Eduskunnalle
Ruokahävikki tarkoittaa alun perin syömäkelpoisen ruoan päätymistä roskiin tai biojätteeksi. Ruoan tuottaminen, kuljettaminen ja valmistaminen aiheuttavat päästöjä, ja jos valmis ruoka päätyy roskiin, ovat päästöt syntyneet turhaan. Elintarvikkeiden tuotanto, jalostus ja kuljetukset aiheuttavat merkittävän osan maailman ympäristökuormituksesta, esimerkiksi Suomessa lähes 3/5 vesiä rehevöittävästä kuormituksesta. Roskiin heitetyn ruoan arvo on vuosittain noin 500 miljoonaa euroa, ja summan maksaa lopulta kuluttaja.
Ruoantuotanto aiheuttaa lähes kolmanneksen ilmastovaikutuksistamme. Kun syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin, kaikki ruoan valmistukseen käytetty energia ja työpanokset valuvat hukkaan. Poisheitetyn ruoan ongelma ei niinkään ole syntyvä biojäte tai ruoan päätyminen sekajätteen joukkoon, vaan kyse on ruoantuotannosta aiheutuneista turhista kasvihuonekaasupäästöistä sekä vesistöjä rehevöittävistä päästöistä. Niitä syntyisi vähemmän, mikäli hyödyntäisimme tuotetun ruoan tarkemmin.
Koko elintarvikeketjussa, kotitaloudet mukaan laskettuina, ruokahävikin määrä on vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa, joka on 10—15 prosenttia kaikesta syömäkelpoisesta ruoasta. Suurin yksittäinen hävikin aiheuttaja ovat kotitaloudet, mutta paljon hävikkiä syntyy myös teollisuudessa, kaupassa ja ravintoloissa (kotitaloudet 35 %, teollisuus 27 %, kauppa 18 %, ravitsemuspalvelut 20 %).
Vähittäis- ja tukkukauppojen ruokahävikin arvioidaan olevan noin 65—75 miljoonaa kiloa vuodessa eli 12—14 kiloa jokaista suomalaista kohden. Ranskassa hyväksyttiin vastikään laki, jonka mukaan kaupat eivät enää saa heittää ruokaa roskikseen, vaan hävikkiruoka pitää toimittaa hyväntekeväisyyteen, eläinten rehuksi tai kompostoitavaksi.
Erityisesti kotitalouksien ruokahävikkiä voidaan vähentää tiedottamisella ja koulutuksella. Kaupan ja teollisuuden osalta lainsäädäntöä, asetuksia ja ohjeita voidaan muuttaa siten, etteivät elintarviketurvallisuusmääräykset estä syömäkelpoisen ruoan jakelua keittiöistä ja kaupoista. Myös parasta ennen -merkintöjä ja niitä koskevia ohjeistuksia voidaan tarkistaa siten, ettei niiden tiukan tulkinnan takia syömäkelpoista ruokaa mene turhaan roskiin.
Myös kolmannella sektorilla on tärkeä rooli ruokahävikin vähentämisessä. Tilannetta voidaan helpottaa kansalaisjärjestöjen hävikkiruuanjakelua selkeyttämällä ja keventämällä vastuukysymyksiä ja säädöksiä. Lisäksi voidaan kannustaa suurkeittiöitä ja kauppoja järjestämään hävikkiruoanjakelua yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa ja levittää valtakunnallisia hyviä käytäntöjä aiheeseen liittyen.
Suomen tulisi lainsäännön ja toimenpideohjelman keinoin pyrkiä vähentämään kotitalouksien, teollisuuden, kaupan ja ravintoloiden ruokahävikin määrää.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokahävikin vähentämiseksi elintarvikeketjun eri vaiheissa ja tuo eduskunnalle tarvittaessa tarvittavat lakimuutokset.