PERUSTELUT
796/1992 Lapsilisälain () 7 §:n 3 momentin mukaan yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna 48,55 eurolla kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajalla tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä, joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Yksinhuoltajana ei kuitenkaan pidetä henkilöä, joka avioliittoa solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa.
1412/1997 Toimeentulotuesta annetun lain () 6 §:n mukaan toimeentulotuen määrä on laissa määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Lain 11 §:n 1 momentissa säädetään, että tuloina otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Lain 11 §:n 2 momentti sisältää luettelon niistä tuloista, joita ei oteta huomioon tuloina. On huomionarvoista, että lapsilisä ja eteenkään lapsilisän yksinhuoltajakorotus eivät sisälly tähän luetteloon. Tämä tarkoittaa, että toimeentulotukeen oikeutetun yksinhuoltajan saama lapsilisän yksinhuoltajakorotus vähentää hänen toimeentulotukensa määrää.
Selvitykset osoittavat, että yksinhuoltajavanhemmat ovat enemmän riippuvaisia toimeentulotuesta kuin muut lapsiperheet. Nykyinen toimeentulotukilainsäädäntömme johtaa siihen, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yksinhuoltajaperheet eivät hyödy lapsilisän yksinhuoltajakorotuksesta. Siksi lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen ja toimeentulotuen kytkös on poistettava. Tässä lakialoitteessa ehdotetaan siksi, että toimeentulotuesta annettua lakia muutetaan niin, että yksinhuoltajan saama lapsilisän korotus ei enää vaikuttaisi hänen toimeentulotukensa suuruuteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään
1412/1997
49/2005
1218/2005
583/2007
940/2014
toimeentulotuesta annetun lain () 11 §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laeissa,,ja, uusi 7 kohta seuraavasti:
11 §
Huomioon otettavat tulot
Tuloina ei kuitenkaan oteta huomioon:
796/1992 7) lapsilisälain () 7 §:n 3 momentin mukaista yksinhuoltajan lapsesta maksettua lapsilisän korotusta.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.