Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

TAA 199/2016 vp — Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vientiosuuskunta Viexpon toimintaan (150 000 euroa) — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  TAA 199/2016 vp
TAA 199/2016 vpRahoitusaloite

Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vientiosuuskunta Viexpon toimintaan (150 000 euroa)

Asian kulku

Asiakirjan sisältö1 628 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnalle

Vientiosuuskunta Viexpo tarjoaa kansainvälistymistä helpottavia palveluja pienille ja keskisuurille yrityksille Pohjanmaan alueella.

Valtio on tukenut Viexpon toimintaa vuodesta 1971 alkaen. Vuonna 2012 Viexpon valtionapua leikattiin 340 000 eurosta 240 000 euroon, mikä johti kahden kansainvälistymisasiantuntijan toimen vähentämiseen Viexpon toimistossa. Valtion Viexpolle maksama yleisavustus on ollut yhtä matalalla tasolla viimeksi vuonna 2002. Saamamme tiedon mukaan työ- ja elinkeinoministeriö suunnittelee leikkaavansa Viexpon yleisavustusta edelleen vuoden 2013 osalta.

Viexpo on organisaationa tehokas, mistä kertoo osaltaan sen toiminnasta hyötyneiden yritysten suuri määrä. Vuonna 2011 Viexpon hankkeiden kautta TEM:n tukemiin yhteishankkeisiin osallistui 273 yritystä. Tämä on yli 10 % osallistuvien yritysten yhteismäärästä ja valtion budjettiin suhteutettuna huomattavasti yli Viexpon rahoitusosuuden. Viexpon etuja ovat käytännönläheisyys, kaksikielisyys ja sen tapa palvella nimenomaan pieniä yrityksiä.

Suomen nykyinen suhdannetilanne vaatii panostuksia pk-yritysten vienninedistämiseen. Pohjanmaan alueella pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva potentiaali laajentaa toimintaansa ulkomaille. Jotta tämä potentiaali tulee hyödynnettyä, tarvitaan kansainvälistymistä tukevia palveluja. Tässä Viexpolla käytännönläheisenä ja juuri pieniä yrityksiä palvelevana kaksikielisenä toimijana on merkittävä rooli. Siksi Viexpon yleisavustus tulee palauttaa vuoden 2011 tasolle.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 150 000 euroa momentille
Vientiosuuskunta Viexpon toimintaan.
32.20.41

Allekirjoittajat

Susanna KoskiEnsimmäinen allekirjoittaja
Susanna Koski
Kansanedustaja · Jätetty 30.9.2016 · Vaasa
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 20.16·varmenna teksti