Eduskunnalle
Avioliittolain 85.1 §:n mukaan ositus voidaan toimittaa, kun avioeroa koskeva asia on vireillä käräjäoikeudessa tai kun avioliitto on purkautunut avioeron tai toisen puolison kuoleman johdosta. Jos kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, toimitetaan osituksen sijasta omaisuuden erottelu (AL 85.2 §). Leski on kuolinpesän osakas osituksen toimittamiseen saakka.
Osituksen tarkoituksena on purkaa avioliitossa puolisoiden välillä vallinnut aviovarallisuussuhde. Avioerotilanteessa tai puolison kuoleman aiheuttaman avioliiton purkautumisen seurauksena tapahtuvalle omaisuuden ositukselle tai omaisuuden erottelulle ei tällä hetkellä ole avioliittolain IV osan 1 luvussa säädetty minkäänlaista vanhentumisaikaa. Ositus on mahdollista suorittaa heti esimerkiksi avioeroasian tultua vireille, mutta sitä voidaan myös lykätä niin pitkään kuin osapuolet haluavat. Sama koskee lesken ja kuolleen puolison rintaperillisten välistä tilannetta.
Kaikki oikeudet vanhenevat lain mukaan jossakin erikseen säädetyssä ajassa (velat, perintöoikeus, kanneoikeudet yms.). Sillä on haluttu säilyttää kaikkien osapuolten oikeusvarmuus siihen, että vuosikymmenien päästä ei jouduta tilanteisiin, jossa passiivisena pysytellyt henkilö voi tulla esittämään vaatimuksia.
Esimerkkinä on perintökaaren 16.1 §: "Joka on saanut perinnön tai testamentin, saattakoon oikeutensa voimaan tässä luvussa säädetyllä tavalla viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta, tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien. Oikeus voi kuitenkin sen hakemuksesta, jolla on perillisen tai testamentin saajan ohella tai lähinnä hänen jälkeensä oikeus jäämistöön, määrätä, että tämän on saatettava oikeutensa voimaan tietyn, enintään vuoden pituisen määräajan kuluessa siitä, kun hänelle on annettu tieto määräyksestä."
Nykyinen käytäntö on siitä ongelmallinen, että erityisesti asetelma, joissa ositus jätetään tekemättä puolison kuoleman jälkeen, päädytään vuosien ja vuosikymmenten aikana hyvin hankaliin perintöoikeudellisiin tilanteisiin, kun osapuolet menevät esimerkiksi uudestaan naimisiin ja omaisuutta käytetään tai sitä häviää. Koska leski voi olla jopa rintaperillisiä nuorempi, niin osituksen lykkääminen lesken kuolemaan asti aiheuttaa pahimmillaan huomattavia ongelmia. Toisaalta on tilanteita, joissa ositusta ei haluta toimittaa, jotta joitakin oikeuksia, esimerkiksi lesken oikeutta nauttia kuolinpesän tuottoa, ei haluta katkaista ositusvaateella. Tällaisia tilanteita varten tulisi säätää mahdollisuus poikkeusmenettelyyn.
Määräajan säätäminen osituksen toimittamiselle selkiyttäisi nykyistä tilannetta ja estäisi todella monimutkaisten ositustilanteiden synnyn. Olen työssäni lakimiehenä joutunut satoihin tilanteisiin, joissa on jouduttu etsimään entistä puolisoa tai hänen oikeudenomistajiaan vuosikymmenten takaa, jotta perunkirjoitus tai perinnönjako on voitu suorittaa laillisesti. Osituskirjaa ei ole löytynyt tai sitä ei ole koskaan tehty. Ei ole ollut siis asiakirjaa, jonka perusteella olisi voitu osoittaa, ettei entinen puoliso ole enää kuolinpesän osakas. Jos osituksen vanhentumiselle olisi säädetty vanhentumisaika, ei tällaisia ongelmia olisi.
Osituksen vanhentumisajan säätämisen tarpeesta on puhuttu oikeustieteellisessä keskustelussa vuosia, mutta sen säätämistä lain tasolla ei ole edellisten hallitusten aikana saatu aikaiseksi missään vaiheessa. Esimerkiksi Helsingin yliopiston perhe-ja perintöoikeuden professori Urpo Kangas, jonka kanssa olen keskustellut asiasta, pitää vanhentumisajan sääntelyä lain tasolla erittäin tarpeellisena.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy pikaisesti toimiin vanhentumisajan säätämiseksi ositukselle ja omaisuuden erottelulle.