Eduskunnan puhemiehelle
Toimeentulotukilain mukaan päättäessään toimeentulotuen myöntämisestä Kansaneläkelaitos tai hyvinvointialue voi samalla määrätä, että toimeentulotuki tai osa siitä peritään takaisin tuen saajan elatusvelvolliselta, jos hän on tahallaan laiminlyönyt elatusvelvollisuutensa. Tällaisissa tapauksissa toimeentulotuen takaisinperinnästä tehdään hakemus hallinto-oikeudelle. Toimeentulotukilakiin sisältyy myös takaisinperintäkielto, jonka mukaan toimeentulotukea ei saa periä takaisin ilman laissa säädettyä perustetta.
Laillisuusvalvojien päätöksien ja kansalaisilta saadun palautteen perusteella elatusvelvollisuuden laiminlyönnin tahallisuuden arvioinnissa on ilmennyt tulkintaongelmia. Hallinto-oikeuden päätöksien (mm. 3840/2026) mukaan elatusvelvollisuuden voidaan lähtökohtaisesti katsoa tulleen täytetyksi, mikäli elatusvelvollinen on noudattanut käräjäoikeuden päätöksillä vahvistettuja ratkaisuja elatusavusta, ellei päätöksistä poikkeamiseen ilmene erityistä syytä.
Kansalaisilta saatujen yhteydenottojen perusteella Kansaneläkelaitos on kuitenkin voinut tulkita, että toimeentulotuen saaminen on itsessään peruste elatusvelvollisuuden laiminlyönnistä, jolloin toimeentulotukipäätökseen kirjataan, että perustoimeentulotuki peritään myöhemmin takaisin elatusvelvolliselta. Tällöin elatusvelvollisuuden määritelmää mahdollisesti venytetään lain tarkoitusta laajemmaksi.
Apulaisoikeusasiamies on 3.7.2026 tekemässään ratkaisussa puuttunut Kansaneläkelaitoksen toimintaan toimeentulotuen takaisinperintää koskevassa asiassa. Apulaisoikeusasiamies katsoi Kelan laiminlyöneen velvollisuutensa huolehtia asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä ennen päätöksentekoa, kun se ei ollut kuullut kantelijaa ennen päätöksentekoa. Ratkaisussa Kansaneläkelaitosta pyydettiin ilmoittamaan 31.10.2026 mennessä, mihin toimenpiteisiin se on mahdollisesti ryhtynyt menettelyvirheen korjaamiseksi ja etuusohjeiden tarkentamiseksi.
Toimeentulotuen takaisinperintään liittyvät epäselvyydet herättävät kysymyksiä myös siitä, ovatko nykyinen lainsäädäntö ja soveltamisohje riittävän selkeitä ja takaavatko ne eroperheiden oikeudenmukaisen kohtelun.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus tietoinen Kelan toimeentulotuen takaisinperintään liittyvistä epäkohdista erityisesti elatusvelvollisten osalta ja
mihin toimenpiteisiin hallitus on valmis ryhtymään epäkohtien korjaamiseksi?