Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

TPA 22/2016 vp — Toimenpidealoite verkossa tapahtuvien rikosten esitutkinnan tehostamisesta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  TPA 22/2016 vp
TPA 22/2016 vpToimenpidealoite

Toimenpidealoite verkossa tapahtuvien rikosten esitutkinnan tehostamisesta

Asian kulku

Asiakirjan sisältö3 098 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnalle

Verkossa tapahtuvien sananvapausrikosten määrä on kasvanut voimakkaasti aivan viime vuosina. Vaikka jokaista kansalaista on suojeltava laittomilta uhkauksilta, kunnianloukkauksilta tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseltä, erityisen vakavaa on, että työtään tekevät journalistit, tutkijat ja viranomaiset joutuvat säännönmukaisesti vihakampanjan kohteiksi.

Väkivallalla uhkaamisen ja loukkaavien väittämien levittämisen tutkinta on osoittautunut vaikeaksi. Esitutkinta- ja syytekynnyksen ylittyminen on jäänyt tulkinnanvariseksi, mikä on johtanut siihen, että linja ei ole näissä rikoksissa ollut riittävän johdonmukainen.

Epäiltyjen verkkorikosten esitutkinta on tällä hetkellä hajautettu ympäri Suomea paikallisten poliisilaitosten harteille. Esitutkintaa tehdään siten paikallisten voimavarojen turvin osana päivittäistä rikostutkintaa. Epäilyjä tutkivien poliisien käytettävissä olevat resurssit ja osaaminen ovat vaihdelleet suuresti eri alueilla.

Tutkintaa vaikeuttaa se, että nimettömän uhkauksen tekijästä on vaikea saada tietoja. Osa epäillyistä on jäljitettävissä internetoperaattorin avulla, osa jää tuntemattomiksi. Rikosepäilyjen esitutkinta vie paljon poliisin resursseja, mutta tutkinta ei välttämättä ole riittävän tehokasta ja tuloksekasta.

Näiden rikosepäilyjen tutkimista voitaisiin tehostaa perustamalla Suomeen verkkorikoksiin, erityisesti sananvapausrikoksiin, erikoistunut yksikkö. Yksiköllä olisi korkea asiantuntemus rikosnimikkeiden erityispiirteistä ja riittävä osaaminen digitaalisilla välineillä tapahtuvan rikollisuuden tutkimisesta.

Tietoverkot eivät ole paikallisia, ja usein esitutkintaa käynnistettäessä ei ole tietoa siitä, missä mahdollinen epäilty asuu. Nykyisin asianomistaja tekee rikosilmoituksen oman paikkakuntansa poliisille, mutta ei ole erityisiä perusteita, miksi epäilyn tutkinta pitäisi järjestää uhrin asuinpaikan poliisin toimesta. Sen sijaan esitutkinta  voitaisiin  keskittää  yhdelle valtakunnalliselle erikoisyksikölle. Paikalliset poliisilaitokset tarjoaisivat virka-apua esimerkiksi kuulemisiin liittyen, mutta varsinainen esitutkinta voitaisiin tehdä yhdessä paikassa. Keskitetty erikoisyksikkö vapauttaisi muiden poliisien resursseja ja tehostaisi verkossa tapahtuvien rikosten esitutkintaa. Vastaavasti voitaisiin selvittää myös verkossa tapahtuvien petosrikosten tutkinnan keskittämistä samalla tavalla. Näin ollen uusia poliisiresursseja ei tarvita, vaan olemassa olevaa toimintaa organisoimalla voimavaroja vapautetaan toisaalta.

Lisää hyötyjä esitutkinnan keskittämisellä saataisiin, mikäli alueellisissa syyttäjänvirastoissa ainakin yksi syyttäjä erikoistuisi sananvapausrikoksiin. Näin myös syyteharkintaa saataisiin yhdenmukaistettua.

Tämän toimenpidealoitteen tarkoituksena on tukea sisäministeri Petteri Orpon johtamaa selvitystyötä verkkorikollisuuden tehokkaammaksi ehkäisemiseksi.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin verkossa tapahtuvien rikosten esitutkinnan tehostamiseksi ja sananvapausrikosten tutkinnan keskittämiseksi yhteen poliisin valtakunnalliseen erikoisyksikköön.

Allekirjoittajat

Timo HarakkaEnsimmäinen allekirjoittaja
Timo Harakka
Kansanedustaja · Jätetty 25.5.2016 · Helsinki
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 18.55·varmenna teksti