Eduskunnalle
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt hyväksyivät kilpailukykysopimuksen, ja neuvotteluiden tukemiseksi hallitus ilmoitti keventävänsä tuloverotusta. Hallitus keventää tuloverotusta kaikissa tuloluokissa yhteensä 515 miljoonalla eurolla.
Hallituksen veronkevennykset eivät korjaa tulonjakoa eivätkä kompensoi kilpailukykysopimuksen vaikutuksia reilulla tavalla. Suuri osa veronkevennyksestä kohdistuu suuri- ja keskituloisille, kun taas esimerkiksi eläkeläisten ja etuuksien saajien tosiaasillinen ostovoima jopa laskee.
Koko kevennyksestä vain 18 miljoonaa euroa kohdistetaan kunnallisveron perusvähennyksen korottamiseen. Perusvähennyksen enimmäismäärä nousee 3 020 eurosta vain 3 060 euroon. Reilumpi talouspolitiikka edellyttäisi kunnallisveron perusvähennykseen huomattavasti isompaa korotusta. Koska perusvähennys tehdään muiden vähennysten jälkeen, se kohdistuu palkkatulojen lisäksi etuuksiin ja eläkkeisiin. Vähennyksen korottaminen olisi siten hyvä keino vähentää köyhyyttä ja kaventaa tuloeroja.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 260 000 000 euroa momentille
kunnallisveron perusvähennyksen korottamisesta aiheutuvien veromenetysten kompensaatiosta kunnille.
28.90.30