Eduskunnan puhemiehelle
Suomeen kohdistuu parhaillaan ennennäkemätön määrä datakeskusinvestointeja. Viimeisimpänä esimerkkinä Googlen merkittävä investointipäätös osoittaa, että Suomella on mahdollisuus nousta Euroopan johtavien datatalouden, tekoälyn ja digitaalisen infrastruktuurin keskittymien joukkoon. Samanaikaisesti teollisuuden sähköistyminen, vetytalous ja puhtaan siirtymän hankkeisiin liittyvät investoinnit lisäävät voimakkaasti sähkön kysyntää Suomessa.
Datakeskusten kasvun myötä on välttämätöntä arvioida niiden vaikutuksia Suomen energiajärjestelmään, kantaverkon ja alueellisten sähköverkkojen riittävyyteen sekä sähkön hintaan. Erityisen tärkeää on varmistaa, että kasvava sähkönkulutus ei heikennä kotitalouksien ostovoimaa eikä suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä eikä syrjäytä korkeamman jalostusarvon investointeja.
Samalla on aiheellista tarkastella, miten Suomi pystyy hyödyntämään datakeskusten ympärille syntyvää datataloutta nykyistä tehokkaammin. Tavoitteena tulee olla, että kansainväliset investoinnit synnyttävät Suomeen tutkimusta, innovaatioita, tekoälyosaamista, uusia yrityksiä, verotuloja ja korkean tuottavuuden työpaikkoja. Datakeskusten tulee toimia paitsi infrastruktuurina myös alustana suomalaisen osaamisen ja liiketoiminnan kasvulle.
Ehdotamme, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun datakeskusinvestointien kasvusta, datatalouden kehittämisestä sekä sähköntuotannon ja siirtokapasiteetin riittävyydestä. Keskustelussa on tarpeen arvioida erityisesti investointien vaikutuksia Suomen kilpailukykyyn, energiajärjestelmään, kotitalouksien ja yritysten sähkönhintaan sekä siihen, miten datakeskusten ympärille voidaan synnyttää tutkimusta, innovaatioita, uutta yritystoimintaa ja korkean jalostusarvon työpaikkoja Suomeen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun datakeskusinvestoinneista, datataloudesta ja sähkön riittävyydestä.