Eduskunnan puhemiehelle
Lapin rajavartiosto on tiedottanut (mm. Lapin Kansa, 24.2.2017), että lupia rajavyöhykkeellä marjastamiseen ei myönnettäisi enää marjastukseen. Sen sijaan hirvenmetsästykseen lupia vielä myönnettäisiin. Kyse on siitä, että aikaisemmin luonnosta luonnon lähellä elävien ihmisten ikiaikaiset oikeudet ja luvat on päätetty evätä. Marjastuksen lisäksi ihmiset ovat voineet myös kalastaa ja kerätä muita luonnontuotteita rajavyöhykealueella.
Marjastuksen rajavyöhykelupien epääminen johtaa marjamaiden ja laajemminkin luonnon vuotuisen tuotannon vajaakäyttöön, eli luontoa ei voida enää käyttää perinteisellä tavalla. Päätös paikallisten ihmisten oikeuksien epäämisestä ei ole myöskään kansantaloudellisesti perusteltu. Mikäli siellä ei saa marjastaa, jäisi liian suuri alue pois kestävän marjojen poiminnan käytöstä.
Paikalliset ihmiset eivät ole aiheuttaneet rajavartiostolle lisätöitä. Päinvastoin paikalliset ihmiset ovat samalla suorittaneet omalla läsnäolollaan rajanvalvontaa ilman korvausta. Paikallisten ihmisten luonnossa kulkemisesta ei ole aiheutunut haittaa, vaan päinvastoin siitä olisi yhteiskunnallemme jatkossakin enemmän hyötyä kuin haittaa. Lainkuuliaisten marjastajien asiallinen toiminta rajavyöhykkeellä ei vaaranna rajajärjestystä eikä turvallisuutta raja-alueella.
Aikojen kuluessa käytäntö on osoittautunut todella toimivaksi, ja se palvelee paikallisen väestön tarpeita ja olennaista osaa heidän elämäänsä syrjäseudulla. Varsinkin pohjoisilla alueilla marjastus ja kalastus sekä luonnontuotteiden monimuotoinen kerääminen kotitarpeisiin ja tarvittaessa tilanteen mukaan myyntiinkin ovat tärkeä osa toimeentuloa ja elämää kokonaisuudessaan. Asian kansantaloudellista merkitystä ei saa väheksyä. Eikä ole kansantaloudenkaan kannalta järkevää jättää marjoja ja muita luonnontuotteita keräämättä.
Näillä alueilla perusteena marjastuksen kieltämiselle ei voida pitää sitäkään, että kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi luvanhakijan asuinpaikkakuntaa ei voisi pitää riittävänä perusteena luvan myöntämiselle.
Nämä lupia hakevat henkilöt ovat paikallisesti tunnettuja henkilöitä. Alueet Lapissa Venäjän rajan läheisyydessä ovat todella harvaan asuttuja, ja kyse ei ole suuresta määrästä ihmisiä, jotka näitä lupia edes hakevat. Mutta luvat ovat sitä merkittävämpi osa heidän elämäänsä.
Maamme kolme pohjoisinta kuntaa muodostavat saamelaisalueen. Myös Itä-Lapin kunnat ovat mm. väitöskirjan (ILO Convention No 169 in a Nordic Context with Comperative Analysis: an Interdisciplinary Approach, Tanja Joona Rovaniemi 2012) mukaan kulttuurin, elämänmuotojen ja ihmisten taustalta vastaaviin oikeuksiin kuuluvaa aluetta. Näin ollen kyseistä rajavyöhykelupa-asiaa tulee käsitellä näillä alueilla eli koko Lapissa olevan Venäjän rajan vyöhykkeen osalta saamelaisen kulttuurin ja elämäntavan pohjalta.
Erityislaatuisten olojensa vuoksi maamme kolme pohjoisinta kuntaa ovat monenlaisen erityiskohtelun osana lainsäädännössä. Esimerkiksi kalastuslain 12 §:ssä on säädetty Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa vakituisesti asuvien ihmisten oikeudesta saada korvauksetta lupa kalastuksen harjoittamiseen mainituissa kunnissa sijaitsevilla valtiolle kuuluvilla vesialueilla.
Alueiden ihmisten elämä on aina perustunut hyvin voimakkaasti luonnosta elämiseen. Luonnosta saatavia asioita ei voida laskea rahassa, vaan ne ovat kaikki osa elämää. Ei voida puhua harrastuksista, vaan osasta elämää ja syystä elää alueella. Alueen ihmisten perinteiden identiteetti perustuu elämiseen luonnosta luonnon keskellä.
Rajavartiolaitoksen ilmoituksen perusteella tehdyt rajavyöhykelupien epäämispäätökset ovat ristiriidassa alueen kuntien väestön perinteisten oikeuksien ja lakeihin perustuvien elinkeinojen ja elämänmuotojen kanssa. Päätösten oikeellisuutta tulee tutkia uudelleen.
Näillä perusteilla lupien myöntäminen paikallisille perinteiseen tapaan ei aiheuta sitä, että ihmisiä kohdeltaisiin eriarvoisesti vain asumispaikkakunnan vuoksi. Käyttöön otetussa uudessa lupien myöntämiskäytännössä ei ole huomioitu oikealla tavalla ihmisten yhdenvertaisen kohtelun varmistamista. Myönteisten päätösten tulee perustua alueen ihmisten perinteiseen elämänmuotoon ja kulttuuriin. Kyse on palveluista, joiden ansiosta alueen ihmiset voisivat olla yhdenvertaisia muualla asuvien ihmisten kanssa, sillä muilla paikkakunnilla ihmiset saavat muita kulttuuri- yms. palveluita. Ihmisten tärkeään ikiaikaiseen nautintaoikeuteen ei saa koskea.
Päätös sitä paitsi asettaa hirvenpyytäjät ja marjastajat eriarvoiseen asemaan, vaikka molemmat ovat tärkeitä tekijöitä lappilaiselle luonnonläheiselle elämänmuodolle, jossa ruokaa hankitaan itse luonnosta mm. juuri riistan tai marjojen muodossa. Marjastajat eivät voi muodostaa suurempaa turvallisuusuhkaa kuin hirvenpyytäjätkään valtiolliselle turvallisuudelle, ja lupa on aina mahdollista harkita tapauskohtaisesti.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin valtiovalta aikoo ryhtyä, että rajavyöhykelupia tullaan jatkossakin myöntämään marjastukseen ja muiden luonnontuotteiden keräämiseen?