Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Arvioinnin lähtökohdat
Viittomakieltä käyttävien oikeudet
Ahvenanmaan itsehallintolain muuttaminen
Saamelaiskäräjälain uudistuksen toimivuuden seuranta
(2)Eduskunta on hallituksen vuosikertomuksen 2025 liitteestä 3 ilmenevästi hyväksynyt perustuslakivaliokunnan ehdotuksesta kolme lausumaa. Lausumat koskevat viittomakieltä käyttävien oikeuksia (,,), Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista (,ja) ja saamelaiskäräjälain uudistuksen toimivuuden seurantaa (,).
(3)Viittomakielilaki tuli voimaan 1.5.2015. Lain hyväksymisen yhteydessä hyväksytyssä eduskunnan lausumassa edellytetään, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin sen turvaamiseksi, että viittomakieltä käyttävien oikeudet toteutuvat koko maassa siten kuin heidän kielellisiä oikeuksiaan koskevaa lainsäädäntöä laadittaessa on tarkoitettu.
(4)Hallituksen kertomuksessa on tehty selkoa muun muassa kertomusvuonna käynnistyneestä kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessista. Lisäksi selostetaan vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista tehtävää tutkimusta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ministeriön ulkopuolinen arvio vammaisuuden vuoksi tulkkausta tarvitsevien tulkkauksen toimivuudesta sekä lainsäädännön ja sen toimeenpanon kehittämistarpeista. Lisäksi tarkoituksena on tuottaa tarvittava tietopohja tulkkauspalveluiden kehittämistä koskevan päätöksenteon tueksi. Tutkimuksen on tarkoitus valmistua vuoden 2027 aikana.
(5)Perustuslakivaliokunnan mielestä sen saama selvitys osoittaa, että viittomakieltä käyttävien oikeuksia on valtioneuvoston toiminnassa pyritty edelleen edistämään. Toisaalta viittomakielisten oikeuksien toteutumisessa on valiokunnan saaman selvityksen perusteella edelleen ongelmia esimerkiksi tulkkauksessa ja sopivien asiointimuotojen kehittämisessä ja ylläpitämisessä sekä koulutuksessa ja työelämässä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös tietämyksessä viittomakielistä ja viittomakielisten oikeuksia koskevassa osaamisessa hallinnossa on puutteita. Valiokunta kiinnittääkin edelleen huomiota jo viittomakielilain säätämisen yhteydessä esillä olleisiin sekä valiokunnan sittemmin esiin nostamiin ongelmiin kielellisten oikeuksien toteutumisessa (ks. tarkemmin, kappaleet 7 ja 8, ks. myös, kappale 5).
(6)Perustuslakivaliokunnan mielestä lausuma on edelleen tarpeellinen, ja se tulee säilyttää.
(7)Eduskunnan lausumassa edellytetään, että hallitus ryhtyy pikaisiin toimiin Ahvenanmaan itsehallintolain kokonaisuudistuksen toteuttamiseksi.
(8)Hallituksen kertomuksessa on tehty selkoa itsehallintolain kokonaisuudistuksen vaiheista kertomusvuonna. Kertomusvuoden aikana oikeusministeriö asetti uuden itsehallintolakityöryhmän, joka on sittemmin saanut työnsä päätökseen. Lakiehdotusta on jatkovalmisteltu, ja tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syysistuntokauden 2026 aikana.
(9)Ahvenanmaan itsehallintolain säätämisjärjestyksestä on perustuslain 75 §:n mukaan voimassa, mitä siitä itsehallintolaissa erikseen säädetään. Itsehallintolain 69 §:n mukaan itsehallintolakia voidaan muuttaa tai se voidaan kumota taikka siitä voidaan tehdä poikkeuksia vain eduskunnan ja maakuntapäivien yhtäpitävin päätöksin. Eduskunnassa päätös on tehtävä siinä järjestyksessä kuin perustuslain muuttamisesta ja kumoamisesta on säädetty ja maakuntapäivillä siten, että sitä on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
(10)Itsehallintolain uudistaminen vaatii siten sekä eduskunnan että maakuntapäivien hyväksynnän. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tämä saattaa merkitä, että uudistusta voidaan tehdä vähittäin niin, että ensin uudistetaan itsehallintolaki niiltä osin, joista vallitsee yksimielisyys.
(11)Perustuslakivaliokunta toteaa lisäksi kiinnittäneensä huomiota kiireelliseen tarpeeseen huolehtia viranomaisten toimivaltuuksien sääntelyn kattavuudesta niin, että viranomaisten toimivaltuudet ovat selkeitä eikä sääntelyyn jää aukkoja (, kappale 9,, kappale 9). Valiokunta on jo aikaisemminkin pitänyt itsehallintolain muuttamista tältä osin hyvin tärkeänä (, kappale 8,, kappale 9).
(12)Itsehallintolain kokonaisuudistuksen valmisteluvaihe huomioon ottaen lausuma on edelleen tarpeellinen, ja se tulee säilyttää.
(13)Eduskunnan hyväksymässä lausumassa edellytetään, että hallitus seuraa tarkasti saamelaiskäräjälain toimivuutta ja vaikutuksia saamelaisten itsehallinnon toteutumiseen ja eri ryhmiin sekä tarvittaessa ryhtyy viipymättä asianmukaisiin lainsäädännöllisiin ja muihin toimenpiteisiin havaittujen ongelmien korjaamiseksi.
(14)Saamelaiskäräjälain uudistus tuli voimaan kertomusvuoden elokuun alussa. Perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan oikeusministeriö tukee ja seuraa lainmuutosten toimeenpanoa virkatyönä. Laajempi lainsäädännön toimivuuden arviointi on valtioneuvoston käsityksen mukaan perusteltua toteuttaa aikaisintaan joitakin vuosia sääntelyn voimaantulon jälkeen.
(15)Saamelaiskäräjälain uudistuksen toimivuuden seurantaa koskeva lausuma on edelleen tarpeellinen, ja se tulee säilyttää.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että tarkastusvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.