Eduskunnan puhemiehelle
Kysymys liputtamisesta on nousemassa jälleen ajankohtaiseksi Suomi 100 -juhlavuoteen liittyen. Yksittäisten talouksien liputus on valitettavasti yhä harvinaisempi näky erityisesti arkipäiville osuvina liputuspäivinä. Muualla kuin julkisissa rakennuksissa ja taloyhtiöissä salot ovat pääsääntöisesti tyhjillään äitienpäivää, juhannusta ja itsenäisyyspäivää lukuun ottamatta.
Keskeisimpänä syynä tilanteeseen voidaan pitää liputusta koskevia sääntöjä sekä määräyksiä. Erityisesti liputuskellonaikojen noudattamisen vaikeus saa monin paikoin valitsemaan liputtamatta jättämisen. Nykyään voimassa olevista, mutta agraariyhteiskunnan oloihin soveltuvista liputusajoista on säädetty vuonna 1978 annetulla asetuksella, jota on muutettu hieman vuonna 1996. Pääsääntöisesti lippu nostetaan salkoon kello 8.00 aamulla ja lasketaan auringon laskiessa, kuitenkin viimeistään kello 21.00.
Käytännössä liputusajoista joustetaan pakon sanelemana jo nyt kaupungeissa, joissa huoltoyhtiön työntekijä saattaa vastata liputtamisesta jopa kymmenissä eri pisteissä. Normien purkaminen ja sääntöjen höllentäminen liputusaikojen osalta ei olisikaan pahitteeksi, mikäli tämä palauttaisi liputuksen suosiota myös yksittäisissä talouksissa Suomen juhlavuoden kunniaksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus valmis purkamaan liputusaikojen sääntelyä liputuksen lisäämiseksi suositeltuina liputuspäivinä?