PERUSTELUT
Voimassa olevan lain mukaan ennakkoilmoitus on tarkoitettu välineeksi, jolla äänestäjä voi saada tietoa ehdokkaan vaalirahoituksesta jo ennen äänestyspäätöksen tekemistä — ennen varsinaista, vaalien jälkeen tehtävää ja kaikille valituille pakollista vaalirahoitusilmoitusta. Koska ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, sen tekee käytännössä vain osa ehdokkaista. Esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2015 ja 2019 ennakkoilmoituksen teki vain noin puolet ehdokkaista (VTV:n kertomusten mukaan 1200/2146 vuonna 2015 ja 1172/2468 vuonna 2019). Tämä heikentää lain alkuperäistä tavoitetta lisätä vaalirahoituksen avoimuutta juuri sillä hetkellä, kun tiedolla olisi äänestäjälle suurin merkitys.
Muuttamalla ennakkoilmoitus pakolliseksi kaikille ilmoitusvelvollisille turvataan se, että äänestäjillä on yhtäläisesti saatavilla tieto kaikkien ehdokkaiden vaalirahoitussuunnitelmasta ennen vaalipäivää, ei vain niiden ehdokkaiden osalta, jotka ovat halunneet ilmoituksen tehdä. Tämä parantaa vaalirahoituksen avoimuutta ja äänestäjien tiedonsaantia yhdenvertaisesti kaikkien ehdokkaiden kohdalla.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
11 §
Ennakkoilmoitus
Ehdokkaan sekä presidentinvaalissa ehdokkaan asettaneen puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamiehen on toimitettava Valtiontalouden tarkastusvirastolle ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta. Ennakkoilmoitus voidaan toimittaa aikaisintaan, kun vaalipiirilautakunnat ovat laatineet ehdokaslistojen yhdistelmän tai presidentinvaalin ehdokasluettelon, ja se on toimitettava viimeistään vaalipäivää edeltävänä päivänä. Ennakkoilmoitus sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista. Ennakkoilmoitus on tehtävä tarkastusviraston vahvistamalla lomakkeella.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.