Eduskunnan puhemiehelle
Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut ohjeistuksessaan (Opas toimeentulolain soveltajille, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:4), että opintolainan ottamista ei tulisi edellyttää alle 18-vuotiailta opiskelijoilta. Opintolainan ottamista ei tulisi myöskään edellyttää lastensuojelulain tarkoittamassa jälkihuollossa olevilta nuorilta. Lisäksi nuorilta, jotka opiskelevat sellaisessa koulutuksessa, joka antaa valmiuksia jatko-opintoihin mutta ei paranna opiskelijan työmarkkinavalmiuksia tai valmista ammattiin, ei tulisi edellyttää opintolainan ottamista. Kyseessä oleva koulutus voi olla esimerkiksi lukiokoulutus tai maahanmuuttajanuorille suunnattu kielitaitoa ja opiskeluvalmiuksia parantava koulutus.
Kela julkaisi 25.4.2017 tiedotteen, jossa Kela käytännössä irtisanoutuu STM:n edellä lainatusta opintotukilain tulkinnasta ja ohjeistuksesta. Kelan tiedotteessa linjataan, että opintotuki on lukiolaisen ensisijainen toimeentulon turva. Ennen kuin lukiolainen voi hakea toimeentulotukea, lukiolaisen on haettava opintotukea eli opintorahaa, opintotuen asumislisää ja opintolainan valtiontakausta. Kelan mukaan alle 18-vuotiaan ei tarvitse nostaa opintolainaa, mutta 18 vuotta täyttäneiden lukiota käyvien opiskelijoiden tulee hakea opintolainaa, joka lisäksi otetaan etuuksia haettaessa tulona huomioon. Tämä tarkoittaa käytännössä, että velvollisuus hakea opintolainaa voi käytännössä estää vähävaraista opiskelijaa paitsi saamasta toimeentulotukea myös olla este asumistuen saamiselle.
On erittäin ongelmallista edellyttää lukiolaiselta opiskelua tai vuokranmaksua lainalla, sillä se kasvattaa eriarvoisuutta — varakkaan perheen nuorella ei ole tarvetta elämisen ja opiskelun rahoittamiseen lainalla, kun taas pienituloisen perheen nuori valmistuu lukiosta valmiiksi velkaisena jo ennen hakeutumistaan korkea-aseen opintoihin, joihin hän jälleen tarvitsee opintolainaa. Jo nyt koulutus on vahvasti periytyvää, ja perheen sosioekonominen tausta vaikuttaa vahvasti toisen asteen opintoihin pyrkimiseen ja niissä pärjäämiseen. Tutkimukset osoittavat pienituloisten perheiden nuorten hakeutuvan vähemmän lukioon kuin varakkaiden. Toisaalta koulutus on tutkitusti tehokas tapa tasata taustasta johtuvaa eriarvoisuutta. Kelan ohjeistus, jonka mukaan lukio-opinnot tulisi rahoittaa opintolainalla, kasvattaa eriarvoisuutta edelleen.
Lukio-opinnot tulevat lähivuosina olemaan entistä kalliimpia pientuloisten perheiden lapsille. Opetussuunnitelmien uudistus on uudistanut myös oppikirjat, joten lähivuosina oppikirjoja on entistä vaikeampi tai mahdotonta hankkia käytettyinä. Myös siirtyminen sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin kasvattaa kuluja, sillä lukio-opiskelija tarvitsee työvälineekseen oman tietokoneen.
Kelan 25.4.2017 päivätyssä tiedotteessa vedotaan siihen, ettei lukiolaisia voisi lain tarkoituksen tai opiskelijoiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta perustellusti asettaa parempaan asemaan kuin esimerkiksi kansanopistoissa opiskelevia. Kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön omassa ohjeistuksessa juuri sanotaan, että opintolainan ottamista ei tulisi edellyttää nuorilta, jotka opiskelevat sellaisessa koulutuksessa, joka ei valmista ammattiin.
Kela asettaa myös lukiolaiset keskenään eriarvoiseen asemaan linjatessaan, että ne lukio-opiskelijat, jotka ovat ennen vuodenvaihdetta 2017 saaneet kunnaltaan päätöksen toimeentulotuesta, eivät joutuisi ottamaan ensin opintolainaa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko pienituloisen opiskelijan hallituksen näkemyksen mukaan rahoitettava lukio-opintonsa lainalla,
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta eriarvoisuus lukiolaisten keskuudessa ei kasva Kelan tulkinnan vuoksi,
pitääkö hallitus Kelan tulkintaa ja ohjeistusta oikeana, vaikka se on ristiriidassa STM:n voimassa olevan opintotukilain tulkintaohjeen kanssa ja
aikooko hallitus ryhtyä toimiin, jotta 18 vuotta täyttäneet lukiolaiset ovat edelleen oikeutettuja toimeentulotukeen eikä eriarvoisuus lukiolaisten keskuudessa kasva?