Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain ja terveydenhuoltolain 54 ja 57 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia ja terveydenhuoltolakia.

Esityksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain hyvinvointialueen järjestämisvastuuta ja johtamista sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaa koskevaa sääntelyä muutettaisiin.

Lisäksi muutettaisiin terveydenhuoltolain vastaavan lääkärin vastuita ja tehtäviä sekä sääntelyä, joka koskee hyvinvointialueen menettelyä hoidon enimmäisaikojen ollessa vaarassa ylittyä.

Esityksellä poistettaisiin eräitä palvelujen hankintakieltoja sekä selkeytettäisiin hyvinvointialueen riittävään omaan palvelutuotantoon liittyvää sääntelyä ja siten mahdollistettaisiin hyvinvointialueille aiempaa laajempi liikkumavara palvelutarpeeseen vastaamisessa hyvinvointialueen parhaaksi katsomalla palvelujen tuotantorakenteella. Lisäksi selkeytettäisiin hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamiseen liittyvää sääntelyä. Ehdotuksen mukaan hyvinvointialueen johtamisessa sekä sen toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa olisi oltava lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta. Osana johtamiseen liittyvää kokonaisuutta selkeytettäisiin myös hyvinvointialueen vastaavan lääkärin lainsäädännöllistä asemaa.

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2027 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

Vahva ja välittävä Suomi – Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmanmukaan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia valita järjestämisvastuullaan olevien sote-palvelujen tarkoituksenmukaisin toteutustapa on parannettava. Ohjelman tavoitteena on purkaa lainsäädännöstä monituottajuuden esteitä, ja siten lisätä hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää palveluita tehokkaalla ja ennen kaikkea alueiden asukkaiden näkökulmasta laadukkaalla, vaikuttavalla ja kustannustehokkaalla tavalla.

Hallitusohjelmassa on useita kirjauksia monituottajuuden esteiden purkamiseen liittyen. Hyvinvointialueen riittävään omaan palvelutuotantoon liittyvää sääntelyä on arvioitava ja tarvittaessa kevennettävä. Sääntelyn tulee hallitusohjelman mukaan mahdollistaa hyvinvointialueiden tarkoituksenmukainen toiminta ja yhteistyö, myös yhtiömuodossa, eikä sääntely saa luoda keinotekoista estettä palvelujen hankkimiselle yksityiseltä palveluntuottajalta, kolmannelta tai neljänneltä sektorilta.

Pääministeri Orpon hallituksen ohjelmassa todetaan lisäksi, että sote-järjestämislain 12 §:ssä säädetystä päivystyksen hankinnan kiellosta soveltuvissa päivystystoiminnoissa ja niin kutsutusta virkalääkärivaatimuksesta hoidon tarpeen arvioinnissa luovutaan perustuslain ja potilasturvallisuuden mahdollistamissa rajoissa.

Liite 3: Hyvinvointialueita koskevat päätökset hallituksen puoliväliriihessä 2025, 23.4.2025,https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/200124281/Hyvinvointialueita+koskevat+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kset+hallituksen+puoliv%C3%A4liriihess%C3%A4+2025.pdf/25f67951-7365-6c8e-9a81-04d59ab4a858/Hyvinvointialueita+koskevat+p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6kset+hallituksen+puoliv%C3%A4liriihess%C3%A4+2025.pdf?t=1745432038694.

Hallitusohjelman mukaan myös palveluseteliä koskevaa sääntelyä täsmennetään. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan, jos asiakas ei saa tarvitsemaansa julkista palvelua hoitotakuuajan sisällä, on hänellä oikeus saada palveluseteli tai maksusitoumus toisen palvelutuottajan tarjoamaan palveluun. Myös Orpon hallituksen puoliväliriihessä 2025yhtenä puoliväliriihikirjauksena todettiin: ”Edistetään palveluseteleiden käyttöä hyvinvointialueilla palvelujen saatavuuden parantamiseksi ja hoitotakuun toteutumiseksi”.

Vahva ja välittävä Suomi – Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58, kappale 2.2., http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8.

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5661-2

Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman käyttöä selvittävän verkoston raportti, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2024:8,

Hallitusohjelman mukaan palveluiden saatavuutta uhkaavan sote-henkilöstön vajeen ratkaiseminen vaatii sekä lyhyen että pitkän aikavälin toimia. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 1.11.2023 Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman käyttöä selvittäneen verkoston tunnistamaan ja skaalaamaan hyvinvointialueiden erityisesti yksityisiltä palveluntuottajilta hankitun vuokratyövoiman sekä tarvittavassa laajuudessa myös muiden ostopalveluiden tarpeen ja käytön vähentämistä tukevia toimia. Verkosto antoi raporttinsa 25.3.2024. Eräänä toimenpide-ehdotuksena se esitti, että sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistuksiin liittyvän sote-järjestämislain muuttamisen valmistelun yhteydessä tulisi arvioida, voitaisiinko nykyisiä palvelujen ulkoistuskieltoja lieventää siten, että ulkoistukset olisivat mahdollisia jossain määrin nykyistä laajempina kokonaisuuksina. Verkoston mukaan tämän arvioidaan vähentävän tarvetta vuokratyövoiman käytölle ja muutoinkin parantavan ulkoistusten kustannustehokkuutta. Toisaalta mikäli ulkoistukset mahdollistuisivat nykyistä laajemmin, on verkoston näkemyksen mukaan lainsäädännöllä kuitenkin varmistettava kaikissa oloissa hyvinvointialueiden kyky turvata kriittisimmät palvelut (esimerkiksi päivystys ja sairaalatoiminta) ja niihin vaadittava osaaminen.

1.2

Valmistelu

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.

Esitys on ollut hyvinvointialueneuvottelukunnan käsiteltävänä 6.5.2026.

https://stm.fi/hanke?tunnus=STM029:00/2025

Hankkeen tunnukset ovat VN/14098/2024 ja STM029:00/2025. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat saatavilla julkisessa palvelussa osoitteessa.

2

Nykytila ja sen arviointi

2.1

Yleistä

sote-järjestämislaki)Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin hyvinvointialueen omaan palvelutuotantoon ja johtamiseen liittyvää sääntelyä. Keskeinen omaa palvelutuotantoa ja johtamista koskeva säännös on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä8 §. Lisäksi terveydenhuollon johtamisesta säädetään vastaavan lääkärin tehtävien osalta terveydenhuoltolain (1326/2010) 57 §:ssä.

Esityksessä esitetään useita muutoksia hyvinvointialueen edellytyksiin hankkia sosiaali- ja terveyspalveluja yksityisiltä palveluntuottajilta. Näistä säädetään tällä hetkellä pääasiassa sote-järjestämislain 3 luvussa. Myös sote-järjestämislain 8 §:n sääntelyllä on olennaista vaikutusta siihen, miten ja kuinka laajalti palveluja voidaan hankkia, joten palvelujen hankintaa koskevat edellytykset muodostuvat näiden säännösten kokonaisuudesta.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös palveluseteleiden käyttöön liittyvää yksittäistä säännöstä terveydenhuoltolaissa. Tätä voi pitää edellä kuvattuihin sisällöllisiin kokonaisuuksiin nähden irrallisena asiana ja se liittyy esitykseen lähinnä valmisteluteknisesti.

Tässä luvussa jokainen asiakokonaisuus käsitellään omassa alaluvussaan. Alaluvun alussa kuvataan nykytila ja jokaisen alaluvun loppuosassa esitetään arvio nykytilasta.

2.2

Hyvinvointialueen riittävää omaa palvelutuotantoa koskeva sääntely

Hyvinvointialueen riittävästä omasta palvelutuotannosta sekä hyvinvointialueen palveluksessa olevasta henkilöstöstä säädetään sote-järjestämislain 8 §:n 2 momentissa. Lainkohdan mukaan hyvinvointialueella on oltava riittävä osaaminen, toimintakyky ja valmius vastata sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja sen on huolehdittava asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta kaikissa tilanteissa. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialueella on oltava palveluksessaan toiminnan edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä hallinnollinen ja muu henkilöstö, hallinnassaan asianmukaiset toimitilat ja toimintavälineet sekä muut tarvittavat toimintaedellytykset. Edelleen 2 momentissa säädetään siitä, että hyvinvointialueella on oltava järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma palvelutuotanto.

Säännöskohtaisissa perusteluissa (HE 241/2020 vp s. 671–673) katsotaan, että jotta hyvinvointialue pystyy tosiasiassa huolehtimaan järjestämisvastuuseensa kuuluvista tehtävistään, edellyttää se käytännössä sitä, että hyvinvointialueella on riittävästi myös omaa palvelutuotantoa sekä omaa henkilöstöä ja osaamista tehtävistään suoriutumiseksi. Myös hyvinvointialueelle kuuluvien julkisen vallan käyttöön liittyvien tehtävien organisoiminen asianmukaisesti edellyttää riittävää omaa tuotantoa ja osaamista. Oma palvelutuotanto on perustelujen mukaan myös edellytys hyvinvointialueen tarvitsemalle tilaajaosaamiselle.

Hyvinvointialueen palveluksessa olevalla henkilöstöllä tarkoitetaan perustelujen mukaan hyvinvointialueeseen työ- tai virkasuhteessa olevaa henkilöstöä. Vastaavasti hyvinvointialueen omalla palvelutuotannolla tarkoitetaan palveluja, jotka toteutetaan hyvinvointialueen palveluksessa olevalla henkilöstöllä. Hyvinvointialueen henkilöstövoimavarojen sekä osaamisen tulee olla sellaista, että vastuut kyetään myös tosiasiassa hoitamaan. Siten pelkkää muodollista vastuuhenkilöiden osoittamista ei perustelujen mukaan voitaisi pitää riittävänä. Vastuut tulee pystyä tosiasiallisesti hoitamaan paitsi väestö- ja yksilötasolla, myös valvomaan sekä tarvittaessa puuttumaan yksilötasolla tilanteisiin, joissa palvelujen taso ja laatu eivät toteudu vastuiden mukaisesti. Vastuut täytyy pystyä toteuttamaan hyvinvointialueen koko alueella ja kaikilla tehtäväalueilla siten, että järjestäjä tosiasiallisesti kykenee ohjaamaan ja valvomaan toimintaa sekä sisällöllisesti että maantieteellisesti myös käytännön tasolla. Järjestämisvastuun toteuttamiseksi hyvinvointialueen omassa palvelutuotannossa tulee perustelujen mukaan olla esimerkiksi riittävä määrä virkasuhteisia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotta sekä väestötason että yksilötason vastuu kyetään toteuttamaan myös käytännössä kaikilla lääketieteen aloilla ja myös kaikissa osissa hyvinvointialueen aluetta. Vastaavasti hyvinvointialueen on kyettävä ohjaamaan ja johtamaan esimerkiksi tartuntatautilainsäädännön sekä valmiuslainsäädännön mukaiset vastuut kaikissa tilanteissa tosiasiallisesti yhtenäisesti koko hyvinvointialueen alueella kaikissa sen vastuulla olevissa toiminnoissa ja toimipisteissä. Hyvinvointialueen oman henkilöstön määrä tulee perustelujen mukaan mitoittaa siten, että virkavastuulla tapahtuva johtaminen, ohjaus ja valvonta ulottuu hyvinvointialueen kaikille tehtäväaloille ja myös maantieteellisesti hyvinvointialueen alueen eri osiin.

hyvinvointialuelaki Hyvinvointialueiden julkisoikeudellisen yhteistoiminnan osalta perusteluissa todetaan, että hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021, jäljempänä) 9 §:n ja 8 luvun mukaisessa vapaaehtoisessa yhteistoiminnassa hyvinvointialueella tulee säilyä järjestämisvastuunsa toteuttamisen edellyttämä riittävä oma tuotanto. Perusteluissa ei suoraan oteta kantaa hyvinvointialueen omistamien yhtiöiden asemaan suhteessa hyvinvointialueen riittävään omaan palvelutuotantoon. Kun lain 2 §:n 4 kohdan mukaan yksityisellä palveluntuottajalla tarkoitetaan myös hyvinvointialueen omistamaa yhteisöä (HE 241/2020 vp s. 651), ja kun 8 §:n 2 momentin perusteluissa todetaan edellä kuvatusti, että omalla palvelutuotannolla tarkoitetaan palveluja, jotka toteutetaan hyvinvointialueen palveluksessa olevalla henkilöstöllä, voidaan tulkita, ettei hyvinvointialueen yhtiön tuottamia palveluja ole tarkoitus lukea osaksi hyvinvointialueen riittävää omaa palvelutuotantoa.

Koska hyvinvointialueella on oltava järjestämisvastuunsa hoitamiseksi riittävästi omaa palvelutuotantoa, hyvinvointialue ei perustelujen mukaan voi hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta niin laajoja alueellisia tai toiminnallisia kokonaisuuksia, ettei se kykene tosiasiassa huolehtimaan järjestämisvastuustaan. Hyvinvointialueella on oltava riittävästi omaa palvelutuotantoa niin sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollon perustasolla ja erikoissairaanhoidossa. Myös näiden ylätason sektoreiden sisällä oman palvelutuotannon on oltava riittävää ja laaja-alaisesti toiminta-alueen tehtävät kattavaa siten, ettei jotakin lääketieteen erikoisalaa tai jotakin muuta palvelualaa, esimerkiksi kaikkea perustason suunhoitoa, kaikkia ikääntyneiden palveluja, kaikkia vammaispalveluja, kaikkia lastensuojelun palveluja tai kaikkia kuntoutuksen palveluja ole kokonaan ulkoistettu, vaan kullakin sektorilla on riittävästi myös hyvinvointialueen omaa osaamista. Oman palvelutuotannon tulee muodostaa toiminnan ytimen siten, että eri toiminnoissa tarvittava oman henkilöstön palvelutuotantoon liittyvä osaaminen sekä toiminnan vakaus on turvattu eikä palvelutuotanto vaarannu häiriötilanteissa.

Riittävän oman palvelutuotannon määrää ei säännöksen perustelujen mukaan voida kategorisesti määritellä esimerkiksi prosenttiosuuksin, sillä siihen vaikuttavat kunkin hyvinvointialueen omat olosuhteet sekä perusteluissa selostettujen eri seikkojen punninta. Hyvinvointialueella on myös mahdollisuus päättää tarkoituksenmukaisista tuotantotavoista järjestämisvastuun toteutumisen puitteissa, ja palveluja voidaan hankkia laajasti myös yksityisiltä palveluntuottajilta sote-järjestämislain 12 §:ssä säädetyillä edellytyksillä. Perusteluissa todetaan, että hyvinvointialue voi kokonaisharkintansa perusteella hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta suurehkonkin osuuden sellaisia palveluja, jotka luonteensa puolesta erityisesti soveltuvat paremmin tuotettaviksi yksityisten palveluntuottajien toimesta tai jotka muutoin on tarkoituksenmukaista tuottaa hankkimalla ne yksityiseltä palveluntuottajalta. Hyvinvointialueella ei näin ollen tarvitse olla omana tuotantonaan jokaista sosiaali- ja terveydenhuollon yksittäistä palvelua. Perusteluissa katsotaan, että oman tuotannon tulee edellä todetulla tavalla olla riittävän laajaa sekä osaamisen puolesta kattavaa, että hyvinvointialue kykenee sopeuttamalla omaa palvelutuotantoaan ja varautumalla erilaisin etukäteisjärjestelyin häiriötilanteisiin huolehtimaan myös häiriötilanteissa vaarantuvista palveluista. Esimerkiksi yksityisen palveluntuottajan konkurssitilanteessa hyvinvointialueen tulee kyetä huolehtimaan kyseisistä palveluista oman palvelutuotantonsa sekä sote-järjestämislain 15 ja 50 §:ssä säädettyjen riskienhallinta- ja varautumisjärjestelyjensä kautta. Hyvinvointialueen omaa palvelutuotantoa tulee perustelujen mukaan tarkastella myös eri palvelualojen ja palvelujen henkilöstön sekä muiden voimavarojen kannalta kokonaisuutena siten, että jonkin palvelualan (esimerkiksi asumispalvelujen) häiriötilanteessa voidaan hyödyntää akuutisti myös muiden hyvinvointialueen palvelualojen (esimerkiksi kotiin vietävien palvelujen) henkilöstöä ja resursseja.

sote-valvontalaki Myös sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetussa laissa (741/2023, jäljempänä) on asetettu hyvinvointialueelle palveluntuottajana toimitiloja ja henkilöstöä koskevia vaatimuksia. Sen 8 §:n 1 momentin mukaan palveluntuottajan toimitilojen, laitteiden, välineiden ja tietojärjestelmien on oltava toiminnalle riittävät ja asianmukaiset. Toimitilan ja toimintaympäristön on oltava terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan asiakkaalle tai potilaalle annettavalle hoidolle, kasvatukselle ja muulle huolenpidolle tai tutkimukselle sopiva ja turvallinen. Perustelujen mukaan tarkoituksena on, että säännös ei aseta kohtuuttomia vaatimuksia palvelujen antamiselle vaan riittävyys ja asianmukaisuus määräytyisivät aina palveluyksikön tarjoamien palvelujen mukaan ottaen huomioon asiakkaiden ja potilaiden tarpeet. Arviointi riittävyydestä ja asianmukaisuudesta on tapauskohtaista. (HE 299/2022 vp s.82)

Palveluntuottajalla pitää lisäksi olla riittävästi toiminnan edellyttämää henkilöstöä. Asiakas- ja potilastyöhön osallistuvaan henkilöstöön voi tarvittaessa sisältyä myös vuokratyönä tai alihankintana toiselta palveluntuottajalta hankittu sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö. Asiakas- ja potilastyöhön osallistuvan henkilöstön määrän on oltava riittävä suhteessa asiakkaiden ja potilaiden määrään sekä heidän hoidon, avun, tuen ja palvelujen tarpeeseensa sekä siinä tapahtuviin muutoksiin nähden. (sote-valvontalaki 9 § 1 mom) Henkilöstöä pitäisi olla perustelujen mukaan riittävästi ottaen huomioon asiakkaiden ja potilaiden avun, tuen ja palvelujen tarve sekä heidän lukumääränsä sekä palveluyksikön erityispiirteet, esimerkiksi asiakkaita voi olla useammassa kerroksessa. Henkilöstön määrän osalta tarkoituksena on, että yksityiseen ja julkiseen palveluntuottajaan sovelletaan samoja edellytyksiä. (HE 299/2022 vp s. 83)

Hyvinvointialueen palveluksessa olevaa henkilöstöä ja riittävää omaa palvelutuotantoa koskevasta sääntelystä voidaan edellä kuvattujen perustelujen valossa arvioida, että sääntely on epätarkkarajaista ja osin päällekkäistä. Hyvinvointialueen toiminnan edellyttämän henkilöstön tarkoitusta kuvataan osin vastaavilla seikoilla kuin riittävää omaa palvelutuotantoa. Toisaalta riittävää omaa palvelutuotantoa perustellaan osin seikoilla, jotka kytkeytyvät hyvinvointialueen julkisoikeudelliseen järjestämistehtävään ja osin jopa julkisen vallan käyttöön. Näiltä osin säännöksessä tarkoitetun riittävän oman palvelutuotannon merkityssisältö hämärtyy huomattavasti, sillä riittävä oma palvelutuotanto viittaa perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 15/2018 vp asiayhteydessä sinänsä ulkoistettavissa olevaan palvelutuotantoon, mutta jota hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteutumisen turvaamiseksi ei kuitenkaan tulisi ulkoistaa.

Perustuslakivaliokunta peilasi lausunnossaan (PeVL 17/2021 vp, kappale 70) ehdotettua riittävää omaa palvelutuotantoa koskevaa sääntelyä edellisen vaalikauden aikana ehdotettuun niin sanottuun valinnanvapausmalliin. Silloista valinnanvapauslakiehdotusta arvioidessaan perustuslakivaliokunta katsoi, että julkisella vallalla on perustuslain 19 §:stä seuraava velvollisuus ylläpitää riittävästi omaa tuotantoa sen varmistamiseksi, että se voi kaikissa tilanteissa turvata jokaiselle riittävät ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut (PeVL 15/2018 vp, s. 16). Perustuslaista ei kuitenkaan johdu tarkkoja rajoja oman tuotannon määrälle tai sen toteuttamisen tavoille. Valiokunnan mielestä oleellista on varmistaa lainsäädännössä se, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävän saatavuuden (ks. myös. PeVL 49/2025 vp, kappale 5).

Riittävää omaa palvelutuotantoa koskevissa edellä kuvatuissa hallituksen esityksen perusteluissa erityisen ongelmallisena voi säännöksen soveltamisen kannalta pitää vaatimusta siitä, että vapaaehtoisen julkisoikeudellisen yhteistoiminnan lisäksi alueella tulisi olla samaan tehtäväkokonaisuuteen kytkeytyvää omaa palvelutuotantoa. Kun julkisoikeudellisessa yhteistoiminnassa voidaan siirtää myös järjestämisvastuu, vaatimus hyvinvointialueen omasta palvelutuotannosta on yhteistoimintaa koskevan sääntelyn tarkoituksen kanssa sovittamattomassa ristiriidassa.

Ongelmallisena voidaan pitää myös hyvinvointialueen yhtiömuotoisen toiminnan suhdetta riittävän oman palvelutuotannon vaatimukseen. Sinänsä selvää on, että sote-järjestämislain 2 §:n määritelmäsäännöksen perusteella myös julkisomisteiset yhtiöt rinnastuvat yksityiseen palveluntuottajaan. Tällä on merkitystä erityisesti palvelujen hankintaprosessissa. Hyvinvointialueen toiminnan ohjaamisen ja esimerkiksi häiriötilanteiden hoitamisen näkökulmasta on kuitenkin olennainen ero siinä, onko kyse hyvinvointialuelain 4 §:ssä tarkoitetusta hyvinvointialueen tytäryhteisöstä tai julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:ssä tarkoitetusta sidosyksiköstä vai kokonaan yksityisesti omistetusta yrityksestä tai yhteisöstä. Voimassa olevan sote-järjestämislain 8 §:n perusteluissa on sivuutettu kokonaan hyvinvointialuelain 49 §:n sääntely hyvinvointialueen tytäryhteisöjen toiminnasta ja konserniohjeesta, joka sitoo hyvinvointialueen tytäryhteisön osaksi hyvinvointialuekonsernia ja konsernin kokonaisetua sekä hyvinvointialuekonsernin valmiussuunnittelua, varautumista ja näiden yhteensovittamista. Näin ollen hyvinvointialueen tytäryhteisön asema hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttamisessa kaikissa tilanteissa on säädösperusteisesti erilainen kuin esimerkiksi muunlaisella omistuspohjalla olevalla yksityisellä palveluntuottajalla.

Myös niin kutsuttu ammatinharjoittajamalli on lähtökohtaisesti ristiriidassa hyvinvointialueen riittävän oman palvelutuotannon vaatimuksen kanssa. Kun kyse on itsenäisistä ammatinharjoittajista, jotka eivät ole palvelussuhteessa hyvinvointialueeseen, tällainen ristiriita syntyy jo siinä tilanteessa, jossa toimintokohtaisesti ammatinharjoittajien suhteellinen osuus on suuri verrattuna hyvinvointialueen vastaavaan omaan palvelutuotantoon, vaikka maantieteellisesti kyse olisi vain verrattain pienestä osasta hyvinvointialueen aluetta.

Sote-järjestämislain 27 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi tehdä aloitteen hyvinvointialueen arviointimenettelyn käynnistämiseksi muun ohella sillä perusteella, että hyvinvointialueen kyky järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto on ilmeisesti vaarantunut, koska sillä ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen edellyttämää riittävää omaa palvelutuotantoa. Kun edellä kuvatusti sen paremmin säännöskohtaisten perustelujen kuin perustuslakivaliokunnan lausunnonkaan mukaan riittävälle omalle palvelutuotannolle tai sen toteuttamisen tavoille ei voida asettaa tarkkoja rajoja, tätä voidaan pitää verraten tulkinnanvaraisena arviointiperusteena arviointimenettelyn käynnistämiselle.

Sote-valvontalakiin liittyen voidaan todeta, että hyvinvointialueen palvelutuotantoa koskee kahdenkertainen sääntely sote-järjestämislain 8 §:ssä sekä sote-valvontalain 8 ja 9 §:ssä. Sääntelyä on siten tarkoituksenmukaista kehittää siten, että sote-järjestämislain 8 §:ssä säädetään selkeämmin hyvinvointialueen vastuista ja velvollisuuksista palvelujen järjestäjänä ja sote-valvontalaissa on säännökset siitä, minkälaiset henkilöstö- ja muut toimintaedellytykset hyvinvointialueella on oltava palvelujen tuottajana. Sote-valvontalaissa säädetään myös eräistä palvelujen järjestäjän velvollisuuksista.

2.3

Hoidon tarpeen arviointi

Hoidon tarpeen arvioinnista säädetään terveydenhuoltolaissa niin kiireellisen kuin kiireettömän hoidon osalta.

Lain 50 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen sekä Uudellamaalla hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän on järjestettävä toiminta siten, että kiireellisissä tilanteissa potilas saa kaikkina vuorokaudenaikoina välittömästi terveydenhuollon ammattihenkilön arvion ja hoidon.

Terveydenhuoltolain 51 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä toimintansa siten, että potilas voi saada arkipäivisin virka-aikana saman päivän aikana yhteyden terveyskeskukseen tai muuhun perusterveydenhuollon toimintayksikköön ja saada yksilöllisen arvion tutkimustensa tai hoitonsa tarpeesta ja kiireellisyydestä sekä siitä, mitä terveydenhuollon ammattihenkilön tekemiä tutkimuksia tai antamaa hoitoa potilas tarvitsee. Mainitussa 51 §:ssä ei käytetä termiä ”hoidon tarpeen arvio”, mutta tätä ilmaisua käytetään yleiskielessä kuvatessa tätä potilaan yhteydenoton perusteella tehtävää, edellä kuvattua arviota.  ”Hoidon tarpeen arviointi” voi merkitä hieman eri asioita eri vaiheessa hoitoprosessia. Hoidon tarpeen arviointi voi merkitä myös jatkuvaa arviointia potilaan terveydentilasta ja tarvittavista tutkimus-, hoito- ja kuntoutustoimenpiteistä (HE 74/2022 vp, s. 113).  Perusterveydenhuollon hoitoon pääsyä koskevissa 51 a ja 51 b §:ssä säädetään kiireettömään hoitoon pääsyn enimmäisajoista, kun 51 §:n mukaisessa arviossa on todettu tarve hoidolle.

Käsitettä hoidon tarpeen arvio käytetään terveydenhuoltolain 52 §:ssä, jossa säädetään erikoissairaanhoidon kiireettömästä hoitoon pääsystä. Pykälän 1 momentin mukaan hyvinvointialue vastaa siitä, että sekä kiireellisen että lähetteeseen perustuvan hoidon tarpeen arviointi ja hoito järjestetään yhtenäisin lääketieteellisin tai hammaslääketieteellisin perustein. Henkilön ottaminen sairaalaan kiireetöntä sairaanhoitoa varten edellyttää lääkärin tai hammaslääkärin tutkimukseen perustuvaa lähetettä. Pykälän 2 momentin mukaan hoidon tarpeen arviointi on aloitettava kolmen viikon kuluessa siitä, kun lähete on saapunut hyvinvointialueen sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön. Jos hoidon tarpeen arviointi edellyttää erikoislääkärin arviointia tai erityisiä kuvantamis- tai laboratoriotutkimuksia, on arviointi ja tarvittavat tutkimukset toteutettava kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun lähete on saapunut hyvinvointialueen sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön. Hoidon tarpeen arvioinnin perusteella lääketieteellisesti, hammaslääketieteellisesti tai terveystieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito ja neuvonta on järjestettävä ja aloitettava hoidon edellyttämä kiireellisyys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu.

Sote-järjestämislain 12 §:ssä säädetään hyvinvointialueen edellytyksistä hankkia palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta. Pykälän 3 momentin mukaan hyvinvointialueen on vastattava hoidon tarpeen arvioinnista hankkiessaan palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta. Tästä säännöksestä on kuitenkin samassa 3 momentissa useita poikkeuksia, joiden perusteella hoidon tarpeen arviointi monin osin voidaan antaa yksityiselle palveluntuottajalle. Momentin mukaan hyvinvointialue voi hankkiessaan perusterveydenhuollon palveluja antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi, osana asiakkaille annettavaa hoitoa, asiakkaan lääketieteellisen tai hammaslääketieteellisen hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoratkaisujen tekemisen, hoitosuunnitelman laatimisen sekä lähetteen laatimisen erikoissairaanhoitoon. Sama koskee perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavissa olevia ja niihin kiinteästi liittyviä erikoissairaanhoidon palveluja, jotka eivät vaadi erikoissairaanhoidon sairaala- tai poliklinikkaolosuhteita ja joissa asiakkaan hoitovastuu säilyy perusterveydenhuollossa. Perusterveydenhuollon osalta voimassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa laajalti hyvinvointialueelle palvelujen hankinnan, mukaan lukien hoidon tarpeen arvioinnin, yksityiseltä palveluntuottajalta.

Erikoissairaanhoidon osalta sote-järjestämislain 12 §:n 3 momentin sääntely muuttui sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyssä. Alun perin erikoissairaanhoidon osalta ehdotettiin säädettävän, että lähetteen perusteella tehtävän terveydenhuoltolain 52 §:ssä tarkoitetun ratkaisun asiakkaan ottamisesta sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön sairaanhoitoa varten ja siihen liittyvän hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoratkaisut sekä sairaalaan otetun asiakkaan erikoissairaanhoidon palvelujen antamiseen liittyvän hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoratkaisut tekee virkasuhteessa oleva lääkäri tai hammaslääkäri. (HE 241/2020 s. 691–692) Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että valiokunta pitää julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa osoitetun turvaamisvelvollisuuden ja myös hyvinvointialueiden järjestämistehtävän asianmukaisen hoidon kannalta sinänsä perusteltuna, että julkisen vallan vastuulle kuuluu erikoissairaanhoitoon pääsyä koskeva palvelutarpeen arviointi. Hoitoratkaisujen tekemisessä on kyse ennen muuta lääketieteellisestä arviosta. Valiokunnan käsityksen mukaan 12 §:n 3 momentin [ehdotettua]sääntelyä väljempikin sääntely yksityisen palveluntuottajan oikeudesta tehdä palvelutarpeen arviointia on siten perustuslain kannalta mahdollinen (PeVL 17/2021 vp, kappale 84).

Sosiaali- ja terveysvaliokunta arvioi mietinnössään hoidon tarpeen arviointia koskevaa ehdotettua sääntelyä ja katsoi, että erikoissairaanhoitoon ottamiseen liittyy merkittäviä ratkaisuja asiakkaan oikeudesta saada julkisin varoin maksettavaa hoitoa, jonka antamisen on tapahduttava yhdenvertaisin perustein. Kyseessä on hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttaminen, missä puolestaan ei ole kysymys vain yksittäisten potilaiden hoitoratkaisuista, vaan vastuusta turvata hyvinvointialueen kaikille asukkaille riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut yhdenvertaisesti ja vastuusta huolehtia resurssien riittävyydestä. Säilyttämällä hyvinvointialueella ns. portinvartijan rooli erikoissairaanhoitoon ottamisessa voidaan koko hyvinvointialueella järjestäjän ohjauksessa varmistaa potilaiden yhdenvertaisuus erikoissairaanhoitoon pääsyssä sekä julkisen terveydenhuollon palveluvalikoiman, hoitosuositusten ja hoidonporrastuksen toteutumisessa. Lisäksi turvataan hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteutuminen ja riittävä oma osaaminen kaikilla hyvinvointialueen järjestämillä lääketieteen erikoisaloilla, mikä puolestaan on elintärkeää muun muassa ympärivuorokautisen päivystyksen turvaamisessa. (StVM 16/2021vp s. 37–38)

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuitenkin muun muassa perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten piti perusteltuna muuttaa sääntelyä siten, että potilaan sairaalaan ottaminen, siihen liittyvä erikoissairaanhoidon tarpeen arviointi ja alustavan hoitosuunnitelman laatiminen ovat hyvinvointialueen vastuulla, mutta mainittuja tehtäviä ei määriteltäisi virkalääkärin tehtäviksi. Näitä tehtäviä hyvinvointialue ei voi antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi. Viime kädessä hyvinvointialueella näistä tehtävistä vastaa terveydenhuoltolain 57 §:n mukaan vastaava lääkäri, jolla tulee olla riittävä henkilöstö vastuunsa kantamisen tueksi. Sen jälkeen, kun hyvinvointialueella on tehty hoidon tarpeen arviointi ja otettu asiakas sairaalaan sekä laadittu kullekin lääketieteen tai hammaslääketieteen erikoisalalle alustava hoitosuunnitelma, voidaan antaa myös yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi kyseisellä erikoisalalla asiakkaan tarkempi hoidon tarpeen arviointi, hoitoratkaisujen tekeminen ja tarkemman hoitosuunnitelman laatiminen. Tällöin yksityiseltä palveluntuottajalta ei edellytetä, että se asiakasta hoitaessaan saattaisi jokaisessa vaiheessa erikseen hoidon tarpeen arviointia ja hoitoratkaisuja hyvinvointialueen tehtäväksi. Valiokunnan näkemyksen mukaan tämä sujuvoittaa asiakkaan hoitoa vaarantamatta kuitenkaan hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen kuuluvaa valvontavastuuta. (StVM 16/2021 vp, s. 38).

Sosiaali- ja terveysvaliokunta totesi vielä, että se toteaa selvyyden vuoksi, että ehdotetussa sote-järjestämislaissa ei ehdoteta säädettäväksi, että julkisen terveydenhuollon hoitoratkaisut olisivat edelleenkään muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä (StVM 16/2021 vp, s. 38).

vuokrattu työvoima Sote-järjestämislain 13 §:ssä säädetään vuokratyövoiman ja yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavan työvoiman käytöstä. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 12 §:n 3 momentissa säädetään, sovelletaan myös hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottamista varten vuokratyövoimana käyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön, joka ei ole työsuhteessa hyvinvointialueeseen, mutta joka toimii työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla hyvinvointialueen johdon ja valvonnan alaisena (). Pykälän 4 momentin mukaan sen estämättä, mitä 12 §:n 3 momentissa säädetään, hankittuna tai vuokrattuna työvoimana toimiva lääkäri tai hammaslääkäri taikka, siten kuin terveydenhuollon ammattihenkilöiden työnjaosta erikseen säädetään, muu terveydenhuollon ammattihenkilö voi hyvinvointialueen johdon ja valvonnan alaisena tehdä myös terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitetuissa ympärivuorokautisen kiireellisen hoidon ja päivystyksen palveluissa hoidon tarpeen arvioinnin ja siihen liittyviä hoitoratkaisuja sekä sairaalaan otetun asiakkaan erikoissairaanhoidon palvelujen antamiseen liittyvän hoidon tarpeen arvioinnin ja siihen liittyviä hoitoratkaisuja. Jos hoidon kiireellisyys tai muu hoidon saatavuuteen liittyvä painava syy sitä edellyttää, hankittuna tai vuokrattuna työvoimana toimiva lääkäri tai hammaslääkäri voi hyvinvointialueen määräyksestä ja hyvinvointialueen ohjeiden mukaisesti arvioida terveydenhuoltolain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla asiakkaan hoidon tarpeen ja ottaa asiakkaan sairaalaan tai muuhun erikoissairaanhoitoa toteuttavaan toimintayksikköön sairaanhoitoa varten. Hyvinvointialue voi tällöin kuitenkin arvioida kyseisen erikoissairaanhoitoon ottamisen tarpeen uudelleen.

Käytännössä sote-järjestämislain 12 §:n 3 momentin ja 13 §:n 4 momentin säännökset tarkoittavat, että hoidon tarpeen arviointia voi jo kattavasti antaa yksityisen palveluntuottajan sekä hankitun tai vuokratun työvoiman hoidettavaksi. Keskeinen lainsäädännöstä seuraava rajoite on, että yksityinen palveluntuottaja ei voi itsenäisesti arvioida erikoissairaanhoidossa lähetettä ja tehdä sen perusteella päätöstä hoitoon ottamisesta. Vuokratyövoimaa ja hankittua työvoimaa käyttäessä tämäkin on tietyissä olosuhteissa mahdollista.

Voimassa olevan sote-järjestämislain 12 §:n 3 momentin säännöksen, jonka mukaan hyvinvointialueen tulee arvioida potilaan hoidon tarve terveydenhuoltolain 52 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ja päättää muun ohella potilaaksi ottamisesta, voidaan arvioida rajoittavan hyvinvointialueen mahdollisuuksia rakentaa tarkoituksenmukainen ja potilaiden tarvetta vastaava palvelutuotanto erikoissairaanhoidon osalta. Rajoite voi johtaa siihen, ettei erikoissairaanhoidossa voida hankkia kustannustehokkaita kokonaisuuksia, kun hyvinvointialueen on itse suoritettava hoidon tarpeen arviointi, vaikka erikoissairaanhoidon palvelu olisi muuten hankittu yksityiseltä palveluntuottajalta.

Hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttamiseksi välttämättömät vastuut ja velvollisuudet potilaan hoidon tarpeen arvioinnissa ja potilaaksi ottamiseen liittyvässä päätöksenteossa voidaan säädösperustaisesti turvata muullakin keinoin kuin siten, että hyvinvointialueen on aina tehtävä ne itse. Hyvinvointialueen vastaavalla lääkärillä on luontevasti keskeinen rooli antaa ohjeita ja määräyksiä, joita yksityisen palveluntuottajan olisi noudatettava hoidon tarpeen arvioinnissa ja potilaaksi ottamisessa. Perusteltua on, että hyvinvointialue voi kuitenkin tarvittaessa ottaa yksittäisen potilaan kohdalla hoidon tarpeen arvion ja päätöksenteon itselleen. Tällä olisi olennainen merkitys hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttamisen näkökulmasta. Näitä seikkoja koskevaa sote-järjestämislain sääntelyä on perusteltua kehittää.

2.4

Päivystyspalvelujen hankinta

Sote-järjestämislain 12 §:n 2 momentin 3 kohdassa säädetään, että hyvinvointialue ei saa hankkia terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettuja kiireellisen hoidon ja päivystyksen palveluja lukuun ottamatta mainitun pykälän 2 momentissa tarkoitettua perusterveydenhuollon päivä- ja ilta-aikaista kiireellistä vastaanottotoimintaa.

Näin ollen voimassa olevan sääntelyn mukaan yksityisiltä palveluntuottajilta ei voi hankkia terveydenhuoltolain 50 §:n 3–5 momentin mukaista monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä, jota järjestetään siis myös yöaikaan, eikä pykälän 6 momentissa tarkoitettua ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä tai rajattua ympärivuorokautista erikoissairaanhoidon päivystystä.

Ympärivuorokautisen päivystyksen hankinnan kieltoa perusteltiin sote-uudistuksen perusteluissa (HE 241/2020 vp, s. 689) sillä, että siihen liittyvät hyvinvointialueen tehtävät ovat vahvasti sidoksissa sen valmiutta ja varautumista koskeviin tehtäviin, ja sen järjestäminen edellyttää suuria investointeja. Sen sijaan myös ympärivuorokautisessa päivystyksessä on mahdollista käyttää täydentävästi yksityiseltä palveluntuottajalta hankittua työvoimaa sekä vuokratyövoimaa 13 §:ssä säädetyllä tavalla.

Suomen terveydenhuollon ympärivuorokautinen valmius nojautuu keskus- ja yliopistollisten sairaaloiden monierikoisalaisten päivystysten muodostamaan kansalliseen kokonaisuuteen. Keskus- ja yliopistollisten sairaaloiden päivystysten ylläpitäminen on säädetty hyvinvointialueille velvoittavaksi terveydenhuoltolain 50 §:n 3 ja 4 momenteissa. Mainitun 50 §:n 5 momentissa säädetään lisäksi HUS-yhtymän mahdollisuudesta ylläpitää monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä sairaaloissaan muuallakin kuin Helsingissä Uudenmaan suuren väestöpohjan takia. Monierikoisalainen ympärivuorokautinen sairaalapäivystys turvaa julkisen vallan velvoitetta taata kaikissa tilanteissa jokaiselle välttämätön huolenpito perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaisesti kiireellisen hoidon osalta. Monierikoisalaisten ympärivuorokautisesti päivystävien sairaaloiden toiminta on kokonaisuus, jossa yhdistyvät ja limittyvät muun muassa päivystyspoliklinikan, vuodeosastojen, leikkaussalien, tehohoidon sekä diagnostiikan ja muiden tukipalveluiden toiminnot. Esimerkiksi päivystävät lääkärit saattavat toimia saman työvuoronsa aikana useissa yllä kuvatuissa toiminnoissa. Jotta hyvinvointialue pystyy toteuttamaan vaativan, laajan ja perusoikeuksien kannalta erittäin merkityksellisen tehtävänsä kaikissa tilanteissa, ei keskus- ja yliopistollisten sairaaloiden ympärivuorokautisen päivystyksen palveluiden hankintaa ole katsottu mahdolliseksi sallia ostopalveluna. Hankinnan mahdollistaminen edellyttäisi tarkkaa arviota asiaan liittyvistä riskeistä ja reunaehdoista. Hyvinvointialue voi jo voimassa olevan lainsäädännön nojalla hankkia henkilötyöpanosta myös ympärivuorokautiseen päivystykseen järjestämislain 13 §:n mukaisella tavalla.

Voimassa olevaa päivystyspalveluiden hankinnan kieltoa koskevaa sääntelyä on kuitenkin mahdollista lieventää siten, että sallitaan terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentin mukaisen ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen ja rajatun ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen hankinta. Tällaisen päivystyksen ylläpito on hyvinvointialueelle sen omaan alueelliseen päätökseen perustuen vapaaehtoista, eivätkä hyvinvointialueen ympärivuorokautiset päivystyspalvelut tai alueen valmius ja varautuminen nojaudu näiden yksiköiden toimintaan.

2.5

Hyvinvointialueen velvollisuus hankkia palveluja muualta

palvelusetelilaki Terveydenhuoltolain 54 §:n 1 momentin mukaan, jos hyvinvointialue ei pysty itse tuottamaan tutkimuksia, hoitoa tai kuntoutusta 51 a–51 c, 52 tai 53 §:ssä säädetyissä enimmäisajoissa, sen on järjestettävä ne hyvinvointialuelain 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla tuottamalla ne yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perustuen muilta palvelun tuottajilta. Palvelusetelin käytöstä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetussa laissa (569/2009, jäljempänä). Viittauksella palvelusetelilakiin käytännössä viitataan siihen, että palveluseteli on eräs tapa, jolla hyvinvointialue voi tuottaa terveydenhuollon palvelun.

Voimassa olevassa 54 §:n 1 momentissa on informatiivinen viittaus siihen, että sote-järjestämislain 3 luvussa säädetään palvelujen hankkimisesta yksityiseltä palveluntuottajalta. Sote-järjestämislain 12 §:ssä sekä terveydenhuoltolain 45 §:ssä on säädetty rajoituksia sille, mitä palveluita hyvinvointialue voi hankkia. Rajoitukset käytännössä merkitsevät sitä, että hyvinvointialue ei voi järjestää kaikkea hoitoa hankkimalla niitä yksityisiltä palveluntuottajilta tai antamalla potilaalle palvelusetelin. Hyvinvointialueilla on toimivalta päättää palveluiden tuotannon tavasta, eikä niillä ole velvoitetta järjestää kaikkia terveydenhuollon palveluja siten, että niissä käytetään myös yksityistä palveluntuotantoa, vaikka lainsäädäntö hankinnan mahdollistaakin. Koska hoitoon pääsyn enimmäisajat ovat velvoittavat riippumatta siitä, onko palveluiden hankinnalle asetettu rajauksia, on hyvinvointialueen suunniteltava palvelunsa ja resurssien käyttönsä siten, että se voi lakisääteisten enimmäisaikojen sisällä omana tuotantonaan tai yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa järjestää ne palvelut, joita ei voi hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta.

Terveydenhuoltolain 54 §:n 2 momentin mukaan 51 §:ssä tarkoitetun arvion (perusterveydenhuollossa tehty arvio hoidon tarpeesta) ja erikoissairaanhoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä on arvioitava, pystyykö hyvinvointialue tuottamaan tutkimukset, hoidon ja kuntoutuksen 51 a–51 c, 52 ja 53 §:ssä tarkoitetuissa enimmäisajoissa. Momentin säännöksellä on tarkoitus korostaa velvoitteen noudattamista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vuonna 2026 (poiminta 15.4.2026; hoitoonpääsytiedot poimittu 31.3.2026) perusterveydenhuollossa 23 vuotta täyttäneiden osalta miltei kaikki ensimmäiset hoitotapahtumat toteutuvat lain edellyttämässä kolmessa kuukaudessa. Sen sijaan alle 23-vuotiaiden osalta kaikille laillistetuille ammattihenkilöille hoitoon pääsy toteutui lain edellyttämässä 14 vuorokaudessa vain hieman yli 80 % hoitokontakteja. Lääkärille pääsy toteutui tässä ajassa vain hieman yli 50 % hoitokontakteista. Erikoissairaanhoidossa yli lainsäädännön mukaisen kuuden kuukauden enimmäisajan odottaneiden osuus vaihteli maaliskuussa 2026 hyvinvointialueilla 0,2–17,4 % välillä.

Hallitusohjelman mukaan, jos asiakas ei saa tarvitsemaansa julkista palvelua hoitotakuuajan sisällä, on hänellä oikeus saada palveluseteli tai maksusitoumus toisen palvelutuottajan tarjoamaan palveluun. Hallitusohjelman kirjauksen keskeisestä sisällöstä käytännössä jo nyt säädetään terveydenhuoltolain 54 §:n 1 momentissa. Hyvinvointialue voi yksityisen palveluntuottajan palveluihin ohjaamisen lisäksi tuottaa palvelun yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa, jos se ei itse pysty tuottamaan palvelua laissa säädetyssä enimmäisajassa. Hallitusohjelmakirjauksen keskeinen tavoite on tehostaa hoitoon pääsyn enimmäisaikojen noudattamista nykyiseen sääntelyyn nähden, tarvittaessa eri palveluntuottajien tuotannon kapasiteettia hyödyntämällä. Tätä tavoitetta voidaan edistää täsmentämällä 54 §:n sääntelyä hyvinvointialueen velvoitteella informoida potilaita heidän oikeudestaan saada palvelu toisen palveluntuottajan tuottamana, jos hyvinvointialue ei pysty itse tuottamaan palvelua enimmäisajassa.

2.6

Sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen

Hyvinvointialuelain III osassa säädetään hyvinvointialueiden toimielimistä ja johtamisesta. Lain 35 §:n mukaan hyvinvointialueella on oltava aluevaltuuston lisäksi aluehallitus ja tarkastuslautakunta. Aluevaltuusto voi myös asettaa aluehallituksen alaisena toimivia lautakuntia, johtokuntia sekä jaostoja aluehallitukseen, lautakuntaan ja johtokuntaan. Kansalliskielilautakunnasta sekä saamen kielen lautakunnasta säädetään 33 §:ssä.

Hyvinvointialuelain 42 §:n mukaan hyvinvointialueen toimintaa johdetaan aluevaltuuston hyväksymän hyvinvointialuestrategian mukaisesti. Aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. Hyvinvointialuelain 95 §:n mukaan hallintosäännössä on annettava tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, mukaan lukien toimielimistä ja johtamisesta sekä henkilöstöorganisaatiosta. Lisäksi hallintosäännössä on oltava säännökset päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn liittyvistä asioista, kuten toimivallan siirtämisestä ja toimielinten päätöksentekotavoista.

Sote-järjestämislain 8 §:n 3 momentissa säädetään järjestämisvastuun toteuttamisessa tarvittavasta johtamisen asiantuntemuksesta. Momentin mukaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisessa on oltava monialaista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaiden ja turvallisten palvelujen kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoitoja toimintakäytäntöjen kehittämistä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulainsäädännössä on eräitä johtamista koskevia erityissäännöksiä:

Terveydenhuoltolain 57 §:n 1 ja 2 momentin mukaan terveydenhuollon toimintayksikössä on oltava vastaava lääkäri. Vastaavan lääkärin on johdettava ja valvottava toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoitoa. Potilaan sairaanhoidon aloittamisesta ja lopettamisesta sekä potilaan siirtämisestä toiseen toimintayksikköön päättää vastaava lääkäri tai hänen antamiensa ohjeiden mukaan muu laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö. Vastaavalle lääkärille on säädetty tehtäviä myös kuolemansyyn selvittämisestä annetussa laissa (459/1973) koskien lääketieteellisestä ruumiinavauksesta päättämistä ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) koskien sairaanhoitajan rajattua lääkkeenmääräämistä.

päivystysasetus Kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä annetun valtioneuvoston asetuksen (583/2017, jäljempänä) 8 §:n 1 momentin mukaan päivystysyksiköllä on oltava virkasuhteessa päivystyspalvelun kokonaisuudesta vastaava laillistettu lääkäri. Vastaava lääkäri johtaa päivystyspalvelujen toteutumista, huolehtii moniammatillisen yhteistyön toteutumisesta sekä vastaa potilasturvallisuuden edellyttämistä hoito- ja toimintaohjeista. Ensihoitopalvelusta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (585/2017) 9 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueella on oltava ensihoitopalvelusta vastaava lääkäri, joka johtaa alueen ensihoitopalvelua ja sen toimintaa erikoissairaanhoidon järjestämissopimuksen ja palvelutasopäätöksen mukaisesti.

Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 46 a §:n 1 momentin mukaan sosiaalihuollon tai sosiaali- ja terveydenhuollon pääasiassa hallinnollisissa johtotehtävissä voi toimia sosiaalityöntekijä tai henkilö, jolla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja alan tuntemus sekä niiden lisäksi riittävä johtamistaito. Pykälän 2 momentti sisältää viittauksen sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 9 §:ään, jonka 1 momentin mukaan sosiaalityöntekijä vastaa sosiaalityön ammatillisesta johtamisesta sekä yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen sosiaalisen tuen ja palvelujen tarpeeseen vastaavasta sosiaalityön asiakas- ja asiantuntijatyöstä sekä sen vaikutusten seurannasta ja arvioinnista.

Sosiaalihuoltolain 46 a §:n 3 momentin mukaan muissa asiakastyön ohjausta sisältävissä sosiaalihuollon johtotehtävissä voi toimia henkilö, jolla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, alan tuntemus sekä riittävä johtamistaito. Näissä tehtävissä toimiva johtaja vastaa toimivaltansa rajoissa siitä, että hänen johtamassaan yksikössä on henkilöstö, jonka määrä, koulutus ja tehtävärakenne vastaavat toimintayksikön palveluja saavien henkilöiden määrää ja palvelun tarvetta ja että yksikön asiakastyössä noudatetaan sille tässä ja muussa laissa säädettyjä vaatimuksia. Lisäksi johtaja vastaa siitä, että yksikön päivittäisessä toiminnassa toteutetaan omavalvontaa ja tuetaan henkilöstön työhyvinvointia.

Erityissäännöksiä johtamisesta on myös lastensuojelulaissa (417/2007), kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) ja ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetussa laissa (980/2012).

Sote-valvontalain 10 §:n mukaan toiminnan johtamisessa on oltava sellaista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaan ja turvallisen hoidon ja huolenpidon sekä palvelujen kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoito- ja toimintatapojen kehittämistä. Lisäksi palveluntuottajan on nimettävä palveluyksikköön vastuuhenkilö tai eri palvelualoille vastuuhenkilöitä, joiden on johdettava palvelutoimintaa ja valvottava, että palvelut täyttävät niille säädetyt edellytykset koko sen ajan, kun palveluja toteutetaan. Vastuuhenkilöllä on oltava toiminnan edellyttämä, asianmukainen koulutus, kokemus ja ammattitaito.

Voimassa olevan sote-järjestämislain 8 §:n 3 momentin perustelujen mukaan momentissa tarkoitettu johtamisen monialaisuus edellyttäisi ainakin sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon johtamisen sekä talouden asiantuntemusta, mikä tukisi palveluiden kokonaisuuden muodostumista ja eri ammattiryhmien yhteistyötä. Perusteluissa viitataan terveydenhuoltolain 57 §:n, sosiaalihuoltolain 46 a §:n ja sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 9 §:n sääntelyyn johtamista koskevina erityissäännöksinä (HE 241/2021 vp, s. 674). Huomiona voidaan kuitenkin esittää, etteivät vastaavan lääkärin ja sosiaalihuoltolain 46 a §:ssä säädetty johtamista koskeva sääntely vastaa toisiaan, vaan sosiaalihuollon sääntelyssä on tulkittu olevan kyse ennemmin palvelutoiminnan ylempiä johtotehtäviä, kuten palvelualuejohtajia tai vastuualuejohtajia, ja muuten yleisemmin ammatillisesta johtamisesta, kun taas vastaavan lääkärin tulkitaan johtavan ja ohjaavan terveyden- ja sairaanhoidon sisällöllistä kokonaisuutta koko hyvinvointialueella.

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjaratkaisussa (KHO:2024:124) on käsitelty erään hyvinvointialueen hallintosääntöä asiassa, jossa käsiteltiin sitä, millaisia toimivaltuuksia 57 §:n mukaiselle lääkärille tulee osoittaa. Korkein hallinto-oikeus totesi ratkaisussaan, että terveydenhuoltolaissa vastaavalle lääkärille on osoitettu terveyden- ja sairaanhoidon yksinomainen johto- ja valvontavastuu siltä osin kuin on kysymys palveluiden lääketieteellisin perustein ja erilaiset sairaanhoidolliset tarpeet huomioon ottaen toteutettavasta ammattijohtamisesta. Tätä vastuuta ei ole mahdollista antaa tai jakaa hyvinvointialueella millekään muulle taholle. Terveydenhuoltolaki ei muuten rajoita hyvinvointialueen mahdollisuuksia päättää itsehallinnollisen päätösvaltansa mukaisesti toimintojensa johtamisesta ja ohjaamisesta.

Tanner L; Saarni S & Nykänen E (2024): Vastuu terveyden- ja sairaanhoidon johtamisesta julkisessa terveydenhuollossa ja vastaavan lääkärin asema. Lakimies 2/2024.

Vastaavan lääkärin rooli on ”johtaa ja valvoa” toimintayksikköä, mutta johtaminen ei tarkoita hallinnollista tai esimiestyyppistä johtamista, vaan myös oikeuskirjallisuudessa sen on tulkittu tarkoittavan erityisesti sisällöllistä johtamista: terveyden- ja sairaanhoidon palveluiden sisältöä ja laatua. Käytännössä rinnakkain on tunnistettu olevan erilliset hallinnollisen ja lääketieteellisen johtamisen linjat; oikeuskirjallisuudessa on todettu, että vastaava lääkäri johtaa työn lopputulosta eli hoidon sisältöä ja aluehallitus sekä muut toimivaltaiset viranomaiset johtavat organisaation toimintaa ja taloutta muutoin.

Hoitotyön johtamisesta ei ole säännöksiä voimassa olevassa lainsäädännössä. Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa säännöstä moniammatillisen asiantuntemuksen käytöstä johtamisessa on hyvinvointialueiden johtamisjärjestelmissä toteutettu eri tavoin. Esiin on noussut näkemyksiä, että kaikilla alueilla hoitotyön osaamista ei ole hyvinvointialueen strategisessa johdossa riittävästi. Toisaalta osan hyvinvointialueista hallintosääntöihin on kirjattu hoitotyön johtamisen vastuuviranhaltija tai hoitotyön profession johtaja. Näiden viranhaltijoiden vastuut ja tehtävät vaihtelevat. Hoitohenkilöstö muodostaa suurimman sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiryhmän, joten on perusteltua, että hyvinvointialueiden johtamisessa on riittävästi myös hoitotieteen asiantuntemusta.

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistelussa olevassa hallituksen esityksessä laiksi sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien lakien muuttamisesta esitetään, että sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin sosiaalihuollosta vastaavasta viranhaltijasta, jolla on sosiaalihuollon osalta vastaava rooli kuin terveydenhuollossa on vastaavalla lääkärillä (ks. jakso 11.1).

Palvelujärjestelmän edustajilta ja hoitotyötä edustavilta tahoilta on esitetty, että lainsäädännössä tulisi säätää myös hyvinvointialueen velvoitteesta nimetä hoitotyön vastaava viranhaltija tai hoitotyön johtaja sekä tämän viranhaltijan tehtävistä.

Hoitotyön johtaminen ei kuitenkaan suoraan rinnastu siihen, että lainsäädännössä säädetään (vastaava lääkäri) tai on ehdotettu säädettävän (sosiaalihuollon vastaava viranhaltija) terveydenhuollon ja sosiaalihuollon kokonaisuuden sisällöllisestä vastuuhenkilöstä. Hoitotyö on eräs terveydenhuollon toiminnan osa-alue ja hoitotiede itsenäinen tieteenala, mutta hoitotyön johtajalla ei voi olla vastaavaa itsenäistä roolia kokonaisuudesta kuin terveyden- ja sairaanhoidosta kokonaisuudessaan vastaavalla lääkärillä tai säädettäväksi ehdotetulla sosiaalihuollosta vastaavalla viranhaltijalla. Hoitotyön johtamisessa on kyse keskeisesti professiojohtajuudesta. Hyvinvointialueilla on laaja itsehallinto järjestää hallintonsa, organisaationsa ja toimielintensä ja viranhaltijoiden toimivalta haluamallaan tavalla, joten ei ole perusteltua ehdottaa, että hyvinvointialueiden tulisi lakisääteisesti perustaa tai ylläpitää hoitotyön vastaavan viranhaltijan tai johtajan virkaa. Sen sijaan sote-järjestämislain 8 §:n 3 momentin sääntelyä voidaan kehittää siten, että edellytetään riittävän hoitotieteen asiantuntemuksen varmistamista hyvinvointialueen johtamisessa.

Vastaavan lääkärin asemassa ja sitä koskevassa sääntelyssä on tunnistettu tulkinnanvaraisuutta ja kehittämistarpeita. Voimassa olevat säännökset terveydenhuollon toimintayksikön vastaavasta lääkäristä ovat ajalta, jolloin sekä kunnat että sairaanhoitopiirit olivat itsenäisiä terveydenhuollon järjestäjiä. Vastaavana lääkärinä toimi esimerkiksi kunnan terveyskeskuksen johtava lääkäri tai sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri. Pykälässä oleva terveydenhuollon toimintayksikön käsite on epäselvä kuvaamaan sitä, minkä tasoisesta vastuutehtävästä on kyse. Terveydenhuollon sisällöllinen johtaminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, kun tällä hetkellä sisällöllinen johtaminen hyvinvointialueilla toteutuu vaihtelevissa organisaatiorakenteissa, jossa terveydenhuollon toiminta on hajaantunut organisaation eri osiin.

Terveydenhuollon sisältöohjauksen kehittäminen hyvinvointialuerakenteessa. Dosentti Samuli Saarnin selvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:19, s. 93

Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa terveydenhuollon sisältöohjausta koskevassa selvityksessä arvioidaan voimassa olevan terveydenhuoltolain 57 §:n sääntelyä. Selvityksessä todetaan, että ensinnäkin pykälän terminologia ei vastaa nykyistä sote-palveluiden terminologiaa, koska siinä eivät korostu järjestämiseen liittyvät seikat. Toisekseen sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita eli kustannusvaikuttavuutta, yhdenvertaisuutta ja palveluiden integraatiota ei ole huomioitu pykälässä kunnolla, vaikka nimenomaan sisältöohjauksella voitaisiin edistää näitä tavoitteita. Kolmanneksi pykälässä ei riittävästi kuvata erottelua hyvinvointialueen poliittisen päätöksenteon ja sisältöohjauksen välillä.

Vastaavan lääkärin tehtäviä lainsäädännössä on perusteltua kehittää myös ottaen huomioon tässä esityksessä ehdotetut palveluiden hankintaa koskevan sääntelyn muutokset, jotka korostavat järjestämisvastuuseen liittyvää ohjausta ja valvontaa hyvinvointialueella sen hankkiessa palveluita, sekä ottaen huomioon esimerkiksi palveluvalikoimaa ja vaikuttavuutta koskevan lainsäädännöllisen ja muun kehittämistyön toimeenpano (ks. jakso 11.1).

3

Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on parantaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia toteuttaa järjestämisvastuunsa edellyttämä palvelujen tarkoituksenmukainen tuotantorakenne. Esityksellä poistetaan eräitä palvelujen hankintakieltoja sekä selkeytetään hyvinvointialueen riittävään omaan palvelutuotantoon liittyvää sääntelyä ja siten mahdollistetaan hyvinvointialueille aiempaa laajempi liikkumavara palvelutarpeeseen vastaamisessa hyvinvointialueen parhaaksi katsomalla palvelujen tuotantorakenteella.

Esityksen tavoitteena on myös selkeyttää hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamiseen liittyvää sääntelyä. Ehdotuksen mukaan hyvinvointialueen johtamisessa sekä sen toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa olisi oltava lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta. Osana johtamiseen liittyvää kokonaisuutta selkeytettäisiin myös hyvinvointialueen vastaavan lääkärin lainsäädännöllistä asemaa.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia sekä terveydenhuoltolakia. Sote-järjestämislaissa muutettaisiin hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen ja johtamiseen liittyvää sääntelyä sekä palvelujen hankintaa koskevaa sääntelyä.

Hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen liittyen selkeytettäisiin sote-järjestämislain 8 §:n sääntelyä hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa olevan henkilöstön osalta. Samalla selkeytettäisiin sote-järjestämislain ja sote-valvontalain välistä suhdetta siten, että hyvinvointialueeseen palvelussuhteessa olevaan henkilöstöön liittyen ensiksi mainitussa säädettäisiin pääosin hyvinvointialueen asemasta sote-palvelujen järjestäjänä, kun taas sote-valvontalaissa säädetään pääosin toimijoiden asemasta palvelujen tuottajana. Sote-valvontalaki sisältää myös eräitä palvelujen järjestäjän velvollisuuksia koskevia säännöksiä.

Ehdotetun sääntelyn perusteella hyvinvointialueen olisi mahdollista päättää tarkoituksenmukaisesta ja alueensa väestön tarpeiden mukaisesta palvelujen tuotantorakenteesta jossain määrin aiempaa laajemmin. Hyvinvointialueen palveluksessa olevaa henkilöstöä koskevista muutoksista huolimatta hyvinvointialueen tulee kuitenkin järjestää toimintansa siten, että se pystyy kaikissa tilanteissa vastaamaan sote-järjestämislain 8 ja 12 §:n edellytysten toteutumisesta.

Hyvinvointialueen johtamiseen liittyen sote-järjestämislain 8 §:ää täydennettäisiin siten, että hyvinvointialueen johtamisessa sekä sen toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa olisi oltava lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta. Osana hyvinvointialueen johtamista koskevan sääntelyn muuttamista muutettaisiin myös terveydenhuoltolain 57 §:ssä tarkoitetun vastaavan lääkärin asemaan liittyvää sääntelyä. Sääntelyä täsmennettäisiin ensinnäkin siten, että jatkossa jokaisella hyvinvointialueella ja HUS-yhtymässä olisi yksi 57 §:ssä tarkoitettu vastaava lääkäri. Vastaavan lääkärin tehtävänä olisi johtaa, ohjata ja valvoa terveydenhuollon sisällöllistä kokonaisuutta vastaten sen lainmukaisuudesta, laadusta, potilasturvallisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä tehtäviensä osalta häiriötilanteisiin varautumisesta. Lisäksi vastaava lääkäri vastaisi terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden yhteensovittamisesta hyvinvointialueella. Edelleen vastaava lääkäri päättäisi jäljempänä kuvatuin tavoin hoidon tarpeen arviointiin liittyvistä periaatteista.

Sote-järjestämislain 3 lukua muutettaisiin siten, että päivystyksen palvelujen hankintaa sekä hoidon tarpeen arviointia koskevia nykyisiä sote-järjestämislain 12 §:n rajoitteita lievennettäisiin. Jatkossa terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentissa mainitut hyvinvointialueet voisivat harkintansa mukaan hankkia kyseisessä säännöksessä tarkoitettuja päivystyksen palveluja myös yksityisiltä toimijoilta.

Hoidon tarpeen arvioinnista säädettäisiin sote-järjestämislakiin ehdotettavassa uudessa 12 b §:ssä. Aiemmasta sääntelystä poiketen yksityinen palveluntuottaja voisi jatkossa päättää myös lähetteen käsittelystä ja potilaan ottamisesta erikoissairaanhoitoon. Muilta osin hoidon tarpeen arvioinnin sääntely säilyisi laajuudeltaan ennallaan. Hyvinvointialueen vaikutusmahdollisuuksia täsmennettäisiin siten, että terveydenhuoltolain 57 §:ään ehdotettavien muutosten myötä hyvinvointialueen vastaava lääkäri päättäisi hoidon porrastuksen sekä potilaiden hoidon tarpeen arvioinnin, hoidon aloittamisen, lopettamisen ja potilaiden siirtämisen periaatteista ja näiden ohjeistamisesta sekä tarvittaessa yksittäisen potilaan hoidosta. Yksityisen palveluntuottajan tulisi hoidon tarpeen arvioinnissa noudattaa edellä mainittuja periaatteita.

Edellä kuvattujen muutosten lisäksi terveydenhuoltolakiin lisättäisiin hyvinvointialueelle velvoite aktiivisesti asiakaskohtaisesti informoida asiakasta terveydenhuoltolain 54 §:ssä säädetyistä vaihtoehtoisista tavoista (yhteistyössä toisen hyvinvointialueen kanssa tuotettu palvelu, ostopalvelu, palveluseteli) saada tutkimus, hoito tai kuntoutus, jos hyvinvointialue ei voi tuottaa palvelua itse hoitotakuusääntelyn määräaikojen puitteissa.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

4.2.1

Yleistä

Esityksellä ei säädetä hyvinvointialueille uusia tehtäviä tai velvoitteita. Esityksen hyvinvointialueiden hankintaa koskevia vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen yksityiskohtaisesti sillä ehdotettavat säännösmuutokset ovat luonteeltaan mahdollistavia. Näin ollen lakien käytännön toimeenpanossa on kyse jokaisen hyvinvointialueen oman itsehallintonsa puitteissa itsenäisesti omasta näkökulmastaan tekemistä päätöksistä ja valinnoista siitä, missä määrin yksityisiltä palveluntuottajilta hankittavia palveluita käytetään. Hyvinvointialueen johtamista, vastaavan lääkärin tehtäviä ja potilaan informointivelvoitetta koskevat säännösesitykset ovat voimassa olevaa lainsäädäntöä tarkentavia, eivätkä ne luo uusia velvoitteita tai toisaalta kenellekään uusia oikeuksia.

4.2.2

Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei arvioida olevan hyvinvointialueiden ennakolliseen rahoitukseen kytkeytyviä suoria taloudellisia vaikutuksia. Esitys mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaa eräiltä osin aiempaa joustavammin ja aiempaa kattavampina kokonaisuuksina. Tämä voi pidemmällä aikavälillä lisätä kilpailua yksityisten palveluntuottajien välillä ja siten pienentää hyvinvointialueiden kustannuksia tai ainakin hillitä kustannusten kasvua. Tällaisten vaikutusten yksityiskohtainen arviointi on kuitenkin vaikeaa, sillä kyse on kunkin yksittäisen hyvinvointialueen kussakin yksittäisessä hankintatilanteessa tekemästä harkinnasta. Mikäli esityksen mukaisilla säännösmuutoksilla on hyvinvointialueiden kustannuksiin vaikutuksia, nämä tulevat huomioon otetuksi hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain (617/2021) 10 §:ssä tarkoitetussa jälkikäteistarkastuksessa.

Informointivelvollisuus potilaan oikeudesta saada palvelut toteutettuna hyvinvointialueen omalle palvelutuotannolle vaihtoehtoisella tavalla eli toisen hyvinvointialueen tuottamana, ostopalveluna yksityiseltä palveluntuottajalta tai palvelusetelillä saattaa lisätä terveydenhuoltolain 54 §:n 1 momentissa tarkoitettujen vaihtoehtoisten palvelujen antamistapojen käyttöä ja aientaa niiden ajankohtaa siten, että ne annetaan lakisäänteisten määräaikojen puitteissa. Toisaalta informointivelvollisuus voi osaltaan kannustaa hyvinvointialuetta tehostamaan omaa toimintaansa ja varmistamaan hoidon enimmäisajoissa pysymisen omassa tuotannossaan, mikä voi edellyttää taloudellisia resursseja. Kumpikin muuttaisi hyvinvointialueiden kustannusten jaksotusta mutta ei varsinaisesti lisäisi hyvinvointialueiden kustannuksia, sillä kyseisten palvelujen antaminen on hyvinvointialueiden lakisääteisenä tehtävänä jo nykyisen sääntelyn puitteissa. Kustannukset siis toteutuisivat joka tapauksessa, vaikka mahdollisesti myöhemmin. Nyt ehdotettava informointivelvollisuus ei oikeudelliselta luonteeltaan ole sellainen hyvinvointialueelle annettava uusi tehtävä tai velvoite, johon liittyen hyvinvointialueiden valtionrahoitusta tulisi lisätä.

Hyvinvointialueen vastaavan lääkärin tehtävien ja sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisessa tarvittavan asiantuntemuksen ehdotetuilla tarkennuksilla ei ole taloudellisia vaikutuksia verrattuna nykyisen lainsäädännön toteutettuun toimeenpanoon.

Esityksellä ei arvioida olevan taloudellisia vaikutuksia sosiaali- ja terveydenhuoltoa valvoviin viranomaisiin tai ministeriöihin lukuun ottamatta kohdassa 11.2 esitettävää Lupa- ja valvontaviraston määrärahaa.

4.2.3

Vaikutukset yrityksiin

Esitys laajentaisi hyvinvointialueen mahdollisuutta hankkia tiettyjä aiemmin hankintakiellon piirissä olleita palveluita kuten hoidon tarpeen arviointiin ja lähetteen käsittelyyn kytkeytyvää potilaaksi ottamisesta päättämistä erikoissairaanhoidossa sekä tiettyjä ympärivuorokautisen päivystyksen palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta. Lisäksi vaatimus hyvinvointialueen riittävästä omasta palveluntuotannosta selkeytyisi. Hyvinvointialueelle tulisi myös velvollisuus informoida potilasta oikeudesta omalle tuotannolle vaihtoehtoiseen palveluiden toteuttamiseen muun muassa ostopalveluina yksityisiltä yrityksiltä tai palvelusetelillä hoitoon pääsyn enimmäisaikojen uhatessa ylittyä. Kaikkien näiden monituottajuutta ja hankintaa mahdollistavien esitysten vaikutuksena voidaan arvioida olevan, että yksityisten palveluntuottajien käyttö hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien palvelujen tuottamisessa voi lisääntyä. On kuitenkin kunkin hyvinvointialueen omassa päätösvallassa, minkä verran hankintamahdollisuuksia eri palveluissa halutaan käyttää. Markkinoiden toimivuus eri palveluissa ja eri hyvinvointialueilla sekä yritysten toiminnan yhteensovittaminen hyvinvointialueiden sote-palvelujärjestelmään on yritysvaikutusten näkökulmasta keskeinen kysymys.

Hallituksen esityksessä HE 241/2020 vp kuntien ja kuntayhtymien yksityisiltä palveluntuottajilta tehtyjen lopputuoteostojen arvioitiin olevan 3,2 miljardia euroa vuonna 2019.

Sote-palvelualan yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 13,3 miljardia euroa vuonna 2024, joka kasvoi 11,7 prosenttia vuodesta 2023. Tästä liikevaihdosta noin 5,3 miljardia euroa syntyi hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän lopputuotepalveluihin liittyvästä laskutuksesta. Tämä osuus liikevaihdosta kasvoi 11,2 prosenttia edellisvuodesta, ja vastaa keskimääräistä vuosittaista kasvua vuodesta 2019.

Siinä, kuinka paljon ja mitä palveluja hyvinvointialueet hankkivat yksityisiltä palveluntuottajilta, on suurta alue- ja palvelukohtaista hajontaa. Valtakunnallisesti ostopalvelun osuuksia palveluryhmittäin on kuvattu Taulukossa 1. Valtakunnallisesti korkeimpia ne ovat lastensuojelun sijaishuollossa, joissa yksityiset palveluntuottajat vastaavat suurimmasta osasta kokonaisvolyymistä. Liikevaihdollisesti merkittävimmät palvelut ovat iäkkäiden ympärivuorokautiset asumispalvelut ja vammaisten ympärivuorokautiset asumispalvelut, joita hyvinvointialueet ovat vuonna 2024 ostaneet yhteensä noin 2,2 miljardilla eurolla.

Taulukko SEQ Taulukko \* ARABIC 1: Arvio hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän sosiaali- ja terveydenhuollon lopputuoteostoista julkisen sektorin ulkopuolelta vuonna 2024

Sote-alan yrityksiä toimi vuonna 2024 yhteensä noin 36 400, joista valtaosa oli mikroyrityksiä. Sote-palvelualan yrittäjyys painottuu pienyrittäjyyteen. Liikevaihdon osalta suurten yritysten painoarvo on lukumääränsä nähden suuri. Toisaalta pk-sektorin merkitys alueiden elinvoiman näkökulmasta on suuri, vaikka se hajautuu lukuisiin pieniin yrityksiin. Esitysten vaikutusten voidaan arvioida toisaalta kohdistuvan pieniin yrityksiin, joiden joukossa on tyypillisesti paljon sosiaalialan yrityksiä. Toisaalta esimerkiksi ympärivuorokautisen päivystyksen toteuttaminen ja hoidon tarpeen arviointi erikoissairaanhoidossa ovat toimintoina vaativia, jolloin palvelun toteuttaminen voi tosiasiassa olla mahdollista vain suurille terveysalan yrityksille.

Monituottajuuden ja kilpailun hyödyntäminen edellyttää toimivia markkinoita. Markkina pysyy elinvoimaisena, mikäli sitä pitkäjänteisesti kehitetään ja hankintojen toteutustapa ratkaisee kilpailusta saatavat hyödyt, jotka edellyttävät hyvinvointialueilta monipuolista hankintaosaamista ja jatkuvaa markkinavuoropuhelua. Erityisesti suurissa ja pitkäkestoisissa sopimuksissa esimerkiksi tulisi arvioida, vahvistaako hankinta markkinoiden kilpailullisuutta vai lisääkö se keskittymistä.

Oma tuotanto voi toimia vertailukohtana ostopalvelujen hinnalle ja laadulle sekä vahvistaa hyvinvointialueen neuvotteluasemaa suhteessa yksityisiin palveluntuottajiin. Jos hyvinvointialue luopuu kokonaan omasta tuotannostaan palvelussa, jonka markkina on keskittynyt tai voi tulevaisuudessa keskittyä, se voi ajautua riippuvaiseksi yksittäisistä suurista toimijoista. Tämä voi heikentää hyvinvointialueen mahdollisuuksia hallita kustannuksia, laatua ja sopimusriskejä.

Terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentissa tarkoitettujen ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen ja rajatun ympärivuorokautisen erikoissairaanhoidon päivystyksen toteuttaminen kokonaisena palveluna on palvelutuotannollisesti vaativa ja edellyttää palveluntuottajalta erityistä osaamista ja toiminnan toteuttamiseksi erityisesti henkilöstötyöpanoksen varmistamista kaikissa tilanteissa. Todennäköisesti tällaisen palvelukokonaisuuden tuottamiseen olisi riittävät edellytykset vain suuremmilla yrityksillä. Työvoiman tuottamisesta hyvinvointialueen ylläpitämiin päivystyksen palveluihin on säädetty erikseen sote-järjestämislain 13 §:ssä ja sen toteuttaminen on mahdollista myös pienempien palveluntuottajien toimesta.

Saatavilla olevan tiedon perusteella ei ole todennäköistä, että hyvinvointialueiden työntekijät siirtyisivät ainakaan merkittävissä määrin yrittäjiksi tai ammatinharjoittajiksi. Todennäköisesti uutta yritystoimintaa syntyy yksityisen tuotannon sisällä siellä jo työskentelevien perustaessa yrityksen. Tällöin kilpailu voisi lisääntyä. Yrittämiseen liittyy aina taloudellinen ja toiminnallinen riskinotto.

Esityksen ehdotuksista riittävän oman palvelutuotannon sekä hoidon tarpeen arvioinnin muodostama kokonaisuus voi johtaa siihen, että hyvinvointialueet voisivat hankkia palveluja jossain määrin aiempaa laajempina ja tarkoituksenmukaisempina kokonaisuuksina. Tämä voisi johtaa epätarkoituksenmukaisen vuokratyön käytön vähenemiseen ja siten pidemmällä aikavälillä muuttaa markkinoiden rakennetta yksityisten palveluntuottajien keskinäisessä suhteessa.

https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7510-1

Selvitys hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun toteutumisesta 2025, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2026:9,

Hyvinvointialueet ovat viime vuosina pyrkineet kasvattamaan oman palvelutuotannon roolia palvelujen järjestämisessä. Tähän kehitykseen voi liittyä oman tuotannon edullisuus verrattuna ostopalveluihin tai tarve ennakoivasti vähentää riippuvuutta ostopalveluista lisäämällä omaa tuotantoa. Voidaan arvioida, että nyt ehdotettavat ostopalvelujen hankintakieltoja koskevat lievennykset eivät ainakaan lyhyellä tähtäimellä muuta tätä kehityssuuntaan eikä esityksellä siten kokonaisuutena arvioiden ole merkittäviä muutoksia sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinaan tai siinä toimivien yritysten asemaan.

4.2.4

Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksellä ei säädetä hyvinvointialueille uusia tehtäviä tai velvoitteita. Hyvinvointialueen johtamista, vastaavan lääkärin tehtäviä ja potilaan informointivelvoitetta koskevat säännösesitykset ovat voimassa olevaa lainsäädäntöä tarkentavia, mutta eivät luo uusia velvoitteita hyvinvointialueelle.

Hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen sekä palvelujen hankintaedellytyksiin liittyvät sääntelymuutokset joustavoittavat hyvinvointialueiden toimintamahdollisuuksia palvelujen hankkimisessa. Esityksen hyvinvointialueiden hankintoja koskevia vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen yksityiskohtaisesti, sillä ehdotettavat säännösmuutokset ovat luonteeltaan mahdollistavia. Näin ollen lakien käytännön toimeenpanossa on kyse jokaisen hyvinvointialueen itsenäisesti omasta näkökulmastaan tekemistä päätöksistä ja valinnoista siitä, missä määrin yksityisiltä palveluntuottajilta hankittavia palveluita käytetään.

Hankintojen toteuttaminen, seuranta ja valvonta voi lisätä hyvinvointialueen hallinnollista ja valvovaa työtä. Toisaalta on hyvinvointialueen omassa harkinnassaan, millä tavoin ja missä laajuudessa se hyödyntää hankintamahdollisuuksiaan suhteessa hankinnan edellyttämään hallinnolliseen ja valvonnalliseen panostukseen.

Esityksen ehdotuksista riittävän oman palvelutuotannon sekä hoidon tarpeen arvioinnin muodostama uusi sääntelykokonaisuus voi johtaa siihen, että hyvinvointialueet voivat hankkia palveluja jossain määrin aiempaa laajempina ja tarkoituksenmukaisempina kokonaisuuksina. Myös riittävään omaan palvelutuotantoon liittyvän tulkintaepäselvyyden poistuminen parantaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia päättää kunkin alueen omasta näkökulmasta tarkoituksenmukaisesta ja alueensa väestön tarpeiden mukaisesta palvelujen tuotantorakenteesta.

Jos hyvinvointialue ei voi itse tuottaa tutkimuksia, hoitoa tai kuntoutusta säädetyissä enimmäisajoissa, sen on järjestettävä ne hyvinvointialuelain 9 §:n 1 momentin mukaisesti tuottamalla ne yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perustuen muilta palvelun tuottajilta. Palvelusetelin käytöstä säädetään palvelusetelilaissa.

Informointivelvollisuus potilaan oikeudesta saada palvelut toteutettuna hyvinvointialueen omalle palvelutuotannolle vaihtoehtoisella tavalla eli toisen hyvinvointialueen tuottamana, ostopalveluna yksityiseltä palveluntuottajalta tai palvelusetelillä saattaa kannustaa hyvinvointialueita varmistamaan hoitoon pääsyn enimmäisajoissa pysymistä käyttämällä omalle palvelutuotannolle vaihtoehtoisia palvelujen antamistapoja. Tämä voi edellyttää sopimista muiden hyvinvointialueiden kanssa kahden tai monenvälisillä tai yhteistyöaluetasoisilla sopimuksilla, ostopalveluhankinnan toteuttamista yksityisten palveluntuottajien kanssa tai palvelusetelin käyttöönoton edellytysten valmistelua sekä tuottajien hyväksymistä.

Potilaan informoiminen vaihtoehtoisista tavoista, kun hoitoon pääsyn enimmäismääräaikojat ovat vaarassa ylittyä, vaatii hyvinvointialueen henkilöstön koulutusta ja sisäistä ohjeistusta sekä saattaa vaatia muutoksia potilastieto- tai toiminnanohjausjärjestelmiin hoitoon pääsyn arvioimiseksi.

Terveydenhuoltolain 57 §:ssä tarkoitettu vastaava lääkäri olisi hyvinvointialueen viranhaltija, jolla olisi suoraan laissa määrätyt tehtävät ja vastuut. Tämän voi tulkita kaventavan hyvinvointialueen mahdollisuutta päättää itse omasta hallinnostaan. Ehdotettava sääntely ei kuitenkaan tässä suhteessa poikkea olennaisesti voimassa olevasta vastaavaa lääkäriä koskevasta sääntelystä. Lisäksi ehdotetaan, että hallintosäännöllä ja sen nojalla voitaisiin vastaavalle lääkärille kuuluvaa toimivaltaa osoittaa myös muulle viranhaltijalle, kunhan vastaavalla lääkärillä säilyy mahdollisuus toimia terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden ylimpänä johtajana, ohjaajana ja valvojana ehdotettavassa 57 §:ssä säädetyistä tehtävistä. Jo voimassa olevan terveydenhuoltolain 57 §:n mukaisesta vastaavasta lääkäristä on käytännössä määrätty kaikkien hyvinvointialueiden hallintosäännössä tai niiden nojalla. Vastaavalle lääkärille määrätyt tehtävät eivät kuitenkaan ole hyvinvointialueilla yhtenäiset eivätkä sisällä kaikkia nyt esitettäviä tehtäviä ja vastuita. Tämän vuoksi hyvinvointialueiden on tarvittaessa päivitettävä hallintosääntönsä.

Esitetty täsmennys siitä, että hyvinvointialueen johtamisessa sekä sen toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa on oltava lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta saattaa myös edellyttää hyvinvointialueiden hallintosääntöjen täsmentämistä tältä osin.

Mikäli hyvinvointialue hankkii palveluita yksityiseltä palveluntuottajalta, saattaa tulla epäselvyyttä siitä millä tavoin potilas on oikeutettu Kelan myöntämiin matkakorvauksiin eli onko kyseessä hyvinvointialueen järjestämä palvelu vai puhdas potilaslähtöinen asiointi yksityisessä terveydenhuollossa. Tämän vuoksi hyvinvointialueen on huolehdittava riittävästä Kelan informoinnista hankkimistaan palveluista ja niiden sijainnista.

Palveluiden hankinta yksityiseltä palveluntuottajalta saattaa haastaa erilaisten koulutusten opetusympäristöjen ja harjoittelupaikkojen saatavuutta, mikäli hyvinvointialueen oman palvelutuotannon osuus pienenee. Harjoittelupaikkojen riittävyys edellyttää hyvinvointialueen, koulutusorganisaatioiden ja yksityisten palveluntuottajien yhteistyötä.

Esitys lisää jonkin verran Lupa- ja valvontaviraston tehtäviä sen valvoessa järjestämisvastuuseen, hankintaan ja johtamiseen sekä informointivelvoitteeseen ehdotettujen muutosten toteutumista. Lisäyksen aiheuttaman henkilötyöpanoksen arvioidaan olevan yhteensä valtakunnallisesti noin 50 000 euroa.

4.2.5

Ihmisiin kohdistuvat ja muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Kiireellinen hoito kuuluu lisäksi perustuslain 19 §:n 1 momentissa tarkoitettuun jokaisen oikeuteen välttämättömään huolenpitoon. Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Äkillinen vammautuminen tai sairastuminen saattaa uhata terveyttä siten, että on välttämätöntä hakeutua päivystyksellinen avun piiriin ympärivuorokautisesti. Julkinen terveydenhuolto Suomessa huolehtii ympärivuorokautisesta päivystystoiminnasta. Esityksen terveydenhuollon järjestämistä koskevien muutosten perus- ja ihmisoikeusvaikutuksien keskiössä on sen tarkastelu, miten esitys vaikuttaa terveysoikeuksien toteutumiseen. YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimuksen 12 artiklassa turvatun jokaisen oikeuden nauttia korkeimmasta saavutettavissa olevasta ruumiin- ja mielenterveydestä osatekijöitä ovat taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitean (TSS-komitea) mukaan saatavuus (availability), saavutettavuus (accessibility), hyväksyttävyys (acceptability) ja laatu (quality) (ks. myös jakso 12 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys).

TSS-komitea totesi Seitsemännessä Suomea koskevassa määräaikaistarkastelussa 30.3.2021 olevansa huolestunut siitä, että perusterveydenhuollon palveluita ei ole riittävästi saatavilla ja saavutettavissa maanlaajuisesti. Komitea suositteli, että Suomen valtion tulisi tarkkailla sote-uudistuksen vaikutuksia sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuuteen, yhdenvertaiseen saatavuuteen, kohtuuhintaisuuteen ja saatavuuteen maan kaikissa osissa ottaen huomioon muun muassa alueelliset ominaispiirteet. (Concluding observations on the 7th periodic report of Finland: Committee on Economic, Social and Cultural Rights, kohta 41–43).

lasten oikeuksien sopimus

Suomi on saattanut yleissopimuksen voimaan vuonna 1989 lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä annetulla lailla (59/1991). Varsinaisesti sopimus tuli voimaan 20.7.1991.

Lasten oikeuksien komitea, General comment No. 15 (2013) on the right of the child to the enjoyment of the highest attainable standard of health (art. 24), CRC/C/GC/15.

Osa kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista sisältää oikeuksia, jotka turvaavat myös tiettyjen ryhmien mahdollisuuksia hyödyntää sote-palveluita. Lasten ja nuorten oikeuksia koskevan yleissopimuksen lasten oikeuksista (SopS 59–60/1991, myöhemmin)24 (1) artikla takaa lapselle oikeuden nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta sekä sairauksien hoitamiseen ja kuntoutukseen tarkoitetuista palveluista. Lasten oikeuksien komitean mukaan nämä palvelut täytyy järjestää perustasolla siten, että niiden määrä, laatu ja toimivuus ovat riittävät ja että ne ovat koko lapsiväestön saavutettavissa sekä fyysisesti että taloudellisesti ja kaikkien kannalta hyväksyttäviä. Artiklan 2 kohta sisältää toimenpiteitä, joihin sopimusvaltioiden odotetaan ryhtyvän.

Lasten oikeuksien sopimuksen 27 artiklassa puolestaan turvataan jokaisen lapsen oikeuden hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Sopimusvaltioiden tukea kansallisten olosuhteidensa ja varojensa mukaisesti tarpeellisiin toimiin tukeakseen vanhempia ja muita lapsesta vastuussa olevia tämän oikeuden toteuttamisessa sekä antavat tarvittaessa aineellista apua ja tukevat ohjelmia, joissa kiinnitetään huomiota erityisesti ravintoon, vaatetukseen ja asumiseen

vammaisyleissopimus

Vammaisyleissopimuksen 23 (3) artiklan toisen virkkeen mukaan: ”Apu on suunniteltava varmistamaan vammaisen lapsen mahdollisuus koulunkäyntiin, koulutukseen, terveydenhoito- ja kuntoutuspalveluihin, ammattikoulutukseen ja virkistystoimintaan siten, että lapsi sopeutuu mahdollisimman hyvin häntä ympäröivään yhteiskuntaan ja että hän saavuttaa mahdollisimman korkean yksilökohtaisen kehitystason, sivistyksellinen ja henkinen mukaan luettuina.”

Yhtä lailla yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista (SopS 27/2016, jäljempänä) 25 artiklan 1 kohdan mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus parhaaseen mahdolliseen terveyden tasoon ilman syrjintää vammaisuuden perusteella. Artiklan 2 kohdassa on listattu toimenpiteitä, joita sopimusvaltioiden tulisi toteuttaa oikeuden turvaamiseksi. Sopimuspuolten tulisi muun muassa järjestää vammaisille henkilöille samanlaajuiset, laatuiset ja -tasoiset maksuttomat tai kohtuuhintaiset terveydenhuoltopalvelut ja -ohjelmat kuin muille sekä ne terveydenhuoltopalvelut, joita vammaiset henkilöt tarvitsevat erityisesti vammaisuutensa vuoksi. Sosiaalipalveluiden järjestämisen yhteydessä on turvattava vammaisyleissopimuksen 28 artiklan mukainen vammaisten henkilöiden oikeus riittävään omaan ja perheidensä elintasoon, kuten riittävään ravintoon, vaatetukseen ja asumiseen, sekä elinolojen jatkuvaan paranemiseen ja toteuttavat asianmukaiset toimet tämän oikeuden toteutumisen turvaamiseksi ja edistämiseksi ilman syrjintää vammaisuuden perusteella.

Lasten oikeuksien sopimuksen 23 artiklassa turvataan vammaisen lapsen mahdollisuutta saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä oloissa, jotka takaavat ihmisarvon, edistävät itseluottamusta ja helpottavat lapsen aktiivista osallistumista yhteisönsä toimintaan (kohta 1). Tähän osana kuuluu vammaisen lapsen oikeus saada erikoishoitoa sekä rohkaisevat ja varmistavat avun ulottamisen käytettävissä olevien voimavarojensa mukaisesti siihen oikeutettuihin lapsiin sekä heidän hoidostaan vastaaviin henkilöihin, silloin kun apua on haettu ja kun se soveltuu lapsen tilanteeseen ja hänen vanhempiensa tai muiden hoitajiensa olosuhteisiin (kohta 2).

Nyt ehdotettavien muutosten välittömät vaikutukset ovat luonteeltaan hallinnollisia ja kohdistuvat käytännössä kokonaan hyvinvointialueisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavina viranomaisina. Ehdotetut muutokset eivät lisää eivätkä kavenna ihmisten, palvelujen käyttäjien tai eri ihmis-, asiakas- ja potilasryhmien oikeutta saada sosiaali- ja terveyspalveluja tai esimerkiksi kielellisiä oikeuksia. Tilanteessa, jossa järjestämisvastuullisella hyvinvointialueella on paljon hankittua palvelutuotantoa, siltä edellytetään vahvaa sopimusosaamista ja omavalvontaa. Riittämätön omavalvonta voi johtaa siihen, ettei hyvinvointialue puutu yksityisiltä palveluntuottajilta hankkimissaan palveluissa havaitsemiinsa epäkohtiin ja puutteisiin tai käytä sote-valvontalain mukaisia keinoja puutteiden korjaamiseksi hankintasopimusten puutteellisten sopimusehtojen vuoksi.

Tässä esityksessä ehdotetuista muutoksista välillistä vaikutusta potilaiden oikeuksiin voi olla jonkin verran hoidon tarpeen arviointia ja päivystyksen hankintaa koskevilla säännöksiltä siltä osin ne vaikuttavat hoitoon saatavuuteen hoitotakuun toteutumista tarkasteltaessa. Välittömin vaikutus voi olla terveydenhuoltolain 54 §:ään ehdotettavalla velvollisuudella informoida potilasta vaihtoehtoisista tavoista saada tutkimukset, hoito tai kuntoutus, sillä se voi voisi nopeuttaa potilaan pääsyä edellä mainittuihin toimenpiteisiin.

Yksityisen palvelutuotannon saatavuus ja markkinatilanne keskittyy ennen kaikkea suurimpiin kaupunkeihin. Vaihtoehtoisten palvelujen lisääntyminen voi johtaa palvelujen saatavuuseroihin sekä alueen sisällä mutta ennen kaikkea lisätä eroja alueiden välillä.

Muutoksilla voi olla vaikutusta lähinnä siihen, tuottaako palvelun yksityinen vai julkinen palveluntuottaja. Jos hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvia palveluja tuottaa muu palveluntuottaja, hyvinvointialueella säilyy kuitenkin järjestämisvastuu. Hyvinvointialueen tulee varmistaa, että tällaisella muulla palveluntuottajalla on riittävät ammatilliset, toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset huolehtia palveluiden tuottamisesta. Lisäksi yksityisen palveluntuottajan on noudettava julkisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja koskevia lakisääteisiä sisältö- ja laatuvaatimuksia. Hyvinvointialueen palvelujen järjestäjänä on osana omavalvontaa varmistettava omien sekä hankkimiensa palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus ja laatu. Palvelunjärjestäjän on seurattava myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen henkilöstön riittävyyttä sekä tilojen ja laitteiden turvallisuutta ja soveltuvuutta palvelujen toteuttamisessa. Näin ollen palvelujen käyttäjän näkökulmasta ei lähtökohtaisesti ole merkitystä sillä, tuottaako annettavan palvelun yksityinen vai julkinen palveluntuottaja. Vaikutukset ovat jäljempänä kuvatuin tavoin lähinnä välillisiä.

Haggerty, J. L., Reid, R. J., Freeman, G. K., Starfield, B. H., Adair, C. E., & McKendry, R. (2003). Continuity of care: a multidisciplinary review. Bmj, 327(7425), 1219–1221; Raivio, R. (2017). Hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa. Duodecim, 133(17), 1563–1569.

Ostopalveluiden määrän mahdollinen kasvu voi esityksen seurauksena vaikuttaa vähäisesti hoidon ja palvelun jatkuvuutta heikentävästi. Henkilökohtaisen hoidon jatkuvuudella on havaittu olevan vahva yhteys hoidon laatuun ja vaikuttavuuteen erityisesti terveydenhuollossa.Toisaalta esitys voi parantaa palvelujen saatavuutta, mikä vaikuttaa myönteisesti palvelujen käyttäjiin. Hoidon jatkuvuutta ja palvelujen saatavuutta koskevilla vaikutuksilla on yhteys perustuslain 19 §:n 3 momentissa turvattujen oikeuksien toteutumiseen.

Kuten edellä on todettu, ostopalveluja käytetään erityisen runsaasti lastensuojelun sijaishuollossa sekä vammaisten ja ikäihmisten asumispalveluissa. Lähtökohtaisesti kaikki ostopalveluja koskevaan sääntelyyn tehtävät muutokset voivat kohdentua siten juuri näihin käyttäjäryhmiin. Esityksen ei kuitenkaan arvioida suuremmin muuttavan ostopalvelujen suhteellista osuutta näissä käyttäjäryhmissä Nyt tehtävät lainsäädäntömuutokset koskevat kuitenkin ensisijaisesti hyvinvointialuetta tehtävien järjestäjänä eivätkä ne vaikuta palvelujen sisältöön siinäkään tapauksessa, että palveluja antaa yksityinen palveluntuottaja. Esityksen vaikutukset palvelujen käyttäjiin ovat lähinnä välillisiä siinä suhteessa, tuottaako palvelun julkinen vai yksityinen palveluntuottaja. Näin ollen voidaan arvioida, ettei esityksellä kokonaisuutena arvioiden ole erityisiä vaikutuksia lapsiin, vammaisiin tai ikäihmisiin palvelujen käyttäjinä.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos: Julkisen sektorin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö 2023:Hallinnon henkilöstömäärä väheni hyvinvointialueiden aloitettua, Tilastoraportti, SVT: 62/2024, s. 9–

Valtaosa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä on naisiaja siksi ostopalveluja koskevat ehdotukset vaikuttavat enemmän naisiin työntekijöinä. Lähihoitajista, sairaanhoitajista ja psykologeista noin 90 prosenttia ja lääkäreistä noin 60 prosenttia on naisia. Esitykset voisivat lisätä naisten työskentelyä yksityissektorilla tai yrittäjyyttä. Asiakkaisiin ja potilaisiin kohdistuvia sukupuolivaikutuksia esityksellä ei arvioida olevan.

On mahdollista, että palvelujen hankinnan lisääminen ulkopuolisilta toimijoilta voi johtaa siihen, että henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueiden omasta palvelutuotannosta yksityiselle sektorille. Tämä voi vaikeuttaa hyvinvointialueiden mahdollisuuksia varmistaa riittävä henkilöstö sekä ylläpitää ja kehittää heidän osaamistaan. Lisäksi esityksellä voi olla vaikutuksia työn houkuttelevuuteen ja työssä pysyvyyteen. Työn jakautuminen useiden toimijoiden kesken sekä toimintaympäristön epävarmuuden lisääntyminen voivat heikentää sosiaali- ja terveydenhuoltoalan veto- ja pitovoimaa entisestään. Henkilöstön siirtymän yksityissektorille ei kuitenkaan arvioida olevan kokonaisuutena merkittävää.

PL 17.1 §:n mukaan julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Viranomaisella on kielilain (423/2003) perusteella oma-aloitteinen velvollisuus huolehtia siitä, että kielelliset oikeudet toteutuvat myös käytännössä. Hyvinvointialueen vastuun kielellisten oikeuksien toteutumisesta on täytyttävä sote-järjestämislain 5 §:n ja muun kielellisistä oikeuksia koskevan lainsäädännön mukaisesti myös silloin, kun eri palveluita hankitaan yksityiseltä tai muulta ulkopuoliselta palveluntuottajalta tai palvelusetelillä. Kielelliset oikeudet tulisi siten ottaa huomioon esimerkiksi hankintasopimuksissa. Kaksikielisten hyvinvointialueiden on markkinaa kehittäessään ja eri palveluntuottajien kanssa yhteistyötä tehdessään huolehdittava, että myös esimerkiksi ruotsinkieliselle asiakkaalle on tosiasiallisia vaihtoehtoja päästä palveluiden pariin kielellisten oikeuksiensa mukaisesti. Hyvinvointialueiden on lisäksi omavalvonnassaan varmistettava, että esimerkiksi säästötoimenpiteet eivät kohdennu suhteettomasti kielivähemmistön palveluihin.

Selvitys ruotsinkielisten palvelujen toteutumisesta kaksikielisillä hyvinvointialueilla, 26.8.2026, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2026:25, https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9980-0.

Selvitys ruotsinkielisten palvelujen toteutumisesta kaksikielisillä hyvinvointialueilla (STM 2026:25) on julkaistu 26.8.2026, Selvityksen mukaan ruotsinkieliset sosiaali- ja terveyspalvelut toteutuvat pääosin hyvin. Haasteita esiintyy erityisesti iäkkäiden ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, syvällistä kielellistä vuorovaikutusta edellyttävissä palveluissa, kuten psykiatriassa ja lastensuojelussa, sekä vaativien vammaispalvelujen erityisosaamisen hajautumisessa Ratkaisuna on todettu, että yksityisiä ostopalveluita käytettäessä hankintojen koordinointia tulisi vahvistaa, jotta hyvinvointialueet eivät kilpaile keskenään samoista kansallisesti rajallisista asiantuntijaresursseista. Tämä myös osaltaan vähentäisi palveluiden järjestämisen haavoittuvuutta. Lisäksi edellytetään kaksikielisten hyvinvointialueiden tiiviimpää yhteistyötä ja työnjakoa sekä yhteistyösopimusten konkretisointia on välttämätöntä. Alueellisten YTA-sopimusten (sote-järjestämislain 36 §) ja kaksikielisten alueiden yhteistyösopimuksen (sote-järjestämislain 39 §) välistä ohjausrakennetta ja rajapintaa olisi selkeytettävä.

Jaksossa 4.2.3. Vaikutukset yrityksiin on arvioitu, että esityksen vaikutuksena yksityisten palveluntuottajien käyttö hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien palvelujen tuottamisessa voi lisääntyä. Tämä on kuitenkin riippuvainen hyvinvointialueiden päätöksistä hankkia palveluita. Näin ollen kaksikielisten palveluiden osalta esityksellä voi olla kahdensuuntaisia vaikutuksia. Mikäli hankinnan piiriin tulee esimerkiksi kaksikielisiä tai ruotsinkielisiä palveluntuottajia, voi asiakkaiden kielellisten oikeuksien toteutuminen parantua. Toisaalta, mikäli kaksikielisiä palveluntuottajia ei ole hyödynnettävissä, voi asiakkaan kielellisten oikeuksien toteutuminen ja valinnan vapaus heikentyä, ellei hyvinvointialue pysty varmistamaan kielellisten oikeuksien toteutumista omassa palvelutuotannossaan.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Valmistelun kuluessa on selvitetty vaihtoehtoa, jossa päivystysten hankinnan kieltoa avattaisiin nyt ehdotettua enemmän. Päivystysten määrä ja niihin liittyvä lainsäädäntö on muuttunut voimakkaasti kuluvan hallituskauden aikana. Monierikoisalaista ympärivuorokautista päivystystä järjestetään lähinnä keskus- ja yliopistollisissa sairaaloissa, jolloin päivystyksen ulkoistaminen sellaisenaan erillään muusta toiminnasta on sekä teknisesti että sisällöllisesti haastavaa. Päivystysten hankintaan liittyvän sääntelyn osalta on siten katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että päivystysten hankintaan liittyvää sääntelyä arvioidaan tarvittaessa vasta myöhemmin, kun nykyinen päivystysten rakenne ja uusi toimintamalli vakiintuu.

6

Lausuntopalaute

6.1

Johdanto

Lakiehdotus oli lausuntokierroksella 25.5.–3.7.2026. Lausuntoja saapui 119 kappaletta.

Lausunnon antoivat:

oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtiovarainministeriö;

Eduskunnan oikeusasiamies ja Valtioneuvoston oikeuskansleri;

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kansaneläkelaitos, Kilpailu- ja kuluttajavirastoja Vanhusasiavaltuutettu;

hyvinvointialueista Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Itä-Uusimaan, Kainuun, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pohjanmaan, Satakunnan, Vantaan ja Keravan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki, HUS-yhtymä sekä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy;

Mehiläinen Oy, Terveystalo-konserni, Pihlajalinna Oyj, Lääkäripalveluyritykset ry ja Hyvinvointiala Hali ry;

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Julkisten hyvinvointialojen liitto JHL ry, Super ry, Talentia ry, Tehy ry ja sen ammattiosastoista Tehyn Lapin ammattiosasto ry, Tehyn Pohjois-Savon hyvinvointialueen ammattiosasto 580 ja Tehyn Varhan ammattiosasto 227 sekä Tehyn pääluottamusedustajat Pohjois-Savon hyvinvointialueelta sekä Suomen Sairaanhoitajat ry ja sen jäsenjärjestöt Etelä-Hämeen sairaanhoitajat ry, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry, Kainuun sairaanhoitajat ry, Keski-Suomen sairaanhoitajat ry, Kymenlaakson sairaanhoitajat ry, Lapin sairaanhoitajat ry, Pohjois-Hämeen sairaanhoitajat ry, Pohjois-Karjalan sairaanhoitajat ry, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry, Saimaan sairaanhoitajat ry ja Savon sairaanhoitajat ry;

Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus, Etelä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Socca, ja Saamelaiskäräjät;

Kainuun, Jyväskylän, Laurean, Metropolian, Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulut sekä Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry ja Valtakunnallinen opiskelijaohjauksen verkoston (ValOpe) johtoryhmä; sekä

Hengitystuki ry, Muistiliitto ry, Kuluttajaliitto ry ja SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Lisäksi saatiin 13 lausuntoa yksityishenkilöiltä.

Seuraavaksi lausuntopalautetta käsitellään aihealueittain.

6.2

Riittävä oma palvelutuotanto

Lausunnoissa suhtauduttiin pääosin myönteisesti ehdotukseen täsmentää riittävää omaa palvelutuotantoa koskevaa sääntelyä. Muun muassa hyvinvointialueiden näkemys oli varsin yhtenäinen ja myönteinen. Lausunnonantajat katsoivat, että ehdotus selkeyttää voimassa olevaa säännöstä paremmin järjestämisvastuun ja palvelujen tuottamisen välistä työnjakoa sekä vähentää voimassa olevan sääntelyn tulkinnanvaraisuutta. Samalla toisaalta korostettiin, että järjestämisvastuun ja sen toteuttamiseksi vaadittavan osaamisen ja tietopohjan tulee kaikissa tilanteissa säilyä hyvinvointialueella. Lisäksi lausunnoissa korostettiin muun muassa tutkimuksen ja koulutuksen edellytysten turvaamisen tarvetta palvelutuotannossa.

Osa lausunnonantajista suhtautui kriittisesti riittävää omaa palvelutuotantoa koskevan vaatimuksen poistamiseen sote-järjestämislain 8 §:stä. Esiin nousi huoli siitä, johtaako muutos ulkoistamisten lisääntymiseen sekä tämän vaikutuksesta järjestämisvastuun toteutumiseen. Oman palvelutuotannon todettiin osaltaan varmistavan yhdenvertaisuutta, laatua ja jatkuvuutta.

Osa lausunnonantajista, muun muassa. Lupa- ja valvontavirasto (LVV), katsoi, että riittävää omaa palvelutuotantoa koskeva vaatimus tulisi säilyttää myös lakitekstissä. LVV totesi muun muassa, että hyvinvointialueella tulee olla riittävä oma palvelutuotanto sen varmistamiseksi, että hyvinvointialue kykenee tarpeen vaatiessa kiireellisesti järjestämään ja tuottamaan palvelut kaikissa turvallisuustilanteissa. Lisäksi kun hyvinvointialueella on paljon hankittua palvelutuotantoa, edellyttää se siltä vahvaa sopimusosaamista ja nykyistä enemmän omavalvontaa. Viranomaisvalvonnassa on ilmennyt viitteitä, että kun hyvinvointialueella ei ole ollut riittävää palvelutuotantoa järjestämisvastuulle kuuluvan palvelutuotannon ohjaus ja valvonta on ollut riittämätöntä. Hyvinvointialueen riittämätön omavalvonta on saattanut johtaa siihen, ettei hyvinvointialue ole puuttunut epäkohtiin hankkimissa palveluissaan havaitsemiinsa epäkohtiin tai puutteisiin tai ei ole käyttänyt sote-valvontalain mukaisia keinoa puutteiden korjaamiseksi voimassa olleiden hankintasopimusten puutteellisten sopimusehtojen tähden. Yksittäiset lausujat ehdottivat myös esimerkiksi prosenttiosuudesta säätämistä tai sääntelyn täydentämistä muutoin nykyisten tulkintaongelmien vähentämiseksi.

Ehdotus siirtää terveydenhuoltolaista sote-järjestämislakiin edellytys riittävän virkasuhteisen henkilöstön varmistamisesta järjestämisvastuun ja julkisen vallan käytön toteuttamiseksi sai laajasti kannatusta. Useissa lausunnoissa oli kuitenkin ymmärretty muutos väärin siten, että tällä olisi tarkoitus sellaisenaan korvata riittävää omaa palvelutuotantoa koskeva säännös. Esityksen perusteluja on selkeytetty tämän osalta.

Lausuntojen pohjalta säännöskohtaisia sekä säätämisjärjestysperusteluja ja vaikutusten arviointia tarkennettiin erityisesti omavalvonnan osalta sekä sen kuvaamisessa, miten lainsäädännössä varmistetaan, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävän saatavuuden, vaikka riittävää omaa palvelutuotantoa koskeva säännös poistettaisiin.

6.3

Päivystyksen palveluiden hankinta

Lausunnot olivat kaksijakoiset. Muun muassa hyvinvointialueiden enemmistö suhtautui ehdotuksiin varovaisen myönteisesti ja koki niiden lisäävän alueille joustavuutta toteuttaa palvelut ja mahdollisesti helpottavan palveluiden järjestämistä mm. henkilöstöpulan näkökulmasta. Ehdotusta kannattivat yksityiset palveluntuottajat ja niitä edustavat järjestöt. Kriittisemmin ehdotukseen suhtautuivat muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus. Huolta nostettiin siitä, pystytäänkö hyvinvointialueen järjestämisvastuu, tiedonkulku, potilas- ja asiakasturvallisuus sekä palveluiden ehjä kokonaisuus varmistamaan, mikäli päivystyksen palveluita hankitaan. Lupa- ja valvontavirasto nosti esiin mahdolliset huolet valmius- ja varautumisnäkökulmasta, jos esimerkiksi rajaseutujen päivystyspalveluita hankitaan. Toisaalta osassa lausuntoja todettiin päivystyksen hankintaa koskevien muutosten olevan marginaalisia ja tältä osin hankinnan mahdollisuutta lisäävän ehdotuksen järkevyyttä ylipäänsä kyseenalaistettiin tai toivottiin sitä laajennettavaksi.

Lausuntojen pohjalta tarkennettiin sote-järjestämislain 12 §:n termistöä vastaamaan terveydenhuoltolain 50 §:n sääntelyä sekä tarkennettiin perusteluja mm. hyvinvointialueen vastuiden osalta.

6.4

Johtamisessa edellytettävä asiantuntemus

Lausunnoissa kommentoitiin selvästi eniten moniammatillisen johtamisen osuutta. Osa lausunnoista keskittyi nimenomaan tähän osuuteen.

Lausunnoissa suhtauduttiin varsin myönteisesti moniammatillisen johtamisen vahvistamiseen ja sosiaalitieteiden, lääketieteen ja hoitotieteiden osaamisen lisäämiseen säännökseen. Hyvinvointialueet pääsääntöisesti kannattivat ehdotusta, mutta pitivät tärkeänä, ettei säädöksin puututa hyvinvointialueen itsehallintoon kuuluvaan mahdollisuuteen päättää itse organisaatiostaan ja johtamisjärjestelmästään.

Lausunnoissa nousi esiin nykytilanteen ongelmia siitä, että johtamisvastuut ja -rakenteet vaihtelevat hyvinvointialueittain ja osin eri näkökulmat eivät kaikin osin välity ylimpään päätöksentekoon ja ehdotusta tätä kautta kannatettiin. Osassa lausuntoja esitettiin tarkennettavaksi, että moniammatillisen johtamisen osaamisen tulisi olla hyvinvointialueen strategisen johtamisen tasolla.

Joissakin lausunnoissa esiintyi näkemyksiä, onko säätäminen tarkoituksenmukaista, kun ei toisaalta säädetä esimerkiksi mielenterveyden, kuntoutuksen, suun terveyden, kätilötyön, psykologian, farmasian tai diagnostisten terveystieteiden asiantuntemuksesta. Esiin nostettiin toisaalta esiin myös talous- ja hallinnollisen osaamisen sekä palveluohjauksen, teknologian ja vaikuttavuuden osaamisen säätämisen tarvetta.

Lausunnoissa nousi huolta esiin, että moniammatillisuus ei saisi johtaa palveluintegraation heikkenemiseen tai siiloutumiseen, vaan päinvastoin sen tulisi tukea palveluiden yhteensovittamista.

Useat kymmenet hoitotyön ammattijärjestöt, asiantuntijaorganisaatiot ja sairaanhoitajayhdistykset, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene, ammattikorkeakoulut ja osa yliopistoista, esittivät omissa lausunnoissaan sisällöltään lähes yhdenmukaisen ehdotuksen lisätä lakiin säännös hyvinvointialueen hoitotyöstä vastaavasta viranhaltijasta. Pelkkää kirjausta hoitotieteen osaamisesta hyvinvointialueen johtamisessa pidettiin riittämättömänä eikä sen koettu varmistavan hoitotyön riittävää strategisen tason johtamista hyvinvointialueella. Lausunnoissa painotettiin, että kyseessä on oma tieteenalansa ja hyvinvointialueilla suurin ammattiryhmä. Hoitotyöstä vastaavasta viranhaltijasta säätämisen tavoitteena olisi parantaa potilasturvallisuutta, palvelujen laatua, vaikuttavuutta sekä henkilöstön osaamisen johtamista. Lausunnoissa painottui hoitotyön ison ammattiryhmän professiojohtaminen ja myös esimiestyö. Myös Etelä-Karjalan hyvinvointialue piti perusteltuna, että laissa säädettäisiin myös hoitotyöstä vastaavasta viranhaltijasta ja Pohjanmaan ja Kainuun hyvinvointialueet totesivat samansuuntaisesti.

Lausuntojen perusteella sote-järjestämislain ehdotetun 8 §:n säännöskohtaisia perusteluja tarkennettiin. Perustelut sille, miksi ei esitetä hoitotyön johtajasta säätämistä, ovat jaksossa 2.6.

6.5

Hoidon tarpeen arviointi

Lausunnot jakautuivat koskien hyvinvointialueen mahdollisuutta antaa lähetteiden käsittely ja hoidon tarpeen arviointi ja potilaaksi ottaminen erikoissairaanhoidossa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi. Myös hyvinvointialueiden näkemykset vaihtelivat.

Toisaalta ehdotettujen muutosten koettiin olevan selkeä parannus voimassa olevaan lainsäädäntöön, vähentävän tarpeetonta byrokratiaa ja poistavan aidosti monituottajuuden ja järkevien palvelukokonaisuuksien hankinnan esteitä terveydenhuollon palveluissa. Velvoite noudattaa hyvinvointialueen antamia ohjeita ja määräyksiä sekä hyvinvointialueen vastaavan lääkärin oikeudet puolestaan turvaavat hyvinvointialueiden järjestämisvastuun toteutumisen. Lausunnoissa tunnistettiin ehdotuksen mahdolliset hyödyt hyvinvointialueen järjestämis- ja hankintamahdollisuuksien laajentuessa ja joustavoituessa sekä hoitoon pääsyn sujuvoittamisessa ja henkilöstöpulaan vastaamisessa. Mahdollisuuden hyödyntää muita kuin virkasuhteisia terveydenhuollon ammattihenkilöitä sekä ulkopuolisia palveluntuottajia todettiin parhaimmillaan parantavan hoidon pääsyn sujuvuutta ja vapauttavan virkasuhteisen henkilökunnan tehtäviin, joissa virkasuhde tai julkisen vallan käyttö on edelleen lakisääteistä.

Toisaalta esitettiin laajasti huolta järjestämisvastuun toteutumisesta, yhdenvertaisuudesta, kustannusvaikutuksista yksityisen palveluntuottajan erilaisen ansaintalogiikan kautta sekä lääketieteellisen päätöksenteon säilymisestä hyvinvointialueen ohjauksessa, vaikka hyvinvointialue antaisikin periaatteet ja ohjeet lähetteiden käsittelyyn. Erityisesti korostettiin, että hoidon tarpeen arvioinnin tulee perustua samoihin kriteereihin koko hyvinvointialueella ja että vastaavalle lääkärille tulee taata riittävät tiedonsaantioikeudet.

Pohjois-Savon hyvinvointialue esitti, että muutos tulisi rajata koskemaan ainoataan yksityistä sairaalaa, joka on yliopistollisen sairaalan tai keskussairaalan välittömässä läheisyydessä ja jolla on kyseiseen sairaalaan erottamaton toiminnallinen yhteys, tai toimijoihin, joilla on selkeä sidosyksikköasema hyvinvointialueeseen.

Lausunnoissa esitettiin, että hyvinvointialueen päätösvallan erikoissairaanhoitoon ottamisesta tulee säilyä selkeänä ja hyvinvointialueen antamien hoidon tarpeen arvioinnin periaatteiden sitovuutta tulee korostaa sekä lain vaikutuksia seurata myös valtakunnallisesti.

Hoidon tarpeen arviointia suhteessa julkiseen hallintotehtävään tai julkisen vallan käyttöön toivottiin selkeytettäväksi. Muun muassa eduskunnan oikeusasiamies esitti useita huomioita säätämisjärjestelyperusteluihin liittyen.

Lausuntojen perusteella on täsmennetty ehdotettavia säännöksiä siten, että virkavastuuta koskevan sote-järjestämislain 20 §:n soveltaminen ehdotettavissa 12 a ja12 b §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa on yksiselitteistä. Lisäksi säätämisjärjestysperusteluja on täydennetty eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon perusteella erityisesti tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen täyttymisen osalta.

6.6

Informointivelvollisuus

Lausuntopalautteessa pääsääntöisesti kannatettiin potilaan informoinnin velvollisuutta sinänsä ja sen todettiin edistävän potilaan oikeuksia ja toisaalta tuovan hyvinvointialueille painetta ehkäistä hoitojonojen kasvua. Kuluttajaliitto totesi, että lakimuutos on yksi viime vuosien isoimmista parannuksista potilaiden oikeuksien toteutumiseen käytännössä. Aktiivinen informointi palvelusetelistä tai ostopalvelusta on yksi keino edistää sitä, että potilaat myös hyödyntävät heille kuuluvaa oikeuttaan, lisäisi painetta ehkäistä hoitojonojen kasvua ja auttaa ehkäisemään sitä, että määräaikojen ylitys olisi arkipäiväinen ja hyväksytty käytäntö.

Toisaalta osa hyvinvointialueista ja Hyvil Oy eivät pitäneet ehdotusta kannatettavana. Potilaan informointi katsottiin hankalaksi ja terveydenhuollon toimintalogiikkaan sopimattomaksi, kun hoitotakuun toteutumista ei voida arvioida esimerkiksi potilaan hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä. Hyvinvointialueiden lausunnoissa nousi esiin, että harkintavalta valita kulloinkin tarkoituksenmukaisin ja kustannusvaikuttavin tapa toteuttaa järjestämisvastuunsa tulee säilyä hyvinvointialueella. Joissain lausunnoissa laissa säätämistä pidettiin tarpeettomana, koska potilaita jo käytännössä nyt informoidaan heidän oikeuksistaan. Sääntelyn katsottiin lisäävän hallinnollista taakkaa. Lausunnoissa nostettiin esiin, että informointivelvollisuus voi aiheuttaa lisäkustannuksia hyvinvointialueelle sekä sellaisenaan että lisääntyvän palveluiden hankinnan ja palvelusetelien kautta. Osin lausunnot vaikutetaan annetun sillä oletuksella, että hankintojen velvoitetta lisättäisiin, vaikka sinänsä näihin säännöksiin ei ole ehdotettu muutoksia verrattuna palveluiden hankkimista koskevaan voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Lausuntojen yksi keskeinen viesti kohdistui siihen, että informointi ei yksin riitä, vaan potilaalla tulisi olla myös käytännössä mahdollisuus saada palvelu muulla tavoin järjestettynä, mikäli hyvinvointialueen oma palvelutuotanto ei riitä hoitotakuun toteutumiseksi. Useat lausunnonantajat, mm. Hali ry ja yksityiset palveluntuottajat esittivät, että jos hyvinvointialue ei pysty järjestämään palvelua hoitotakuun määräajassa omana tuotantonaan tai yhteistyössä toisen hyvinvointialueen kanssa, sen olisi tarjottava asiakkaalle palveluseteliä, maksusitoumusta tai muuta tosiasiallista mahdollisuutta saada palvelu toiselta palveluntuottajalta, ellei tälle ole nimenomaista ja hyväksyttävää estettä. Toisaalta osassa esimerkiksi hyvinvointialueiden lausunnoista todettiin, että ehdotettu muutos ei kuitenkaan lisää hyvinvointialueiden tosiasiallisia resursseja tai mahdollisuuksia tuottaa lakisääteisiä palveluita eikä ratkaise yhdenvertaisten palveluiden saatavuusongelmaa. Esityksen yleisperusteluissa esiin tuodulla tavalla (ks. jakso 2.5) lainsäädäntö jo nyt velvoittaa hyvinvointialueita tuottamaan palvelun muulla tavalla, jos se pysty tuottamaan palvelua lakisääteisessä enimmäisajassa.

Hyvinvointialueiden välisen laskutuksen ongelmia nostettiin esiin useissa lausunnoissa tilanteessa, jossa potilas saisi palvelut toisen hyvinvointialueen toteuttamana. Laskutusperusteiden avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden täsmentämistä tarvittaessa säädöksin.

Palvelusetelien käyttöön ja sen arvon määräytymiseen sekä potilaiden että tuottajien näkökulmasta ja mahdolliseen epätasa-arvoisuuteen esitettiin huomioita, jotka tulisi ottaa huomioon, kun palveluseteliin liittyvää lainsäädäntöä uudistetaan tulevaisuudessa. Samoin esitettiin eri palveluiden ja eri tuottajien toteutuneiden yksikkökustannusten arvioimisen ja julkaisemisen edistämistä, jotta hyvinvointialueiden olisi mahdollista arvioida kulloinkin järkevin järjestämisen tapa.

Ehdotusten vaikutusten arviointia täsmennettiin lausuntojen perusteella.

6.7

Vastaava lääkäri

Lausunnoissa pääsääntöisesti kannatettiin vastaavan lääkärin tehtävien ja vastuiden täsmentämistä verrattuna voimassa olevaan säännökseen. Erityisen merkittävänä tehtävien täsmentämistä pidettiin yhdenvertaisten hoitokäytäntöjen ja potilasturvallisuuden sekä lääketieteellisen priorisoinnin osalta. Ehdotusta selkeyttää lainsäädäntöä siten, että vastaava lääkäri on hyvinvointialuekohtainen, kannatettiin laajasti.

Erityisesti hyvinvointialueet ja lääkärijärjestöt nostivat esiin, että vastaavan lääkärin toimivallan ja vastuiden tulee olla tasapainossa ja selkeitä suhteessa hyvinvointialueen muuhun johtamiseen eli demokraattisteen ja organisaation kokonaisjohtamiseen. Usean hyvinvointialueen mukaan johtamisrakenteiden yksityiskohtainen organisointi tulisi jättää hyvinvointialueiden päätettäväksi. Erityisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue oli kriittinen esitystä kohtaan ja katsoi, että esitykset lainsäädännöllä säänneltävistä vastuujohtajista, tehtävistä ja vastuista kuuluvat hyvinvointialueen itsehallinnolliseen päätösvaltaan, ja että esitys eriyttää hallinnollisen ja sisällöllisen johtamisen. Mm. HUS-yhtymä nosti esiin, että säännöksen perusteluissa tulisi painottaa myös vastaavan lääkärin tehtävän taloudellista merkitystä.

Useissa lausunnoissa katsottiin, että vastaavan lääkärin tehtävänä on johtaa lääketieteellistä kokonaisuutta eikä toisaalta osallistua yksittäisten potilaiden hoitopäätöksiin muutoin kuin yleisten toimintaperiaatteiden tasolla. Vastaavan lääkärin roolia valmiuden ja varautumisen varmistamisessa pidettiin tärkeänä. Vastaavan lääkärin tiedonsaantioikeuksia, myös hankittujen terveydenhuollon palveluiden osalta, pidettiin tärkeinä.

Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskanslerinvirasto katsoivat, että ehdotetun sääntelyn suhdetta perustuslain 8 §:ään (rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja 118 §:ään (virkavastuu) tulee selkeyttää, ja täydentää myös säätämisjärjestysjaksoa tältä osin.

Lukuisat erityisesti hoitajajärjestöt ja muut hoitotieteen asiantuntemusta edustavat tahot katsoivat, että terveydenhuoltolakiin tulisi lisätä myös hoitotyön johtajaa koskeva säännös. Asiaa on käsitelty alaotsikon ”Johtamisessa edellytettävä asiantuntemus” alla.

Lausuntopalautteen perusteella esityksen perusteluissa selvennettiin erityisesti vastaavan lääkärin tehtäviä suhteessa hallinnolliseen ja taloudelliseen johtamiseen. Esityksen säätämisjärjestyslukua täydennettiin virkavastuuta koskevien kysymysten osalta. Myös virkavastuun kohdentumista koskevaan kokonaisuuteen liittyen pykälää ja säännöskohtaisia perusteluja täsmennettiin siitä, mitkä ovat vastaavan lääkärin tehtävät ja mikä niiden luonne on.

6.8

Muu palaute

Lausunnoilla oli ehdotus, jonka mukaan laissa olisi säädetty vastaavan lääkärin oikeudesta saada yksityisen palveluntuottajalta lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseksi tarvittavat tiedot, mukaan lukien yksittäistä potilasta koskevia potilastietoja. Oikeusministeriön ja eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnoissa esitettiin esitykseen täsmennystarpeita tiedonsaantioikeudesta säädettäessä. Jatkovalmistelussa kuitenkin päädyttiin siihen, ettei tiedonsaantioikeuksista ole tarpeen säätää lailla, vaan tällaiset tiedonsaantioikeudet ovat jo voimassa olevan lain nojalla. Lainsäädäntöä on kuvattu terveydenhuoltolain 57 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa.

Lausuntopalautteessa mm. Folktinget nosti esiin huolen, että monituottajuuden lisääminen voi kasvattaa riskiä siitä, että suomen- ja ruotsinkielisten asiakkaiden palvelurakenteet eriytyvät ja ruotsinkieliset palveluketjut hajautuvat. Lisäksi se toi esille huolen siitä, mitä vaikutuksia tästä voisi seurata palvelujen jatkuvuudelle, laadulle ja potilasturvallisuudelle. Lisäksi esiin nostettiin, että informaatiovelvollisuus vaihtoehtoisista palvelutavoista hoitotakuun ylittyessä voi toteutua epäyhdenvertaisesti, mikäli asiakkaalla ei ole tosiallista mahdollisuutta päästä oman kieliseen palveluun. Lausuntopalautteen perusteella täsmennettiin esityksen vaikutusten arviointia kielellisiin oikeuksien osalta.

7

Säännöskohtaiset perustelut

7.1

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettu laki

8 §.Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu.Sote-järjestämislain 8 §:ää ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin siten, että pykälän 2 momentissa olevia hyvinvointialueen palveluksessa olevaa henkilöstöä sekä hyvinvointialueen riittävää omaa palvelutuotantoa koskevia säännöksiä muutettaisiin. Toisekseen 8 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 3 momentissa olevaa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamista koskevaa sääntelyä muutettaisiin. Lisäksi pykälän 4 momenttiin ehdotetaan tehtävän teknisluontoinen korjaus.

Hyvinvointialueen riittävää omaan palvelutuotantoa koskevaan sääntelyyn liittyviä tulkintaongelmia on kuvattu edellä luvussa 2.2. Koska erillinen omaa palvelutuotantoa koskeva säännös on lisäksi käytännössä päällekkäinen voimassa olevan pykälän 2 momentissa jo olevan muun hyvinvointialueen palveluksessa olevaa henkilöstöä koskevan sääntelyn kanssa, hyvinvointialueen riittävää omaa palvelutuotantoa koskeva 2 momentin viimeinen virke ehdotetaan poistettavaksi kokonaan. Hyvinvointialueen palveluksessa olevaa toiminnan edellyttämää henkilöstöä koskevaa säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että toiminnan lisäksi huomioon tulisi otettavaksi myös toiminnan ohjaus. Lisäksi ehdotetaan lisättäväksi säädös tarpeenmukaisesta virkasuhteessa olevasta henkilöstöstä julkista valtaa sisältävien tehtävien toteuttamiseksi.

Ehdotuksella pyritään selkeyttämään järjestämisvastuun ja palvelujen tuottamisen eroa ja voimassa olevan riittävää omaa palvelutuotantoa koskevan sääntelyn tulkinnanvaraisuutta. Toisaalta säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että hyvinvointialueella on palveluksessaan sellainen henkilöstö ja osaaminen, että se pystyy kaikissa tilanteissa toteuttamaan järjestämisvastuunsa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta sekä ohjaamaan toimintaa oman palvelutuotantonsa lisäksi järjestäessään palveluita yhteistyössä muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkimalla niitä ostopalveluina tai palvelusetelillä.

Hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttaminen ja toiminta ja sen ohjaaminen ei ole mahdollista yksinomaan juridisen, taloudellisen, hallinnollisen tai sosiaali- ja terveydenhuollon sisällöllisen osaamisen kautta, eikä esimerkiksi pelkkä sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnointi niin sanotun kuoriorganisaation tavoin vain palveluiden hankintaa järjestämällä ole riittävää. Hyvinvointialueella tulee olla palveluksessaan riittävästi sellaista henkilöstöä ja osaamista, että hyvinvointialueen toiminta organisaationa on toteutettavissa sekä eri sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden ohjaaminen ja valvonta on tosiasiallisesti toteutettavissa.

Hyvinvointialueen palveluksessa olevan riittävän henkilöstön ja osaamisen määrittelyä tai esimerkiksi osuuksia kokonaisuudesta ei ole mahdollista tehdä yksityiskohtaisesti. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuuseen ja kokonaisuuteen kuuluu kymmeniä tai satoja erilaisia palveluita ja niiden yhdistelmiä. Osa palveluista kohdistuu suoraan asiakkaaseen tai potilaaseen ja toisaalta on muun muassa erilaisia yleishallinnollisia tai sosiaali- ja terveydenhuoltoon spesifisti liittyviä tukipalveluita. Tarvittava henkilöstö ja osaaminen määrittyy järjestämisvastuun kautta siten, että eri palveluiden erityispiirteet huomioon ottaen hyvinvointialueella on tosiasiallisesti edellytykset toimia organisaationa sekä arvioida väestön palvelutarve sekä määrittää, ohjata, seurata ja valvoa riittävien eri sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden toteutumista määrällisesti ja sisällöllisesti siten, että niiden laatu, vaikuttavuus, turvallisuus ja kustannusvaikuttavuus toteutuvat kaikissa tilanteissa. Käytännössä hyvinvointialueeseen palvelusuhteessa olevan henkilöstön osaaminen on ylläpidettävissä kattavana ja ajantasaisena vain, mikäli hyvinvointialueella on omaa palvelutuotantoa eri palveluissa. Hyvinvointialueelta ei kuitenkaan edellytetä olevan osaamista tai palveluksessaan henkilöstöä kaikissa eri palveluissa, vaan siten, että osaaminen riittää kaikkien palveluiden ohjaamiseksi ja valvomiseksi. Näin ollen omaa palvelutuotantoa ei edellytetä esimerkiksi kaikissa tukipalveluissa tai pienemmillä lääketieteen erikoisaloilla tai sosiaalihuollon erilaisissa asumisen palveluissa.

Hyvinvointialueella on oltava riittävästi henkilöstöä myös siitä näkökulmasta, että se pystyy huolehtimaan lakisääteisistä tutkimuksen, koulutuksen ja kehittämisen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävistään. Hankkiessaan palveluita hyvinvointialueen on huolehdittava, että palveluntuottajien toimiessa oppimisympäristöinä hankintasopimuksiin sisällytetään velvoitteet opiskelijoiden harjoittelupaikkojen ja opiskelijoiden ohjauksesta, saatavuudesta sekä yhteistyöstä alueen koulutusorganisaatioiden kanssa.

Sote-järjestämislain 12 §:ssä säädetään, että hyvinvointialueen on huolehdittava hyvinvointialuelain 7 §:ssä ja sote-järjestämislain 8 §:ssä tarkoitetusta järjestämisvastuustaan sekä sen järjestämisvastuulle kuuluvien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhdenvertaisesta toteutumisesta myös palveluja hankkiessaan. Hankittavien palvelujen on oltava sisällöltään, laajuudeltaan ja määrälliseltä osuudeltaan sellaisia, että hyvinvointialue pystyy huolehtimaan kaikissa tilanteissa järjestämisvastuunsa toteuttamisesta myös hankittavien palvelujen osalta sekä hankittavien palveluiden integraatiosta muihin palveluihin, jotta tiedonkulku, jatkuvuus sekä asiakas- ja potilasturvallisuus varmistetaan. Hankkiessaan palveluita hyvinvointialueella tulee olla riittävä henkilöstö ja osaaminen hankinnan toteuttamiseksi, ohjaamiseksi ja omavalvomiseksi siten, että alue pystyy tarvittaessa puuttumaan yksityisiltä palveluntuottajilta hankkimissaan palveluissa havaitsemiinsa epäkohtiin ja puutteisiin ja käyttämään sote-valvontalain mukaisia keinoja puutteiden korjaamiseksi.

Hyvinvointialueen palveluksessa olevan toiminnan ja sen ohjaamisen edellyttämän henkilöstön määrä olisi siten edellä kuvatun lisäksi sidoksissa myös siihen, että hyvinvointialue pystyy huolehtimaan palvelutuotannostaan kaikissa tilanteissa. Näin ollen hyvinvointialueen tulisi palveluja hankkiessaan varmistua lain 15 §:ssä tarkoitetun sopimisen sekä 50 §:ssä säädetyn häiriötilanteisiin varautumisen lisäksi siitä, että hyvinvointialueella on kyky ja voimavarat viime kädessä omalla osaamisellaan ja palvelutuotannollaan vastata järjestämisvastuunsa toteutumisesta sekä tarvittaessa oman palvelutuotantonsa kapasiteetin nostamisesta.

Hyvinvointialueella on oltava palveluksessaan henkilöstöä lisäksi toiminnoissa, joita on hoidettava virkasuhteessa tai muutoin lakisääteisesti palvelussuhteessa hyvinvointialueeseen. Hyvinvointialueen on huolehdittava osana järjestämisvastuutaan monenlaisista julkisen vallan käyttöä sisältävistä tehtävistä, kuten esimerkiksi hallintopäätösten tekemisestä, tahdosta riippumattomaan hoitoon ja huoltoon liittyvistä päätöksistä ja toimenpiteistä sekä virka-avun pyytämisestä ja antamisesta. Hyvinvointialuelain 92 §:n 2 momentin mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tähän esitykseen sisältyvään terveydenhuoltolain 57 §:n muutokseen liittyen sote-järjestämislain 8 §:n 2 momenttiin siirrettäisiin voimassa olevan terveydenhuoltolain 57 §:n 3 momentin säännös siitä, että hyvinvointialueella on oltava virkasuhteessa tarpeenmukainen henkilöstö julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten. Sote-järjestämislakiin siirrettynä säännös koskisi terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalihuoltoa. Muutoin säännöksen tulkintaa ei ole tarkoitus muuttaa.

Hyvinvointialueen omaa toimintaa on myös lain 12 §:n perusteella hankintakiellon piirissä oleva toiminta, ellei tällaista toimintaa ole mahdollisuus hoitaa 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla hankitun tai vuokratun työvoiman turvin. Edelleen hyvinvointialueen omaa toimintaa on sellainen järjestämisvastuuseen liittyvä toiminta, jota luonteensa vuoksi ei voida hankkia ostopalveluina.

Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan perustuslaista ei johdu tarkkoja rajoja oman tuotannon määrälle tai sen toteuttamisen tavoille. Valiokunta on todennut, että oleellista on varmistaa lainsäädännössä se, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävän saatavuuden (PeVL 17/2021 vp, kappale 70, PeVL 49/2025 vp, kappale 5). Hyvinvointialueen harkinnassa olisi siten se, minkälaisella palvelurakenteella ja minkälaisiin sopimuksiin pohjaten se rakentaa palvelutuotantonsa siten, että se pystyy sote-järjestämislain 8 ja 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla toteuttamaan järjestämisvastuunsa, myös hankittavien palvelujen osalta. Kun hyvinvointialueen tuottamia palvelujen ei perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan (PeVL 49/2025 vp, kappale 8) valtaosaltaan katsota julkisiksi hallintotehtäviksi, hyvinvointialueen käytettävissä olevia keinoja järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi ovat käytännössä oma palvelutuotanto, palvelujen hankinta hyvinvointialueen yksin tai yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa omistamalta yhtiöltä, palvelujen järjestäminen julkisoikeudellisessa yhteistoiminnassa joko lakisääteisesti tai vapaaehtoisesti sekä palvelujen hankkiminen puhtaasti yksityisiltä toimijoilta. Myös palvelujen tuottaminen niin kutsutulla ammatinharjoittajamallilla olisi aiempaa monipuolisemmin hyvinvointialueen käytettävissä. Kuten edellä luvussa 2.2 on kuvattu, hyvinvointialueen järjestämisvastuun toteuttamista arvioitaessa hyvinvointialuekonserniin kuuluvan yhteisön asemaa voidaan pitää säädösperusteisesti erilaisena kuin muilla yksityisiksi palveluntuottajiksi katsottavilla yhteisöillä.

Sote-järjestämislain 8 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän 3 momentissa olevaa hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamista koskevaa sääntelyä muutettaisiin.

Pykälän 3 momentin mukaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon johtamisessa on oltava monialaista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaiden ja turvallisten palvelujen kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoito- ja toimintakäytäntöjen kehittämistä. Momenttiin ehdotetaan lisättävän tarkennuksena, että hyvinvointialueen johtamisessa sekä sen toiminnan ohjauksessa ja valvonnassa on oltava lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta.

Uusimaa-laki Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä Uudellamaalla annetun lain (615/2021), jäljempänä, 2 §:n 5 kohdan mukaan sote-järjestämislain 8 §:ää sovelletaan HUS-yhtymään sen järjestäessä Uusimaa-lain nojalla terveydenhuoltoa, joten sosiaalitieteitä koskeva vaatimus ei koskisi HUS-yhtymää.

Ehdotetun täsmennyksen tarkoituksena on korostaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon johtaminen sekä toiminnan ohjaus ja valvonta ei voisi hyvinvointialueen laajan organisaation eri tasoilla perustua yksinomaan esimerkiksi yleishallinnolliseen, oikeudelliseen tai taloudelliseen asiantuntemukseen.

Lisättäväksi ehdotetun säännöksen tarkoituksena ei ole säätää hyvinvointialuejohtajan tai muiden johtajien kelpoisuudesta eikä siitä, miten esimerkiksi hyvinvointialueen johtoryhmä tai vastaava organisoidaan tai toimii. Nämä kuuluvat hyvinvointialueen itsehallinnolliseen päätösvaltaan.

Hyvinvointialue voisi edelleen itsehallintonsa mukaisesti päättää, miten se säädettäväksi ehdotetun lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemuksen osalta järjestää johtamisjärjestelmänsä, ohjauksensa ja valvontansa sekä miten tarvittava asiantuntemus kytketään mukaan hyvinvointialueen strategiseen ja muuhun johtamiseen ja päätöksentekoon. Hyvinvointialue voisi esimerkiksi nimetä tätä varten vastuuviranhaltijoita tai määritellä tehtävät hallintosäännössään muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hyvinvointialueen johtamisessa olisi siis oltava käytettävissä hyvinvointialueen päättämällä tavalla ja organisaation tasolla lääketieteen, sosiaalitieteiden ja hoitotieteen asiantuntemusta. Tätä asiantuntemusta on oltava käytettävissä hyvinvointialueen päätöksenteossa, valmistelussa, ohjauksessa, omavalvonnassa, toiminnan kehittämisessä ja osaamisen ylläpidossa sekä sen varmistamiseksi, että taloudellisten ja henkilöstöresurssien allokaatiossa otetaan huomioon esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saatavuuden, laadun ja vaikuttavuuden näkökulmat. Ehdotettavalla säännöksellä ei olisi tarkoitus säätää hyvinvointialueen hallinnollisesta johtamismallista, organisaatiorakenteesta, virkanimikkeistä tai toimivallan delegoinnista.

Ehdotuksella ei ole tarkoitus eriyttää eri tieteenalojen tai ammattiryhmien toimintaa hyvinvointialueella. Moniammatillisen johtamisen tavoitteena tulee olla eri palveluiden ja näkökulmien yhteensovittaminen ja integraatio. Eri viranhaltijoiden vastuiden määrittely sekä integraation tarkempi toteuttaminen ja menettelyt organisaation eri tasoilla kuuluvat hyvinvointialueiden itsehallintoon. Säännöksen tarkoituksena ei ole vaikuttaa johtamisjärjestelmään siten, että toiminnan ja palveluiden johtaminen säännöksen vuoksi eriytyisi eli että johtaminen toteutettaisiin esimerkiksi erillisinä toimialueina siksi, että pykälässä tarkoitettu lääketieteen, hoitotieteen ja sosiaalitieteiden osaaminen tulkittaisiin linjajohtamisen rooleiksi. Terveydenhuoltolain 57 §:ssä säädetään vastaavasta lääkäristä, jolle on erikseen määritelty lakisääteisesti tiettyjä tehtäviä. Tämän hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksessa ehdotetaan näiden tehtävien täsmentämistä. Muun muassa vastaava lääkäri käytännössä edustaa tässä ehdotetussa 8 §:n 3 momentissa tarkoitettua lääketieteen asiantuntemusta hyvinvointialueen johdossa. Tämän lisäksi hyvinvointialue voi itsehallintonsa puitteissa päättää tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla, miten muuten johtamisessa varmistetaan lääketieteellinen asiantuntemus.

Sosiaalitieteiden asiantuntemus on hyvinvointialueen johtamisessa luonnollisesti myös keskeistä. Käytännössä tarkoitetaan ensisijaisesti sosiaalihuollon ja sosiaalityön asiantuntemusta, mikä mahdollistaa hyvinvointialueen sosiaalihuollon tarkoituksenmukaista toiminnan ohjausta ja valvontaa. Sosiaalihuollon palvelulainsäädännössä on erityissääntelyä sosiaalihuollon johtamisesta (ks. kappale 2.6.). Valmistelussa on hallituksen esitys laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (STM107:00/2023), jossa ehdotetaan säädettävän sosiaalihuollosta vastaavasta viranhaltijasta (ks. myös jakso 11.1). Muun muassa sosiaalihuollosta vastaava viranhaltija käytännössä edustaa tässä ehdotetussa 8 §:n 3 momentissa tarkoitettua sosiaalitieteiden asiantuntemusta hyvinvointialueen johdossa. Kuten lääketieteellisen asiantuntemuksen kohdalla, myös sosiaalitieteiden osalta hyvinvointialue voi itsehallintonsa puitteissa päättää tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla, miten muuten johtamisessa varmistetaan sosiaalitieteiden asiantuntemus.

Hoitotieteen asiantuntemuksen nimenomaisella mainitsemisella korostettaisiin hoitotyön merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukokonaisuudessa. Hoitotyötä tehdään sekä sosiaali- että terveydenhuollon useilla osa-alueilla sekä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteisissä palveluissa, ja se muodostaa merkittävän osan asiakkaan ja potilaan palvelukokemusta sekä hoidon jatkuvuutta, turvallisuutta ja vaikuttavuutta. Hoitohenkilökunta muodostaa hyvinvointialueen suurimman ammattiryhmän. Hoitotieteen asiantuntemus tukisi hyvinvointialueen päätöksenteossa, valmistelussa, ohjauksessa, omavalvonnassa, toiminnan kehittämisessä ja osaamisen ylläpidossa sekä taloudellisten ja henkilöstöresurssien allokaatiossa hoitotyön näkökulman huomioon ottamista.

Hoitotieteen asiantuntemuksella varmistettaisiin hoitotyön ammatillista johtamista, hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen käyttöönottoa, hoitotyön laadun, vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden seurantaa, henkilöstön osaamisen kehittämistä, tutkimus- ja kehittämistoiminnan edistämisestä sekä hoitotyön yhtenäisten toimintatapojen kehittämisestä koko hyvinvointialueella.

Ehdotettu sääntely ei kuitenkaan merkitsisi sitä, että hyvinvointialueelle olisi perustettava erillinen hoitotyön vastuuviranhaltijan virka, vaan hyvinvointialue päättäisi itsehallintonsa puitteissa, miten hoitotyön asiantuntemus johtamisessaan toteutetaan. Terveydenhuoltolain 57 §:ssä tarkoitettu vastaava lääkäri kuitenkin johtaa terveydenhuollon sisällöllistä kokonaisuutta, mihin sisältyy myös hoitotyön osuus. Mainitun 57 §:n 6 momentissa ehdotetaan 2. lakiehdotuksessa säädettäväksi, että vastaavan lääkärin 57 §:ssä säädetyn tehtävän käytännön toteuttamiseen liittyvää toimivaltaa voidaan siirtää muulle hyvinvointialueen viranhaltijalle, kuten hoitotyötä johtaville viranhaltijoille. Toimivallan siirtämiseen liittyviä näkökohtia kuvataan tarkemmin ehdotetun terveydenhuoltolain 57 §:n 6 momentin perustelujen kohdalla.

Sote-järjestämislain 8 §:n 4 momentin informatiivista viittausta hyvinvointialueen omavalvontaan ehdotetaan muutettavaksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta säädetään sote-valvontalaissa, jolla myös kumottiin aiempi valvontaan liittynyt sote-järjestämislain 6 luku. Omavalvonnasta säädetään nykyään sote-valvontalain 4 luvussa. Sääntely on aiempaan verrattuna muuttunut siten, että palvelunjärjestäjän omavalvonnasta säädetään sote-valvontalain 23 §:ssä ja palveluntuottajan omavalvonnasta lain 27 §:ssä. Palvelunjärjestäjänä hyvinvointialueen tulee lain 23 §:n mukaan varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviensä lainmukainen hoitaminen. Sen on valvottava toimintaansa siten, että sosiaali- ja terveydenhuolto on sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaista kuin asiakkaiden ja potilaiden tarve ja turvallisuus edellyttävät. Palvelunjärjestäjän on otettava toiminnassaan huomioon, että sosiaalihuollon asiakkaiden ja potilaiden palvelut toteutetaan yhdenvertaisesti. Palvelunjärjestäjän omavalvontaan kuuluu lisäksi valvoa oman palvelutuotannon lisäksi eri palveluntuottajien kanssa tekemiensä sopimusten noudattamista sekä ohjata ja valvoa yksityisiä palveluntuottajia ja näiden alihankkijoita jatkuvasti palveluja tuotettaessa. Palvelunjärjestäjän on varmistettava omien sekä hankkimiensa palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus ja laatu. Palvelunjärjestäjän järjestämisvastuulleen kuuluvan palvelutuotannon ohjaus- ja valvontavelvollisuudesta säädetään tarkemmin sote-valvontalain 24 §:ssä. Palvelunjärjestäjän on seurattava myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen henkilöstön riittävyyttä sekä tilojen ja laitteiden turvallisuutta ja soveltuvuutta palvelujen toteuttamisessa. Palveluntuottajana hyvinvointialueen on edellä kuvatun lisäksi laadittava palveluyksiköittäin omavalvontasuunnitelma, joka kattaa kaikki palveluyksikössä palveluntuottajan ja sen lukuun tuotetut palvelut. Omavalvontasuunnitelmasta ja muusta palveluntuottajan omavalvonnasta säädetään sote-valvontalain 27 §:ssä.

12 §.Edellytykset palvelujen hankkimiselle yksityiseltä palveluntuottajalta.Pykälän 2 momentissa säädetään palveluista, joita hyvinvointialue ei saa hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta. Mainitun 2 momentin 3 kohdan nojalla hankkia ei saa terveydenhuoltolain 50 §:ssä tarkoitettuja kiireellisen hoidon ja päivystyksen palveluja. Tästä ainoa voimassa olevan lain poikkeus on mahdollisuus hankkia terveydenhuoltolain 50 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusterveydenhuollon päivä- ja ilta-aikaista kiireellistä vastaanottotoimintaa. Mainitun 2 momentin 3 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että päivystyksen hankinnan kieltoa lievennettäisiin. Jatkossa terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentissa mainitut hyvinvointialueet voisivat hankkia kyseisessä lainkohdassa tarkoitettuja ympärivuorokautisia perusterveydenhuollon ja rajatun erikoissairaanhoidon päivystyksen palveluja niille paikkakunnille, joissa mainitun 6 momentin mukaan saa ylläpitää tällaista päivystystä. Nykyisin ja jatkossa on hyvinvointialueen harkinnassa, ylläpitääkö se ylipäänsä 6 momentissa tarkoitettua päivystystä. Ehdotuksen mukaan hyvinvointialueen omassa harkinnassa olisi jatkossa myös se, hankkiiko se näitä päivystyksen palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.

Edellytyksiin hankkia päivystyksen palveluja sovellettaisiin sote-järjestämislain 3 luvun säännöksiä samalla tavalla kuin muuhunkin palvelujen hankkimiseen. Kun päivystyksen palvelujen hankinnan kielto säilyisi muilta osin ennallaan, hyvinvointialue ei voisi hankkia muita kuin 3 kohdassa erikseen mainittuja terveydenhuoltolain 50 §:n 2 ja 6 momentissa tarkoitettuja päivystyksen palveluja. Näin ollen hyvinvointialue ei voisi edelleenkään hankkia terveydenhuollon palvelujärjestelmän kriittisimpiä, kaikissa oloissa turvattavia ja perustuslain 19 §:n 1 momentin edellyttämiä, terveydenhuoltolain 50 §:n 3–5 momenteissa tarkoitettuja keskussairaaloissa, yliopistollisissa sairaaloissa ja HUS-yhtymän sairaaloissa ylläpidettyjä monierikoisalaisen ympärivuorokautisen päivystyksen palveluita. Hankittavan työvoiman käytöstä myös näihin palveluihin säädetään lain 13 §:ssä.

Vaikka hyvinvointialue hankkisi perusterveydenhuollon päivä- ja ilta-aikaisen kiireellisen vastaanottotoiminnan tai terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentin mukaisia ympärivuorokautisen päivystyksen palveluja, säilyy sillä kokonaisvastuu potilaan palveluista sekä niiden laadusta, vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta huolehtiminen. Alueen on varmistettava, että sillä säilyy hankittujen palveluiden osalta mahdollisuus järjestämisvastuun edellyttämään ohjaukseen ja omavalvontaan sekä se, että hankitut palvelut muodostavat muiden palveluiden kanssa toiminnallisesti integroidun kokonaisuuden ja tiedonkulku hankittujen palveluiden ja muiden palveluiden välillä riittävästi toteutuu. Päivystyksen palvelukokonaisuuden hankinta vaatii järjestämistaholta vahvaa palvelun laadunvarmistamista sekä sopimusosaamista myös siinä, että varautuminen häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin toteutetaan siten, että tarvittaessa hyvinvointialue pystyy nopeasti huolehtimaan palvelun jatkuvuudesta osana muiden päivystyspalveluidensa kokonaisuutta. Hyvinvointialueella tulisi lisäksi olla suunnitelmat siitä, miten päivystyspalvelut tarvittaessa voidaan ottaa takaisin omaksi toiminnaksi lyhyelläkin varoitusajalla.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 kohta. Terveydenhuoltolain 45 §:ssä säädetään edellytyksistä hankkia leikkaustoimintaa, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa. Pykälän 6 momentin mukaan tällaista leikkaustoimintaa hyvinvointialue ja HUS-yhtymä saavat hankkia vain sellaiselta yksityiseltä palveluntuottajalta, jonka sairaala on julkisen 50 §:n 3 tai 4 momentissa tarkoitetun yliopistollisen sairaalan tai keskussairaalan välittömässä läheisyydessä ja jolla on kyseiseen sairaalaan erottamaton toiminnallinen yhteys. Lisäksi pykälän 7 momentin mukaan osaa leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa edellyttävästä päiväkirurgiasta ja lyhytjälkihoitoisesta eri erikoisalojen leikkaustoiminnasta saa hankkia (muiltakin) yksityisiltä palveluntuottajilta. Edellytyksenä tällöin on, että 45 §:ssä sekä 45 §:n nojalla annetussa eräistä leikkauksista ja lääketieteellisistä toimenpiteistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (888/2025) säädetyt edellytykset täyttyvät. Terveydenhuoltolain 45 §:n säännökset tulivat voimaan 1.1.2025 (HE 149/2024 vp), mutta tuolloin 12 §:n 2 momentin sääntelyä ei täsmennetty ottamaan huomioon leikkaustoiminnan hankintaa koskevia lakimuutoksia. Sote-järjestämislain 12 §:n 2 momentin sääntelyä on perusteltua selkeyttää siten, että siinä tulee esiin leikkaustoimintaa koskevat rajoitukset. Uudessa 5 kohdassa säädettäisiin, että hyvinvointialue ei saa hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta leikkaustoimintaa, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, elleivät terveydenhuoltolain 45 §:ssä säädetyt edellytykset täyty.

Palvelutarpeen arviointia sekä hoidon tarpeen arviointia, hoitoratkaisujen tekemistä ja hoitosuunnitelman laatimista koskeva 3 momentti ehdotetaan kumottavaksi kokonaan. Palvelutarpeen arvioinnista sosiaalihuollon palveluja hankittaessa säädettäisiin jatkossa ehdotettavassa uudessa 12 a §:ssä. Hoidon tarpeen arvioinnista, hoitoratkaisujen tekemisestä ja hoitosuunnitelman laatimisesta terveyspalveluja hankittaessa säädettäisiin jatkossa ehdotettavassa uudessa 12 b §:ssä.

12 a §.Palvelutarpeen arviointi hankittaessa sosiaalihuollon palveluja.Sote-järjestämislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 12 a §, johon siirrettäisiin kumottavasta 12 §:n 3 momentista palvelutarpeen arviointia sosiaalihuollon palvelujen hankinnan yhteydessä koskeva säännös. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa nykyisen säännöksen tulkintaa vaan jatkossakin hyvinvointialueen olisi vastattava palvelutarpeen arvioinnista hankkiessaan sosiaalihuollon palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta, ellei laissa toisin säädettäisi.

Sosiaalipalvelujen saaminen edellyttää lähtökohtaisesti hallintopäätöstä, jota on pidettävä julkisen vallan käyttönä. Sosiaalipalveluissa tehdään paljon yksilöä koskevia päätöksiä, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä tai merkittävää julkisen vallan käyttöä ja joissa puututaan myös merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointi kytkeytyy niin kiinteästi palvelujen myöntämistä koskevaan päätöksentekoon, että myös siihen voidaan katsoa liittyvän julkisen vallan käytön piirteitä. Palvelutarpeen arvioinnilla on myös käytännössä ratkaiseva merkitys sille, millaisia palveluja ihminen saa tai ei saa eli kuinka yksilön perusoikeudet toteutuvat.

12 b §.Hoidon tarpeen arviointi ja hoitoratkaisujen tekeminen hankittaessa terveydenhuollon palveluja.Sote-järjestämislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 12 b §, jolla korvattaisiin kumottavan 12 §:n 3 momentin hoidon tarpeen arviointia, hoitoratkaisujen tekemistä ja hoitosuunnitelman laatimista koskeva sääntely.

Pykälän 1 momentin nojalla hyvinvointialue voisi osana terveyspalvelujen hankintaa antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi hoidon tarpeen arvioinnin, hoitoratkaisujen tekemisen ja hoitosuunnitelman laatimisen. Tähän sisältyy myös terveydenhuoltolain 52 §:ssä tarkoitetun lähetteen laatiminen sekä erikoissairaanhoidossa lähetteen käsittely ja päätöksenteko potilaaksi ottamisesta.

Käytännössä sääntely tarkoittaisi, että miltei kaikki hoidon tarpeen arvioinnin ja potilaaksi ottamisen tehtävät voisi tehdä yksityinen palveluntuottaja. Poikkeuksena kuitenkin olisi tilanteet, jos 12 §:n 2 momentista seuraa este palveluiden hankinnalle. Mainitun 2 momentin 1 kohdan mukaan hyvinvointialue ei hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta palveluja, joihin sisältyy julkisen vallan käyttöä, jollei lailla erikseen toisin säädetä. Tämä rajaa erityisesti mahdollisuuksia tehdä mielenterveyslain (1116/1990) nojalla tehtäviä hoitopäätöksiä.

Yksityisen palveluntuottajan olisi hoidon tarpeen arviointia, lähetteen käsittelyn ja päätöksiä potilaaksi ottamisesta tehdessään noudatettava hyvinvointialueen antamia ohjeita ja määräyksiä:

potilaan ottamisesta perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon;

hoidon porrastuksen periaatteista;

lähetteiden arviointiperusteista;

palveluvalikoimaa koskevien linjausten, yhtenäisen kiireettömän hoidon perusteiden sekä muiden viranomaissuositusten ja -ohjeiden toimeenpanosta.

Pykälän 2 momentissa olisi viittaussäännös terveydenhuoltolain 57 §:ään. Viittauksessa säädettäisiin, että hyvinvointialueen vastaavan lääkärin tehtävistä hoidon tarpeen arvioinnissa, hoidon aloittamisessa, lopettamisessa ja potilaiden siirtämisessä säädetään terveydenhuoltolain 57 §:ssä. Mainitussa 57 §:ssä säädettäisiin, että hyvinvointialueen vastaava lääkäri johtaa, ohjaa ja valvoo terveydenhuollon sisällöllistä kokonaisuutta. Tässä roolissaan hän vastaa terveydenhuollon sisällöllisestä lainmukaisuudesta hyvinvointialueella sekä johtaa, ohjaa ja valvoo laatua, potilasturvallisuutta ja vaikuttavuutta sekä tehtäviensä osalta valmiutta ja häiriötilanteisiin ja valmiuslain (1552/2011) mukaisiin poikkeusoloihin varautumista. Vastaava lääkäri päättäisi muun ohella hoidon tarpeen arviointiin liittyvistä ohjeista ja määräyksistä. Vastaavan lääkärin tehtäviin kuuluisi myös sote-valvontalain 23 §:n mukainen palvelunjärjestäjän omavalvonta omien tehtäviensä osalta. Mainitun pykälän mukaan palvelunjärjestäjän omavalvontaan kuuluu valvoa oman palvelutuotannon lisäksi eri palveluntuottajien kanssa tekemiensä sopimusten noudattamista sekä ohjata ja valvoa yksityisiä palveluntuottajia ja näiden alihankkijoita jatkuvasti palveluja tuotettaessa. Vastaavan lääkärin tehtävä olisi siten terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden johtaminen, ohjaus ja valvonta myös hankittujen palvelujen osalta. Terveydenhuoltolain 57 §:n mukaan vastaava lääkäri voisi muun ohella tarvittaessa päättää yksittäisen potilaan hoidosta. Tämä oikeus vastaavalla lääkärillä olisi luonnollisesti myös hankittujen palvelujen tapauksessa.

Hyvinvointialue ja yksityinen palveluntuottaja sopisivat tässä pykälässä säädettävistä asioista tarkemmin lain 15 §:ssä tarkoitetussa sopimuksessa. Hoidon tarpeen arviointiin liittyvistä sopimusehdoista ehdotetaan 15 §:n 2 momenttiin lisättäväksi uusi erillinen kohtansa.

13 §.Vuokratyövoiman ja yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavan työvoiman käyttö.Pykälään tehtäisiin 12 §:n 3 momenttiin sekä ehdotettaviin uusiin 12 a ja 12 b §:iin liittyvät teknisluontoiset korjaukset.

15 §.Hankittavien palvelujen sopimusehdot ja varautuminen sopimuksen päättymiseen. Lain 15 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättävän uusi 2 a kohta, jonka mukaan hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa olisi sovittava myös menettelyistä, joilla varmistetaan, että yksityinen palveluntuottaja noudattaa hoidon tarpeen arvioinnissa ja potilaaksi ottamisessa edellä ehdotetussa 12 b §:ssä säädettyä sekä siitä, miten hyvinvointialue varmistaa konsultaatiotuen yksityisen palveluntuottajan lääkärille hoidon tarpeen arviointiin ja potilaaksi ottamiseen liittyvässä päätöksentekotilanteessa ja siitä, että hyvinvointialue tarvittaessa voi tehdä yksittäisen potilaan kohdalla hoidon tarpeen arvion ja päätöksenteon itse.

Hyvinvointialueen ja yksityisen palveluntuottajan välisessä sopimuksessa sovittavien asioiden olisi tarkoitus varmistaa, että hankintasopimuksen voimassaoloaikana noudatetaan hyvinvointialueen antamia ohjeita ja määräyksiä hoidon tarpeen arvioinnissa ja potilaaksi ottamisessa. Toisaalta sopimuksessa sovittaisiin myös siitä, miten hyvinvointialue varmistaa riittävän konsultaatiotuen yksityisen palvelutuottajan lääkärille hoidon tarpeen arviointiin ja potilaaksi ottamiseen liittyvässä päätöksentekotilanteessa. Sopimuksessa sovittaisiin tarvittavista menettelyistä, joilla hyvinvointialue voisi tarvittaessa tehdä yksittäisen potilaan kohdalla hoidon tarpeen arvion ja päätöksenteon itse. Sopimusehtojen tarkoituksena olisi siten varmistaa hyvinvointialueen mahdollisuus toteuttaa järjestämisvastuunsa sekä ennakollisten että jälkikäteisten menettelyjen avulla.

27 §.Sosiaali- ja terveysministeriön aloite hyvinvointialueen arviointimenettelyn käynnistämisestä.Lain 27 §:n 2 momentin 4 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin viittaus omaan palvelutuotantoon lain 8 §:ään ehdotettavaa muutosta vastaavasti. Hyvinvointialueen kyky järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto voisi ehdotettavan 4 kohdan muutoksen mukaan olla ilmeisesti vaarantunut, jos hyvinvointialueella ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen edellyttämää henkilöstöä, osaamista, toimintakykyä tai valmiutta. Säännöksen tulkintaa ei ehdoteta muutettavan muutoin kuin poistettavan osuuden osalta.

Säännös kumottu sote-järjestämislaista ja hyvinvointialuelakiin on säädetty samasta asiasta uusi säännös 13 a §, ks. tarkemmin, Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi hyvinvointialueesta annetun lain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi HE 2/2024 vp.

Lisäksi 27 §:n 3 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että sosiaali- ja terveysministeriö voisi tehdä aloitteen myös muuhun ajantasaiseen tietopohjaan kuin lain 30 §:ssä tarkoitettuihin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arvioihin perustuen. Tässä taustalla on virkavalmistelussa tunnistettu ongelma, ettei 3 momentin sanamuoto salli muiden ajantasaisempien tietojen hyödyntämistä, vaikka se tuskin on ollut lainsäätäjän tarkoitus. Voimassa olevan lain 27 §:ää koskevissa perusteluissa (HE 241/2020 vp. s. 749) todetaan, että ”tietopohjana käytettäisiin kyseisiä asiantuntija-arvioita, koska ne hyödyntävät laaja-alaisesti eri tietolähteistä saatavaa tietoa hyvinvointialueiden tilasta ja ne toimisivat hyvinvointialueiden kanssa ehdotettavan lain 24 §:nperusteella käytävien neuvottelujen ensisijaisena tietopohjana. Koska asiantuntija-arvioita käsiteltäisiin myös hyvinvointialueen ja ministeriöiden välisissä vuosittaisissa neuvotteluissa yhteisen tilannekuvan tarkastelun yhteydessä, hyvinvointialueella olisi myös mahdollisuus tuoda sosiaali- ja terveysministeriön tietoon näkökohtia, jotka voisivat vaikuttaa asiantuntija-arvioiden perusteella tehtäviin johtopäätöksiin ja ministeriön päätökseen arviointimenettelyä koskevan aloitteen tekemisestä.” Yhtä lailla 31 §:ssä tarkoitetussa sosiaali- ja terveysministeriön selvityksessä käytetään apuna näitä asiantuntija-arvioita.

Tässä yhteydessä tarkoitettuna muuna tietopohjana voisivat olla esimerkiksi hyvinvointialueen lisärahoitushakemuksen käsittelyssä saatava tietopohja. Lisäksi, kun useat 27 §:n 2 momentin arviointiperusteet ovat sellaisia, joita ei arvioida eikä ole tarkoituskaan arvioida Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arvioissa, sosiaali- ja terveysministeriöllä tulee olla mahdollisuus käyttää arvioinnin pohjana laaja-alaisesti sellaista tietopohjaa, jonka perusteella voidaan luotettavasti arvioida, onko hyvinvointialueen kyky järjestää sosiaali- ja terveydenhuolto vaarantunut muutoin kuin tilapäisesti.

12, 14 ja 17 ja 29 §.Säädöshuollollista syistä ehdotetaan muutettavaksi 12 §:n 4 momenttia, ja 17 §:n 4 momenttia siten, että viittaukset kumottuun sote-järjestämislain 40 § ja 41 §:ään muutetaan viittauksiksi palvelunjärjestäjää ja palveluntuottajan omavalvontaa koskeviin sote-valvontalain 23 ja 27 §:ään. Lisäksi edellä mainituissa lainkohdissa olevat hyvinvointialueen ohjaus- ja valvontavelvollisuutta koskevat viittaukset ehdotetaan muutettaviksi viittauksiksi sote-valvontalain 24:ään. Sote-valvontalain voimaantulon yhteydessä kumottiin aikaisemmin sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa koskenut sote-järjestämislain 6 luku.

Lain 14 §:n 1 momentin viittaukset yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) ja yksityisistä sosiaalipalveluista annettuun lakiin (922/2011) ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi sote-valvontalakiin, jolla ne kumottiin.

Lisäksi lain 29 §:n 2 momenttiin tehtäisiin säädöshuollollinen muutos, jossa viittaus lailla 469/2024 kumottuun 24 §:ään vuotuisista neuvotteluista muutettaisiin viittaukseksi vastaavaan hyvinvointialuelain 13 a §:ään.

7.2

Terveydenhuoltolaki

54 §.Hyvinvointialueen velvollisuus hankkia palveluja muualta.Pykälän 1 momentissa säädetään hyvinvointialueen velvoitteesta järjestää tutkimus, hoito ja kuntoutus tuottamalla ne yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa tai hankkimalla ne sopimukseen perustuen muilta palvelun tuottajilta, jos hyvinvointialue ei pysty itse tuottamaan niitä lain 51 a–51 c, 52 tai 53 §:ssä säädetyissä enimmäisajoissa. Momentissa on lisäksi viittaus siihen, että palvelusetelin käytöstä säädetään palvelusetelilaissa.

Pykälän 2 momentissa on säännöksen toimeenpanon tehostamiseksi säädetty velvollisuus, jonka mukaan hoidon tarvetta koskevan arvioinnin yhteydessä on niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa arvioitava, pystyykö hyvinvointialue tuottamaan palvelut lakisääteisissä enimmäisajoissa. Pykälän 1 momentin mukaisen velvoitteen toteutumisen edelleen tehostamiseksi 2 momenttia ehdotetaan muutettavan siten, että siihen lisättäisiin säännös, jonka mukaan, jos hyvinvointialue ei pysty itse tuottamaan palvelua enimmäisajassa, hyvinvointialueen on kerrottava potilaalle hänen oikeudestaan saada palvelu 1 momentissa tarkoitetulla tavalla muulla tavalla tuotettuna.

Pykälän 2 momenttiin ehdotettu velvoite tarkoittaisi sitä, että potilasta tulisi informoida hänen oikeudestaan saada palvelu hyvinvointialueen oman palvelutuotannon sijaan yhteistoiminnassa toisen hyvinvointialueen kanssa tuotettuna, ostopalveluna, tai palvelusetelin avulla, kun hyvinvointialue on jo voimassa olevassa 2 momentissa olevan arviointivelvoitteen perusteella päätynyt siihen, ettei palvelua perusterveydenhuollossa tai erikoissairaanhoidossa voida antaa lakisääteisessä enimmäisajassa. Perusterveydenhuollossa potilasta tulisi informoida, kun hänelle terveydenhuoltolain 51 §:n mukaisen potilaan yhteydenoton perusteella tehdyn arvion tai myöhemmin tehtävän hoidon tarpeen arvioinnin jälkeen oltaisiin varaamassa kiireetöntä vastaanottoaikaa ja olisi ilmeistä, että potilaan tarvitsemaa palvelua ei ole toteutettavissa hyvinvointialueen omana tuotantona laissa säädetyssä enimmäisajassa. Erikoissairaanhoidossa potilasta tulisi informoida lähetteen käsittelyn ja hoidon tarpeen arvioinnin perusteella kiireetöntä tutkimusta tai hoitoa varattaessa. Informointi voitaisiin toteuttaa esimerkiksi silloin, kun potilasta informoidaan, että hänet on lähetteen perusteella otettu erikoissairaanhoitoon ja hänelle on ohjelmoitu tutkimuksia tai hoitoa. Potilasta tulisi myös informoida hänen ottaessaan yhteyttä tiedustellakseen hoitoon pääsyään odotusajan kuluessa, mikäli edelleen olisi ilmeistä, että hyvinvointialue ei pysty noudattamaan enimmäisaikoja omana palvelutuotantonsa palveluissa.

Palvelusetelin vastaanottaminen on potilaalle vapaaehtoista. Palveluseteliä käytettäessä asiakkaalle jäävä omavastuu voi palvelusetelilain mukaan olla suurempi kuin hyvinvointialueen järjestämän palvelun asiakasmaksu. Voimassa olevan 54 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, että tällaisen palvelusetelin tarjoaminen ei täyttäisi 54 §:n mukaista velvoitetta hankkia palvelu muulta palveluntuottajalta, vaan hyvinvointialue täyttäisi velvoitteensa ainoastaan silloin, jos asiakkaalle jäävä omavastuu on samankokoinen tai pienempi kuin asiakasmaksulain mukainen maksu olisi. Potilaalle voidaan toki tarjota myös suuremman omavastuun sisältävää palveluseteliä palvelusetelilainsäädännön mukaisesti, mutta tällöinkin on selostettava potilaan oikeus saada palvelu määräajassa hyvinvointialueen tai sen ostopalvelukumppanin tuottamana. Asiakkaan oikeuksista säädetään palvelusetelilain 6 §:ssä. Jos kyseessä on asiakasmaksulain nojalla maksuton palvelu, palvelusetelin arvo tulee määrätä niin, että asiakkaalle ei jää maksettavaksi omavastuuosuutta. Tästä säädetään palvelusetelilain 7 §:n 2 momentissa (HE 74/2022 vp, s. 128). Osana 2 momenttiin ehdotettavan uuden informointivelvoitteen täyttämistä olisi tarvittaessa informoitava potilasta palvelusetelin käyttöön liittyvistä seikoista.

57 §. Vastaava lääkäri.Voimassa olevan terveydenhuoltolain 57 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään vastaavasta lääkärin tehtävistä. Pykälän 1 momentin mukaan terveydenhuollon toimintayksikössä on oltava vastaava lääkäri. Vastaavan lääkärin on johdettava ja valvottava toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoitoa. Pykälän 2 momentin mukaan potilaan sairaanhoidon aloittamisesta ja lopettamisesta sekä potilaan siirtämisestä toiseen toimintayksikköön päättää vastaava lääkäri tai hänen antamiensa ohjeiden mukaan muu laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö.

Vastaavan lääkärin tehtäviä ja velvoitteita koskevaa pykälän sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi kattavasti. Kyse ei varsinaisesti olisi kokonaan uusien tehtävien antamisesta vastaavalle lääkärille, vaan voimassa olevan melko yleisluonteisen sääntelyn täsmentämisestä ja konkretisoinnista. Käytännössä ehdotettu aiempaa tarkempi sääntely voi kuitenkin johtaa hyvinvointialueiden vastaavien lääkärien tehtävänkuvien ja hallintosääntöjen muutokseen. Vastaavan lääkärin tehtävät ovat laajat ja vaativat.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettävän, että hyvinvointialueella ja HUS-yhtymällä pitäisi olla vastaava lääkäri. Momentin mukaan vastaavan lääkärin tehtävänä olisi johtaa, ohjata ja valvoa terveydenhuollon sisällöllistä kokonaisuutta. Tässä roolissaan hän vastaa terveydenhuollon sisällöllisestä lainmukaisuudesta hyvinvointialueella sekä johtaa, ohjaa ja valvoo laatua, potilasturvallisuutta ja vaikuttavuutta sekä tehtäviensä osalta valmiutta ja häiriötilanteisiin ja valmiuslain mukaisiin poikkeusoloihin varautumista.

Velvoite nimetä vastaava lääkäri koskisi myös Helsingin kaupunkia. Terveydenhuoltolain 57 §:n sääntely soveltuu Uusimaa-lain 2 §:n 2 momentin nojalla myös Helsingin kaupunkiin sen järjestämisvastuulla olevien tehtävien osalta. Mainitun Uusimaa-lain 2 §:n 2 momentin mukaan Uudenmaan hyvinvointialueisiin ja Helsingin kaupunkiin sovelletaan, mitä hyvinvointialueista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä säädetään sote-järjestämislaissa tai muualla laissa, jollei Uusimaa-laissa toisin säädetä. Terveydenhuoltolain sääntelytapa on, että sen säännöksissä ei erikseen mainita Helsingin kaupunkia, vaikka säännös koskee myös sitä, ellei sääntelyn selkeys edellytä, että Helsingin kaupunki mainitaan pykälässä erikseen (ks. myös HE 56/2021 vp s. 25). HUS-yhtymä mainittaisiin pykälässä kuitenkin erikseen selvyyden vuoksi.

Momentin sääntelyn perusteella vastaava lääkäri nimettäisiin koko hyvinvointialuetta tai HUS-yhtymää kohden. Käytännössä siis 57 §:ssä tarkoitettuja vastaavia lääkäreitä olisi yksi kullakin hyvinvointialueella ja HUS-yhtymässä. Voimassa oleva sääntely, jossa säädetään toimintayksikön vastaavasta lääkäristä, on aiheuttanut tulkintaepäselvyyksiä 57 §:n tarkoituksesta ja vastaavan lääkäri sijoittumisesta, sillä ”terveydenhuollon toimintayksikön” käsite ei ole tarkka ja on muuntunut ajan saatossa. Sillä voidaan viitata sellaisiin hallinnollisiin kokonaisuuksiin kuten terveyskeskukseen tai sairaalaan, joskin terveydenhuoltolain eräissä säännöksissä käytetään uudemmassa lainsäädännössä tällaisista kokonaisuuksista käsitettä ”terveydenhuoltoa toteuttava toimintayksikkö”. Hyvinvointialueilla ja HUS-yhtymässä sisäisen organisoitumisen rakenteet vaihtelevat. Terveydenhuollon toimialaan kuuluvia tehtäviä sijoittuu hyvinvointialueilla yleishallinnon ja palveluiden järjestämisen lisäksi esimerkiksi eri toimi-, vastuu- ja palvelualueille. Osa terveydenhuollon palveluista voi olla hallinnollisesti integroituna sosiaalihuollon palveluihin. Toisaalta yksittäisellä hyvinvointialueella voi olla useita terveyskeskuksia tai sairaaloita. Terveydenhuollon toimintayksiköllä voidaan hallintosäännöissä käytännössä viitata koko terveydenhuollon kokonaisuuteen. Säätämällä selkeästi siitä, että vastaava lääkäri toimii hyvinvointialuetasoisesti, vältetään terminologiaan liittyvät epäselvyydet.

Terveydenhuollon sisältöohjauksen kehittäminen hyvinvointialuerakenteessa. Dosentti Samuli Saarnin selvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:19, s. 13

Pykälässä tarkoitettu terveydenhuollon sisällöllinen ohjaaminen, johtaminen ja valvonta eroaa hyvinvointialueen järjestämisvastuuseen ja organisaation toimintaan liittyvästä hallinnollisesta, juridisesta ja taloudellisesta johtamisesta. Terveydenhuollon sisältöohjauksen käsitettä on luonnehdittu siten, että sillä tarkoitetaan sen ohjaamista, minkälaisilla indikaatioilla ja menetelmillä ihmisiä Suomessa hoidetaan, ja miten toimintojen laatu, saatavuus ja turvallisuus määritellään. Kääntäen siis sisältöohjauksessa ei ole kyse alueellisen demokratian ja poliittisen päätöksenteon piiriin kuuluvista asioista, kuten siitä, minkälainen palveluverkko alueelle muodostetaan tai palveluiden tuotantotavoista. Kuitenkin poliittisesti tehdyillä päätöksillä esimerkiksi resurssien kohdentamisesta on usein merkittäviä palveluiden sisältöön kohdistuvia seurauksia, jotka tulee huomioida.

Vastaavalle lääkärille kuuluvat tehtävät ja vastuu kattaisivat hyvinvointialueen koko terveydenhuollon sisällöllisen johtamisen, ohjaamisen ja valvonnan kokonaisuuden sisältäen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen, perusterveydenhuollon, suun terveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteiset palvelut terveydenhuollon osalta. Terveydenhuollon sisältö kattaa lääketieteen lisäksi myös esimerkiksi hammaslääketieteen, terveystieteen kuten hoitotieteen tai psykologian, lääketieteellisen fysiikan ja kemian ja farmakologian palvelut osana potilaan tutkimuksen, hoidon ja kuntoutuksen kokonaisuutta sekä ennalta ehkäisyä ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Myöskään hyvinvointialueen sisäisellä organisaatiomallilla ei olisi merkitystä, vaan tehtävät, vastuu ja toimivalta yltäisivät kaikkeen alueen terveydenhuollon sisällölliseen toimintaan.

Vastaavan lääkärin tehtävien luonne on toimia terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden ylimpänä johtajana, ohjaajana ja valvojana hyvinvointialueella. Tämä käytännössä tarkoittaa, että hän vastaisi laaja-alaisesta näkökulmasta erilaisten prosessien ja käytänteiden sisällöstä ja näiden yhteensovittamisesta, lainsäädännön, asiakkaan ja potilaan aseman ja oikeuksien sekä ammattieettisten velvoitteiden ohjaamisesta ja näiden toteutumisen seurannasta sekä lisäksi esimerkiksi palvelupolkujen, toimintakäytäntöjen ja ohjeiden antamisesta. Luonnollisesti vastaava lääkäri ei yksin voi hoitaa kaikkea esimerkiksi potilaiden oikeuksien toteutumiseen liittyviä asioita, vaan kuten yleensäkin laajojen organisaatioiden toiminnassa, toimeenpanoa ja tarkempia tehtäviä hoitaisivat ja niistä osaltaan vastaisivat myös muut johtotehtävissä olevat viranhaltijat, joiden tehtävänä olisi vastata annettujen ohjeiden ja määräysten toteuttamisesta ja tarvittaessa tarkemmilla ohjeilla ja määräyksillä konkretisoida niitä edelleen terveydenhuollon eri toiminnoissa, esimerkiksi eri erikoisaloilla ja eri ammattilaisryhmien toiminnassa. Lisäksi pykälän 6 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta delegoida vastaavan lääkärin lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen liittyvää käytännön toimivaltaa.

Pykälässä tarkoitetut vastaavan lääkärin tehtävät eivät tarkoittaisi samaa, mitä tarkoitetaan lääketieteen vastuuhenkilönä tai lääkäreiden niin sanottuna professiojohtajana toimimisella. Professiojohtajan käsitettä on hyvinvointialueilla käytetty tarkoittamaan tietyn ammattiryhmän osaamisen ja käytäntöjen johtamista ja lääketieteen tai lääkärien professiojohtajuutta on käytetty rinnasteisena hoitotyön professiojohtajalle ja sosiaalihuollon professiojohtajalle.

Se, että vastaava lääkäri 1 momentin mukaan vastaisi terveydenhuollon sisällöllisestä lainmukaisuudesta hyvinvointialueella, ei tarkoittaisi, että tarkoitus on määrittää yksin vastaavalle lääkärille henkilökohtaisesti virkavastuu kustakin yksittäisestä toimesta terveydenhuollon sisällöllisessä toiminnassa, vaan luonnollisesti kukin viranhaltija olisi toimistaan virkavastuussa perustuslain 118 §:n sekä rikoslainsäädännön ja vahingonkorvauslainsäädännön mukaisesti.

Pykälässä tarkoitettu terveydenhuollon sisällöllinen johtaminen edellyttää syvää terveydenhuollon ja sen toiminnan kokonaisuuden ymmärrystä, jotta voidaan varmistaa perustuslain 6 §:n mukainen yhdenvertaisuus, perustuslain 19 §:n 1 momentin mukainen välttämätön huolenpito terveydenhuollon osalta sekä 19 §:n 3 momentin mukaiset riittävät terveyspalvelut, palveluvalikoima, tutkimus, hoito ja kuntoutus sekä niiden muodostama kokonaisuus niin yksittäisen potilaan kuin väestön kohdalla.

On korostettava, että lakisääteisiä tehtäviä ja vastuitaan hoitaessaan vastaava lääkäri toimii osana hyvinvointialueorganisaatiota ja sen demokraattisen päätöksenteon ja hyvinvointialuejohtajan alaisuudessa ja organisaatiorakenteen mukaisessa suhteessa muuhun virkajohtoon. Vastaavan lääkärin toimintaan ja linjauksiin liittyy merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Vastaavan lääkärin on tehtävissään otettava huomioon hyvinvointialueiden tehtävien hoitamiseksi annetut valtakunnalliset strategiset tavoitteet sekä hyvinvointialueen aluevaltuuston ja -hallituksen tai Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän vastaavien toimielinten sekä hyvinvointialueen yleisjohdon toimintaa ja taloutta koskevat päätökset. Näin ollen vastaavan lääkärin velvollisuutena olisi toimia yhdessä hyvinvointialueensa yleisjohdon ja palvelutuotannon kanssa varmistaen lainsäädännön ja valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden toteutumisen hyvinvointialueen terveydenhuollon toimintojen kokonaisuudessa. Vastaavan lääkärin on tehtäviään hoitaessa aktiivisesti toimittava hyvinvointialueen talousarvion toteutumisen varmistamiseksi sekä edistettävä kustannusvaikuttavia hoitoja ja vastaavasti vähähyötyisistä hoidoista ja käytännöistä luopumista. Tarvittaessa vastaavan lääkärin tulee informoida hyvinvointialueen muuta virkajohtoa ja toimielimiä, jos riittävien terveydenhuollon palveluiden toteuttaminen olisi vaarantumassa tai se olisi muuten epätasapainoista alueen sisäisen resurssijaon vuoksi, jolloin nämä puolestaan voivat ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin resurssien uudelleenkohdentamiseksi. Täten vastaavalla lääkärillä on rooli myös siinä, ettei eri terveydenhuollon toimintojen tai erikoisalojen välille synny vinoumia, eli esimerkiksi ettei tiettyyn toimintoon tai erikoisalalle kohdenneta liian suuria panostuksia tai uutta teknologiaa suhteessa palvelutarpeeseen tai kysyntään.

Vastaavan lääkärin tehtävät ja vastuut yliopistollista sairaalaa ylläpitävien hyvinvointialueiden ja HUS-yhtymän toiminnassa ovat erityisen painavat sikäli, että useat sote-järjestämislain 36 §:n ja muun lainsäädännön esimerkiksi menetelmien arvioinnin, erikoissairaanhoidon keskittämisen sekä valmiuden ja varautumisen säännökset edellyttävät yliopistollista sairaalaa ylläpitäviltä hyvinvointialueita ja HUS-yhtymältä muun muassa suunnittelun ja yhteensovittamisen tehtävien hoitamista terveydenhuollon sisällön osalta myös muiden hyvinvointialueiden puolesta.

Pykälässä tarkoitettu vastaava lääkäri vastaisi 1 momentin mukaisesti tehtäviensä osalta myös terveydenhuollon sisällön ja potilaiden hoidon osalta toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta ja tähän liittyvästä valmiudesta ja häiriötilanteisiin ja valmiuslain mukaisiin poikkeusoloihin varautumisesta. Vastaava lääkäri toimisi osana hyvinvointialueen muuta valmiuden ja varautumisen organisaatiota, johtamista ja viestintää. Sote-järjestämislain 50 ja 50 a–c §:ssä säädetään valmiudesta ja varautumisesta ja niihin liittyvistä tehtävistä ja vastuista. Vaikka mainitun sääntelyn nojalla muu viranhaltija tai toimielin päättäisi valmiuteen ja varautumiseen liittyvästä asiasta, vastaavan lääkärin tehtävä olisi joka tapauksessa osallistua valmiuden ja varautumisen suunnitteluun ja tehtyjen päätösten toimeenpanoon, jotta hän lakisääteisten tehtäviensä mukaisesti pystyisi varmistumaan terveydenhuollon sen lainmukaisuudesta, laadusta, potilasturvallisuudesta ja vaikuttavuudesta. Esimerkiksi äkillisten suuronnettomuustilanteiden, suurten epidemioiden tai muiden valmiustilanteiden hoitaminen ja niihin varautuminen edellyttää terveydenhuollossa käytännössä aina myös lääketieteellisiä priorisointipäätöksiä esimerkiksi sen osalta, mitä potilasryhmiä hoidetaan ensin. Samoin näissä tilanteissa terveydenhuollon resursseja saatetaan lääketieteellisin perustein joutua kohdentamaan väliaikaisesti normaalista poikkeavalla tavalla.

Sisällöllisen johtamisen, ohjaamiseen ja valvontaan liittyviä tehtäviä täsmennettäisiin 2–5 momentissa.

Vastaava lääkäri päättäisi pykälän 2 momentin mukaan terveydenhuollon osalta hoidon porrastuksen sekä potilaiden hoidon tarpeen arvioinnin, hoidon aloittamisen, lopettamisen ja potilaiden siirtämisen periaatteista ja näiden ohjeistamisesta. Pykälän 3 momentin mukaan vastaavan lääkärin tulisi noudattaa, mitä 7 a §:ssä säädetään palveluvalikoimastasekä ottaa huomioon 7 §:ssä tarkoitetut yhtenäiset hoidon perusteet ja muut terveydenhuollon sisältöä koskevat viranomaissuositukset ja -ohjeet.

Hoidon porrastuksen sekä potilaiden hoidon tarpeen arvioinnin, hoidon aloittamisen, lopettamisen ja potilaiden siirtämisen periaatteista päättämisestä tarkoitettaisiin ensinnäkin sitä, että vastaava lääkäri määrittäisi perusteet potilaan ottamiselle perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon ja lähetteiden arvioimiselle sekä esimerkiksi hoidon päättämiselle ja potilaan siirtämiselle johonkin hoitoyksikköön. Hoidon porrastamisen periaatteiden määrittely tarkoittaa sen määrittelyä, millä palvelujärjestelmän tasolla eli perusterveydenhuollossa vai erikoissairaanhoidossa palvelut annetaan. Tämä sisältäisi myös määrittelyn erikoissairaanhoidon eri tasoista eli esimerkiksi periaatteet potilaan hoidosta yliopistollisessa sairaalassa muun sairaalan sijaan. Lisäksi vastaava lääkäri ohjeistaisi, minkä tyyppisissä hyvinvointialueen yksiköissä palveluita annetaan tiettyyn potilasryhmään kuuluvalle potilaalle, vaikka vastaava lääkäri ei päättäisi varsinaisesta palveluverkosta.

Vastaava lääkäri antaisi ohjeita siitä, mitä ja millä tavoin terveydenhuollon palveluja yksittäiselle potilaalle, potilasryhmälle tai väestölle annetaan, niin että varmistetaan palveluiden sisällöllinen asianmukaisuus, vaikuttavuus, laatu ja turvallisuus. Vastaava lääkäri antaisi ohjeita myös siitä, miten julkista palveluvalikoimaa sovelletaan, mukaan lukien minkälaisilla indikaatioilla ja menetelmillä potilaita eri tilanteissa hoidetaan.

Esityksessä ehdotetaan, että 1. lakiehdotuksen 12 b §:ssä mahdollistettaisiin, että hyvinvointialue voi hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta nykyistä laajemmin hoidon tarpeen arviointia erikoissairaanhoidossa. Mikäli hyvinvointialue osana hankintaansa sopisi yksityisen palveluntuottajan tekevän myös hoidon tarpeen arvioinnin ja hoitoon ottamisen 12 b §:ssä esitetyllä tavalla, tulisi vastaavan lääkärin osana tehtäviään ohjeistaa, seurata ja valvoa yhdenvertaisuuden, laadun, potilasturvallisuuden, vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden toteutumista tässä toiminnassa.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/f387808c-8cde-4f4a-b688-87ecef6dd966

Yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet 2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:2. Saatavilla

Vastaavalla lääkärillä on keskeinen rooli myös palvelutarjonnan mukauttamisessa taloudellisiin resursseihin, eli toiminnan priorisoinnissa. Vastaavan lääkärin tulisi toiminnassaan noudattaa palveluvalikoiman periaatteita sekä ottaa huomioon terveydenhuollon sisältöä koskevat viranomaissuositukset ja ohjeet. Lakisääteinen sisältöohjauksen instrumentti on terveydenhuoltolain 7 §:ssä tarkoitetut sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemat yhtenäisen hoidon perusteet, joilla ohjataan hoidonporrastusta sekä hoidon, toimenpiteiden ja leikkausten kriteereitä ja toteuttamista erikoisala- ja potilasryhmäkohtaisesti.Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut vuonna 2025 Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tehtävän koordinoida kiireettömän yhtenäisen hoidon perusteiden päivittämisen. Terveydenhuoltolain 7 a §:ssä säädetään palveluvalikoimasta eli edellytyksistä terveydenhuollon palveluiden tai menetelmien sisältymiseen Suomessa julkisesti rahoitettuun terveydenhuoltoon. Sääntelyä ollaan uudistamassa (Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteita koskevaksi lainsäädännöksi, HE 90/2026 vp, ks. myös jakso 11.1)

Vastaava lääkäri voisi tarvittaessa päättää pykälän 2 momentin mukaan myös yksittäisen potilaan hoidosta. Tarkoitus ei ole, että vastaava lääkäri vastaisi jokaisen yksittäisen potilaan tai potilasryhmän hoidosta yksityiskohtaisesti, vaan lähtökohtaisesti tämä toteutuisi hoitavien lääkärien ja eri potilasryhmien ja erikoisalojen toimesta ammatillisen osaamisen pohjalta. Kuitenkin vastaava lääkäri voisi tarvittaessa päättää yksittäisen potilaan hoidosta esimerkiksi harvinaisissa ja monimutkaisissa tilanteissa, jossa joudutaan punnitsemaan yksittäisen potilaan tutkimuksen ja hoidon kokonaisuutta suhteessa eettisiin, taloudellisiin ja juridisiin näkökulmiin lääke- ja hammaslääketieteellisten näkökulmien lisäksi. Kyseessä voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa kansallisen palveluvalikoiman sisältö on epäselvä tai jossa harkittaisiin potilaan vaativan hoidon toteuttamista ulkomailla, kun sitä ei Suomessa ole tarjolla. Vastaava lääkäri voisi päättää yksittäisen potilaan hoidosta, jotta pystyttäisiin varmistamaan hyvinvointialueen terveydenhuollon yhdenvertaisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus eri potilaiden ja potilasryhmien välillä.

Näin esimerkiksi vähähyötyisten tutkimusten ja hoitojen karsiminen hyvinvointialueen toiminnasta sekä toiminnan vaikuttavuuden jatkuva kehittäminen voitaisiin varmistaa. Yksittäisellä hyvinvointialueella toimivat ammattilaiset eivät voisi vastaavan lääkärin päätöksen vastaisesti hoitaa potilasta esimerkiksi menetelmällä, joka ei kuulu palveluvalikoimaan tai jolle olisi tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto. Tältä osin vastaava lääkäri pystyisi ohjeillaan myös rajoittamaan hyvinvointialueella yksittäisten ammattilaisten autonomiaa. Jos vastaava lääkäri päättäisi tietyn yksittäisen potilaan hoidosta, olisi vastaava lääkäri virkavastuussa tekemästään hoitopäätöksestä, ja tämä voisi rajoittaa erilaista hoitopäätöstä kannattaneen hoitaneen lääkärin virkavastuuta. Potilaan hoitoon voi kuitenkin osallistua useita lääkäreitä hoidon eri vaiheissa ja osa-alueissa, ja kukin hoitava lääkäri on virkavastuussa tekemiensä hoitopäätösten ja antamansa hoidon osalta, eivätkä vastaavan lääkärin tekemät hoitopäätökset tarkoittaisi sitä, ettei muilla hoitoon osallistuvilla olisi virkavastuuta omasta toiminnastaan. (Ks. lisää 12.6 Virkavastuu)

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että vastaava lääkäri vastaisi terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden yhteensovittamisesta hyvinvointialueella. Vastaavan lääkärin tulisi edistää sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota hyvinvointialueella sekä kehittää hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä yhdessä muiden viranhaltijoiden kuten sosiaalihuollon ja hoitotyön edustajien kanssa. Yhteensovittamiseen liittyviä tehtäviä voi olla myös muilla hyvinvointialueen toimijoilla. Vastaavan lääkärin tulisi toiminnassaan tehtäviensä osalta edistää hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä. Näihin yhteensovittamisen tehtäviin sisältyisi yhteensovittaminen perustason ja erityistason palveluiden välillä sekä terveydenhuollon ja sosiaalihuollon ja pelastustoimen välillä. Lisäksi yhteistyötä tulisi edistää esimerkiksi hyvinvointialueen terveydenhuollon toiminnan osalta suhteessa kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävien kanssa. Hyvinvointialueiden välisen yhteistyön edistäminen sisältäisi vastaavan lääkärin tehtävien osalta muun muassa hyvinvointialueiden kahden- tai monenvälisen, yhteistyöaluetasoisen ja valtakunnallisen yhteistyön. Täten vastaavalla lääkärillä olisi tehtäviensä osalta merkittävä vastuu muun muassa järjestämislain 36 §:n mukaisen yhteistyösopimuksen valmistelussa sekä muualla säädetyn, esimerkiksi erikoissairaanhoidon keskittämisestä sopimisessa sekä sen toimeenpanossa, seurannassa ja valvonnassa.

Ehdotetun 5 momentin mukaan vastaava lääkäri vastaisi sote-valvontalain 23 §:ssä tarkoitetusta palvelunjärjestäjän omavalvonnasta 1, 2 ja 4 momentissa säädettyjen tehtäviensä osalta. Mainitun 23 §:n mukaan palvelunjärjestäjän, eli tässä tapauksessa hyvinvointialueen, on varmistettava omavalvonnalla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviensä lainmukainen hoitaminen. Palvelunjärjestäjän on valvottava toimintaansa siten, että sosiaali- ja terveydenhuolto on sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaista kuin asiakkaiden ja potilaiden tarve ja turvallisuus edellyttävät. Palvelunjärjestäjän on otettava toiminnassaan huomioon, että sosiaalihuollon asiakkaiden ja potilaiden palvelut toteutetaan yhdenvertaisesti. Palvelunjärjestäjän omavalvontaan kuuluu valvoa oman palvelutuotannon lisäksi eri palveluntuottajien kanssa tekemiensä sopimusten noudattamista sekä ohjata ja valvoa yksityisiä palveluntuottajia ja näiden alihankkijoita jatkuvasti palveluja tuotettaessa. Palvelunjärjestäjän on varmistettava omien sekä hankkimiensa palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus ja laatu. Palvelunjärjestäjän on seurattava myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen henkilöstön riittävyyttä sekä tilojen ja laitteiden turvallisuutta ja soveltuvuutta palvelujen toteuttamisessa.

Vastaavan lääkärin tehtäviin kuuluisi 1, 2 ja 4 momentissa säädettyjen terveydenhuollon sisältöön kuuluvien tehtäviensä osalta valvoa hyvinvointialueen omien sekä muiden hyvinvointialueiden kanssa yhteistyössä toteutettujen, hankittujen ja palvelusetelillä toteutettujen palvelujen erityisesti saatavuutta, jatkuvuutta, turvallisuutta ja muuta laatua. Tehtäviin sisältyisi eri palveluntuottajien kanssa tehtyjen sopimusten noudattamisen ohjaus ja valvonta sekä tarvittaessa myös palveluntuottajien alihankkijoiden ohjaus ja valvonta siltä osin kuin kyse on vastaavalle lääkärillä pykälässä säädetyistä tehtävistä.

Vastaava lääkäri ei kuitenkaan olisi yksin vastuussa kokonaan sote-valvontalain 23 §:n mukaisesta järjestäjän omavalvonnasta, vaan vain siltä osin, kuin pykälässä tai mahdollisesti lisäksi hallintosäännössä on hänelle tehtäviä osoitettu. Tehtävien jakautumisesta organisaatioiden johdon eri tasoilla on kirjoitettu 1 momentin perusteluissa. Kyseessä olisi nimenomaan 23 §:ssä tarkoitettu palvelunjärjestäjän omavalvonnan tehtävä, joka kohdistuisi järjestäjän näkökulmasta samalla tavoin sekä hyvinvointialueen omaan palvelutuotantoon että hankittuihin palveluihin. Vastaavan lääkärin tehtäviin ei kuuluisi pykälän perusteella olla vastuussa hyvinvointialueen oman palvelutuotannon omavalvonnasta eri palveluyksiköissä. Sote-valvontalain 10 §:n 4 momentin mukaan palveluntuottajan on nimettävä palveluyksikköön vastuuhenkilö tai eri palvelualoille vastuuhenkilöitä, joiden on johdettava palvelutoimintaa ja valvottava, että palvelut täyttävät niille säädetyt edellytykset koko sen ajan, kun palveluja toteutetaan. Vastuuhenkilöllä on oltava toiminnan edellyttämä, asianmukainen koulutus, kokemus ja ammattitaito. Toimiessaan palveluntuottajana hyvinvointialueen on sote-valvontalain 10 §:n mukaisesti nimettävä esimerkiksi hallintosäännössään palveluyksikköönsä vastuuhenkilö tai eri palvelualoille omavalvonnasta vastaavia vastuuhenkilöitä. Vastaava lääkäri ei siis ehdotettavan pykälän nojalla olisi tällainen palvelutuotannon omavalvonnan vastuuhenkilö. Palveluntuottajan omavalvonnasta voisivat hyvinvointialueella vastata esimerkiksi eri toimi-, vastuu- tai palvelualueella tai muussa määritetyssä toiminnossa toimivat nimetyt henkilöt.

Hyvinvointialueella voitaisiin pykälän 6 momentin nojalla hallintosäännössä tai sen nojalla siirtää pykälässä säädetyn tehtävän käytännön toteuttamiseen liittyvää toimivaltaa, eli siihen liittyviä tehtäviä ja vastuita muille hyvinvointialueeseen palvelusuhteessa oleville viranhaltijoille. Sääntelyn nojalla siis voitaisiin esimerkiksi siirtää esimerkiksi tarkempien potilaaksi ottamiseen, hoidon porrastukseen ja hoitokäytäntöihin liittyvän ohjeistuksen laatimiseen liittyviä tehtäviä. Siirtämisestä hallintosäännössä tai sen nojalla tarkoitettaisiin, että hyvinvointialueen hallintosäännössä voitaisiin määrätä tehtäviä toiselle viranhaltijalle, tai määrätä, että vastaava lääkäri voisi itse siirtää omia tehtäviään osittain muulle viranhaltijalle. Vastaavan lääkärin lakisääteistä toimivaltaa ei kuitenkaan voisi siirtää kokonaan tai niin merkittävissä osin muille viranhaltijoille siten, että hän ei pysty toimimaan terveydenhuollon sisällöllisen kokonaisuuden ylimpänä johtajana, ohjaajana ja valvojana.

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 22 §:n 1 momentin mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä ja laillistettu hammaslääkäri hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Siltä osin kuin kyse olisi taudinmääritykseen ja hoitoon liittyvistä tehtävistä, toimivallan siirtoa ei voisi tehtävien luonteen vuoksi tehdä muille kuin laillistetulle lääkärille tai laillistetulle hammaslääkärille.

Pykälässä säädettäisiin siitä, mitkä ovat vastaavan lääkärin lakisääteiset tehtävät. Estettä ei ole sille, että hyvinvointialue antaa muitakin tehtäviä vastaavalle lääkärille hallintosäännössään.

Vastaava lääkäri voi tarvita tehtäviensä hoitamiseksi tietoja siitä, miten yksittäisen potilaan tai potilasryhmien kohdalla hoitoa on toteutettu. Tämä sisältää tarvittaessa yksittäisten potilaiden potilastietojen tarkastelun. Vastaava lääkäri voi esimerkiksi havaita, että tietyssä yksikössä esiintyy potilasturvallisuuteen vaikuttavia käytänteitä tai että alueella esimerkiksi suoritetaan poikkeuksellisen paljon tiettyjä leikkauksia verrattuna muihin hyvinvointialueisiin, mikä voi nostaa esiin tarpeen selvittää, miten leikkauksia koskevia kriteerejä noudatetaan alueella. Lisäksi ehdotetun 2 momentin nojalla vastaava lääkäri voi tarvittaessa ottaa itselleen päätöksen tietyn potilaan hoidosta. Tarve saada potilastietoja ulottuu myös hyvinvointialueelle palveluja tuottavan yksityisen palveluntuottajan potilastietoihin, sillä hyvinvointialueen on voitava varmistua siitä, että myös palveluja hankittaessa noudatetaan samoja laatuun ja muihin järjestämiseen liittyviä vaatimuksia, mukaan lukien ehdotetussa järjestämislain 12 b §:n 1 momentissa tarkoitettujen ohjeiden ja määräysten noudattaminen.

asiakastietolaki

asiakastietoasetus

Lakipohja oikeuteen nähdä tällaisia tietoja on sote-järjestämislain 58 § sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettu laki (703/2023), jäljempänä, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annettu sosiaali- ja terveysministeriön asetus (457/2024), jäljempänäsekä sote-valvontalakiin valmistelussa oleva täsmennys koskien oikeutta käyttää tietoja omavalvonnan toteuttamiseksi. Sote-järjestämislain 58 §:n mukaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä vastaava toimivaltainen viranomainen on luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 tarkoitettu rekisterinpitäjä sen järjestämisvastuulle kuuluvassa toiminnassa syntyneille sekä sille kuntien ja kuntayhtymien hallinnasta siirtyneille sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastiedoille. Hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja tuottavan yksityisen palveluntuottajan on tallennettava asiakas- ja potilastiedot hyvinvointialueen asiakas- ja potilasrekistereihin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain mukaisia valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja tai muita teknisiä rajapintoja käyttäen. Yksityisen palveluntuottajan on varmistettava asiakas- ja potilastietojen virheettömyys ennen tietojen tallentamista.

Asiakastietolain 9 §:n 1 momentin mukaan oikeuden käyttää asiakastietoja on perustuttava sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön ja muun asiakastietoja käsittelevän henkilön työtehtävään ja annettavaan palveluun siten, että henkilöllä on oikeus käyttää vain työtehtävissään tarvitsemiansa välttämättömiä asiakastietoja. Asiakastietojen käsittelyn perusteena on oltava tietoteknisesti varmistettu asiakas- tai hoitosuhde tai muu asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvä tehtävä. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu samanaikaisesti tämän hallituksen esityksen kanssa hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain ja Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 §:n muuttamisesta (STM170:00/2025), jonka yhteydessä sote-valvontalaissa täsmennetään sääntelyä koskien palvelunjärjestäjällä oikeutta saada ja käyttää salassapitosäännösten estämättä omavalvonnan toteuttamiseksi välttämättömiä asiakastietoja. Vastaavan lääkärin oikeus käsitellä tietoja perustuisi tämän täsmennettävän sääntelyn lisäksi asiakastietolain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettuun muuhun asiakkaan sosiaali- ja terveyspalvelun järjestämiseen ja toteuttamiseen liittyvään tehtävään, eli siis hänelle laissa tai muuten annettuihin johtamis-, ohjaus- ja valvontatehtäviin. Lisäksi yksittäistapauksessa oikeus saada tietoja perustuisi myös hoitosuhteeseen.

Asiakastietolain 9 §:n 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään, mitä tietoja ammattihenkilöt ja muut asiakastietoja käsittelevät henkilöt työtehtävänsä ja annettavan palvelun perusteella saavat käyttää. Valtuutuksen nojalla on annettu asiakastietoasetus, jonka 3 §:ssä säädetään terveydenhuollon henkilöstön työtehtävistä, 5 §:ssä käyttöoikeudesta potilastietoihin laaja-alaisessa terveyspalvelun järjestämisen ja toteuttamisen työtehtävässä ja 24 §:ssä sosiaali- ja terveyspalveluiden johtamisen työtehtävässä. Erikseen vielä arvioidaan, edellyttääkö asiakastietoasetuksen sääntely täsmentämistä.

Voimassa olevassa terveydenhuoltolain 57 §:n 3 momentissa säädetään hyvinvointialueen velvoitteesta olla tarpeenmukainen henkilöstö julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten. Velvoitteesta ehdotetaan säädettävän jatkossa sote-järjestämislain 8 §:n 2 momentissa. Voimassa olevassa 57 §:n 3 momentissa säädetään myös siitä, että henkilön, jonka tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttäminen, on oltava virkasuhteessa hyvinvointialueeseen. Säännös kumottaisiin tarpeettomana, koska hyvinvointialuelain 92 §:n 2 momentissa on vastaava säännös. Mainitun 2 momentin mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Jatkossa 57 §:ssä säädettäisiin siten ainoastaan vastaavan lääkärin tehtävistä.

Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi otsikosta ” Vastuu toimintayksikön terveyden- ja sairaanhoidosta” pykälän uutta sisältöä kuvaavammaksi otsikoksi ”Vastaava lääkäri”.

8

Lakia alemman asteinen sääntely

Vastaavan lääkärin tehtävänkuva edellyttää käyttöoikeuksia hyvinvointialueen potilastietoihin. Asiakastietoasetuksen (457/2024) sääntelyn riittävyyttä tulee mahdollisesti tarkastella.

9

Voimaantulo

Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1.1.2027.

Terveydenhuoltolain 57 §:ään ehdotettavat muutokset johtavat siihen, että hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän hallintosäännöt olisi muutettava vastaamaan hyvinvointialueen vastaavasta lääkäristä annettavaa uutta sääntelyä. Ehdotettavan siirtymäsäännöksen mukaan hyvinvointialueilla ja HUS-yhtymällä olisi kuusi kuukautta aikaa hallintosääntöjen päivittämiseen.

10

Toimeenpano ja seuranta

Ehdotettujen säännösten toimivuutta on tarkoitus seurata erityisesti osana hyvinvointialueesta annetussa laissa sekä sote-järjestämislaissa säädettyjä ministeriöiden ja hyvinvointialueiden välisiä neuvottelumenettelyjä sekä muita hyvinvointialueiden seurantaan liittyviä lakisääteisiä menettelyjä.

11

Suhde muihin esityksiin

11.1

Esityksen riippuvuus muista esityksistä

Esitys liittyy eduskunnalle 13.5.2026 annettuun hallituksen esitykseen eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoiman periaatteita koskevaksi lainsäädännöksi, HE 90/2026 vp). Tämän esityksen 1. lakiehdotuksen 12 b §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 2. lakiehdotuksen 57 §:n 3 momentissa ehdotetaan viitattavan palveluvalikoiman periaatteisiin. Palveluvalikoiman periaatteista säädetään jo voimassa olevassa terveydenhuoltolain 7 a §:ssä. Perustuslakivaliokunta on mainitusta esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 51/2026 vp) katsonut, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee täsmentää terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolain sääntelyä siten, että niistä käyvät selvästi ilmi palveluvalikoiman periaatteita soveltavat tahot. Valiokunta toteaa lausunnossaan, että sen saaman selvityksen valossa merkittävänä on tältä osin pidettävä erityisesti vastaavan lääkärin tekemiä päätöksiä. Mainitun hallituksen esityksen ja tämän hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyssä on arvioitava tarve yhteensovittaa esityksiin sisältyvät terveydenhuoltolain sääntelyt.

Valmistelussa oleva hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sosiaalihuoltolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi sisältää ehdotuksen sosiaalihuollon palvelutarpeen arvioinnin käsitteen muuttamisen tuen tarpeen arvioinniksi, mikä tulee ottaa huomioon ehdotettavan 12 a §:n sanamuodoissa, jos eduskunta hyväksyy edellä mainitun lakiesityksen. Kyseisessä luonnoksessa hallituksen esitykseksi ehdotetaan säädettävän sosiaalihuollosta vastaavasta viranhaltijasta. Sääntelyllä on yhteys tämän esityksen 1. lakiehdotuksen 8 §:n 3 momentin johtamista koskevaan ehdotettuun sääntelyyn sekä 2. lakiehdotuksen 57 §:n vastaavaa lääkäriä koskevaan sääntelyyn.

11.2

Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy valtion vuoden 2027 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lupa- ja valvontaviraston rahoitukseen lisätään vuonna 2027 yhteensä 50 000 euroa momentille 28.40.04.

12

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

12.1

Itsehallinto

Perustuslain 121 §:n 4 momentin nojalla itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään lailla. Säännöksellä on ilmaistu mahdollisuus järjestää kuntia suurempia itsehallintoalueita itsehallinnon periaatteiden mukaisesti (HE 1/1998 vp, s. 176/II). Perustuslakivaliokunta on todennut perustuslain 121 §:n 1 momentin muodostavan yhdessä perustuslain 121 §:n 4 momentin kanssa kokonaisuuden (ks. PeVL 20/2013 vp, s. 9/II). Kuitenkaan perustuslain 121 §:n 4 momentista tai sen esitöistä ei ole luettavissa samanlaisia vaatimuksia maakuntien itsehallinnolle kuin perustuslain 121 §:n 1—3 momentista kunnan asukkaiden itsehallinnolle (PeVL 26/2017 vp, s. 20).

Nyt ehdotettava sääntely vähentää yksityisen palveluntuottajien käyttöön liittyviä säädösperustaisia rajoitteita. Esitys laajentaa siten hyvinvointialueen mahdollisuuksia tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja parhaaksi katsomallaan tuotantorakenteella myös yksityisiä palveluntuottajia hyödyntäen. Voidaan arvioida, että erityisesti riittävään omaan palvelutuotantoon sekä hoidon tarpeen arviointiin liittyvät ehdotukset voivat johtaa siihen, että palvelutuotantoa voitaisiin ulkoistaa jossain määrien aiempaa laajempina sekä tarkoituksenmukaisempina kokonaisuuksina. Tämä voisi osaltaan johtaa siihen, että hyvinvointialueilla olisi aiempaa enemmän keinoja vähentää epätarkoituksenmukaista vuokratyövoiman käyttöä.

Vastaavaa lääkäriä koskeva sääntely olisi luonteeltaan aluevaltuuston toimivaltaan perustuvasta pääsäännöstä poikkeavaa siinä mielessä, että laissa säädettäisiin tietystä hyvinvointialueen viranhaltijasta, jolla olisi suoraan laista johdettava itsenäinen toimivalta. Tämän voi nähdä olevan jännitteisessä suhteessa hyvinvointialueen itsehallintoon. Ehdotettava sääntely ei kuitenkaan tässä suhteessa poikkea merkittävästi voimassa olevasta terveydenhuoltolain 57 §:n sääntelystä (vrt. KHO 2024:124). Lisäksi jännitteistä suhdetta lieventää se, että aluevaltuusto voisi tietyissä rajoissa määrätä vastaavan lääkärin toimivallan määräytymisestä hallintosäännössä. Hyvinvointialueen itsehallinnon näkökulmasta merkityksellistä on myös se, että jäljempänä kuvatuin tavoin vastaavan lääkärin toimivaltaa voi pitää edellytyksenä sille, että hankintoja koskevia rajauksia voidaan purkaa nyt esitettävällä tavalla.

Kokonaisuutena arvioiden nyt ehdotettavan sääntelyn voidaan arvioida parantavan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia päättää omasta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantorakenteestaan ja siten edistävän hyvinvointialueiden itsehallinnon toteutumista.

12.2

Riittävä oma palvelutuotanto

Perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädetään julkisen vallan velvollisuudesta turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut jokaiselle ja edistää väestön terveyttä. Julkisella vallalla on myös perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisvelvollisuus (PL 22 §). PL 19 §:n 3 momentin sääntely tarkoittaa, että palvelujen tulee olla saavutettavissa kaikille riippumatta yksilön taustasta, asuinpaikasta tai taloudellisesta asemasta. Säännös viittaa perustuslakivaliokunnan mukaan yhtäältä sosiaali- ja terveydenhuollon ehkäisevään toimintaan ja toisaalta yhteiskunnan olosuhteiden kehittämiseen julkisen vallan eri toimintalohkoilla yleisesti väestön terveyttä edistävään suuntaan. Kysymys PL 19 §:n 3 momentissa on etenkin palvelujen saatavuuden turvaamisesta. Palvelujen järjestämistapaan ja saatavuuteen vaikuttavat kuitenkin välillisesti myös muut perusoikeussäännökset, kuten yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto. Lisäksi perustuslain 19 §:n 3 momentissa käytetyllä sääntelyvaraustyypillä ("sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään") on haluttu korostaa lainsäätäjän rajoitettua, perustuslain ilmaisemaan pääsääntöön sidottua liikkuma-alaa (PeVM 25/1994 vp, s. 6/I). (PeVL 17/2021 vp s.17/69–70)

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että vaikka perustuslain 19 §:n 3 momentin säännöksessä viitataan nimenomaan julkisella vallalla olevaan turvaamisvelvoitteeseen, ei se kuitenkaan estä sosiaali- ja terveyspalvelujen toteuttamista myös muiden kuin julkisen vallan toimesta. Perusoikeusuudistuksen perusteluiden mukaan PL 19.3 §:ssä ei määritellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistapaa. Siten se ei edellytä, että julkisyhteisöt itse huolehtisivat kaikkien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta. Samoin jo perusoikeusuudistusesityksessä lähdettiin siitä, ettei perustuslainsäännös sido sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä silloiseen lainsäädäntöön. Toisaalta säännöksestä kuitenkin seuraa, että lainsäädännöllä on huolehdittava riittävien palvelujen turvaamisesta. (HE 309/1993 vp, s. 71/II) Vastaava kanta on sittemmin toistettu useita kertoja perustuslakivaliokunnan käytännössä (ks. PeVL 26/2017 vp, s. 32, PeVL 63/2016 vp, PeVL 67/2014 vp ja PeVL 41/2010 vp).

Valinnanvapauslakiehdotusta arvioidessaan perustuslakivaliokunta katsoi, että julkisella vallalla on perustuslain 19 §:stä seuraava velvollisuus ylläpitää riittävästi omaa tuotantoa sen varmistamiseksi, että se voi kaikissa tilanteissa turvata jokaiselle riittävät ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä tarvittaessa välittömästi puuttua korvaavan palvelutuotannon keinoin mahdollisiin palveluiden saatavuutta vaarantaviin tilanteisiin. (PeVL 15/2018 vp, s. 16 ja 18). Sote-uudistusta koskeneessa lausunnossaan valiokunta kuitenkin totesi, ettei perustuslaista ei johdu tarkkoja rajoja oman tuotannon määrälle tai sen toteuttamisen tavoille. Valiokunnan mielestä oleellista on varmistaa lainsäädännössä se, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävän saatavuuden. (PeVL 17/2021 vp s.17/70, ks. myös PeVL 49/2025 vp). Valiokunta on myös todennut, että nykyinen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämismalli poikkeaa yksityisten palveluntarjoajien aseman ja tehtävien kannalta hyvin merkittävästi tuolloin (vuonna 2018) ehdotetusta valinnanvapausmallista ja täyttää perusratkaisuiltaan hyvin perustuslain 124 §:stä johtuvat vaatimukset (PeVL 17/2021 vp s.19/79, ks. myös PeVL 49/2025 vp). Edelleen perustuslakivaliokunta on todennut, että perustuslaista ei johdu, että julkisomisteisia yhteisöjä olisi lainsäädännössä kohdeltava sosiaali- ja terveyspalveluja järjestettäessä tai omaa tuotantoa määriteltäessä samalla tavoin kuin sellaisia yhteisöjä, joiden omistuspohja ja tarkoitus on erilainen. Asiassa merkitystä on muun muassa yhteisön määräysvallalla ja valvonnan ja ohjauksen järjestämisellä. Ehdotonta estettä julkisomisteisen yhteisön ehdotettua laajemmalle asemalle osana omaa tuotantoa ei valiokunnan mielestä ole, kunhan perustuslain 124 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät annettaessa julkisia hallintotehtäviä julkisomisteiselle yhteisölle (PeVL 17/2021 vp, kappale 88).

Nyt ehdotettava sote-järjestämislain 8 §:n sääntely poikkeaisi voimassa olevasta laista siten, ettei säännöksessä enää käytettäisi riittävän oman palvelutuotannon käsitettä, joka monitulkintaisuudestaan johtuen tekee säännöksen käytännön soveltamisesta haastavaa. Hyvinvointialueella tulisi kuitenkin edelleen olla palveluksessaan hyvinvointialueen toiminnan ja sen ohjaamisen edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä hallinnollinen ja muu henkilöstö. Lain 8 §:ään ehdotettavalla täsmennyksellä varmistettaisiin se, että hyvinvointialueella olisi muutakin palvelutoimintaan liittyvää ammattihenkilöstöä kuin vain se, mikä tarvittaisiin kuoriorganisaation kaltaiseen toiminnan hallinnointiin kilpailutuksia järjestämällä. Lisäksi säädettäisiin erikseen siitä, että hyvinvointialueella on oltava virkasuhteessa tarpeenmukainen henkilöstö julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten. Säännöksen perusteluissa on kuvattu tarkemmin niitä tilanteita, missä toiminnoissa hyvinvointialueella vähintään tulee olla palveluksessaan olevaa henkilöstöä järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi.

Hyvinvointialueen tulee sote-järjestämislain 8 ja 12 §:n nojalla huolehtia kaikissa tilanteissa järjestämisvastuunsa toteuttamisesta myös hankittujen palvelujen osalta. Vastaavalla tavalla kuin aiemminkin, nyt ehdotettavan sääntelyn perusteella olisi viime kädessä hyvinvointialueen omassa harkinnassa, miten ja minkälaisella palvelujen tuotantorakenteella ja minkälaisiin sopimuksiin perustuen se vastaa edellä mainittujen säännösten edellyttämään kokonaisuuteen siten, että hyvinvointialue voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävän saatavuuden perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa lausuntokäytännössä edellyttämällä tavalla. Hyvinvointialueen tulee huomioida toiminnan jatkuvuus ja erilaisten häiriötilanteiden hoitaminen sote-järjestämislain 15 §:ssä tarkoitetussa yksityisen palveluntuottajan kanssa tehtävässä sopimuksessa sekä 50 §:n mukaisessa varautumisessaan.

Hyvinvointialueella säilyy järjestämisvastuu myös siinä tilanteessa, että se hankkii palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta. Yksityisen palveluntuottajan on noudatettava julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja koskevia lakisääteisiä sisältö- ja laatuvaatimuksia. Hyvinvointialueen palvelunjärjestäjän on varmistettava omavalvonnalla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviensä lainmukainen hoitaminen sekä valvottava toimintaansa siten, että sosiaali- ja terveydenhuolto on sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaista kuin asiakkaiden ja potilaiden tarve ja turvallisuus edellyttävät. Palvelunjärjestäjän omavalvontaan kuuluu valvoa oman palvelutuotannon lisäksi eri palveluntuottajien kanssa tekemiensä sopimusten noudattamista sekä ohjata ja valvoa yksityisiä palveluntuottajia ja näiden alihankkijoita jatkuvasti palveluja tuotettaessa. Palvelunjärjestäjän on varmistettava omien sekä hankkimiensa palvelujen saatavuus, jatkuvuus, turvallisuus ja laatu. Edellä kuvattujen velvoitteiden asiallinen hoitaminen edellyttää hyvinvointialueelta vahvaa sopimusosaamista sekä riittävää panostusta omavalvontaan.

Kun hyvinvointialueen tuottamia palveluja ei perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan (PeVL 49/2025 vp, kappale 8) valtaosaltaan katsota julkisiksi hallintotehtäviksi, hyvinvointialueen käytettävissä olevia keinoja järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi ovat käytännössä oma palvelutuotanto, palvelujen hankinta hyvinvointialueen yksin tai yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa omistamalta yhtiöltä, palvelujen järjestäminen julkisoikeudellisessa yhteistoiminnassa joko lakisääteisesti tai vapaaehtoisesti sekä palvelujen hankkiminen puhtaasti yksityisiltä toimijoilta. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan perustuslaista ei johdu tarkkoja rajoja oman tuotannon määrälle tai sen toteuttamisen tavoille. Valiokunta on todennut, että oleellista on varmistaa lainsäädännössä se, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävän saatavuuden (PeVL 17/2021 vp, kappale 70, PeVL 49/2025 vp, kappale 5). Näin ollen hyvinvointialue arvioisi itse erilaisten tuotantotapojen välisen suhteen ja vastaisi siitä, että se pystyy vastaamaan järjestämisvastuun toteuttamisesta päättämällään palvelutuotantorakenteella sote-järjestämislain 8 ja 12 §:ssä edellytetyllä tavalla. Hyvinvointialueen palveluksessa olevan toiminnan edellyttämän henkilöstön määrä olisi siten sidoksissa myös siihen, että hyvinvointialue pystyy huolehtimaan palvelutuotannostaan kaikissa tilanteissa. Näin ollen hyvinvointialueen tulisi palveluja ulkoistaessaan varmistua lain 15 §:ssä tarkoitetun sopimisen sekä 50 §:ssä säädetyn häiriötilanteisiin varautumisen lisäksi siitä, että hyvinvointialue voi viime kädessä omalla palvelutuotannollaan vastata järjestämisvastuunsa toteutumisesta.

Niiltä osin kuin hyvinvointialueen tehtävissä on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta, tällaisen tehtävän hankkimisessa noudatetaan sote-järjestämislain 3 luvun sääntelyä kuten tähänkin asti. Perustuslakivaliokunta on edellä kuvatuissa aiemmissa lausunnoissaan todennut, että sote-järjestämislain 3 luvun sääntely täyttää perusratkaisuiltaan hyvin perustuslain 124 §:stä johtuvat vaatimukset. Edellä kuvattuun perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 17/2021 vp viitaten voidaan kuitenkin arvioida, että hyvinvointialueen oma sekä yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa harjoittama yhtiömuotoinen toiminta voi olla eri asemassa kuin puhtaasti yksityinen toiminta, kun hyvinvointialue arvioi omaa kykyään vastata palvelujen saatavuudesta kaikissa tilanteissa sote-järjestämislain 8 § ja 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Kuten edellä 8 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa sekä luvussa 2.2 on kuvattu, hyvinvointialuekonserniin kuuluvan yhteisön säädösperusteinen asema hyvinvointialueen omistajaohjauksen näkökulmasta poikkeaa merkittävästi muista yhteisöistä eikä sitä voine rinnastaa järjestämisvastuun toteuttamista arvioitaessa puhtaasti yksityisesti omistettuun palveluntuottajaan.

Ehdotetun sääntelyn perusteella hyvinvointialueen olisi mahdollista päättää tarkoituksenmukaisesta ja alueensa väestön tarpeiden mukaisesta palvelujen tuotantorakenteesta. Eri hyvinvointialueiden alueelliset olosuhteet ja väestön palvelutarpeet vaihtelevat, minkä vuoksi myös tarpeet ja mahdollisuudet hankkia palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta tai esimerkiksi julkisoikeudellisen yhteistoiminnan keinoin vaihtelevat hyvinvointialueittain, joten sääntelyn tulee mahdollistaa hyvinvointialueiden harkinta palvelujen tuotantotavan valinnassa mahdollisimman joustavasti. Toisaalta sote-järjestämislain 8 ja 12 §:n muodostama sääntelykokonaisuus varmistaa, että hyvinvointialueella on palveluksessaan toiminnan edellyttämä henkilöstö ja julkisen vallan käytön edellyttämä virkasuhteinen henkilöstö sekä estää sen, että hyvinvointialue ulkoistaisi järjestämisvastuutaan tai kokonaisuuteen nähden liian laajoja osia palvelutoiminnastaan. Ehdotetun sääntelyn arvioidaan siten täyttävän perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momentin, 6 §:n 1 ja 2 momentin ja 22 §:n edellyttämällä tavalla julkisen vallan velvollisuuden turvata jokaiselle riittävät ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä.

12.3

Päivystys

PL 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Siinä turvattu oikeus välttämättömään huolenpitoon kattaa oikeuden kiireelliseen sairaanhoitoon. Se on jokaiselle kuuluva subjektiivinen oikeus (ks. HE 309/1993 vp, s. 69, PeVL 59/2024 vp s.3/9, PeVL 41/2010 vp, s.6/I, PeVL 20/2004 vp s. 2/II).)  PeVM 25/1994 vp, s. 10/II; ks myös PeVL 31/1997 vp, s. 2/I; PeVL 18/2001 vp, s. 4/II).  Säännöksellä on myös läheinen kytkentä oikeutta elämään koskevaan 7 §:ään (HE 309/1993 vp, s. 19/I). Oikeus riittäviin terveyspalveluihin turvaa vakavimmissa tilanteissa tätä oikeutta (ks. PeVL 65/2014 vp, s. 4/II). Oikeus kiireelliseen sairaanhoitoon on eräs ihmisarvoisen elämän perusedellytyksiä turvaava tukijärjestelmä (HE 309/1993 vp, s. 69/II). Perustuslakivaliokunta on myös katsonut, että tällaiseen vähimmäistasoon kuuluu esimerkiksi terveyden ja elinkyvyn säilyttämisen kannalta välttämätön kiireellinen sairaanhoito (PeVL 73/2014 vp s. 2/II)

Voimassa olevan terveydenhuoltolain 50 §:n 6 momentin mukaan ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä saa ylläpitää Lapin hyvinvointialue Ivalossa, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Kuusamossa ja Kymenlaakson hyvinvointialue Kouvolassa. Lapin hyvinvointialue Kemissä ja Etelä-Savon hyvinvointialue Savonlinnassa saavat ylläpitää ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä tai vaihtoehtoisesti sellaista rajattua ympärivuorokautista erikoissairaanhoidon päivystystä, joka tukee sairaalan ja sen erikoissairaanhoidon vuodeosastojen toimintaa ja alueen hoitoketjuja, mutta ei kuitenkaan ole monierikoisalainen ympärivuorokautinen päivystys. Edellytyksenä ympärivuorokautisen päivystyksen ylläpidolle edellä mainituilla paikkakunnilla on, että palveluiden saavutettavuus edellyttää tällaisen päivystyksen ylläpitoa eikä väestön tarvitsemia kiireellisen hoidon palveluita voida riittävästi turvata ensihoitopalvelun ja muiden päivystysyksiköiden avulla. Lisäksi Pohjanmaan hyvinvointialue Pietarsaaressa ja HUS-yhtymä Raaseporissa saa ylläpitää ympärivuorokautista perusterveydenhuollon päivystystä, jos ylläpito tukee kielellisten oikeuksien toteutumista.

Edellä kuvattujen ympärivuorokautisten päivystysten ylläpito on säännöksen sanamuodon perusteella kunkin pykälässä mainitun hyvinvointialueen harkinnassa, mikäli pykälässä säädetyt edellytykset täyttyvät. Nyt ehdotettavan muutoksen säännöksessä mainitut hyvinvointialueet voisivat päättää, että ne hankkivat tällaisen päivystyksen ylläpidon yksityiseltä palveluntuottajalta. Hankinta on mahdollinen, mikäli sote-järjestämislain 3 luvussa säädetyt hankintojen edellytykset täyttyvät. Ehdotettua sääntelyä arvioitaessa on merkityksellistä, että sekä lainkohdassa mainitun päivystyksen ylläpito ylipäänsä että päivystyksen palvelujen hankinta yksityiseltä palveluntuottajalta on hyvinvointialueen mahdollisuus, ei velvoite. Kun palvelun hankinta edellyttää hyvinvointialueelta kahdenkertaista harkintaa palvelun ylläpidosta ja tuottamistavasta, voidaan olettaa, että hyvinvointialue on arvioinut huolellisesti tuottamistavan vaikutuksen hyvinvointialueen edellytyksiin toteuttaa järjestämisvastuunsa. Kuten muissakin hankinnoissa, hyvinvointialueen tulee sote-järjestämislain 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla varmistua siitä, että hankittavat palvelut ovat oltava sisällöltään, laajuudeltaan ja määrälliseltä osuudeltaan sellaisia, että hyvinvointialue pystyy huolehtimaan kaikissa tilanteissa järjestämisvastuunsa toteuttamisesta myös hankittavien palvelujen osalta.

Hallituksen käsityksen mukaan nyt ehdotettava päivystyksen ylläpitoon liittyvä sääntely ei muodostu ongelmalliseksi perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.

12.4

Hoidon tarpeen arviointi

Perustuslain 124 §:n 1 momentin mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi (tarkoituksenmukaisuusvaatimus) eikä siirto vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia (vaarantamattomuuden vaatimus). Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voi kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

Sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (HE 241/2041 vp s. 682) todetaan, että julkisessa terveydenhuollossa tehtävä ratkaisu siitä, saako henkilö julkisin varoin annettavaa hoitoa vai ei ja millaista hoitoa hänelle annetaan, liittyy perustuslain 19 §:n 3 momentissa säädettyyn julkisen vallan velvollisuuteen turvata, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tämä ratkaisu on ymmärrettävissä julkiseksi hallintotehtäväksi ja siihen liittyy esimerkiksi potilaan hoidon tarpeen arviointi. Toisaalta esityksen säätämisjärjestysperusteluissa todetaan (HE 241/2020 vp s. 1116), että terveydenhuollossa ei tehdä pääsääntöisesti hallintopäätöksiä ja hoidon tarpeen arvioinnin osalta on ollut käytännön toiminnassa jossain määrin epäselvää, miltä osin se on julkista hallintotehtävää, jota ei voida ilman lailla säätämistä antaa muun kuin viranomaisen hoidettavaksi. Tämän vuoksi voimassa olevan sote-järjestämislain 12 §:n 3 momentissa säädetään sen perustelujen mukaan selvyyden vuoksi, että hyvinvointialueen on vastattava palvelutarpeen arvioinnista hankkiessaan palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.

Perustuslakivaliokunta viittasi sote-uudistusta arvioidessaan edellisen vaalikauden maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitykseen todetessaan, että julkisen vallan (tuolloin ehdotettujen maakuntien) on kyettävä varmistamaan muun muassa se, että palvelutarpeen arviointi toteutuu yhdenmukaisten kriteerien ja menettelyjen mukaisesti (PeVL 26/2017 vp, s. 38—39). Valiokunta piti julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 3 momentissa osoitetun turvaamisvelvollisuuden ja myös hyvinvointialueiden järjestämistehtävän asianmukaisen hoidon kannalta sinänsä perusteltuna, että julkisen vallan vastuulle kuuluu erikoissairaanhoitoon pääsyä koskeva palvelutarpeen arviointi. Hoitoratkaisujen tekemisessä on kyse ennen muuta lääketieteellisestä arviosta. Valiokunta katsoi, että yksityisen palveluntuottajan hoidon tarpeen arviointia koskeva sääntely olisi voinut olla tuolloin hallituksen esityksessä esitettyä väljempikin (PeVL 17/2021 vp kappale 84).

Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella hoidon tarpeen arviointia koskevia säännöksiä muutettiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa (StVM 16/2021 vp, s. 38) siten, että hankintakiellon piiriin jäivät potilaan sairaalaan ottaminen, siihen liittyvä erikoissairaanhoidon tarpeen arviointi ja alustavan hoitosuunnitelman laatiminen. Näiden osalta ei kuitenkaan edellytetä, että tehtäviä hoitava lääkäri olisi virkasuhteessa hyvinvointialueeseen, vaan valintansa mukaan hyvinvointialue voi käyttää myös työsuhteisia henkilöitä.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan PeVL 49/2025 vp, että nykyisen sote-järjestämislain säätämistä koskevassa hallituksen esityksessä oli omaksuttu lähtökohta, jonka mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon kokonaisuudesta on vaikeaa erottaa sellaisia toimintoja, joihin eivät tulisi sovellettaviksi perustuslain 124 §:n vaatimukset. Sen vuoksi tuolloin ehdotettu sääntely oli päädytty toteuttamaan siten, että hyvinvointialueen hankkiessa yksityiseltä palveluntuottajalta sosiaali- ja terveyspalveluja on kaikkien yksityisen palvelutuottajan tuotettavaksi siirrettävien asiakkaalle annettavien palvelujen kohdalla täytyttävä perustuslain 124 §:ssä asetetut edellytykset, vaikkeivat kaikki yksityiseltä palveluntuottajalta hankittaviksi tulevat palvelut välttämättä olisikaan yksiselitteisesti julkisen hallintotehtävän hoitamista (HE 241/2020 vp, s. 1114). Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, ettei se lausunnossaan (PeVL 17/2021 vp) ole ottanut yleisesti kantaa siihen, missä määrin sosiaali- ja terveyspalveluissa on kyse julkisen hallintotehtävän hoitamisesta.

Perustuslakivaliokunta katsoi (PeVL 49/2025 vp, kappale 8), että nykyisessä sote järjestelmässä yksityisillä palveluntarjoajilla ei ole lakisääteisiä tehtäviä, joihin esimerkiksi sisältyisi hallinnollista päätöksentekoa. Yksityiset palveluntarjoajat sopivat hyvinvointialueiden kanssa sote-järjestämislain 12 §:ssä säädettyjen edellytysten mukaisesti ostopalvelusopimuksissa palveluista, joita ne tuottavat hyvinvointialueille näiden järjestämisvelvollisuuden täyttämiseksi. Perustuslakivaliokunnan mielestä ainakaan näin rajatuissa ostopalveluissa ei ole kyse julkisista hallintotehtävistä. Valiokunta korosti tarvetta arvioida kysymystä julkisen hallintotehtävän hoitamisesta eritellysti (ks. myös PeVL 47/2025 vp, kappale 50).

Potilaaksi ottamiseen erikoissairaanhoidossa kytkeytyy huomattavia intressejä niin palvelujen saatavuuden kuin niiden kustannustenkin kannalta. Potilaaksi ottamiseen liittyvä päätöksentekoa voidaan pitää osana hyvinvointialueen järjestämisvastuun ydinalueella olevaa palvelutarpeen arviointia. Edellä kuvatulla tavalla on kuitenkin pidettävänä jossain määrin epäselvänä, onko potilaaksi ottamiseen liittyvässä päätöksenteossa kyse sellaisesta julkisen hallintotehtävästä, jonka antamisessa muun kuin viranomaisen hoidettavaksi on täytyttävä perustuslain 124 §:n edellytykset. Toisaalta, kun palvelujen hankinnassa noudatetaan joka tapauksessa nykyisen sote-järjestämislain 3 luvun sääntelyn kokonaisuutta, ei perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö (PeVL 17/2021 vp, kappale 70 sekä PeVL 49/2025 vp, kappale 6) huomioon ottaen ole nähtävissä estettä sille, etteikö myös potilaaksi ottamista koskevaa päätöksentekoa voitaisi sinänsä ulkoistaa yksityiselle palveluntuottajalle esitetyllä tavalla myöskään siinä tapauksessa, että se jäsentyisi julkiseksi hallintotehtäväksi. Kuten edellä on todettu, perustuslakivaliokunta on katsonut, että sote-järjestämislain 3 luvun sääntely, jota ulkoistusta toteutettaessa on noudatettava, täyttää perusratkaisuiltaan hyvin perustuslain 124 §:stä johtuvat vaatimukset (PeVL 17/2021 vp s.19/79, ks. myös PeVL 49/2025 vp). Edelleen on huomioitava, että potilaaksi ottamista koskeva päätöksenteko voidaan eräin edellytyksin jo tällä hetkellä antaa yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi. Kun esitettävä muutos mahdollistaisi myös aiempaa kustannustehokkaampien kokonaisuuksien hankinnan (luku 2.3.), ja voisi osaltaan vähentää epätarkoituksenmukaista vuokratyövoiman käyttöä, voidaan arvioida, että esitettävä muutos täyttää PL 124 §:n tarkoituksenmukaisuusedellytyksen. Sote-järjestämislain 12 §:n systematiikassa kukin hyvinvointialue jokaisessa yksittäisessä hankintatilanteessa arvioi vielä erikseen, täyttyykö tarkoituksenmukaisuusedellytys kyseisessä hankinnassa.

Hyvinvointialueen vaikutusmahdollisuuksien turvaamiseksi sekä järjestämisvastuun toteuttamiseksi kaikissa tilanteissa voidaan kuitenkin pitää välttämättömänä, että vastinparina hankintakiellon väljentämiselle hyvinvointialueen vastaavaa lääkäriä koskevaa sääntelyä muutetaan nyt esitettävällä tavalla. Hoidon tarpeen arviointiin liittyvä päätöksenteko pysyy siten hyvinvointialueen vaikutusmahdollisuuksien piirissä etukäteen annettavien ohjeiden ja määräysten myötä. Lisäksi hyvinvointialue voi tarvittaessa tehdä yksittäisen potilaan kohdalla hoidon tarpeen arvion ja päätöksenteon itse, millä on olennainen merkitys sen varmistamisessa, että yksityinen palveluntuottaja noudattaa hyvinvointialueen antamia ohjeita ja määräyksiä.

12.5

Virkavastuu

Perustuslain 118 §:n 1 momentin mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Pykälän 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään. Virkavastuun on vakiintuneesti katsottu käsittävän sekä rikosoikeudellisen että vahingonkorvausoikeudellisen vastuun.

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi vastaavan lääkärin tehtäviä. Vastaavan lääkärin tehtävien sääntelyä voidaan arvioida perustuslain 118 §:n kannalta sen suhteen, millaisia tehtäviä hänelle osoitetaan ja miten virkavastuun on ajateltu toteutuvan.

Perustuslakivaliokunnan käytännössä virkavastuun toteutuminen on useimmiten ollut tarkastelussa näkökulmasta, jossa perustuslain 124 §:n mukaisesti julkinen hallintotehtävä annetaan muulle kuin viranomaiselle. Tässä esityksessä ei ole kyse tällaisesta asetelmasta, vaan vastaava lääkäri on hyvinvointialueen julkisen terveydenhuollon järjestämistehtäviä hoitava hyvinvointialueen viranhaltija.

Perustuslakivaliokunta on arvioinut lainsäädäntöä, jossa ehdotettiin säännöstä, jonka mukaan Maahanmuuttoviraston ylijohtaja olisi vastannut automaattista päätöksentekoa koskevasta menettelystä ja automatisoidusta yksittäispäätöksestä.  Perustuslakivaliokunta viittasi siihen, että säännösehdotuksella oli ilmeisesti tarkoitettu esityksessä huomioida perustuslakivaliokunnan aikaisemmin esittämä huomautus virkavastuun kohdentumisesta. Perustuslakivaliokunta viittasi perustuslain 2 §:n 3 momenttiin (julkisen vallan käytön lainalaisuusperiaate) ja 118 §:ään esitystä arvioidessaan ja totesi, että ehdotettu säännös kohdistaisi vastuun ainoastaan ylijohtajaan ja vahvistaa vastoin perustuslain 118 §:ää käsitystä siitä, että muut henkilöt kuin ylijohtaja eivät voisi olla virkavastuussa. Toisaalta ehdotuksessa jäi epäselväksi, mistä virkatoimista Maahanmuuttoviraston ylijohtaja itse asiassa vastaa ja mistä virkatoimista hän olisi tosiasiassa oikeudellisissa käytännöissä vastuuseen saatettavissa, kun päätökset tehdään tietojärjestelmässä automatisoidusti ilman välitöntä ja suoraa päätöskohtaista inhimillistä kontrollia.   Virkavastuun kohdistaminen viraston yleisjohtamisesta vastaavaan ylijohtajaan oli perustuslakivaliokunnan mielestä järjestelynä näennäinen ja keinotekoinen. Säännöksen muuttaminen siten, että virkavastuusääntely muodostuu tosiasioita vastaavaksi, oli edellytyksenä sille, että lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä (PeVL 7/2019 vp, s. 10 -11). Perustuslakivaliokunta on myös toisen tekoälyn käyttöä koskevan lakihankkeen yhteydessä katsonut, että vastuut on määriteltävä siten, että virkavastuu toteutuu tosiasiallisena seuraamusjärjestelmänä (PeVL 53/2025 vp, kappale 5).

Mainittuja perustuslakivaliokunnan lausuntoja on hallituksen käsityksen mukaan osin tulkittava niiden erityisessä asiayhteydessä, jossa pyritään kohdentamaan tekoälyn käyttöönottoa ja käyttöä koskevaa virkavastuuta, kun tekoäly tekee ihmisen puolesta hallintotoimia, eikä hallituksen käsityksen mukaan lausunnoista sinänsä voi tehdä esimerkiksi johtopäätöstä, että eri tehtäviin liittyvästä virkavastuusta viranomaistoiminnassa on sinänsä erikseen säädettävä. Pääosin yksittäisten viranhaltijoiden tehtävistä ei säädetä erikseen lailla, ja jos sääntelyä on, sitä on tyypillisesti ylimpään virkajohtamiseen liittyen. Hyvinvointialueiden osalta asia osin liittyy myös perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaiseen itsehallintoon ja siihen kuuluvaan itsehallintoon hallinnon järjestämisessä (ks. myös edellä alajakso ”12.1 Itsehallinto”). Hyvinvointialueiden osalta johtamista koskevaa erityissääntelyä on kuvattu jaksossa 2.6. Perustuslakivaliokunnan edellä viitatuista lausuntoista voi kuitenkin tehdä johtopäätöksen, että jos virkavastuun kohdentumisesta säädetään erikseen, se ei voi perustua näennäisiin ratkaisuihin. Tehtävistä säätämisellä on yhteys perustuslain 8 §:n mukaiseen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen toteutumiseen.

Tätä esitystä arvioidessa on huomattava, että vaikka vastaavan lääkärin tehtävistä säädettäisiin, ei se, että vastaava lääkäri ehdotetun säännöksen mukaan ”vastaisi” tietyistä asioista, tarkoittaisi, että hän olisi yksin virkavastuussa näistä asiakokonaisuuksista. Kuten yleensäkin johtamisjärjestelmissä, organisaation muilla tasoilla olevat johtajat ja yksittäiset viranhaltijat vastaisivat omista virkatoimistaan. Asiaa on selostettu pykälän säännöskohtaisissa perusteluissa. Vertailuna voidaan nostaa esiin hyvinvointialuelain 42 §:n 3 momentin hyvinvointialueen johtajaa koskeva sääntely. Sen mukaan hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa. On selvää, että hyvinvointialueella myös muut viranhaltijat hoitavat näihin kokonaisuuksiin liittyviä tehtäviä ja vastaavat tehtäviensä hoidosta omalla virkavastuullaan. Vastaavaa lääkäriä koskevan terveydenhuoltolain 57 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa on myös selostettu vastaavan lääkärin tehtävien luonnetta terveydenhuollon sisällöllisessä johtamisessa suhteessa hyvinvointialueen taloudelliseen ja hallinnolliseen johtamiseen.

Arvioidessa esitystä myös vastaavan lääkärin näkökulmasta – mukaan lukien tehtävien laiminlyönnistä mahdollisesti seuraava rikosoikeudellinen ja vahingonkorvausoikeudellinen virkavastuu – voidaan nostaa esiin, että ehdotettu sääntely on yleisesti ottaen yksityiskohtaisempaa kuin ylintä virkajohtamista yleensä koskeva sääntely, mukaan lukien mainittu hyvinvointialuejohtajaa koskeva sääntely. Tämä luo ennakoitavuutta siitä, mitä vastaavalta lääkäriltä odotetaan. Ehdotetun terveydenhuoltolain 57 §:n sääntelyn säännöskohtaisissa perusteluissa tuodaan esiin, että tarkoitus on täsmentää ja konkretisoida tehtäviä nykyiseen melko yleisluonteiseen sääntelyyn nähden, mutta ei varsinaisesti luoda uusia tehtäviä (ks. myös jakso 2.6 ja KHO 2024:124). Kokonaisuutena arvioiden hallituksen käsityksen mukaan vastaavaa lääkäriä koskeva sääntely ei ole ongelmallinen perustuslain 2 §:n 3 momentin, 8 §:n ja 118 §:n kannalta.

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Koska hyvinvointialueen riittävästä omasta palvelutuotannosta sekä hoidon tarpeen arvioinnista ehdotetaan säädettävän tavalla, joka laajentaa hyvinvointialueen liikkumavaraa suhteessa perustuslakivaliokunnan aiempaan näihin kysymyksiin liittyvään lausuntokäytäntöön, hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon. Lausuntoa on perusteltua pyytää ainakin sen arvioimiseksi, varmistaako ehdotettu sääntely sen, että vastuussa oleva järjestäjä voi kaikissa tilanteissa turvata sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden sekä sen arvioimiseksi, onko hoidon tarpeen arvioinnista ehdotettu aiempaa väljempi sääntely perustuslakivaliokunnan lausunnossa 17/2021 vp tarkoitetulla tavalla perustuslain kannalta mahdollinen.

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain muuttamisesta Laki terveydenhuoltolain 54 ja 57 §:n muuttamisesta