisaalle taas enemmän teologitaustaisia. Absoluuttiset määrät ovat kuitenkin pieniä. Konsortion mukaan vuosien 2021–2024 aikana psykoterapeuttikoulutukseen valitusta 462 opiskelijasta 74 (16 %) ei ole ollut laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Tyypillisimmät erityistapauksena koulutukseen valituksi tulleet ovat olleet erityisopettajia, teologian maistereita ja fysioterapeutti (AMK) -tutkinnon suorittaneita. Muun muassa Helsingin yliopisto on vuonna 2025 tarkentanut hakukriteereitään. Erityistapauksena hakevalta edellytetään sekä opintojen että työkokemuksen perusteella osoitettua erityisen vahvaa suuntautumista mielenterveystyöhön. Erityisen vahvan suuntautumisen osoittamisesta on linjattu valintaperusteissa erikseen kunkin edellä mainitun perustutkinnon pohjalta hakeville.

Nyt valmisteilla olevalla esityksellä ei ole tarkoitus ohjata tai muuttaa käytäntöjä varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen pääsyn osalta.

2.6.3

Psykoterapeuttikoulutuksen haasteita

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9995-4

Psykoterapiakoulutuksen nykytila ja haasteet ja tarvittavat toimenpide-ehdotukset: Selvitystyö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:19.

Sosiaali- ja terveysministeriö tilasi keväällä 2022 selvitystyön nuorisopsykiatrian professori, emerita Eila Laukkaselta psykoterapiakoulutuksen nykytilasta ja haasteista sekä koulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi. Selvitys on julkaistu STM:n julkaisusarjassa lokakuussa 2022. Selvitystyö kohdistuu psykoterapeuttikoulutukseen, vaikka siinä sivutaan myös muita terapiakoulutuksia. Työn tavoitteena oli selvittää psykoterapian nykyisen koulutusrakenteen, koulutuksen ohjauksen sekä rahoituksen kehittämistarpeet suhteessa palveluiden sisältöön ja saatavuuteen.

Kyseisen selvityksen mukaan nykytilan haasteena on muun muassa, että koulutukset ohjautuvat markkinaehtoisesti ja ohjattavuus palvelujärjestelmän tarpeiden mukaisesti on vaikeaa. Koulutusten määrät, laatuelementit ja suoritettavat koulutukset ohjautuvat enemmän koulutukseen hakeutumisesta käsin kuin koulutus- tai palvelutarpeista. Tutkimustoiminta ja tutkimusyhteys sekä yhteys psykiatriaan ja psykologiaan on niukka. Siten koulutus ei vastaa yhteiskunnallisiin tarpeisiin ja osaltaan ylläpitää sekä alueellista että sisällöllistä epätasapainoa palveluiden saatavuudessa.

Psykoterapeuttikoulutus ei kuulu yliopistolain (558/2009) mukaisiin yliopiston lakisääteisiin tehtäviin. Psykoterapeuttikoulutus on tutkinnon jälkeistä koulutusta, josta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alalla. Yliopistot voivat hoitaa lakisääteisien tehtävien ohella muita tehtäviä, jotka tukevat sen lakisääteisten tehtävien toteuttamista, esimerkiksi maksullista täydennyskoulutusta, mutta valtion rahoitusta ei voi suunnata liiketoimintaan eli maksulliseen täydennyskoulutukseen. Koulutuskustannuksista vastaavat koulutettava ja hänen työnantajansa. Nykyisin käytännössä työnantaja osallistuu vain noin joka kolmannen opiskelijan koulutuskustannuksiin. Vaikka koulutuksella on täydennyskoulutuksen status, verottaja ei hyväksy koulutuskuluja vähennykseksi.

Selvityksen mukaan kaikki psykoterapeuttikoulutusta järjestävät yliopistot ovat halukkaita järjestämään psykoterapeuttikoulutusta ja näkevät koulutuksen järjestämisen tärkeänä. Koulutuksen tuominen yliopistojen yhteyteen (selvityksessä viitataan asetusmuutokseen 1120/2010, jossa psykoterapian koulutusvastuu keskitettiin yliopistoille, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu) on tuonut paljon positiivisia muutoksia muun muassa koulutusohjelmien sisältöön, laatuun ja laadun seurantaan. Koulutuksen asema yliopistoissa koetaan kuitenkin heikoksi. Useat oppiaineiden edustajat tekevät tätä työtä oman yliopistotehtävänsä ohessa. Yliopistoissa ei selvityksen mukaan ole varsinaista psykoterapian menetelmäkouluttajaosaamista ja tämän vuoksi kouluttajia joudutaan ostamaan ulkopuolelta. Koska koulutukseen ei ole suunnattu rahoitusta yliopistoille, koulutustarjonnan voidaan ajatella olevan liiketalouden sanelemaa. Lisäksi koulutusta toteutetaan yliopistoissa eri tavalla, vaikka on olemassa valtakunnallinen yliopistojen yhteinen psykoterapeuttikonsortio, jonka työhön jokaisesta yliopistosta osallistuu edustaja. Esimerkiksi psykoterapeuttikoulutusta edeltävän riittävän mielenterveystyön kokemuksesta sekä täydentävän koulutuksen (30 op) sisällön hyväksymisessä saattaa olla erilaista käytäntöä yliopistojen välillä. Yliopistoilla on yhteinen näkemys siitä, että koulutuksen sisältö tulisi määritellä yhteisellä sopimuksella.

Selvityksessä on todettu, että jos psykoterapeuttikoulutukseen hakeutuvalla on kokemusta terapeuttisesta työstä ennen psykoterapeuttikoulutusta ja edeltävä terapeuttinen lyhythoitokoulutus, varsinaisessa psykoterapeuttikoulutuksessa voidaan keskittyä valitun psykoterapiamenetelmän opiskeluun. Välillisesti tämä voi vaikuttaa koulutuskokonaisuuteen ja myös koulutuskustannuksiin. Selvityksessä on lisäksi todettu, että jos psykoterapeuttikoulutusta koordinoitaisiin sekä valtakunnallisesti että alueellisesti lähtökohtana väestön eri ikäryhmien mielenterveyden häiriöiden hoitotarpeet, voitaisiin myös rahoitusta suunnata paremmin tarpeelliseksi katsottuihin psykoterapiakoulutuksiin. Todennäköisesti tämä johtaisi koulutusten määrän lisääntymiseen ja terveydenhuollon nykyistä vahvempaan sitoutumiseen myös kustannuksiin. Koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tarvitaan hallinnollista yhteistyötä, jossa yliopiston yhteistyökumppaneina ovat psykiatria, psykologia ja palvelujärjestelmän edustajat. Koulutuksen tavoitteena on huomioida alueen tarpeet ja väestön yhdenvertaisuus palveluissa.

2.6.4

Muita koulutuksia

Varsinaisen psykoterapeuttikoulutuksen ohella Suomessa on koulutustahoja, jotka järjestävät lyhyempiä, lyhytterapiakoulutuksiksi nimettyjä koulutuksia. Kyse on yleisesti ihmissuhdetyöhön ja lyhytkestoiseen keskusteluapuun välineitä antavista koulutuksista. Koulutusten kesto, laatu, sisältö ja hakukriteerit vaihtelevat. Tyypillisimmin niihin hyväksytään sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja ohjausalan ammattilaisia. Koulutuksen suorittaneet voivat käyttää lyhytterapeutti-nimikettä. Kyseessä ei ole valvonnan piirissä oleva suojattu ammattinimike, vaan kuka tahansa voi tarjota palveluita käyttäen terapeutin tai lyhytterapeutin nimikettä.

Lyhytterapeuttikoulutuksia hyödynnetään muun muassa järjestöjen ja seurakuntien työssä. Järjestöt tarjoavat nopeasti ja helposti saatavilla olevaa keskusteluapua monenlaisille kohderyhmille. Kirkko tarjoaa muun muassa keskusteluapua sielunhoitona ja tukikeskusteluina sekä nuorille kertaluonteisia tapaamisia (kirkon walk in -terapiat). Keskusteluapua tarjoavat muun muassa papit, diakoniatyöntekijät, perheneuvojat ja vapaaehtoiset. Toiminnassa ei ole kyse mielenterveyden hoidosta, vaan tukikeskusteluista surussa ja kriiseissä sekä elämän ongelmien ratkomisesta.

2.7

Ammattihenkilön erikoispätevyys

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) on säännökset terveydenhuollon ammattihenkilön erikoispätevyydestä. Lain 14 §:n mukaan erikoispätevyyden omaava laillistettu ammattihenkilö on sellainen Suomen kansalainen tai ulkomaalainen, joka on suorittanut erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen Suomessa, taikka Suomen tai jonkin muun EU- tai ETA-valtion kansalainen, joka on suorittanut jossakin muussa EU- tai ETA-valtiossa kuin Suomessa muun erikoispätevyyden kuin 3 a §:n 1 momentissa tarkoitetun erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen tai EU- tai ETA-alueen ulkopuolella erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen, jonka Lupa- ja valvontavirasto on hakemuksesta hyväksynyt. Lisäksi vaaditaan, että asianomainen on osoittanut täyttävänsä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaiset mahdolliset muut pätevyysvaatimukset.

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa on säädetty erikoispätevyyden omaavana laillistettuna ammattihenkilönä toimimisen edellytyksistä eräissä tapauksissa. Asetuksen 7 §:n mukaan EU- tai ETA-valtion kansalaiselta, joka on suorittanut terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 §:ssä tarkoitetun erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen jossakin muussa EU- tai ETA-valtiossa kuin Suomessa tai Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa, vaaditaan erikoispätevyyden omaavana laillistettuna ammattihenkilönä toimimiseksi, että hän on suorittanut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston mahdollisesti erikseen määräämät lisäopinnot ja ammattitaidon selvittämiseksi kuulustelun siten, että hänen pätevyytensä vastaa Suomessa saavutettua erikoispätevyyttä.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (817/2015) tai sen nojalla annetussa asetuksessa, joissa säädetään sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ja heidän valvonnastaan, ei ole säädetty erikoispätevyydestä tai sen edellytyksistä.

Lupa- ja valvontavirasto sisällyttää tiedon erikoispätevyydestä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (Terhikki). Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 24 a §:n mukaan Lupa- ja valvontavirasto pitää terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisten valvontatehtävien hoitamiseksi. Rekisteriin merkitään 24 a §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan muun ohella tiedot terveydenhuollon ammattihenkilön erikoispätevyydestä ja sen perusteena olevasta koulutuksesta. Nykyisin 14 §:ssä tarkoitettuna erikoispätevyytenä rekisteröidään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 b §:ssä säädetty rajatun lääkkeenmääräämisen edellyttämä erikoispätevyys.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 16 §:ssä on vastaavalla tavalla säädetty sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä (Suosikki). Pykälän nojalla rekisteriin merkitään muun muassa ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeus ja tiedon sen perusteena olevasta koulutuksesta samoin kuin tiedot sosiaalihuollon ammattihenkilön suorittamasta sosiaalialan ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta, ammatillisesta lisensiaattitutkinnosta ja korkeakoulutettujen erikoistumiskoulutuksista. Koska sosiaalihuollon ammattihenkilöiden osalta ei ole säädetty erikoispätevyydestä, ei luonnollisesti säädetä myöskään erikoispätevyyttä koskevan tiedon merkitsemisestä rekisteriin.

3

Tavoitteet

Esityksen tavoitteina on vahvistaa hallitusohjelman mukaisesti psykoterapiapalveluiden saavutettavuutta uudistamalla psykoterapiakoulutusta kaksiportaiseksi ja säätämällä ensimmäisen portaan koulutus maksuttomaksi sekä parantaa psykoterapeuttien saatavuutta kehittämällä mielenterveysalan ammattilaisten koulutusta siten, että se mahdollistaa hoidon painopisteen siirtämisen alkuvaiheen matalan kynnyksen peruspalveluihin. Esityksellä vastattaisiin myös hallitusohjelman mukaisesti psykososiaalisen hoidon saatavuushaasteisiin ja mahdollistettaisiin mielenterveyden tuki ja mielenterveyden häiriöiden hoito vaikuttavasti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on laajentaa perustason hoitopalvelut kattaviksi kehittämällä niitä tehokkaiksi, jolloin voidaan vähentää mielenterveyden häiriöiden hoitovajetta ja myöhempää kuntoutuksen tarvetta.

Esityksen ensisijaisena tavoitteena on vastata sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän tarpeisiin ja tarkoituksena on valita sellainen kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen malli, joka parhaiten tukee tätä tavoitetta. Esityksellä pyritään tuottamaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään, mutta tarvittaessa laajemminkin, niin sanottuja ensimmäisen tason psykososiaalisten menetelmien osaajia, jotka voivat antaa varhaisen vaiheen psykososiaalista tukea ja hoitoa yleisimpiin mielenterveyden häiriöihin ja näiden ennaltaehkäisyyn tai antaa tukea erilaisissa elämäntilanteessa. Lisäksi esityksellä on tarkoitus varmistaa ensimmäisen portaan koulutuksen suorittaneiden osaajien tunnistaminen ja koulutuksen suorittaneiden ammattihenkilöiden valvonta.

Vaikka tavoitteena on toteuttaa psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuutta, ei tässä vaiheessa ole tarkoitus muuttaa varsinaista psykoterapeutin nimikesuojattuun ammattinimikkeeseen johtavaa koulutusta tai sitä koskevaa sääntelyä muutoin. Esityksen yhtenä tavoitteena on kuitenkin selkeyttää ja yhdenmukaistaa psykoterapeuttikoulutuksen edellytyksenä olevien 30 opintopisteen laajuisten psykologian tai psykiatrian opintojen, niin kutsuttujen valmentavien opintojen, kokonaisuutta. Käytännössä nämä valmentavat opinnot sisältyisivät ensimmäisen portaan koulutuksen teoreettisten opintojen osaan. Tavoitteena on, että psykoterapiakoulutusta järjestävät yliopistot kehittävät ja yhdenmukaistavat psykoterapeuttikoulutuksen edellytyksenä olevia psykologian ja psykiatrian opintoja siten, että eri ammattilaisten taustoista johtuvat erot vähenevät varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen suunnattaessa. Kun psykoterapiakoulutus olisi kokonaisuudessaan yliopistojen alaisuudessa, ensimmäiseen portaaseen kuuluvat opinnot mukaan lukien, psykoterapiakoulutuksen laatu ja kansallinen yhdenmukaisuus voitaisiin turvata.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

Psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuuden toteuttamiseksi ja ensimmäisen portaan koulutuksen maksuttomuuden mahdollistamiseksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen edellyttämästä koulutuksesta sekä koulutuksen rahoituksesta. Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus muodostaisi kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen portaan.

Esityksellä on tarkoitus luoda koulutusmalli, jolla vastattaisiin samanaikaisesti sekä varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluiden saatavuuteen liittyviin haasteisiin että tavoitteeseen toteuttaa kaksiportaista psykoterapiakoulutusta. Sääntelyllä ei velvoitettaisi yliopistoja järjestämään esityksen mukaista ensimmäisen portaan koulutusta, mutta rahoituksen saaminen kytkeytyisi esityksen mukaisen koulutuskokonaisuuden järjestämiseen.

Ensimmäisen portaan koulutuksen rahoituksesta säädettäisiin terveydenhuoltolaissa. Terveydenhuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 60 c §, jossa säädettäisiin psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoituksesta ja sen perusteista. Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämään koulutukseen voitaisiin osoittaa esityksen mukaan rahoitusta vuosittain valtion talousarviossa vahvistettavalla määrällä yliopistolle, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Yliopistot, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, järjestävät nykyisin varsinaista psykoterapeuttikoulutusta yhdessä muiden kouluttajaorganisaatioiden kanssa. Näin ollen niillä on parhaat edellytykset luoda tarkoituksenmukainen ja yhtenäinen koulutuskokonaisuus.

Esityksen tavoitteiden toteutuminen edellyttää yliopistojen ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä. Yliopistoilla on edellytykset koulutuksen järjestämiseen sekä koulutuskokonaisuuden hallinnointiin. Hyvinvointialueiden osallistuminen on tärkeää erityisesti koulutuksen menetelmällisten opintojen käytännön toteuttamisessa. Lisäksi hyvinvointialueiden osallisuutta tarvitaan, jotta koulutuksen suunnittelussa ja koulutustarpeen ennakoimisessa huomioitaisiin palvelujärjestelmässä tarvittava osaaminen.

Jotta hyvinvointialueet sitoutuisivat uuden koulutusmallin toteuttamiseen ja jotta koulutus tuottaisi palvelujärjestelmän tarvitsemaa osaamista, rahoituksen käytön ehdoksi säädettäisiin velvollisuudesta yhteistyöhön koulutusta järjestävien yliopistojen sekä hyvinvointialueiden, mukaan lukien Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän, välillä. Yhteistyötä tulisi tehdä siinä laajuudessa kuin se on tarpeen koulutustarpeen ennakoimiseksi, koulutuksen suunnittelemiseksi, toteuttamiseksi ja kehittämiseksi. Lisäksi yliopiston tulisi korvata hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle niille koulutuksen järjestämiseen liittyvästä yhteistyöstä aiheutuvat kustannukset.

Koulutusta järjestävä yliopisto voisi tehdä yhteistyötä yhden tai useamman hyvinvointialueen kanssa. Näin voitaisiin huomioida alueelliset erityistarpeet sekä ruotsinkielisten osaajien ja palveluiden tarve. Tämän toteuttamiseksi arvioinnissa on kiinnitettävä erityisesti huomiota ruotsinkieliseen palvelutarpeeseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, järjestämislaki) 33 §:ssä on säädetty Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle erityinen tehtävä tukea ruotsinkielisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä koko maassa ja vastaavasti Lapin hyvinvointialueen tehtävänä on tukea saamenkielisten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä koko maassa. Lisäksi järjestämislain 39 §:n mukaan Varsinais-Suomen hyvinvointialue vastaa kaksikielisten hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen laatimisen koordinoimisesta. Mainitut hyvinvointialueet voisivat osallistua koulutustarpeen arviointiin ja tehdä muutakin yhteistyötä sekä muiden hyvinvointialueiden että suoraan yliopistojen kanssa. Jos jokin kaksikielisen yhteistyöalueen yliopisto ei pystyisi itse tuottamaan koulutusta ruotsiksi, tämä voi tehdä yhteistyötä ruotsinkielistä koulutusta tarjoavan korkeakoulun kanssa varmistaakseen ruotsinkielisten psykoterapiakoulutusten saatavuutta omalla alueellaan. Lisäämällä ruotsinkielistä psykososiaalisten menetelmien koulutusta voidaan välillisesti kasvattaa myös varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluissa tarvittavaa osaamista Ahvenanmaalla.

Koulutusta järjestävä yliopisto voisi tehdä tarpeen mukaan yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Päävastuu koulutuksen järjestämisestä ja opiskelijavalinnasta olisi kuitenkin yliopistolla.

Yhteistyön toteutumisen varmistaisi myös se, että rahoitus perustuisi yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän ja yliopiston yhteistyössä tekemään arvioon koulutustarpeesta ja koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista. Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän tulisi arvioida ensimmäisen portaan psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen tarvetta laajasti toimialueellaan, ottaen huomioon hyvinvointialueiden ja näiden käyttämien yksityisten palveluntuottajien tarpeet ensimmäisen tason osaajien kouluttamiseksi. Arviota tehdessään mainittu hyvinvointialue ja yliopisto arvioisivat myös sitä, miten rahoituksen tulisi jakautua yliopiston ja hyvinvointialueiden välillä.

Koulutusta järjestävä yliopisto tekisi arvioon pohjautuen rahoitusesityksen sosiaali- ja terveysministeriölle. Rahoitusesitykset käsiteltäisiin sosiaali- ja terveysministeriössä osana valtion talousarvion valmistelua. Rahoitus osoitettaisiin valtion talousarviossa kiinteänä määrärahana, jonka tarkempi käyttötarkoitus ja jakautuminen organisaatioille määriteltäisiin talousarvion yhteydessä. Määrällinen jakautuminen rahoitusta hakeneille yliopistoille perustuisi yliopiston rahoitusesitysten pohjalta sosiaali- ja terveysministeriön tekemään kokonaisharkintaan ja sen mukaisen ehdotuksen perusteella annettavaan valtion talousarvioesitykseen.

Rahoituksen olisi tarkoitus kattaa kustannuksia, jotka syntyisivät yliopistoille koulutuksen järjestämisestä ja toteuttamisesta tai sopimuksen perusteella muun korkeakoulun toteuttamasta koulutusosuudesta sekä koulutuskokonaisuuden hallinnasta, mutta myös kustannuksia, jotka syntyvät hyvinvointialueille koulutuskokonaisuuden järjestämiseen liittyvästä yhteistyötä.

Lupa- ja valvontavirasto maksaisi valtion talousarviossa vahvistettavan määrän yliopistolle ilman eri hakemusta. Muilta osin rahoituksen maksamiseen ja muuhun menettelyyn sekä muutoksenhakuun liittyvissä asioissa sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä. Kyse ei olisi valtionavusta, vaan laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi kohdennetusta määrärahasta. Ehdotettu menettely vastaisi näiltä osin terveydenhuoltolain 63 §:ssä tarkoitetun valtion koulutuskorvauksen maksatusmenettelyä. Yliopistolle säädettäisiin velvollisuus antaa sosiaali- ja terveysministeriölle vuosittain selvitys siitä, miten se on käyttänyt saamansa rahoituksen. Tässä yhteydessä voitaisiin varmistaa, että rahoituksen käytön edellytykset ovat täyttyneet.

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen edellyttämästä koulutuksesta säädettäisiin ammattihenkilölaeissa. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa säädetään jo nykyisin yleisellä tasolla laillistetun terveydenhuollon ammattihenkilön erikoispätevyyden myöntämisen edellytyksistä, erikoispätevyyden merkitsemisestä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin sekä valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkemmat säännökset erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja koulutuksen tavoitteista.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen edellyttämästä koulutuksesta sekä asetuksenantovaltuus, jotta valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta. Vastaavasti terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja asetuksenantovaltuus.

Tarkemmilla säännöksillä turvattaisiin eri yliopistojen järjestämän koulutuksen laatu, yhdenmukaisuus ja se, että koulutus antaisi riittävät ja yhdenmukaiset valmiudet hakeutua myöhemmin toisen portaan varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen.

Erikoispätevyyden merkitseminen sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin ei olisi edellytyksenä sille, että ammattihenkilö voisi toimia erikoispätevyyden edellytyksenä olevan koulutuksen suoritettuaan koulutuksensa mukaisissa tehtävissä. Rekisteröinti kuitenkin mahdollistaisi koulutustiedon hyödyntämisen ammattihenkilövalvonnassa. Se myös tukisi työnantajien ja ammattihenkilöiden omavalvontaa sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta helpottamalla erikoispätevyyden omaavan ammattihenkilön erottamista sellaisista eri terapiamuotoja tarjoavista henkilöistä, joilla ei olisi erikoispätevyyden edellyttämää, säänneltyä koulutusta.

On oletettavaa, että valtaosa koulutukseen hakeutuvista olisi sosiaalihuollon tai terveydenhuollon laillistettuja ammattihenkilöitä tai opiskelemassa laillistetun ammattihenkilön ammattiin. Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämään koulutukseen voitaisiin kuitenkin yliopiston arvion mukaisesti ottaa muitakin opiskelijoita kuin laillistettuja ammattihenkilöitä. Heidän osaltaan tietoa koulutuksen suorittamisesta ei kuitenkaan voisi, eikä olisi tarpeen, rekisteröidä Lupa- ja valvontaviraston sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontaa varten ylläpitämiin ammattihenkilörekistereihin. Ammattihenkilösääntely ja ammattihenkilöiden rekisteröinti perustuvat asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseen ja siihen, että laillistetun ammattihenkilön asiakas- ja potilastyöhön liittyy korostunut asiakas- ja potilasturvallisuusriski. Muiden kuin säänneltyjen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden osalta ei ole vastaavia perusteita viranomaisvalvonnalle, vaikka he voisivatkin soveltaa erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen antamaa osaamista ja menetelmiä osana perustyötään. He voisivat kuitenkin koulutustodistuksella osoittaa työnantajille ja asiakkaille osaamisensa sekä erottautua toimijoista, jotka eivät ole suorittaneet säänneltyä psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta.

Esityksen mukainen ensimmäisen portaan koulutus loisi maksuttoman, yhdenmukaisen ja säännellyn koulutuspolun varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen. Esityksen mukaisessa ensimmäisen portaan koulutuksessa ei kuitenkaan olisi kyse terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa tarkoitetusta psykoterapeutin ammattinimikkeeseen johtavasta koulutuksesta. Koulutuksen suorittaneet henkilöt eivät olisi psykoterapeutteja eikä heillä olisi oikeutta käyttää psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä. Koulutus tai erikoispätevyys eivät myöskään takaisi pääsyä psykoterapeuttikoulutukseen eivätkä olisi edellytyksinä psykoterapeuttikoulutukseen pääsemiselle, vaan opiskelijavalinnat tekisi koulutusta järjestävä yliopisto. Tarkoitus ei myöskään olisi, että kaikki ensimmäisen portaan koulutuksen suorittaneet siirtyisivät myös varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen, vaan he hyödyntäisivät osaamistaan osana ammattitoimintaansa erityisesti varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluissa.

Ensimmäisen portaan koulutus antaisi koulutettaville yleisiä valmiuksia valmentavina opintoina sekä rajattua menetelmäosaamista mielenterveyden hoitoon tai sosiaalihuollossa tarjottavaan tukeen osana sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palvelukokonaisuuksia. Koulutuksen käynyt henkilö voisi tehdä asiakas- tai potilastyötä hyödyntäen menetelmäosaamistaan asiakas- ja potilastyön työnohjauksen tukemana. Sen sijaan koulutus ei antaisi laajaa, itsenäiseen suunnitelmallisen psykoterapiaprosessin läpiviemiseen tarvittavaa osaamista.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

4.2.1

Taloudelliset vaikutukset

4.2.1.1

Vaikutukset julkiseen talouteen

Esitys liittyy vuoden 2027 talousarvioesitykseen ja on tarkoitus käsitellä eduskunnassa sen yhteydessä.

Esityksessä ehdotetaan, että psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämään koulutukseen voitaisiin osoittaa rahoitusta vuosittain valtion talousarviossa vahvistettavalla määrällä. Ehdotetun 60 c §:n mukaisen koulutustehtävän hoitaminen riippuisi siitä, osoitettaisiinko siihen määrärahaa valtion talousarviossa. Määräraha ja sen taso olisivat siten aina harkinnanvaraisia.

Kaksiportaiseen psykoterapiakoulutukseen on julkisen talouden suunnitelmassa varattu vuositasolla 10 miljoonaa euroa vuodesta 2027 alkaen. Koulutuksen rahoitus osoitettaisiin vuodesta 2027 alkaen momentilta 33.60.33. Rahoitus on tarkoitettu ensimmäisen portaan koulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Sitä ei ole tarkoitettu päällekkäiseksi hyvinvointialueiden yleiskatteisen rahoituksen, yliopistojen perusrahoituksen eikä muiden valtion talousarvion momentilta 33.60.33 maksettavien sote-henkilöstön erikoistumiskoulutuksen valtion korvausten kanssa. Esitetyllä koulutuksella, siihen liittyvillä tehtävillä ja niiden rahoituksella ei myöskään tarkoitettaisi sosiaali‑ ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 32 §:n mukaista koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa, vaan kyse olisi tästä velvoitteesta erillisestä koulutuskokonaisuudesta.

Rahoituksen kohdentaminen arvioitaisiin myöhemmin yliopiston rahoitusesitykseen perustuen. Erityisesti yliopistojen rahoitustarpeen suuruutta on haastavaa arvioida etukäteen. Jo käytössä olevien toimintamallien perusteella voidaan tehdä suuntaa antavia arvioita koulutustarpeesta ja sen edellyttämästä rahoitustarpeesta, mutta esimerkkilaskelmiin perustuvilla arvioilla ei ole sitovaa vaikutusta tulevaan rahoituksen kohdentamiseen. Varsinainen koulutettavien määrällisen tarpeen arviointi tehtäisiin esityksessä ehdotetun rahoitusesityksen yhteydessä.

Osana Terapiat etulinjaan -toimintamallia vuosina 2020–2025 on koulutettu kansallisesti useita erityisesti perustason palveluissa psykososiaalisia interventioita toteuttavia terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Näinä vuosina toteutettujen koulutusten perusteella voidaan tehdä suuntaa antavaa arviota koulutusten kokonaismääristä sekä koulutuksesta nykyisin hyvinvointialueelle aiheutuvista kustannuksista. Jos koulutustarvetta arvioidaan näiden toteutuneiden koulutusten perusteella, seuraavien viiden vuoden aikana koulutettavien tarve olisi 10 900–16 300 välillä, eli noin 2000–3000 koulutettavaa vuodessa. Työpanoksen ja henkilöstömäärän perusteella voidaan vuosittaisen koulutustarpeen olettaa olevan hiukan suurempi, 2 000–4 000 koulutettavaa vuodessa. Toisaalta toteutuneisiin koulutuksiin sisältynee myös sellaista koulutusta, joka ei vastaisi nyt ehdotettavan koulutusmallin rahoitusedellytyksiä. Näin ollen määrä voi olla merkittävästikin pienempi.

Koulutuksen kustannukset muodostuvat nykyisellä esityksessä kuvatulla menetelmäkoulutusrakenteella ensisijaisesti koulutukseen sisältyvästä asiakastyöstä, jota 15 opintopisteen laajuiseen koulutukseen sisältyy keskimäärin 70 tuntia ja koulutukseen sisältyvästä ryhmässä toteutetusta menetelmäohjauksesta, jota on keskimäärin 30 tuntia per koulutettava. Jos kustannusten esimerkkilaskelmassa käytetään koulutettavien määränä 1000 koulutettavaa per vuosi, olisi 15 opintopisteen laajuisten menetelmäopintojen vuosittaiset työnohjatun asiakas- ja potilastyön kustannukset yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa. Esimerkkilaskelma sisältää vuosittain asiakas-/potilaskäynneistä aiheutuvat kustannukset, jotka koostuvat yhteensä noin 70 000 hyvinvointialueen järjestämästä asiakaskäynnistä. Kun yhden asiakas-/potilaskäynnin hinnaksi arvioidaan keskimäärin noin 30 euroa (20–40 €), kustannus olisi yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa. Asiakaskäynnin yksikköhintaa on vaikea arvioida, sillä se riippuu muun muassa koulutettavan taustasta ja koulutettavan ohjauksen ja valvonnan tarpeesta. Menetelmäohjaus toteutetaan nykyisin neljän–viiden hengen ryhmissä, jolloin menetelmäohjaajan työaikaa kuluisi laskennallisesti kuusi tuntia per opiskelija. Ohjauksesta aiheutuvat kustannukset olisivat noin 1000 euroa per koulutettava järjestämistavan mukaan, joten 1000 koulutettavan osalta kustannusarvio olisi noin 1 miljoonaa euroa per vuosi.

Useilla hyvinvointialueilla on nykyisin käytössä Mielenterveystalon koulutusalusta, jota voidaan mahdollisesti hyödyntää jatkossakin ensimmäisen portaan koulutuksen yhtenä koulutusjärjestelmänä. Muitakin järjestelmiä on käytössä, eikä tässä esityksessä oteta kantaa koulutuksen järjestämisen järjestelmäratkaisuihin. Yliopistot huolehtisivat, että niillä on riittävä koulutusmateriaali myös muulla kuin suomen kielellä siinä laajuudessa, kuin opiskelijoiden ja koulutuksen järjestämisen kannalta on tarpeen. Mikäli hyvinvointialueet ja yliopistot käyttävät koulutuksessa olemassa olevia koulutusalustoja, tulee näistä mahdollisesti aiheutuvia ylläpito- ja kehittämiskustannuksia mahdollisesti huomioida sosiaali- ja terveysministeriölle tehtävissä rahoitusesityksissä. Koulutusalustojen ylläpito on pääosin kiinteä kustannus, eikä koulutettavien määrällä ole juurikaan siihen liittyviä vaikutuksia.

Yliopistojen kustannuksia arvioitaessa on otettava huomioon yliopistoille erityisesti koulutuksen teoreettisen osuuden sekä koulutuksen järjestämisestä ja yleisestä koulutuskokonaisuuden hallinnoinnista aiheutuvat kulut. Perustuen opintopisteen hintaan (ka. 165 euroa per opintopiste) voidaan esimerkiksi 30 opintopisteen opintojen hinnaksi arvioida noin 4900 euroa. Näin ollen 1000 koulutettavan määrällä laskettuna koulutuksen kustannukset yliopistolle olisivat tältä osin noin 4,9 miljoonaa euroa. Koulutuskokonaisuuden hallinnoinnista aiheutuvia kustannuksia on vaikea tässä vaiheessa valmistelua arvioida. Huomioon on otettava, että psykologian tai psykiatrian 30 opintopisteen opinnot kuuluvat osan terveydenhuollon ammattihenkilöistä tutkintoon (psykologi, lääkäri), jota rahoitetaan nyt ehdotetun rahoituksen sijaan opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistoille myöntämällä perusrahoituksella. Huomioitava on myös, että suunniteltu ensimmäisen portaan koulutus voisi sisältyä kokonaisuudessaan osaan psykologin maisteritutkinnoista sekä jatkossa mahdollisesti myös psykiatrian erikoislääkärikoulutukseen.

Koulutuksen järjestämiseen vuositasolla varatulla 10 miljoonalla eurolla voidaan edellä kuvatun laskelman perusteella arvioida olevan mahdollista kouluttaa vuodessa noin 1000 ensimmäisen tason osaajaa. Kyse on kuitenkin alustavasta arviosta, joka tarkentuu vasta koulutuksen vakiinnuttua.

4.2.1.2

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ehdotuksen mukaisesti käsitellä vuosittain yliopistojen ministeriölle tekemät rahoitusesitykset koulutusmäärien tarpeita ja kustannuksia koskevaan arvioon perustuvasta rahoitustarpeesta. Rahoitusesitykset käsiteltäisiin osana valtion talousarvion valmistelua. Määrällinen jakautuminen yliopistojen kesken perustuisi rahoitusesitysten pohjalta ministeriön tekemään kokonaisharkintaan ja sen mukaisen ehdotuksen perusteella annettavaan valtion talousarvioesitykseen. Lisäksi rahoitusta saaneet yliopistot raportoisivat osoitetun rahoituksen käyttämisestä sosiaali- ja terveysministeriölle. Tämän voidaan arvioida aiheuttavan ministeriölle jonkin verran lisätyötä.

Lupa- ja valvontavirasto toimisi rahoituksen teknisenä maksajana vastaavalla tavalla kuin terveydenhuoltolain 63 §:ssä tarkoitettujen koulutuskorvausten osalta. Rahoituksen maksamiseen ei liittyisi hakemusten käsittelyä, vaan rahoitusta maksettaisiin talousarvioesityksessä määritettyihin rahoitusosuuksiin. Rahoituksen teknisen maksatuksen voidaan kuitenkin arvioida lisäävän Lupa- ja valvontaviraston työmäärää tältä osin jonkin verran.

Lisäksi ehdotettu psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden merkitseminen tarkoittaisi Lupa- ja valvontavirastolle uutta rekisteröintitehtävää. Sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon ammattihenkilöille tehtävän psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyttä koskevan tiedon merkitsemisen voidaan katsoa lisäävän Lupa- ja valvontaviranomaisen työmäärää jonkin verran. Suurimman osan koulutuksen suorittaneista voidaan olettaa olevan laillistettuja sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöitä, ja koulutusta on tarkoitus toteuttaa useille sadoille ammattihenkilölle vuosittain. Tämä tarkoittaa määrällisesti vastaavaa rekisteröintien määrää Lupa- ja valvontavirastolle.

Lisäksi Lupa- ja valvontaviraston työmäärää voisivat jonkin verran lisätä sellaiset ulkomaisen koulutuksen suorittaneet, jotka hakisivat ulkomaisen koulutuksensa hyväksymistä psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämäksi koulutukseksi koulutusten vastaavuuteen perustuen. Erikoispätevyys voidaan kuitenkin merkitä vain laillistetulle ammattihenkilölle, eikä ulkomailla kouluttautuneiden laillistettujen tai laillistamista hakevien ammattihenkilöiden joukkoa arvioida kovin suureksi.

Lisääntyvän työmäärän toimeenpanolle ei varattaisi erillistä rahoitusta, vaan sosiaali- ja terveysministeriön sekä Lupa- ja valvontaviraston tulisi varmistaa velvoitteiden hoitaminen nykyisten määrärahojen puitteissa hallituksen linjauksen mukaisesti.

Lupa ja valvontavirasto voisi kuitenkin periä maksuja rekisteröintitehtäviin liittyvistä suoritteista siten kuin erikseen säädetään. Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain (530/2025) 28 §:n mukaan valtion viranomaisten suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista sekä maksujen muista perusteista säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992). Viraston suoritteiden maksuista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Voimassa olevassa valtioneuvoston asetuksessa Lupa- ja valvontaviraston maksuista vuonna 2026 (1177/2025) säädettyjä suoritteita ovat terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaisesti muun muassa rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden merkitseminen tai muun erikoispätevyyden merkitseminen (235 euroa) sekä ulkomaisen koulutuksen hyväksyminen erikoispätevyyden edellyttämäksi koulutukseksi (400 euroa). Esityksen mukaisesti ehdotettu sosiaalihuollon erikoispätevyys ja siihen liittyvät maksulliset suoritteet tulisi jatkossa huomioida Lupa- ja valvontaviraston maksuja koskevassa asetuksessa.

4.2.2

Vaikutukset yliopistoihin ja psykoterapiakoulutukseen

Rahoitusmallilla ohjattaisiin vastuu ensimmäisen portaan koulutuskokonaisuudesta yliopistoille, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Tällä tavoin varmistettaisiin psykoterapiakoulutuksen kokonaisuuden hallinnointi psykoterapeuttikoulutuksesta vastaaville yliopistoille ja ensimmäisen portaan koulutuksen hyväksiluvun mahdollisuudet varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen. Osoittamalla rahoitusta yliopistoille varmistettaisiin yliopistoille resurssit järjestää ensimmäisen portaan koulutusta.

Tällä tavoin voitaisiin myös yhtenäistää varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen pääsyn edellytyksenä olevien niin sanottujen valmentavien opintojen eli ensimmäisen portaan koulutukseen kuuluvien 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opintojen kokonaisuutta ja varmistaa sen laatu ja sopivuus erilaisille ammattilaisille.

Rahoitus yliopistoille varmistaisi myös koulutuskokonaisuuden järjestämisen sellaisille henkilöille, jotka eivät ole hyvinvointialueen palveluksessa. Yliopistojen tulisi järjestää opiskelijoille myös koulutuksen menetelmällinen osuus ja mahdollisuus työnohjattuun asiakas- tai potilastyöhön. Pääosin työnohjattu asiakas- tai potilastyö toteutettaisiin kuitenkin hyvinvointialueella, minkä järjestämisessä yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa on keskeisessä roolissa.

Esityksellä ei ole tarkoitus velvoittaa yliopistoja järjestämään ensimmäisen portaan koulutusta, eikä sillä siten olisi vaikutusta yliopistojen perustuslaissa säädettyyn itsehallintoon. Valtion myöntämän rahoituksen saaminen kuitenkin kytkeytyisi nimenomaisiin koulutuksen järjestämiseen liittyviin tehtäviin ja yhteistyöhön hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän kanssa. Yliopistot voivat autonomiaansa perustuen toteuttaa psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuutta myös muilla tavoin kuin tässä esityksessä esitetyllä koulutusmalleilla, mutta tällöin sen järjestämiseen ei voisi saada esityksen mukaista rahoitusta eikä koulutuksen suorittaminen johtaisi esityksen mukaiseen erikoispätevyyteen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille.

Vaikka esityksen tavoitteena on toteuttaa psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuutta, ei tässä vaiheessa ole kuitenkaan tarkoitus muuttaa varsinaista psykoterapeuttikoulutusta muutoin. Nykyisen mallin mukainen psykoterapeuttikoulutus jäisi ennalleen, ja koulutukseen voisi ja olisi tärkeää voida edelleen hakeutua nykyisten edellytysten mukaisesti ilman, että koulutukseen hakeutuva on suorittanut ensimmäisen portaan koulutuksen. Näin säilytetään erilaisia reittejä varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen pääsemiseksi.

Kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen toteuttamisella olisi kuitenkin vaikutuksia psykoterapiakoulutuksen kokonaisuuteen. Kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen mallissa ensimmäisen portaan koulutus olisi opiskelijalle maksutonta ja koulutus olisi yliopiston päätöksen mukaisesti mahdollista hyväksilukea varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen, erityisesti jos kyseessä on samaan viitekehykseen kuuluvasta koulutuksesta. Näin varsinainen psykoterapeuttikoulutus olisi opiskelijalle sekä kustannuksiltaan pienempi että ajallisesti lyhyempi. Lisäksi ensimmäisen portaan koulutus ja siihen kuuluva työnohjauksessa tapahtuva asiakas- ja potilastyö, sekä psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen suorittaneen työnohjauksessa tapahtuva asiakas- ja potilastyö mahdollistaisivat varsinaisen psykoterapeuttikoulutukseen pääsyvaatimuksena olevan työkokemuksen saamisen mielenterveystyöstä. Yliopistot tekevät kuitenkin viimekädessä päätökset opintojen hyväksiluvusta ja opiskelijavalinnoista.

Tavoitteena ei olisi, että kaikki ensimmäisen tason koulutuksen suorittaneet jatkaisivat varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen, sillä psykososiaalisten menetelmien osaajia tarvitaan nimenomaan perustason sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa varhaisen vaiheen mielenterveyden tukemiseen ja mielenterveysongelmien hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn.

Ehdotetulla rahoitusmallilla voidaan osaltaan varmistaa koulutuksen ohjautuvuus palvelujärjestelmän tarpeiden mukaan, eikä koulutusta toteutettaisi varsinaisen psykoterapeuttikoulutuksen tavoin markkinaehtoisesti tai koulutukseen hakeutumisesta käsin. Kun koulutusta ja osaamisen tarvetta arvioitaisiin yhteistyöalueittain, varmistettaisiin yleisimpien mielenterveyden häiriöiden hoidon ja tukemisen ja ennaltaehkäisyn osaajien kouluttaminen valtakunnallisesti.

4.2.3

Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Esityksen vaikutukset hyvinvointialueisiin, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään, mielenterveyden ammattilaisiin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaisiin ja potilaisiin riippuvat siitä, miten esitettyä koulutusmallia lähdettäisiin käytännössä toteuttamaan. Lisäksi merkitystä olisi sillä, millaisella osaamistaustalla koulutukseen hakeuduttaisiin ja jäisikö osaaminen hyvinvointialueille.

Kaksiportaisen koulutuksen ensimmäisen portaan koulutuksen on tarkoitus johtaa sosiaali- ja terveydenhuollon laillistettujen ammattihenkilöiden erikoispätevyyteen, johon sisältyy keskeisten psykososiaalisten hoitomenetelmien tai työmenetelmien hallinta. Ensimmäisen portaan koulutuksen sääntelyllä yhdenmukaistettaisiin ja selkeytettäisiin psykososiaalisten menetelmien koulutusta sekä varmistettaisiin koulutuksen vaikuttavuus ja laatu sekä vaikuttavuuden ja laadun seuranta ja kehittäminen.

Yliopistoilla olisi keskeinen rooli ensimmäisen portaan koulutuskokonaisuuden järjestämisestä ja hallinnoinnista vastaavana koulutuksenjärjestäjänä sekä koulutuksen kehittämisen ja laadunvarmistajan roolissa. Hyvinvointialueilla puolestaan olisi keskeinen rooli erityisesti koulutuskokonaisuuteen kuuluvien menetelmällisten opintojen osalta. Koulutuksen toteuttamisen edellyttämä yhteistyö vaatisi hyvinvointialueilta resursseja, mutta tarkoituksena on, että koulutusta järjestävä yliopisto korvaisi hyvinvointialueille aiheutuneet kustannukset.

Ehdotettu ensimmäisen portaan koulutus kohdentuisi oletettavasti erityisesti sellaisille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille, jotka toimivat perustason palveluissa joko terveydenhuollon tehtävissä tai sosiaalihuollon tehtävissä ja joilla nykyisten tehtäviensä ja osaamisena kautta olisi paras mahdollisuus antaa tarvittavaa perustason mielenterveyden tukea ja mielenterveyshäiriöiden hoitoa ja ennaltaehkäisyä. Suurin vaikuttavuus olisi sairaanhoitajatutkinnon suorittaneilla, mutta ehdotettu psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus olisi merkittävä osaamisen lisä myös muille terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilöille, kuten lääkäreille, psykiatrian erikoislääkäreille ja psykologeille sekä sosiaalihuollon laillistetuille ammattihenkilöille. Koulutukseen voisi osallistua sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden lisäksi muihinkin ammattiryhmiin kuuluvia, erityisesti koulu- ja opiskeluterveydenhuollon piirissä toimivaan henkilöstöön kuuluvia, kuten erityisesti koulukuraattorin tehtävissä toimivia, joille ensimmäisen portaan koulutus ja menetelmien osaaminen olisi tarkoituksenmukainen ja tarpeellinen lisä työssä. Koulutukseen voisi osallistua myös muita kuin hyvinvointialueella työskenteleviä ammattilaisia. Koulutusmalli olisi laajennettavissa suurille opiskelijamäärille, ja mahdollistaisi tuhansien mielenterveyden ammattilaisten kouluttamisen valtakunnallisesti.

Esitetyn sääntelyn arvioidaan parantavan mielenterveyden palveluiden saatavuutta ja monipuolisuutta, kun osaajia voitaisiin kouluttaa määrällisesti paljon sekä alueellisesti yhdenvertaisesti. Samalla varsinaisen psykoterapian saatavuus paranisi, kun merkittävälle osalle asiakkaista ja potilaista riittää varhainen perustasolla tarjottu hoito ja tuki. Nopea hoidon ja tuen saanti myös vähentää sairauksien pitkittymistä aina työkyvyttömyyttä aiheuttaviksi. Palveluiden toimiessa oikea-aikaisesti ja psykososiaalisten hoitojen ja tuen kohdentuessa oikein, paranee mielenterveyden palvelujen vaikuttavuus ja sitä kautta se vähentää mielenterveyden häiriöistä yhteiskunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Kun hyödynnetään laajeneva psykososiaalisen hoidon ja tuen sekä mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyn tarjonta, voidaan saavuttaa merkittäviä terveys- ja kustannusvaikuttavuushyötyjä, muun muassa ehkäisemällä pitkittyneestä sairastamisesta seuraavaa hoidon tarvetta. Lisäksi esityksellä turvattaisiin perustuslain 19 §:n mukaisesti riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettäisiin väestön terveyttä.

Koulutusta järjestävien yliopistojen sekä hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän keskinäisellä yhteistyöllä voitaisiin varmistaa, että palvelujärjestelmän tarpeet tulevat todellisuudessa huomioiduksi, ja valtion rahoittamalla koulutuksella koulutetaan sellaisia ammattilaisia, joille kulloinkin tehdyn tarvearvion mukaisesti on tarvetta sekä koulutetaan niitä menetelmiä, joita hyvinvointialueilla on tosiasiallisesti käytössä. Ehdotetulla rahoitusmallilla parannettaisiin hyvinvointialueiden lainsäädäntöön perustuvien velvoitteiden, erityisesti järjestämislain mukaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon osaamis- ja työvoimatarpeen arviointiin ja ammatillisen osaamisen kehittämiseen sekä yhteistyösopimuksessa huomioon otettavien velvoitteiden, noudattamisen mahdollisuuksia.

Esityksellä ei arvioida olevan välittömiä vaikutuksia kielellisten oikeuksien toteutumiseen tai koulutuksen järjestämiseen sekä suomen että ruotsin kielellä. Ehdotetun sääntelyn toimeenpanossa on tärkeää kouluttaa riittävä määrä henkilöstöä myös ruotsin kielellä, jotta ruotsinkielisen väestön mielenterveyspalveluiden tarpeeseen voidaan vastata. Niin asiakkaiden ja potilaiden kuin opiskelijoidenkin kielellisten oikeuksien toteutuminen turvataan voimassa olevan lainsäädännön keinoin. Asiakkaan ja potilaan oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä sekä velvollisuus huomioida asiakkaan tai potilaan äidinkieli on säädetty potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992) ja sosiaalihuollon asiakkaan oikeuksista ja velvollisuuksista annetussa laissa (812/2000). Hyvinvointialueiden velvollisuudesta järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto sekä suomeksi että ruotsiksi säädetään järjestämislaissa, samoin ruotsinkielisten ja saamenkielisten palveluiden kehittämisen tukemisesta ja kaksikielisten hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksesta. Yliopistot järjestävät koulutusta, myös psykoterapiakoulutusta, ruotsin kielellä, erityisesti Åbo Akademi ja Helsingin yliopisto.

Esitetty rahoitusmalli, joka osoittaa päävastuun koulutuksen järjestämisestä yliopistoille velvoittaen ne rahoituksen saamiseksi yhteistyöhön hyvinvointialueiden kanssa, mahdollistaisi sen, että sekä opiskelijoiden että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden kielelliset tarpeet tulisivat huomioiduksi koulutustarpeen arvioinnissa ja suunnittelussa. Ehdotetun 60 c §:n mukaan rahoitusesitys perustuisi yliopistojen ja yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden tai HUS:n yhteistyössä tekemään arvioon, mutta yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja HUS:n tulisi huomioida ruotsinkielisen koulutuksen tarvetta koko alueensa osalta. Myös muut hyvinvointialueet osallistuisivat koulutustarpeen arviointiin liittyvään yhteistyöhön siinä laajuudessa, kuin on tarpeen, erityisesti ne hyvinvointialueet, jotka vastaavat ruotsin- ja saamenkielisten palvelujen tukemisesta ja kehittämisestä. Sääntely ei myöskään estäisi yhteistyötä muiden tahojen, kuten ammattikorkeakoulujen kanssa.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot

5.1

Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.1.1

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoitus

Valmistelun aikana on arvioitu erilaisia malleja psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoittamiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriö esitti lausuntokierroksen yhteydessä mallia, jossa kaksiportaiselle psykoterapiakoulutukselle talousarvioesityksessä varattu määräraha osoitettaisiin vuosittain valtion talousarviossa vahvistettavalla määrällä yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle hyvinvointialueelle ja HUS-yhtymälle sekä yliopistolle, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Esityksessä ehdotettiin, että rahoitus koulutuskokonaisuuden toteuttamiseen kohdennettaisiin mainittujen hyvinvointialueiden ja yliopistojen sosiaali- ja terveysministeriölle vuosittain yhdessä tehtävän rahoitusesityksen perusteella.

Ehdotettu rahoitusmalli olisi hallinnollisesti kevyt ja toteuttaisi hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita. Osoittamalla rahoitus yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle varmistettaisiin se, että talousarvioesityksessä koulutukselle varattu määräraha käytettäisiin tarkoituksenmukaisesti palvelujärjestelmän tarpeisiin ja vastattaisiin psykoterapian ja muun psykososiaalisen hoidon ja tuen saatavuushaasteisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on valmistelun aikana esittänyt mallia, jossa sosiaali- ja terveysministeriö osoittaisi rahoituksen kokonaisuudessaan koulutusta järjestäville yliopistoille, koska ne vastaavat koulutuksesta ja pääosa kustannuksista kohdistuu yliopistoille. Myös rahoituksen maksatus toteutettaisiin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta. Talousarvioesityksessä varattu määräraha jaettaisiin tietyllä erikseen määriteltävällä jakoperusteella suoraan niille psykoterapiakoulutusta järjestäville yliopistoille, jotka olisivat halukkaita järjestämään ensimmäisen tason koulutusta. Yliopistoilla olisi lakisääteinen velvollisuus korvata psykososiaalisten menetelmien koulutuksen järjestämisestä hyvinvointialueelle tulevat kustannukset. Nämä kustannukset syntyvät esimerkiksi koulutukseen kuuluvan asiakas- ja potilastyön työnohjauksesta.

Sekä sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellussa mallissa että opetus- ja kulttuuriministeriön esittämässä mallissa rahoitusta kohdennetaan käyttötarpeeseen perustuen sekä yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle että psykoterapeuttikoulutuksesta vastaaville yliopistoille. Näin voitaisiin varmistaa koulutuskokonaisuuden toteutuminen ja hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen. Koulutuksen toteutuminen edellyttäisi yliopistojen ja hyvinvointialueiden tiivistä yhteistyötä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämässä mallissa säädettäisiin lain tasolla yhteistyövelvoitteesta sen turvaamiseksi, että järjestettävä koulutus vastaa hyvinvointialueiden osaamistarpeisiin. Yliopistojen ja hyvinvointialueiden tulisi tehdä yhteistyötä koulutustarpeiden ennakoinnissa ja koulutuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja kehittämisessä. Tämä rahoitusmalli olisi sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltua keveämpi valtionhallinnolle, koska se edellyttäisi rahoituspäätösten valmistelua vain yliopistoille. Yliopistojen kannalta se turvaisi koulutuksen järjestämisestä aiheutuvien kustannusten kattamisen, toisin kuin erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen rahoitusmallissa, joka sosiaali- ja terveysministeriön luonnosteleman mallin lailla perustuu siihen, että rahoitusta osoitetaan sekä yliopistoille että hyvinvointialueille. Valmistelun aikana opetus- ja kulttuuriministeriö on tuonut esiin, että yliopistoille osoitettu rahoitus ei ole kattanut erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen kustannuksia, jolloin yliopistot ovat kattaneet rahoitusvajetta yliopistojen perusrahoituksella, joka kuitenkin on osoitettu vain yliopistolain mukaisiin tehtäviin.

Sosiaali- ja terveysministeriössä alun perin valmistellussa mallissa rahoituksen saamisen ehtona olisi ollut, että koulutus perustuu yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän sekä yliopiston keskinäiseen sopimukseen. Lisäksi säädettäisiin, että koulutukseen sisältyvästä menetelmällisten opintojen toteuttamisesta sekä niiden sisällöstä ja koulutettavista menetelmistä on sovittava yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämässä mallissa taas yliopistot päättäisivät koulutuksen sisällöstä annetun lainsäädännön puitteissa. Tämä olisi johdonmukaista, koska yliopistot myös vastaavat koulutuksen antamisesta ja voivat varmistaa, että koulutus perustuu ajantasaiseen tutkimusnäyttöön ja vastaa siten hyvinvointialueiden mielenterveyspalveluiden rakenteellisiin ja väestötason tarpeisiin. Lisäksi on tarkoitus, että koulutus voidaan sisällyttää esimerkiksi psykologian maisterin tutkintoon johtavaan koulutukseen. Yliopistot vastaavat myös korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen sisällöstä. Yliopiston päätösvalta koulutuksen sisällöstä varmistaisi paitsi yliopistojen lakisääteisen autonomian toteutumisen ohella myös sen, että koulutus olisi sisällytettävissä psykologian maisterin tutkintoon hallitusohjelman mukaisesti.

Psykoterapiakoulutuksen kaksiportaisuus perustuu sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellussa mallissa siihen, että yliopistot voivat hyväksilukea psykososiaalisten menetelmien koulutuksen osaksi psykoterapeuttikoulutusta. Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämässä mallissa hyväksilukemisen ja hallitusohjelman mukaisen psykoterapeuttikoulutuksen aidon kaksiportaisuuden varmistamiseksi yliopistot päättäisivät psykososiaalisten menetelmien koulutuksen sisällöstä. Hyvinvointialueiden tarpeiden huomioiminen varmistettaisiin lakisääteisellä yhteistyövelvoitteella. Opetettavien menetelmien valinta ja asiakastyön harjoittelu toteutettaisiin hyvinvointialueiden kanssa tiiviissä yhteistyössä siten, että menetelmät vastaavat etenkin perustason mielenterveyspalveluiden asiakkaiden tarpeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämässä mallissa psykoterapeuttikoulutuksen kaksiportaisuus toteutuisi pääosin yliopistolähtöisesti ja yliopistojen näkökulmasta katsottuna niin sanotusti aitona kaksiportaisuutena, mutta ei niinkään palvelujärjestelmän tarpeiden lähtökohdista, joihin sisältyy muun muassa terapiatakuun toteuttaminen. Malli ja siihen sisältyvä yhteistyövelvoite eivät välttämättä riittävästi varmistaisi sitä, että yliopistot kouluttaisivat sellaisia psykososiaalisia menetelmiä, joita hyvinvointialueilla olisi käytössä eikä se siten vastaisi hallitusohjelman tavoitteisiin riittävästi. Haasteita saattaisi olla myös hyvinvointialueiden sitouttamisessa koulutukseen keskeisenä osana kuuluvaan ohjattuun asiakas- ja potilastyöhön, erityisesti jos koulutettavia menetelmiä ei olisi hyvinvointialueilla käytössä. Vaarana tällaisessa rahoitusmallissa voisi olla, että yliopistot kehittäisivät ja järjestäisivät kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen tason koulutusta, joka palvelisi koulutuksenjärjestäjää jatkumona toisen portaan koulutukseen ilman, että ensimmäisen tason osaajien kouluttaminen vastaisi palvelujärjestelmän saatavuushaasteisiin, ja vastaavasti hyvinvointialueet kouluttaisivat, kuten nykyisinkin, osaajia hyvinvointialueiden tarpeisiin ilman, että siinä olisi huomioitu jatkumoa varsinaiseen psykoterapiakoulutukseen.

Sosiaali- ja terveysministeriössä alun perin valmistellulla rahoitusmallilla oli tarkoitus luoda koulutusmalli, jolla palvelujärjestelmän tarvitsemaa ammattilaisten täydennyskoulutusta kehitettäisiin niin, että se olisi yliopistojen hyväksyttävissä varsinaiseen psykoterapiakoulutukseen. Mallissa vastattaisiin samanaikaisesti sekä varhaisen vaiheen mielenterveyspalveluiden saatavuuteen liittyviin haasteisiin että tavoitteeseen toteuttaa kaksiportaista psykoterapiakoulutusta. Näiden kahden tavoitteen yhtäaikainen toteutuminen varmistettaisiin ohjaamalla rahoitusta tarvittaessa molemmille tahoille. Tällainen malli varmistaisi, että rahoitusta kohdennetaan käyttötarpeeseen perustuen sekä yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle että psykoterapeuttikoulutuksesta vastaaville yliopistoille. Näin voitaisiin varmistaa koulutuskokonaisuuden toteutuminen ja hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen. Koulutuksen toteutuminen edellyttäisi yliopistojen ja hyvinvointialueiden tiivistä yhteistyötä.

Lausuntokierroksella sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema malli ei kuitenkaan saanut laajaa kannatusta. Lausunnoissa ehdotettu malli koettiin monimutkaiseksi ja arvioitiin, että se tuottaisi ylimääräistä taakkaa ja kustannuksia hyvinvointialueille. Haasteena nähtiin myös alueellinen yhdenvertaisuus, kielellisten oikeuksien toteutuminen sekä yliopistojen mahdollisuudet päättää koulutussisällöstä itsehallintonsa mukaisesti. Lausuntopalautteen perusteella jatkovalmistelussa on kehitetty malli, jonka on arvioitu parhaalla mahdollisella tavalla takaavan yliopistoille edellytykset järjestää koulutusta huomioiden kuitenkin hyvinvointialueiden tarpeet sekä koulutuksen toteutumisen edellyttämä yhteistyö yliopistojen ja hyvinvointialueiden välillä.

Lisäksi valmistelun yhteydessä on arvioitu mallia, jossa kaksiportaiselle psykoterapiakoulutukselle talousarvioesityksessä varattu määräraha voitaisiin osoittaa ainoastaan yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle, jolloin yliopistot ja muut koulutusta järjestävät korkeakoulut saisivat rahoituksen koulutusta tilaavalta hyvinvointialueelta. Korkeakoulut järjestäisivät koulutusta hyvinvointialueiden tarpeen mukaisesti ja niihin menetelmiin, joita hyvinvointialueille olisi käytössä. Vaihtoehtoisessa mallissa yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän olisi esitettävä sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotuksensa rahoituksesta perustuen yhteistyöalueella tehtyyn laajaan tarvearvioon, jossa olisi huomioitava koulutettavien tarpeet laajasti ottaen huomioon yhteistyöalueen hyvinvointialueiden, muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjien ja tuottajien, kuntien ja kuntayhtymien sekä myös muiden julkisoikeudellisten yhteisöjen tarve. Näin tulisi otettua huomioon myös yksityisten palveluntuottajien palveluksessa oleva henkilöstö sekä laajasti myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) tai esimerkiksi seurakuntien tarve osaajille. Tällä laajalla tarvearvioinnilla mahdollistettaisiin erilaisten ammattitaustaisten osallistuminen koulutukseen.

Malli mahdollistaisi koulutukselle talousarvioesityksessä varatun määrärahan jakautumisen perustellusti hyvinvointialueilla tehtyyn tarvearvioon perustuen sekä varmistaisi sen, että määräraha käytetään tarkoituksenmukaisesti ja hyvinvointialueiden palvelutarpeisiin vastaten. Hyvinvointialueet tilaisivat koulutuksen korkeakouluilta, ja korkeakoulut järjestäisivät koulutusta aina kulloinkin olevan tarpeen mukaan. Lisäksi mallilla varmistettaisiin mielenterveyspalvelujen valtakunnallinen yhdenvertaisuus, kun koulutuksen tarvetta arvioitaisiin hyvinvointialueilla yhteistyöalueittain.

Tämän vaihtoehtoisen rahoitusmallin, jossa rahoitus kohdennettaisiin vain yliopistolista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle, voidaan arvioida olevan kaikista sosiaali- ja terveysministeriön käytössä olevista rahoitusratkaisuista hallinnollisesti kevyin ratkaisu, jos asiaa arvioidaan viranomaisten näkökulmasta. Rahoitusmalli siirtäisi kuitenkin mahdollista hallinnollista taakkaa hyvinvointialueille, kun hyvinvointialueiden olisi kilpailutettava koulutus yliopistojen välillä ja tehtävä niiden kanssa erilliset sopimukset koulutuspalvelun tuottamisesta. Rahoitus korkeakouluille tulisi vastaavasti hyvinvointialueilta.

Koulutuksen maksuttomuus voitaisiin toteuttaa myös terveydenhuoltolain mukaisilla koulutuskorvausmenettelyillä. Koulutuskorvausmenettely on jälkikäteistä korvausta koulutuksesta aiheutuneista kustannuksista. Lupa- ja valvontavirasto toimii maksajana, ja korvauksen suuruus perustuu vuosittain asetuksella säädettävään korvaussummaan sekä valmistuneiden opiskelijoiden määrään. Esimerkiksi lääkärin ja hammaslääkärin sekä erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia korvataan yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle sekä kyseistä koulutusta järjestäville yliopistoille opiskelijoiden lukumäärään perustuvalla laskennallisella korvaussummalla. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa vuosittain lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen korvauksen perusteita asetuksen, jossa määritellään yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle hyvinvointialueelle ja HUS-yhtymälle sekä yliopistoille maksettavan korvauksen suuruus per opiskelija. Myös jälkikäteen toteutettavassa koulutuskorvausmenettelyssä tulisi esille samat edellä kuvatut haasteet, mutta lisäksi koulutuksesta aiheutuvien kulujen korvaaminen jälkikäteisellä menettelyllä olisi hallinnollisesti monimutkainen ja erittäin raskas eikä palvelisi käyttäjiään.

5.1.2

Erikoispätevyyden rekisteröinti ja erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta säätäminen

Ensimmäisen portaan psykoterapiakoulutuksen suorittaneiden tunnistamiseksi ja ammattihenkilöiden valvonnan varmistamiseksi mielenterveyden palveluissa esityksessä on ehdotettu, että sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden osalta tunnistaminen ja valvonta tapahtuu rekisteröimällä heidän koulutuksensa antama erikoispätevyys valvontaviranomaisen ylläpitämiin ammattihenkilöiden keskusrekistereihin osana ammatinharjoittamisoikeutta. Muiden mahdollisten ammattiryhmien osalta osaaminen voidaan tunnistaa koulutuksesta saadulla todistuksella.

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista on ehdotettu säädettäväksi valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena on varmistaa koulutuksen riittävä yhdenmukaisuus ja soveltuvuus osallistujan pohjakoulutukseen sekä koulutuksen laatu koulutuksenjärjestäjästä riippumatta. Koska ensimmäisen portaan koulutus olisi tarkoitus kytkeä osaksi kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen kokonaisuutta, koulutusta järjestäisivät lähtökohtaisesti suomalaiset yliopistot, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, eli yliopistot, jotka nykyisin järjestävät psykoterapeuttikoulutusta.

Vaihtoehtoisena toteuttamistapana voisi olla se, että sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta tai sen tavoitteista ei säänneltäisi valtioneuvoston asetuksella, eikä ammattihenkilön erikoispätevyyttä merkittäisi sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Jos erikoispätevyyttä ei rekisteröitäisi, koulutuksen suorittaneet sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöt olisivat tunnistettavissa koulutuksesta annettavalla todistuksella. Erikoispätevyyden rekisteröinti ei olisi välttämätöntä ammattihenkilöiden valvonnan toteuttamisen kannalta, sillä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat valvontaviranomaisen valvonnan piirissä myös toteuttaessaan mielenterveyden hoitoa ja tukea, vaikka heille ei olisi erikseen merkitty erikoispätevyyttä osana ammatinharjoittamisoikeutta. Erikoispätevyydellä voidaan kuitenkin arvioida olevan valvonnallista merkitystä, sillä erikoispätevyyden edellytyksenä olevan koulutuksen antama osaaminen poikkeaa ammattihenkilöiden niin sanotusta perusosaamisesta. Erikoispätevyyden merkitseminen rekisteriin helpottaisi koulutustiedon hyödyntämistä ammattihenkilövalvonnassa. Se myös tukisi työnantajien ja ammattihenkilöiden omavalvontaa sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta helpottamalla erikoispätevyyden omaavan ammattihenkilön erottamista sellaisista eri terapiamuotoja tarjoavista henkilöistä, jotka eivät olisi suorittaneet erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta.

Edellä esitetyn, ja ensimmäisen portaan koulutuksen suorittaneiden palvelujärjestelmässä tunnistettavuuden vuoksi, on katsottu tarpeelliseksi säätää erikoispätevyyden rekisteröimisestä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöille. Muiden ammattilaisten osalta ei vastaavaa rekisteröimistä ole, eikä siitä ole tarpeen säätää, sillä he eivät toimi työssään sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöinä, eivätkä he ole Lupa- ja valvontaviraston valvonnan piirissä. He voisivat kuitenkin hyödyntää koulutuksesta saamiaan menetelmällisiä taitoja työssään, ja heidät voitaisiin tunnistaa koulutuksesta annettavalla todistuksella.

Mikäli koulutusta toteutettaisiin koulutuksenjärjestäjien toimesta ilman valtioneuvoston asetuksessa määriteltyjä vähimmäisvaatimuksia, koulutus voisi vaihdella sekä sisällöltään että tavoitteiltaan koulutuksenjärjestäjästä riippuen. Koulutuksesta saatu osaamisen tunnistaminen voisi tällöin olla haastavaa, jos koulutus olisi nimeltään ja sisällöltään erilaista koulutuksenjärjestäjästä riippuen. Koulutuksen laadun ja toteuttamisen yhdenmukaisuuden varmentaminen voisi tällöin jäädä hyvinkin vajavaiseksi.

Lisäksi hyväksilukeminen varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen voisi olla yliopistoille hyvin haasteellista tai mahdotonta, mikäli psykoterapiakoulutukseen hakeutuisi erisisältöisiä ensimmäisen tason koulutuksia suorittaneita. Kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen toteutuminen ei välttämättä kaikilta osin toteutuisi, jos ensimmäisen tason koulutuksen hyväksilukeminen varsinaiseen toisen tason psykoterapeuttikoulutukseen ei olisi mahdollista. Tämän vuoksi on katsottu tarpeelliseksi säätää valtioneuvoston asetuksella vähimmäisedellytyksistä kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen tason koulutukselle.

5.2

Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7506-4

Selvityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksen tueksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2026:2.

Ruotsissa psykoterapeutti on terveydenhuollon ja sairaanhoidon alalla laillistettu ammatti.

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-284-199-5

Kuntoutuspsykoterapian toteutuminen: selvitys. Kuntoutusta kehittämässä 40/2024. Kela. .

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7506-4

Selvityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksen tueksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2026:2.

https://psykologilehti.fi/psykologiliitto-ehdottaa-kaksiportaista-mallia-psykoterapeuttikoulutukseen/

Psykologiliitto. Psykologiliitto ehdottaa kaksiportaista mallia psykoterapeuttien koulutukseen.

Ruotsissa psykoterapeuttikoulutus on kaksiportainen. Perustason koulutus (Steg 1) koostuu noin kahden vuoden ajan kestävästä osa-aikaisesta opiskelusta mukaan lukien psykoterapian toteuttaminen työnohjauksessa. Koulutusta ei kuitenkaan säännellä lailla, joten koulutuksen tarkka kesto, intensiteetti ja sisältö vaihtelevat hieman.Psykoterapian perustason koulutus sisältyy psykologien perustutkintoon yliopistossa sekä lisäksi psykiatrien koulutukseen. Muiden ammattilaisten, esimerkiksi yleislääkäreiden, sairaanhoitajien ja sosiaalityöntekijöiden, on suoritettava psykoterapian perustutkinto (45–60 opintopistettä) tai muulla tavoin hankittava psykoterapian perustutkintoa vastaavat tiedot.Perustason koulutus muodostuu teoriaosuudesta sekä taitojen ja psykologisten lyhytinterventioiden koulutuksesta, jonka osana toteutetaan myös työnohjattua hoitoa.Toisessa vaiheessa (Steg 2) voi jatkaa erikoistumista psykoterapiaan. Erikoistuminen edellyttää perustason koulutusta ja sen jälkeistä vähintään kahden vuoden työkokemusta psykoterapiasta työnohjattuna ennen erikoistumisen aloittamista. Erikoistuminen perustason jälkeen koostuu kolmen vuoden osa-aikaisista teoriaopinnoista ja psykoterapian tekemisestä työnohjattuna. Erikoistumisen jälkeen voi hakea psykoterapeutin laillistusta Ruotsin sosiaalihallitukselta (Socialstyrelsen).

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-284-199-5

Kuntoutuspsykoterapian toteutuminen: selvitys. Kuntoutusta kehittämässä 40/2024. Kela.

Yleisesti terveydenhuolto on Ruotsissa järjestetty maakunnittain, joka vaikuttaa myös psykoterapian toteutumiseen ja saatavuuteen niiden alueella. Alueellinen vaihtelu psykoterapian toteutumisessa on siten suurta. Tyypillisesti psykoterapia toteutuu julkisen terveydenhuollon kautta perusterveydenhuollossa (noin 10–20 kerran psykoterapiat) kun taas erikoissairaanhoidossa, jossa keskitytään vaikea-asteisten sairauksien hoitoon, psykoterapiat voivat olla pidempiä. Psykoterapian suuntauksista kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) on yleisintä. Ruotsissa ei ole vastaavaa kuntoutuspsykoterapiajärjestelmää kuin Suomessa.

Ruotsissa esimerkiksi sosiaalityön opintojen (socionomexamen, 210 opintopistettä) suorittamisen jälkeen opiskelija voi suorittaa myös kandidaatin tutkinnon sosiaalityöstä ja opintoja voi jatkaa suorittamalla 120 opintopisteen maisterin tutkinnon. Maisterin tutkinnon yhteydessä voi suorittaa esimerkiksi laillistukseen oikeuttavan psykoterapeutin tutkinnon sosiaalityöstä. Sosionomin tutkinnon suorittamisen jälkeen on mahdollista suorittaa myös psykoterapeutin 60 tai 45 opintopisteen perusopinnot ja 90 opintopisteen psykoterapeutin koulutusohjelman, jonka suorittamisen jälkeen voi hakea psykoterapeutiksi laillistamista. Psykoterapeutin koulutusohjelman aloittaminen edellyttää työkokemusta ja työnohjausta.

Lisää ulkomailla käytetyistä keinoista, kuten Iso-Britannian mallista, on saatavissa muun muassa Kelan selvityksestä Kuntoutuspsykoterapian toteutuminen.

6

Lausuntopalaute

6.1

Yleistä

https://stm.fi/hanke?tunnus=STM063:00/2025

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 7.4.–20.5.2026. Lausuntoa pyydettiin yhteensä 90 taholta, minkä lisäksi kaikilla halukkailla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa Lausuntopalvelu.fi -palvelussa. Lausuntoja saatiin yhteensä 112 kappaletta. Sisäministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittivat, ettei niillä ole lausuttavaa asiassa. Lausunnot ja lausuntoyhteenveto ovat saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa.

Lausuttavana ollut esitysluonnos eroaa joiltain osin nyt esitettävästä mallista. Alun perin esitettiin mallia, jossa koulutuksen rahoitus olisi osoitettu yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle hyvinvointialueelle ja HUS-yhtymälle sekä yliopistolle, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Mainittujen hyvinvointialueiden, HUS- yhtymän ja yliopistojen olisi tullut yhdessä tehdä vuosittain koulutusmäärien tarvetta ja koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia koskevaan arvioon perustuva talousarvioesityksensä sosiaali- ja terveysministeriölle. Yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle rahoitusta olisi voitu osoittaa koulutuksen menetelmällisten opintojen kokonaisuuteen liittyviin tehtäviin ja yliopistoille, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, koulutuksen järjestämiseen sekä koulutuskokonaisuuden hallinnointiin. Rahoituksen käytön edellytyksenä olisi ollut maksuttomuuden ja taustakoulutusedellytysten ohella, että koulutus perustuisi yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän sekä yliopiston keskinäiseen sopimukseen.

Esityksen tavoitteita pidettiin laajasti kannatettavina, mutta merkittävä osa lausunnonantajista ei katsonut esityksen sellaisenaan toteuttavan niitä. Hallitusohjelman tavoitteiden arvioitiin toteutuvan vain osittain tai välillisesti. Keskeisenä haasteena nähtiin, että esitys yrittää ratkaista liian monta tavoitetta samanaikaisesti. Toisaalta osa lausunnonantajista toivoi esimerkiksi, että esityksellä pyrittäisiin kehittämään myös psykoterapeutin nimikesuojattuun ammattinimikkeeseen johtavaa psykoterapeuttikoulutusta ja sen sääntelypohjaa.

6.2

Ehdotettu koulutusmalli

Esityksen etuina nähtiin, että koulutuksen maksuttomuus madaltaisi kynnystä hakeutua koulutukseen ja lisäisi koulutettavien määrää ja ensimmäisen tason osaamista. Esityksen nähtiin myös vahvistavan perustason palveluja ja mielenterveyden varhaista tukea.

Useat lausujat kuitenkin kannattivat lausuttavana olleen esitysluonnoksen mukaisen mallin sijaan yliopistovetoista mallia, jossa hyvinvointialueet ja HUS-yhtymä ovat keskeisiä yhteistyökumppaneita. Valtaosassa lausunnoista hyvinvointialueiden ja yliopistojen yhteistyötä pidettiin tärkeänä ja edellytyksenä koulutuksen tarkoituksenmukaiselle toteutumiselle.

Lisäksi korostettiin, että myös muilla kuin yliopistollista sairaalaa ylläpitävillä hyvinvointialueilla tulee olla riittävä rooli. Useat lausunnonantajat esittivät huolensa koulutuksen keskittymisestä ja sen vaikutuksista alueelliseen yhdenvertaisuuteen. Myös kielellisten oikeuksien toteutumiseen kiinnitettiin huomiota.

Useissa lausunnoissa katsottiin, ettei esitetty malli muodostaisi todellista, yhtenäistä kaksiportaista koulutusjärjestelmää, jolloin ensimmäinen porras jäisi irralliseksi eikä muodostaisi pedagogista jatkumoa toiseen portaaseen. Lisäksi useissa lausunnoissa kiinnitettiin huomiota hyvinvointialueiden resursseihin, ja osassa katsottiin, ettei hyvinvointialueilla ole tällä hetkellä koulutuksen järjestämisen kannalta riittävää osaamista tai systemaattista koulutusrakennetta.

Toistuvana lausuntopalautteena esitettiin huoli koulutusmallin menetelmäkeskeisyydestä ja koettiin, että koulutuksen painopisteen pitäisi olla yleisissä psykoterapeuttisissa valmiuksissa ja näyttöön perustuvissa menetelmissä. Näin esitystä arvioivat erityisesti ne lausunnonantajat, joiden mielestä yliopistolla tulisi olla selkeämmin päävastuu koulutuksen toteuttamisesta.

Useissa lausunnossa kiinnitettiin huomiota koulutukseen osallistuvien tutkintopohjaan. Huolena oli koulutuksen kohdentuminen entisestään vain sosiaali- ja terveysalan toimijoille.

Suuri osa vastaajista piti esityksen arviota koulutustarpeesta ylimitoitettuna.

6.3

Ehdotettu rahoitusmalli

Lausuttavana olleen esitysluonnoksen mukaista rahoitusmallia kannatti vain pieni osa lausunnonantajista, jotka arvioivat kaksikanavaisen rahoitusmallin varmistavan sekä koulutuksen laatua että palvelujärjestelmän todellista laatua ja mahdollistavan koulutuskokonaisuuden toteuttamisen ja yhteistyön. Tosin osa niistäkin, jotka arvioivat esitetyn rahoitusmallin toteuttavan esityksen mukaisen koulutuskokonaisuuden toteuttamista, näkivät tämän toteutuvan vain varauksin.

Suuri osa vastaajista, erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriö, psykoterapeuttikolutusta tuottavat organisaatiot, psykoterapeuttikoulutusta järjestävät yliopistot sekä useat ammatilliset tai tieteelliset järjestöt kannattivat mallia, jossa rahoitus kohdistettaisiin koulutusta järjestävälle yliopistolle taikka muulle, koulutusvastuulliselle koulutusyhteisölle. Lausunnoissa esitettiin, että lausuttavana olleessa rahoitusmallissa yliopiston autonomia sekä ensimmäisen ja toisen portaan yhtenäisyys kärsisivät, minkä seurauksena myös mahdollisuus hyväksilukea ensimmäisen portaan koulutus toiseen vaiheeseen heikkenisi. Yliopistojen ja hyvinvointialueiden välinen yhteystyö nähtiin kuitenkin tärkeänä toteutuksen kannalta myös siinä tapauksessa, että rahoitus kanavoitaisiin yksinomaan yliopistoille. Kaksikanavaisen rahoitusmallin haasteina nähtiin myös monimutkaisuus, hallinnollinen taakka ja tarpeettomat lisäkustannukset, jotka johtuvat muun muassa vuosittaisen sopimusmenettelyn vaatimuksesta ja epäselvästä vastuunjaosta. Muut kuin yliopistollista sairaalaa ylläpitävät hyvinvointialueet esittivät huolensa asemastaan rahoituksen jakautumisessa ja edellyttivät, että rahoitus kohdentuisi oikein ja kattaisi tosiasialliset kustannukset.

Toisena keskeisenä haasteena ehdotetussa rahoitusmallissa pidettiin sitä, ettei esitetty rahoitusmalli ole riittävän ennakoitava. Vuosittainen hakumenettely jättäisi useiden lausujien mukaan liikaa epävarmuutta koulutuksen järjestämiseen, eikä mahdollistaisi koulutuksen laadukasta ja pitkäjänteistä kehittämistä.

Valtiovarainministeriö nosti lausunnossaan esille ehdotetun rahoituksen suhdetta yliopistojen ja hyvinvointialueiden muuhun rahoitukseen ja korosti, että esityksestä tulisi selkeämmin käydä ilmi, ettei nyt esitettävä rahoitus voisi olla päällekkäistä niiden kanssa. Lisäksi toivottiin selkeyttä taloudellisten vaikutusten arviointiin.

6.4

Ehdotettu erikoispätevyys

Useat lausunnonantajat pitivät ehdotusta erikoispätevyydestä ja sen rekisteröimisestä kannatettavana, tosin suuri osa vain varauksin.

Useissa lausunnoissa katsottiin jäävän epäselväksi, mihin ehdotettu erikoispätevyys oikeuttaa ja mitkä ovat sen oikeusvaikutukset. Valvonnan osalta toivottiin selkeyttä siihen, mikä on niiden koulutuksen suorittaneiden asema, joiden erikoispätevyyttä ei rekisteröidä. Lisäksi useissa lausunnoissa esitettiin huoli sellaisten henkilöiden asemasta, joilla on jo aiemmin suoritettu koulutus tai osaamista. Useissa lausunnoissa korostettiin myös tarvetta varmistaa koulutuksen tuoman osaamisen yhdenmukaisuus. Lisäksi toistuvana näkökohtana korostui tarve erottaa ehdotettu erikoispätevyys, samoin kun ensimmäisen tason koulutus, varsinaisesta psykoterapeutin nimikesuojatusta ammattinimikkeestä ja sen edellyttämästä koulutuksesta.

Osa lausunnonantajista koki, ettei ehdotetulle erikoispätevyydelle ole tarvetta eikä suppea koulutuskokonaisuus sellaisenaan muodosta riittävää perustaa erillisen erikoispätevyyden myöntämiselle. Myöskään ammattihenkilöiden valvonnasta vastaava Lupa- ja valvontavirasto ei kannattanut erikoispätevyyteen liittyvää ehdotusta ja toi esille erikoispätevyyden rekisteröintiin ja valvontaan liittyviä haasteita. Lupa- ja valvontavirasto katsoi muun muassa, ettei rekisteröimiselle olisi selvää valvonnallista perustetta ja arvioi, ettei se voi näkemyksensä mukaan rajoittaa pelkkää erikoispätevyyteen perustuvaa ammattihenkilönä toimimista. Lausunnossa huomautettiin myös, että valvontatoimet voisi välttää jättämällä erikoispätevyyden rekisteröimättä. Lisäksi virasto huomautti epäselvyydestä liittyen ulkomailla kouluttautuneisiin henkilöihin ja siihen, mikä erikoispätevyyden merkitys on Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämään palveluntuottajarekisteri Soteri-rekisteriin rekisteröitymisen kannalta.

6.5

Lausuntopalautteen arviointiin perustuvat jatkotoimet

Lausuntopalautteen perusteella ehdotusta rahoitusmalliksi on muutettu. Rahoitus kohdistettaisiin ainoastaan yliopistoille, joilla olisi päävastuu koulutuksen toteuttamisesta ja opiskelijavalinnasta sekä teoreettisten että menetelmällisten opintojen osalta. Näin yksinkertaistettaisiin rahoitusmenettelyä, vähennettäisiin koulutuksen toteuttamisesta hyvinvointialueille aiheutuvaa kuormitusta ja turvattaisiin se, että yliopistot voisivat itsehallintonsa puitteissa toteuttaa yhtenäisen kaksiportaisen koulutuskokonaisuuden. Koska koulutuksen tarkoituksenmukainen toteutus edellyttää aitoa yhteistyötä hyvinvointialueiden ja yliopistojen välillä, säädettäisiin yhteistyövelvoitteesta sekä yliopiston velvollisuudesta korvata hyvinvointialueille yhteistyöstä aiheutuvat kustannukset. Lisäksi yliopiston rahoitusesityksen tulisi perustua yhteistyössä yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa arvioituihin opiskelijamääriin ja kustannuksiin. Ehdotettu säännös varmistaisi, että myös hyvinvointialueiden tarpeet ja kustannukset tulisivat huomioiduksi jo rahoitusta haettaessa. Yliopistollista sairaalaa ylläpitävillä hyvinvointialueilla ja HUS-yhtymällä olisi edellytykset huomioida koko yhteistyöalueen tarpeita yhteistyössä alueen hyvinvointialueiden kanssa.

Rahoituksen perustumista vuosittaiseen arviointi- ja maksatusmenettelyyn ei ehdoteta muutettavaksi. Kyse ei olisi kovin pitkästä koulutuksesta, ja opiskelijamäärät ja koulutuksen painotukset voivat muuttua lyhyelläkin aikajänteellä. Näin ollen ainakin ennen koulutusrakenteiden vakiintumista vuosittainen myöntämismenettely olisi perusteltu. Rahoitus on hallitusohjelman mukaisesti tarkoitettu pysyvän koulutuksen rakentamiseen ja sen pitkän aikavälin vaikutukset on huomioitu julkisen talouden suunnitelmassa.

Esityksen perusteluja ja vaikutusarviointia on lausuntopalautteen perusteella täydennetty erityisesti ehdotettuun erikoispätevyyteen ja rahoitukseen liittyvin osin. Tarkemmat säännökset ehdotetusta koulutuksesta ja sen tavoitteista annettaisiin valtioneuvoston asetuksella, jonka sisältö tarkentuisi sen jatkovalmistelun yhteydessä.

7

Säännöskohtaiset perustelut

7.1

Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta

60 c §.Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoitus.Pykälässä säädettäisiin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin lisättäväksi ehdotetussa 14 d §:ssä ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin lisättäväksi ehdotetussa 3 a §:ssä tarkoitetun psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoituksesta. Ehdotetun 60 c §:n nojalla rahoitettava koulutus muodostaisi kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen portaan.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin voitaisiin osoittaa rahoitusta yliopistolle, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Koulutusta järjestäisivät niin sanotut psykoterapeuttikoulutusyliopistot, jotka järjestävät nykyisin psykoterapeuttikoulutusta yhdessä muiden kouluttajaorganisaatioiden kanssa. Rahoituksen tarkempi käyttötarkoitus ja jakautuminen yliopistojen välillä määriteltäisiin valtion talousarvioesityksen yhteydessä. Vaikka koulutuksen suorittaminen olisi edellytys erikoispätevyyden saamiselle, koulutuksen rahoitus ei riippuisi siitä, saako tai merkitäänkö koulutuksen osallistujille psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys, sillä kaikki koulutukseen osallistuvat eivät välttämättä olisi terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joille erikoispätevyys sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilölakien nojalla voitaisiin merkitä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rahoituksen käytön edellytyksistä. Momentin 1 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että koulutusta järjestää sellainen yliopistolaissa mainittu yliopisto, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, ja joka tekee yhteistyötä hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän kanssa siinä laajuudessa kuin on tarpeen koulutustarpeen ennakoimiseksi sekä koulutuksen suunnittelemiseksi, toteuttamiseksi ja kehittämiseksi. Sääntelyllä ei velvoitettaisi yliopistoa järjestämään ensimmäisen portaan koulutusta, mutta rahoituksen saaminen kytkeytyisi näihin nimenomaisiin koulutuksen järjestämiseen liittyviin tehtäviin. Koulutuksen tarkoituksenmukainen toteutus edellyttää yhteistyötä yliopistojen ja hyvinvointialueiden välillä, joten yhteistyön toteutuminen turvattaisiin lakisääteisellä yhteistyövelvoitteella. Samoin yhteistyövelvoitteella vastattaisiin ruotsinkielisen koulutuksen ja palveluiden tarpeisiin, kun erityisesti ne hyvinvointialueet, joilla on kielellisiä erityistehtäviä, osallistuisivat koulutustarpeen ennakointiin ja muuhun koulutuksen suunnitteluun ja kehittämiseen. Yliopisto voisi tehdä yhteistyötä yhden tai useamman hyvinvointialueen, Helsingin kaupungin tai HUS-yhtymän kanssa.

Momentin 2 kohdan mukaan koulutuksen tulee olla opiskelijalle maksutonta. Näin varmistettaisiin hallitusohjelman mukaisesti ensimmäisen portaan maksuttomuus.

Momentin 3 kohdan mukaan koulutukseen voitaisiin ottaa henkilö, joka täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain nojalla säädetyt psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuden edellytyksenä olevat taustakoulutusvaatimukset tai joka on edellä tarkoitetun taustakoulutuksen mukaisessa tutkintokoulutuksessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutukseen hakeutuvilta edellytettäisiin samaa soveltuvaa taustakoulutusta, kuin varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen, tai että henkilö suorittaa tällaista koulutusta. Psykoterapeuttikoulutuksen taustakoulutusvaatimuksista säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 2 a §:n 3 momentissa. Näin varmistettaisiin, että ensimmäisen portaan koulutuksen suorittaneella henkilöllä olisi edellytykset halutessaan hakeutua myöhemmin varsinaiseen psykoterapeuttikoulutukseen. Ensimmäisen portaan koulutukseen osallistumisen tulee olla mahdollinen samoilla kriteereillä, kuin varsinainen psykoterapeuttikoulutus, jolloin on mahdollista, että koulutukseen tulee henkilöitä, jotka eivät ole sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Rahoituksen saamisen ehtona ei näin ollen ole, että kaikki osallistuja ovat henkilöitä, joille erikoispätevyys voitaisiin merkitä.

Momentin 4 kohdan mukaan yliopiston tulisi korvata hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle niille koulutuksen järjestämiseen liittyvästä yhteistyöstä aiheutuvat kustannukset. Näitä kustannuksia olisivat erityisesti asiakas- ja potilastyön sekä työnohjauksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rahoituksen myöntämiseen ja maksamiseen liittyvästä menettelystä. Yliopiston tulisi tehdä vuosittain koulutustarvetta ja koulutuksesta aiheutuvia kustannuksia koskevaan arvioon perustuva rahoitusesitys sosiaali- ja terveysministeriölle. Rahoitusesityksen tulisi perustua arvioon, joka tehtäisiin yhteistyössä yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa. Rahoitusesityksestä tulisi ilmetä yhteistyössä arvioitu kustannusten kohdentuminen kyseisen yliopiston ja hyvinvointialueiden tai HUS-yhtymän kesken. Velvollisuus arvioida koulutustarvetta ja kustannuksia yhdessä yliopistollista sairaalaa ylläpitävän hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa turvaisi 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun yhteistyövelvoitteen toteutumista sekä sitä, että hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle aiheutuvat kustannukset tulisivat korvatuiksi 2 momentin 4 kohdassa edellytetyllä tavalla. Lisäksi velvollisuus tukisi kielellisten oikeuksien turvaamista, kun ruotsinkielisen koulutuksen tarvetta ja sen toteuttamisen kustannuksia huomioitaisiin yhteistyössä yliopiston ja hyvinvointialueiden kesken. Koulutusta järjestävä yliopisto voisi tehdä yhteistyötä yhden tai useamman hyvinvointialueen tai HUS-yhtymän kanssa, joten rahoitusesitys voi vastaavasti perustua yhden tai useamman hyvinvointialueen kanssa tehtyyn arvioon.

Arvioinnin keskittäminen yliopistollista sairaalaa ylläpitäville hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle tekisi menettelystä kevyemmän verrattuna siihen, että yliopisto tekisi arviointityötä jokaisen hyvinvointialueen kanssa erikseen. Yliopistollista sairaalaa ylläpitävillä hyvinvointialueilla ja Uudenmaan osalta HUS-yhtymällä olisi edellytykset arvioida koulutustarvetta ja kustannuksia kaikkien samaan yhteistyöalueeseen kuuluvien hyvinvointialueiden osalta, sillä niillä on erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesti erityinen velvollisuus huolehtia psykoterapeuttisten ja psykososiaalisten menetelmien käyttöönoton arviointi ja osaamisen ylläpito valtakunnallisessa yhteistyössä. Lisäksi asetuksen mukaan yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän on huolehdittava yhteistyöalueellaan menetelmien käytön alueellisen työnjaon suunnittelusta ja yhteen sovittamisesta yhteistyössä alueensa hyvinvointialueiden kanssa.

Lupa- ja valvontavirasto maksaisi valtion talousarviossa vahvistettavan määrän yliopistolle ilman eri hakemusta. Muilta osin rahoituksen maksamiseen ja muuhun menettelyyn sekä muutoksenhakuun liittyvissä asioissa sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä. Kyseeseen tulisivat valtionavustuslain 20 §:n 1 momentin säännös valtionavustuksen palauttamisesta, 21 § valtionavustuksen takaisinperinnästä, 24 ja 25 § korosta ja viivästyskorosta, 26 § kohtuullistamisesta, 28 § takaisinperinnän määräajasta, 29 §:n 2 momentti palautusvelvollisuuden raukeamisesta, 30 § kuittauksesta ja 34 § oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta. Ehdotetun säännöksen mukaan Lupa- ja valvontavirasto toimisi rahoituksen teknisenä maksajana. Menettely vastaisi näiltä osin terveydenhuoltolain 63 §:n 1 ja 3 momentissa säädettyä menettelyä.

Lisäksi ehdotetun 60 c §:n 3 momentissa säädettäisiin, että rahoitusta saaneen yliopiston on annettava sosiaali- ja terveysministeriölle vuosittain seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä selvitys siitä, miten se on käyttänyt saamansa rahoituksen. Näin sosiaali- ja terveysministeriö voisi arvioida rahoituksen käyttöä ja yhteistyövelvoitteen noudattamista sekä saada tietoa ehdotetun sääntelyn seurantaa ja arviointia varten.

7.2

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

3 a §.Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys ja erikoispätevyyden edellyttämä koulutus.Pykälässä säädettäisiin psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen edellyttämästä koulutuksesta. Pykälä vastaisi osin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 §:ää, jossa säädetään yleisellä tasolla terveydenhuollon ammattihenkilön erikoispätevyydestä.

Pykälän 1 momentin mukaan psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden omaava laillistettu ammattihenkilö olisi henkilö, joka on suorittanut erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen Suomessa tai henkilö, joka on suorittanut ulkomailla suomalaista erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta vastaavan koulutuksen, jonka Lupa- ja valvontavirasto on hakemuksesta hyväksynyt.

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta. Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus olisi laillistetun ammattihenkilön osaamista täydentävää koulutusta, jota järjestää sellainen yliopistolaissa mainittu yliopisto, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa riittävät valmiudet psykososiaalisten menetelmien hyödyntämiseen osana ammattitoimintaa. Ensimmäisen portaan koulutus antaisi koulutettaville yleisiä valmiuksia valmentavina opintoina sekä rajattua menetelmäosaamista sosiaalihuollossa tarjottavaan tukeen osana sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palvelukokonaisuuksia. Lisäksi momentissa säädettäisiin asetuksenantovaltuudesta. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikoispätevyyden rekisteröinnistä Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämään sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Lupa- ja valvontavirasto sisällyttäisi tiedon laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen perusteena olevasta koulutuksesta ammattioikeutta koskeviin tietoihin lain 16 §:ssä tarkoitettuun sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin hakemukseen perustuen.

Erikoispätevyys merkittäisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin ammattihenkilön ammattioikeutta koskevien tietojen yhteyteen. Erikoispätevyyttä koskevan tiedon sisällyttäminen keskusrekisteriin perustuisi laillistetun ammattihenkilön hakemukseen, eikä erikoispätevyyden rekisteröinti olisi pakollista. Jos rekisteröintiä hakeva henkilö olisi sekä sosiaalihuollon että terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö, hän voisi itse päättää, hakeeko hän rekisteröintiä sekä terveydenhuollon ammattihenkilöiden että sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin vai ainoastaan toiseen niistä.

Erikoispätevyys ei olisi itsenäinen ammattioikeus, vaan ainoastaan sellaista ammattiin liittyvää osaamisen täydentämistä, joka voitaisiin huomioida ammattihenkilövalvonnassa ja sen vuoksi siitä säänneltäisiin erikoispätevyytenä. Näin ollen sosiaalihuollon ammattihenkilön psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys voitaisiin merkitä ainoastaan laillistetulle sosiaalihuollon ammattihenkilölle, joka jo on rekisterissä tai merkintä tehtäisiin samanaikaisesti ammatinharjoittamisoikeuden myöntämisen ja rekisteriin merkitseminen yhteydessä.

Ehdotettu sääntely ei vaikuttaisi muiden kuin laillistettujen ammattihenkilöiden oikeuteen osallistua ehdotetun terveydenhuoltolain 60 c §:n nojalla rahoitettuun koulutukseen. Erikoispätevyyden merkitseminen rekisteriin ei myöskään olisi edellytys sille, että laillistettu ammattihenkilö voisi erikoispätevyyden edellytyksenä olevan koulutuksen suoritettuaan toimia koulutuksensa mukaisissa tehtävissä. Erikoispätevyydessä ei olisi kyse terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa asetuksessa tarkoitetusta psykoterapeutista, eikä erikoispätevyys antaisi oikeutta käyttää psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä.

Toisin kuin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain erikoispätevyyttä koskevassa 14 §:ssä, erikoispätevyyden omaavan henkilön kansalaisuudesta ei ehdotetun 3 a §:n yhteydessä säädettäisi, vaan erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen hyväksymisen menettely perustuisi siihen, onko koulutus suoritettu Suomessa vai ulkomailla. Ulkomailla suoritetun koulutuksen merkitseminen erikoispätevyydeksi edellyttäisi valvontaviranomaisen hyväksyntää. Henkilön kansalaisuudella ei olisi tässä yhteydessä merkitystä, sillä erikoispätevyyden rekisteröinnin edellytyksenä on, että henkilö on rekisteröity tai rekisteröidään laillistettuna ammattihenkilönä sosiaalihuollon tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi ammattipätevyyden tunnustamisesta (2005/36/EY)

Erikoispätevyyden edellyttämä koulutus tai erikoispätevyyden merkitseminen ammattihenkilöiden keskusrekisteriin eivät kuulu niin sanotun ammattipätevyysdirektiivinpiiriin, koska ammattihenkilön erikoispätevyys ei ole ammattipätevyysdirektiivissä tarkoitettu säännelty ammatti. Tämän vuoksi ulkomailla hankitun mahdollisen erikoispätevyyden arviointi ei tapahtuisi ammattipätevyysdirektiivin tarkoittamien tunnustamisjärjestelmien, automaattinen tai yleinen tunnustamisjärjestelmä, piirissä, vaan Lupa- ja valvontavirasto arvioisi, voisiko ulkomaisen koulutuksen hyväksyä psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämäksi koulutukseksi koulutusten vastaavuuteen perustuen. Jos Lupa- ja valvontavirasto ei voisi hyväksyä ulkomaista koulutusta erikoispätevyyden edellyttämäksi koulutukseksi koulutusten tavoite- ja sisältöeroavaisuuksien vuoksi, sosiaalihuollon ammattihenkilöllä olisi kuitenkin mahdollisuus saada kyseinen erikoispätevyys merkityksi sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin suorittamalla suomalaisessa yliopistossa erikoispätevyyden edellyttämä koulutus, ja saada yliopiston arvion mukaisesti hyväksiluettua ulkomailla suoritetut opinnot osaksi koulutusta.

Erikoispätevys ja sen tuottamaa osaamista hyödynnetään osana sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palvelukokonaisuuksia, joten se ei itsessään johtaisi mahdollisuuteen rekisteröityä sosiaali- tai terveydenhuollon palveluntuottajaksi Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämään Soteri-rekisteriin. Koulutus ei myöskään sellaisenaan antaisi laajaa, itsenäiseen suunnitelmallisen psykoterapiaprosessin läpiviemiseen tarvittavaa osaamista.

16 §.Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri.Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 16 §:n 2 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siihen lisättäisiin rekisteriin merkittäväksi tiedoksi tieto sosiaalihuollon ammattihenkilön psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyydestä ja sen perusteena olevasta koulutuksesta. Tieto merkittäisiin sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin osana ammatinharjoittamisoikeutta ja sen perusteena olevaa koulutusta.

7.3

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta

14 d §.Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus.Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 14 d § psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta. Ehdotettu 14 d § sisältäisi laintasoisen perussäännöksen psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta, jonka tarkempi rakenne ja tavoitteiden sisältö määriteltäisiin valtioneuvoston asetuksella. Säännös täydentäisi lain 14 §:ää, joka sisältää yleissäännöksen ammattihenkilön erikoispätevyydestä.

Ehdotetun 1 momentin mukaan psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus olisi sellaista koulutusta, joka tuottaa 14 §:ssä tarkoitetun erikoispätevyyden. Lain 14 §:n mukaan erikoispätevyyden omaava laillistettu ammattihenkilö on sellainen Suomen kansalainen tai ulkomaalainen, joka on suorittanut erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen Suomessa, taikka Suomen tai jonkin muun EU- tai ETA-valtion kansalainen, joka on suorittanut jossakin muussa EU- tai ETA-valtiossa kuin Suomessa muun erikoispätevyyden kuin 3 a §:n 1 momentissa tarkoitetun erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen tai EU- tai ETA-alueen ulkopuolella erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen, jonka Lupa- ja valvontavirasto on hakemuksesta hyväksynyt. Lisäksi vaaditaan, että asianomainen on osoittanut täyttävänsä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaiset mahdolliset muut pätevyysvaatimukset.

Pykälän 2 momentin mukaan psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus olisi laillistetun ammattihenkilön osaamista täydentävää koulutusta, jota järjestää sellainen yliopistolaissa mainittu yliopisto, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa riittävät valmiudet psykososiaalisten menetelmien hyödyntämiseen osana ammattitoimintaa. Tältä osin säännös vastaisi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin lisättävää 3 a §:n 2 momenttia. Ensimmäisen portaan koulutus antaisi koulutettaville yleisiä valmiuksia valmentavina opintoina sekä rajattua menetelmäosaamista mielenterveyden hoitoon osana sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palvelukokonaisuuksia.

Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista. Tämäkin säännös olisi yhdenmukainen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin lisättävän 3 a §:n 2 momentin kanssa.

8

Lakia alemman asteinen sääntely

Ehdotettavan sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 a §:n 2 momentin sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 d §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista. Näin voitaisiin varmistaa, että koulutus tuottaa riittävän ja yhdenmukaisen osaamisen erikoispätevyyden perusteeksi.

Laintasoisten perussäännösten mukaan kyse olisi laillistetun ammattihenkilön osaamista täydentävästä koulutuksesta, jonka tavoitteena olisi antaa riittävät valmiudet psykososiaalisten menetelmien hyödyntämiseen osana ammattitoimintaa. Valtioneuvoston asetuksella tarkennettaisiin, millaisella koulutuksella ja osaamistavoitteilla nämä valmiudet voitaisiin saavuttaa.

Laeissa tarkoitettujen riittävien valmiuksien saavuttaminen edellyttäisi sekä menetelmällisiä että teoreettisia valmiuksia antavia opintoja. Teoreettisilla valmiuksilla viitataan varsinaisen psykoterapeuttikoulutuksen edellytyksenä oleviin psykologian tai psykiatrian opintoihin. Koulutuksen tulisi antaa riittävät perustiedot ihmisen psyykkisestä kehityksestä, mielenterveyden tukemisesta, mielenterveyden häiriöistä ja niiden ehkäisystä sekä valmiudet käyttää lasten ja nuorten tai aikuisten psykososiaalisia menetelmiä työnohjauksen tukemana ja ohjata asiakas tai potilas tarpeen mukaan oikealle ammattihenkilölle hoidon sitä edellyttäessä.

Koulutuksen tarkoituksenmukainen rakenne edellyttäisi, että se koostuisi vähintään 45 opintopisteen laajuisesta opintokokonaisuudesta, joka sisältäisi vähintään 30 opintopisteen laajuiset psykologian tai psykiatrian teoreettiset opinnot sekä vähintään 15 opintopisteen laajuiset menetelmälliset opinnot. Teoreettisia ja menetelmällisiä opintoja tukisi käytännön työnohjauksessa tapahtuva asiakas- tai potilastyö hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluyksikössä. Työnohjauksessa tapahtuva asiakas- tai potilastyö voitaisiin kuitenkin suorittaa myös muussa yliopiston hyväksymässä palveluyksikössä, jos se olisi koulutuksen toteuttamisen kannalta välttämätöntä. Ensimmäisen portaan koulutuksen tulee olla mahdollinen samoilla kriteereillä, kuin varsinainen psykoterapeuttikoulutus, jolloin on mahdollista, että koulutukseen tulee henkilöitä, jotka eivät ole sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Lisäksi halutaan turvata myös muiden kuin hyvinvointialueiden palveluksessa olevien henkilöiden osallistumismahdollisuus ensimmäisen portaan koulutukseen. Asiakas- ja potilastyön suorittaminen muussa kuin hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluyksiköissä voisi olla välttämätöntä sellaisen koulutuksen toteuttamiseksi, johon myös edellä mainitut henkilöryhmät voisivat osallistua.

Ohjattua asiakas- tai potilastyötä olisi oltava vähintään puolet menetelmäopintojen määrästä ja sitä ohjaisi psykoterapeutti tai muu yliopiston hyväksymä ammattihenkilö. Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä osaaminen varmistettaisiin riittävällä määrällä ohjattua asiakas- tai potilastyötä sekä asiakas- tai potilastyötä ohjanneen ammattihenkilön antamalla arviolla menetelmällisestä osaamisesta.

9

Voimaantulo

Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1.1.2027.

10

Suhde muihin esityksiin

10.1

Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Esitystä käsiteltäessä on huomioitava valmisteilla oleva hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain, sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain ja Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 15 ja 20 §:n muuttamisesta (sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölainsäädännön kokonaisuudistuksen vaihe II). Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokauden 2026 aikana. Esityksellä on tarkoitus lisätä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 2 lukuun uusi 14 e §, joka seuraisi pykälänumeroltaan tässä esityksessä ehdotettua 14 d §:ää. Ehdotukset on tarvittaessa sovitettava yhteen eduskunnassa.

10.2

Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2027 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Esityksellä määritettäisiin säännökset kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen portaan erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoituksesta ja sen perusteista koulutuksen toteuttamisen mahdollistamiseksi.

Talousarvion momentille 33.60.33. (Valtion korvaus sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköille sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön erikoistumiskoulutukseen) on tarkoitus lisätä 10 miljoonan euron määräraha vuodelle 2027 psykoterapiakoulutuksen 1. vaiheen (psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys) edellyttämän koulutuksen rahoitukseen.

11

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

11.1

Oikeus sosiaaliturvaan ja perusoikeuksien turvaaminen

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen rahoituksesta, jolla mahdollistetaan maksuton kaksiportaisen psykoterapiakoulutuksen ensimmäisen tason koulutuksen suorittaminen useille sadoille sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattihenkilöille ja muille mielenterveystyössä työskenteleville ammattilaisille. Hallitusohjelman mukaisesti esityksellä kehitetään perustason mielenterveyspalveluja sekä parannetaan psykoterapiapalvelujen saatavuutta kehittämällä mielenterveysalan ammattilaisten koulutusta siten, että se mahdollistaa hoidon painopisteen siirtämisen alkuvaiheen matalan kynnyksen peruspalveluihin.

Perustuslain 19 §:n 1 momentissa on turvattu oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Välttämättömällä toimeentulolla ja huolenpidolla tarkoitetaan sellaista tulotasoa ja palveluja, joilla turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset, (HE 309/1993 vp, s. 69). Säännöksen tarkoittama huolenpito tarkoittaa muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Perustuslain 19 §:n 3 momentissa on julkiselle vallalle säädetty velvoite turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä.

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Tällä velvoitteella lapsen perheen tukemisesta on vaikutusta suoraan tai vähintään epäsuorasti lapsen hyvinvointiin. Perustuslain 19§:n 3 momentti viittaa yhtäältä sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja toisaalta yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen julkisen vallan eri toimintalohkoilla yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Säännös edellyttää, että lainsäädännössä on huolehdittava riittävien palvelujen turvaamisesta, joten julkisen vallan on siten turvattava sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat välillisesti myös muut perusoikeussäännökset, kuten yhdenvertaisuus, syrjinnän kielto, oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen ja yksityiselämän suoja (PeVL 17/2021 vp, s.17, PeVL 63/2016 vp, s. 2, PeVL 67/2014 vp, s. 3/II, ks. myös HE 309/1993 vp, s. 71).

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaisilla riittävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla on vakiintunut oikeudellinen sisältö ja arviointiperusteet. Palvelujen riittävyyden arvioimisessa lähtökohtana on niiden mukaan sellainen palvelujen taso, joka luo jokaiselle ihmiselle edellytykset toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä (ks. HE 309/1993 vp, s. 71/II). Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään korostanut, että vaikka perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksen ensimmäinen virke ei turvaa mitään nimenomaista tapaa tarjota palveluja, tältä osin perustuslain mukainen edellytys on, että palveluja on riittävästi (ks. PeVL 26/2017 vp, s. 32 ja 36—41, PeVL 12/2015 vp, s. 3 ja PeVL 11/1995 vp, s. 2). Valiokunta on painottanut nimenomaisesti, että säännöksellä velvoitetaan julkinen valta turvaamaan palvelujen saatavuus (ks. PeVL 26/2017 vp, erit. s. 44—45 ja PeVL 54/2014 vp, s. 2/I). Säännös merkitsee siten vaatimusta palvelujen riittävästä tarjonnasta maan eri osissa asuville (PeVL 26/2017 vp, s. 33). Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa tulee varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden asiakas- ja potilasturvallisuus.

Perustuslain 22 §:ssä säädetään julkisen vallan velvoitteesta turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Julkisella vallalla tarkoitetaan tässä valtiota, kuntia ja kuntia suurempia itsehallinnollisia hallintoalueita kuten hyvinvointialueita. Hyvinvointialueille on säädetty velvollisuus järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto asukkailleen ja eräissä tapauksissa niissä oleskeleville ja muille henkilöille. Perusoikeuksien tosiasiallinen toteutuminen edellyttää julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä esimerkiksi tosiasiallisten edellytysten luomiseksi perusoikeuksien käyttämiselle. Keskeisiin keinoihin turvaamisvelvoitteen toteuttamiseksi kuuluvat perusoikeuden käyttöä turvaavan ja täsmentävän lainsäädännön säätäminen sekä taloudellisten voimavarojen kohdentaminen (HE 309/1993 vp, s. 75). Perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslain 22 §:n mukaiseen perusoikeuksien toteuttamisvelvoitteeseen kuuluu myös valtion vastuu huolehtia siitä, että perustuslain 121 §:n 4 momentissa tarkoitetuilla alueilla on käytännön edellytykset suoriutua tehtävistään (PeVL 17/2021 vp, s. 23, PeVL 26/2017 vp, s. 22, ks, PeVL 10/2015 vp ja PeVL 37/2009 vp). Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain 121 §:n 4 momentissa tarkoitettujen alueiden rahoitusta tulee soveltuvin osin arvioida perustuslakivaliokunnan rahoitusperiaatetta koskevan käytännön valossa (PeVL 15/2018 vp). Ratkaisevassa asemassa hyvinvointialueille osoitettujen tehtävien asianmukaisen hoitamisen turvaamisessa on siten nimenomaan valtion rahoituksen riittävyys ja sen oikea kohdentaminen (PeVL 15/2018 vp, s. 21).

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää on jo pitkään koskenut hyvinvointialueiden taloudellisen tilanteen vaikeudet sekä henkilöstön riittävyyttä ja saatavuutta koskevat ongelmat. Suomalaisessa hoitojärjestelmässä ovat painottuneet pitkät kuntoutuksena annettavat psykoterapiat, mikä johtuu Kelan kuntoutusrahoitusjärjestelmästä sekä lyhyempien hoitomallien vähäisestä saatavuudesta. Vaikka varhaisen vaiheen hoitointerventioiden kustannusten on todettu olevan suhteellisen pieniä mielenterveyden häiriöiden aiheuttamiin kustannuksiin verrattuna, ei näyttöön perustuvien psykososiaalisten hoitojen saatavuutta ei ole vielä saatu tarpeen edellyttämälle määrälliselle tasolle.

Perustuslakivaliokunta on katsonut lausunnossaan (PeVL 41/2010 vp, s. 2), että riittävät voimavarat terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuollon palveluihin tulee osoittaa huolehtimalla muun muassa terveydenhuollon henkilöstön riittävyydestä ja asiantuntemuksesta sekä asianmukaisista toimitiloista ja toimintavälineistä. Tämän velvollisuuden voidaan katsoa koskevan yhtä lailla sekä terveydenhuoltoa että sosiaalihuoltoa. Mielenterveyspalveluihin tulee osoittaa riittävät voimavarat huolehtimalla henkilöstön riittävyydestä sekä osaamisesta. Perustuslakivaliokunta katsoi edellä mainittujen toimintaedellytysten turvaamisen olevan olennainen tekijä perustuslain 19 §:n 3 momentista ja 22 §:stä johtuvia julkisen vallan velvoitteita täsmennettäessä ja toteutettaessa.

Perustuslain 22 §:n aktiivinen toimintavelvoite on korostunut erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten lasten kohdalla. Suomea velvoittaa myös YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus, jonka 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen eli alle 18-vuotiaan etu. Kysymys on siis riittävien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaamisesta lapsille, jotka ovat oikeutettuja erityiseen huolenpitoon ja apuun myös muiden Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten perusteella.

Tällä esityksellä on tarkoitus tukea riittäviä ja saatavilla olevia perustason mielenterveyspalveluja mielenterveyden häiriöiden hoitoon, ennaltaehkäisyyn ja mielenterveyden tukeen kaikille palveluja tarvitseville. Esityksen tarkoituksena on siten turvata sekä kansainvälisten ihmissopimusten että perustuslain 22 §:n edellyttämällä tavalla jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä varmistamalla riittävien ja oikea-aikaisten sekä vaikuttavien mielenterveys- ja mielenterveyttä tukevien palveluiden saatavuus. Esityksellä toteutetaan ja tuetaan myös perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Esityksellä turvattaisiin etenkin haavoittuvassa asemassa olevien 19 §:ssä säädettyä oikeutta turvallisuuteen, välttämättömään huolenpitoon ja riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

11.2

Yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Siihen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Yleistä yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslain 6 §:n 2 momentin sisältämä syrjintäkielto, jonka mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan säännöksessä lueteltujen erotteluperusteiden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (ks. HE 309/1993 vp, s. 42—44; ks. esim. PeVL 26/2017 vp, s. 36—41 ja 44—45 ja PeVL 67/2014 vp, s. 3, PeVL 31/2014 vp, s. 3/I). Yhdenvertaisuudesta ja syrjinnän kiellosta määrätään myös useassa ihmisoikeussopimuksessa. Ehdotetulla esityksellä parannettaisiin väestön yhdenvertaista oikeutta saada tarvitsemiaan sosiaalihuollon ja terveydenhuollon mielenterveyspalveluja laadukkaasti ja oikea-aikaisesti varmistamalla, että mielenterveyden häiriöiden hoidon ja ennaltaehkäisyn sekä mielenterveyden tuen palvelujen toteuttamiseksi on saatavilla riittävästi osaavaa henkilöstöä.

11.3

Asetuksen antaminen ja lainsäädäntövallan siirtäminen

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 a §:ään ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 d §:ään ehdotettuja asetuksenantovaltuuksia tulee tarkastella perustuslain 80 §:n kannalta. Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään edellyttänyt, että valtuus on täsmällinen ja tarkkarajainen (esim. PeVL 38/2013 vp, s. 3–4, PeVL 10/2014 vp, s. 5–6, PeVL 11/2014 vp, s. 2, PeVL 7/2005 vp, s. 10, PeVL 29/2004 vp, s. 3/II, PeVL 40/2002 vp, s. 7/I). Perustuslakivaliokunta on painottanut myös, että lakiin otettava asetuksenantovaltuus on laadittava niin, että valtuuden sisältö selvästi ilmenee laista ja että se rajataan riittävän tarkasti. Perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (esimerkiksi PeVL 26/2017 vp).

Ehdotetun sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 a §:n 2 momentin mukaan psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus olisi laillistetun ammattihenkilön osaamista täydentävää koulutusta, jota järjestää yliopistolaissa mainittu yliopisto, jolla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Koulutuksen tavoitteena olisi antaa riittävät valmiudet psykososiaalisten menetelmien hyödyntämiseen osana ammattitoimintaa. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista. Vastaavat säännökset sisältyisivät terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin lisättävään 14 d §:ään.

Asetuksessa ei säädettäisi yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista eikä muista sellaisista asioista, jotka kuuluvat perustuslain mukaan lain alaan. Erikoispätevyyden edellytyksenä olevaa koulutusta koskevat perussäännökset olisivat laeissa, ja asetuksenantovaltuudet sijoitettaisiin niiden yhteyteen. Valtuutussäännökset mahdollistaisivat koulutusta ja sen tavoitteita koskevista yksityiskohdista säätämisen asetuksella. Koulutus ja menetelmät kehittyvät jatkuvasti, joten tarkentavat säännökset on perusteltua antaa asetuksen tasolla. Kuitenkin asian periaatteellisen merkityksen vuoksi on perusteltua, että asetuksen antaisi ministeriön sijaan valtioneuvosto.

Asetuksenantovaltuuksien katsotaan olevan perustuslain 80 §:n 1 momentin näkökulmasta riittävän täsmällisiä ja tarkkarajaisia.

11.4

Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus, yliopistot ja muut opetuksen järjestäjät sekä kunnallinen ja muu alueellinen itsehallinto

Esityksessä ehdotetulla sääntelyllä luotaisiin rahoitusmalli, jotta yliopistot ja hyvinvointialueet voisivat tehdä yhteistyötä psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen toteuttamiseksi. Lisäksi ammattihenkilölaeissa säädettäisiin, että erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta järjestää sellainen yliopisto, joka järjestää myös varsinaista psykoterapeuttikoulutusta. Asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta ja sen tavoitteista. Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus sekä yliopistojen ja hyvinvointialueiden itsehallinto on turvattu perustuslaissa.

Perustuslain 123 §:n 1 momentin mukaan yliopistoilla on itsehallinto sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Perustuslakivaliokunta on viitannut yliopistojen itsehallinnon jakautuvan van kahteen osaan: tutkimusta ja opetusta koskevaan sekä taloudellis-hallinnolliseen autonomiaan. Tutkimuksen ja opetuksen vapaus edellyttää, että yliopiston omat hallintoelimet käyttävät päätösvaltaa näillä alueilla ja että yliopistolla on myös asema opettajiensa nimittämisessä. Taloudellis-hallinnollisen autonomian mukaan yliopisto asettaa itse hallintoelimensä, jotka päättävät sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista (PeVL 11/2009 vp, s. 2.) Valiokunta on sittemmin korostanut myös yliopistojen oikeutta päättää opiskelijoiden ottamisesta sekä opiskelijavalinnan perusteista (PeVL 23/2012 vp, s. 3). Perustuslakivaliokunnan kannanottojen mukaan lailla on perustuslain 123 §:n 1 momentin vuoksi säädettävä muun muassa yliopistojen tehtävistä, hallintoelimistä sekä niiden kokoonpanosta ja keskinäisistä suhteista, muutoksenhausta eri hallintoelinten päätöksiin samoin kuin yliopistojen kielisuhteista. (PeVL 43/2017 vp, s. 2.) Yliopistojen itsehallinnon sisältöä ja ulottuvuuksia määrittelee myös perustuslain 16 §:n 3 momentti, jonka mukaan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus on turvattu (ks. PeVL 23/2016 vp, s. 2 ja PeVL 11/2009 vp, s. 2/I—II sekä siinä viitatut lausunnot).

Perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 10/2025 todetaan, että kyseistä perustuslain säännöstä on erityisesti arvioitu hyvinvointialueiden perustamista koskevan lainsäädännön yhteydessä (PeVL 17/2021 vp, lisäksi aiemmin PeVL 65/2018 vp, PeVL 15/2018 vp, PeVL 26/2017 vp, PeVL 75/2014 vp, PeVL 67/2014 vp). Perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslaissa säänneltyjen erilaisten itsehallinnon muotojen yhteinen piirre on kansanvaltaisuus (PeVL 17/2021 vp, kappale 26, PeVL 26/2017 vp, s. 24). Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että hyvinvointialueisiin kohdistuva valtion ohjaus ja alueiden rahoitusmalli kaventavat tosiasiallisesti aluevaltuuston päätösvaltaa (PeVL 17/2021 vp, kappale 26). Perustuslakivaliokunnan mukaan valtion ohjauksen, tehtävien järjestämistapaa koskevien rajoitusten ja ehdotetun rahoitusmallin vuoksi hyvinvointialueiden itsehallinto jää varsin ohueksi (PeVL 17/2021 vp, kappale 27).

Tässä esityksessä ehdotetulla sääntelyllä ei velvoitettaisi hyvinvointialueita tai yliopistoja järjestämään psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta. Esityksellä ei luotaisi uutta lakisääteistä tehtävää eikä puututtaisi yliopistojen hallintoelimiin tai niiden toimintaan. Vaikka rahoituksen saaminen kytkeytyisi esityksen mukaisen koulutuksen järjestämiseen ja sen edellyttämään yhteistyöhön, koulutuksen järjestäminen ei olisi yliopistoille tai hyvinvointialueille asetettu tehtävä, jota ne olisivat velvollisia suorittamaan. Sen sijaan yliopistot ja hyvinvointialueet voisivat itsenäistä päätösvaltaansa käyttäen sitoutua rahoituksen vastaanottamiseen ja siihen sisältyvien tehtävien hoitamiseen. Yliopistot vastaisivat myös opiskelijavalinnasta.

Sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin ehdotettuun 3 a §:ään sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin ehdotettuun 14 d §:ään sisältyisivät asetuksenantovaltuudet, jotta psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämää koulutusta koskevat tarkemmat säännökset voitaisiin antaa asetuksella. Perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslain 16 §:n 3 momentin säännökset tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta sekä 123 §:n 1 momentin säännökset yliopistojen itsehallinnosta tulee ottaa huomioon valtuuksia tulkittaessa ja annettaessa sen nojalla säännöksiä. Asetuksella ei voida tämän vuoksi säätää esimerkiksi koulutuksen sisällöstä tai opetusmenetelmistä (PeVL 19/2004 vp, s. 3/II). Ehdotetuissa 3 a §:ssä ja 14 d §:ssä säädettäisiin koulutuksen olevan laillistetun ammattihenkilön osaamista täydentävää koulutusta, jonka tavoitteena olisi antaa riittävät valmiudet psykososiaalisten menetelmien hyödyntämiseen osana ammattitoimintaa. Asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset koulutuksesta ja sen tavoitteista. Tarkoituksena on riittävän osaamisen varmistamiseksi antaa yksityiskohtaisempia säännöksiä asetuksella. Koulutusta järjestävät yliopistot päättäisivät kuitenkin itsenäisesti koulutuksen sisällöstä ja opetusmenetelmistä.

Myöskään esitetyn yhteistyövelvoitteen ei arvioida rajoittavan perustuslain 121 tai 123 §:ssä turvattua itsehallintoa. Velvoitteen tarkoitus on turvata se, että sekä yliopistojen että hyvinvointialueiden tarpeet tulisivat huomioiduksi rahoitustarpeen arvioinnissa ja koulutuksen sisällössä ja toteuttamisessa. Esityksen valmistelun yhteydessä saatujen näkemysten perusteella on odotettavissa, että yliopistojen ja hyvinvointialueiden intressit kohtaavat koulutuksen toteuttamisen osalta. Yliopistot ja hyvinvointialueet tekevät jo nykyisin yhteistyötä käytössä olevien toimintamallien osalta. Jos rahoituksen käytön edellyttämää yhteisymmärrystä yhteistyön tekemisestä ei saavutettaisi, esityksessä tarkoitettua koulutusta ei olisi velvollisuutta järjestää. Yhteistyövelvoite ei myöskään estäisi yliopistoja tai hyvinvointialueita tekemästä yhteistyötä muidenkin tahojen kanssa.

Lakiehdotuksen ei edellä esitetyillä perusteilla voida katsoa puuttuvan perustuslailla suojattuun hyvinvointialueiden itsehallintoon eikä yliopistojen itsehallintoon taikka rajoittavan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapautta.

11.5

Yksityiselämän suoja

Esitykseen sisältyy ehdotus psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden ja sen perusteena olevan koulutuksen merkitsemisestä sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Ehdotusta tulee arvioida yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa koskevan perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta.

Jokaisen yksityiselämä on perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan turvattu. Henkilötietojen suojasta tulee säätää saman momentin mukaan lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla (ks. PeVL 96/2022 vp, s. 4–5, PeVL 14/2018 vp, s. 4—5).

Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteristä on säädetty sosiaalihuollon ammattihenkilölain 16 §:ssä. Lupa- ja valvontavirasto pitää sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä Lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan valvontatehtävien hoitamiseksi. Säännöksen perusteluissa on todettu, että ammattihenkilörekisterin käyttöönotto parantaa asiakasturvallisuutta ja suojaa perustuslain 7 §:ssä säädettyä oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Säännöksen perustelujen mukaan ammattihenkilön näkökulmasta ammattihenkilörekisteri liittyy perustuslain 10 §:n mukaiseen yksityiselämän suojaan. Sosiaalihuollon ammattihenkilörekisterillä mahdollistetaan sosiaalihuollon asiakkaiden tiedonsaanti sosiaalihuollon ammattihenkilöiden ammattipätevyydestä. Rekisteri palvelee myös työnantajia rekrytoinnissa. Perusteluissa on arvioitu, että rekisterin käyttöönotolle sosiaalihuollossa on vahvat asiakasturvallisuuteen ja palvelujen laadun valvontaan liittyvät perusteet, minkä vuoksi perusoikeuksien näkökulmasta rekisterin käyttöönottoa on pidettävä tarpeellisena (HE 345/2014 vp, s. 34).

Esityksen mukaan sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin merkittäviin tietoihin lisättäisiin laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyys ja sen edellyttämä koulutus. Kyse ei olisi erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvista tiedoista. Vastaavalla tavalla terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 §:n nojalla terveydenhuollon ammattihenkilön erikoispätevyys voidaan merkitä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Merkitseminen perustuisi ammattihenkilön hakemukseen, ja olisi vapaaehtoista. Erikoispätevyyttä koskevat tiedot eivät olisi sellaisenaan saatavilla ammattihenkilöiden keskusrekistereitä koskevista julkisista tietopalveluista.

Lupa- ja valvontavirasto toimisi rekisterinpitäjänä ja vastaisi rekisterinpitäjälle säädetyistä velvoitteista. Viraston oikeus käsitellä henkilötietoja perustuisi lähtökohtaisesti kansallisessa erityislaissa säädettyyn tehtävään, jolloin sillä voidaan katsoa olevan oikeus käsitellä henkilötietoja yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohtien perusteella. Tietojen rekisteröinnin ja käsittelyn tarkoitus olisi Lupa- ja valvontaviraston lakisääteisten valvontatehtävien hoitaminen.

Esityksessä ehdotettujen rekisteriin merkittäviä tietoja koskevien ehdotusten arvioidaan olevan perustuslain 10 §:n sekä perustuslakivaliokunnan käytännön mukaiset.

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotusten katsotaan olevan perustuslain mukaiset ja lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Ponsi

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Valtioneuvoston asetus

psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 14 d §:n 3 momentin sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 a §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin ne ovat, terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 14 d §:n 3 momentti laissa / sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 3 a § laissa / :

1 §

Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 14 d §:ssä ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 a §:ssä tarkoitetun psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämästä koulutuksesta.

2 §

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus

Koulutus voidaan suorittaa osana tutkintoon johtavaa koulutusta tai erillisenä koulutuksena.

Erikoispätevyyden edellyttämän koulutuksen suorittaminen osoitetaan yliopiston antamalla todistuksella. Todistukseen merkitään koulutuksen laajuus, osaamiskokonaisuudet ja niiden näyttö sekä tieto siitä, että kyseessä on psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus.

3 §

Koulutuksen tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on antaa riittävät perustiedot:

1) ihmisen psyykkisestä kehityksestä, mielenterveyden tukemisesta, mielenterveyden häiriöistä ja niiden ehkäisystä;

2) tutkimuksesta, diagnostiikasta ja erotusdiagnostiikasta, häiriöiden hoidon, kuntoutuksen menetelmistä ja psykoterapian vaikuttavista osatekijöistä;

3) mielenterveystyötä koskevasta lainsäädännöstä, palvelujärjestelmästä; sekä

4) valmiuksista käyttää lasten ja nuorten tai aikuisten psykososiaalisia menetelmiä työnohjauksen tukemana ja ohjata asiakas tai potilas tarpeen mukaan oikealle ammattihenkilölle hoidon sitä edellyttäessä.

Lisäksi koulutuksen on annettava valmiudet arvioida ja kehittää omaa ammatillista osaamista.

4 §

Koulutuksen rakenne

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä koulutus on vähintään 45 opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka koostuu vähintään 30 opintopisteen laajuisista psykologian tai psykiatrian teoreettisista opinnoista sekä vähintään 15 opintopisteen laajuisista menetelmällisistä opinnoista.

Koulutukseen sisältyy käytännön työnohjauksessa tapahtuva asiakas- tai potilastyö hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa terveydenhuollon tai sosiaalihuollon palveluyksikössä. Työnohjauksessa tapahtuva asiakas- tai potilastyö voidaan kuitenkin suorittaa myös muussa yliopiston hyväksymässä palveluyksikössä, jos se on koulutuksen toteuttamisen kannalta välttämätöntä. Ohjattua asiakas- tai potilastyötä on oltava vähintään puolet menetelmäopintojen määrästä. Asiakas- tai potilastyötä ohjaa psykoterapeutti tai muu yliopiston hyväksymä ammattihenkilö.

Psykososiaalisten menetelmien erikoispätevyyden edellyttämä osaaminen varmistetaan riittävällä määrällä ohjattua asiakas- tai potilastyötä sekä asiakas- tai potilastyötä ohjanneen ammattihenkilön antamalla arviolla menetelmällisestä osaamisesta.

4 §

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Laki terveydenhuoltolain muuttamisesta Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain muuttamisesta