Eduskunnan puhemiehelle
Suomen koulujen ja päiväkotien sisäilman laatu on lukemattomissa rakennuksissa huono. Rakennetun omaisuuden tila (ROTI) -raportin mukaan koulujen ja päiväkotien tiloissa altistuu kosteus- ja homevaurioille 172 000—259 000 henkeä päivittäin. Jo vuonna 2012 eduskunnalle annetun raportin mukaan jopa 12—18 prosenttia kouluista tai päiväkodeista kärsii merkittävästä kosteus- tai homevauriosta. Voidaan siis puhua merkittävästä kansanterveydellisestä ongelmasta, joka on ollut pitkään myös tiedossa.
Yleisimpiä heikon sisäilman aiheuttajia ovat riittämätön ilmanvaihto, ilmanvaihtojärjestelmän toimintahäiriöt, kosteusvauriot ja vesivahingot sekä ilmanvaihtojärjestelmän ja rakennuksen huollon puutteet. Kyseisiä asioita hoidetaan kunnissa. Kunnissa on usein säästöpaineita. Tämä voi aiheuttaa esimerkiksi sitä, ettei ilmanvaihtoa pidetä riittävällä tasolla, kun haetaan lyhytnäköisiä säästöjä käyttömenoissa. Tällainen toiminta aiheuttaa yllä mainittuja haittoja. Kunnallinen päätöksenteko ja talouskäytännöt tunnustetaan riskeiksi myös ROTI-raportissa.
Sisäilmaongelmat eivät ole vanhojen rakennusten ongelma, vaan niitä on hyvinkin uusissa rakennuksissa esimerkiksi siksi, että lattiapäällyste on asennettu märän betonin päälle. Energiatehokkaan rakentamisen valvonnan ja osaamisen puutteet ovatkin yleisesti tunnustettu ongelma, mutta näyttää siltä, ettei näkyvää parannusta ole saatu aikaan.
Huonon sisäilman aiheuttamia oireita on lukuisia, ja tuskin löytyy asiantuntijaa, joka niitä kieltäisi. Siksi onkin erikoista, ettei ongelmaan ole pystytty puuttumaan vuosien saatossa paremmin, sillä kokonaistilanne ei ole parantunut. Kyse on usein kuntien rahasta, joka on vähissä.
Lasten hyvinvoinnin ja terveyden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että nämä ongelmat saatetaan kuntoon. Opiskelu on lapsille ja nuorille ensiarvoisen tärkeää, ja sen taso on Suomessa maailman huippua. Emme voi siis pakottaa lapsia oppimaan tiloissa, jotka sairastuttavat heidät.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että koulujen, päiväkotien ja lukioiden sisäilmaongelmat vähenevät merkittävästi,
aikooko hallitus ryhtyä toimiin sen estämiseksi, ettei kunnissa säästetä sisäilman laadun kustannuksella esimerkiksi ilmanvaihdon tehokkuudesta ja
miten hallitus aikoo toimia, että julkisen rakentamisen taso nousee huomattavasti nykyisestä?