Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi pelastuslakia ja hätäkeskustoiminnasta annettua lakia.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.
Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa lakiehdotusta on arvioitu perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän suojan kannalta. Lakiehdotus voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Arvion lähtökohdat
Arkaluonteisten tietojen käsittely
Muita seikkoja
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia pelastuslaissa ja hätäkeskustoiminnasta annetussa laissa oleviin henkilötietojen rekisteröintiä ja viranomaisten tiedonsaantioikeuksia sekä tietojen luovuttamista koskeviin säännöksiin. Esityksen tarkoituksena on selkiyttää ja parantaa viranomaisten tiedonsaantioikeuksia. Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt arvioitavana olevat lakiehdotukset liittyvät sääntelykokonaisuuteen, jonka ensisijaisena tarkoituksena on perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien, kuten oikeuden elämään ja turvallisuuteen sekä omaisuudensuojan, suojaaminen. Valiokunnan mielestä sääntelyn tavoite on sinänsä hyväksyttävä.
Perustuslakivaliokunnan mielestä näiden seikkojen lisäksi on syytä kiinnittää huomiota siihen, että yksityiselämän suojaan kohdistuvia rajoituksia on arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Valiokunta on tämän vuoksi aikaisemmin arvioinut esimerkiksi arkaluonteisten tietojen käsittelyn sallimisen koskevan yksityiselämään kuuluvan henkilötietojen suojan ydintä (, s. 2/I), minkä johdosta esimerkiksi tällaisia tietoja sisältävien rekisterien perustamista on arvioitava perusoikeuksien rajoitusedellytysten, erityisesti rajoitusten hyväksyttävyyden ja oikeasuhtaisuuden kannalta (, s. 4—5 ja esimerkiksi,sekä). Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tällainen arvio on mahdollinen vain, jos hallituksen esityksessä eritellään riittävällä seikkaperäisyydellä ne syyt, joiden johdosta henkilötietojen käsittely katsotaan lakiehdotuksessa välttämättömäksi.
Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt arvioitavana oleva esitys on tässä suhteessa puutteellisesti laadittu. Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa sinänsä viitataan rajoitusedellytyksiin, mutta perusteluissa lähinnä johtopäätöksenomaisesti todetaan, että ehdotettu laintasoinen sääntely on täsmällistä ja tarkkarajaista sekä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävää ja että ehdotetut muutokset ovat oikeasuhtaisia suhteessa niiden käyttötarkoitukseen eikä tavoitetta ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Säätämisjärjestysperusteluissa ei ole kuitenkaan lainkaan täsmennetty niitä perusteita, joiden valossa uusia rekisteröinti-, siirto- ja luovuttamisvaltuuksia voitaisiin pitää perustuslain näkökulmasta hyväksyttävään syyhyn perustuvina ja oikeasuhtaisina. Tällainen puute lakiehdotuksen perusteluissa voi äärimmillään johtaa siihen, että lakiehdotuksen arvioidaan olevan asianmukaisesti perustelematta jääneiltä osiltaan perustuslain vastainen (ks. esim., s. 6 ja, s. 3—4.). Perustelujen puutteellisuus on valiokunnan mielestä nyt arvioitavana olevassa esityksessä erityisen valitettavaa, sillä lakiehdotusten taustalle yleensä ja useiden yksittäisten henkilötietojen käsittelyyn valtuuttavien säännösten taustalle erityisesti on osoitettavissa valtiosääntöiset kiinnekohdat esimerkiksi perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatusta oikeudesta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Valiokunnan mielestä valtioneuvoston on syytä kiinnittää erityistä huomiota perusoikeuksia koskevan sääntelyn asianmukaiseen käsittelyyn säätämisjärjestysperusteluissa (ks. myös, s. 2—3).
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 91 §:n 6 momentissa säädetään, että Pelastusopisto voi luovuttaa toimenpiderekisterin tietoja 91 §:n 5 momentissa tarkoitetulla tavalla, jos siitä on erikseen sovittu rekisteriä pitävän pelastuslaitoksen kanssa. Viitatussa pääosin jo voimassa olevaan lakiin sisältyvässä 5 momentissa säädetään rekisterissä olevien tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä tietosisältöjä täsmentämättä tai edellyttämättä tietojen luovuttamisen välttämättömyyttä siinä lueteltujen tarkoitusten kannalta. Hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen 20 §:n 5 momentin mukaan salassapitovelvollisuuden estämättä saadaan luovuttaa tieto, jonka ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengen tai terveyden suojaamiseksi tai huomattavan ympäristö- tai omaisuusvahingon välttämiseksi. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan mainitut säännökset tietojen luovutuksesta kohdistuvat myös arkaluonteisiin tietoihin, ja sääntelyä on näiltä osin täsmennettävä edellä selostetun perustuslakivaliokunnan viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä koskevan käytännön mukaiseksi. Tällaiset muutokset 1. lakiehdotuksen 91 ja 2. lakiehdotuksen 20 §:ään ovat edellytyksenä sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 91 §:n 5 momentin 6 kohdan mukaan rekisterissä olevat tiedot saadaan luovuttaa salassapitosäännösten estämättä tieteellistä tutkimusta varten muillekin kuin pykälän 1—4 kohdassa tarkoitetuille viranomaisille, tutkimuslaitoksille ja tutkijoille. Perustuslakivaliokunnan mielestä säännöstä on syytä täsmentää siten, että siinä määritellään ainakin arkaluonteisten tietojen osalta mahdolliset luovutuksensaajat.
Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus tuli voimaan toukokuussa 2016. Sitä aletaan soveltaa 25.5.2018 lähtien. Oikeusministeriö on asettanut kuluvan vuoden helmikuussa työryhmän selvittämään yleisen tietosuoja-asetuksen aiheuttamia lainsäädännön tarkistamistarpeita (OM 1/41/2016). Työryhmän tehtävänä on muun ohella selvittää Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen edellyttämien kansallisten lainsäädäntötoimenpiteiden tarve sekä erityisesti se, onko voimassa olevan henkilötietolain kaltaiselle yleiselle kansalliselle tietosuojalainsäädännölle tarvetta, ja valmistella ehdotus asiasta mahdollisesti tarvittavaksi yleiseksi lainsäädännöksi sekä selvittää tietosuoja-asetuksen jäsenvaltion lainsäädännölle jättämän kansallisen liikkumavaran antamat mahdollisuudet sekä esittää periaatteet liikkumavaran tarkoituksenmukaisesta käytöstä.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä vain, jos valiokunnan 1. lakiehdotuksen 91 §:stä ja 2. lakiehdotuksen 20 §:stä tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan asianmukaisesti huomioon.