PERUSTELUT
Kilpailu- ja kuluttajaviraston vuonna 2026 julkaisemassa tutkimuksessa tarkasteltiin yli 500:aa KKV:lle vuonna 2024 tullutta ikäihmisten kuluttajaongelmaa. Tutkimuksen perusteella ikäihmiset joutuvat erityisen usein ongelmallisen myynnin kohteeksi, ja vakavimmat ongelmat liittyvät kotimyyntiin ja suoramyyntiin. Erityisesti remontteja, rakentamista ja kiinteistönhoitoa koskevassa kotimyynnissä ja suoramyynnissä esiintyy painostamista, pelottelua, väsytystä, harhaanjohtavaa tietoa sekä tarpeettomien ja ylihintaisten palvelujen myyntiä.
Erityisen vakava myyntitilanne on silloin, kun kuluttajan toimintakyky on heikentynyt esimerkiksi muistisairauden vuoksi. KKV:n tutkimuksen mukaan muistisairas henkilö saattaa tehdä hankinnan ymmärtämättä, mitä hän on hankkinut, millä hinnalla tai mitä sopimuksessa on sovittu. Hän ei välttämättä myöhemmin edes muista tehneensä kauppaa. Yhteydenoton viranomaiselle tekee usein ikäihmisen lapsi tai muu läheinen.
Nykyinen kuluttajansuojalainsäädäntö antaa kuluttajalle kotimyynnissä yleensä 14 päivän peruuttamisoikeuden, mutta sääntelyyn sisältyy useita poikkeuksia. Lisäksi palvelun aloittamista ennen peruuttamisajan päättymistä voidaan tietyin edellytyksin pyytää kuluttajalta.
KKV:n kuluttaja-asiamies on arvioinut, ettei nykyinen sääntely riittävästi ehkäise aggressiivista kotimyyntiä. KKV on ehdottanut, että kuluttaja voisi kieltää kotimyynnin sitovalla tavalla ja että ennen sopimuksen syntymistä olisi viiden vuorokauden harkinta-aika.
Perustuen KKV:n esiin nostamiin huolenaiheisiin esitetään tässä lakialoitteessa seuraavia lainsäädäntömuutoksia.
1. Kotimyynnin kielto
Kotimyynnin kielto tarkoittaisi, ettei elinkeinonharjoittaja saisi tulla myymään kuluttajalle tuotteita tai palveluita hänen kotiinsa, muuhun paikkaan, jossa hän nauttii kotirauhan suojaa, tai näitten välittömään läheisyyteen. Kielto ei koskisi tilanteita, joissa kuluttaja on etukäteen pyytänyt elinkeinonharjoittajaa tai hänen edustajaansa tällaiseen paikkaan tuotteiden esittelyä tai myyntiä varten. Tällaisen pyynnön tulisi kuluttajan puolelta olla nimenomainen ja etukäteen annettu, eikä sitä voitaisi antaa välittömästi kotimyyntitapahtuman yhteydessä.
Ehdotus vastaa näiltä osin pitkälti Tanskan lainsäädännössä omaksuttua sääntelytapaa. Kiellon vastaisella toiminnalla aikaansaatu kuluttajasopimus ei sitoisi kuluttajaa. Kuluttajalla olisi kuitenkin mahdollisuus halutessaan vahvistaa sopimus itseään sitovaksi erillisellä elinkeinonharjoittajalle osoitetulla tahdonilmaisulla. Tahdonilmaisu voitaisiin antaa aikaisintaan viisi vuorokautta kotimyyntiä koskevan sopimuksen tekemisen tai sitä koskevan elinkeinonharjoittajan yhteydenoton jälkeen niin, että aika lasketaan viimeisimmästä elinkeinonharjoittajan yhteydenotosta. Näin pyrittäisiin suojaamaan kuluttajaa painostamiselta koskien sopimuksen vahvistamista.
2. Lakisääteinen puhelinmyynnin kieltorekisteri
Kotimyynnin lisäksi kuluttajia tulee suojata puhelimitse tapahtuvalta aggressiiviselta tai toistuvalta myynniltä. Nykyisin kuluttaja voi rajoittaa puhelinmyyntiä vapaaehtoisten suoramarkkinoinnin kieltopalvelujen avulla. KKV ohjeistaa kuluttajia käyttämään tällaisia palveluja, mutta järjestelmä ei tällä hetkellä muodosta lakiin perustuvaa valtakunnallista kieltoa.
Aloitteessa ehdotetaan tämän sijaan valtakunnallista lakisääteistä puhelinmyynnin kieltorekisteriä. Kuluttaja voisi ilmoittaa rekisteriin yhden tai useamman hallinnassaan olevan suomalaisen puhelinnumeron. Rekisteriin ilmoitettuun numeroon ei saisi olla yhteydessä kulutushyödykkeen myynti- tai markkinointitarkoituksessa.
Ilmoituksen rekisteriin voisi tehdä myös kuluttajan valtuuttama tai tämän lakisääteinen edunvalvoja tai edustaja. Tämä olisi erityisen tärkeää tilanteissa, joissa ikäihmisen tai muun haavoittuvassa asemassa olevan henkilön on vaikea itse hallinnoida puhelinmarkkinointiin liittyviä kieltoja.
Puhelinmyynnin kiellon voisi peruuttaa ilmoittamalla asiasta rekisteriin. Kielto raukeaisi, jos rekisterinpitäjä saisi tiedon puhelinnumeron haltijan vaihtumisesta.
Puhelinmyynnin kieltorekisteriä ylläpitäisi Digi- ja väestötietovirasto. Rekisteriin ilmoitetun puhelinmyyntikiellon oikeusvaikutukset alkaisivat kymmenen arkipäivän kuluttua kiellon rekisteröimisestä.
Rekisterin tarkoituksena ei olisi estää kaikkea yhteydenpitoa puhelimitse. Kielto koskisi nimenomaan uusien kulutushyödykkeiden myyntiä ja markkinointia. Esimerkiksi olemassa olevan sopimussuhteen hoitaminen, viranomaisyhteydenotot ja kuluttajan itsensä pyytämät yhteydenotot eivät kuuluisi kiellon piiriin. Näiden yhteydenottojen yhteydessä voisi tarjota myös sellaisia olemassa olevaan sopimussuhteeseen perustuvia tavanomaisia lisäpalveluita tai vastaavia hyödykkeitä, joita ei ole pidettävä sopimussuhteesta erillisinä tuotteina tai palveluina.
Rekisteristä luovutettaisiin tiedot rekisteriin merkityistä puhelinnumeroista. Digi- ja väestötietovirasto loisi tarkoituksenmukaisen digitaalisen rajapinnan puhelinnumeroiden ilmoittamiseksi rekisteriin sekä tiedon saamiseksi rekisteröidyistä kielloista. Elinkeinonharjoittajan olisi ennen puhelimitse tapahtuvaa etämyyntiä tarkistettava, ettei numero ole merkitty puhelinmyynnin kieltorekisteriin. Koska rekisteriin ilmoitettu kielto tulisi voimaan kymmenen arkipäivän kuluttua, elinkeinonharjoittajan olisi tarkistettava rekisterin tiedot vähintään kymmenen arkipäivän välein.
Kuluttajaa ei sitoisi sopimus, joka olisi saatu aikaan puhelinmyynnin kiellon vastaisella yhteydenpidolla kieltorekisteriin merkittyyn numeroon. Tämä koskisi myös sopimuksia, jotka lopullisesti solmitaan muulla tavalla, mutta joissa alkuperäinen elinkeinonharjoittajan yhteydenotto on tapahtunut kiellon vastaisesti.
Jos elinkeinonharjoittaja tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta kohdistaa puhelinmyyntiä tai markkinointia kieltorekisteriin merkittyyn numeroon, häneen voitaisiin kohdistaa kuluttajasuojalain mukainen hallinnollinen seuraamusmaksu.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
kuluttajansuojalain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
38/1978
31/2026
kuluttajansuojalain () 6 luvun 25 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa, sekä
lisätään 6 lukuun uusi 6 a ja 7 a § seuraavasti:
6 luku
Kotimyynti ja etämyynti
6 a §
Kotimyynnin kielto
Edellä 6 §:ssä tarkoitettua kotimyyntiä ei saa ilman kuluttajan tai muun tilan haltijan etukäteistä nimenomaista pyyntöä harjoittaa paikassa, jossa kuluttaja nauttii kotirauhan suojaa.
Kotimyyntiä katsotaan harjoitetun 1 momentissa tarkoitetun kiellon vastaisesti, mikäli elinkeinonharjoittaja tai tämän edustaja saapuu ilman 1 momentissa tarkoitettua pyyntöä kotirauhan suojaamaan paikkaan tai sen välittömään läheisyyteen tarkoituksenaan tarjota kuluttajalle kulutushyödykkeitä.
Elinkeinonharjoittajalla on näyttötaakka etukäteisestä pyynnöstä. Kuluttaja ei voi pätevästi esittää pyyntöä kotirauhan suojaaman paikan välittömässä läheisyydessä eikä välittömästi sen jälkeen, kun elinkeinonharjoittaja on lähestynyt kuluttajaa tällaisessa paikassa tai sen välittömässä läheisyydessä.
Jos kotimyyntisopimus on tehty tämän kiellon vastaisesti, se ei sido kuluttajaa. Kuluttaja voi kuitenkin vahvistaa kiellon vastaisesti tehdyn kirjallisen kotimyyntisopimuksen itseään sitovaksi ilmoittamalla tästä elinkeinonharjoittajalle aikaisintaan 5 vuorokautta kotimyyntisopimuksen tekemisen tai sitä koskevan viimeisimmän elinkeinonharjoittajan yhteydenoton jälkeen.
7 a §
Puhelinmyynnin kieltäminen
Kuluttajalla on oikeus kieltää hallinnassaan olevaan puhelinnumeroon kohdistuva kulutushyödykkeiden tarjoaminen puhelimitse ilmoittamalla kiellosta puhelinmyynnin kieltorekisteriin. Kiellon katsotaan tulleen voimaan 10 arkipäivän kuluttua ilmoituksen rekisteröimisestä.
Kuluttaja voi peruuttaa kiellon ilmoittamalla peruuttamisesta puhelinmyynnin kieltorekisteriin. Puhelinmyynnin kielto raukeaa, jos Digi- ja väestötietovirasto saa tiedon puhelinnumeron haltijan vaihtumisesta. Kiellon peruuttaminen ja raukeaminen tulevat voimaan, kun niitä koskeva tieto on merkitty rekisteriin.
Kuluttajan valtuuttama henkilö, kuluttajan laillinen edustaja tai edunvalvoja voi ilmoittaa kiellosta rekisteriin kuluttajan puolesta.
Puhelinmyynnin kieltorekisteriin rekisteröityyn puhelinnumeroon ei saa ilman kuluttajan etukäteistä pyyntöä ottaa yhteyttä kulutushyödykkeiden tarjoamiseksi. Kulutushyödykesopimus ei sido kuluttajaa, jos se on syntynyt tällaisen yhteydenoton yhteydessä tai sen perusteella.
Edellä 4 momentissa tarkoitettu kielto ei koske olemassa olevan asiakassuhteen hoitamiseen liittyvää yhteydenpitoa, jos yhteydenpitoon ei liity uusien, olemassa oleviin sopimuksiin nähden erillisten, kulutushyödykkeiden tarjoamista.
1156/2019 Digi- ja väestötietoviraston pitämästä puhelinmyynnin kieltorekisteristä säädetään Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetussa laissa (). Rekisteriin voidaan rekisteröidä tieto sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 99 §:n nojalla annettuun kansalliseen numerointisuunnitelmaan kuuluvaan puhelinnumeroon kohdistuvasta puhelinmyynnin kiellosta sekä tähän liittyvät laissa tarkemmin määriteltävät tiedot.
25 §
Seuraamukset luvun säännösten rikkomisesta
Tämän luvun 7 a §:n, 9 §:n ja sen nojalla annettujen säännösten sekä 9 a, 10—12, 12 a—12 c ja 13 §:n, 14 §:n 1 ja 2 momentin, 14 a §:n, 17 §:n 2—4 momentin sekä 17 a §:n 1—3 momentin rikkomisen johdosta määrättävästä seuraamusmaksusta säädetään kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetussa laissa.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.
2.
Laki
Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
1156/2019
984/2025
Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain () 1 § ja 3 §:n 1 momentti, sellaisena kuin niistä on 1 § laissa, sekä
lisätään
984/2025
638/2022
984/2025
2 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa, uusi 4 momentti, lakiin uusi 8 a §, 10 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laeissaja, uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3—6 momentti siirtyvät 4—7 momentiksi, sekä 12 §:ään uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 ja 4 momentti siirtyvät 4 ja 5 momentiksi, seuraavasti:
1 §
Lain soveltamisala
Tässä laissa säädetään Digi- ja väestötietoviraston henkilörekistereistä, joita ovat avioehtoasioiden rekisteri, avio-oikeusasioiden rekisteri, avoliittoasioiden rekisteri, lahjoitusasioiden rekisteri, vihkimisoikeusrekisteri, holhousasioiden rekisteri sekä puhelinmyynnin kieltorekisteri.
2 §
Rekisterin tietojen käsittelyn tarkoitus
38/1978 Puhelinmyynnin kieltorekisterin tietojen käsittelyn tarkoitus on mahdollistaa kuluttajalle hänen hallinnassaan olevaan puhelinnumeroon kohdistuvan kuluttajansuojalain () 6 luvun 7 a §:ssä tarkoitetun puhelinmyyntikiellon rekisteröinti sekä mahdollistaa elinkeinonharjoittajille tiedon saaminen puhelinnumeroon kohdistuvasta puhelinmyyntikiellosta.
3 §
Viranomaiset
Tässä laissa tarkoitettujen rekisterien rekisterinpitäjiä ovat Digi- ja väestötietovirasto sekä Ahvenanmaan valtionvirasto lukuun ottamatta puhelinmyynnin kieltorekisteriä, jonka rekisterinpitäjänä toimii yksinomaan Digi- ja väestötietovirasto. Kumpikin rekisterinpitäjä vastaa omassa toiminnassaan rekistereihin tallennettavien tietojen ja rekisteröintiin liittyvien asiakirjojen luovutuksesta, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 III luvussa säädettyjen rekisteröidyn oikeuksien toteuttamisesta sekä mainitun asetuksen 5 artiklan 2 kohdassa, 24 ja 25 artiklassa ja 31—34 artiklassa säädetyistä rekisterinpitäjän velvollisuuksista ja vastuista.
8 a §
Puhelinmyynnin kieltorekisteriin tallennettavat tiedot
Puhelinmyynnin kieltorekisteriin tallennetaan kuluttajansuojalain (38/1978) 6 luvun 7 a §:ssä tarkoitetusta puhelinmyyntikiellosta tiedot seuraavasti:
1) puhelinnumero, johon kielto kohdistuu;
2) puhelinnumeron haltijan nimi ja henkilötunnus tai sen puuttuessa syntymäaika;
3) rekisteröinnin perusteena olevan ilmoituksen vastaanottamispäivä, ilmoituksen rekisteröintipäivä sekä kiellon voimaantulopäivä;
4) tieto puhelinmyyntikiellon peruuttamisesta ja peruuttamista koskevan ilmoituksen rekisteröintipäivä;
5) tieto puhelinmyyntikiellon raukeamisesta puhelinnumeron haltijan vaihtumisen johdosta ja raukeamisen rekisteröintipäivä;
6) asian tunnistetiedot.
10 §
Rekisterien tietojen luovuttaminen
Sen lisäksi, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään, jokaisella on oikeus saada puhelinmyynnin kieltorekisteristä tieto siitä, kohdistuuko tiettyyn puhelinnumeroon rekisteriin merkitty puhelinmyyntikielto. Sen jälkeen, kun kielto on peruutettu tai rauennut, rekisteristä on oikeus saada tieto tiettyyn numeroon kohdistuvan kiellon lakkaamisesta sekä kiellon voimassaoloajasta.
12 §
Tietojen säilyttäminen rekistereissä
Puhelinmyynnin kieltorekisteriin merkityt tiedot on säilytettävä kahden vuoden ajan siitä, kun puhelinmyyntikiellon peruuttaminen on rekisteröity tai rekisteriin on merkitty Digi- ja väestötietoviraston saaneen tiedon siitä, että rekisteriin merkityn puhelinnumeron haltija on vaihtunut.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.
3.
Laki
kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain 13 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
566/2020
35/2026
kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain () 13 §:n 1 momentin 2 kohta, sellaisena kuin se on laissa, seuraavasti:
13 §
Seuraamusmaksu eräiden kuluttajansuojalain säännösten rikkomisesta
Seuraamusmaksu voidaan määrätä elinkeinonharjoittajalle, joka kuluttajien vahingoksi tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö kuluttajansuojalain (38/1978):
2) 6 luvun 7 a §:n säännöksiä kiellosta kohdistaa puhelinmyyntiä puhelinmyynnin kieltorekisteriin rekisteröityyn puhelinnumeroon, 11 §:n säännöksiä ennakkotietojen antamisesta kotimyynnissä, 12 §:n säännöksiä ennakkotietojen antamisesta etämyynnissä, 12 a §:n säännöksiä kirjallisesta vahvistusmenettelystä puhelinmyynnissä, 12 b §:n säännöksiä tarjolla olevien maksutapojen esittämisestä verkossa, 12 c §:n säännöksiä kuluttajan henkilöllisyyden todentamisesta ja todentamista koskevien tietojen säilyttämisestä, 13 §:n säännöksiä tietojen vahvistamisesta, 14 a §:n säännöksiä peruuttamistoiminnosta, 17 §:n 2—4 momentin mukaisia suoritusten palauttamiseen liittyviä velvollisuuksia, tai 17 a §:n 1—3 momentin mukaisia velvollisuuksia kuluttajan peruuttaessa digitaalista sisältöä tai palvelua koskevan sopimuksen;
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.